Näin sellaista unta, että olin jonkin maan sotilas ja oli sota. En ollut sotilastovereitteni kanssa juuri sillä hetkellä taistelutehtävissä. Lausuin ääneen, että nämä ovat jo aivan tarpeeksi kokeneet sodan todellisuutta. Eräs upseeri kuuli mitä sanoin ja alkoi läksyttää minua sanomalla, että se mitä me olemme kokeneet ei ole vielä mitään. Sanoin sitten hänelle jotain sellaista, että näistä sotilaista useat tulevat kaatumaan tai haavoittumaan. Ja varmaan puhe olisi kestänyt pitempäänkin, mutta uni taisi päättyä.
En muista, että olisin näin sodanvastaista unta aikaisemmin nähnyt.
tiistai 12. heinäkuuta 2016
maanantai 11. heinäkuuta 2016
Onko Buddhan päälaen luu löydetty?
Arkeologit ovat löytäneet tuhatvuotiaan buddhalaistemppelin raunioista koristeellisen arkun, jossa oli päälaen luu. Luun jotkut epäilevät kuuluvan buddhalaisuuden perustajalle Siddharta Gautamalle eli Buddhalle.
Buddhalaisuus on uskonto, joka syntyi 500-luvulla eKr. Intiassa.
Buddhalaisuuteen kuuluu lyhyesti sanottuna usko ihmisen taakan vaellukseen. Eli kun ihminen kuolee, niin hänen taakkansa matkaa johonkin syntyvään ihmiseen. Ihmisen persoonan ei oleteta tässä siirtyvän, toisin kuin ajatellaan hindulaisuudessa. Buddhalaisuudessa myös ajatellaan elämän oleva kärsimystä ja että kun luopuu elämänjanosta, voi päästä nirvanaan, joka merkitsee päätöstä ihmisen taakan matkalle ruumiista toiseen.
Buddhalaisuus eroaa hindulaisuudesta myös niissä suhteissa, että se hylkää kastilaitoksen eikä se anna samaa painoa jumalille.
Buddhalaisuuteen kuten kristinuskoonkaan ei ole sisäänkirjoitettu ihmisten pakkokäännyttämistä. Lisäksi buddhalaisuus suhtautuu periaatteessa myötätuntoisesti eläimiin, toisin kuin vaikka islam. Tästä syystä Adolf Hitler piti buddhalaisuudesta, mutta älköön tätä laskettako buddhalaisuudelle viaksi. Vai pitäisikö se laskea viaksi? Hitler kyllä piti myös islamista, sen valloitusluonteen vuoksi.
Buddhalaisuudesta on olemassa lukuisia toisistaan eroavia muotoja.
Jotkut haluavat esittää, ettei buddhalaisuus ole oikeastaan uskonto vaan pikemminkin elämänfilosofia. Nämä ihmiset usein ovat sitä mieltä, että uskonto on paha, ja koska buddhalaisuus on heidän mielestään hyvä, niin se ei saa olla uskonto. He perustelevat väitettään sillä, että "Buddha ei opettanut minkään jumalten palvontaa eikä ylistänyt sokeaa uskoa, vaan kehotti oppilaitaan ajattelemaan itse ja tutkimaan opetuksia kriittisesti niiden ymmärtämiseksi". Edellisessä virkkeessä olevan tiedon olen kopioinut Wikipediasta.
Kristinuskostakin on muuten sanottu, ettei se ole uskonto, koska kristinuskossa Jumala tulee itse ihmisten luokse, kun taas uskonnossa ihminen yrittää päästä Jumalan luokse.
Buddhalaisuuteen kuuluu kuitenkin tuo usko ihmisen taakan jatkamiseen elämästä toiseen, ja ilman sitä ei buddhalaisuutta todellakaan ole. Ja se on uskonnollinen väittämä. Joten kyllä buddhalaisuus on uskonto, vaikka kuinka asiasta kinattaisiin!
Buddhalaisuuden tunnus on kahdeksanpuolainen kärrynpyörä. Sen pyörivä liike kuvaa todellisuuden jatkuvaa muutosta. Symboli viittaa myös Buddhan opetukseen kahdeksanosaisesta tiestä, jota noudattamalla kärsimys buddhalaisuuden mukaan voitetaan ja valaistutaan.
Toinen buddhalaisuuden tunnus on hakaristi. Buddhalaisille se symboloi Buddhan jalanjälkeä ja on merkki hyvästä elämästä.
Yle tuli muuten julkaisseeksi todella törkeän uutisen hakaristista. Sen mukaan hakaristilla on ikää vähintään 11.000 vuotta. Ja symboli on ajan kanssa vuosituhansien myötä sitten levinnyt Intiasta ympäri maailmaa, jopa Amerikan mantereille saakka. Intiaanitkin ovat siis käyttäneet hakaristiä. Näin Yle yrittää pestä hakaristin puhtaaksi kansallissosialistien saastasta.
Mutta mitä tulee tähän oletettuun Buddhan päälaen luun palaan, niin luulisi, että buddhalaisuudenkin piirissä on pyhäinjäännöksiä aikojen kuluessa ehditty paljon väärennellä ja tehtailla. Varsinkin kun Buddha eli jo 500-luvulla eKr.
Minusta sopivin todiste väitteelle, että kyseessä on todellakin palanen Buddhan kallosta, olisi verrata luun sisältämää DNA:ta Siddharta Gautaman jälkeläisten DNA:han.
Buddhalaisuus on uskonto, joka syntyi 500-luvulla eKr. Intiassa.
Buddhalaisuuteen kuuluu lyhyesti sanottuna usko ihmisen taakan vaellukseen. Eli kun ihminen kuolee, niin hänen taakkansa matkaa johonkin syntyvään ihmiseen. Ihmisen persoonan ei oleteta tässä siirtyvän, toisin kuin ajatellaan hindulaisuudessa. Buddhalaisuudessa myös ajatellaan elämän oleva kärsimystä ja että kun luopuu elämänjanosta, voi päästä nirvanaan, joka merkitsee päätöstä ihmisen taakan matkalle ruumiista toiseen.
Buddhalaisuus eroaa hindulaisuudesta myös niissä suhteissa, että se hylkää kastilaitoksen eikä se anna samaa painoa jumalille.
Buddhalaisuuteen kuten kristinuskoonkaan ei ole sisäänkirjoitettu ihmisten pakkokäännyttämistä. Lisäksi buddhalaisuus suhtautuu periaatteessa myötätuntoisesti eläimiin, toisin kuin vaikka islam. Tästä syystä Adolf Hitler piti buddhalaisuudesta, mutta älköön tätä laskettako buddhalaisuudelle viaksi. Vai pitäisikö se laskea viaksi? Hitler kyllä piti myös islamista, sen valloitusluonteen vuoksi.
Buddhalaisuudesta on olemassa lukuisia toisistaan eroavia muotoja.
Jotkut haluavat esittää, ettei buddhalaisuus ole oikeastaan uskonto vaan pikemminkin elämänfilosofia. Nämä ihmiset usein ovat sitä mieltä, että uskonto on paha, ja koska buddhalaisuus on heidän mielestään hyvä, niin se ei saa olla uskonto. He perustelevat väitettään sillä, että "Buddha ei opettanut minkään jumalten palvontaa eikä ylistänyt sokeaa uskoa, vaan kehotti oppilaitaan ajattelemaan itse ja tutkimaan opetuksia kriittisesti niiden ymmärtämiseksi". Edellisessä virkkeessä olevan tiedon olen kopioinut Wikipediasta.
Kristinuskostakin on muuten sanottu, ettei se ole uskonto, koska kristinuskossa Jumala tulee itse ihmisten luokse, kun taas uskonnossa ihminen yrittää päästä Jumalan luokse.
Buddhalaisuuteen kuuluu kuitenkin tuo usko ihmisen taakan jatkamiseen elämästä toiseen, ja ilman sitä ei buddhalaisuutta todellakaan ole. Ja se on uskonnollinen väittämä. Joten kyllä buddhalaisuus on uskonto, vaikka kuinka asiasta kinattaisiin!
Buddhalaisuuden tunnus on kahdeksanpuolainen kärrynpyörä. Sen pyörivä liike kuvaa todellisuuden jatkuvaa muutosta. Symboli viittaa myös Buddhan opetukseen kahdeksanosaisesta tiestä, jota noudattamalla kärsimys buddhalaisuuden mukaan voitetaan ja valaistutaan.
Toinen buddhalaisuuden tunnus on hakaristi. Buddhalaisille se symboloi Buddhan jalanjälkeä ja on merkki hyvästä elämästä.
Yle tuli muuten julkaisseeksi todella törkeän uutisen hakaristista. Sen mukaan hakaristilla on ikää vähintään 11.000 vuotta. Ja symboli on ajan kanssa vuosituhansien myötä sitten levinnyt Intiasta ympäri maailmaa, jopa Amerikan mantereille saakka. Intiaanitkin ovat siis käyttäneet hakaristiä. Näin Yle yrittää pestä hakaristin puhtaaksi kansallissosialistien saastasta.
Mutta mitä tulee tähän oletettuun Buddhan päälaen luun palaan, niin luulisi, että buddhalaisuudenkin piirissä on pyhäinjäännöksiä aikojen kuluessa ehditty paljon väärennellä ja tehtailla. Varsinkin kun Buddha eli jo 500-luvulla eKr.
Minusta sopivin todiste väitteelle, että kyseessä on todellakin palanen Buddhan kallosta, olisi verrata luun sisältämää DNA:ta Siddharta Gautaman jälkeläisten DNA:han.
perjantai 8. heinäkuuta 2016
Uni sodasta Rooman valtakunnassa
Näin sellaista unta, että raivosi jonkinlainen sisällissota Rooman valtakunnassa. Itse olin toisen osapuolen sotilas. Vastapuolta johti jokin Tiberius-niminen tyyppi. Unessa en ruvennut ihmettelemään, että mikä tyypin sukunimi sitten on. Tai cognomen eli lisänimi.
Tämän Tiberiuksen legiooniin kuului kolme kertaa enemmän sotilaita kuin meillä oli. Sotilaat meidän puolellamme kuitenkin luottivat kykyymme taistella vihollista vastaan menestyksellisesti. Henki oli armeijassa hyvä.
Olimme hirveän ylpeinä jo valmistautuneet marssikäskyn tuloon, kun yhtäkkiä vihollisen koko korkein johto saapui paikalle hevosilla ratsastaen. Se oli päättänyt antautua. Katselimme vierestä, kun nämä ratsastivat ohitsemme. Jostain syystä tein nykysuomalaisittain näille kunniaa. Vihollinen kuljetti mukanaan myös alttaria, mutta se hajosi kuljetuksessa.
Tämän Tiberiuksen legiooniin kuului kolme kertaa enemmän sotilaita kuin meillä oli. Sotilaat meidän puolellamme kuitenkin luottivat kykyymme taistella vihollista vastaan menestyksellisesti. Henki oli armeijassa hyvä.
Olimme hirveän ylpeinä jo valmistautuneet marssikäskyn tuloon, kun yhtäkkiä vihollisen koko korkein johto saapui paikalle hevosilla ratsastaen. Se oli päättänyt antautua. Katselimme vierestä, kun nämä ratsastivat ohitsemme. Jostain syystä tein nykysuomalaisittain näille kunniaa. Vihollinen kuljetti mukanaan myös alttaria, mutta se hajosi kuljetuksessa.
torstai 7. heinäkuuta 2016
46-vuotissyntymäpäiväjuhla oli rattoa, ja kaikki oli hyvää
Tässä yhtenä päivänä täytin 46 vuotta.
Olin pitänyt syntymäpäiväni suhteen pitkälle matalaa profiilia, koska kerran kyse ei ollut pyöreistä vuosista. Kun täytin aikoinaan 40, niin pidin silloin komeat syntymäfestivaalit: yhdet juhlat mummilassa, jossa isommalla sukulaisporukalla nautittiin leipomosta tilaamani suurikokoinen sokerikakku, toiset Salilla ja kolmannet mökillä.
Oli aamupäivä ja kävin kaupassa ostamassa yhdistykseni toimipisteen, joka toimii minulle ikään kuin olohuoneen jatkeena, väelle jäätelöä. Kun saavuin paikan päälle, niin yllättäen väki onnitteli minua ja lauloi minulle syntymäpäivälaulun. Joku oli kielinyt.
Toin keittiön puolelle jäätelöt, mutta minulle sanottiin, että voin viedä jäätelöt kotiini, koska edellisiltana nuorisoryhmän porukka oli leiponut minulle sokerikakun. Jäätelöni pistettiin keittiön pakkaseen odottamaan.
Söin sitten lounaani. Heti sen jälkeen syötiin kakkua, ja minäkin osallistuin. Kakku oli hyvää. Kahvikin.
Valitettavasti jouduin pikaisesti lähtemään toimittajakollegani kanssa Espoon keskustaan lehtipalaveriin. Kuulun erään kerran vuodessa ilmestyvän lehden toimituskuntaan. Joskus aikaisemmin olen myöskin taittanut ko. lehteä.
Reissun aluksi vein jäätelöni kotiini pakastelokeroon.
Lehtipalaverissa meni sitten ihan mukavasti. Taittaja oli tosin vaihtunut, mutta uusi taittaja vaikutti täysin ammattitaitoiselta. Palaverissa sai myös pikkupurtavaa. Niin, ja lisäksi minulle laulettiin syntymäpäiväonnittelu. Tämä tosin johtui siitä, että olin palaverissa kertonut porukalle, että nyt oli syntymäpäiväni.
Olin kutsunut hieman väkeä nauttimaan kanssani oluita tai juomia kämpilleni. Aikataulun kanssa meni vähän viimetinkaan, mutta ehdin palaverista kotiini melkein sopivan ajoissa. Yksi vieraistani oli ehtinyt jo kotitalooni ennen tuloani. Toinen tuli jonkin ajan päästä. Vasta paljon myöhemmin, kun ensimmäinen vieraistani oli jo lähtenyt, paikalle tuli kolmas vieraani. Tämä ilmeisesti tuli vain siksi, että oli Facebookista saanut selville, että nyt oli syntymäpäiväni.
Olin mainostanut tietyille tutuilleni tilaisuutta pelkästään oluitten nauttimistilaisuutena.
Tarjosin kahdelle ensimmäiselle vieraalleni kahvia ja jäätelöä.
Nauttimani oluet, joita oli kolme, olivat hyviä. Toinen vieraistani oli ostanut minulle 20 cl pullollisen 15-vuotiasta skottilaista Dalwhinnie -single malt -viskiä. Maistoimme sitäkin. Se oli ihan hyvää.
Myöhempänä päivänä veljeni toivat minulle oman syntymäpäivälahjansa. Kyseessä oli leuanvetotankohäkkyrä, jota olin heille itse ehdottanut minulle ostettavaksi "vaikka en täytäkään nyt pyöreitä vuosia". Pienempi pikkuveljeni oli kertonut haluavansa itsekin samanlaisen. Sinä päivänä kylään oli jo aikaisemmin tullut käymään ylempänä mainitsemani toimittajakollega. Hänellä oli hoitokoira mukana. Hän sai nyt nähdä myös pienen veljentyttäreni, joka tuli isänsä eli vanhemman pikkuveljeni mukana. Vaaveli oli aluksi kovin unessa, koska hän oli juuri tullut tarhasta. Pikku hiljaa hän piristyi ja sitä mukaa aktivoitui. Olin ostanut hänen takiaan kämpilleni hieman ylimääräisiä syötäviä eli ksylitolikarkkeja, banaanin, jogurtin ja jäätelötuutin. Myöskin tarjosin väelle juotavaa ja keksejä. Toimittajakollegani halusi juoda nk. cappuccinon korvikettani, joka on Van Houtenin Reilun kaupan suklaajuomaa, joka on siis eräänlaista kaakaota, mutta maistuu yllättävän suuressa määrin cappuccinolta. Ripottelin mukaan hieman muskottipähkinärouhetta, joka antaa juomalle hyvän säväyksen.
Pienempi pikkuveljeni kiinnitti makuuhuoneeni oven karmien ylle leuanvetotangon pitimet sekä varmuuden vuoksi kiinnitti usealla ruuvilla yläkarmin kunnolla ja tehokkaasti paikoilleen.
Päiviä myöhemmin, kun oli lähes jokalauantaisen kulttuurielämätapahtuman pitämisen päivä, vieraani ihmettelivät, että pysyykö se tankoni edes siinä paikassaan kovin pitkään. Myöhemmin he huomasivat itse, että hökötyksen rakenteeseen kuuluu sellainen juttu, että se tavallaan ottaa toiselta puolelta oviaukkoa karmeista kiinni, mikä tukee sitä paikalleen.
Viime syksynä oli em. nk. olohuoneen jatkeeni epävirallinen talonmies kuollut. Tämä oli ollut yksi niistä henkilöistä, joiden kanssa olin tavannut tehdä lenkkiä Lammaslammen ympäri. Lammen toisella puolella sijaitsee urheilutelinepaikka, jossa sijaitsevat vatsalihaspenkki ja teline, jossa voi mm. tehdä leuanvetoja. Siellä osa porukastamme oli aina hieman urheillut. Olin itse tehnyt siellä vatsalihasliikkeitä ja osittaisia leuanvetoja. Minulta meni kuitenkin maku siellä urheiluun, kun tämä hyvä tuttuni oli kuollut. Ja sitä myötä meni ennen pitkää myös vähäinen leuanvetokuntoni.
Viimeksi kuluneitten päivien aikana olen urheasti yrittänyt saada sitä takaisin. Tämä on välillä maksanut minulle myöskin kipeitä lihaksia. Mutta aion saada leuanvetokuntoni huomattavasti paremmalle tolalle.
Itsekseni asuessani olen aina tavannut nukkua öisin mahuuhuoneen ovi suljettuna, koska yksinkertaisesti olen pelännyt pimeää ja sitä kautta mörköjä, ja uhan tunne on ollut suurempi silloin, kun pimeän lisäksi on ovi ollut auki, jolloin öttiäisillä on vapaa pääsy makuuhuoneeseen. Kuitenkin, koska kyllästyin ajatukseen, että joutuisin vähän väliä ottamaan leuanvetotangon pois kiinnikkeistään saadakseni oven kiinni ja laittamaan sitä takaisin, minä päätin ruveta nukkumaan makuuhuoneen ovi auki.
Ensimmäisenä yönä koin kovasti kauhun tunnetta, mutta se varmaankin enimmäkseen johtui siitä, että olin syönyt jotain sopimatonta. Nimittäin sen jälkeen olen onnistunut öisin löhöämään punkassani ilman mitään isompaa kauhua, itse asiassa melko rennosti.
Ja näin, 46 vuotta täytettyäni, on pimeän pelko kotona ollessa melko pitkälle voitettu kanta. Olisi ehkä onnistunut jo aikaisemmin...
Lisäksi makuuhuoneen ilmanvaihto on parantunut.
Olin pitänyt syntymäpäiväni suhteen pitkälle matalaa profiilia, koska kerran kyse ei ollut pyöreistä vuosista. Kun täytin aikoinaan 40, niin pidin silloin komeat syntymäfestivaalit: yhdet juhlat mummilassa, jossa isommalla sukulaisporukalla nautittiin leipomosta tilaamani suurikokoinen sokerikakku, toiset Salilla ja kolmannet mökillä.
Oli aamupäivä ja kävin kaupassa ostamassa yhdistykseni toimipisteen, joka toimii minulle ikään kuin olohuoneen jatkeena, väelle jäätelöä. Kun saavuin paikan päälle, niin yllättäen väki onnitteli minua ja lauloi minulle syntymäpäivälaulun. Joku oli kielinyt.
Toin keittiön puolelle jäätelöt, mutta minulle sanottiin, että voin viedä jäätelöt kotiini, koska edellisiltana nuorisoryhmän porukka oli leiponut minulle sokerikakun. Jäätelöni pistettiin keittiön pakkaseen odottamaan.
Söin sitten lounaani. Heti sen jälkeen syötiin kakkua, ja minäkin osallistuin. Kakku oli hyvää. Kahvikin.
Valitettavasti jouduin pikaisesti lähtemään toimittajakollegani kanssa Espoon keskustaan lehtipalaveriin. Kuulun erään kerran vuodessa ilmestyvän lehden toimituskuntaan. Joskus aikaisemmin olen myöskin taittanut ko. lehteä.
Reissun aluksi vein jäätelöni kotiini pakastelokeroon.
Lehtipalaverissa meni sitten ihan mukavasti. Taittaja oli tosin vaihtunut, mutta uusi taittaja vaikutti täysin ammattitaitoiselta. Palaverissa sai myös pikkupurtavaa. Niin, ja lisäksi minulle laulettiin syntymäpäiväonnittelu. Tämä tosin johtui siitä, että olin palaverissa kertonut porukalle, että nyt oli syntymäpäiväni.
Olin kutsunut hieman väkeä nauttimaan kanssani oluita tai juomia kämpilleni. Aikataulun kanssa meni vähän viimetinkaan, mutta ehdin palaverista kotiini melkein sopivan ajoissa. Yksi vieraistani oli ehtinyt jo kotitalooni ennen tuloani. Toinen tuli jonkin ajan päästä. Vasta paljon myöhemmin, kun ensimmäinen vieraistani oli jo lähtenyt, paikalle tuli kolmas vieraani. Tämä ilmeisesti tuli vain siksi, että oli Facebookista saanut selville, että nyt oli syntymäpäiväni.
Olin mainostanut tietyille tutuilleni tilaisuutta pelkästään oluitten nauttimistilaisuutena.
Tarjosin kahdelle ensimmäiselle vieraalleni kahvia ja jäätelöä.
Nauttimani oluet, joita oli kolme, olivat hyviä. Toinen vieraistani oli ostanut minulle 20 cl pullollisen 15-vuotiasta skottilaista Dalwhinnie -single malt -viskiä. Maistoimme sitäkin. Se oli ihan hyvää.
