keskiviikko 15. tammikuuta 2020

Lukija saattaa olla huomannut, että olen viime aikoina julkaissut tässä blogissani harvemmin

Vakiolukijani saattavat olla huomanneet, että viime aikoina olen julkaissut merkintöjä tavanomaista pienempään tahtiin tässä blogissani.

Lähelle kahdeksanvuotisen blogistin urani aikana olen julkaissut täällä tyypillisesti kolme merkintää viikossa. Harvassa ovat olleet ne viikot, jolloin olen julkaissut enemmän tai vähemmän.

Tärkeä syy siihen, etten julkaise tässä blogissani entiseen tahtiin, on siinä, että viime vuonna tulin siirtäneeksi sekä kirjoittamieni runojen että unikertomusteni julkaisemisen omaan Osa runoistani ja unistani -blogiinsa.

Toinen syy on sitten se, että oikeastaan haluaisin ottaa nykyisin jo vähän rennommin.

Kolmas syyni on se, että kirjoitan nykyään yhteensä viiteen eri blogiin enemmän tai vähemmän säännöllisesti. Kolme muuta blogiani ovat Mullokala seikkailee -siteeraus- ja linkitysblogi, Elämän julo piina ja sitten vielä se yksi, jonka olen mentaalihygieenisistä syistä jossain määrin piilottanut julkiselta internetiltä ja jolla on maailman persein nimi. Jälkimmäisen blogeistani tuon enemmän esiin joskus ensi kesän aikana.

Aikomukseni on, etten koskaan elämässä vielä riippuessani tule lopettamaan blogeihini kirjoittamista, koska se on niin kiva.

4 kommenttia:

  1. Ahkerasti olet jaksanut kirjoittaakin. Jatkoa odotelessa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juuh. Toivottavasti vaikuttaa laatuun parantavasti eikä heikentävästi.

      Poista
  2. Kaikki bloggauksesi kaikkine kommentteineen luetaan myös täällä päässä, vaikka niihin ei läheskään aina saa itsekään kommentoitua.

    VastaaPoista