keskiviikko 21. kesäkuuta 2023

Kehitysavusta saa leikata

Joitakin kuukausia sitten oli Helsingin sanomat -lehdessä julkaistunut lukijan mielipidekirjoitus otsikolla Kehitysyhteistyöstä ei saa leikata.

Jo moninaisten kymmenien vuosien ajan on Suomi antanut kehitysapua. Kuinka monen vuoden ajan sellaista pitäisi vielä harjoittaa? Milloin on valmista?

Itselläni olisi kuitenkin tiedossani yksi hyvä täsmälääke kehitysmaiden ongelmiin. Se olisi veroparatiisien suitsiminen ja lopulta lakkauttaminen.

Kansainvälinen Attac-järjestö on toiminut veroparatiiseja vastaan jo pitkän ajan. Se on yksi järjestön tärkeistä teemoista, joita ovat myös kaksivaiheinen Tobinin-Spahnin valuutanvaihtovero ja kehitysmaiden velkojen poispyyhkiminen.

Suomen Attacin sivuilla sanotaan veroparatiiseihin liittyen näin:

Maailmassa on noin 70 korkean pankkisalaisuuden veroparatiisia. Ne kärjistävät tuloeroja maiden sisällä ja niiden välillä, kun suuryritykset, rikkaat yksityishenkilöt ja kansainvälinen rikollisuus hyödyntävät niitä verojen ja säätelyn kiertämisessä. Samalla mahdollisuudet kätkeä riskisijoituksia salaisuuslakien taakse kasvavat.

Ongelmaan voitaisiin puuttua esimerkiksi määräämällä sanktioita pankkisalaisuusmaihin siirrettäville varoille ja velvoittamalla yrityksiä raportoimaan maakohtaisesti tulonsa ja menonsa. Suomessa mahdollisuuksia nimettömään sijoittamiseen on laajennettu samaan aikaan, kun monet Euroopan maat ovat ryhtyneet vastustamaan veroparatiiseja.

Kyllähän tuo suuresti auttaisi kehitysmaita. Voisi myös sanoa, että hanke olisi myös ihmiskunnan yhteisten etujen mukainen. Joitakin harvoja yksilöitä veroparatiisien lakkauttaminen toki kyrsisi, koska se olisi heidän etujensa vastaista, mutta vaikka nämä yksilöt luultavasti ovat melko vaikutusvaltaisiakin, niin heitä on silti vain joitakin harvoja. Ja vaikka veroparatiisit lakkautettaisiinkin, niin he luultavasti saisivat silti jatkossakin leivän pöytäänsä, joten voi sanoa, että me emme heidän ihmisoikeuksiaan vastaan toimisi.

Suomen Attacin sivuilta löytyy myös laajempi Veroparatiisit-esite.

Järjestön sivuilta löytyy myös mainio esite veroparatiisivapaista kunnista, jossa lukee muun ohella näin:

Veroparatiisivapaa kunta tarkoittaa kuntaa, joka ei osta tuotteita tai palveluita yrityksiltä, jotka ovat sidoksissa veroparatiiseihin. Sidoksilla tarkoitetaan sitä, että yhtiö joko itse suoraan tai epäsuorasti emoyhtiönsä kautta on rekisteröity veroparatiisiin, tai että yhtiö muilla tavoin hyödyntää veroparatiiseja veronmaksun välttelyyn.

1 kommentti:

  1. Parasta mitä Afrikalle voisi tehdä olisi kolonialismin palauttaminen ja Afrikan kädellisten ottaminen takaisin holhottaviksi lapsiksi, jollaisia ne eurooppalaisiin verrattuna ovatkin.
    Muuten sen tekee Kiina, joka ei ole oleva alistamiaan kädellisiä kohtaan yhtä kiltti kuin eurooppalaiset siirtomaaisännät olisivat.

    VastaaPoista