Mitä ajattelen Jeesuksesta nykyään

Ajattelin kirjoittaa tämän tekstin ja julkaista sen nyt, koska eihän vielä ole loppiainenkaan. Tai edes jouluaatto.

Jeesus Nasaretilainen on normikristinuskon pyhä hahmo. Häntä pidetään uskonnon piirissä jopa Jumalan poikana.

Jeesukselle hänen seuraajansa olivat myös antaneet kreikan kielestä peräisin olevan nimityksen Kristus, joka tarkoittaa samaa kuin messias, eli pyhällä öljyllä voideltu, joka viittaa muinaisen Israelin kuninkaiden ja pappien virkaanastumismenoihin.

Itse tapasin ajatella hänestä ennen wanhaan, että Jeesus on yhtä Jumalan kanssa. Ajattelin näin, koska en kokenut tajuavani normikristinuskon kolminaisuusoppia, jonka mukaan yksi Jumala on sekä Isä, Poika että Pyhä henki.

Intialaisessa uskonnollisuudessa moneus ykseydessä esitetään sentään jotenkuten järkevästi: On maailmansielu, joka ei ole tietoinen tai kiinnostunut ihmisten kohtaloista. Maailmansielun korkeampia ilmentymiä ovat korkeimmat jumalat, joita on muutama harva. Ja kun nämä vielä "jaetaan" pienempiin osiin, niin saadaan puolestaan korkeampia jumalia ilmentävät pienemmät jumalat.

Vaikka en minä sitäkään kannata, niin tuo kuulostaa minusta vähän tolkullisemmalta kuin kolminaisuusoppi.

Vuoden 1993 maaliskuussa olin oivaltanut kristinuskon perusasian. Että Jumala ei oikeastaan vaadi ihmiseltä  mitään, vaan että ihminen pääsee osalliseksi yhteydestä Jumalaan perustamalla suhteensa tähän yksin Kristuksen sovitustyöhön. Jeesus on siis normikristinuskon mukaan sovittanut ihmisten synnit Jumalalle. Tämä heppu on normikristinuskossa käsitetty Jumalan pojaksi, ja häntä pidetään pelastajana. Kun ihminen pääsee elävään yhteyteen Jumalan kanssa, tämän Pyhä henki tulee häneen.

Vähän myöhemmin aloin käydä kirkossa, ja kävinkin siellä jossain määrin säännöllisesti noin puolen vuosikymmenen ajan.

Olin myöskin tutustunut uudelleen entiseen lapsuudenkaveriini, joka oli myös eräänlainen kristitty. Hän totesi minulle kerran, että minähän olen valmis kyseenalaistamaan mitä tahansa kristinuskon oppeja. Eräs seurakuntatuttuni taas sanoi minulle kerran huomionaan, että jos en olisi oivaltanut kerran kristinuskon perusasiaa, niin minä olisin agnostikko.

Minulla oli kyllä ennen pitkää syytä tuntea tätä Jumalaa kohtaan epäluottamustakin.

Vuodesta 2016 alkaen on se, mikä minun sielussani oli vielä muistuttanut normikristinuskoa, rapissut hiljaa, lopullisesti, pois. Pyhään henkeen olen silti voinut uskoa.

Tavallaan. Sittemmin olen nimittäin tullut siihen tulokseen, että Pyhä henki on tavallaan osa jokaisen sellaisen ihmisen elämää, joka ei yritä kelvata Jumalalle omilla ansioillaan.

Olen pitemmän aikaa jo arvostanut rauhanomaista kveekarismia, ja vaikka nykyään uskoni Jumalaan on rajallista, niin arvostan kveekarismin perusasioita. Nykyään on myös olemassa sellaisia kveekarismin suuntauksia, joissa ei pidetä vättämättömänä, taikka toivottavana, kveekarismin sitomista kristillisiin opinkappaleisiin.

Kveekarismiin on käsittääkseni kuulunut puolipanteistinen ajatus, että jokaisessa ihmisessä on jotain Jumalasta. Uskoakseni tämä käsitys on sen takana, että kveekarismin piirissä on suhteellisen paljon kannatettu käsitystä kaikkien ihmisten tasa-arvosta.

Pyrin siihen, että en kaikesta huolimatta torju itsessäni esiin nousevia uskonnollisia yllykkeitä. Satunnaisesti saatan haluta vielä nykyisinkin jopa rukoilla.

