Kirja-arvostelu: Richard Dawkins: Maailman hienoin esitys

Richard Dawkins (s. 1941) on englantilainen etologi eli eläinten käyttäytymisen tutkija, tieteen kansantajuistaja ja luojajumalauskon vastustaja.

Dawkins on kirjoittanut lukuisia tietokirjoja, mutta monet tietävät hänet hänen poleemisista teoksistaan, joissa hän kritisoi kreationismia eli uskoa siihen, että Jumala on luonut eliöt erikseen jonkin lisääntymiskategorian, kuten lajin, suvun tai heimon mukaan, tai uskoa luoja-Jumalaan, tai molempia. Näiden hänen kirjojensa vuoksi jotkut ovat nimittäneet häntä militantiksi. Tosin miehessä ei ole mitään militanttia. Hän ei ole tietääkseni kertaakaan edes lähetellyt tappouhkauksia mielestään väärää mieltä oleville. Eli sikäli hän on kuin pyhäkoulupoika, ellei parempikin. Pyhäkoulupojat saattavat joskus lähettää nimittäin tappouhkauksia. Tai mistä minä tiedän.

Lainasin tuossa yleisestä kirjastosta Dawkinsin vuonna 2009 julkaistun teoksen Maailman hienoin esitys, jonka alaotsikko kuuluu evoluution todisteet. Sen lukemisessa meni minulla pitkään, osittain sen vuoksi, että luin samaan aikaan toistakin tietokirjaa, osittain siksi, että teos on täynnä painavaa asiaa, ja osittain siksi, että luen nykyään paperimuodossa olevaa kirjallisuutta muutenkin kovin vähän. Kaksikymmentäviisi vuotta sitten minulla oli nenä kirjassa aamuin illoin. Enää ei asia ole niin. Mutta tätä nykyä luen paljon kaikenlaista internetin kautta.

Aluksi voin mainita, mistä biologisessa evoluutiossa on kyse. Siinä on kyse eliöiden perimän muuttumisesta sukupolvesta toiseen ajan kuluessa ja sopeutumisesta vallitseviin olosuhteisiin. Joskus muutos perimässä vaikuttaa myös eliön fenotyyppiin eli ilmiasuun, eli miltä eliö näyttää ulkoisesti, tai sisältä, tarkasteltuna. Eliöyksilö muistuttaa aina varsin suuresti sekä vanhempiaan (tai vanhempaansa) että lapsiaan. Biologit jakavat käytännön syistä eliöt lajeihin, tai lajikkeisiin. Samaan lajiin kuuluvat sellaiset eliöyksilöt, jotka luonnonolosuhteissa kykenevät tuottamaan keskenään lisääntymiskykyisiä jälkeläisiä. Eliölaji tai -lajike voi joskus lajiutua kahdeksi tai useammaksi lajiksi. Yleensä lajiutumisen aiheuttaa maantieteellinen este. Kuitenkaan tosiasiassa ei voida sanoa, että jossain tietyssä kohtaa polveutumista laji muuttuisi yhtäkkiä toiseksi. Muuttuminen on vähittäistä.

Ihminenkin on evoluution tuote eikä tämä tosiasia poista ihmisen arvoa.

Merkittävä evoluutiota ajava voima on luonnonvalinta. Siinä on kyse siitä, että eliöyksilöt lisääntyvät eri tahtia. Asiaan vaikuttaa eliöiden perimä. Niiden eliöyksilöiden perimä, jotka lisääntyvät tehokkaimmin, voittaa. Luonnonvalinta on itse asiassa tautologia: se joka lisääntyy parhaiten, lisääntyy parhaiten. Lisäksi luonnonvalinnassa lisääntymistä haittaava perimä harvinaistuu. Perimän "hyvyys" riippuu tietenkin kulloinkin vallitsevista olosuhteista. Eliöt eivät elä umpiossa eristettyinä ympäröivästä aineellisesta maailmasta.

