keskiviikko 9. helmikuuta 2022

Amnesty syyttää Israelia apartheidista

Useita päiviä sitten oli tullut julki ihmisoikeusjärjestö Amnesty Internationalin raportti, jossa väitetään, että Israelin valtio kohdistaa palestiinalaisiin sortotoimia, jotka täyttävät "apartheidin tunnusmerkistön".

Apartheidissa oli alun perin ollut kyse Etelä-Afrikan tasavallassa vuodesta 1948 alkaen käyttöön otetusta rajusta rotuerottelujärjestelmästä, joka määritteli ei-valkoiset ali-ihmisiksi. Vaikka jonkinlaista rotuerottelua oli harjoitettu maassa jo aikaisemmin valkoisten hyväksi, niin Kansallispuolueen saatua vallan vaaleissa tuona vuonna rotuerottelusta rakennettiin kokonainen järjestelmä.

Valkoiset olivat siis Etelä-Afrikan virallisessa hierarkiassa korkeimmalla, ja vain heillä oli tasavallassa äänioikeus. Sitten olivat intialaiset ja värilliset. Alimmaksi oli määritelty neekerit ja khoisan-kansojen edustajat. Neekereille oli määritelty Etelä-Afrikan sisällä omat "kotimaansa", nk. bantustanit, jotka olivat muodollisesti itsenäisiä mutta riippuvaisia Etelä-Afrikasta, jolle tuottivat halpaa työvoimaa. Yleensä neekerit eivät saaneet mitään korkeampaa koulutusta myöskään.

Vuoden 1993 vapaisiin ja yleisiin vaaleihin rotusortohallinnon olemassaolo lopulta päättyi.

Amnesty Internationalin kansainvälisoikeudellisten asioiden johtaja Solomon Sacco on sanonut olettamaansa Israelin apartheid-asiaan liittyen Ylelle puhelinhaastattelussa näin: "Meidän viestimme on, että palestiinalaisilla on vähemmän oikeuksia kuin Israelin juutalaisilla ja että Israelin valtio varmistaa, että heillä on jatkossakin vähemmän oikeuksia".

Amnestyn mukaan raportti osoittaa, että Israel kohtelee palestiinalaisia väestöllisenä uhkana. Sacco sanoo, että selkein osoitus tästä on se, että sotien aikana paenneiden palestiinalaisten paluu Israeliin on kielletty.

"Tarkoitus on pitää yllä sellaista väestötasapainoa, joka on Israelin enemmistölle hyödyllinen", Sacco sanoo.

Kuitenkin, jos kiisteltyjen alueiden palestiinalaiset, joista suuri enemmistö kuuluu islamilaiseen yhteisöön, saisivat päättää, niin ei-muslimeihin kohdistuisi vakavia sortotoimia, jotka perustuvat siihen, että islam syntyi 600-luvulta jKr. alkaen väkivallassa ja väkivallasta ja arabien väkivallan perustelemiseksi, ja sen ydin on edelleen väkivalta toisinajattelijoita, naissukupuolen edustajia ja homoseksuaaleja kohtaan.

Jos palestiinalaishallinto saisi päättää, niin islamiin olisi laillista kääntyä, mutta islamista pois kääntyminen olisi laitonta. Ja islamin pyhän kirjan Koraanin, islamin oletetun profeetan Muhammadin ja islamin Jumalan Allahin tietopohjainenkin kriittinen arviointi olisi lailla, luultavasti kuolemanrangaistuksen uhalla, kiellettyä.

Kyllä tätä voikin pitää hyvällä syyllä "väestöllisenä uhkana". Leimallisesti juutalainen maa on paljon miellyttävämpi asua ja elää kuin leimallisesti islamilainen maa.

Palestiinalaishallinnon – tai -hallintojen, sillä onhan niitä käytännössä kaksi: yksi Länsirannalla ja toinen Gazan kaistalla – mielipide on ollut, että jos näille alueille muodostetaan jonain päivänä oma valtio palestiinalaisille, niin siellä ei saa asua juutalaisia.

Israelissa taas on alusta saakka saanut asua niin arabeja kuin muslimeita.

