torstai 19. lokakuuta 2017

Nimitys "Hullut päivät" loukkaa erästä Vihreitten jäsentä

Eräs minulle suhteellisen läheinen ihminen oli lausunut seuraavaa eilen Facebookissa:
Ammattiloukkaantujat taas vauhdissa. Kenellä tulee Hulluista päivistä mieleen mielenterveysongelmaiset??

Koetko vahingoniloa skitsofreenikoita kohtaan aina kun käyt Stockalla? Hymähteletkö halveksuvasti masentuneille alennuskahvinkeitintä ostaessasi?
Tässä on kyse siitä, että kuten Ylen uutisessa on sanottu, niin Vihreiden puoluevaltuuskunnan varapuheenjohtaja Miikka Keränen vaatii Stockmannia luopumaan Hullut päivät -nimen käytöstä. Yhtiölle lähettämässään kirjeessä Keränen on lausunut mm. seuraavaa:
Mielestäni vaikutusvaltaisella, tunnetulla ja näkyvällä yrityksellä on kannettava vastuuta käyttämänsä retoriikan vaikutuksista. Hulluista puhuminen vähättelee mielenterveysongelmia ja leimaa ongelmien kanssa eläviä, ja siksi Hullut Päivät on lopetettava
Itse olen "alan mies" enkä ole koskaan edes kuvitellut, että yksikään mielenterveyskuntoutuja voisi loukkaantua ilmaisun "Hullut päivät" käytöstä. Yksikään tuntemistani mielenterveyskuntoutujista ja alan työntekijöistä ei ole koskaan ilmaissut minulle olevansa loukkaantunut ilmaisusta tai pitävänsä sitä millään lailla epäsopivana. En ole itsekään koskaan loukkaantunut siitä.

Vihreät on muun ohella tunnettu siitä, että se haluaa ajaa huono-osaisten asiaa, mutta minusta tässä on yritetty taas kerran jonkinlaista hätävarjelun liioittelua. Tehdään ongelmaa sellaisesta, mikä ei ole ongelma. Monille Vihreitten jäsenistä ja kannattajista kuitenkin on tärkeää sellainen asia kuin puolestaloukkaantuminen, mikä aiheuttaa tällaisia huteja.

Jos me jatkaisimme Miikka Keräsen suosittelemalla linjalla, me joutuisimme ennen pitkää lopettamaan puhumisen.

PS. Yksi parhaista ystävistäni on Vihreitten jäsen.

2 kommenttia:

  1. Miikka ja hänen kaltaisensa taitavat olla jokseenkin epätoivoisia (jostakin minulle tuntemattomasta syystä) jos heidän täytyy yrittää keräillä irtopisteitä tällaisilla tekastuilla jutuilla.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tai sitten hänen vertaisjoukoissaan tuollainen on normaalia puhetta.

      Poista