Myöhempänä päivänä veljeni toivat minulle oman syntymäpäivälahjansa. Kyseessä oli leuanvetotankohäkkyrä, jota olin heille itse ehdottanut minulle ostettavaksi "vaikka en täytäkään nyt pyöreitä vuosia". Pienempi pikkuveljeni oli kertonut haluavansa itsekin samanlaisen. Sinä päivänä kylään oli jo aikaisemmin tullut käymään ylempänä mainitsemani toimittajakollega. Hänellä oli hoitokoira mukana. Hän sai nyt nähdä myös pienen veljentyttäreni, joka tuli isänsä eli vanhemman pikkuveljeni mukana. Vaaveli oli aluksi kovin unessa, koska hän oli juuri tullut tarhasta. Pikku hiljaa hän piristyi ja sitä mukaa aktivoitui. Olin ostanut hänen takiaan kämpilleni hieman ylimääräisiä syötäviä eli ksylitolikarkkeja, banaanin, jogurtin ja jäätelötuutin. Myöskin tarjosin väelle juotavaa ja keksejä. Toimittajakollegani halusi juoda nk. cappuccinon korvikettani, joka on Van Houtenin Reilun kaupan suklaajuomaa, joka on siis eräänlaista kaakaota, mutta maistuu yllättävän suuressa määrin cappuccinolta. Ripottelin mukaan hieman muskottipähkinärouhetta, joka antaa juomalle hyvän säväyksen.
Pienempi pikkuveljeni kiinnitti makuuhuoneeni oven karmien ylle leuanvetotangon pitimet sekä varmuuden vuoksi kiinnitti usealla ruuvilla yläkarmin kunnolla ja tehokkaasti paikoilleen.
Päiviä myöhemmin, kun oli lähes jokalauantaisen kulttuurielämätapahtuman pitämisen päivä, vieraani ihmettelivät, että pysyykö se tankoni edes siinä paikassaan kovin pitkään. Myöhemmin he huomasivat itse, että hökötyksen rakenteeseen kuuluu sellainen juttu, että se tavallaan ottaa toiselta puolelta oviaukkoa karmeista kiinni, mikä tukee sitä paikalleen.
Viime syksynä oli em. nk. olohuoneen jatkeeni epävirallinen talonmies kuollut. Tämä oli ollut yksi niistä henkilöistä, joiden kanssa olin tavannut tehdä lenkkiä Lammaslammen ympäri. Lammen toisella puolella sijaitsee urheilutelinepaikka, jossa sijaitsevat vatsalihaspenkki ja teline, jossa voi mm. tehdä leuanvetoja. Siellä osa porukastamme oli aina hieman urheillut. Olin itse tehnyt siellä vatsalihasliikkeitä ja osittaisia leuanvetoja. Minulta meni kuitenkin maku siellä urheiluun, kun tämä hyvä tuttuni oli kuollut. Ja sitä myötä meni ennen pitkää myös vähäinen leuanvetokuntoni.
Viimeksi kuluneitten päivien aikana olen urheasti yrittänyt saada sitä takaisin. Tämä on välillä maksanut minulle myöskin kipeitä lihaksia. Mutta aion saada leuanvetokuntoni huomattavasti paremmalle tolalle.
Itsekseni asuessani olen aina tavannut nukkua öisin mahuuhuoneen ovi suljettuna, koska yksinkertaisesti olen pelännyt pimeää ja sitä kautta mörköjä, ja uhan tunne on ollut suurempi silloin, kun pimeän lisäksi on ovi ollut auki, jolloin öttiäisillä on vapaa pääsy makuuhuoneeseen. Kuitenkin, koska kyllästyin ajatukseen, että joutuisin vähän väliä ottamaan leuanvetotangon pois kiinnikkeistään saadakseni oven kiinni ja laittamaan sitä takaisin, minä päätin ruveta nukkumaan makuuhuoneen ovi auki.
Ensimmäisenä yönä koin kovasti kauhun tunnetta, mutta se varmaankin enimmäkseen johtui siitä, että olin syönyt jotain sopimatonta. Nimittäin sen jälkeen olen onnistunut öisin löhöämään punkassani ilman mitään isompaa kauhua, itse asiassa melko rennosti.
Ja näin, 46 vuotta täytettyäni, on pimeän pelko kotona ollessa melko pitkälle voitettu kanta. Olisi ehkä onnistunut jo aikaisemmin...
Lisäksi makuuhuoneen ilmanvaihto on parantunut.
tiistai 5. heinäkuuta 2016
Kirja-arvostelu: Hannu Rajaniemi: Kvanttivaras-trilogia
Hannu Rajaniemi (s. 1978) on englanniksi ja suomeksi kirjoittava suomalainen tieteiskirjailija.
Sain juuri luettua loppuun kolmannen osan hänen Kvanttivaras-trilogiastaan.
Trilogiassa päähenkilönä on Jean le Flambeur -niminen eräänlainen herrasmiesvaras, ja tarina sijoittuu kaukaiseen tulevaisuuteen omassa aurinkokunnassamme.
Kirjasarja on kirjoitettu hyvin ja vetävästi, ja kirjailija on panostanut täysillä tulevaisuuden teknologioitten esittelyyn. Sellaisesta spekulointiin hänellä on jonkinlaista pohjaakin, sillä hän on opiskellut matemaattista fysiikkaa Oulun ja Cambridgen yliopistoissa ja väitellyt säieteoriasta filosofian tohtoriksi Edinburghin yliopistossa.
Romaanisarja pursuaa modernia fysiikkaa. Moderni fysiikka on fysiikkaa, joka ottaa huomioon viime vuosisadan alkupuolella muotoillut yleisen suhteellisuusteorian ja kvanttimekaniikan eli kvanttifysiikan. Ne ovat teorioita, jotka omilla sovellutusalueillaan tulevat luultavasti pätemään aina.
Lukijan ei sinänsä tarvitse tietää fysiikasta paljoa nauttiakseen Rajaniemen tuotoksesta, vaikka lisäiloa sellainen kyllä saattaa tuottaa. Itse suurin piirtein ymmärrän, mistä näissä teorioissa on kyse ja mitä sovellutuksia ne ovat jo mahdollistaneet.
Omatkin tietoni fysiikasta ovat silti kovin rajalliset, mutta oletan, että kirjailija kirjoittaa nk. kovaa scifiä eli kyse ei ole juurikaan nk. scififantasiasta, vaikka melko mielenkiintoisia juttuja on Rajaniemi saanut tarinaan vedettyä. Itse asiassa hän on ollut kirjasarjaa kirjoittaessaan hyvin kekseliäs.
Trilogian ensimmäinen osa Kvanttivaras ilmestyi vuonna 2010 englanniksi nimellä The Quantum Thief, ja tämä on itse asiassa kirjailijan esikoisromaani. Suomeksi kirja ilmestyi vuonna 2011.
Toinen osa Fraktaaliruhtinas ilmestyi vuonna 2012 englanniksi nimellä The Fractal Prince ja suomeksi vielä samana vuonna.
Kolmas ja viimeinen osa Kausaalienkeli ilmestyi englanniksi vuonna 2014 nimellä The Causal Angel ja tämäkin ilmestyi suomeksi vielä saman vuoden aikana.
Rajaniemi pitää lukijan hyvin pihdeissään loppuun asti.
Ja kolmannessa osassa meno menee jo varsin eeppiseksi.
Kirjailijan oli pitänyt kuitenkin sisällyttää kirjasarjaan lesboseksuaalinen kohtaus, joka onneksi oli vain lievä. Jos se olisi ollut rohkeampi, minun olisi täytynyt valittaa Rajaniemelle siitä, ettei hän ollut sisällyttänyt kirjaan roisia heteroseksuaalista kohtausta.
Mutta joka tapauksessa voin kertoa, että Kvanttivaras-trilogian lukeminen teki minut onnelliseksi.
Toivon, että kirjailija jatkaa scifin kirjoittamista, sillä paljoa tämän parempaa tieteiskirjallisuutta saa ihminen hakea.
...
PS. 26.8.2020: Olin unohtanut laittaa tänne linkin Rajaniemen tuoreemman vuonna 2018 julkaistuneen kirjansa Kesämaa arvosteluuni.
Sain juuri luettua loppuun kolmannen osan hänen Kvanttivaras-trilogiastaan.
Trilogiassa päähenkilönä on Jean le Flambeur -niminen eräänlainen herrasmiesvaras, ja tarina sijoittuu kaukaiseen tulevaisuuteen omassa aurinkokunnassamme.
Kirjasarja on kirjoitettu hyvin ja vetävästi, ja kirjailija on panostanut täysillä tulevaisuuden teknologioitten esittelyyn. Sellaisesta spekulointiin hänellä on jonkinlaista pohjaakin, sillä hän on opiskellut matemaattista fysiikkaa Oulun ja Cambridgen yliopistoissa ja väitellyt säieteoriasta filosofian tohtoriksi Edinburghin yliopistossa.
Romaanisarja pursuaa modernia fysiikkaa. Moderni fysiikka on fysiikkaa, joka ottaa huomioon viime vuosisadan alkupuolella muotoillut yleisen suhteellisuusteorian ja kvanttimekaniikan eli kvanttifysiikan. Ne ovat teorioita, jotka omilla sovellutusalueillaan tulevat luultavasti pätemään aina.
Lukijan ei sinänsä tarvitse tietää fysiikasta paljoa nauttiakseen Rajaniemen tuotoksesta, vaikka lisäiloa sellainen kyllä saattaa tuottaa. Itse suurin piirtein ymmärrän, mistä näissä teorioissa on kyse ja mitä sovellutuksia ne ovat jo mahdollistaneet.
Omatkin tietoni fysiikasta ovat silti kovin rajalliset, mutta oletan, että kirjailija kirjoittaa nk. kovaa scifiä eli kyse ei ole juurikaan nk. scififantasiasta, vaikka melko mielenkiintoisia juttuja on Rajaniemi saanut tarinaan vedettyä. Itse asiassa hän on ollut kirjasarjaa kirjoittaessaan hyvin kekseliäs.
Trilogian ensimmäinen osa Kvanttivaras ilmestyi vuonna 2010 englanniksi nimellä The Quantum Thief, ja tämä on itse asiassa kirjailijan esikoisromaani. Suomeksi kirja ilmestyi vuonna 2011.
Toinen osa Fraktaaliruhtinas ilmestyi vuonna 2012 englanniksi nimellä The Fractal Prince ja suomeksi vielä samana vuonna.
Kolmas ja viimeinen osa Kausaalienkeli ilmestyi englanniksi vuonna 2014 nimellä The Causal Angel ja tämäkin ilmestyi suomeksi vielä saman vuoden aikana.
Rajaniemi pitää lukijan hyvin pihdeissään loppuun asti.
Ja kolmannessa osassa meno menee jo varsin eeppiseksi.
