New York, uusi pormestari; avoin yhteiskunta

Yhdysvaltain New Yorkin osavaltion suurimman kaupungin New Yorkin uudeksi pormestariksi tuli äskettäin valituksi demokraattisissa vaaleissa ensimmäistä kertaa historiassa muslimi. Kyseessä on ugandalaistaustainen Zohran Mamdani (s. 1991).

Miehen isä on ugandalainen antropologi ja poliittinen kommentaattori Mahmood Mamdani ja äitinsä on islamilaista huivia käyttämätön intialaistaustainen elokuvantekijä Mira Nair.

Zohran Mamdani on tullut poliittisesti tunnetuksi siitä, että hän kannattaa "demokraattista sosialismia". Tämä saattaa olla ja todennäköisesti onkin eräänlainen kiertoilmaus jonkinlaiselle modernille sosialidemokratialle eikä täten tarkoita sitä, että Mamdani edes periaatteessa haluaisi ottaa talouselämän ja yritykset julkisen vallan omistukseen.

Yhdysvallat vain sattuu olemaan erikoinen maa, jossa minkä tahansa lainen sosiaalinen poliittinen liike joutuu välittömästi leimatuksi kommunismiksi.

Aloittavan pormestarin Zohran Mamdanin vastustajissa on ollut sellaisiakin, jotka ovat sitä mieltä, että hän on sekä muslimi että kommunisti. Koska kommunisti-termillä kuitenkin täysipäiset ihmiset tapaavat viitata marxismileninismin, joka on totalitaristisen lisäksi ateistinen ja uskonnonvastainen ideologia, kannattajiin, niin tuollainen tyypittely on, sanotaanko, hieman epäreilua. Mamdani voisi olla ideologisesti muslimi, taikka ideologisesti kommunisti, mutta hän ei voi olla samanaikaisesti kumpaakin.

Kyseessä on samanlainen nimittely, kun eräät ovat kutsuneet Suomen eduskunnan nykyistä puhemiestä Jussi Halla-ahoa fasistiksi, rasistiksi ja natsiksi. Ja eräät suomalaiset ovat idän kiihkonationalistista hirmuhallitsijaa Putinia mukaillen nimittäneet tämänhetkistä Suomen hallitusta natsihallitukseksi.

Onneksi puhemiehen virka on kuitenkin Suomen tasavallan toiseksi korkein virka. Sille Putinkaan ei voi mitään.

Mamdani joka tapauksessa kannattaa sellaisia sosiaalisia uudistuksia, jollaisista ei Suomessa olisi minkäänlaisiksi erityisen järkytyksen aiheiksi. Mutta niillä on varsin huono läpimenon mahdollisuus New Yorkin kaupungissa jo pelkästään siksi, että asia riippuu paljon osavaltion päättäjien tahtotilasta. Ja toiseksi yhdysvaltalaisittain ehdotukset ovat varsin radikaaleja. Uusi pormestari lupaa perustaa viisi julkista maitokauppaa (maitokauppa on oma ilmaisuni), jotka myyvät terveellistä ruokaa kaupunkilaisille, ja hän lupaa myöskin ilmaisen päivähoidon pikkulapsille, ja vieläpä hän ehdottaa ilmaisia bussimatkoja. Busseilla kulkeminen on harvassa paikassa Suomessakaan ilmaista, mutta New Yorkin kaupungissa tilanne olisi kiireellisempi siltä kannalta, että kalliissa kaupungissa monilla on vaikeuksia ylläpitää valmiutta oman henkilöauton käyttöön, eikä heillä sitten ole kyllä varaa maksella jatkuvasti taksimatkojakaan töihin ja takaisin.

Uudistukset on tarkoitus rahoittaa kiristämällä yritysten ja miljonäärien verotusta. Yhdysvalloissa sillä suunnalla voisi löytyäkin työsarkaa, mutta eivät miljonäärit, taikka miljardöörit, välttämättä ole valmiita rahoittamaan sellaisia puolueita, joiden edustajat kannattavat tällaisia asioita. Ja rahahan ratkaisee.

Maailma on toisaalta täynnä liittovaltioita, joissa hommat on hoidettu hivenen Yhdysvaltoja sosiaalisemmin, kuten Australia, Uusi-Seelanti ja Kanada. 

Joka tapauksessa Suomen Yleisradiokin on nimittänyt Zohran Mamdania populistiksi. Kiitoksia, Yle.

Mutta ainakin nuo asiat on nyt Yhdysvalloissa nostettu politiikan puheenaiheiksi. Siitä se lähtee, jos on lähteäkseen.

Yhdysvaltain nykyinen presidentti Donald Trump on lievästi järkyttynyt miehen valituksi tulemisesta tehtäväänsä. Mutta ei se mitään. Järkytystä maailmassa riittää, ja järkyttyminen on ihan normaali tapa suhtautua asioihin politiikan rajattomassa maailmassa.

Nyt sitten vain odottamaan, että New Yorkin pormestariksi tulee jonain päivänä valituksi kansallissosialisti. Niin muslimit kuin kansallissosialistit voivat olla länsimaisissa yhteiskunnissa nuivittuja uskonryhmiä.

Zohran Mamdani voi olla ihan okei heppu, joka pitää kammottavana sellaista, että islamiin on alun perin kuulunut sen profeetan ajatusten ohjaamana periaate käydä asein toisinajattelijoita vastaan. Mamdani on voinut ihan itse määritellä sen, mikä on hänen mielestään "oikeaa" islamia.

Samoin kansallissosialisteihin aikoinaan kuulunut, sittemmin kuuluisaksi tullut heppu nimeltä Oskar Schindler (1908-1974) on voinut ihan itse määritellä sen, mikä on hänen mielestään "oikeaa" kansallissosialismia. (Ja olikin tehnyt niin, vaarantaen sitä tehdessään vapautensa, terveytensä ja henkensä.)

Tällaisiin määrittelyihinhän ei mitään profeettoja tarvita, on kyse sitten profeetoista Muhammad tai Adolf Hitler tai näiden oppeja ja kantoja koskevista vallitsevista tulkinnoista ja käsityksistä uskovaisten yhteisössä tai sellaisen ulkopuolella.

Tämä ei tietysti ole nykyään kovinkaan suosittu ajatus, mutta sanon nyt, että minusta juutalaisen miehen tulisi voida pitää julkisesti päässään kipaa ja että juutalaisen ihmisen tulisi voida pitää kaulassaan Daavidin tähti -riipusta joutumatta häirinnän tai fyysisen hyökkäyksen kohteeksi.

Myöskin voisin sanoa vakaan kantani olevan, että kaikkien ideologioiden pyhiä asioita tulee saada kuvaannollisesti lyödä julkisestikin kuin vierasta sikaa. Niin, ja uskonnotkin ovat inhimillisiä, toisin sanoen ihmisen luomia ideologioita aivan kuten poliittisetkin ideologiat. (Niin ja elämänfilosofiatkin kuuluvat tähän joukkoon.) Näin asiat nähdään liberaaleissa yhteiskunnissa, mutta ei-liberaaleissa yhteiskunnissa meininki saattaa tietenkin olla toinen.

Lisäksi olen sitä mieltä, että naisia ja tyttöjä ei pitäisi pakottaa pukeutumaan siveästi tai vaatimattomasti, ja miespuolisten ihmisten tulisi vakaumuksesta tai sen puutteesta huolimatta voida pitää itsensä kurissa eikä ruveta seksuaalisesti häiritsemään sellaisia naisia ja tyttöjä, jotka ovat "vääräuskoisia" tai jotka ovat pukeutuneet "väärin" tai joiden seurana ja turvana ei ole näiden miespuolista sukulaista. Paljon pienempi synti kuin naisen tai tytön raiskaaminen on sellainen, että tuollaiseen toimintaan vetoa tuntevat miehet ja muut miespuoliset ihmiset panisivat toisiaan. Mutta tämä on tietysti vain minun mielipiteeni. Ja liberaalien ihmisten mielipide.

