torstai 3. huhtikuuta 2025

Ihmiset, jotka puhuvat "russofobiasta" tai "islamofobiasta"

Ne jotka puhuvat "russofobiasta", ovat pohjaltaan samankaltaisia ihmisiä kuin ne, jotka puhuvat "islamofobiasta". Vielä puuttuisi sellainen, että puhuttaisiin "kansallissosialismifobiasta".

PS. Tämä taitaa olla ennätys tässä blogissani: viisi aivan lyhyttä blogimerkintää peräjälkeen julkaistuna.

tiistai 1. huhtikuuta 2025

Liberalismi lyhyesti

Liberalismi on vapautta, yksilöä ja tiedettä kannattava poliittinen ideologia, joka on kriittinen uskontoa kohtaan ja joka vastustaa syntyperään perustuvia erioikeuksia. Liberalismi on myöskin porvarillinen ideologia, joka vastustaa laajaa julkisen vallan omistusta elinkeinoelämässä.

PS. Olen muinaisina aikoina julkaissut tässä blogissani myöskin pitkän selostuksen liberalismin sisällöistä. Minuun liittymättömästä Liberalismiwikistä löytyy myöskin hieman siitä eroava selostus.

...

PS. 3.4.2025: Olen tästä tekstistä julkaissut sittemmin myös linguafrancanovan-kielisen version ja sitten jopati vielä pseudolatinankielisen version.

keskiviikko 26. maaliskuuta 2025

Teokratiat ovat syntiä

Uskonnot ovat erinomainen keino suurten väkijoukkojen ja kansojen hallitsemiseen sekä myös kiihottamiseen. Jos emme sellaista välinettä halua osaksi valtarakenteita, niin meidän tulee tehdä valtioista sekulaareja. Uskonto olkoon yksityisasia. Teokratiat ovat syntiä.

tiistai 18. maaliskuuta 2025

Äärioikeisto ja minä (hyvin lyhyesti)

Minulla ei ole milloinkaan ollut äärioikeistolaisia mielipiteitä. Toisin sanoen olen ollut koko elämäni ajan synnitön.

torstai 13. maaliskuuta 2025

Totuudessa eläminen syvähenkisenä oppaana

Ihmisen todellinen kutsumus on elää Jumalan tahdon mukaisesti, totuudessa.

Tuohon tapaan on venäläinen kirjailija Leo Tolstoi (1828-1910) ajatellut. Vaikka Venäjää tällä hetkellä johtaa Ukrainan-syöjä, ja potentiaalinen Suomen- ja maailman-syöjä, Putin, joka haluaa alistaa kaiken rautakorkonsa alle ja jonka vuoksi venäläisyys ei nykyään ole Suomessa kovinkaan suuressa huudossa, niin Tolstoi ainakin edustaa, minun mielestäni, hyvää venäläisyyttä.

Tolstoita inhottivat kiihkonationalismi ja imperialismi, ja sota. Kai voidaan sanoa, että koko hänen ikänsä totuus oli hänen ainoa sankarinsa.

Kirjailijana hän edusti realismia. Olen lukenut nuorempana kaiken hänen suomennetun tuotantonsa, varmaankin yksin Lapsuutta, poikaikää ja nuoruutta (1852, 1854, 1857) lukuunottamatta.

Luin tietenkin aikoinani hänen mammuttiromaaninsa Sodan ja rauhan (1865–1869), jonka keskiössä olivat Napoleonin sodat ja niiden aika. Teoksessaan hän toi esiin myös sellaisen filosofisen näkemyksen, että todellisuudessa pienet ihmiset vaikuttavat yllättävän paljon maailmanhistoriaan suurten henkilöiden sijaan.

Minusta Sodasta ja rauhasta saattoi päätellä, että kirjailijalla saattoi olla jonkinlainen kristillinen maailmankatsomus pohjalla. Hän ainakin tajusi siihen aikaan (evankelisen) kristinuskon perusasian.

Myöhemmin kirjailija tuli ikään kuin hulluksi. Siteeraan siihen liittyen Wikipediaa:

Teoksessa Tunnustus (1882) Tolstoi kuvaa niitä kokemuksiaan, jotka järkyttivät häntä ja saivat lopulta muotoilemaan uuden uskonnon. Kaunokirjallisuutta tärkeämmiksi Tolstoille tulivat nyt kirjoitukset, joissa hän esitti käsityksiään uskonnollisista, moraalisista, yhteiskunnallisista ja taiteeseen liittyvistä kysymyksistä, kuten teoksessa Mitä on taide? (1898).

Leo Tolstoi tuolloin alkoi tuomita kaiken aikaisemmin kirjoittamansa kelvottomaksi. Ja hän perusti eräänlaisen uskonnon, jota alettiin nimittää hänen mukaansa tolstoilaisuudeksi. Sille olivat ominaisia totuudellisuus, ehdoton rauhanaate, valtionvastaisuus ja seksuaalinen pidättyväisyys myös avioliitossa. Tolstoilaisuutta on nimitetty myös kristilliseksi anarkismiksi.

Tolstoilaisen maailmankatsomuksen katsannossa tuomarin ammatissa toimiminen oli syntiä, koska tuomari joutui tuomitsemaan muita ihmisiä, ja Kristus taas oli ollut tuomitsemista vastaan.

Tolstoilaisuus on minun mielestäni uskonnon sijaan pikemminkin eräänlaista järkeisoppia, tai järkeen luottavaa elämänkatsomusta kuorrutettuna Jeesuksen Vuorisaarnan kunnioittamisella. Mutta kun Tolstoi itse halusi esitellä aatteensa uskonnon muodossa, niin hän liitti siihen sitten "Jumalan". Jumalan, jolla ei hänen "uskonnossaan" ollut oikeastaan muuta tekemistä kuin toimia moraalinvartijana. Uskonnon moraalisäännöt on naulattu taivaaseen ja uskovaisen tuntee siitä, että hän noudattaa niitä. Toki ikuisesta helvetinpiinasta rangaistuksena ei sitten puhuttu mitään.

