sunnuntai 22. marraskuuta 2015

Mitä maltilliset muslimit voivat tehdä hälventääkseen muslimeihin kohdistuvia huolia

Nyt on ollut viime aikoina erityisesti ilmassa huolta siitä, miten muslimien islamilaiset terrori-iskut omalta kannaltaan vääräuskoisia ihmisiä vastaan vaikuttavat suomalaisten ja yleensä länsimaisten ihmisten suhtautumiseen maltillisiin muslimeihin. Itse sanoisin, että vähän on asian hyväksi tehtävissä, mutta se mitä nämä voisivat tehdä, vaikuttaisi paljon ja vaatisi maltillisilta muslimeilta oman tahdon käyttämistä.

Islamin perusti 600-luvulla jKr. profeetta Muhammad, joka on siitä asti ollut islamilaisen uskonnon piirissä arvostelun ulkopuolella. Vaikka tämä oli natsi-Saksan johtajaan Adolf Hitleriin verrattavissa oleva varhainen suurterroristi. Tai vaihtoehtoisesti kuin Tshingis-kaanin ja tuhannen toisiinsa kietoutuneen ongenkoukun ristisiitos.

Minusta maltilliset muslimit voivat tehdä sen, että he sanoutuvat irti uskontonsa perustajasta, tämän opeista ja tämän esimerkistä. Jos he eivät tätä tee, niin voi olla, että heitä on silloin vaikea erottaa vähemmän maltillisista muslimeista.

Se on valitettavaa, mutta näin se vain on.

lauantai 21. marraskuuta 2015

Rauhanuskonnon kannattajien kulttuurin kritisoimisen kieltäjät ovat kaksinaismoralisteja

Suvaitsevaiset ihmiset pitävät muslimien kulttuurin kritisoimista rasismina, mutta yleensä nämä ihmiset itse ovat valmiita kritisoimaan varsin rankastikin Perussuomalaisten tai yleensä maahanmuuttokriittisten ihmisten kulttuuria. Kaksinaismoralismia, sanon!

Post Scriptum:

Journalistisesta tasostaan vähemmän tunnetussa MV!!??-lehdessä oli näköjään jokin aika sitten julkaistunut artikkeli, jossa kerrotaan siitä, että etologi (eläinten käyttäytymisen tutkija), tieteen tulosten kansanomaistaja ja kristinuskon ja luojajumala-uskontojen vastustaja ja kritisoija Richard Dawkins on kritisoinut länsimaisten yhteiskuntien asennetta radikaalia islamia kohtaan. Mies kritisoi samalla myöskin yliopistolaitosta sananvapauden nujertamisesta. Radikaalilla islamilla tarkoitetaan 600-luvulla syntynyttä vihaideologiaa ja uskontoa nimeltä islam sen siinä alkuperäisessä muodossa, joka ei ota huomioon juuri yhtään ihmisoikeuksia. Toisaalta vielä tähän päivään mennessä ei ole syntynyt mitään selvästi liberaalimpaakaan islamin muotoa. MV!!??-lehti oli näköjään varastanut artikkelin jostain, luultavasti 'Uber uutisista', josta ei löydy ko. uutispalvelun sivuilta mitään tietoa ja jota MV!!?-lehti itse mainostaa linkillä sivustonsa ylälaidassa. Ehkä nämä kaksi ovatkin yhteistyökumppaneita.

Jotkut jossain mielessä kristillismieliset uskovaiset ovat tavanneet nimittää Dawkinsia militantiksi ateistiksi, vaikka tämä on konkistadoreihin, profeetta Muhammadiin ja marxistileninisteihin verrattuna kuin pyhäkoulupoika. Itse asiassa vertaus on sitä paitsi jonkin verran huono, sillä Dawkinsin ei tiedetä toimittaneen kenellekään myöskään tappouhkauksia, mihin pyhäkoulupoikien tiedetään joskus syyllistyneen. Hän on maltillinen ihminen vaikkakin kova kritisoimaan inhoamiaan asioita. Ja kritisoimisen vapaus olisi hyvä säilyttää, vaikka nyt sitä yritetään nujertaa länsimaissa. Minä ja Dawkins voisimme olla vaikka samassa poliittisessa puolueessa, siis jos minä asuisin Englannissa tai jos hän asuisi Suomessa. Tervetuloa käymään, Richard Dawkins.

perjantai 20. marraskuuta 2015

Paha vapauden merirosvolippu

Minulle oli tullut yllättäviä vaikeuksia jo kevään puolessa Varustelekasta ostamani mustan välikaudentakkini kanssa. Olen ostellut siihen kangasmerkkejä.

Koska Varustelekalla kuten näköjään myös muilla kaupoilla on ollut vaikeuksia saada hankittua perinteisenväristä mustapohjaista Calico Jack -kangasmerkkiä uudestaan myyntiartikkelikseen, niin menin ja tilasin äsken muiden kangasmerkkien ohella täysikokoisen merirosvolipun. Näytin sitä muutamalle tutulleni, ja joku sanoi, että ensiväläyksellä siitä tuli mieleen Islamilainen valtio (entinen Isis) -hirmuhallinnon lippu. No, helpostihan siitä tulee tuollaisia mielleyhtymiä.

Mutta merirosvolippuni, paitsi että siinä on sääriluut pääkallon alla toisin kuin Calico Jack -merkissä, jossa on sapelit, merkitsee minulle vapautta. Sitä, jota hirmuhallinnot, niin uskonnolliset kuin maalliset, niin kovin mielellään sortavat.

Olen niitä harvoja suomalaisia poliittisia aktivisteja, jotka kannattavat vapautta melko johdonmukaisesti.

Niin, laitoin lippuni roikkumaan olohuoneen kappakiskosta. Se näyttää hyvältä. Toivottavasti myös vierailijoista.

PS 29.11.2015: Julkaisin kuvan lipustani sosiaalisen median yhteisöpalvelussa Diasporassa, oi, katso, täältä.

torstai 19. marraskuuta 2015

Terrorismin kritiikki on siis uhrien veren juomista

Terrorismin kritiikki on uhrien veren juomista. Tai siis näin jotkut ajattelevat. Kuten piirtäjä Ville Ranta. Pahalla Hommaforum-keskustelupalstalla on aiheesta ketju.

keskiviikko 18. marraskuuta 2015

Henkilökohtainen tietokone pysyy henkilökohtaisena, vaikka Tekniikka & talous -lehti väittää muuta

Henkilökohtainen tietokone ei olekaan niin henkilökohtainen, että käyttäjä saisi päättää, mitä sovelluksia siinä käytetään, esittää Timo Tamminen Tekniikka & talous -lehdessä julkaistussa tekstissään. Mies kertoo, että Windows 10:n Threshold 2 -päivitys poistaa tiettyjä käyttäjän asentamia sovelluksia ja myös palauttaa kaikki käyttöjärjestelmästä käyttäjän mahdollisesti poistamat Microsoft-sovellukset sekä lisäksi pakottaa takaisin myös Microsoftin valitsemat oletussovellukset.

Kirjoittaja puhuu niin kuin Windows 10 olisi ainoa vaihtoehto nyt ja tulevaisuudessa PC-käyttäjille. Mutta mitä väliä sillä, mitä Windows tekee. Myös Linux pyörii PC-koneissa, ja näköjään käyttäjäystävällisemmin kuin Windows.

tiistai 17. marraskuuta 2015

Venäjän turvallisuuspalvelu FSB on nyt vahvistanut tiedon Siinailla tapahtuneesta lentoturmasta terroritekona

Yle tietää kertoa, että Venäjän turvallisuuspalvelu FSB on nyt vahvistanut tiedon, että lentoturma Siinailla 31. lokakuuta oli johtunut terroriteosta. Iskussa sai surmansa 224 ihmistä. Asiantuntijat olivat jo osanneet jo ennen tätä epäillä sitä terroriteoksi. Syylliseksi on ilmoittautunut Islamilainen valtio -hirmuhallinto (entiseltä nimeltään Isis).

Yle tietää myöskin kertoa, että hakkeriryhmä Anonymous eli suomeksi Anonyymi on sodassa Islamilaista valtiota vastaan. Anonymous uskoo tietävänsä, että sen toimet häiritsevät Islamilaista valtiota enemmänkin, koska tämä elää aktiivisen propagandan kautta. Yle myös. Yle tietää myös.

Rupean odottelemaan, että valtionsyyttäjä nostaa syytteen minua vastaan uskonrauhan rikkomisesta ja kiihottamisesta kansanryhmää vastaan.

Islam on vastoin islamia. Ja sitä enemmän, mitä enemmän se muistuttaa alkuperäistä 600-luvun jKr. islamia.

Kulttuurista hengellistä värinää

Normaalisti sunnuntaisin herätyskelloni soi klo 14.00. Tällä kertaa jouduin heräämään jo yhdeksältä. Minulla oli ollut vaikeuksia saada unen päästä kiinni. Jonkin verran sentään onnistuin nukkumaan. Ylösnouseminen ei ollut kammottavan vaikeaa, onneksi.

Veljeni perheineen haki minut autolla n. klo 10.15. Menimme Helsinkiin kiinalaiseen luterilaiseen seurakuntaan. Matkalla sinne takapenkiltä kuului kiinankielistä puheensorinaa. Tunnistin yhden kerran kiinalaisen sanan, Zhongguo, joka merkitsee Kiinaa.

Seurakunnan tiloissa kävimme alakerran voimistelusalissa. Siellä kuvaruudulta näkyi hengellisen voimistelun opasvideo. Tämä hengellinen voimistelu perustuu pitkälle taijiin, kiinalaiseen perinteiseen taistelutaitoon, joka nykyisin tunnetaan terveyttä edistävänä liikuntana. Minä en itse osallistunut muiden mukana, mutta seurasin kiinnostuneena.

Jonkin ajan päästä alkoi ruokailu. Veljeni vaimo maksoi minun ruokailuni. Ruokana oli riisiä, possua ja ilmeisesti keitettyjä bambunviipaleita. Lisäksi oli jotain keittoa, jota en nauttinut. Ruoka oli ihan hyvää, ja lievästi tulista. Sillä lailla tulista, että tavallinen suomalainenkin kykenee hyvin syömään sitä. Minulle olisi käynyt enemmänkin tulinen. Ruokailun aikana ja vähän myöhemminkin yläkerrasta kantautui korviimme musta-afrikkalainen elävä musiikki.

Meidän oli tarkoitus osallistua vielä jumalanpalvelukseen, mutta lähteä etuajassa sieltä pois, jotta ehtisimme toisen veljeni tyttöystävän valmistujaisjuhliin. Tämä oli valmistunut matkailu- ja ravintola-alalle eli restonomiksi. Vaaveli oli kahteen otteeseen pissannut allensa ilmeisesti epätavallisesta ympäristöstä johtuen. Koska vaihtovaatteet alkoivat olla lopussa, päätettiin, että emme osallistukaan jumalanpalvelukseen vaan lähdemme suoraan menemään.

Vaaveli oli mennyt tutun naisen kanssa omia aikojaan jumalanpalvelussaliin. He palasivat sieltä jonkin ajan päästä takaisin. Veljeni tytärpuoli jouduttiin hakemaan sieltä.

Olin pahoillani, että jouduimme jättämään jumalanpalveluksen kokonaan väliin.

Valmistujaisiin päin ajeltaessa näin korkean rakennuksen seinällä Suuren saatanan suurikokoisen mainoksen Windows kympistä.

Kävimme lähellä määränpäätämme ostamassa onnittelukortin, jossa Pikku-Myy, ja satasen lahjakortin.

Perillä odotti muun perheen ohella myös siihen kuuluva ihmissyöjäkoira, joka murisi minulle. Yritin psyykata itseni mahdollisimman hyvin olemaan välittämättä hänestä. Se onnistui sen vuoksi, että hän käytti kuonokoppaa.

Vietimme toisen veljeni kotona jokusen tunnin. Meille tarjottiin teetä, kahvia ja suklaakakkua, jonka valmistamiseen oli käytetty kolme levyä tummaa suklaata ja kolme kananmunaa. Koska alkuperäisen reseptin mukaan oli ollut tarkoitus käyttää maitosuklaata tumman suklaan sijaan, veljeni oli sijoittanut valmistusaineitten joukkoon myös kookosmaitoa.

Ilmapiiri oli mukava.

Veljeni tyttöystävän valmistumistodistus oli melko hyvä. Koska olin siitä bongannut sellaisenkin tiedon, että opiskelija oli opiskellut myös espanjaa, niin kiusasin häntä välillä puhumalla espanjaksi jotain. Ei kuulemma oikeasti osaa sitä.

Jossain vaiheessa lähdettiin menemään. Veljeni vei ensin perheensä kotiinsa, ja sitten minut kämpilleni.

Minulla oli ollut varsin hyvä olo autossa, kirkossa, kaupoilla ja valmistujaisjuhlissa. Ei ollut minkäänlaista kummitusoloa. Mutta kotiin tultuani huomasin, että ehkä olin sittenkin nukkunut melko vähän. Soitin yhdelle tutulle, mutta tämä ei vastannut. Soitin sitten toiselle tutulle. Tämä vastasi, ja puhelun aikana minusta alkoi tuntua siltä, että minulla oli nyt jonkinlainen taipumus jokelteluun.

Myöhemmin se tuttuni, joka ei ollut vastannut soittaessani, soitti minulle takaisin. Totesin hänelle nyt, että taidan olla niin kovin väsynyt, etten jaksa nyt puhua.

Löhösin punkassa, ja jossain vaiheessa tuli unikin. Poistelin unirästejä. Kaikki oli hyvin.