Uskonnonvapaus: ristiriipuksen tunkeminen omaan korvaansa

Saatan aina välillä tunkea omistamani ristiriipuksen korvaani. Tällainen herättää luonnollisesti suurta vihastusta, ja sellaista myöskin pidetään laajalti huonona siirtona.

Olen myös joskus lausunut julkisesti tähän tapaan: "Olen ikäisekseni nopea kävelijä. Mutta minun jälkeeni on tuleva toinen, jonka kengännauhojakaan en ole kelvollinen solmimaan. Hän kastaa teidät Pyhällä hengellä ja tulella. Hänen nimensä on Hannu."

Tuossa olen siis mukaillut vapaasti Uuden testamentin tekstiä, joka on Jumalan sanaa, kuten monet sanovat. Tunnen myös oikeasti Hannu-nimisen eräissä piireissä tunnetun henkilön, joka on varsin nopea kävelijä.

Suomen lain rikkomisessa tulee kyseeseen näissä mainitsemissani synneissäni uskonrauhan rikkominen, ja pelkään pahinta, että valtakunnansyyttäjänvirasto tarttuu tässä sanomaani, kun olen kerran tehnyt tässä täyden tunnustuksen.

Suomessa nimittäin on lailla kiellettyä loukata sitä, mitä jokin uskonnollinen yhdyskunta pitää pyhänä.

Toisaalta on joidenkin mielissä olemassa oikeus loukata sitä, mitä jokin uskonnollinen yhdyskunta pitää pyhänä, mutta koska Suomi on itäroomalainen yhteiskunta, niin meillä uskonnon oikeudella olla joutumatta loukatuksi on suurempi arvo lain silmissä kuin sananvapaudella.

Mielestäni kaikilla jumalilla tulee olla lain edessä tasa-arvoinen asema. Jumala voidaan kieltää tai hänen esiintymistään rajoittaa ainoastaan siinä tapauksessa, että hän käyttäytyy huonosti. Tämä on länsimaisten perusarvojen mukainen käsitys. Hyvin käyttäytyviä jumalia pitää sen sijaan suvaita. Suvaitsemisella minä tarkoitan sitä, että pitää vähintään sietää.

Suvaitsevaisuuden paradoksiksi nimitetään sellaista, että jos suvaitaan suvaitsemattomia, niin nämä voivat sitten väellä ja voimalla jossain vaiheessa jyrätä suvaitsevat ja suvaitsevaisuuden maanrakoon. Käsitteen on keksinyt filosofi Karl Popper (1902-1994).

Mielestäni on myöskin keinotekoista, että uskonnot rajataan Suomen laissa erityistapauksiksi ihmisten pyhien tuntojen suojelun suhteen. Voivathan monet ihmiset suhtautua omiin poliittisiin mielipiteisiinsä yhtä vakavasti kuin toiset omiin uskonnollisiin mielipiteisiinsä. Ja entäs sitten urheilun vakavissaan ottavat? Esim. jääkiekkoa ja jalkapalloa tiiviisti seuraavat ja fanittavat ihmiset rajataan poliittisia mielipiteitä omaavien ohella "kätevästi" ulos suojelun piiristä, vaikka heilläkin on, urheilun suhteen, pyhiä tuntoja, jotka voivat tulla loukatuiksi.

Oma sosialidemokratiani

Laajemmassa merkityksessä lukemattomat suomalaiset ovat sosialidemokraattisen yhteiskuntamallin kannattajia. Itse olen suhtautunut myötämielisesti reformistiseen työväenaatteeseen. Sen saavutukset inhimillisten yhteiskuntien kehittämisessä ovat mittavat. Olen jopa kirjoittanut fanitekstin reformistisen sosialidemokratian klassikosta Eduard Bernsteinista (1850-1932).

Bernstein nosti marxilaisen työväenliikkeen piirissä noin 125 vuotta sitten esiin sen, että työväenliike voi ja sen pitää vaikuttaa nk. porvarillisen demokratian sisällä kansanedustuslaitoksessa ja jopa hallituksen sisällä yhteiskunnallisten uudistusten toteuttamiseksi. Ennen häntä monet marxilaiset olivat olleet sitä mieltä, että työväenliikkeen tärkeimmät vaatimukset yhteiskunnallisten olojen uudistamiseksi voidaan saada toteutetuksi vain enemmän tai vähemmän väkivaltaisen vallankumouksen kautta. Jotkut marxilaiset ajattelijat tosin olivat ajatelleet jo aikaisemmin, että sosialidemokraattisen työväenliikkeen oppi-isä Karl Marx (1818-1883) oli myöhemmissä kannanotoissaan tuonut esiin saman asian. Toiset taas kiivaasti kielsivät tämän olevan totta. Sosialidemokraattien kesken käytiinkin aatteellista kiivailua asiassa aikoinaan.

Bernstein myöskin esitti, että olisi älytöntä sellainen, että suurin piirtein koko yritysmaailma otettaisiin julkisen vallan haltuun. Sellainen loisi byrokraattisen hirviön.

Mies myös uskoi sosialidemokraattisen aatteen moraaliseen läpilyöntivoimaan.

Ensimmäisen maailmansodan lopulta alkaen sosialidemokraattinen työväenliike jakautui kahtia, reformistiseen sosialidemokratiaan ja vallankumousta ja yritysten ja pankkien julkista omistamista kannattavaan kommunistiseen liikkeeseen.

Sosiaalidemokratia on siitä alkaen kannattanut (porvarillista) demokratiaa ja sosiaalista markkinataloutta.

Suomi on mielestäni nykyään laajassa mielessä sosialidemokraattinen yhteiskunta, jossa on toteutettu muuten kaikki sosialidemokraattisen aatteen vaatimukset lukuunottamatta uskonnollisten yhdyskuntien ja valtion eroa toisistaan ja uskonnon sysäämistä yksityisasiaksi.

Tämä on vain minun mielipiteeni, mutta en pidä kommunisteja marxilaisina, koska nämä vievät työläisiltä heidän oikeutensa vaikuttaa oman mielensä mukaan yhteiskunnallisiin asioihin.

En ole kuitenkaan vastuussa kaikesta siitä, mitä sosialidemokratian nimissä sanotaan julki.

Siksi tässä joitakin rivejä siitä, millainen olisi sosialidemokraattinen aate, jollaista itse voisin kannattaa:

Aatetta saisi pitää niin marxilaisena kuin ei-marxilaisena.

Aate kannattaisi varsin perusteellisesti kaikkia liberalismin vapausoikeuksia, mukaan lukien tärkeä sananvapaus. Sananvapaus on kaikkien oikeuksien ja vapauksien äiti. Kuten vapauksia kannattanut varhainen kommunisti Rosa Luxemburg (1871-1919) oli sanonut, niin "vapaus on aina toisinajattelijan vapautta". Jos sinun mielestäsi helvetin typerien mielipiteitten julkituomisen pitäisi olla laitonta, et kannata sananvapautta. Tämä on tärkeä lakmustesti asiasta.

Aate kannattaisi demokratiaa. Kansalaisten osallisuus yhteiskuntaansa on tärkeää.

Aate kannattaisi sosiaalista markkinataloutta.

Aate kannattaisi kansallisen itsemääräämisoikeuden periaatetta. Täten se myöskin hyväksyisi ihmiskasvoisen, maltillisen nationalismin eli kansallismielisyyden, sellaisen, joka ei periaatteellisesti suuntaudu vieraita etnisyyksiä vastaan. Etnonationalismia se vieroksuisi.

Aate suhtautuisi kaikkiin ihmislajin edustajiin täysien ihmisoikeuksien pohjalta.

Aate kannattaisi tieteen tulosten ottamista huomioon päätöksenteossa.

Aate olisi kriittinen uskontoa kohtaan. Uskonnon pitäisi sen mielestä olla yksityisasia. Julkisen vallan ja uskonnollisten yhdyskuntien tulisi olla erotettuja toisistaan. Aatteen mukaan eduskunnan säätämiä lakeja tulisi totella enemmän kuin Jumalaa, jumalaa tai jumalia. Aate kuitenkin hyväksyisi hyvin käyttäytyvien jumalien olemassaolon. Ihmistapojen mukaan käyttäytyvillä ja toimivilla uskovaisilla tulisi olla oikeus päästä myös poliittisiin virkoihin. Valtion tärkeimmän vaatimuksen uskonnoille tulisi olla, että ne eivät pyri pakottamaan lailla tai väkivallan uhalla toisinajattelijoita kunnioittamaan heidän uskontoaan ja sen pyhiä asioita.