Kipu ja tuska

Maailmankaikkeus on yksi helvetin esikartano. Tai sanotaan, että riittävän suurella varmuudella asuinpaikkamme Maapallo on sellainen, ja suurin piirtein riittävällä varmuudella voidaan myös todeta muun maailmankaikkeuden olevan tässä suhteessa samanlainen paikka.

Taannoin luin Ylen sivuilta uutisartikkelin, jossa käsiteltiin kipua. Siinä sanottiin mm. näin:

20 vuotta kipukroonikkoja hoitanut Ojala ei teeskentele hyvää mieltään. Hän osaa nauttia elämästä kivun kanssa. Miten ihmeessä se on mahdollista?

– Keskeistä on hyväksyminen. Sen hyväksyminen, että krooninen kipu on totta, se on minussa eikä sitä saa pois. Sen kanssa on oppinut tulemaan toimeen.

Voisiko tämä olla totta? Luulisi ainakin, ettei tällainen asenne huonontaisi oloa. Ja jos olisi, niin pätisikö sama myös henkiseen tuskaan?