keskiviikko 15. heinäkuuta 2020

Mihin kaikkeen nationalismi ja sosialismi voivat johtaa

Helsingin sanomat -lehden eilen 14.7.2020 julkaisemassa pääkirjoituksessa esitetään, että Jugoslavian hajoamissotien aikana Bosniassa ja Hertsegovinassa sijaitsevassa Srebrenican kaupungissa vuonna 1995 tapahtunut nk. muslimikansaan kuuluvan yli 7000 miehen ja pojan joukkomurha, jonka serbijoukot toimeenpanivat, muistuttaa vakavasti siitä, mihin etninen nationalismi voi johtaa.

Väite on tietysti täysin totta.

Etninen nationalismi voi johtaa rasismiin. Yhdysvaltain neekeriorjuus ja myöhempi institutionalisoitu rotuerottelu ovat myös hyvä esimerkki siitä. Hitlerin Saksan 1940-luvulla toimeenpanema juutalaisten kansanmurha on mahdollisimman äärimmäinen esimerkki asiasta.

Etninen nationalismi voi johtaa myös sellaisiin historiassa tapahtuneisiin asioihin kuin Suomen kansallinen herääminen, Suomen itsenäistyminen Venäjän vallasta, Talvisodan ihme, suomalaisen yhteiskunnan sisäinen luottamus ja hyvinvointivaltio.

Tai vaikka Irlannin ja Intian itsenäistymiseen Yhdistyneen kuningaskunnan vallasta. Tai vaikka yleensä siirtomaajärjestelmän purkautumiseen.

Etnisestä nationalismista on siis moneksi, niin hyvään kuin pahaan.

Voimme käsitellä myös sitä, mihin sosialismi voi johtaa.

Sosialismi voi johtaa sananvapauden ja poliittisten vapauksien alasajoon, kuten on käynyt Neuvostoliitossa ja muissa marxistileninistisissä maissa. Se voi johtaa myös Vankileirien saaristoon, kuten Neuvostoliitossa ja Pohjois-Koreassa on tapahtunut. Myöskin se voi johtaa oman kansan kansanmurhaan, kuten kävi Pol Potin Punaisten khmerien Kamputseassa. Se voi johtaa myös juutalaisten alentamiseen toisen luokan kansalaisiksi, kuten tapahtui Neuvostoliitossa. Ja se voi myös melko järjestelmälliseen naisten ja tyttöjen joukkoraiskaamiseen. Tähän syyllistyivät Neuvostoliiton sotilaat toisen maailmansodan lopulla ja jonkin aikaa sen jälkeenkin.

Sosialismi voi johtaa myös, demokratiaan, työntekijöiden oikeuksien puolustamiseen, huokeaan terveydenhuoltojärjestelmään, maksuttomaan koulutukseen ja hyvinvointivaltioon.

Sosialismistakin on siis moneksi.

PS. Professorin ajatuksia -blogissa julkaistui merkintä, jossa annetaan ymmärtää, että vaikka HS:n näkemys kansallismielisyydestä monikulttuurisen liittovaltion hajoamisen taustalla pitää sinänsä paikkansa, niin analyysi jää vajaaksi eikä tavoita perimmäistä syytä, joka oli monikulttuurisen valtion, Jugoslavian, luominen noin sata vuotta aikaisemmin.

2 kommenttia:

  1. Ja koska Hitlerin ajama aate oli alkukielellä Nationalsozialismus, voitaisiinko sanoa siinä yhdistyneen nationalismin ja sosialismin kaikki huonot puolet vailla hyviä?

    Nationalismia ja sosialismia kun on yhdistelty myös kovin erilaisin seurauksin:

    https://de.wikipedia.org/wiki/Nationaler_Sozialismus

    Kiitos Adolfin, mikään vakavasti otettava puolue ei enää voi yhdistää kansallisaatetta sosialismiin, vaikka puolueohjelmalla ei olisi pienintäkään tekemistä hitlerismin kanssa.

    Stalinismin puolesta saa kyllä liputtaa, onneksi nykyään aika huonolla menestyksellä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo, meikänkään ei kannata nimittää itseään kansallissosialistiksi. :)

      Jossain määrin nationalismiin voi sanoa kyllä kuuluvan reipas luonnonläheinen ulkoilmaelämä.

      Natsismiin kuului tämän ja patologisten piirteidensä ohella myös voimakkaasti eläintensuojelu, mutta sen ei voida katsoa kuuluvan elimellisesti sen enempää nationalismiin kuin sosialismiinkaan.

      Poista