torstai 6. helmikuuta 2020

Tuliliemen tuttavana, osa 2

Tämä blogikirjoitus on toinen osa vuoden 2019 lokakuussa julkaistuneelle verrattain pitkälle merkinnälle Tuliliemen tuttavana, osa 1.

Olin siis jo kuukausien ajan elänyt vähällä alkoholilla. En ollut sataprosenttisesti pysynyt irti siitä, mutta käytännössä olin elänyt viimeiset viisi kuukautta kertaakaan humaltumatta. Nk. sähköpostijuopotteluissa ja Sali-käynneillä olin nauttinut alkoholittomia. Samoin melkein aina lauantaivastaanotoillani, joita olen viime kuukausina pitänyt vain parittomilla viikoilla.

Itse asiassa alkoholinkäyttöni on pysynyt siinä määrin kovasti aisoissa, että olen onnistunut omaksumaan jopa jonkinlaisen raittiin ihmisen maailmankuvan.

Ja ilokseni voin todeta sen, ettei menneiden kuukausien aikana minulla ole käytännössä ollut himoa alkoholiin. Voisin antaa ansion tästä oletetulle Jumalalle.

Tottumus alkoholiin on mennyt aivojen alkoholissa marinoinnin myötä.

Lisäksi näinä aikoina eläminen tuli halvaksi, kun ei tarvinnut ostaa koko ajan viiden euron oluita Alkosta.

Keskiviikkona 15. tammikuuta tänä vuonna 2020 kävin Myyrmäen terveysaseman laboratoriossa. Jouduin odottamaan näytteenottohuoneeseen pääsyä vain puolen tunnin ajan, mikä oli täyttä plussaa.

Ja minut täysin yllättäen jo samana päivänä tulivat tulokset verikokeista. Kävin katsomassa niitä Maisa-portaalissa.

Hemoglobiini ja glukoosi olivat viitearvojen sisällä. Maksaan liittyvät aspartaattiaminotransferaasiarvo ja alaniiniaminotransferaasiarvo olivat myöskin viitearvojen sisällä.

Mutta mm. alkoholin suurkulutukseen liittyvä glutamyylitransferaasiarvo (lyhyemmin sanottuna GT) taas oli selvästi koholla. Interwebistä löytämäni tiedon mukaan arvo nousee myös mm. maksan kasvaimien yhteydessä ja silloin kun sapen kulku on estynyt. Lisäksi myös eräät lääkeaineet (esim. epilepsialääkkeet), akuutti haimatulehdus, sydän- ja keuhkoinfarkti, keuhkokuume, sydämen vajaatoiminta ja lihavuus voivat nostaa arvoa.

GT-arvo oli toisaalta tullut selvästi alaspäin. Suunta oli hyvä.

Periaatteessa tiedän myös, että tietyt lääkkeeni eivät oikein sovi hyvin yhteen alkoholin nauttimisen kanssa.

23. tammikuuta kävin terveydenhoitajan pakeilla. Tämä totesi GT-arvoa lukuun ottamatta arvojen, mukaan lukien verenpainearvojen, olevan hyvät. Hän punnittuaan minut totesi painonikin hieman alentuneen. Hän kuulosti tyytyväiseltä siitä, että painon aleneminen on jatkunut, vaikka määrä olikin suhteellisen pieni.

Hän sanoi, että minun kannattaa vielä olla vähissä alkoholeissa. Ja kolmen kuukauden kuluttua minun tulisi taas mennä verikokeisiin.

Suhteellisen alkoholittoman viiden kuukauden kauteni aikana ainakin jossain määrin olin itse asiassa pelännyt kuolevani, ja olin kovasti kuunnellut ruumiini kolotuksia ja tuntemuksia. Mutta veriarvojen jo kohtuullinen hyvyys ja terveydenhoitajan käsitys tilanteestani nostivat harteiltani tämän taakan.

Olin ollut huolissani myös siitä, että hedelmien syöntini kerryttäisi rasvaa maksaan. Lääkärini oli nimittäin varoittanut muun herkun korvaamisesta hedelmillä. Mutta tämäkin pelko oli sitten ollut aiheeton.

Terveydenhoitajalla käynnin jälkeen joka tapauksessa päätin, että koko lopun elämäni tulen olemaan ryyppäämättä eli siis pyrin olemaan vahvasti humaltumatta koskaan. Tämä olisi terveellistä sekä mielelle että ruumiille. Kun olen jo melko iäkäs, niin ruumis kestää ryyppäämistä vähemmän kuin kaksikymppisenä ja myöskin toipuu siitä hitaammin.

Ja paitsi että fiksu suhtautuminen alkoholiin on syvähenkistä, niin se myös on varsin yhteensopiva harrastukseni nimeltä oluiden maistelu kanssa. Ryyppääminen ei ole oluitten maistelua, vaikka jokainen nautittu olut olisi eri tyyppiä ja vaikka kukin olut maksaisi noin viisi euroa yhden sijaan.

Päätin kuitenkin myös jo hieman höllätä linjaani alkoholin suhteen. Määritin itselleni alkoholia koskevat rajat, joiden mukaan varsinkin seuraavien noin kolmen kuukauden ajan tulen elämään.

Välillä äskettäin olin kuitenkin onnistunut nauttimaan alkoholia kahtena päivänä peräjälkeen. Jatkossa tulee minun pyrkiä siihen, että tällaista tapahtuisi varsin harvoin. Luultavasti onnistun nimittäin syyllistymään moiseen mökkikauden mökkireissuilla. Toivottavasti näin käy vain silloin, ja mökillä päiväannosten tulee olla sitten pieniä.

...

PS. 20.7.2021: Kirjoitussarjan kaikki osat pääset lukemaan (luultavasti) tämän linkin kautta.

2 kommenttia:

  1. Lääkäreillä on paha tapa pelotella sydämen tai maksan brakaavan, jos nauttii alkoholipitoisia juomia liian paljon liian usein.

    Nämä ovat höpöpuheita, joita ei kannata kuunnella:
    todistettavasti kaikki ihmiskehon sisäelimet kestävät koko elämän!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voihan maksa mennä lopullisesti särki vaikka kahdeksan tuntia ennen kuolemaa.

      Poista