keskiviikko 28. marraskuuta 2018

Mikä on konservatismi

Konservatismi on poliittinen ideologia. Se kunnioittaa uskontoa ja perinteitä ja varsinkin itselleen sopivanlaisia auktoriteetteja. Konservatismi suhtautuu kriittisesti ajatukseen ihmisestä pohjimmiltaan hyvänä olentona.

Aatteen nimeen liittyy se, että konservatismi pyrkii säilyttämään kaiken hyvän. Konservatismi hylkää vallankumouksen ja kannattaa vähittäisiä tolkullisena pidettäviä muutoksia olemassaolevan yhteiskunnan ja järjestelmän sisällä. Tämä voidaan esittää vastakohtaparilla:

evoluutio <> revoluutio

Joskus konservatiivit voivat myös pyrkiä palauttamaan aiemmin vallinnutta järjestelmää.

Toisaalta konservatiivit voivat esittää, että joskus on hyvä suostua uudistuksiin, jotta voi pelastaa mahdollisimman paljon hyvää yhteiskunnassa. Konservatiivisena voidaan myös pitää periaatetta, jonka mukaan politiikassa tulee aina pyrkiä siihen, ettei poliittisista päätöksistä seuraa tahattomasti mitään ikävää tai vahingollista.

Konservatismin mukaan vähäosaisista tulee pitää huolta. Toisaalta aatteen määritelmään ei kuulu se, missä määrin kunnollista ja tehokasta tämän huolenpidon tulee olla.

Konservatismia on ollut olemassa historian aikana monenlaista. Pahimmillaan kyseessä on äärivanhoillinen oppi, joka kieltää uskonnonvapauden, painaa vähäväkiset alas ja hallitsee pelolla. Toisaalta konservatismi voi myöskin olla sopusoinnussa demokraattisten arvojen kanssa.

Poliittisessa keskustelussa on aiheuttanut sekaannusta se, että 1930-luvulta alkaen on Yhdysvalloissa nimitetty liberalismiksi kaikenlaista suhteellista edistyksellisyyttä tai vasemmistolaisuutta. Maassa "konservatismi" ja "liberalismi" esitetään toistensa vastakohtina, mitä ne eivät alkuperäisen määritelmän mukaan ole (liberalismista olen julkaissut blogimerkinnän aikaisemmin).

...

PS. 28.6.2022: Olen myöhemmin julkaissut tästä tekstistä Lingua Franca Novan kielisen version.

2 kommenttia: