perjantai 26. syyskuuta 2025

Tietoturvapäivitysten saaminen vuoden lisäajaksi Windows 10:lle vaatii vielä rekisteröitymisen Microsoftin salaperäiseen ohjelmaan pikapikaa [päivitetty]

Päivitys:

Microsoftin Windows 10 -käyttöjärjestelmän yleinen tukiaika on päättymässä 14. lokakuuta 2025. Se ei näköjään aivan viimeisimmän tiedon mukaan kuitenkaan tarkoita tietoturvapäivitysten päättymistä. Nyt Microsoft on ilmoittanut luopuvansa Euroopan talousalueella myös aiemmin julkistamastaan edellytyksestä ilmaisten tietoturvapäivitysten saamiseksi.

Kiitoksia kuluttajien oikeuksia ajavan Euroconsumersin painostukselle.

Windows 10 -tietokoneen liittäminen Extended Security Updates (ESU) -ohjelmaan onnistuu asetuksista. Käytössä pitää olla vähintään Windows 10:n 22H2-versio.

Mutta aivan viimeisimmän tiedon mukaan Microsoft on sittemmin kuitenkin Euroconsumersille aikaisemmin lähettämäänsä kirjelmää korjannut sillä tiedolla, että ESU-paketin käyttö vaatii joka tapauksessa käyttäjältään Microsoft-tilin.

Alla alkuperäinen tekstini:

No nyt menee jälleen kerran erikoisemmaksi julkaisusyklini. Olen tapojeni orja, ja tapaan julkaista tässä blogissani merkinnän kullakin viikolla joko keskiviikkona, tai tiistaina sekä torstaina, taikka maanantaina, keskiviikkona sekä perjantaina.

Tällä viikolla julkaisin vasta keskiviikkona ensimmäisen blogimerkintäni, ja silti nyt vielä tänään perjantaina yhden. Maailmassa on selvästi virhe.

Mutta nyt lopulta sitten asiaan, joka on asia, josta puhun blogeissani nyt jo kolmatta kertaa tällä viikolla (tätä lajia ei tule enempää, tai siis tällä viikolla ei tule)...:

Aikaisin alkuvuonna oli tullut tieto, että Microsoft-yhtiö antaa Windows 10 -käyttöjärjestelmänsä käyttäjille sittenkin vuoden lisäaikaa käyttää sitä täysillä tietoturvapäivityksillä varustettuna ilman eri maksua. Suomalaisille(kin) käyttäjille on olemassa sellainen vaihtoehto, että ihmisen tulee ottaa käyttöön Microsoftin pilvipalvelu OneDrive. Näin Microsoft saa lisää käyttäjiä omistamalleen pilvipalvelulle, mutta uusia ominaisuuksia Windows 10 -käyttöjärjestelmään ei enää tule vuoden 2025 lokakuun 14. päivästä alkaen. Eli jos on käytössä Windows 10:n käyttäjillä OneDrive, niin sinne pitää sitten pistää varmuuskopiot omista tiedoista. Tosin Microsoftin antama ilmaistila pilvipalvelussaan voi tulla äkkiä täyteen, sillä tallennustilaa on vain viiden gigatavun verran, mikä on nykyaikana melko vähän. Mutta äkkiäkös sitä ihminen kaivaa kuvettaan ja maksaa yhtiölle rahaa.

Myöhemmin eli ihan viime tingassa on saatu sitten tieto, että kyseisen ylimääräisen vuoden kestävän tietoturvapäivitystuen saa ihminen vain, mikäli hän on rekisteröitynyt Microsoftin Laajennetut tietoturvapäivitykset (Extended Security Updates, ESU) -ohjelmaan. Tosin edes Suomen Ylellä ei ollut vielä 24.9.2025 tietoa siitä, että milloin ihmiset Suomessa pääsevät ohjelmaan rekisteröitymään. Täytyy nyt minun(kin) todeta, että Mikkisofta on jättänyt homman toooodella viime tinkaan. Ehkä tarkoitus on ollut saada myytyä Windows 11 wanhoille käyttäjille puolipakolla.

Ja täytyy vielä huomauttaa, että ei kannata ohjelmasta myöhästyä, mikäli haluaa ylimääräisen vuoden ajan saada ilmaiseksi Windows kymppiinsä Microsoftilta järjestelmän tietoturvapäivitykset. Ohjelmaan tulee saada siirryttyä viimeistään lokakuun 13. päivänä tänä vuonna 2025. Tätä myöhemmin se ei enää ole mahdollista.

Ja vuoden kuluttua, eli vuoden 2026 lokakuussa, joka tapauksessa päättyy Microsoftin ilmainen tietoturvapäivitystuki Windows 10:n käyttäjille, lopullisesti. Siitä pitäen ei käyttöjärjestelmään tule enää tietoturvapäivityksiä, eli se muuttuu ennen pitkää rei'ikkääksi, eli siitä tulee "matopurkki", eli yksilön tietoturva tulee olemaan mennyttä. Ei ainakaan kannata Windows 10:ssä sitten hoidella enää pankkiasioita.

Täytyy sanoa, että onneksi ongelma ei koske minua. Olen käyttänyt kotitietokoneideni käyttöjärjestelmänä Linuxia 2000-luvun ensimmäiseltä vuosikymmeneltä alkaen. Olen silti joutunut auttamaan useita tuttujani nyt Windows 10:n suhteen ja vuosien varrella yleensä Windowsin kanssa.

Tärkein syy Windowsin nuivintaani ja Linuxin käyttöön on ollut vapauden arvostaminen. En halua olla sidoksissa suuryhtiöön, joka määrää alusta loppuun, mitä sen käyttöjärjestelmässä on ja pitää olla. Linuxhan on hajautettu projekti. (Lisäksi minusta on kiva, että Linuxin laittoi aikoinaan alkuun suomalainen tietojenkäsittelytieteen opiskelija Linus Torvalds.)

Jos saan sanoa hiukan tuhmasti, niin Microsoft hoitaa Windowsinsa kuten Neuvostoliiton kommunistinen puolue ja kansallissosialistisen Saksan hallitseva puolue Saksan kansallissosialistinen työväenpuolue (anteeksi redundanssi): määrätään kaikki ylhäältä alaspäin.

Microsoft on myöskin käyttänyt vuosien varrella runsaasti kyynärpäitään kilpailun tukahduttamiseksi. Linuxilla toisaalta on ollut ongelma, joka kuuluu myös sen parhaisiin piirteisiin: on olemassa runsaasti erilaisia Linuxin levitysversioita, ja jo pelkästään tästä syystä Linux-käyttöjärjestelmä vaatii käyttäjältään enemmän "oppineisuutta" kuin Microsoftin Windows, jonka eri versiot eroavat toisistaan vain vähäisen.

Linuxin ohella on toki olemassa muitakin avoimeen lähdekoodiin perustuvia käyttöjärjestelmiä. Tärkeimpänä niistä pitää varmaankin mainita vapaat BSD-käyttöjärjestelmät, mutta niiden voi keskimäärin sanoa sopivan huonommin aloittelijoille kuin eräiden suosittujen Linuxin levitysversioiden.

keskiviikko 24. syyskuuta 2025

Äoipiqwhwjoiqoqrwhrqhoqrhrqhrohrjjfqwuigqu ja Ä-pilkku, eli vielä yksi poliittinen itsemäärittelyni

Minusta on jossain määrin omaperäinen aikoinaan keksimäni poliittinen itsemäärittelyni "sekulaarin konservatismin kannattaja".

Tuollaisena tuo on mielestäni melkein täysin riittävä. Alakaneetiksi liittäisin kuitenkin vielä lisämääreen "liberaalin demokratian kannattaja".

Siteeraan Spede Pasasta: "Se on niin kiva."

PS: Otsikon tämänkertainen erityinen outous johtuu mitä luultavimmin siitä, että minusta olisin voinut käyttää ajan, jonka käytin tämän kirjoittamiseen, jonkin verran paremmin, jos olisin tehnyt jotain järkevää, sillä tämänkaltaisia tekstinpätkiä olen tuottanut mitä suurimmassa määrin jo aikaisemmin. Onneksi edellisinä päivinä kaksi lukijakommentoijaani olivat ystävällisesti tuottaneet jotain erityisen kivaa siteerausblogini yhteen merkintään lukijakommenttiensa sisältämien ajatusten muodossa. Ne saivat minut miettimään erästä oikein hienoa poliittista asiaa. Oikein hienoa, kun omat aivot virittyvät uudella tavalla.

keskiviikko 17. syyskuuta 2025

perjantai 12. syyskuuta 2025

Kiljuskinipuku ja presidentti Zelenskyi

On olemassa eräänlainen poliittinen asukokonaisuus, joka kertoo kanssaeläjille, että sen kantajalla on Oikeat Mielipiteet. Kyseessä on siisti siviiliasu, tai oikeastaan puku tai sen kaltainen. Siihen saa miehillä kuulua kravatti. Erityisesti pitää varoa sotilaallisia versioita, sellaisia joita käyttävät kiljuskinit ja natsit.

