sunnuntai 9. joulukuuta 2012

Lässytystä Jumalasta ja pimeydestä

Minusta Jumala on amoraalinen tai ylimoraalinen paska!

Kristinuskon Jumala on niin suuri herra, että hän ei tarvitse mitään väkivaltakoneistoa suojelemaan omaa kunniaansa. Jos olisin sanonut noin pahasti muslimien jumalasta, niin valtionsyyttäjänvirasto olisi ryhtynyt jo suunnittelemaan syytteennostamista minua vastaan uskonrauhan rikkomisesta (tai ainakin jos olisin tunnettu henkilö). Niin kuin kävi Pimeyden ruhtinaalle Jussi Halla-aholle, josta hänen oppilaansa käyttävät nimitystä Mestari. Mika Illman ja Jorma Kalske varmaankin pitävät muslimien jumalaa pienenä rääpäleenä, joka tarvitsee kovasti Suomen valtiota puolustajakseen.

Itse asiassa kuitenkin jostain syystä minä hieman paradoksaalisesti saan voimaa siitä ajatuksesta, että Jumala, maailmankaikkeuden Luoja, on kammottava lurjus.

Jumalan lurjusmaisuuden kanssa pitää yhtä se tosiasia, että maailma on tavallaan aika kurja paikka. On hyvin paljon tarkoituksetonta ja merkityksetöntä kärsimystä ja turhia kuolemia. Vanhurskaus ja hyvyys eivät korreloi maallisen menestyksen kanssa. Tässä maailmassa täysin kunnolliset ja tolkulliset ihmiset voivat hautautua yhtäkkiä mutavyöryn alle.

Ja joka tapauksessa ihmisellä on hyvä olla realistinen kuva siitä, millaisessa maailmassa elää.

2 kommenttia:

  1. Jos muslimit tulkitsevat jumalaansa kohdistuvan pilailevan puheen sotapropagandaksi tai oman kulttuurinsa aliarvioimiseksi, niin voi olla paikallaan hieman huomautella tällaisesta pilailusta. Kyllähän juutalaistenkin kansanmurhaa edelsi heidän uskontonsa ja kulttuurinsa julma pilkkaaminen.
    Olisiko Halla-Aho pyrkinyt valmistelemaan sotaa tai kansanmurhaa Suomen ja muslimimaailman välille kevyellä pilkallaan? Hyväksyvätkö muut suomalaiset tällaisen sodan- tai kansanmurhan valmistelun.
    Jos suomalaisessa kulttuurissa on kadotettu yhteys puheen ja toiminnan välillä, niin kuinka muslimin sitten pitäisi tulkita puhetta suomalaisessa kulttuurissa, jossa mikään ei sitten tarkoitakaan mitään? Aika vaikea paikka tulkita tuollaista kulttuuria.

    Jumala on suuri, mutta ihmisen ajattelu on pieni. Jobin kirjassa Jumala itse puhutteli Jobia pahuuden kourissa, ja kehoitti Jobia katselemaan maiilmaa aika hurjana paikkana krokotiileineen ja kaikkine luonnon hirmuisuuksineen. Samassa kirjassa on kuitenkin luettavissa aika kamala varoitus phan ongelmaa kokevan ihmisen läheisille, etteivät puhu typeryyksiä pahuudesta kärsivälle ihmiselle. Taitaa olla niin, että Jumala itse haluaa varata itselleen puheoikeuden maailman kehnoudesta tai pahuudesta yksilöllisesti kunkin ihmisen suhteen. Muiden ihmisten on silloin syytä vaieta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuskin voi ratkaisuna pitää sellaistakaan, että uskonnon ja kulttuurin pilkkaaminen kielletään. Ja veikkaan, että monet muslimitkin pilkkaavat aika rankalla kädellä niitä uskontoja ja kulttuureja, joista eivät pidä.

      Saa ihminen suuttua oman kulttuurinsa ja uskontonsa pilkasta, mutta väkivaltaisuuksiin ryhtyminen sellaisen takia on sitä itseään.

      Jussi Halla-aho taas on varsin rauhanomainen heppu eikä kenelläkään ole syytä muuta luulla. Hän nimitti islamia pedofiiliuskonnoksi - ja sai siitä tuomion - sen vuoksi, että islamin profeetta Muhammad oli ottanut vaimokseen ja pannutkin 9-vuotiasta Aishaa. Profeettaa pidetään islamin piirissä uskon ja oikean elämäntavan erehtymättömänä lähteenä, joten Halliksen "pilkka" ei suinkaan ole väärämielistä.

      Poista