Liberalismi on vapautta ja yksilöä kannattava poliittinen ideologia

Liberalismi on vapautta, yksilöä, tiedettä ja edistystä kannattava poliittinen ideologia. Se kieltää syntyperään perustuvat valta- ja moraaliset järjestelmät, ja yksilönvapaus on sille keskeistä.

Liberalismi kannattaa sellaisia ajatuksia ja ohjelmia kuin sananvapaus, tiedotusvälineiden vapaus, uskonnonvapaus, elinkeinovapaus ja markkinatalous, kansallinen itsemääräämisoikeus, demokratia, oikeusvaltio, ihmisten oikeus päättää omasta elämästään, tiede, sekulaari hallinto, rikosoikeudellinen laillisuusperiaate, sukupuolten tasa-arvo ja kansalaisten yhdenvertaisuus lain edessä.

Liberalismi hyväksyy ajatuksen eriävien yhteiskunnallisten etujen olemassaolosta, mutta liberalismin aatemaailman mukaan kansanedustuslaitoksessa voidaan järkevästi sovitella eri etujen välillä.

Alun perin liberalismi oli nimenomaan porvariston ideologia. Alkuaikoinaan liberalismi oli käytännössä sosiaalisesti vastuuntunnoton aate. Ja aivan alussa se mieluiten soi vapauden vain kovin rajatulle osalle ihmisiä. Voidaankin sanoa, että alussa liberalismi ei ollut vapauden aate, vaan vapauden motelli, jossa se saatettiin alulle.

Teollistuminen osaltaan synnytti liberalismin, ja kun työväenliikkeestä oli pikku hiljaa tulossa voimatekijä, myös liberaaleissa piireissä alettiin yhä useammin hyväksyä sosiaaliohjelmat työläisten ja kurjien ja köyhien olojen parantamiseksi.

Vaikka toki oli olemassa myös varhain liikkeellä olleita uuden sosiaalisen liberalismin edustajia, kuten englantilainen filosofi ja taloustieteilijä John Stuart Mill (1806-1873).

Alkuperäistä liberalismia voidaan nimittää klassiseksi liberalismiksi erotukseksi demokraattisemmasta sosiaalisesta liberalismista. Tosin myös jotkut sosiaalisesti vastuuntuntoisemmat liberaalit nimittävät itseään klassisen liberalismin kannattajiksi.

1900-luvun puolella liberaalit puolueet joutuivat yhä enemmän vakavaan kilpailutilanteeseen sosialististen puolueitten kanssa ja enemmän tai vähemmän kuihtuivat. Silti riippumatta siitä, nimittävätkö ihmiset itseään nykyään Suomessa ja länsimaissa liberaaleiksi, yleensä he kannattavat enemmän tai vähemmän liberalismin ydinajatuksia. Liberalismi on ajanut itsensä läpi.

1800- ja 1900-luvun vaihteen tienoilla saksalainen sosialidemokraattinen teoreetikko Eduard Bernstein (1850-1932) oli sittemmin kuuluisaksi tulleessa teoksessaan Die Voraussetzungen des Sozialismus und die Aufgaben der Sozialdemokratie (suomeksi ilmestynyt nimellä Sosialismin edellytykset ja sosialidemokratian tehtävät) pyrkinyt irrottamaan marxilaisen sosialismin aatteen utopioista ja kiinnittämään sen nk. porvarilliseen demokratiaan ja liberalismin vapausajatuksiin, ja koska tämä bernsteinilaisuus on aikaa myöten jossain määrin muodostunut sosialismin standardiksi länsimaissa, voidaan nykyään sanoa, etteivät sosiaalinen liberalismi ja sosialismi ole enää välttämättä toistensa kanssa vakavasti ristiriidassa.

Liberalismi on nykyään jopa niin suosittu leima itseen pantavaksi, että nykyään jotkut esiintyvät liberaaleina, vaikka kannattavat sen kanssa ristiriidassa olevia asioita, kuten sananvapauden vakavaa rajoittamista, syrjintää tai vaikka kansalaisten suuren enemmistön pakottamista opiskelemaan mikroskooppisen pienen kielellisen vähemmistön äidinkieltä koulussa.

Asiaa toki sotkee sekin, että Yhdysvalloissa on 1930-luvulta alkaen nimitetty kaiken maailman edistyksellisiä liberaaleiksi riippumatta siitä, onko heidän ajatusmaailmansa vahvasti liberaali. Tämä johtuu presidentti Franklin Delano Rooseveltista, joka ilmaisi aikoinaan olevansa liberaali ja jonka suuri yleisö tuntee 1930-luvun syvän laman vaivaaman maansa lukemattomien ilman omaa syytään vaikeuksiin joutuneitten ihmisten auttamiseksi perustamista sosiaalisista ohjelmista.

Omasta mielestäni liberalismissa on vain kaksi selvää vikaa. Ensinnäkin se, että aate on perinteisesti luottanut siihen, että ihminen on taloudellisesti laskelmoiva rationaalinen olento. Kun ihminen ei ole sellainen, vaan hän on biologisen evoluution tuote ja hänen aivonsa ja mielensä ovat myös sen tuottamia. Ihminen on myös eläin, eikä hän ole pohjimmiltaan hyvä tai ainakaan täysipäisesti hyvä. Ja toiseksi se, että liberalismi pyrkii atomisoimaan yhteiskunnan kohtelemalla ihmisiä vain yksilöinä, kuin toisistaan irrallisina saarekkeina, vaikka tosiasiassa ihmisillä on perheet ja he kuuluvat eri yhteisöihin. Nämä molemmat liberalismin piirteet ovat nähdäkseni peräisin siitä, että aate alun perin oli ollut porvariston ideologia.

PS. 28.11.2018. Olen sittemmin julkaissut myös vastaavanlaisen kirjoituksen konservatismista.

...
PS. 28.6.2022: Ja sama Lingua Franca Novan kielellä: Libralisme es un ideolojia per libria e individua.

...

PS. 15.10.2021: Lisäsin seuraavan tekstinpätkän tekstiin: "Ja aivan alussa se mieluiten soi vapauden vain kovin rajatulle osalle ihmisiä. Voidaankin sanoa, että alussa liberalismi ei ollut vapauden aate, vaan vapauden motelli, jossa se saatettiin alulle."

...

PS. 3.4.2025: Ja tein tästä lopulta lyhyen version, ja se löytyy täältä.

Historian määräämisestä lainsäädännöllä

Ylen sivuilla julkaistui vainojen uhrien muistopäivänä 27.1.2018 uutisartikkeli, jossa kerrotaan Puolan uuden lain kieltävän puhumasta Puolasta osasyyllisenä Saksan kansallissosialistien toisen maailmansodan aikana toimeenpanemaan juutalaisten joukkotuhoamiseen eli holokaustiin. Rikoksesta voidaan lain mukaan tuomita enintään kolmen vuoden vankeuteen. Uutisartikkelissa myös kerrotaan, että Israelin ja Puolan hyvinä pidetyt välit näyttävät viilentyneen yhdessä yössä lain hyväksymisen takia.

Itse sanoisin asiasta, että Puolan valtio todellakaan ei osallistunut natsien toimeenpanemiin juutalaisten tuhotöihin. Se ei voinut, koska Saksa ja Neuvostoliitto olivat yhdessä lakkauttaneet Puolan valtion. Mutta kuitenkin on tosiasia, että monet puolalaiset olivat antisemiittejä, ja jotkut näistä myös auttoivat asiassa natseja. Joten täytyy sanoa, että monet puolalaiset olivat asiaan syyllisiä.

Silti sanoisin, että on väärin nimittää natsi-Saksan perustamia ja ylläpitämiä lakkautetun Puolan alueella sijainneita keskitys- ja tuhoamisleirejä puolalaisiksi. Puolan oma hallinto kun ei edes periaatteessa voinut olla osallinen asiassa.

