keskiviikko 1. marraskuuta 2023

Miksi Etelä-Korea ei ole persläpi

Korea oli Japanin siirtomaa vuodesta 1910 vuoteen 1945. 1930-luvulta alkaen aina miehityskauden loppuun saakka korealaisia pyrittiin väkipakolla japanilaistamaankin. Japanilaiset sotilaat myös käyttivät toisen maailmansodan aikana korealaisia naisia seksiorjina.

Ennen tätä Korea oli ollut usein Kiinan hallitsema alue. Välillä Japaninkin.

Korealaiset ovat siten pitkäaikaisen kolonialismin uhreja ja luultavasti vielä enemmän kuin moni mustan Afrikan maa historialtaan.

Kolonialismin päättymisen jälkeen maa pistettiin Korean sodassa (1950-1953), johon osallistuivat myös Yhdistyneet kansakunnat ja Neuvostoliitto, tuhannen paskaksi, ja mikä on tilanne nykyään?

Pohjois-Korea on talous- ja yhteiskuntajärjestelmänsä vuoksi kuin jättikokoinen puutetta kokeva vankileiri. Ainoastaan maan yhteiskuntaa näpeissään pitävä ahne (ja vallanhimoinen) eliitti elää yltäkylläisyydessä.

Mutta Etelä-Koreasta on talousjärjestelmänsä ja myöhemmin vakiintuneen demokratiansa vuoksi ja koetusta kolonialismista huolimatta tullut hyvinvoiva kansalaistensa vapauksia kunnioittava yhteiskunta. Tosin varmaan asiaa on auttanut paljon sekin, ettei maa ole etnisesti monimuotoinen eikä maa ole kovin monikulttuurinen.

Voidaan siis ainakin sanoa, että koettu kolonialismi ei luultavasti tuhoa yhdenkään uhrikansansa tulevaisuutta perinpohjaisesti. Aina voi pyrkiä itse parempaan, vaikka olosuhteet joskus päähän potkivatkin.

4 kommenttia:

  1. Korean eteläosa pääsi II maailmansodan jälkeen japanilaisimperialismista vapautettuna länsidemokratioiden hallintaan, kun taas pohjoisosan epäonneksi sen sai ryöstää Imperialistinen Roistovaltio Moskovia.
    Länsidemokratiat toivat eteläkorealaisille oman järjestelmänsä omaksuttavaksi, stalinistimoskoviitit pakottivat pohjoiskorealaisille oman rikollisen maailmankatsomuksensa.

    Korean sota lienee kommunismin suurimittaisin yksittäinen tuhotyö:
    sota pyyhki Korean niemimaan kaksi kertaa päästä päähän, asetelma sodan keskeytyessä aselepoon oli sama mikä alussa paitsi miljoona ihmistä oli kuollut ja niemimaan infra murskana.
    Ja sota jatkuu yhä edelleen niistä asetelmista.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tosin Etelä-Koreassakin oli pitemmän aikaa välillä diktatuuri.

      Poista
    2. Eipä se Etelä-Korea ole varsinaisesti ollut demokratian ja ihmisoikeuksien mallimaa, mutta siellä on otettu oppia toisin kuin pohjoisessa.
      Siellä se tosin on ollut ja on edelleen hieman vaikeampaa, kun Kim-dynastian kanssa erimieliset leiritetään tai pistetään muuten vain lakkaamaan olemasta.

      Poista
    3. Traagisen hupaisaa on se, kuinka kommunistit kautta maailman ovat propagoineet ja propagoivat edelleen, että he kannattavat tiedettä ja tieteellistä ajattelua.

      Poista