maanantai 25. toukokuuta 2020

Perustuslaillinen oikeus lähteä maasta

”Näitä tapauksia on ollut, että on perusteltu maahantuloa suomalaisen oikeudella lähteä maasta. No kyllä, sinulla on oikeus lähteä, mutta Virolla ei ole velvollisuutta ottaa vastaan”, Tiihonen sanoo.
Näin oli lausuttu Helsingin sanomat -lehdessä 24.5. tänä Jeesuksen vuonna 2020 julkaistussa uutisartikkelissa Viron ja Suomen rajavartijat työskentelevät yhdessä satamissa säästääkseen ihmisten aikaa ja rahaa – ”Yksi kaveri kertoi, että hänen pitäisi päästä Viroon ostamaan tupakkaa”.

Tällainen lausuma on tietenkin yhtäpitävä Suomen ja Viron lainsäädäntöjen kanssa, mutta siitä saa sellaisen vaikutelman kuin rajavartija Tiihonen olisi kalastelemassa maahanmuuttokriittisyyden syvissä vesissä.

Nimittäin jos kerran Virolla on oikeus olla vastaanottamatta suomalaisia, niin siitä voi saada sellaisen kuvan kuin suomalaisilla olisi myös oikeus olla vastaanottamatta ulkomaalaisia, jotka ovat kultamunia ja suuri rikkaus pottunokkaisille suomalaisille ja joita ilman ei edes olisi kulttuuria.

Ja sitä paitsi Tiihosen pitäisi rajavartiohenkilönä tietää, että tuollaiset lausunnot satavat Perussuomalaisten laariin, ja pitää muistaa, että sellaisia lausuntoja ei saa Suomessa antaa.

Hyviä esimerkkejä siitä, mitä virkamies taas saa lausua julkisesti, antaa Helsingin poliisin ylikomisario Jari Taponen Twitter-syötteessään. Sekä Pat Frustod nettisivuillaan.

6 kommenttia:

  1. Pat Frustod kirjoitti hauskan jutun, joskin se oli enimmäkseen vanhan toistoa. Mutta hymyilytti silti hiukan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Silloin kun tuo julkaistiin (vuonna 2011), niin maailma oli vielä nuori ja nämä jututkin suhteellisen tuoreita.

      Poista
    2. Hups! Jäi katsomatta kirjoituksen päiväys.

      Poista
    3. Mutta Suvaitsevaisuuden ja ympäristön puolesta -sivulla, joka näkyy olevan sivuston pääsivu, ei mainita sitä, milloin sivusto on tehty. Tieto löytyy Kuka ja mitä -sivulta.

      Poista
  2. Anonyymi5/6/20 22:48

    Kyseisen tupakanhakijan olisi tullut pyytää turvapaikkaa Virosta ja hokea en ymmärrä papereita kysyttäessä, niin olisi päätynyt Viron vastaanottokeskukseen, sillä turvapaikan anoja tulee ottaa vastaan. Tosin tupakanhakureissu olisi hieman saattanut venyä.

    VastaaPoista