Mutta mitä tulee kysymykseen siitä, että onko oikein, että valtio lailla määrää historiallisten tosiseikkojen olemassaolosta tai olemattomuudesta, niin itse olen sitä mieltä, että se ei ole valtion eikä tuomioistuinten tehtävä, vaan historioitsijoiden.

Eli minusta Puolan parlamentti on tässä asiassa väärässä pelkästään siksi, että se on hyväksynyt kyseisen lain.

Väärässä ovat mielestäni myös Saksa ja Ranska, kun niissä ei saa kyseenalaistaa natsien toimeenpanemaa holokaustia. Ei ole valtion asia määritellä rikosseuraamuksen uhalla historiallisia tosiasioita. Toki niin voi tehdä, mutta ei liberaalissa yhteiskunnassa.

Haluammeko me elää liberaalissa yhteiskunnassa vai autoritaarisessa?

Unessa ikään kuin ensimmäistä maailmansotaa

Näin jokin aika sitten seuraavanlaista unta:

Oli ensimmäinen maailmansota, ja olin ilmeisesti venäläinen tai Venäjän puolella taisteleva sotilas. Minulle ja lukuisille muille sotilaille annettiin henkilökohtaiseksi aseeksi konepistooli. Kysyin, että onko tämä AK-47. Minulle vastattiin, että se on "AK-22". Päättelin kyseessä olevan konepistoolin, koska vasta toisen maailmansodan melko lopulla Saksassa keksittiin rynnäkkökivääri. Tosin ensimmäisessä maailmansodassa ei käytetty pahemmin kyllä konepistoolejakaan. Ei ainakaan Venäjän armeija käyttänyt. Olisin unessa halunnut itselleni kiväärin, mutta ylempi henkilö katsoi minua tuimasti, kun pyysin sellaista henkilökohtaiseksi aseekseni, joten jätin aiheen.

Tiesimme aseittemme ja varusteittemme olevan melko lailla hylkytavaraa. Onnistuin löytämään varustuksistani pistimen, jota sitten ollakseni taistelun sattuessa valmis kokeilin konepistooliini. Se meni ihan oikealla tavalla paikoilleen. Mutta pian kävikin niin, että konepistoolini hajosi käsiini. Päätin mennä sitten kysymään sitä kivääriä.

Mutta sitten olinkin saksalainen sotilas, ja minulla oli kivääri henkilökohtaisena aseenani. Jollekin aloittelijalle, jolla kaiken lisäksi taisi olla ADHD, koska miehellä oli suuria vaikeuksia keskittyä, yritin näyttää, miten pulttilukkokiväärissä saadaan uusi ammus saatettua piippuun. No, metyylifenidaattia ei myöskään ollut olemassa ensimmäisen maailmansodan aikana.

Meidän edessämme oli suurehko puusta rakennettu rakennus. Tiesimme rakennuksen toisella puolella olevan isohkon rykelmän vihollissotilaita. Suunniteltiin vihollisen tuhoamista kaksipuolisen saarrostuksen avulla.

PS. Kirjoittaessani tätä muistiin kävin tarkistamassa asioita interwebistä, ja kävikin ilmi, että sen niminen ase on oikeasti olemassa kuin AK-22. Kyseessä ei kuitenkaan ole konepistooli vaan löyhästi AK-47:aan perustuva puoliautomaattinen kivääri.

Tosikertomus luterilaisessa kotikokouksessa käymisestä

Jo viikkoja aikaisemmin minut, instrumentalistikristitty, oli kutsuttu torstaina 18. tammikuuta Herran vuonna 2018 pidettävään luterilaiseen kotikokoukseen. Jouduin raivaamaan asian tieltä pois yhden kapakassakäynnin.

Kokous alkoi joskus klo 17.30:n jälkeen. Se pidettiin yksiössä, ja sinne ahtautui kolmetoista ihmistä. Kutsuttuja oli ollut neljätoista, mutta yksi ei ilmaantunut paikalle.