Jotkut jumalistakin saattaisivat olla eri mieltä asiasta minun kanssani, jos siis sellaisia taikaolentoja olisi oikeasti olemassa. Taikaolentojen olemassaolon puolesta ei ole vielä tällä hetkellä kuitenkaan olemassa empiiristä todistusaineistoa.

Olen myöskin sitä mieltä, että ihmisten tulisi liberaalissa yhteiskunnassa saada olla eri mieltä historiantutkijoiden kanssa historian tapahtumista, ja tuoda mielipiteensä vielä julkikin. Esim. holokaustista eli Hitlerin Saksan kansallissosialistien toisen maailmansodan aikana suorittamasta juutalaisten kansanmurhasta. Sanoin "liberaalissa", ja tämä tarkoittaa sitä, että ei-liberaalissa yhteiskunnassa sellainen voi tietysti olla kiellettyä.

Ja jos ihmiset haluaisivat olla eri mieltä historiantutkijoiden kanssa siitä, että muinaisroomalainen urhea ja suurenmoisen itserakas ja kunnianhimoinen kusipää, valtiomies, kirjailija ja sotapäällikkö Gaivs Iulivs Caesar (100–44 eKr.) on todella ollut joskus olemassa, niin heillä täytyisi mielestäni olla siihen täysi oikeus, ja myöskin tuoda mielipiteensä julki.

Sama koskee tietenkin esim. mielipiteitä Paavo Väyrysen olemassaolosta tai maamme vuoden 1918 kansalaissodan historiallisuudesta.

Liberaaleissa yhteiskunnissa voidaan vapaasti keskustella myös vaikeista ja kiistanalaisistakin aiheista ja jopa sietää hölmöjen mielipiteiden julkituomista. Suvaitsevaisuus tarkoittaakin juuri sietämistä. Epäliberaaleissa yhteiskunnissa taas sellainen voi olla vaikeampaa. Filosofi Karl Popper (1902-1994) oli nimittänyt sellaisia yhteiskuntia heimokantaisten tabujen yhteiskunniksi vuonna 1945 ilmestyneessä kirjassaan Avoin yhteiskunta ja sen viholliset.

Avoimessa yhteiskunnassa toinen ihminen voi olla omasta mielestä väärässä, mutta ei hänen kurkkuunsa saa silti käydä eikä usuttaa väkijoukkoa tai edes virkavaltaa hänen kimppuunsa.

Asioista voidaan keskustella ja väitellä ja omaa kantaa voi puolustella perusteluin. 

Toisen poliittiseen toimintaan saa puuttua ainoastaan silloin, jos kyseinen poliittinen toiminta todella uhkaa hävittää suvaitsevaisuuden. Siteeraan ko. Popperin teosta:

Vähemmän hyvin tunnettu on suvaitsevaisuusparadoksi: rajoittamattoman toleranssin pitää johtaa toleranssin katoamiseen. Jos me laajennamme rajoittamatonta toleranssia myös niihin, jotka ovat suvaitsemattomia, jos me emme ole valmiina puolustamaan suvaitsevaista yhteiskuntaa suvaitsemattomien hyökkäystä kohtaan, niin silloin suvaitseva tulee tuhotuksi ja suvaitsevaisuus tämän mukana.

Lisäksi minä haluaisin sanoa, että lasten ympärileikkauksen, jossa on kysymys lasten silpomisesta, tulisi olla lailla kiellettyä liberaalissa yhteiskunnassa. Sanoin "liberaalissa", ja tämä tarkoittaa jälleen sitä, että ei-liberaalissa yhteiskunnassa sellainen voi tietysti olla sallittua.