Minun kannaltani helpointa on uskoa Jumalaan silloin, kun sen tekee suhteellisen ei-uskonnollisesti. Tähän yhteyteen on hyvä liittää seuraava siteeraus kveekarismin perustajalta George Foxilta (1624-1691):

Ole hiljaa ja rauhassa omassa mielessäsi ja hengessäsi, vapaana omista ajatuksistasi, ja sitten sinä tunnet Jumalan olemuksen ja käännät mielesi Herran Jumalan puoleen ja tulet vastaanottamaan hänen voimansa sieltä, mistä elämä tulee.

Minun "uskonnollisuudelleni" on sukua myös maailmanhistorian tunnetuimman fyysikon Albert Einsteinin (1879-1955) "uskonnollisuus". Einstein ei uskonut persoonalliseen Jumalaan, eikä teini-iän jälkeen myöskään rukoillut, mutta hän koki Jumalan kuvastuvan maailmankaikkeuden harmonisessa järjestyksessä ja sen laeissa.

Minusta on myös hauskaa "uskoa" Jumalaan sillä lailla, että en anna hänelle kuvitteluissani mitään selviä ominaisuuksia.

Ylipäätään olen sitä mieltä, että paras Jumala tai jumala on sellainen, johon ei tarvitse uskoa.

Mutta palataan sitten Jeesus Nasaretilaisen henkilöön. Seuraavan höpinäni vedän jossain määrin hatustani, koska en ole mikään asiantuntija.

Jeesus Nasaretilaisen syntymän vuotta ei tiedetä. Se on voinut olla vuosi 1 jKr. Tai se on voinut olla jonain toisena vuonna. Herodes Suuren toimeenpanema pikkulasten joukkomurha mainitaan normikristinuskon pyhän kirjan Raamatun jälkiosassa Uudessa testamentissa, tarkemmin sanottuna Matteuksen evankeliumissa. Herodes kuoli vuonna 4 eKr. Tämä ei tosin vielä mielestäni todista sitä, että Jeesus olisi syntynyt viimeistään vuonna 4 eKr., sillä Uusi testamentti on ainoa lähde, joka mainitsee tuon hirmutyön. Herodes Suuri oli häikäilemätön ja tarpeen vaatiessa väkivaltainen kuningas, mutta jos hän olisi antanut tappaa suuren joukon paikallisia pikkulapsia, niin se olisi kyllä mainittu muuallakin kuin Uudessa testamentissa. Edes juutalaisroomalainen historioitsija Josefus (n. 37 - n. 100 jKr.) ei mainitse tapausta.

Uuden testamentin Jeesuksen alullepanoon, syntymään, vauvuuteen ja lapsuuteen liittyvät kertomukset ovat muutenkin täynnä legendanomaista ainesta. Sellainen aines on yleistä uskonnoissa. Minusta olisi parempi, jos emme mainitsisi niitä enää.

Vaikuttaa siltä kuin Jeesuksen aikuisuuteen liittyvät Uuden testamentin tekstit olisivat varmemmalla pohjalla.

Minusta on ikävää, ettei noissa kertomuksissa Jeesuksen varhaisesta elämästä luultavasti ole totta kuin siteeksi. Minusta olisi mukavaa, jos voisin lausua vakaumuksen rintaäänellä joululaulun Tulkoon joulu sanoin: "Tahtoisin päästä paimenten mukaan, unohtaa kiireen ja melun rasittavan".

Mitä taas tulee Jeesuksen isäksi mainittuun Joosefiin, niin luulisi sentään, että olisivat nimen ja ammatin pistäneet oikein.

Minusta on uskottavaa, että Jordan-joella juutalaisia kastanut parannussaarnaaja Johannes Kastaja oli Jeesuksen serkku. Ja vaikka näin ei olisikaan, niin ei sillä olisi mitään väliä.

Minusta on vielä uskottavampaa se, että Johannes kastoi Jeesuksen. Johanneksen suuhun on Uudessa testamentissa pistetty sanat, että Jeesuksen pitäisi sen sijaan kastaa hänet. Mutta Jeesus ei Uuden testamentinkaan mukaan kastanut Johannesta, vaan tämä Jeesuksen. Johannes oli siis kastanut ihmisiä parannukseen, ja normikristinuskonhan mukaan Jeesus ei mitään parannusta tarvinnut. Siksi tämä on minusta varsin uskottava tarina, siis kasteen osalta on.

Jeesus lähti tarinan mukaan sitten 40 päiväksi paastoamaan erämaahan. Siellä Saatana kiusasi häntä. Kiusaukset saattavat tietysti tulla missä muodossa tahansa. Joku on sanonut, että kertomus Jeesuksen paastosta on laina buddhalaisuuden perustajan, 500 vuotta ennen Jeesusta eläneen Siddharta Gautaman elämästä. Mutta tämä ei ole varmaa. Luku 40 joka tapauksessa liittyy juutalaisuuden eräänlaisen myyttisen perustajan Mooseksen elämään. Ja Jeesuksen ajan juutalaiset tapasivat kyllä joskus harjoittaa uskonnollista paastoa. Joten en voi väittää, että tämä Uuden testamentin paastokertomus olisi epäaito.

Jeesus kasvoi Uuden testamentin mukaan Galilean Nasaretissa. Hänen isänsä Joosef oli ammatiltaan rakentaja, ja Jeesus ilmeisesti oppi ammatin salat häneltä. Nasaret oli siihen aikaan vireä mutta pieni kylä. Siellä ei olisi riittänyt tarpeeksi töitä Joosefille eikä Jeesukselle. Mutta suhteellisen lyhyen matkan päässä Nasaretista sijaitsi Sepforiksen hellenistisjuutalainen suurkaupunki, joka oli toiminut aikaisemmin jopa Galilean pääkaupunkina. Siellä oli runsaasti tekemätöntä ammattimiehen työtä, ja kaupungissa saattoi oppia myös kreikan kielen.

Rakentajan ammatti ja ammattitaito merkitsivät niin Joosefille kuin Jeesukselle turvattua elantoa ja keskiluokkaista elämää. Joosefia ei kuitenkaan enää mainita Jeesuksen aikuisiästä kertovissa Uuden testamentin osissa. Todennäköisesti hän oli kuollut. Siihen aikaan lapsikuolleisuus oli suurta, eivätkä ihmiset myöskään lapsuudesta selvittyäänkään välttämättä eläneet 50 vuoden ikään asti.

Turvatun elämänmuodon Jeesus jätti ryhtyessään harjoittamaan kiertelevän matkasaarnaajan elämää. Hän kutsui mukaansa 12 miestä, joista muokkasi oppilaittensa ydinryhmän. Ilmeisesti Jeesuksella oli naisiakin oppilaina. Uusi testamentti sisältää viitteitä tähän. Ja sellaista ei olisi annettu ymmärtää, jos näin ei olisi ollut, koska niin juutalaisessa kuin roomalaisessa kulttuurissa nainen katsottiin yhteiskunnallisessa mielessä jossain määrin miestä alempiarvoisemmaksi. Jeesus oli siis tässä suhteessa suhteellisen ennakkoluuloton.

Jeesus seurusteli enemmänkin sellaisten ihmisten kanssa, joita juutalainen yhteiskunta hyljeksi: publikaanien eli veronkantajien ja muiden syntisiksi katsottujen kanssa. Publikaanit olivat juutalaisten halveksimia sen vuoksi, että nämä vuokrasivat Roomalta veronkanto-oikeuden, ja saattoivat työnsä varjolla pahimmillaan jopa riistää ihmisiä.

Uuden testamentin evankeliumien mukaan Jeesus osoitti sanansa omalle kansalleen juutalaisille. Mutta sen sisältämien viitteiden perusteella hän suhtautui enemmän täyden ihmisarvon pohjalta myös ei-juutalaisiin, jotka juutalaisen uskonnon kannalta olivat rituaalisesti saastaisia, koska Jumala oli kerran antanut ilmoituksensa juutalaisille, ei pakanoille.

Uuden testamentin mukaan Jeesus teki ihmeitä. Tämä merkitsee ainakin sitä, että ihmiset pitivät Jeesusta ihmeidentekijänä. Tai ainakin jotkut heistä.

Jeesus farisealaisten uskonnollisen puolueen tavoin halusi tehdä juutalaisen lain tulkinnan siedettävämmäksi tavallisten ihmisten kannalta. Hänellä kuitenkin oli oma tulkintansa juutalaisesta laista. Jeesus arvosteli lainopettajia ja farisealaisia näiden kovuudesta ja lain huonosta ymmärtämisestä. Tämä toi hänelle jonkin verran vihamiehiä.

