torstai 14. heinäkuuta 2016

Ameriikan rotupiirteitä ja poliisin voimankäyttöä

Yhdysvalloissa mustan väestön ja poliisin välit ovat kaikkea muuta kuin mitä parhaimmat. Poliisia syytetään kohtuuttomasta voiman käytöstä mustia kohtaan. Jokin aika sitten eräs musta rasistikusipää tappoi ampumalla useita poliiseja Dallasissa, jonka poliisipäällikkö sattumoisin oli tehnyt paljon poliisin käytäntöjen parantamiseksi kyseessä olevissa suhteissa.

Useat hyvää tahtoa täynnä olevat ihmiset kuitenkin esittävät mielipiteensä olevan, että rotuja ei oikeasti ole olemassa. He perustelevat tätä sillä, että ihmisroduiksi sanottujen alapopulaatioiden sisällä on enemmän vaihtelua kuin niiden välillä. Lisäksi voidaan sanoa, että ihmislajin yksilöitten geneettinen vaihtelu on suhteellisen pientä. On sanottu, että se on pienempi kuin saman vuoren eri rinteillä elävien kahden gorillapopulaation. Tämä seikka muuten johtuu siitä, että kymmeniä tuhansia vuosia sitten ihmiskunta koki nk. pullonkaulailmiön, jolloin koko lajin yksilömäärä romahti ehkä vain joihinkin satoihin tai vielä pienempään määrään.

Mutta silti kuka tahansa, ainakin jos oma henki olisi siitä kiinni, osaisi silmänräpäyksessä nimetä kuvasta ulkoisten rotupiirteiden perusteella valkoisen, neekerin, mongolidin (tai itäaasialaisen) ja Amerikan intiaanin. Eri maantieteellisillä alueilla on syntynyt populaatioita, joiden rotupiirteet – myös sairauksiin liittyvät sellaiset – voidaan tunnistaa geeneistäkin analysoimalla. Tämän toteaminen ei ole rasismia, mutta osapopulaatioiden arvottaminen eriarvoisiksi on.

Jos rotuja ei olisi, ihmiset eivät antaisi rotuun liittyvien ulkonäköpiirteitten vaikuttaa omaan identiteettiinsä. Jos valkoinen tiedostava hyvä-ihminen muuttaisi vaikka Keniaan, niin kyllä hän siellä saisi tuta valkoisuutensa, koska ihmisen etniseen ja rodulliseen alkuperään liittyvät ulkonäköpiirteet vain ovat yksi tärkeä osa ihmisen identiteettiä ja osaltaan sen perusteella ihmiset suhteuttavat itsensä toisiin ihmislajin edustajiin.

Minusta on jännää, että jotkut käyttävät Yhdysvaltain neekeriväestöstä nimitystä "tummaihoiset" ihan niin kuin nämä voisivat olla peräisin vaikkapa Etelä-Intiasta. Näiden "tummaihoisten" geneettinen alkuperä on kuitenkin melko suurelta osin Saharan eteläpuolisessa Afrikassa. Ja toiseksi Yhdysvaltain poliisi ei reagoi "tummaihoisiin" niin kuin usein reagoi pelkästään näiden ihonvärin vuoksi. "Tummaihoiset" kokevat kuuluvansa samaan ryhmään ennen kaikkea siksi, että tietävät alkuperänsä.

Yhdysvaltain presidentti Barack Obama on myös todennut, että rotuja on olemassa – vaikka eihän se sinänsä todista mitään.

Rasismia muuten on myös se Yhdysvaltain valkoisessa ja käytännössä "tummaihoisessakin" väestössä vallalla ollut uskomus, että jos ihmisessä on pisarakin "mustaa" verta, niin silloin hän ei ole ainakaan valkoinen. Samaa rasistista ajattelua on se, että presidentti Obamaa nimitetään mustaksi, vaikka hänen äitinsä oli valkoinen. Asenteesta on käytetty nimitystä "yhden pisaran sääntö".

Eivät pelkästään jotkut Yhdysvaltain valkoiset poliisit syyllisty joskus rasismiin, vaan siihen syyllistyvät välillä myös maan "tummaihoiset". Tunnettua on "jääkarhun metsästys", harrastus, jossa on kysymys siitä, että joukko neekereitä vaeltaa kaduilla ja yrittävät yhdellä iskulla päähän tipauttaa katuun satunnaisen sellaisen ohikulkijan, joka sattuu olemaan valkoinen. Tämä on samaa rasismia, johon syyllistyi herra Hitler kannattajineen 1930- ja -40-luvuilla.

Joka tapauksessa on selvää, että Yhdysvaltain poliisilla välillä olisi petrattavaa asenteissa. Koulutus voi auttaa asiaa jonkin verran. Yhdysvaltain neekeriväestölläkin olisi parantamisen varaa. Liian moni Yhdysvaltalainen neekeri pitää kouluttautumista "valkoisen" väen merkkinä, johon musta ei saakaan itseään vaivata. Ja liian paljon näkyy myös gangstakulttuurin ihannointia.

Tässä kirjoituksessa olen tarkoituksella käyttänyt useamman kerran sanaa "neekeri". Itse haluaisin nimittäin pitää käsitteen vapaana pejoratiivisuudesta. Monet suomalaiset ikävä kyllä haluavat nimityksen olevan halventava. Mutta miksi, kun kerran suomen kielessä on jo vanhastaan ollut sellaista käyttöä varten olemassa nimitys "nekru"? Ilmeisesti vain apinoidaan kulttuuria rapakon takaa ja samalla halutaan esittää hyvää ihmistä. Jossain vaiheessa ollaan varmaan siinä pisteessä, että Nelson Mandelaakin aletaan Suomessa kutsumaan afroamerikkalaiseksi (englanniksi "African American").

PS:

Voit myös halutessasi käydä lukemassa, mitä Yhdysvaltain presidentti Barack Obama oli puhunut ammuttujen poliisien muistotilaisuudessa. Oi, katso:

Obama Dallasissa: "Maamme ei ole niin jakautunut kuin luulette"

Ja toiseksi. Teppo Mattsson on ei-rasisti ja kosmologiaan ja suhteellisuusteoriaan erikoistunut teoreettisen fysiikan tutkija. Tiede-lehden sivuilla julkaistui hänen kirjoittamansa artikkeli, joka käsittelee kysymystä rotujen olemassaolosta. Ja tekee sen tuhmasti. Oi, katso:

Rodut todellisia kuin rasismi

...Mutta aivan lopuksi siteeraan Eric Cartmania. "I don't hate black people. I hate hippies."

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti