IKL – liberalismi

Tein joku vuosi sitten mielestäni jotain kaamean hauskaa, kun arvostelin nettisivuillani Isänmaallisen kansanliikkeen (IKL) puolueohjelman vuodelta 1932.

Olen nimittänyt itseäni mm. kansallisliberaaliksi. Olen sitä mieltä, että toinen toimiva tapa määritellä lyhyesti oma poliittinen maailmankatsomukseni on yhdistää IKL:n aatteeseen liberalismi.

Olen toisin sanoen varsin liberaali "vaskisti".

IKL määritellään nykyisin äärioikeistolaiseksi poppooksi. Koska nykyään termiä äärioikeistolainen käytetään surutta leimakirveenä, jolla nuijia toisinajattelevia, niin tuon nimityksen voisi muuten jättää tässäkin tapauksessa omaan arvoonsa. Mutta on huomattava, että nimitystä käyttivät 1930- ja 1940-luvuilla Suomessa myös monet demokratian kannattajat, kuten esim. useat Sosialidemokraattien jäsenet. Kommunistien mielipiteestä taas en niin paljoa piittaisi. Kommunistit pitivät ennen vuotta 1935 sosialidemokraatteja "fasismin kaksosena".

Itse sanoisin, että vaikka muuten IKL muistutti esim. Italian fasistipuoluetta, niin puolue kuitenkin piti melkein loppuun saakka kiinni demokraattisista pelisäännöistä (poikkeuksena oli se, että puolueen nuoriso-osaston jotkut jäsenet olivat jossain vaiheessa mukana puuhaamassa vallankumousta Virossa). Samaa ei voinut sanoa sen edeltäjästä Lapuan liikkeestä.

Mielestäni IKL ei ollut kovin perusteellisesti taantumuksellinen järjestö, jos sitä vertaa Lapuan liikkeeseen, joka oli paitsi kommunismin vastainen (kaikki järkevät ihmiset ovat kommunismin vastaisia), niin myös melko lujasti työläisten vastainen. Ja Lapuan liike sitä paitsi ryhtyi aseelliseen kapinaan laillista hallitusvaltaa vastaan. Samoin oli tehnyt Sosialidemokraattinen puolue vuoden 1918 alussa. Sen kapinan tukahduttamisen muistot lienevät saaneet monen Lapuan liikkeen kannattajan kapinahengen kuihtumaan. Lapuan liikkeen kapinan kukistaminen ei vaatinut siten täysimittaista sotaa.

Mutta jos siis yhdistän IKL:n aatteen liberalismiin, niin se voisi tapahtua tällä tavalla:

Liberalismin vapausoikeuksien kannattaminen säilytetään. Mutta ei liberalismin harjoittamaa ihmisyhteisön pirstomista pelkiksi erillisiksi yksilöiksi. Yksilön lisäksi on olemassa perhe yhteiskunnan perusyksikkönä. Lisäksi on olemassa sellaisia asioita kuin kansa ja kansakunta (liberalismi toisaalta kannattaa periaatetta kansojen itsemääräämisoikeudesta).

Voitaisiin ottaa käyttöön alun perin snellmanilainen ajatus valtiosta järjen instrumenttina.

Ja omassa katsannossani valtion tehtävä on ajaa jäsentensä eli kansakunnan jäsenten etuja.

Valtiota ei kuitenkaan ole syytä palvoa. Valtio on olemassa ihmistä varten eikä ihminen valtiota varten.

IKL:stä poiketen myös ottaisin käyttöön erityisen radikaalin uskontokriittisyyden ja tiedemyönteisyyden. Mielestäni julkisten virkojen haltijoiden ja poliitikkojen tulisi hyväksyä luonnontieteen tarjoama näkemys lajien ja ihmisen aivojen ja mielen alkuperästä. Näin pitkälle ei tosin liberalismikaan ole koskaan mennyt. Kelpoisuusehtoihin tulisi kuulua myös sananvapauden kannattaminen.