Kai voidaan kaikesta huolimatta todeta, että Leo Tolstoille totuus oli korkein arvo, vaikka hän olikin lopulta vähän himmeä. Toteaisin myös, että mies teki arvokasta työtä siinä, että hän kykeni kaivamaan ulostuloillaan runsaasti maata Venäjän tsaarin hallinnon arvovallan alta.

Tolstoilaisuuden tähti himmeni jo ensimmäisen maailmansodan aikana, ja Suomen sisällis/kansalaissodan aika melko lailla hävitti maastamme kaiken "venäläismielisyyden", jollaiseksi saatettiin ajatella tai kokea sekä Tolstoi että tolstoilaisuus.

Pidän Tolstoista myös sen vuoksi, että hän aina oli valmis puolustamaan Venäjän tsaarin hallinnon alistamia ja sortamia vähemmistökansoja. Hän toki puolusti myös yleensä maansa vähäväkisiä.

Venäjän ja Japanin keisarikuntien välillä käytiin sota vain jokunen vuosi ennen kirjailija Tolstoin kuolemaa vuosina 1904 ja 1905. Sodan kulku oli Venäjän kannalta surkea ja tappiollinen. Tolstoi kuulemma koki vanhan vanhan miehen surua Venäjän kärsimien tappioiden vuoksi. Mutta tämä tekee hänestä vain inhimillisen.

tiistai 11. maaliskuuta 2025

Ehdotukseni kaksikomponenttidemokratiasta

Minähän melko lailla kannatan parlamentaarista demokratiaa. Ennen hirmuvaltio Neuvostoliiton romahtamista vuonna 1991 Suomessa oli ollut voimassa poliittinen järjestelmä, jossa oli sekaisin parlamentaarisen ja presidenttivaltaisen järjestelmän piirteitä. Se muistutti kovasti ranskalaista mallia, joka on Ranskassa voimassa vieläkin. Presidentin valtaa on Suomessa sittemmin vähennetty, mutta edelleen hän on tai näyttää olevan ulkopoliittisissa ja turvallisuuspoliittitissa asioissa tärkein suunnanmäärittäjä.

Ukkini Paavon, isäni isän, ollessa vielä elossa – hän kuoli vuonna 2005 – olin hänelle joskus ehdottanut sellaista, että olisi kiva, jos valtiossa olisi kaksi vallaltaan yhtä vahvaa hallituksen johtajaa, joista toinen johtaisi ulko- ja toinen sisäpolitiikkaa. Ukkini oli virkaiältään wanha ja tärkeä Maalaisliiton/Keskustapuolueen vaikuttaja. Ehdotukseni saattoi olla hauskin poliittinen ajatus, mistä hän oli koskaan kuullut, mutta hän ei silti suoralta kädeltä tyrmännyt ajatustani.

Yli vuosi sitten olin keksinyt koostaa tähän hieman tuosta ammentavan poliittisen mallin:

Tasavallan presidentti, joka on valtionpäänmies, valitaan neljän vuoden välein suoralla kansanvaalilla samoihin aikoihin kuin pidetään eduskuntavaalit, siirtoäänivaalitavalla. Siirtoäänivaalitapa on siitä hyvä, että se hukkaa mahdollisimman vähän ääniä, vaikkakin on matemaattisesti jossain määrin monimutkainen.

Presidentin tehtävä tässä mallissani olisi hoitaa sisä- ja melko lailla myös turvallisuuspoliittiset asiat hallituksessa. Hän nimittäisi suurimman osan ministereistä oman tahtonsa mukaan ja määräisi hallituksen tämän osan toiminnasta. Eduskunta ei voisi antaa epäluottamuslausetta näille presidentin "omille" ministereille.

Eduskunta taas valitsisi hallitukseen ulkoasioita hoitamaan yliministerin. Yliministerin tulisi olla mielellään sellainen, jonka eduskunta katsoo kykenevän yhteistyöhön presidentin kanssa. Yliministeri taas valitsisi alaisikseen pari sellaista ministeriä, joiden hallinnonaloilla on jotain tekemistä ulkopolitiikan hoidon kanssa.

Ulkoasiain yliministerin ja tämän alaisten ministerien tulisi nauttia eduskunnan enemmistön luottamusta, eli eduskunta voisi nämä halutessaan erottaakin.

Presidentti johtaisi hallituksen kokouksia, mutta hän joutuisi ottamaan huomioon sen, että yliministeri hoitaisi ulkopolitiikan ja että tämän takapiruna toimii eduskunta.

Ulkopolitiikka on minusta sen verran tärkeä asia, ettei sitä voida jättää yhden vaaleilla valitun henkilön hoidettavaksi. Asialla on myös turvallisuusaspekteja.

Vaihtoehtoisesti voitaisiin säätää laissa sellainen, että yliministerin viran voisi eduskunta määrätä otettavaksi käyttöön, jos tarve niin vaatii. Ylimininisterin viran perustamisen mahdollisuus olisi presidentille siis eräänlainen Damokleen miekka. Eli presidentin kannattaisi pitää välit ulkoasiainvaliokuntaan kunnossa.

Minusta olisi myös hyvä, että jos jokin puolue olisi saanut ehdokkaansa kahdeksi peräkkäiseksi kaudeksi valituksi presidentiksi, niin toisen kauden jälkeiselle kaudelle ko. puolue ei saisi asettaa ehdokasta, vaan sen pitäisi pitää yksi kausi väliä.