Aluksi olin mennyt istumaan tuolille, mutta kun paikalle saapui aina vain lisää ihmisiä, niin päätin vapauttaa oman tuolini enemmän tarvitsevalle ja siirtyä lattialle.

Myöskin kodin omistajatar siirtyi lattialle.

Aluksi nautittiin pikari ja sen jälkeen kahvia, teetä, leipää päällisineen sekä jäätelöä.

Tilaisuuden ohjelmaan kuului laulamista, erityisten laulajien lauluja, ja kitarakin oli tuotu mukaan säestämään. Myöskin pidettiin hengellisiä puheita. Yksi osallistujista oli Suomen virallisen evankelisluterilaisen kirkon pastori. Myöskin rukoiltiin välillä.

Toinen puhujista oli mainio vanha äijä, jolla oli ollut raskas elämä.

Aluksi olin pitänyt lattialle istumaan siirtymistä rentona asiana. Mutta molemmat jalkani puutuivat ennen pitkää. Vasemman jalan sain taas toimimaan, mutta oikea jalka oli selvästi harmillisempi tapaus. Siihen en saanut kunnolla tuntoa ennen kuin ihmiset päättivät auttaa minut istumaan sängynreunalle. Kummaltakin puolelta joku piti minusta kiinni, kun hoipuin oikea jalka käytännössä käyttökelvottomana sängynlaidalle.

Kesti käsittääkseni vain joitakin minuutteja tunnon palaaminen jalkaan. Ja sitten olin pirteä ja iloinen poika.

Suomenkin televisiossa näkynyt fiktiivinen House-tv-sarja kertoi yhdysvaltalaisessa opetussairaalassa työskentelevästä nerokkaasta diagnostikosta tohtori Gregory Housesta ja tämän johtamasta työryhmästä, joka paini mielenkiintoisten ja erityisen vaikeitten potilastapausten ja sairauksien parissa. Jätän sarjan isomman kuvailun sikseen ja kerron, että sarjan yhdessä jaksossa House seurusteli paraikaa sairaalan ylilääkärin Lisa Cuddyn kanssa. Tämän äiti kehotti sitten Housea kääntymään juutalaisuuteen. Tämä vastasi siihen olevansa ateisti. Ja morsiamen äiti jakoi sitten sellaisen tiedonmurun, että varsin merkittävä osa juutalaisista on ateisteja ja että kysymys oli nyt yhteisöstä, ei henkilökohtaisesta uskosta.

Edes tilaisuuden emäntä ei tiedä minun olevan instrumentalisti. Itse olin alun perin suhtautunut tilaisuuteen osallistumiseen elämäni kauhean ja hivuttavan tylsyyden vähentämiskeinona. Mutta kun olin saanut jalkani kuntoon, niin aloin yhä enemmän saada kiinni mielessäni viime aikoina velloneesta ajatuksesta, että yhteisö on tärkeä, vaikka itse ei kauheasti uskoisikaan.

Ennen vanhaan uskoin, että kristillisen seurakunnan tulee olla uskovien yhteisö. Olen niistä ajoista tehnyt pitkän matkan, kun rupean tätä nykyä painottamaan seurakuntakäsityksessäni yhteisöä.

Outoa on se, että olen ruvennut ajattelemaan myöskin, että kristitty voi myös olla sellainen henkilö, joka ei ole uskovainen.

En nykyään itse usko ihmeisiin enkä edes kauheasti Jumalan johdatukseen tai suunnitelmaan. Olen ajatellut, että voisin olla sellaisen kirkon jäsen, jonka jäsenten ei tarvitsisi uskoa Jumalaan.

On siinä rajalla, voiko minun sanoa oikeasti uskovan Jumalaan. Ainakin koen tunnepohjaista kiintymystä Jumalaan tai Jumala-asiaan.

