keskiviikko 25. lokakuuta 2017

Näyttöjen sinertävähkö värimaailma aiheuttaa univaikeuksia

Eräässä näkemässäni piirroksessa käsitellään kappaleen Sininen uni kohtaa, jossa sanotaan "Joka ilta kun lamppu sammuu ja saapuu oikea yö, niin Nukkumatti nousee ja ovehen Hiljaa lyö". Jos tuo perustuisi tositapahtumiin, niin olisipa kyseisellä Hiljalla melko lailla maailman kaamein elämä: joka ikinen yö häntä lyötäisiin jaloista kiinnipitäen oveen...

Tietokoneitten ja mobiililaitteitten näytöistä ulostuleva sinertävähkö valo muistuttaa auringonvaloa. Siksi se saa ihmisen sisäisen kellon luulemaan illalla ja yölläkin, että on vielä päivä. Ja sehän tarkoittaa sitä, että ei tarvitse eikä pidä nukkua.

Tietokonelaitteiden näyttöjen valo onkin yksi suurimmista univaikeuksien aiheuttajista länsimaissa nykyään. Ja saattaapi näin olla vaikka Ugandassakin.

Joitakin päiviä sitten vanha tuttu tietokonenörtti soitti ja kertoi asentaneensa laitteeseensa sovelluksen, joka muuttaa sen ulos säteilemää valoa sillä lailla, että se ei enää pidä hereillä. Päätin itse sitten tehdä saman tempun omille laitteilleni.

Näin ollen asensin Nokia kolmoseeni, jossa käyttöjärjestelmänä Android, iBlue -nimisen sovelluksen. Siinä saa määritettyä automaattisen aloitusajankohdan ja lopetusajankohdan. Pistin yövalon alkamaan klo 00.00 ja päättymään klo 9.00. Jos mielenkiintoinen aloitusaika pistää silmään, niin tapaan mennä nukkumaan vasta joskus ennen kello kolmea.

PC-tietokoneessani asensin Mint Linux -käyttöjärjestelmääni Redshift-nimisen sovelluksen. Se ottaa huomioon auringon aseman ja sen mukaan säätää pikku hiljaa näytön värimaailmaa. Ikävä kyllä omat nukkumistottumukseni ovat sellaisia, ettei ko. ominaisuudesta ole minulle mitään hyötyä. Sovelluksesta saa tarpeen vaatiessa päälle myöskin automaattisen käynnistymisen. Siis se käynnistyy aina kun käyttöjärjestelmään kirjautuu sisälle, joten se olisi silloin aina päällä. Otin ominaisuuden kuitenkin pois päältä, koska se alkaa muuten automaattisesti säätämään värimaailmaa aivan liian aikaisin. Nykyään siis käynnistän sovelluksen käsin käyttöjärjestelmäni ohjelmavalikon kautta n. klo 00.00.

Sovellukset vaihtavat oletuksena näytön värisyyden hiukan ruskean puolelle. Siksi niitä käyttäessä ei kannata välttämättä editoida kuvia tai videoita. iBlue-sovelluksessa voi myös valita jonkin toisen värisyyden, mutta luulisin, että sellainen saattaisi olla jopa hiukan vahingollista unensaannille.

Jatkan sovellusten testaamista. Luultavasti toimivat. Mutta tarkkailen itseni ja aivojeni tilaa silmä kovana öisin.

Kyseisenlaisia sovelluksia luultavasti löytyy Microsoft Windowsillekin. Mutta en voi ainuttakaan sovellusta siihen käyttöympäristöön suositella, koska yhdessäkään tietokonelaitteistani, joita on yhteensä kolme kappaletta (ja joista yksi on tällä hetkellä lainassa yhdellä kaverilla), ei ole Windowsia asennettuna.

...
PS 17.11.2017:

Pienin pikkuveljeni mainitsi Facebook-kommentissaan f.lux:n sopivana yövalosovelluksena. Siitä löytyy versiot niin Windowsille, Mac OS X:lle, iPhonelle, Androidille kuin työpöytä-Linuxillekin. Jälkimmäinen versio on ikävä kyllä komentorivipohjainen, joten työpöytä-Linuxin käyttäjien kannattaa mahdollisesti käyttää yllä mainitsemaani Redshift-sovellusta, mikäli käyttämässään Linuxin levitysversiossa ei ole vakiona mukana yövalo-ominaisuutta.

Ja kirjoitin muuten lyhyen jatkon yllä olevalle blogitekstilleni. Hieman olen ehtinyt jo Redshiftiäkin käyttää: Hiljaa lyödään jaloista oveen: osa 2.

...
PS. 30.11.2017. Kävi ilmi, että uusimmassa käyttämäni Mint Linuxin versiossa ao. yövalo-sovellus Redshift on oletuksena asennettuna.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti