keskiviikko 26. lokakuuta 2022

Suomen aborttilainsäädäntö on vieläkin melko konservatiivinen

Suomessa ei ole vieläkään naisen, tai tytön, mahdollista saada aborttia eli raskauden lopettamista juuri ennen sikiön laskettua ulostuloaikaa.

Jos ja kun sikiö on osa naisen tai tytön ruumista ja jos ja kun naisella tai tytöllä tulee olla vapaus tehdä ruumiillaan mitä haluaa, niin silloin on selvää, että Suomen aborttilainsäädäntö, joka rajoittaa abortin saamisen mahdollisuuden aikaan ennen 12. raskausviikkoa, on äärikonservatiivinen.

Suomen lainsäädäntöön näyttää implisiittisesti sisältyvän oletus, että sikiö on ihminen ja suojelun ansaitseva persoona 12. raskausviikosta alkaen. Tämä on myös vastoin Yhdysvaltain Demokraattisen puolueen kantaa.

Vaikka kyseessä on pelkkä (yleensä) hyvänlaatuinen kasvain, jonka nainen tai tyttö saa niin halutessaan poistaa ruumiistaan.

Samasta syystä nainen tai tyttö saa raskaana ollessaan nauttia alkoholia ja polttaa tupakkaa, koska eihän siinä kukaan muu henkilö vahingoitu kuin korkeintaan nauttija itse. Vasta sikiön syntymän jälkeen astuu voimaan lapsen suojelu. Koska sikiö on nyt ihminen, koska hän on kerran syntynyt.

(Muun väittäminen on konservatismia.)

Sama pätee luonnollisesti myös laittomien päihteiden nauttimiseen, mutta koska ne ovat Suomessa toistaiseksi laittomia, niiden nauttimisesta voi koitua yksilölle maassamme kuitenkin juridisia seuraamuksia, joten en lausu tätä erikoistapausta tosiasiana.

Mutta on hyviäkin uutisia. Suomen aborttilainsäädäntö on tiukempi kuin monissa muissa Euroopan maissa, mutta se on viimein nytkähtämässä eteenpäin. Ja viimeisen tiedon mukaan eduskunnan Sosiaali- ja terveysvaliokunta on sittemmin päättänyt, että naisen tai tytön oma pyyntö ilman perusteita riittää ennen 12. raskausviikkoa raskauden lopettamiseen, ja sen jälkeen siihen tarvitaan enää yhden lääkärin lausunto.

2 kommenttia:

  1. Mitenkähän suvaitsevaisto voi enää perustella aborttioikeutta, kun muuan USAlainen psykologitar vähän aikaa sitten julisti jo sikiön tietävän onko hän muunsukupuolinen?
    Johan nyt näin suuren tietoisuuden omaava organismi on ihminen, jonka kohdustalähdetys on murha!

    Vai joutuisikohan psykologitar tiukaan paikkaan asian tiimoilta laitettuna posket aatteenvärisinä myöntämään, että tuli päästeltyä hiukan aivopieruja?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jaa, niin. Se on myös kysymys, että onko muunsukupuolinen masuasukki arvokkaampi kuin biologisheteroseksuaalinen masuasukki.

      Poista