keskiviikko 20. tammikuuta 2021

Biden on Jumalan valittu

Tänään on Joe Bidenin virkaanasujaispäivä. Mies siis vannoo virkavalansa Yhdysvaltain 46. presidenttinä joskus Suomen aikaa klo 18 alkavan seremonian yhteydessä.

Biden ja hänen edustamansa puolue Demokraattinen puolue kannattavat enemmän hyvinvointivaltiota tai ainakin ihmisten sosiaalisia oikeuksia kuin väistyvän presidentin Donald Trumpin puolue Republikaaninen puolue, joka kannattaa vain rahan ja hyvätuloisten ja rikkaiden valtaa. Mammonan palvominen on Herralle kauhistus.

Demokraattisessa puolueessa suhtaudutaan ihmisiin enemmän täyden ihmisarvon pohjalta kuin Republikaanisessa puolueessa.

Biden on myös aktiivinen kristitty, kun taas hänen edeltäjänsä virassa Donald Trump on tykännyt puhua todella rumia, pettää vaimojaan ja kouria vieraita naisia haarovälistä. Trump ei myöskään ole koskaan tykännyt käydä kirkossa, ellei siellä ole kameroita.

Varsin monet valkoiset evankelikaaliset kristityt ovat tykänneet äänestää Trumpia, koska mies on voinut presidenttinä vaikuttaa siihen, miten maan perustuslakia tulkitaan. Ja hän onkin näiden ihmisten mielen mukaisesti toiminut nimityksissään. Hän on saanut kautensa aikana nimitettyä kolme tuomaria maan Korkeimpaan oikeuteen, joka tulkitsee lakien perustuslainmukaisuutta.

Kun etsii netissä Trumpista tietoa, niin paljon useammin hänestä lukee sanottavan, että hän on "vapahtaja" (engl. saviour) kuin Joe Bidenista. Itse tykkään kristittynä kuitenkin ennemmin palvoa Jeesusta kuin Donald Trumpia. Donald Trump on vain ihminen.

Saatana kuitenkin tykkää tekeytyä valkeuden enkeliksi. On mainittava tässä myös, että mustat ja mulatit evankelikaalit ovat näissä kaksissa vaaleissa äänestäneet yleensä Trumpin vastaehdokasta.

Donald Trump oli vuoden 2016 presidentinvaalikampanjassaan puhunut varjohallitusta tai -hallintoa tarkoittavasta Syvästä valtiosta (engl. deep state), joka salaa pitää poliittista valtaa estäen kaikki hyvät uudistukset. Presidenttinä ollessaan Trumpilla oli ollut kaikki mahdollisuudet saattaa mahdollisimman moni Syvän valtion toimihenkilöistä linnaan, mutta sitä hän ei koskaan jostain syystä tehnyt.

Itse asiassa voikin olettaa, että presidentti Trump on itse osa Syvää valtiota.

Lisäksi on se, että hänellä oli virassaollessaan myös kaikki mahdollisuudet Yhdysvaltain presidentin laajojen valtaoikeuksien ansiosta väärentää Yhdysvaltain viimevuotisten presidentinvaalien tulokset, mutta salli kilpakumppaninsa Bidenin voittaa, koska ei halunnut olla presidentti sen pitempään. Donald Trumphan ryhtyi politiikkaan sen korkeimmalla mahdollisella tasolla suoraan pystymetsästä. Ilmankos jo väsytti! Hän luultavasti ryhtyi Republikaanisen puolueen presidenttiehdokkaaksi yli neljä vuotta sitten vain siitä syystä, että presidentti Obama, joka oli Yhdysvaltain ensimmäinen mulatti presidenttinä, oli kerran julkisesti loukannut häntä turhan railakkaasti. Tosin en tiedä, liittyikö presidentti Obaman mulattius mitenkään asiaan.

Syvällä valtiolla on lonkeronsa kaikkialla muuallakin, joten ei se edes tarvitse Yhdysvaltain presidentin pallia oikeasti mihinkään.

Lisäksi haluaisin sanoa, että nyt presidentin virkaan astuva Joe Biden on luultavasti Jumalan valittu.

PS.:

Olin periaatteessa kirjoittanut tämän ennen kuin metakoitsijat olivat tunkeutuneet väkisin ja ilman lupaa Yhdysvaltain eduskunnan eli kongressin rakennukseen 6.1.2021. Merkillepantavin tunkeutujista on itsestään nimeä Jake Angeli käyttävä Jacob Anthony Chansley, joka tapaa sonnustautua yläosattomiin ja pistää Paholaisen tapaan sarvet päähän. Helsingin sanomat -lehden uutimessa kerrotaan väkivaltahenkisestä tunkeutumisesta ja Angelista, joka lempinimi on latinaa tarkoittaen enkeleitä, seuraavaa:

"vahva todistusaineisto" Angelin omat lausunnot mukaan lukien tukee sitä, että kongressitalon valtaajien tarkoitus oli "vangita ja murhata Yhdysvaltain hallinnon viranomaisia".

Uudessa testamentissa sanotaan, että väkivaltaiset eivät peri Jumalan valtakuntaa.

On tässä huomattava myös se, että kun Jeesusta tultiin vangitsemaan ja eräs hänen oppilailtaan iski miekalla ylipapin palvelijalta korvan pois, niin Jeesus paransi korvan ja sanoi: "Joka miekkaan tarttuu, se miekkaan hukkuu." Jeesus ei halunnut häntä puolustettavan aseellisesti. Tuo kongressin tiloihin väkivalloin ja väkivalta mielessä tunkeutuminen sekä se, että presidentti Trump on jossain määrin ajanut jonkinlaista uskonto-valtiota, on mielestäni jossain määrin ristiriidassa tämän periaatteen kanssa.

Quod erat demonstrandum.

PS. myöhemmin saman vuorokauden sisällä: Lisäsin maininnan virkavalan vannomisen ajankohdasta.

...

PS. 20.1.2021: Voit myös niin halutessasi käydä lukemassa vanhemman blogimerkintäni Joe Biden, Donald Trump ja Eric Cartman.

...

PS. 21.1.2021: Julkaisen 15.2.2021 enkä vasta 17.2.2021 blogimerkinnän aiheesta, miksi minä tämän blogimerkintäni olin kirjoittanut ja julkaissut.

1 kommentti:

  1. Hyvä, että Biden voitti vaalit. Toivottavasti Trump saa syytteen.

    VastaaPoista