Kirjailijan oli pitänyt kuitenkin sisällyttää kirjasarjaan lesboseksuaalinen kohtaus, joka onneksi oli vain lievä. Jos se olisi ollut rohkeampi, minun olisi täytynyt valittaa Rajaniemelle siitä, ettei hän ollut sisällyttänyt kirjaan roisia heteroseksuaalista kohtausta.
Mutta joka tapauksessa voin kertoa, että Kvanttivaras-trilogian lukeminen teki minut onnelliseksi.
Toivon, että kirjailija jatkaa scifin kirjoittamista, sillä paljoa tämän parempaa tieteiskirjallisuutta saa ihminen hakea.
...
PS. 26.8.2020: Olin unohtanut laittaa tänne linkin Rajaniemen tuoreemman vuonna 2018 julkaistuneen kirjansa Kesämaa arvosteluuni.
maanantai 4. heinäkuuta 2016
Uni sotaharjoitukseen osallistumisesta
Näin jokin aika sitten sellaista unta, että minun piti osallistua Suomen puolustusvoimien sotaharjoitukseen. Häsellyksen sun muun vuoksi myöhästyin kuitenkin, ja minun piti ruveta etsimään porukoitani metsistä. Raahasin perässäni matalaa ja pitkäputkista tykkiä, joka luultavasti oli panssarintorjunta-ase.
Näin polulla jonkun motorisoidun häkkyrän pysäköitynä. Ajattelin, että nytpä löysin porukat. Kiinnitin tykkini häkkyrän perään. Paikalle tuli kuitenkin joitakin norjalaisia sotilaita, joilta sain tietää, että kyseessä oli heidän häkkyränsä. En ruvennut ihmettelemään, että mitä norjalaiset sotilaat tekevät suomalaisessa metsässä.
Onneksi paikalle tuli sitten myös suomalainen upseeri. Lähdin hänen mukanaan jonnekin päin. Sanoin hänelle, että haluaisin katumuksen osoituksena raahata itse koko matkan tykkiä.
Näin polulla jonkun motorisoidun häkkyrän pysäköitynä. Ajattelin, että nytpä löysin porukat. Kiinnitin tykkini häkkyrän perään. Paikalle tuli kuitenkin joitakin norjalaisia sotilaita, joilta sain tietää, että kyseessä oli heidän häkkyränsä. En ruvennut ihmettelemään, että mitä norjalaiset sotilaat tekevät suomalaisessa metsässä.
Onneksi paikalle tuli sitten myös suomalainen upseeri. Lähdin hänen mukanaan jonnekin päin. Sanoin hänelle, että haluaisin katumuksen osoituksena raahata itse koko matkan tykkiä.
lauantai 2. heinäkuuta 2016
Aloitin olutharrastukseni jo 90-luvulla
Ylemme oli maanantaina julkaissut oluittenmaisteluharrastusta ja pienpanimoita koskevan uutisartikkelin otsikolla "Onko varmaa, että tämä on olutta?" – Maistatimme pienpanimoiden oluita ummikoilla.
Uutisessa kehutaan: "Oluen maistelun ympärille on kehittynyt Suomessa sivistynyt maistelukulttuuri ja pienten panimoiden oluet ovat nyt trenditietoisen oluenjuojan valinta."
Itse en välitä trendeistä, mutta voin kehaista itseäni kertomalla, että aloitin oman oluittenmaisteluharrastukseni jo 1990-luvulla, täsmällisemmin sanottuna vuonna 1994.
Uutisartikkelin yhteyteen kuuluu videonpätkä, jossa kahden maallikkonaisen raati kommentoi neljää eri suomalaisten pienpanimoitten valmistamaa olutta. Bryggeri Sofia Imperial Stoutista siinä sanotaan, että se ei sopisi saunajuomaksi. Itsekin olen sitä mieltä, että tämä olut ei ole parhaimmillaan siinä tarkoituksessa nautittavana.
Stadin panimo on mainittu artikkelissa muodossa Stradin panimo, mutta se lienee kirjoitusvirhe.
Se taas ei ole, kun siinä oli väitetty, että tämän panimon Gasometer Grapefruit IPA -oluen nimessä oleva IPA on lyhennös sanoista imperial pale ale. Oikeasti IPA on lyhennös sanoista India Pale Ale. Asia olikin sitten myöhemmin korjattu artikkeliin.
Ao. videolla sanotaan, että Suomenlinnan panimon valmistama Svartön vehnä sopisi hyvin saunaolueksi. En nyt muista, että olisin juuri tätä olutta maistanut, mutta voin hyvin kuvitella, että pienoisraati on tässä asiassa oikeassa. Mutta se arvelu, että kyseessä olisi "joku jouluolut", menee metsään. Mutta ei kukaan ole seppä syntyessään!
Oma olutharrastukseni alkoi sillä lailla, että vuonna 1994 tutustuin uudestaan entiseen kaveriini, jonka kanssa olin ollut samalla luokalla peruskoulun toisella luokalla kevätlukukauden ajan. Jotenkin vain ajauduimme maistelemaan erilaisia oluita. Siihen aikaan Alkon ja kauppojen valikoimat olivat nykyiseen verrattuna kyllä suppeat. Usein nautimme oluemme metsässä istuen tai samoillen.
Ensimmäisten tärkeiden maisteluoluitten joukossa oli tshekkiläinen tumma lager Velkopopovický, joka itse asiassa oli ja on edelleenkin ainoastaan 3,8-prosenttinen. Muistan niiltä ajoilta myöskin puolalaisen Okocim-portterin ja brittiläisen vai pitäisikö sanoa skotlantilaisen MacEwan's Scotch Ale'in. Nämä kaksi olivat Alko-vahvuisia ja oikein maittavia. Jäin niitä kaipaamaan, kun niiden tuonti Alkoon loppui jossain vaiheessa. Jälkimmäiseen oli tosin osittain mennyt siinä vaiheessa mennyt maku, kun olivat menneet muuttamaan pullon muotoa. Epäilin silloin, että oluen reseptikin olisi muuttunut, mutta tunne saattoi perustua ainoastaan mielikuviin.