Mielessäni hahmottelemani puolikristillinen kirkko voisi olla samalla länsimaisen kulttuurin parhaiden perintöjen, perinteiden ja piirteiden puolustamisjärjestö. Näitä ovat mielestäni kreikkalais-roomalainen perintö, kristinusko ja juutalaiskristillinen kulttuuri sekä Valistus ihmisoikeuksineen ja myönteisine suhtautumisineen tieteeseen.

Tilaisuus oli ohi noin puoli yhdeksältä. Sen jälkeen oli vielä jonkin aikaa vapaata jutustelua sekä jäätelönsyöntiä.

Pikku hiljaa porukkaa alkoi lähteä kotiinsa. En yrittänyt tunkea ensimmäisten joukossa eteiseen, sillä tiesin osan porukasta asuvan selvästi itseäni kauempana. Jossain vaiheessa tulin paljastaneeksi jäljellä oleville ihmisille, että kaksikymmentä vuotta aikaisemmin olin tavannut osallistua vastaavanlaisiin tapahtumiin Vantaan vapaaseurakunnan puolessa.

Kun itse lähdin pois, paikalla oli enää vain kaksi vieraista.

...
PS. 26.1.2018: Tilaisuuden emäntä tietää minun nyt olevan instrumentalistikristitty. Hän nimittäin on lukenut tämän blogimerkintäni, sillä hän oli tänään lähettänyt minulle tekstiviestin, jossa hän ilmaisi, että hänestä merkintä on "jotenkin liikuttavan hyvä".

Äärioikeistolaisuuden määrittelyä

Jätän tässä huomiotta sen, että "äärioikeistolaisuus" on huonohko nimitys ilmiölle ja että äärikeskustalaisuus olisi parempi ilmaisu, koska äärioikeistolaisuus ei ole läpeensä sosiaalisesti vastuuntunnotonta, joten se ei välttämättä ole kovin oikeistolaistakaan. Esim. Liberalismiwikin mukaan natsi-Saksan kansallissosialismi oli aatteeltaan ja käytännöltään melko vasemmistolaista. Käytän tässä esityksessä aatekokonaisuudesta joka tapauksessa pelkästään nimitystä äärioikeistolaisuus.

Minusta on selvää, että Saksan kansallissosialismi ja Italian fasismi ovat äärioikeistolaisia aatteita. Mutta parempi varmaan määritellä tarkemmin, mistä äärioikeistolaisuudessa on kysymys.

Kiihkonationalismi ja kiihkoisänmaallisuus ovat äärioikeistolaisuutta. Samoin rotuopit. Poliittinen väkivalta on äärioikeistolaisuutta. Samoin demokratian vastaisuus ja sananvapauden tukahduttaminen. Kaikenlainen indoktrinaatio on myös äärioikeistolaisuutta. Uskonnonvapauden tukahduttaminen on mielestäni myös äärioikeistolaisuutta.

Pitäisin äärioikeistolaisuutena myös toisten ihmisten leimaamisen maailmanennätyksen yrittämistä ja mitä tahansa ihmisten demonisointia, joka pääsee lähelle tätä.

Monikulturismi on melko totalitaristinen sananvapauden ja tasa-arvon vastainen aate, joten sekin on luettava äärioikeistolaisuuden piiriin.

Mielestäni myös marksismileninismi on luettava osaksi äärioikeistolaisuuden kirjoa, vaikka ei edes otettaisi lukuun Pol Potin Punaisia khmerejä. Marksistileninistit olivat täydellisen häikäilemättömiä väkivallassaan toisinajattelijoita kohtaan jo Venäjän sisällissodan aikana, ja he pikku hiljaa kielsivät kaikki ei-marksistileninistiset puolueet ja pystyttivät totalitaristisen diktatuurin. Jo aatteen perustajan Leninin aikana – kuoli vuonna 1924 – Venäjälle oli pystytetty vankileirien saaristo, josta Saksan kansallissosialistit ottivat myöhemmin mallia omaan vankileirien saaristoonsa. Venäjän ja sen paikalle vuonna 1922 perustetun Neuvostoliiton malli oli sellainen, että ihmisiltä oli viety pois poliittisen vaikuttamisen mahdollisuus sekä sananvapaus, uskonnonvapaus, median vapaus ja ajattelun vapaus. Myöhemmin malli levisi tai levitettiin kiväärinpiippujen avulla ensimmäisen ns. kansandemokratian Mongolian lisäksi lukuisiin muihin maihin. Onneksi tämä äärioikeistolaisuuden muoto on nyt enimmäkseen jo mennyt historian roskatynnyriin.

