tiistai 23. lokakuuta 2012

YK:n turvallisuusneuvosto ja ihmisoikeudet

Suomi ei päässyt YK:n turvallisuusneuvoston vaihtuvaksi jäseneksi, vaikka asian puolesta oltiin lobattu kovastikin. Siihen käytetyt rahat ja vaivat menivät hukkaan ja turhaan luovuttiin jalkaväkimiinoistakin. Tästä sen näkee, että huoraamista ei välttämättä arvosteta maailmalla. Eri asia on sitten, että kannattaako pienen maan jonka rajanaapurina on Venäjä ylipäätään mennä soheltamaan semmoiseen paikkaan.

Minusta turvallisuusneuvostoa kannattaisi joka tapauksessa hieman uudistaa. Pitäisi ensinnäkin poistaa pysyvien jäsenten veto-oikeus päätöksiin. Oikeastaan voitaisiin myös poistaa kokonaan pysyvät jäsenyydet. Kolmanneksi kannattaisin sellaista periaatetta, että YK:n turvallisuusneuvostoon tulisi päästää vain sellaisia maita, jotka kunnioittavat sanan-, kokoontumis- ja yhdistymisvapauksia. Voitaisiin päästää sinne myös diktatuureja ja ei-demokratioita, jos ne kieltäisivät puolueiden perustamiset mutta kaikissa muissa asioissa kannattaisivat näitä periaatteita.

Itse asiassa kannattaisin samanlaista periaatetta myös EU:n kauppasuhteisiin. Eli jos EU on huomenna vielä olemassa, niin sen jäsenmaiden tulisi pitemmällä tähtäimellä voida olla kauppasuhteissa vain sellaisten maitten kanssa, jotka kunnioittavat sanan-, kokoontumis- ja yhdistymisvapauksia.

2 kommenttia:

  1. Ei saisi olla vahingoniloinen, mutta en voi hymylleni mitään, kun mietin sitä ketutusta, mikä Tarjalla on mahtanut olla, kun sai kuulla äänestyksen tuloksesta!

    VastaaPoista