maanantai 24. joulukuuta 2012

Joulu on taas!

Nyt on sitten epävirallinen Jeesuksen syntymäpäivä edessä. Epävirallinen siksi, ettei kukaan tiedä minä päivänä Jeesus Kristus oikeasti syntyi. Pääsiäisen ja helluntain oikeasta ajankohdasta ei ole epäselvyyttä, mutta Jeesuksen syntymän ajankohta on kadonnut historian hämärään.

Kiitos Jeesus, että synnyit tähän maailmaan. Tosin voi olla, ettei sinulla itselläsi ollut asiaan sananvaltaa. Hyvä joka tapauksessa että synnyit ja myös säilyit hengissä siihen asti, että saatoit aloittaa julkisen toimintasi kolmekymppisenä. Siitä on minulle ollut itse asiassa jonkin verran hyötyäkin.

Itselläni on nyt maanantaista keskiviikkoon vapaaehtoistyötä päiväsaikaan. Siitä huolimatta pääsen myös juhlistamaan joulua.

Hyvää joulua kaikille!

Päätän tämän blogimerkintäni lainaamalla yhtä lempijoululauluistani:

Tahtoisin päästä paimenten mukaan,
unohtaa kiireen ja melun rasittavan

2 kommenttia:

  1. Hei,

    Jeesuksen olemassaoloa ei ole tiettävästi kyetty varmuudella todistamaan ja hahmo ei paljon eroa monien muiden (vanhempien uskontojen) keulahahmoista, joiden syntymäpäivä sattuu olemaan tuona 25:nä Joulukuuta, jolloin Aurinko aiempien uskomusten mukaan "uudelleensyntyi", niinkuin myös tämä/kin vuonna on odotettavissa.

    Terveisin,

    Ensio Piiroinen

    P.S. Hyvä Blogi

    VastaaPoista
  2. Kun ei tiedetty Jeesuksen syntymän ajankohtaa, niin johonkin päivään se juhlinta piti kuitenkin pistää.

    Kiitoksia myös kehuista.

    VastaaPoista