Suomen lain mukaan uskonrauhan rikkomiseen syyllistyy mikäli "julkisesti pilkkaa Jumalaa tai loukkaamistarkoituksessa julkisesti herjaa tai häpäisee sitä, mitä uskonnonvapauslaissa tarkoitettu kirkko tai uskonnollinen yhdyskunta muutoin pitää pyhänä, tai meluamalla, uhkaavalla käyttäytymisellään tai muuten häiritsee jumalanpalvelusta, kirkollista toimitusta, muuta sellaista uskonnonharjoitusta taikka hautaustilaisuutta." Lakia perustellaan sillä, että yleinen järjestys ja yhteiskuntarauha voisivat vaarantua, mikäli ihmisten sallittaisiin uskontoa tai pyhiksi koettuja asioita kohtaan riekkua miten tahansa.
Minusta ihmisten uskonnonharjoituksen häirinnän tai estämisen ehkäiseminen on tärkeää. Jokaisella on oikeus oman uskontonsa harjoittamiseen. Silti minusta tuntuu jonkin verran ikävältä sellainenkin, että jotkut mielellään mahdollisimman räävittömästi irvivät toisille pyhiä arvoja. Ehkä sellaisenkin pitäisi olla kiellettyä.
Mutta silti, kenellä on oikeus päättää, kenen kokema uskonnon loukkaus on juuri sen verran kaameaa laatua, että siitä pitäisi valtion ruveta rankaisemaan? Ovatko yhden tunteet tärkeämpiä kuin jonkun toisen? Jotkut ryhtyvät tappamaan uskontonsa loukkaajia. Pitäisikö heidän uskonnollisten tunteittensa olla valtion erityissuojeluksessa, koska he suuttuvat niin kovasti?
Entäs sitten jalkapallohuligaanit ja muut sellaiset? Monet suhtautuvat jalkapalloon uskonnollisin tuntein, mutta luultavasti yhdessäkään maassa ei valtio suojele niitä. Pyhää on monenlaista.
Jos uskonnon loukkaaminen on kiellettyä, niin yhdessä maassa syyttäjäviranomaiset ovat hanakampia syyttämään valtauskonnon loukkaajia. Suomessa taas syyttäjät tykkäävät suojella muslimien uskonnollisia tunteita ennen kaikkia muita, koska islam ja muslimit edustavat toiseutta, joka on pyhä arvo valtionsyyttäjille, eduskunnan enemmistölle, Hesarille ja Ylelle. Ynnä muille ynnä muille. Muslimeilla on sitä paitsi öljyä ja he ovat herkkiä kiehumaan omassa myrkyssään. Kristinuskon kannattajien uskonnollisia tunteita taas saa yleensä Suomessa loukata kuin vierasta sikaa.
Minusta itsestäni näyttää siltä, että laki uskonrauhan rikkomisesta on uskonnollisten tunteitten suojelemisen osalta normatiivinen eli kaikkea muuta kuin selkeä: syyttäjien omasta päänsisällöstä riippuu, keiden uskonnollisia tunteita he suojelevat. Se on myös tulkinnanvarainen. Mikä tahansa arvostelu tai kritiikki voidaan myös tulkita uskonnon loukkaamiseksi.
Tanskalaisessa kulttuurissa kuulemma tavataan nauraa sellaisille ihmisille, jotka suuttuvat kritiikistä.
Jos emme anna jalkapallohuligaanien hyppiä silmillemme, niin miksi antaisimme uskonnollisten ihmisten? Jos jonkin uskonnon kannattajat eivät osaa elää ihmisiksi sen vuoksi, että he kokevat uskonnollisia tunteitaan loukatun, niin sellainen uskonto voitaisiin kieltää.
Joo, nämä asiat ovat hämmentäviä. Osaksi voi epäselvyys juontua lain rankaisemishanakkuudesta. On paljon paheksuttavia asioita, joista tuomitsemiseminen rikolliseksi ei tunnu tunnu kuitenkaan oikeudenmukaiselta. Lisäksi virkamiehille annetaan kohtuuton mielivallan mahdollisuus, jota he aina käyttävät väärin, kun lakiin kirjataan rangaistaviksi teoiksi kaikki mahdolliset paheksuttavate teot.
VastaaPoistaUskontoja eikä varsinkaan ihmisiä saisi pilkata, mutta on väärin antaa kieroille poliiseille ja kieroille syytäjille mahdollisuus oikeusmurhiin uskonrauhan verukkeella.
Tapame ajatella lain tehtävää yhteiskuntaelämässä on varmaan peräisin inkvisitiolta ja lait mielletään rangaistuksien kautta elämää ohjaaviksi seikoiksi. Laki voitaisiin kuitenkin ajatella myös mahdollisuutena myönteiseen ja ennakoivaan yhteiskunnalisen elämisen laadunohjaukseen, eli lakeja voitaisiin kehittää oikeudenmukaisiksi ja ohjaaviksi.
Autoa on myöhäistä ohjata, kun se on jo ajettu ojaan. Samalla tavalla on turhaa ohjata elämän laatua vain rankaisemalla, ilman että ehkäistään rikoksia oikeudenmukaisella lainsäädännöllä.
Nyt huomataan massamurhaajien lukuisista tapauksista, ettei yhtään lohduta eikä murhia ennakolta ehkäise näiden murhien toteaminen rikoksiksi murhaajien tehdessä kuitenkin itsemurhan.
Hyvää elämää elävät ja toteuttavat ihmiset eivät varmaankaan mielellään pilkkaa ja ivaile toistensa uskomuksista, mutta onko meillä varaa ylläpitää järjestäytynyttä typeryyttä oikeuslaitoksen muodossa yhteisössämme? Onko niin, että uskoessamme rangaistuksien kaikkivoipaisuuteen jätäme tekemättä hyvän yhteiskunnan kannalta välttämättömiä tekoja? Uskon näin olevan. Uskon myös, että tehtävämme hyvän elämän puittteissa on yrittää ymmärtää toisuskoisia pilkkaamisen sijasta.
Hienosti sanottu kyllä.
Poista