torstai 24. kesäkuuta 2021

Sydän täynnä kiitollisuutta jylisen, eli taas yksi melko outo blogimerkintä

Olin oivaltanut kristinuskon perusasian vuonna 1993.

Jokainen, joka on lukenut Jeesuksen Vuorisaarnan, tietää, että kristinuskon ihanteet ovat korkealla. Joku voisi jopa sanoa, että ne ovat saavuttamattomia. Jeesus nimittäin ulotti eettisyyden – lähemmäs 2000 vuotta ennen Nietzscheä – koskemaan myös ihmisen sisimpiä vaikuttimia.

Tästä aiheutuneen henkisen ristiriidan kristinusko on ratkaissut sillä tavalla, että se sanoo, että Jumala ei oikeastaan vaadi ihmiseltä mitään suorituksia. Tarvitsee vain perustaa suhteensa Jumalaan yksin Kristuksen sovitustyöhön, niin ihminen pääsee osalliseksi Jumalan voimavaikutuksesta. Voimavaikutus on oikeastaan  teol. tri T.P. Virkkusen joitakin vuosikymmeniä sitten kirjassaan käyttämä ilmaisu, mutta voidaan puhua Pyhän hengen ihmiseen asettumisesta tässä yhteydessä, niin ei vahingossakaan sitten sotketa asioita.

Voidaan sanoa, että kristityn tärkein rukous onkin: "Tee minut sellaiseksi kuin haluat."

AA-liikkeessä on kuulemma myös ollut käytössä jossain määrin samantapainen ajatusmalli kuin tässä esittelemäni. AA-liikkeen aate ja peruskristinusko ovat siis tavallaan sukulaisaatteita...

1990-luvun loppupuolen vietin Vantaan vapaaseurakunnan kalustossa. Lopulta kuitenkin erosin Vapaakirkosta.

Suhteeni kristinuskoon muuttui aikaa myöten jossain määrin väljähtyneeksi. Vuoden 2016 keväällä tein vihdoin sellaisen päätelmän, että Jeesus ei välttämättä ole Kristus, vaikka voi vaikuttaa siltä, että hän sitä on. Kokeilin avautua Jumalalle ja maailmankaikkeudelle Kristuksen sijaan saadakseni wanhan kunnon Pyhän hengen.

Kun aikoinaan eli lähes kolme vuosikymmentä sitten olin oivaltanut kristinuskon perusasian, niin en edelleenkään silloin ymmärtänyt peruskristinuskon kolminaisuusoppia. Niinpä keksin korvata sen melko pian muotoilulla, että Jeesus on yhtä Jumalan kanssa. Ja tämä toimi hyvin, eikä kukaan huomannut mitään outoa. Näkemykseni oli tavallaan kolminaisuusopin ja unitarismin välimuoto.

Mutta palatakseni vuoteen 2016, päättelin lopulta, että on kaikkein yksinkertaisinta vain olettaa, että oppi Kristuksen sovitustyöstä näyttäisi toimivan, vaikka sen takana ei tosiasiassa olisikaan mitään Jumalaa. Kyse voisi siis olla pelkästään opin psykologisesta vaikutuksesta ihmiseen.

Jatkossa suhtauduin siis sitten Jeesus Nasaretilaisen mahdolliseen olemiseen Kristuksena agnostisesti.

Vaikka olen ollut syvästi epäilevä uskonnollisia dogmeja kohtaan, niin eräs peruskristitty ystäväni oli silti lausunut minusta minulle: "Mutta kuitenkin turvaudut Kristuksen sovitustyöhön."

Kuluvan vuoden 2021 keväällä eli viisi vuotta edellisestä kriisistäni tein havainnon, että ei edes tarvita turvautumista Kristuksen sovitustyöhön. Riittää, että tajuaa, että ihminen ei kykene muuttamaan itseään moraaliseksi eikä motiivejansa puhtaiksi. Eikä hänen pidä sellaista yrittääkään. Ihminen muuttuu yrityksestään riippumatta, jos muuttuu.

Tämä uusi näkemykseni on mielestäni myöskin peruskristinuskon sukulaisaate. Ja nähdäkseni lähellä sitä, mitä Jeesus oli esittänyt. Minun käsittääkseni Jeesuksen Vuorisaarna oli miehen juoni, jonka tarkoituksena oli saada ihmiset tajuamaan, ettei kukaan voi täyttää moraalilain vaatimuksia. Ja hän oli myös lausunut oppilailleen kerran, kun nämä olivat päivitelleet, että voiko kukaan pelastua: "Mikä on ihmiselle mahdotonta, on Jumalalle mahdollista."

Välillä lauleskelen itsekseni kristillisiä hengellisiä lauluja, jotka olin oppinut wanhalla kunnon 1990-luvulla. Valitettavasti niissä varsin usein Jeesus mainitaan pelastajana. Minulle hän on nykyään lähinnä yksi juutalaisen kansan suurmiehistä, vaikkakin heistä varmaankin läheisin.