Mielestäni myöskin uskonnollisen kiellon olla syömättä jotain eläintä tulisi olla kiellettyä. Rajaisin vaatimukseni kuitenkin semmoisiin tilanteisiin, joissa käytäntö johtuisi siitä, että uskonnollisista syistä vihataan jotain eläinlajia eikä siksi suostuta nauttimaan sen lihaa. Mutta jos taas jotain eläinlajia uskonto pitäisi korkeassa arvossa eivätkä sitä kannattavaan uskonyhteisöön kuuluvat ihmiset siksi syö sen lihaa, niin tällaisen pitäisi olla minusta sallittua. Tämä ei ole sinänsä liberaali mielipide, mutta sitä pitää pärjätä sillä, mitä on.

...Parasta tietenkin olisi, mikäli voitaisiin jalostaa sellainen eläinlaji ruoaksi, joka haluaa tulla syödyksi. Tällainen oli ollut yhdessä kuusiosaisessa kirjatrilogiassa, jonka viimeisen osan olen juuri saanut luettua (tai, no ei, on jäänyt vähän vajaaksi, mutta tällä viikolla saan kuitenkin sen luettua ihan loppuun).

Olen myös sitä mieltä, että yleensä uskonnon uhreja tuottavien kulttien tulisi olla yhteiskunnassa kiellettyjä. Lasken joukkoon menestysteologiaa kannattavat yhteisöt sekä myös sellaiset "kirkkokunnat", joiden tehtäviin kuuluu rahan lapioiminen seurakuntalaisilta "kirkon" johtajille. (Termi menestysteologia viittaa sellaiseen uskonnollisen oppiin, jonka mukaan oikein uskomiseen kuuluu ja liittyy ajallinen menestys.)

I PS.: 

Lopuksi siteeraan Tieteessä tapahtuu -lehdessä julkaistua mielestäni mainiota, asiallista ja asiapitoista Tom Holménin artikkelia kirjoittamaa Vaikeinta Jeesuksessa on uskoa siihen, että hän oli Palestiinan juutalainen. Näillä sanoilla se alkaa. Suhtaudu:

Kun Jeesus Nasaretilaista tarkastellaan historian henkilönä, näkyviin ei tule ensimmäistä kristittyä, varhaishumanistia, esidemokraattia tai protoarjalaista, vaan Palestiinan juutalainen, jossa ei oikeastaan ole muuta erityistä, kuin että ilman häntä maailmanhistoria olisi totaalisesti toisenlainen. Vaikeinta Jeesuksessa onkin ”uskoa” häneen aikansa juutalaisena.

Artikkelissa kerrotaan, että Jeesuksen elinaikana juutalaisuus on ollut varsin moninaista eli ei ollut yhtä tiettyä standardia "olla juutalainen" tai "uskoa juutalaisesti". Siinä myös kiistetään ponnekkaasti sellainen usein kannatettu näkemys, että Jeesus olisi kannattanut jotain tavanomaisista juutalaisen uskonnon käsityksistä selvästi eroavaa kantaa tai asennekokoelmaa.

Siinä kerrotaan myös, että puhe Jumalan valtakunnasta ei ollut mikään tavaton ilmiö Jeesuksen ajan juutalaisuuden piirissä, mutta hänen julistuksessaan sillä oli joka tapauksessa erityisen keskeinen asema. Uuden testamentin mukaanhan hän oli puhunut siitä suorastaan koko ajan.

(Neuvostoliiton avantgardistisen kirjallisuuden mestarin Daniil Harmsin (1906-1942) mukaan taas Venäjän kansallisrunoilija Aleksandr Puškin (1799-1837) rupesi aina heittelemään kiviä nähdessään niitä (siis kiviä). Harmsin kirjoitustaide veikin hänet lopulta vankilaan, missä hän kuoli. Harms ei liity kauhean paljon nyt tässä käsittelemäni Jeesus-osion aiheeseen, mutta ei se mitään. Tein sen silti.)

