On löydetty Crassuksen rakennuttama valli, jolla hän pyrki estämään Spartacuksen orja-armeijan pakoonpääsyn

Oli kevätaika Italiassa, sata vuotta ennen Kristuksen ristiinnaulitsemista.

Tämä siteeraus on peräisin skotlantilaisen kirjailijan James Leslie Mitchellin (alias Lewis Grassic Gibbon, 1901-1935) teoksesta Spartacus, värssy jolla kirja sekä alkaa että johon se myös loppuu.

Viimeisten 300 vuoden aikana monissa ihmisissä inspiraatiota herättänyt Spartacus on historiallinen henkilö. Hän oli tärkein Italiassa vuosina 73-71 eKr. riehuneen roomalaisia vastaan suunnatun orjakapinan johtajista. Tämä kolmas oli vaarallisin kolmesta Roomaa vastaan käydystä orjakapinasta.

Spartacus oli loistava strategi ja organisaattori ja hänellä oli luultavasti myös sydän paikallaan.

Spartacus armeijoineen löi useita roomalaisia armeijoita, mukaan lukien konsulien johtamat armeijat. Kaksi konsulia olivat korkeimmat virkamiehet Rooman tasavallassa.

Kun kukaan roomalainen johtajahahmo ei enää hevillä uskaltanut ryhtyä johtamaan orjakapinan kukistamista, niin Rooman rikkain mies Marcus Licinius Crassus (115/114-53 eKr.) päätti ottaa haasteen vastaan. Orjakapina oli uhka hänen omaisuudelleen ja hengelleen ja voitto Spartacuksen armeijasta olisi myöskin eduksi hänen poliittisille pyrkimyksilleen.

Crassus omilla varoillaan sitten koulutti ja varusti erittäin suurikokoisen armeijan. Ilmeisesti hän myös johti sitten tätä armeijaa yksin, eli sen ylintä johtoa ei normaalin roomalaisen tavan mukaan jaettu kahdelle hengelle. Senaatti päätti suostua tähän, koska lopulta oli jouduttu toteamaan, että kriisi on todellinen, että pahaiset orjat osaavatkin taistella roomalaisia sotilaita vastaan.

Siinä sitten ehti tapahtua yhtä sun toista. Pikakelaan tarinan loppuun.

Ennen päästyään turvaan Alppien solien kautta orja-armeija kääntyi takaisin etelään. Varmuutta päätöksen syistä ei ole.

Spartacuksen armeija päätyi lopulta Etelä-Italiaan.

Sen oli ollut tarkoitus purjehtia merirosvojen avustuksella Siciliaan keräämään voimia ja uusia rekryyttejä. Sicilia oli myöskin merkittävä viljantuotantoalue. Merirosvot kuitenkin pettivät heidät. Ehkä ei olisi kannattanut maksaa näille mitään etukäteen.

Orja-armeija oli nyt Italian saappaankärjessä. Crassus rakennutti heidän liikettään sieltä pois estämään linnoitusjärjestelmän valleineen ja kaivantoineen kannaksen poikki.

Spartacus joukkoineen, tai ainakin suuri osa orja-armeijasta, kuitenkin onnistui taistelemaan itsensä läpi esteitten. He pyrkivät nyt Italian saappaankorkoon. He eivät kuitenkaan päässeet sinne. He joutuivat kääntymään pohjoiseen. He kohtasivat Crassuksen armeijan 400 kilometriä pohjoisempana.

Spartacus lopulta joukkoineen hävisi viimeisen taistelunsa joutuessaan vastakkain Crassuksen johtaman roomalaisen armeijan kanssa. Ratkaiseva tekijä tässä viimeisessä taistelussa oli ilmeisesti Rooman legioonien parempi kuri. Toki legioonalaisten määrä oli myös nyt roomalaisessa armeijassa melko suuri.

Spartacus mitä luultavimmin kuoli taistelussa, mutta roomalaiset eivät kyenneet tunnistamaan hänen ruumistaan. Osa orja-armeijasta oli päässyt pakoon Crassuksen joukoilta, mutta Gnaeus Pompeius Magnus (106-48 eKr.), joka oli ollut nitistämässä roomalaista sissiliikettä Hispaniassa, oli ehtinyt palata Italiaan ja löi tämän joukon, orja-armeijan rippeet.

Crassus antoi ristiinnaulita vangiksi saamansa orja-armeijan taistelijat Via Appian varrelle.

Crassusta otti päähän se, että hän sai kunnianosoitukseksi tasavallalta, jota hän oli rahaa, hikeä ja vaivaa säästämättä palvellut, vain ovation, kun taas Pompeius sai triumfin, vaikka koskaan aikaisemmin ei roomalaisen armeijan lyöneelle sellaista ollut myönnetty.

Italian saappaankärjestä on muuten juuri löydetty Crassuksen valli, jolla hän pyrki estämään Spartacuksen orja-armeijan pakoonpääsyn.

PS. Julkaisin aikoinaan nettisivuillani kirjoituksen kolmannesta orjakapinasta, joka ei mitä luultavimmin sisällä viimeisintä ja parasta tietoa aiheesta, mutta sillä pääsee ainakin alkuun.