Jordanjoen itäpuolella sijaitsevassa Jordaniassa, joka oli Israelin itsenäisyyssodan osapuoli vuonna 1948, ei ole koskaan saanut maan lain mukaan asua juutalaisia.

Ja mitä tulee Israelin itsenäisyyssodan aikana alueelta poistuneisiin arabeihin ja näiden jälkeläisiin ja heidän oikeuteensa palata Israelin alueelle, niin pitää tässä ottaa oikeudenmukaisuuden nimissä huomioon sekin, että niihin aikoihin arabimaista karkotettiin suuri määrä juutalaisia.

Palestiinalaisten oman valtion syntymisen tärkein ja oikeastaan ainoa este on ollut se, että palestiinalaishallinto on ollut sitä mieltä, että Israelilla ei ole oikeutta olemassaoloonsa, vaan se tulee hävittää. Ennen kuin Israelille taataan turvalliset ja tunnustetut rajat, ei voi olettaa Israelin sallivan uuden palestiinalaisen valtion muodostamista kiistellyille alueille.

Palestiinalaiset ovat Gazan kaistalta käsin tavanneet ampua israelilaisten siviilien, joista osa on palestiinalaisia, niskaan rakettitulta. Eikä siinä ole kyse mistään ilotulitusraketeista.

Täytyy myös muistaa, että nykyinen tilanne juutalaisten Pyhällä maalla oikeastaan juontaa juurensa arabimuslimien 600-luvulla jKr. aloittamaan imperialismiin.

Amnesty sanoo vastustavansa antisemitismiä ja kaikkia rasismin muotoja.

Mutta Israel on kuitenkin se maa alueella, jossa ihmisoikeuksia eniten kunnioitetaan. Israelin omilla arabeilla on äänioikeus, oikeus asettua ehdokkaaksi vaaleissa ja omia puolueita Israelin parlamentissa. Jopa moskeijat ovat laillisia Israelissa.

Amnesty Internationalia voi ehkä nimittää vasemmistolaiseksi järjestöksi. Kuten eräs entinen internetvaikuttaja, nimimerkki Ruukinmatruuna, on sanonut, niin vasemmistolle juutalaiset kelpaavat kuolleina, mutta eivät elävinä.

Yhdysvaltain hallituksen, jota johtaa presidentti Joe Biden Demokraattisesta puolueesta, tiedottaja Ned Price sanoo, että maan ulkoministeriön raporteissa Israelista ei koskaan ole käytetty kyseistä apartheid-termiä: "On tärkeää, että maailman ainoassa juutalaisvaltiossa juutalaisilta ei pidä kieltää heidän itsemäärittelyoikeuttaan".

"Arabikansakunnalla" on vaikka kuinka monta maata, joissa he voivat asua oman halunsa mukaan. Israelin alue on tähän valtavaan alueeseen verrattuna kärpäsenpaskan kokoinen. Suotakoon heille rauha.

...

PS. 10.2.2022: Ikävä tehdä kirjoituksiinsa myöhemmin lisäyksiä, mutta lisäsin tekstiin seuraavan kappaleen: "Täytyy myös muistaa, että nykyinen tilanne juutalaisten Pyhällä maalla oikeastaan juontaa juurensa arabimuslimien 600-luvulla jKr. aloittamaan imperialismiin."

2 kommenttia:

  1. Tarkkoja kun olemme, muistamme että nykyisen tiedon valossa arabivalloitukset eivät johtuneet islamista vaan islam kehitettiin vasta 800-luvun loppupuolella niiden oikeutukseksi.

    700-luvun eurooppalaiset kronikoitsijat seurasivat arabivalloituksia hyvin tarkoin, mutta yksikään heistä ei maininnut arabien toimivan jumalansa Allahin tahdosta, jonka profeetta Muhammad on Koraanin kautta heille välittänyt.

    Arabivalloituksista vastasi siis hunnien kaltainen arabiheimojen liittokunta, joka järjestäytyi valtakunnaksi vasta yli 200 vuotta myöhemmin kuin virallisessa kaanonissa.
    Samoin Muhammadin historiallisuus on enemmän kuin kyseenalainen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No toki, mutta pyrin olemaan tässä kirjoituksessa hieman "perinteisempi".

      Poista