Nykyinen itsenäisen Ukrainan presidentti Volodomyr Zelenskyi on paitsi juutalainen niin myöskin entinen koomikko. 20. helmikuuta vuonna 2014 Putin ja hänen Venäjänsä oli aloittanut sodan Ukrainaa vastaan. Venäjä irrotti Ukrainasta Krimin niemimaan liittäen sen itseensä ja jatkoi huseeraamista Ukrainassa pistämällä jatkuvalla syötöllä sotilaita ja panssarivaunuja rajan yli tietyille muille Ukrainan alueille. Sanotaan, että Putinin tarkoituksena oli ollut synnyttää jäätynyt konflikti, joka estäisi Ukrainan pääsemisen osaksi sivistyneiden maiden yhteisöä ja instituutioita.

Tässä täytyy vielä sanoa, että vaikka vuoden 1994 Budapestin sopimuksessa niin Yhdysvallat, Yhdistynyt kuningaskunta kuin Venäjäkin olivat sopineet takaavansa Ukrainan alueellisen koskemattomuuden, eivät Yhdysvallat ja YKK nyt kuitenkaan vuonna 2014 tai myöhemminkään ole todenneet olevansa sodassa Venäjän kanssa tämän Ukrainaan kohdistaman sodankäynnin takia.

Toisen näkemyksen mukaan taas Venäjä on ainoa maa maailmassa, jossa sallitaan sellainen, että palveluksessa oleva sotilas käy lomallaan noutamassa varikolta toimivan panssarivaunun ja huristelee sotimaan sillä toisen valtion alueelle ilman lupaa tai määräystä ylemmältä taholta.

Mutta joka tapauksessa 24. helmikuuta vuonna 2022 Putin yritti pistää kaiken peliin lopettaakseen kerralla Ukrainan itsenäisyyden. Yhdysvallat ja YKK eivät taaskaan todenneet olevansa sodassa Venäjän kanssa.

Helmikuun lopulla presidentti Zelenskyille oli tarjottu poliittista turvapaikkaa, mutta hän oli todennut tuolloin haluavansa aseita ja ammuksia turvapaikan sijaan. Monet länsimaat yrittivät sitoa aluksi pitkään Ukrainan taistelemaan toinen käsi selän takana, jotta Ukraina ei voisi voittaa puolustussotaansa.

Ukrainan asevoimat oli kliinisemmän sodan vaiheen aikana jotain oppinutkin, mutta voidaan sanoa, etteivät ne olleet valmiita siihen, mikä vuonna 2022 tuli rajan yli. Onneksi Venäjän asevoimat oli vielä taitamattomampi ja korruptoituneempi. 

Venäjä on lisäksi käyttänyt laajennettuaan sotaansa täysimittaiseksi runsaasti natsimaisia menetelmiä. Tässä voi nyt mainita sen pienen yksityiskohdan, että Venäjän edeltäjä Neuvostoliitto oli vuoden 1939 elokuusta vuoden 1941 kesäkuuhun asti natsi-Saksan ensimmäinen ja huiman tärkeä liittolainen.

Mutta palatakseni asukokonaisuuteen. Presidentti Zelenskyi ryhtyi Venäjän Ukrainaan suorittaman sotilaallisen aggression täydellistämisen jälkeen pitämään sotilasvaikutteista asukokonaisuutta päällään. Jos normaali-ihminen kohtaa tuollaisen näyn Suomessa, niin hän vaihtaa äkkiä kadun toiselle puolelle.

Yhdysvaltain kuluvan Jeesuksen vuoden 2025 tammikuussa virkaansa jo toistamiseen astunut presidentti Donald Trump on kuitenkin saanut presidentti Zelenskyin harkitsemaan asukokonaisuuttaan uudelleen. Tämä on kyllä myönteistä.

