Protestanttisuuden suuria etuja historiassa on ollut käsittääkseni kolme:
- Protestanttisuus on painottanut sitä, että jokaisen on hyvä osata lukea kristinuskoisten pyhää kirjaa Raamattua. Tämä on osaltaan maallistanut yhteiskuntaa kirkon vallan yhteiskunnassa vähennyttyä periaatteen vuoksi, kun kerran jokainen on voinut ihan luvalla lukea itse Pyhää kirjaa ja tehdä omia tulkintojakin siitä tarpeen vaatiessa. Ja onhan lukeminen muutenkin hyödyllistä, ja voi olla mukava harrastuskin monelle.
- Protestanttisuus on luonut sellaisen asian maailmaan kuin protestanttinen byrokratia, jossa on kyse siitä, että kaikkia asiakkaita kohdellaan yhtä hyvin tai yhtä huonosti riippumatta liike- tai sukulaisuussuhteista, asiakkaan ideologiasta taikka ystävyydestä käsittelijään.
- Protestanttiset maat ovat maailman parhaita yhteiskuntia.
Lopuksi täytyy tosin todeta se, että protestanttisten maiden muuntumiselle maailman parhaiksi yhteiskunniksi on ollut tärkeä edellytys se, että yhteiskunnat ovat maallistuneet ja demokratisoituneet. Ilman sitä eläisimme luultavasti vieläkin uskonnollisen pakkovallan, vaikkakin protestanttisen, oloissa.
Teokratiat ovat syvältä. Ainakin minun mielestäni.
Kontrafaktuaalinen historiointi eli suomeksi jossittelu on yhtä mielenkiintoista kuin hyödytöntäkin:
VastaaPoistaasiat tapahtuivat siten kuin ne tapahtuivat, ja jos jokin asia olisi mennyt eri lailla, ei voi tietää millaisia kerrannaisvaikutuksia siitä olisi tullut.
Vaan onhan se silti hauskaa ajatusleikkiä vaikkapa pohtia, mitä jos Kustaa II Aadolf olisikin kaatunut Dirschaun taistelussa eikä Axel Oxenstierna olisi vienyt Ruotsia 30-vuotiseen sotaan, jonka Katolinen liiga olisi voittanut.
Olisiko katolisuus tullut lopulta Ruotsiinkin hitaasti hivuttamalla Katolisen liigan valtaamasta Tanska(+Norja)sta vai olisiko puhdasoppinen luterilaisuus pitänyt puolensa?
Jos olisi, millainen olisi Suomen ev.lut.kirkko nykyisin vai olisiko sellaista laisinkaan, kun itsenäistä Suomeakaan ei olisi?
Muuankin ajattelija oli pohdiskellut, että jos uskonpuhdistus ei jostain syystä olisikaan koskaan tullut Ruotsiin ja olisimme edelleen katolilaisia, olisimme ehkä vähän kuin puolalaiset:
emme yhtä menestyneitä taloudellisesti kuin nyt mutta perhekeskeisempiä ja psyykkisesti terveempiä rippituolin lohduttavan vaikutuksen ansiosta.
Joo. Jotkut halusivat tukea ruhtinaanvallalleen, niin saattoivat siksi olla taipuvaisia ryhtymään luterilaisiksi. Toiset taas halusivat vähemmän ruhtinaanvaltaa, ja he ryhtyivät kalvinisteiksi/reformoiduiksi. Kolmansille taas kävi kansainvälinen paavinvalta.
PoistaJos protestanttisuus olisi tullut kokonaan murskatuksi, niin millainen roomalaiskatolinen maailma nykyään olisi?
Voisin olettaa, että se olisi islamia kohtaan monta kertaluokkaa nuivempi kuin nykyinen.
PoistaKyllä nääs.
Poista