maanantai 27. syyskuuta 2021

Kirjaesittely: Mark Manson: Kuinka olla piittaamatta paskaakaan

Mark Mansonin kirjoittama Kuinka olla piittaamatta paskaakaan (julkaistu v. 2016, ja suomennos julkaistu v. 2018) on eräänlainen oma-apukirja.

Mutta se ei kerro siitä, kuinka ihminen voi saavuttaa menestyksen ja täydellisen onnen tilan.

Sen ydinasia ei myöskään ole piittaamattomuus, hällä väliä -asenne tai nihilismi. Sen sijaan sen sanoma on, että elämässä on tärkeitä asioita ja vähemmän tärkeitä asioita. Manson esittää, että on keskityttävä oikeasti tärkeisiin asioihin ja muista asioista voi sitten olla piittaamatta paskaakaan.

Kirjan alkulehdillä Manson mainitsee renttukirjailijaksi nimitetyn Charles Bukowskin, joka osasi olla piittaamatta paskaakaan. Maininta ilahdutti minua. Olen joskus nuorempana lukenut Bukowskia.

Kirjoittaja kertoo kirjassa aiheeseen liittyen myös omasta elämästään.

Kirjan ensimmäisellä puoliskolla käsitellään yleensä elämää ja sen ongelmakenttiä.

Sen jälkeen siinä käsitellään perusteellisesti arvoja.

Kirja käsittelee myös rakkautta.

Yksi tärkeimmistä asioista, mitä Manson siinä käsittelee, on se, että ihminen on itse vastuussa omasta elämästään. Ja vastuussa myös siitä, mitä tehdä ongelmilleen. Kirjoittaja ei kuitenkaan puhu kapitalistisen eetoksen mukaisesti siitä, että on työläisestä itsestään kokonaan kiinni, mikä on hänen asemansa työmarkkinoilla. Ja tämä oli minusta myönteistä.

Mutta tuosta vastuusta siitä, mitä tehdä omille ongelmilleen muuten tulee mieleeni logoterapia. Joka on ainoa terapiasuuntaus, joka onnistuu olemaan samalla myös elämänfilosofia.

Oma-apukirjaksi Mark Mansonin Kuinka olla piittaamatta paskaakaan on melko raikas. Ja sillä oli minuun terapeuttinenkin vaikutuksensa. Päätinkin kirjaa lukiessani olla henkinen sosialisti, vaikka Manson ei sosialismia kirjassaan propagoikaan.

2 kommenttia:

  1. Tästä tuli mieleen vanha mielentyyneysrukous, jonka voisi modifioida markmansonilaiseen muotoon:

    "Herra, anna minulle voimaa keskittyä asioihin, jotka ovat oikeasti tärkeitä;
    lujuutta olla piittaamatta paskaakaan asioista, jotka eivät ole oikeasti tärkeitä sekä
    viisautta erottaa nämä asiat toisistaan."

    Viimeinen kohta on tärkein, sillä ilman sitä markmansonilaiselle tulee ennen pitkää vaikeuksia;
    hänhän voi esim. päättää liikennesääntöjen olevan asia, josta ei tarvitse piitata paskaakaan.

    VastaaPoista