Katsoin äskettäin Ylen Areenasta saksalaisen dokumenttiohjelman Pahuuden anatomia (Anatomy Of Evil). Ohjelma on nähtävillä palvelussa vielä vuoden 2022 noin puoleen väliin saakka, jos laskin oikein.
Siinä käsiteltiin pahuutta ja joukkomurhaajia. Ohjelmassa sanottiin, että pahuus tarkoittaa tuhoavaa käyttäytymistä, jota tekijä itse ei
miellä pahuudeksi.
Yksittäisistä henkilöistä käsiteltiin eniten Norjan joukkomurhaajaa Anders Behring Breivikiä, joka oli 22. heinäkuuta 2011 sosiaalidemokraattisen AUF-nuorisojärjestön kesäleiripaikalla Utøyan saarella murhannut 69 ihmistä ampumalla pistoolilla. Kahdeksan ihmistä oli myös saanut surmansa hänen oslolaisen virastotalon edessä räjäyttämästään autopommista.
Paljon käsiteltiin myös jihadisteja.
Dokumentissa esitettiin, että kun väkivaltaa kannattava jihadisti ajattelee pyhiä arvojansa, niin harkinta lähtee hänen aivoistaan.
Jihadismilla viitataan islamilaiseen pyhään sotaan. Jihadistit katsovat ideologiansa perustuvan islamin 600-luvulla jKr. Arabian niemimaalla perustaneen profeetta Muhammadin opetuksiin ja elämäntapaan. Islamin piirissä sen profeetan on ajateltu olevan täydellinen ihminen.
Dokumentissa esitettiin, että vaikka myös genetiikka voi vaikuttaa siihen, kenestä tulee väkivallantekijä, niin yksittäinen geeni ei sinänsä vielä tee kenestäkään sellaista.
Dokumentissa esitettiin myös, että joukkomurhaajat ovat kokeneet, että oma elämä on ollut surkeaa.
Minunkin elämäni on ollut surkeaa, mutta siitä huolimatta en ole ryhtynyt joukkomurhaajaksi. Tai en ole ainakaan kovin pahasti radikalisoitunut. Olen radikalisoitunut vain siinä määrin, että olen liittynyt Perussuomalaisten jäseneksi, olen vihapuhunut internetissä – on olemassa vihapuhetta, ja sitten on olemassa vihapuhetta, ja ne voivat olla kaksi eri asiaa – ja olen alkanut kannattaa sananvapautta. Sananvapauden kannattaminen katsotaan nykyään äärioikeistolaisuudeksi.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti