Itse suhtaudun nykyään uskontoon ja kristinuskoon siten, että ihmisen on hyvä ottaa todesta epäilyksensä dogmeja kohtaan. Epäilyksiä ei pidä pelätä.
Oma jumalakuvani onkin lähinnä Valistuksen henkinen eli epädogmaattinen.
Menen itse asiassa melko lailla tiede edellä. Tiede on minusta paras tapa saavuttaa tietoa, vaikkakin muitakin tiedon lajeja voi olla olemassa. Kuten arkitieto ja elämyksellinen tieto.
Menen myös melko lailla uskonnonvapaus edellä. Suhtaudun uskonnonvapauden hyväksyviin uskonnon muotoihin myötämielisemmin kuin uskonnonvapautta nuiviviin uskonnon muotoihin.
Kveekarismista pidän sen vuoksi, että heidän oppinsa on kannattanut uskonnonvapautta ja vastustanut orjuutta jo kauan ennen kuin siitä on tullut muotia. Pidän siitä myös sen vuoksi, että kveekareiden "hiljaisuuden kokemus" periaatteessa avaa oven myös epädogmaattisemmalle lähestysmistavalle uskontoon ja Raamatun tulkintaan.
Perustan suhteeni oletettuun Jumalaan Kristuksen sovitustyöhön, vaikka olen epädogmaatikko. Tämä johtuu siitä, että tiedän kokemuksesta Kristuksen sovitustyöhön turvautumisen tekevän hyvää. *Expertus dico. Avaudun oletetulle Pyhälle hengelle.
En pahemmin rukoile. Mutta annan oletetun Pyhän hengen rukoilla puolestani.
Sanon uskovani Jumalaan lähinnä siitä syystä, että Jumalaan uskominen sopii hyvin yhteen Kristuksen sovitustyöhön turvautumisen kanssa.
I PS. Voit nyt ihmetellä, miksi julkaisin tämän tekstini nyt enkä vasta jouluna, jolloin se sopisi yhteen kristillisen joulun dogmatiikan kanssa. Aikainen julkaisu johtuu siitä, että olin ajatellut julkaista jouluna yhden räävittömän kirjoituksen Jeesus-lapsen kunniaksi.
II PS. Expertus dico on latinaa ja tarkoittaa "puhun kokemuksesta".
...
PS. 14.2.2020: Julkaisin tälle eräänlaisen lyhyen jatkon otsikolla Ironinen kristinusko.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti