Aika ajoin olen kärsinyt kuolemanpelosta. Kerran se käväisi minulla jopa ylikierroksilla. Löhösin punkassa, ja sain yhtäkkiä ehdottoman varmuuden siitä, että kuolen aivan pian. Olin täydellisessä paniikissa. Onneksi tunne meni pian ohi.
Sittemmin olen saanut asian järjestykseen. Olen nimittäin oppinut ajattelemaan, että niin kauan kuin hengitän, elän vielä. Ja sitten jos en hengitä, niin olen kuollut enkä huomaa koko asiaa.
Onhan tähän olemassa kolmaskin, todella karmea välitila:
VastaaPoistaihminen lepäilee pitkällään havaiten yhtäkkiä, ettei pysty hengittämään. Hän yrittää vetää henkeä parhaansa mukaan, mutta keuhkot eivät jostain syystä enää tottele.
Ihminen tietää silloin kuolevansa, vaikka onkin vielä hengissä, joskaan ei hengitä.
Väistämätön, karmea poikkeus.
Poista