Evoluutio tapaa tehdä nopeahkoja "pyrähdyksiä" silloin, kun olosuhteet muuttuvat rajusti. Esim. joukkosukupuuttojen tai luonnonkatastrofien tultua kohdalle, jolloin eliöille syntyy uusia ekologisia lokeroita, jotka tapaavat täyttyä.

Evoluutio on luonnonilmiö ja sitä selittää teoria nimeltä evoluutioteoria. Luonnontieteissä sanalla teoria tarkoitetaan oletusta, jota puoltaa mittava määrä todistusaineistoa ja jota ei ole saatu kumottua kokeilla. Teoria voidaan tosiaan myös kumota, jos kilpaileva teoria tulee perustelluksi paremmin. Mutta luonnontieteissä termillä tarkoitetaan melko lailla samaa kuin tosiasia.

Evoluutioteoria ei käsittele elämän syntyä, abiogeneesiä, jota käsittelee toinen tutkimusohjelma. Sen tuloksena taas ei ole vielä saatu varmaa tulosta siitä, millä lailla elämä on Maapallolla syntynyt. Evoluutioteoria ei myöskään käsittele maailmankaikkeuden syntyä eikä kehitystä.

On periaatteessa mahdollista, että Jumala olisi ohjannut evoluution kulkua tai ainakin pistänyt sen alkuun. Mutta ainakaan toistaiseksi ei ole perusteltua syytä olettaa Jumalan erityistä vaikutusta asiaan. Maailma on näyttänyt toimineen omien lakiensa mukaan. Ja toiseksi, ihmiskunnalla on ollut vaikeuksia saada aikaiseksi koeasetelmia, joilla Jumalan vaikutusta evoluutioon voitaisiin tutkia.

Mutta palaanpa sitten taas Dawkinsin kirjaan. Kirjan teksti oli sujuvaa ja asiat oli siinä esitetty melko hyvin. Dawkins esittelee kirjassaan evoluution todisteiden kerrostumat: esimerkkejä evoluutiosta eläinkunnassa, puiden ja radioaktiivisten aineiden pitkälle menneisyyteen osoittavat kellot, ihmisen sukupuun ja molekyylibiologian ja genetiikan löydökset. Hän käsittelee kirjassa myös alkionkehitystä kannaltani mielenkiintoisella tavalla. Varsinkin siitä aihepiiristä sain itse uutta tietoa. Kirja käsittelee kaiken muun ohella myös mannerliikuntoja. Ne kun liittyvät jollakin lailla evoluutioon.

Sääli, että ne, jotka kaikkein eniten tarvitsisivat sitä tietoa, mitä tässä kirjassa esitetään, eivät sitä lainaa eivätkä lue.

Dawkins pysyi kirjassa asiassa ja asiallisena eikä haahuillut poleemiselle tasolleen. Kuitenkin, kirjan melko loppupuolella, kun Dawkins rupesi käsittelemään kärsimyksen ongelmaa, sitä mistä kristillisessä teologiassa on käytetty nimitystä "teodikea", jossa on kysymys siitä, miksi rakastava Jumala sallii maailmassa kaiken pahan ja tarkoituksettoman kärsimyksen, minua rupesi pelottamaan, että mies rupeaa nyt poleemiseksi. Hänen sävynsä ei kuitenkaan tässäkään vaiheessa muuttunut inhottavaksi.

Kirjan lopussa on kreationisteja käsittelevä liite Historiankieltäjät, ja sen jälkeen tulevat populaaritieteellisessä teoksessakin hyvään tieteelliseen tapaan kuuluvat osiot Lähdeviitteet, Kirjallisuus, Kuvalähteet ja Hakemisto.

...
PS. 4.11.2016: Voit myös halutessasi käydä lukemassa aiheeseen liittyvän blogimerkintäni Ihmisen ero apinasta.