perjantai 11. syyskuuta 2020

Yhdysvaltain kuluvan vuoden 2020 presidentinvaaleista ja maan presidentinvaalijärjestelmästä

Yhdysvaltain edellisissä, vuonna 2016 pidetyissä presidentinvaaleissa vaalimatematiikan vuoksi voitti Republikaanisen puolueen ehdokkaana ollut rikas mies ja tosi-tv-tähti Donald Trump ja hävisi Demokraattisen puolueen ehdokkaakseen valitsema Hillary Clinton siitä huolimatta, että jälkimmäinen sai hieman enemmän ääniä.

Suomessa on tätä Yhdysvaltain presidentinvaalijärjestelmän "epäkohtaa" kovasti voivoteltu. On sanottu, että on epäoikeudenmukaista, että vähemmän ääniä vaaleissa saanut voittaa enemmän ääniä saaneen.

Yhdysvaltain vuoden 2016 presidentinvaalien tulosta voidaan kuitenkin verrata siihen, että Suomella on eurovaaleissa enemmän vaikutusvaltaa kuin sillä olisi, jos äänivalta perustuisi pelkästään väkilukuun. Samaten suurilla EU:n osavaltioilla, esimerkkinä toimikoon vaikka Saksa, on eurovaaleissa vähemmän vaikutusvaltaa kuin mihin niiden väkiluku "oikeuttaisi".

Samoin on laita Yhdysvaltain presidentinvaaleissa ja oikeastaan myös maan kongressin vaaleissa.

Minäpä selitän. Yhdysvaltain parlamentti eli kongressi on kaksikamarinen: se koostuu edustajainhuoneesta ja senaatista. Kummallakin on runsaasti valtaa, mutta niiden valtaoikeudet hieman eroavat toisistaan. Mutta se ei ole tässä nyt olennaista.

Edustajainhuoneen jäsenet valitaan maan osavaltioista perustuen suoraan kunkin osavaltion asukaslukuun.

Senaattiin taas valitaan kaksi jäsentä jokaisesta osavaltiosta.

Yhdysvaltain presidentinvaaleissa taas kunkin osavaltion asukkaitten suhteellinen vaikutusvalta on suoraan verrannollinen sen edustajainhuoneen ja senaatin edustajien määrään yhteenlaskettuna. Yhdysvaltain presidentinvaaleissa, kuten eurovaaleissakin, on siis sama "ongelma": vaalijärjestelmä jonkin verran suosii asukasluvultaan pieniä ja sorsii suuria osavaltioita.

Kummatkin järjestelmät on rakennettu sellaisiksi kuin ovat sen estämiseksi, että suuret osavaltiot voisivat noin vain kävellä pienten osavaltioitten yli päätöksenteossa.

Jos siis Yhdysvaltain vuoden 2016 presidentinvaalien tulosta pitää epäoikeudenmukaisena siitä syystä, että vaaleissa vähemmän ääniä saanut voitti enemmän ääniä saaneen, niin silloin tulee johdonmukaisuuden nimissä pitää epäoikeudenmukaisena myös eurovaalijärjestelmää.

Yhdysvaltain asukkaat eivät myöskään välttämättä laajalti kannata ajatusta, että maan presidentinvaaleissa tulisi lakkauttaa osavaltioiden nykyinen kohtelu ja siirtyä suoraan osavaltion asukaslukuun perustuvaan vaalijärjestelmään.

Kokonaan toinen asia on sitten se, että Yhdysvaltain presidentinvaaleissa useimmissa osavaltioissa presidentin valitsijamiehet tulevat valituiksi siten, että osavaltiossa vaalit voittanut ehdokas saa taakseen osavaltion kaikki valitsijamiehet sen sijaan, että valitsijamiesten määrä suurin piirtein vastaisi kunkin ehdokkaan saamaa äänimäärää. Mutta luulen, että tämä vaalijärjestelmän piirre on riippuvainen kunkin osavaltion lainsäädännöstä, joten liittovaltion tasolla asiaa ei edes periaatteessa saataisi muutetuksi.

Millaisesta ehdokkaasta minä itse sitten tykkäisin Yhdysvaltain presidentinvaaleissa, jos olisin maan kansalainen. Pidän istuvaa presidenttiä Donald Trumpia turhan kamalana suustaan, liian epäpätevänä, liian häikäilemättömänä ja liian paljon diktaattoreja arvostavana. Itse voisin kannattaa sellaista ehdokasta, joka kannattaisi hyvinvointivaltiota, joka olisi antiklerikaali (mm. liberaalit, marxilaiset ja anarkistit ovat olleet antiklerikaaleja) mutta muuten uskonnollisesti jossain määrin suvaitsevainen, joka kannattaisi sananvapautta ja joka ei arvostaisi rasismia eikä myöskään äärimmäistä poliittista korrektiutta.

PS. myöhemmin illalla: Jos presidentti Trumpista pitäisi jotain hyvää löytää, niin ainakin se, että mies on tehnyt paljon töitä sen eteen, että hän saisi pidettyä vaalilupauksensa. Mutta luulen, että hän ei luultavasti koskaan saa Meksikoa maksamaan maiden välille lupaamansa muurin/raja-aidan rakentamista. Josta tosin osa oli ilmeisesti rakennettu jo ennen hänen virkaantuloaan. Trump myös tunnistaa ilmeisesti kohtuullisen hyvin aidot ilmiöt ja ongelmat, joihin Yhdysvaltain poliittinen ja taloudellinen eliitti ei ole tarjonnut tarpeeksi tehokkaita vastauksia.

2 kommenttia:

  1. Tässä kohtaa voisin oikaista kommentoimalla itse itseäni siteeraamalla kommenttiani tästä erinomaisesta ja suositeltavasta blogista:

    https://rodionr.vuodatus.net/lue/2020/09/hesari-lietsoo-sotaa

    "Luonnollisesti Helsingin Totuuden valeuutisessa piti kaikin keinoin yrittää mitätöidä Trumpin vaikutus. Eihän se kerta kaikkiaan sovi, että mies josta on yritetty tehdä maailman tyhmin idiootti, joka ei osaa edes käydä paskalla ilman neuvoja olisi muka neuvotellut jotain rauhaa!

    Samoin Trumpin rauhanneuvottelut Pohjois-Korean kanssa on parhaansa mukaan yritetty esittää täysin epäonnistuneina, ja Trumpin tulleen Jong-unin manipuloimaksi ja hurmaamaksi.

    Ilolla odottelen Trumpin kakkoskauden alkua, jolloin hän saattaa loppuun tällä kaudella alustamansa rauhanprosessit niin Pohjois-Koreassa kuin Lähi-idässä.
    Siitä seuraa sellainen itkupotkuraivareiden aalto kautta länsimaisen vihervasemmiston, että yksi ja toinenkin toimittelija todennäköisesti joutuu psykiatriseen laitoshoitoon heidän maailmansa romahdettua.

    Trumpin saavutuksia ei silloin voi enää kiistää eikä mitätöidä, kun ne ovat selvästi koko maailman nähtävillä."

    Donald Trump on tämän maailman todennäköisesti ammattitaitoisin neuvottelija, jonka todelliset kyvyt ovat totaalisesti hukkuneet hänen aiemin rakentamansa julkisuuskuvan, öykkäröivän Diili-miljardöörijuontajan "You're Fired!!" -karjuntaan.

    Hän on neuvotellut maailman talouseliitin kanssa gigadollareiden diilejä kauemmin kuin useimmat hänen arvostelijoistaan ovat edes eläneet.

    Tälle miehellekö pitäisi antaa neuvoja, miten tulla toimeen Pulskan Pojan tai lyhytkasvuisen KGB-evp-Putinin kanssa?
    Saati kuvitella hänen nuoleskelevan näiden peppuja?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva, että pikku hiljaa näyttäisi tosiaan arabimaiden ja Israelin välille tulevan rauhaa. Toivottavasti prosessi etenee vielä. Saa nähdä, mitä kiisteltyjen alueiden palestiinalaiset hommaavat tulevaisuudessa.

      Kunhan Turkki lähtisi lopulta Syyrian kurdialueilta.

      Itse pitäisin Joe Bidenia Trumpia rauhallisempana vaihtoehtona. Yhdysvaltalaisille paikallisten äänestäjien valinnat tietenkin om tärkeämpi asia.

      Itse voisin kannattaa parlamentaariseen demokratiaan vaihtamista Yhdysvalloissa, mutta se ei taida olla mahdollista maan perustuslain vuoksi. Ilmeisesti siellä on määritelty liittovaltion elimet ja niiden keskinäiset suhteet. Niin voisi päätellä olevan Wikipedian perusteella.

      Poista