Uni pysyvästi Jumalan armon täyteisistä ihmisistä

Näin jokin aika sitten sellaista unta, että minun piti raataa itseni mäkiä ylöspäin vuoristossa. Apunani oli moottorisaha, jonka avulla tein kallioon lovia päästäkseni paremmin eteen- ja ylöspäin. Tässä kohtaa unta meininki oli vähän tietokonepelimäinen.

Lopulta pääsin jollekin jyrkänteelle. Ihmettelin siinä, että tähänkö sitä on tultu ja eikö olisi parempi olla mennyt johonkin toiseen paikkaan. Mutta jonkin matkan päässä sijaitsikin kotoisan näköinen puinen useampikerroksinen talo. Ja ilmeisesti sillä oli jotain tekemistä sen kanssa, miksi minun oli ollut hyvä tulla paikan päälle.

Menin taloon. Sen asukit olivat pysyvästi täynnä Jumalan armoa eikä heidän näin ollen tarvinnut perustaa suhdettaan Jumalaan Kristuksen sovitustyöhön. Ilmeisesti minä tunsin osan näistä ihmisistä tai henkilöistä ennestään. Nyökkäilin kunnioittavasti ihmisille siellä täällä.

Unesta minulle tulee mieleen klassinen tieteisssarja Star Trek, jonka maailma on sellainen, että ihmiskunta on saanut järjestettyä asiansa siihen kuntoon, että ei ole enää tarvetta sodille ja muille isommille konflikteille.

Olen pitänyt sarjaa tässä suhteessa epärealistisena, mutta kuitenkin taidan olla sitä mieltä, että ihmiskunnan tehtävä tässä maailmassa on pyrkiä kehittämään ei-aggressiivista kulttuuria ja sellaisia instituutioita, jotka vähentäisivät aggressioiden syntymistä. Filosofi Karl Popperia mukaillen, me tarvitsemme enemmän hyviä instituutioita kuin hyviä ihmisiä (koska hyviä ihmisiä ei koskaan ole tarpeeksi).

Oma vaatimaton mielipiteeni on myös, että tämä tulevaisuudenkuva ei voi syntyä kokonaan ilman kristinuskoa.

Uni vankimielisairaalasta karkaamisesta

Näin jokin aika sitten sellaista unta, että olin yhden vanhimmista vielä olemassaolevista kavereistani kanssa vankimielisairaalassa. Emmekä olleet siellä henkilökuntaa.

Ja me karkasimme sieltä. Juoksimme ylämäkeen. Ennen kuin pääsimme näkymättömiin, vankimielisairaalasta kuului huutoja: meidät oli nähty ikkunasta.

Meitä kohti ei kuitenkaan kukaan lähtenyt juoksemaan, ja pian me saimme tehtyä päätöksen siitä, mihin suuntaan jatkaisimme juoksemista.

Menimme sitten bussilla kaverini tuntemien moottoripyöräjengiläisten luokse. Tosielämässä hän ei tietääkseni sellaisia tunne.

Olimme siellä jonkin aikaa. Tässä tiemme kuitenkin erosivat. Kaverini päätti lähteä moottoripyöräjengiläisten matkaan. Tai hän itse asiassa juoksi näiden auton perään, joka oli menossa johonkin lyhyen matkaa. Minä taas lähdin etsimään bussia.

Jotain muutakin unessa vielä tapahtui, mutta en kovin hyvin sitä muista.