Niin, ja toki niihin aikoihin oli olemassa vanha kunnon Koffin portteri, jota vieläkin valmistetaan. Se on mielestäni maailman miehekkäin olut. Sääli, ettei sitä saa enää Salilla, vaikka tosin en ollut sitä tilannut läheskään joka kerran ravintolassa olut-tarkoituksessa käydessäni. Ja vaikka olisin, niin ei yhtä olutta varata ravintolaan vain yhtä asiakasta varten, ellei tämä käy siellä joka päivä sitä nauttimassa.
Tumma Velkopopovicky ja Koffin portteri muuten sopivat sekoitettavaksi hyvin yhteen, vaikka ne ovat täysin erityyppisiä oluita.
Tuo mainitsemani kaverini sitten ikävä kyllä kuoli muutaman vuoden päästä, mutta jatkoin olutharrastustani. Samoin ahkeraa PC-tietokoneen käyttöäni, jossa harrastuksessa hän oli auttanut minut alkuun, koska hän oli ollut jo vanhastaan tietokonenörtti.
Uutisessa kehutaan: "Oluen maistelun ympärille on kehittynyt Suomessa sivistynyt maistelukulttuuri ja pienten panimoiden oluet ovat nyt trenditietoisen oluenjuojan valinta."
Itse en välitä trendeistä, mutta voin kehaista itseäni kertomalla, että aloitin oman oluittenmaisteluharrastukseni jo 1990-luvulla, täsmällisemmin sanottuna vuonna 1994.
Uutisartikkelin yhteyteen kuuluu videonpätkä, jossa kahden maallikkonaisen raati kommentoi neljää eri suomalaisten pienpanimoitten valmistamaa olutta. Bryggeri Sofia Imperial Stoutista siinä sanotaan, että se ei sopisi saunajuomaksi. Itsekin olen sitä mieltä, että tämä olut ei ole parhaimmillaan siinä tarkoituksessa nautittavana.
Stadin panimo on mainittu artikkelissa muodossa Stradin panimo, mutta se lienee kirjoitusvirhe.
Se taas ei ole, kun siinä oli väitetty, että tämän panimon Gasometer Grapefruit IPA -oluen nimessä oleva IPA on lyhennös sanoista imperial pale ale. Oikeasti IPA on lyhennös sanoista India Pale Ale. Asia olikin sitten myöhemmin korjattu artikkeliin.
Ao. videolla sanotaan, että Suomenlinnan panimon valmistama Svartön vehnä sopisi hyvin saunaolueksi. En nyt muista, että olisin juuri tätä olutta maistanut, mutta voin hyvin kuvitella, että pienoisraati on tässä asiassa oikeassa. Mutta se arvelu, että kyseessä olisi "joku jouluolut", menee metsään. Mutta ei kukaan ole seppä syntyessään!
Oma olutharrastukseni alkoi sillä lailla, että vuonna 1994 tutustuin uudestaan entiseen kaveriini, jonka kanssa olin ollut samalla luokalla peruskoulun toisella luokalla kevätlukukauden ajan. Jotenkin vain ajauduimme maistelemaan erilaisia oluita. Siihen aikaan Alkon ja kauppojen valikoimat olivat nykyiseen verrattuna kyllä suppeat. Usein nautimme oluemme metsässä istuen tai samoillen.
Ensimmäisten tärkeiden maisteluoluitten joukossa oli tshekkiläinen tumma lager Velkopopovický, joka itse asiassa oli ja on edelleenkin ainoastaan 3,8-prosenttinen. Muistan niiltä ajoilta myöskin puolalaisen Okocim-portterin ja brittiläisen vai pitäisikö sanoa skotlantilaisen MacEwan's Scotch Ale'in. Nämä kaksi olivat Alko-vahvuisia ja oikein maittavia. Jäin niitä kaipaamaan, kun niiden tuonti Alkoon loppui jossain vaiheessa. Jälkimmäiseen oli tosin osittain mennyt siinä vaiheessa mennyt maku, kun olivat menneet muuttamaan pullon muotoa. Epäilin silloin, että oluen reseptikin olisi muuttunut, mutta tunne saattoi perustua ainoastaan mielikuviin.
Niin, ja toki niihin aikoihin oli olemassa vanha kunnon Koffin portteri, jota vieläkin valmistetaan. Se on mielestäni maailman miehekkäin olut. Sääli, ettei sitä saa enää Salilla, vaikka tosin en ollut sitä tilannut läheskään joka kerran ravintolassa olut-tarkoituksessa käydessäni. Ja vaikka olisin, niin ei yhtä olutta varata ravintolaan vain yhtä asiakasta varten, ellei tämä käy siellä joka päivä sitä nauttimassa.
Tumma Velkopopovicky ja Koffin portteri muuten sopivat sekoitettavaksi hyvin yhteen, vaikka ne ovat täysin erityyppisiä oluita.
Tuo mainitsemani kaverini sitten ikävä kyllä kuoli muutaman vuoden päästä, mutta jatkoin olutharrastustani. Samoin ahkeraa PC-tietokoneen käyttöäni, jossa harrastuksessa hän oli auttanut minut alkuun, koska hän oli ollut jo vanhastaan tietokonenörtti.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)