lauantai 13. helmikuuta 2016

Jonkin verran kehnompia unia

Näin äskettäin sellaista unta, että minun piti mikrofonin kanssa laulaa kappaleita esiintyen yleisölle. Mutta hengitystekniikkani oli vääränlainen, ja siksi onnistui huonosti. Tosin mikrofonin käyttö sujui luontevasti. Voisin mainita tässä yhteydessä sen, että Wanhoina hyvinä aikoina koulussa olin ollut musiikkiluokalla.

Näin myös sellaista unta, että jollekin planeetalle aurinkokunnassamme tehtiin jokin todella eeppinen juttu, joka vähän epäonnistui, ja planeetta sitten hajosi leviten avaruuteen. Unessa minä pelkäsin, että planeetan kappaleita alkaa ennen pitkää osua Maahan. Ei välttämättä sellainen uni, josta tulee levännyt olo.

...Yleensä kaiken maailman avaruusunet ovat minulla pahinta laatua.

2 kommenttia:

  1. Tuosta planeetan räjähtämisestä tuli mieleen Krypton, josta teris on kotoisin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jeh, mutta se sijaitsee toisessa aurinkokunnassa.

      Poista