Jeesus opetti myös paljon vertauksin.

Jossain määrin omaperäinen ja myös huomionarvoinen on mielestäni se Jeesuksen opetus, jossa hän on tuonut ilmi sen, että eettisyys ulottuu ihmisen sisimpiin vaikuttimiin saakka. Tämä käy ilmi myös hänen Vuorisaarnassaan, joka on talletettu Matteuksen evankeliumiin. Luukkaan evankeliumista löytyy suppeampi "kenttäsaarna".

Minun käsitykseni mukaan Jeesus oli tässä asiassa juonikas. Hän pyrki saamaan ihmiset tajuamaan, että yksikään ihminen ei voi täyttää moraalilain vaatimuksia. Ainoa keino vapautua on tajuta tämä. Tätä tulkintaani tukee seuraava Uuteen testamenttiin talletettu kertomus:

Jeesus sanoi, että vaikeampi on rikkaan päästä Jumalan valtakuntaan kuin kamelin neulansilmän läpi. Tämä saattoi olla humoristista liioitteluakin, mutta oppilaat kysyivät häneltä seuraavaksi, että saattoiko sitten kukaan pelastua. Jeesus vastasi heille sanomalla: "Mikä on ihmiselle mahdotonta, se on Jumalalle mahdollista."

Jeesus oli kaiken aikaa vaarassa viranomaisten taholta. Niin juutalaisten kuin roomalaistenkin. Sen ajan Israelhan ei ollut itsenäinen vaan se oli Rooman suoraan tai sen alaisten kuninkaiden hallitsema alue.

Kun Jeesusta nimitettiin juutalaisten kuninkaaksi, niin väite oli erinomaisen helppo käsittää poliittisesti. Roomalaisille se merkitsi sitä, että Jeesus haluaisi ajaa roomalaiset pois juutalaisten Pyhältä maalta, ja juutalaisten johtomiehille se merkitsi sitä, että Rooma rankaisisi juutalaiskansaa kapinayrityksistä.

Uuden testamentin mukaan Jeesus ei kuitenkaan ajanut väkivaltaista vallankumousta, mikä on uskottavaa. Jeesushan ei koonnut ympärilleen aseistettuja ihmisiä, eikä Uuteen testamenttiin ole talletettu minkäänlaista väkivallan uhoa.

Ainoa ihmisiin kohdistunut väkivaltaisuus, johon Jeesus Uuden testamentin mukaan selkeästi syyllistyi, oli Jerusalemin temppelin esipihalla tapahtunut rahanvaihtajien ja kyyhkystenmyyjien pöytien kumoaminen. Tämä oli melko rohkea teko, jos ei Jeesuksella eikä hänen oppilaillaan ollut mukanaan aseistusta. Porukka ilmeisesti laittomaan mielenosoitukseen ensin syyllistyttyään poistui paikalta nopeasti. Olisivat voineet saada helposti temppelin vartijoiden keihäistä.

Uskonnolliselta juutalaiselta toimi oli myös vallan tavaton. Mitä järkeä siinä muka oli!!?! Siltäkään kannalta, että ilman kyyhkystenmyyjiä ja rahanvaihtajia Jerusalemin temppelissä ei olisi voitu harjoittaa eläinuhrauksia, jotka senaikaiseen juutalaiseen uskontoon kuuluivat.

Varhaisten kristittyjen mieliin syntyi myöhemmin ajatus Jeesuksesta Jumalalle kelvollisena uhrina, joten tämän tarinan julkaiseminen sopi asiaan kuin nappi silmään. Tarina voi silti olla tosi.

Jeesus myös kerran tarinan mukaan kirosi viikunapuun, mitä minä en ihan ymmärrä, mutta hyväksyn.

Normaali kuningas olisi matkustanut Jerusalemin pääsiäisjuhliin hevosella. Mutta Jeesus tahtoi aivan välttämättä ratsastaa aasilla. Tätä on selitetty Jeesuksen nöyryydellä. Mutta palmunlehviä ihmiset joka tapauksessa laskivat hänen tielleen. Hänellä lainassa ollut aasi käveli palmunlehvien yli, ja Jeesus ikään kuin asteli vaarallisesti aidalla. Hieman lisää kuningasspekulaatioita syntyi.

Jeesusta vastusti juutalaisten keskuudessa luultavasti eniten varakkaan ylimystön saddukealaisten puolue. Niin Jeesus kuin tavallisten ihmisten puolue farisealaiset kannattivat käsitystä kuolleiden ylösnousemuksesta aikojen lopulla, mutta hyväosaiset saddukealaiset eivät. Näillä oli eniten menetettävää, jos roomalaiset suuttuisivat. Usko ylösnousemukseen oli juutalaisuuteen omaksuttu luultavasti Persian zarathustralaisuudesta (vaikutteita oli todennäköisesti kulkenut myös toiseen suuntaan). Samoin kuin Jumalan ja Saatanan vastakkaisuus, jos ketään kiinnostaa. Alun perin juutalaisuudessa Saatana oli ollut vain yksi Jumalan hovin jäsenistä, koska Jumala oli sentään kaikkivaltias eikä kukaan tai mikään voinut näinollen vastustaa Hänen tahtoaan. Mutta monet juutalaiset siis kannattivat Jeesuksen aikana tätä uutta vieraasta uskonnosta peräisin olevaa tosiasiallista kaksijumalaisuutta. Että Saatana haluaa taistella ja myös kykenee taistelemaan Jumalaa vastaan.

Voi hyvin olettaa, että pitää paikkansa se, että Jeesusta tultiin hakemaan yöllä tuomittavaksi. Erityisesti pääsiäisjuhlan aikaan kannatti pyrkiä olemaan loukkaamatta laajempien ihmisjoukkojen uskonnollisia tunteita. Uuden testamentin mukaan yksi Jeesuksen oppilaista nimeltä Juudas Iskariot kavalsi Jeesuksen olinpaikan juutalaisten Korkeimman neuvoston Sanhedrinin jäsenille.

Jeesus oli Uuden testamentin mukaan käskenyt pitää huolta siitä, että heillä on miekkoja. Kun Jeesusta tultiin sitten vangitsemaan asemiesten kanssa ja Juudas tuli osoittamaan heille Jeesuksen, niin joku Jeesuksen porukasta sitten käytti asetta ylipapin palvelijan korvaan. Tai niin tarina kertoo. Jeesuksen kuitenkin kerrotaan reagoineen tilanteeseen sanomalla: "Pistä miekkasi tuppeen, sillä se joka miekkaan tarttuu, se miekkaan hukkuu." Eli miekkajuttukin oli ollut opetus hänen seuraajilleen: häntä ei saa puolustaa miekalla.

Asemiehet veivät Jeesuksen mukanaan. On varsin mahdollista, että oli pidetty tarkka huoli siitä, että mahdollisimman pieni osa paikalle pääsevistä Sanhedrinin jäsenistä oli Jeesuksen kannattajia, tai häneen edes neutraalisti suhtautuvia. Tässä vaiheessa Jeesusta syytettiin vielä jumalanpilkasta.

Kuitenkaan juutalaisilla viranomaisilla ei ollut oikeutta langettaa kuolemantuomiota. Niinpä Jeesus vietiin roomalaisen prokuraattorin Pontius Pilatuksen tuomittavaksi. Jeesuksen esitettiin nyt esiintyvän juutalaisten kuninkaana. Juutalaisten johtomiehet olivat ilmeisesti uhkailleet jopa keisarille, joka ilmeisesti oli Tiberius, valittamisella, eikä Pilatus tahtonut menettää tuottoisaa ja arvovaltaa tuovaa virkaansa. Pilatus katsoi kuulustelun lopuksi poliittisesti viisaimmaksi tuomita Jeesuksen teloitettavaksi.

Uuden testamentin mukaan Pilatus olisi tahtonut kuitenkin pelastaa Jeesuksen ehdottamalla kiihotetuille juutalaisille, että hän voisi vapauttaa joko Jeesus Barabbas -nimisen mellakoitsijan ja murhaajan, taikka Jeesus Nasaretilaisen. Valitkaa siitä. Kyseinen Barabbas oli ihan oikeasti ja todennetusti rikollinen eikä Pilatus olisi roomalaisena korkeana virkamiehenä voinut mennä oikeasti tekemään tällaista ehdotusta. Ja Pilatus olisi väkijoukon tehtyä valintansa muka kirjaimellisesti pessyt kätensä asiasta. Ihan niin kuin hän olisi välittänyt.

Mutta joka tapauksessa Jeesus vietiin teloitettavaksi. Ensin Jeesus roomalaiseen tapaan raskaasti ruoskittiin, jotta hän kuolisi nopeammin ja jotta sotilailla olisi jotain kivaa hommaa. Tuomitut joutuivat kantamaan teloitusvälineen, ristin – latinaksi crux – poikkipuun, hartioillaan teloituspaikalle. Uuden testamentin väittämän mukaan pelloltaan kotiin tulossa ollut mies, kyreneläinen Simon, pakotettiin kantamaan poikkipuu perille asti, kun ruoskittu Jeesus oli uupunut kesken matkan. Sen ajan Rooman valtakunnassa oli täysin mahdollista, että ei-kansalainen pakotettiin tekemään kaiken maailman pieniä palveluksia Rooman viranomaisille. Vasta vuonna 212 Rooman keisari Caracalla muuten antoi Rooman kansalaisuuden kaikille vapaille Rooman valtakunnan asukkaille. Keisarin teko muun ohella muuten tuhosi perinteisen roomalaisen miessovinistisen nimijärjestelmän, jos ketään kiinnostaa.

Ristiinnaulitsemisen roomalaiset olivat luultavasti omaksuneet Pohjois-Afrikan karthagolaisilta. Karhagolaiset olivat Välimeren itäosan puunilaisten jälkeläisiä, jotka puolestaan olivat ilmeisesti aikoinaan omaksuneet teloitustavan persialaisilta.

Risti koottiin, ja naulat lyötiin Jeesuksen käsien ja ehkä jalkojenkin läpi. Sama tapahtui mahdollisille, tai todennäköisille, muillekin kuolemaantuomituille.

Ristiinnaulitseminen oli mahdollisimman kiduttava tapa tulla tapetuksi. Pahimmassa tapauksessa kuolemaantuomittu saattoi joutua roikkumaan teloitusvälineessä tuntien ajan. Joskus jopa kokonaisen vuorokauden tai vähän enemmänkin, ennen kuin kuolema lopulta armahti. Tuomittu joutui myös tukemaan itseään mahdollisesti naulojen lävistämillä jaloillaan, ettei tukehtuisi. Erään antiikin tarinan mukaan, joka saattaa olla tosi, eräs henkilö oli pari päivääkin kestänyt ristillä elossa, ja roomalaiset olivat olleet tästä niin vaikuttuneita, että olivat päästäneet miehen sitten vapaaksi. Mutta tarina ei kerro sitä, kuinka mies pärjäsi päästyään vapaaksi. Voihan olla niin, että naulanhaavat tulehtuivat ennen täydellistä parantumista ja mies kuoli sitten joka tapauksessa.

Mutta Jeesuskin kuoli lopulta. Uusi testamentti väittää, että roomalaiset eivät katkoneet hänen sääriluitaan varmistaakseen hänen kuolemansa, koska hän oli selvästi jo kuollut siihen mennessä. Väite sopii yhteen erään ajan juutalaisten tunteman profetian kanssa.

Uusi testamentti myös väittää, että Jeesus Arimatialainen -niminen rikas mies, joka oli Jeesuksen kannattaja, antoi omistamansa kalliohaudan Jeesuksen haudaksi. Ja Pilatus olisi sitten tämän ilmeisesti hyväksynyt. En tiedä, onko kalliohautatarina totta vai ei.

Mutta jossain vaiheessa tämän jälkeen Jeesuksen opetuslapset sitten saivat päähänsä, että Jeesus kuitenkin elää. Tämä oli tarinan mukaan kuitenkin lähtenyt vähän myöhemmin oppilaittensa luota ruumiillisessa muodossa ja astunut Jumalan taivaaseen, tai muuta sellaista.

Tiedä, mitä helvettiä siinä sitten oikeasti tapahtui. Tarina sanoo joka tapauksessa naispuolisten Jeesuksen seuraajien olleen ensimmäisiä ihmisiä, jotka kertoivat Jeesuksen elävän. Ja tällaista ei – ehkä, tai todennäköisesti – olisi kerrottu, mikäli naispuoliset ihmiset eivät todella olisi olleet ensimmäisiä, jotka näin luulivat.

