keskiviikko 14. huhtikuuta 2021

En ole vielä nauttinut maailman lähes kalleinta kahvia eli sivettikissakahvia eli Kopi Luwakia

Sivettikissat eivät nimestään huolimatta ole varsinaisesti tai muutenkaan kissoja, mutta niiden ulkonäkö todennäköisesti tuo mieleen kissaeläimen. Kaakkois-Aasiassa asuvan sivettikissoihin kuuluvan musangin ravintoon kuuluvat selkärangattomat, hyönteiset, hedelmät, siemenet ja pienet nisäkkäät ja matelijat, kuten hiiret ja liskot. Otuksen nauttiman ravinnon osa on, tai voi olla, myös kahvimarja.

Kahvimarjat kulkevat musangin ruoansulatuselimistön läpi, ja lopulta se ulostaa ne.

Kuten hyvin tiedetään, niin kahvimarjan sisällä on kahvipapu, tai useimmiten niitä on kaksi. Myös marjan hedelmäinen osa sisältää kofeiinia, ja se on siinä tuhoeläinten karkottamiseksi. Mutta musangia ei kofeiini haittaa.

Ihmiset ovat keräilleet musangin ruoansulatuselimistön läpi käyneitä kahvimarjoja. Marjat avataan ja pavut otetaan erilleen. Ne myös pestään. Sitten kahvipavut paahdetaan ja jauhetaan, ja saadaan kahvia. Varsin hyvää kahvia, kuulemma.

Sivettikissakahvin nimi on Kopi Luwak. Indonesiankielinen sana Kopi tarkoittaa kahvia ja Luwak sivettikissaa.

Vaikka nykyään melkein kaikki tuotettu Kopi Luwak tuotetaan häkkitarhoissa, kahvi on silti edelleen yksi maailman kalleimmista kahvilaaduista. Musangin suoliston läpi kulkeminen, vatsahapot ja ruoansulatusentsyymit tuottavat kahvipapuihin omalaatuisen aromin. Maussa kerrotaan olevan vivahteita suklaasta tai karamellista.

En ole itse vielä maistanut kahvia, ja se tulisikin kalliiksi. 300 euroa kilolta on hyvä hinta kahville.

Pahaa Kopi Luwakissa on se, että kahvintuottajat saattavat kohdella sivettikissoja huonosti. Eläimillä ei useinkaan ole ollut tarpeeksi liikkumatilaa, tai ne ovat olleet aliravittuja.

Luulisi kyllä, että eläintä paremmin kohtelemalla saisi myös parempaa kahvia.

Eläinten hyvinvoinnin miettiminen sekä Kopi Luwakin kalleus saivat jokin aika sitten aikaan sen, että olin ruvennut yhden ystäväni kanssa miettimään sitä, että voisiko sen kaltaista kahvia tuottaa muiden eläinten kuin sivettikissojen avulla.

Kofeiinipitoinen marja ei välttämättä kyllä kelpaa yhdellekään muulle eläimelle. Ja sitä paitsi kuka haluaa riesakseen ylienergisiä karhuja, koiria tai kissoja?

Tässä välissä olen tarkastanut asian, eli kofeiini näkyy olevan jossain määrin myrkyllistä ainakin linnuille, koirille ja kissoille. Joten niitä ei edes periaatteessa voi käyttää hommaan. Tai ehkä joitakin lintuja voi, mutta pitäisi tietää laji.

Norsuja kuulemma käytetään myös erikoiskahvin valmistamiseen. Norsukahvi on maailman kalleinta kahvia. Vaikka luulisi, että norsun pökäleet ovat kaikista isoimpia. Mutta mistä tähän hätään saisi norsuja?

Minä ja ystäväni tulimme joka tapauksessa lopulta siihen tulokseen, että kun kerran ihminen sietää kofeiinia melko hyvin, niin miksei sitten kokeilla hommaa ihmisillä. Tosin pitäisi jostain saada hankittua kahvimarjoja, jotta tämä onnistuisi.

Ajattelimme, että kun molemmat kuulumme erääseen yhdistykseen, jolla on kaksi kahvilatyyppistä kohtauspaikkaa, niin sen länsi-Vantaan toimipisteessä voisimme tuottaa omaa Coffea homo -kahviamme, kun jossain vaiheessa pahin koronarajoitusaika jää taakse. "Homo" tarkoittaa tässä siis ihmistä. Olisiko kuitenkin varmuuden vuoksi parempi nimitys kahville Coffea hominalis?

Me siis ostaisimme kahvimarjojen syöjiltä – söisimme niitä myös itse – ruoansulatuselimistön läpi menneitä kahvimarjoja. Toimipisteessä on vain kaksi vessaa, ja siitä voi kyllä tulla ongelma, jos koko ajan jonkun pitäisi käydä isolla asialla hankkeemme vuoksi...

Sellainen pieni ongelma hommassa tietysti olisi, että pitäisi tietysti puhdistamisen jälkeen myös jaksaa nähdä sen verran vaivaa, että kuivaisi kahvipavut, paahtaisi ja lopuksi jauhaisi ne.

Ja jos me rupeamme syömään kahvimarjoja, niin mitäs, jos siitä tulee yllättäen kofeiinin yliannostus?

...Ehkä me vain jossain vaiheessa juhlistamme kerhon uudelleenavautumista ja vapaampia aikojen tilaamalla kauhean kalliin paketin vapaan sivettikissan kahvia. Sellaistakin on kuulemma myynnissä.

2 kommenttia:

  1. Olisiko Kopi Luwakin kohdalla kehaisu sanoa tämän kahvin maistuvan aivan kissanpaskalta?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Luultavasti olisi väärin. Tosin en tiedä, millä tavalla sivettikissan ja kotikissan paskat eroavat toisistaan. Mutta ilmeisesti sivettikissakahvissa ei ole paskanmakua. Ainakin toivoisin, että tämä luuloni ei perustuisi siihen, että en ole maistanut minkään eläimen paskaa.

      Poista