Kun olen lopullisesti luopunut ajatuksesta, että Jeesus Nasaretilainen on pelastaja ja Kristus, niin iloitsen siitä, että minun ei enää tarvitse ajatella, että maapallo on Jumalan vihreä jakkara Jumala-ihmis-Jeesuksen vuoksi.

Minusta on tullut melko dogmiton unitaari ("Jumala on yksi eikä moneus"), ja koen unitarismin vuoksi enemmän läheisyyttä juutalaiseen uskontoon kuin olen aikaisemmin kokenut. Dogmittomuuden vuoksi taas suhtaudun aikaisempaa lämpimämmin Jumalaan.

Ennen kristinuskon syntyä juutalaisen yhteisön reunamilla parveili joukko juutalaiseen kansaan kuulumattomia "jumalaapelkääväisiä". Nämä kunnioittivat Israelin Jumalaa, mutta koska juutalaisuus ei uskontona oikein suvainnut käännynnäisiä, niin nämä ihmiset joutuivat tyytymään olemaan pelkästään "jumalaapelkääväisiä".

Kristinuskon, joka oli äitiuskonnostaan poiketen lähetysuskonto, synnyttyä nämä ihmiset ilmeisesti varsin suuressa määrin liittyivät sitten kristillisen kirkon jäseniksi.

Juutalaisessa perinteessä (mukaan lukien juutalaisuuden historia) on runsaasti sellaista, mitä en arvosta, mutta ehkä minua voisi nykyään jossain määrin pitää reformi- tai liberaalijuutalaisuuden "jumalaapelkääväisenä".

Mutta tulen ikuisesti ymmärtämään peruskristinuskoa, aivan kuten muinaiset juutalaiset ja parthialaiset kunnioittivat toisiaan, koska kummankaan kansan jäsenet eivät tehneet jumalastaan jumalankuvia.

Tässä pitää toki vielä muistaa sekin, että periaatteessa minun ei olisi nyt tarpeen uskoa minkäänlaiseen jumalaan. Edes kuvaannolliseen.

Tämä vuoden 2021 kriisi tavallaan järkyttää minua, koska suhteeni niin Jeesukseen kuin kristilliseen Raamattuun on mennyt sen vuoksi uusiksi.

Mutta jylisen silti sydän täynnä kiitollisuutta. Senkin vuoksi, että on vaikea olla uskonnoton, kun kuitenkin periaatteessa turvautuu Kristuksen sovitustyöhön.

Olen siis suhteellisen tyytyväinen.

Tämän blogimerkinnän aiheeseen liittyen muuten kirjoitin jokin aika sitten runon Uusi Jerusalem.

PS. Minun oli alun perin pitänyt julkaista tämä merkintä 51-vuotissyntymäpäivänäni, mutta valitettavasti kirjoitus ei liian korkeasta ilman lämpötilasta johtuen ehtinyt sille päivälle valmistua. Helvetti on helvettiä.

...

PS. 23.8.2021: Voit niin halutessasi käydä tarkastamassa toisenkielisen version tästä blogikirjoituksesta.

2 kommenttia:

  1. Kieltämättä kristinuskon ajatus syntien anteeksiantamisesta on lohdullinen.
    Toisaalta äidinäitini oli joutunut ennen syntymääni silloisen naapurinsa järjestelmällisen terrorin kohteeksi.

    Se oli luonteeltaan niin taitavaa, ettei siitä voinut saada edes poliisitutkintaa, mutta se tuotti valtavaa haittaa jokapäiväiseen elämään.
    Mummu kertoi minulle kuinka hän yhä uudestaan oli yrittänyt kysyä naapuriltaan syytä miksi?!

    Vastaus oli aina ollut:
    "Minä menen taas sunnuntaina kirkkoon ja pyydän Jumalalta anteeks!"

    En usko, että tämä vaikeasti luonnevikainen naapuri oli kristitty sanan varsinaisessa merkityksessä.
    Hän kuitenkin käytti kristinoppia pahan välineenä.

    Siksi kannatankin uskontojen tuonpuoleisnäkemyksistä mieluiten buddhalaista tämän elämän pahojen tekojen maksattamista seuraavassa elämässä.

    Se selittää, toisin kuin kristinusko myös sen, miksi jotkut saavat syntyä vauraaseen ja rakastavaan kotiin, kun taas jotkut syntyvät somalitytöiksi joiden pimpit silvotaan.

    Kosmista nopanheittoa? Ei kai?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Okei. Naapurillaan varmaan tosiaan olivat piuhat aivoissa menneet jotenkin ristiin.

      Mä en ole kannattanut aikoihin mitään tuonpuoleisuusnäkemyksiä.

      Poista