Minun mielestäni uskottavinta on, että Jeesus heitettiin kuolemansa jälkeen joukkohautaan, kuten pastori Antti Kylliäinen oli lausunut vuonna 1997 julkaistussa kirjassaan Kaikki pääsevät taivaaseen. Ei sieltä kukaan olisi mennyt jälkeen päin kaivelemaan Jeesuksen ruumista, kun se oli ensin luotu umpeen.

Toiseksi uskottavin vaihtoehto on minusta se, että Jeesus jotenkin kaikesta huolimatta selvisi hengissä, karisti maan tomut jaloistaan ja muutti Intiaan. Maassa elää asiasta perimätieto, joka ei kyllä ole tiedollisesti varma.

Pidän itse järkevänä ajatusta, että Jumalan valtakunta tulee maan päälle kaikkein parhaiten, kun tulee tapetuksi väkivallattoman toiminnan seurauksena. Näin kävi Jeesus Nasaretilaiselle joka tapauksessa. Hän ei käynyt fyysistä sotaa. Esim. islamin ja hitleriläisen kansallissosialismin eli tuttavallisemmin natsismin synnyssä taas uskolla väkivallan siunauksellisuuteen on ollut tärkeä merkitys.

Lukija huomaa, että pidän monia Uudessa testamentissa esitettyjä Jeesus Nasaretilaisen elämää koskevia asioita uskottavina. Minusta on melko epätodennäköistä, että Jeesuksen kaltainen henkilö olisi kokonaan keksitty yhden tai useamman ihmisen toimesta. Oletettu Jeesus lainopettajana toki osasi niin lukea kuin kirjoittaa niin äidinkieltään arameaa kuin juutalaisten pyhien kirjoitusten kieltä hepreaakin. Ja kuten aikaisemmin olin ilmaissut, niin luultavasti myös kreikkaa. Hän ei vain itse kirjoittanut oppejaan, tai miksi niitä kutsuisimme, muistiin. Tai ei ainakaan sellaisessa muodossa, joka olisi kestänyt yhtään aikaa. Papyrus, loistava ja melko halpa tekstin tallennusmateriaali, oli kuitenkin keksitty. Jeesusta koskenut enemmän tai vähemmän tosi perimätieto kirjoitettiin muistiin Jeesuksen oletettua kuolemaa seuranneiden noin kuudenkymmenenviiden vuoden aikana.

Normikristinuskoa hieman alle 2000 vuotta sitten vastustaneet normijuutalaiset ainakin taisivat pitää Jeesusta historiallisena henkilönä.

Minusta Jeesus Nasaretilainen on joka tapauksessa enemmän historiallinen henkilö kuin kuningas Arthur, josta me tiedämme oikeastaan ainoastaan sen, että noin 1500 vuotta sitten germaaniheimojen aseellinen rynnistys Englannin kristittyinä itseään pitäneiden aikaisemmin jossain määrin roomalaistuneiden brittikelttien maille oli onnistuttu pysäyttämään joksikin aikaa. Entisessä roomalaisessa Britanniassa on siis täytynyt elää siihen aikaan vähintään yksi varsin pätevä sotapäällikkö, joka osasi panna vastaan germaaniheimoille.

Jeesus on ehkä yhtä paljon tai vähän historiallinen henkilö kuin kreikkalainen filosofi Sokrates.

Johanneksen evankeliumi vaikuttaa nk. synoptisiin evankeliumeihin verrattuna enemmän teologiselta julistukselta, vaikka sen sanotaankin sisältävän (myös) vanhaa perimätietoa.

Neljästä evankeliumista ensimmäisenä julkaistu, Markuksen evankeliumiksi nimetty, ei vanhimmissa ja luotettavimmiksi katsotuissa käsikirjoitusversioissaan sisällä ollenkaan mainintaa Jeesuksen ylösnousemuksesta. Ylösnousemustarina on siis lisätty tekstiin myöhemmässä toimitustyössä. Markuksen versiossa minua viehättää se, että vaikka se on suhteellisen lyhyt, niin näyttää siltä kuin "Markus" olisi halunnut mahdollisimman tarkasti kirjoittaa asiat siten kuin ne olivat todella tapahtuneet – kristillisuskonnollisesta näkökulmasta silti toki.