Artikkelin mukaan vaikka Jeesusta aikansa juutalaiset olivat saattaneet epäillä Israelin Jumalan kanssa tehdyn Liiton nuivimisesta, niin oikeasti Jeesus tapasi vain esittää asiat omaa persoonaansa korostaen ja että hän siitä huolimatta todennäköisesti kannatti Liittoa.

Tässä tulee kuitenkin nyt siteerattua kyseistä tekstiä melkoisen paljon.

Artikkelissa on kaksi mainiota kohtaa, joissa käsitellään sitä, kuinka eri aikoina erilaisia kantoja kannattaneet ihmiset ovat halunneet kaikki esittää Jeesuksen olleen lähellä juuri heidän omia kantojaan.

Kohta 1: 

Kuten on todettu, aikojen ja tapojen vaihtuessa Jeesuksesta on kehkeytynyt milloin valistusaatteellinen, milloin liberaali optimisti, milloin arjalainen, milloin taas demokratian ja tasa-arvon edistäjä. Kiehtovalla tavalla yhteiskunta ei koskaan tunnu tulevan tarpeeksi maallistuneeksi ollakseen kiinnostumatta katsantokantojensa vanhurskauttamisesta Jeesukseen viittaamalla.

Mahdollisesti eräs selvimpiä tämän päivän esimerkkejä kyseisestä taipumuksesta on poliittisesti korrekti Jeesus, joka on diplomaattinen, hienotunteinen ja suvaitsevainen. Jeesus ja hänen aikansa osoittautuvat kovin vieraiksi tällaisille näkemyksille.

Kohta 2:

Jeesuksen tulkitseminen hänen omasta kontekstistaan käsin merkitsee sitä, ettei häntä voi kuvata joukkoon jotenkin eksyneeksi humanistiksi. Siitä huolimatta, että monia yhtymäkohtia löytyykin, kuten esimerkiksi Jeesuksen asenne niin sanotusti syntisiä ja muita ulkopuolisia kohtaan, ei osasta voi johtaa kokonaisuutta sortumatta anakronismiin.

Ne, jotka ehkä ovat valmiita hurraamaan Jeesuksen varauksettomalle asenteelle kaikkein syrjäytyneimpiäkin kohtaan, varmasti vaikenevat kuullessaan joutuvansa kadotukseen, elleivät ryhdy Jeesuksen seuraajiksi ja noudata hänen opetuksiaan. Samoin moraalin saralla moniarvoisuuden nimiin vannova yhteiskunta tuskin kykenee tuntemaan omakseen Jeesuksen ja hänen aikansa arkaaista yksiarvoisuutta, tuli kysymykseen sitten avioliittoetiikka tai samaa sukupuolta olevien suhteet.

Kun nykyään voidaan vaikka puhua "kristillisestä politiikasta", niin piintyneesti maallistuneet ihmiset voivat hyvin sanoa, että uskontoa ei pidä sekoittaa politiikkaan, mutta kuitenkin jos jokin uskonnollinen tai uskonnollispoliittinen taho joskus puolustaisi julkisuudessa jotain näiden maallistuneiden kannattamaa asiaa, niin he eivät suinkaan olisi ensimmäisinä ampumassa viestintuojaa alas.

Mutta kyllä todellinen tai kuvaannollinen parta varmaan tosiaankin värisisi ja pärisisi nykyajankin ihmisillä sukupuolesta riippumatta, jos he pääsisivät aikakoneella tapaamaan historiallista Jeesusta. "Et sinä noin voi sanoa!" he voisivat huutaa päin Jeesuksen naamaa. "En äänestä sinua!" (Keskustelukielinä toimisivat mitä todennäköisimmin hyvin sekä aramea, heprea että kreikka.)

Jeesus oli juutalaisten pääsiäisenä ratsastanut Jerusalemiin aasilla. Modernin sanonnan mukaan taas aasit ratsastavat nykyään Jeesuksella.

II PS: Lukijaa saattaa kiinnostaa nyt lähes kolmen vuoden ikään ehtinyt blogimerkintäni otsikolla Mitä ajattelen Jeesuksesta nykyään.