Lainasin ennen yhteiskunnan koronavirussulkua kaupunginkirjastosta yhdysvaltalaisen kauhukirjailijan H. P. Lovecraftin (1890-1937) Kootut teokset 1:n.
Kirja sisältää novellinpituisia kertomuksia yhteensä kahdeksan.
Lovecraft on tunnettu siitä, että hän on luonut Cthulhu-mytologian, jota hän esittelee useissa kertomuksistaan. Kirjailijan alkuperäinen ajatus oli ollut se, että pahat jumalolennot hallitsevat kaoottista kaikkeutta. Myöhemmät kirjailijat ovat muokanneet mytologiaa. August Derleth, joka oli kristitty, lisäsi tarinastoon hyvän ja pahan välisen taistelun. Lovecraft itse oli ateisti.
Lovecraft on myös tunnettu siitä, että hän muistuttaa ulkonäöltään Facebook-mies Mark Zuckerbergia. Edellinen oli kirjoittanut kuvitteellisista kammotuksista. Jälkimmäinen taas on luonut elävän elämän kammotuksen.
Vuonna 1994 olin tutustunut uudestaan entiseen luokkakaveriini, joka, paitsi että tiesi paljon PC-tietokoneista, niin tunsi myöskin Lovecraftin tuotantoa. Hän esitteli minulle sitä.
Lopulta tänä Jeesuksen vuonna 2020 olin päättänyt lopultakin tutustua siihen hieman syvemmin. Minua itseäni kiinnosti kirjailijassa ja hänen tuotannossaan ennen kaikkea Cthulhu-mytologia.
Sitä on hyödynnetty myös muussa kulttuurissa, kuten elokuvissa ja populaarimusiikissa. Oma suosikkini on aikuisten piirretty South Park, jossa psykopaattinen pikkulapsi Eric Cartman ystävystyy pitkäaikaisesta unestaan heränneen Cthulhun kanssa.
Mitä tulee kirjailijan kykyyn tuottaa kauhua, niin minua hänen kertomuksensa eivät pelottaneet juuri ollenkaan. Edes yöllä. Mutta Lovecraftin puolustukseksi on sanottava, että nykylukijat on nykyaikainen viihdekoneisto parkkiinnuttanut. Sata vuotta sitten Lovecraftin tuotokset ovat todennäköisesti tuntuneet ihmisistä suhteellisen pelottavilta.
Käsittelen tässä yhtä kertomuskokoelman novellia nimeltä Varjo Innsmouthin yllä, joka on ilmestynyt vuonna 1931.
Kertomuksen kertojaminä on kiinnostunut Massachusettsissa sijaitsevasta Innsmouth-nimisestä merenrantakaupungista ja päättää lähteä katsastamaan sitä. Hän on kuullut siitä jänniä juttuja, ja haluaa paikan päällä myös tutustua paikalliseen arkkitehtuuriin.
Pahinta kertomuksessa on se, että jo sen melko alussa Lovecraft paljastaa osan siitä, mitä tulee tapahtumaan. Ei olisi tarvinnut.
En viitsi liian paljoa kertoa kertomuksen juonesta, mutta kirjailijan teos on kuitenkin kekseliäästi sommiteltu. Se on omaperäinen, ja juoni pitää pihdeissään. Ihastelin kovasti kertomuksen suhteellisen nerokasta rakennetta lukiessani sitä.
Tämän kanssa on nähty vaivaa, ajattelin.
Kootut teokset 1:tä lukiessani rupesin myös miettimään syytöksiä Lovecraftin muukalaispelosta ja silkasta rasismista. Kahlatessani kertomuksia läpi tein päätelmän, että väitteissä saattaa olla jotain perää. Itse pidän itseäni maahanmuuttokriittisenä ihmisenä, mutta Lovecraftin mielipiteissä on jotain niin kovin karkeaa. Aina silloin tällöin näissä kertomuksissa väikkyy kammo sekarotuisuutta tai vierasta kohtaan.
Sata vuotta sitten rasismi oli valkoisen rodun piirissä paljon yleisempää kuin nykyään, joten voidaan sanoa Lovecraftin tässä heijastaneen kulttuuria, jossa hän oli kasvanut. Kirjailijan synnyin- ja kotimaassa Yhdysvalloissa rotuerottelu ja neekereiden, mulattien ja Amerikan alkuperäisasukkaiden eriarvoinen kohtelu olivat tuolloin voimissaan.
H. P. Lovecraft muuten jo vuonna 1906 esitti tiedelehti Scientific Americanin julkaisemassa kirjeessään, että tähtitieteellisten observatorioitten tulisi etsiä Neptunuksen takaista planeettaa koordinoidusti. Kirjailija antoi planeetalle nimen Yuggoth, jota hän käyttikin myöhemmin kertomuksissaan. Kun Pluto löydettiin vuonna 1930, hän muistutti ystävilleen, että oli ennustanut sen olemassaolon.
Kootut teokset 1:ssä Yuggoth tuodaan esiin vuonna 1930 ilmestyneessä kertomuksessa Kuiskaus pimeässä.
Kirjailijan kertomuksista välittyy muutenkin kuva siitä, että hän seurasi aktiivisesti luonnontieteiden kehitystä.
H. P. Lovecraftin koottuja teoksia on vielä viisi lisää. Kestää vähintään useita vuosia, ennen kuin olen saanut luettua ne kaikki. Juu, aion lukea loputkin.
No, maailma on kovasti kehittynyt väkivallassakin mässäilyssä ja kauhukertomuksien sisällössä ja tuohon aikaan ei ollut televisiota, mistä on tullut väkivallan, kauhun ja kertomusten uusi koti. Pitkä matka tarinoista nuotiolla nykyiseen Netflix - hurmaan.
VastaaPoistaJuu-u.
Poista