Jeesus Nasaretilainen on minusta kunnioitettava historiallinen henkilö ja yksi juutalaiskansan suurmiehistä, vaikka jo vähän myöhempi kehitys johti kristinuskon eroon juutalaisuudesta. Minulla itselläni ei kuitenkaan ole mitään syytä uskoa, että Jeesus itse olisi halunnut perustaa uutta uskontoa.

Ajatelkaa Vanhan ja Uuden testamentin eroja. Vanha testamentti sisältää myös selvästi uskonnollista aineistoa, onhan se eräänlaisen epätieteellisen historiateoksen ohella eräs juutalaisen itseymmärryksen tekstimuotoinen todistus, mutta siinä on myös paljon maallista aineistoa, josta parhaana esimerkkinä Korkea veisu (nykysuomeksi Laulujen laulu), joka sisältää rakkausrunoutta. Vanha testamentti sisältää myös Mooseksen lain, sananlaskuja ja minun mielestäni melko mainion Saarnaajan kirjan. Vanhassa testamentissa uskonnollinen moraali on aina välillä myös varsin ala-arvoista, vaikka ei välitettäisikään siinä kuvatuista varhaisten juutalaisten toimittamista "pyhistä" kansanmurhista. Joita mahdollisesti tai jopa todennäköisesti ei todellisuudessa ole tapahtunut siinä laajuudessa kuin mitä Vanha testamentti esittää. Itse asiassa on melko todennäköistä, että juutalaisuus uskontona syntyi paikallisten kanaanilaisten omana uskonnollisena uudistusliikkeenä.

Uusi testamentti taas on kannesta kanteen oikeastaan läpiuskonnollinen teos. Teoskokoelma sisältää parhaimmillaan oikein korkeaa moraalisuutta. Väkivaltaa ei siinä koskaan sinänsä ihannoida, jos ei kokonaan tuomitakaan. Huono puoli Uudessa testamentissa on mielestäni se, että sen yhteyteen ei ollut luotu selitysteosta, joka olisi estänyt normikristittyjen pahimmat ylilyönnit ja tyhmyydet sen kokoamista seuranneina aikoina, aina tähän päivään saakka.

Tähän liittyen voi myös sanoa, että Uusi testamentti ei kuitenkaan sisällä aikaisemmin mainitsemaani kolminaisuusoppia, vaikkakin jotkin sen opetuksista on mahdollista ymmärtää siten, kuin myöhemmin on tässä opissa esitetty. Uuden testamentinkin mukaan Jeesus Nasaretilainen on kuitenkin joka tapauksessa eräänlainen pelastajahahmo.

Lisäksi haluaisin todeta, että Johanneksen ilmestys, Uuden testamentin ja kristillisen Raamatun viimeinen osuus, on melko villi. Olisi kiva, jos joku tekisi siitä joskus elokuvan tai tv-sarjan.

Kiinnittäisin huomiota myös seuraavaan:

Jumala siis olisi tarinan mukaan ensin antanut ilmoituksensa juutalaisille, ja muiden pelastuksesta ja eduista Hän ei olisi ollenkaan ollut kiinnostunut. Jeesus, noin 2000 vuotta sitten elänyt juutalainen rabbi, olisi sitten muun ohella opettanut, että ei hän ole tullut kumoamaan juutalaista lakia, vaan täyttämään sen tarkoituksen.

Ja sitten osa Jeesuksen seuraajista olisi luonut uskonnon, joka olisi muuttunut lähetysuskonnoksi jo ensimmäisellä vuosisadalla jKr. ja lopulta erottautunut alkuperäisestä juutalaisuudesta. Ja joka oikeastaan välittäisi huomattavan vähän juutalaisen lain ylläpitämisestä Jeesukseen verrattuna. Ja väittäisi Jeesusta Jumalan pojaksi ja pelastajaksi täten rikkoen juutalaisen monoteistisen doktriinin.

Uuteen testamenttiin sisällytetyt tekstit toki syntyivät yhdessä varhaisen kristologian kehittymisen myötä.

...Itse henkilökohtaisesti pitäisin Jeesus Nasaretilaista korkeintaan pelastavaisena, millä ilmaisulla tahdon viitata hänen opetustensa yhteiskunnalliseen merkitykseen, en yksilöitten kohtaloon kuolemanjälkeisessä elämässä.