Itse muuten toivoisin, että Putin joutuisi botuliininaamoineen joskus tulevaisuudessa sellaiseen tilanteeseen, että Venäjän uusi hallitus pistäisi hänet rynnäkkökivääri kädessä rintamalle taistelemaan maahan hyökännyttä manner-Kiinan armeijaa vastaan. Manner-Kiinan johdolla on omasta mielestään legitiimejä aluevaatimuksia Venäjälle, vaikka tällä hetkellä maa käyttääkin hyväksi Venäjää "ystävänä" voidakseen heikentää Länttä. (Manner-Kiinaksi kutsun sitä Kiinan osaa, jota hallitsevat kommunistipuolueen vallankaappaajat. Varsinainen ja oikea Kiinan tasavalta taas sijaitsee nykyään Taiwanin saarella.)

PS. Putin kavaljeereineen on heikentänyt maassaan runsaasti homoseksuaalien oikeuksia, koska he pelkäävät niitä tuntemuksia omassa itsessään, joita he tuntevat muita oman sukupuolensa edustajia kohtaan. Että sellaisia "konservatiiveja". 

keskiviikko 10. syyskuuta 2025

Olenko minä oikeistolainen vaiko vasemmistolainen

Jos ajatellaan, että jos on olemassa poliittinen oikeisto, poliittinen keskusta ja poliittinen vasemmisto, niin minä koen silloin olevani keskustavasemmistolainen. Minun maailmassani tämä tarkoittaa suurin piirtein samaa kuin sosialidemokratia joko Marxilla (1818-1883), Engelsillä (1820-1895) ja Bernsteinilla tai ilman. Bernsteinin on tässä tarkoitus lieventää Marxin ja Engelsin aatteellisia ylilyöntejä ja huteja. Eli hyväksytään markkinatalous yksityisine yrityksineen, mutta tasoitetaan ja rajoitetaan ainakin sen pahimpia ylilyöntejä. Eduard Bernstein voidaan myös jättää pois ja ajatella minun kannattavan sosialidemokratiaa sanan yleisessä merkityksessä.

Jos taas ajatellaan, että on vain poliittinen oikeisto ja sitten poliittinen vasemmisto, niin silloin koen olevani vasemmistolainen. Vaikka toki silloin sijoitun mitä luultavimmin täsmälleen oikeiston viereen poliittisessa kannassani.

Voisin nimittää "omaa" puoluettani työväenpuolueeksi, mutta mielestäni sen kannattaisi olla pikemminkin avoin kansanpuolue, vaikka sen pitäisikin olla kriittinen pieneläjien nuivimista kohtaan.

...Jos ja kun en kannata elinkeinoelämän laajaa sosialisointia, niin voidaan jättää pois myös luokkataistelu.

Mutta oikeasti en halua esiintyä sen enempää oikeistolaisena kuin vasemmistolaisenakaan, mutta en myöskään keskustalaisena. Sen sijaan olen EDELLÄ ja muuta paskaa.

Katson olevani demokratian kannattaja ja demokratian kentässä poliittisesti maltillinen.

Mutta koska en kannata elinkeinoelämän sosialisointia ja koska olen kyllästynyt suomalaisen sosialidemokratian tämänhetkiseen suhteelliseen hedelmättömyyteen, niin ehkä minun olisi parempi sijoittaa itseni sittenkin porvarilliselle puolelle mutta joka tapauksessa oikeistososialidemokratian viereen.

maanantai 8. syyskuuta 2025

Eduskunnan palkkiotoimikunta on aivan turha elin

Nyt kun Suomen hallitus pyrkii säästämään julkista kulutusta, jotta nykysuomalaisten lapset, lapsenlapset ja lapsenlapsenlapset ja näiden lapset eivät joudu maksamaan valtion ottamaa velkaa omasta selkänahastaan, on eduskunnan palkkiotoimikunta päättänyt korottaa kansanedustajien palkkoja.

Tämä on herättänyt suurta vihastusta, ja sitä on laajalti pidetty huonona siirtona. 

Palkkiotoimikunta perustelee korotuksia yleisellä ansiokehityksellä. Tämä varmaankin on sinänsä järkevä peruste.

Kansanedustajien palkkioita oli ilmeisesti korotettu edellisen kerran vuoden 2023 keväällä vaalikauden vaihtuessa. Ajanmääreen täytyy tarkoittaa "heti eduskuntavaalien jälkeen". Ennen eduskuntavaaleja edes eduskunnan palkkiotoimikunta ei uskalla korotella kansanedustajien palkkioita.

Uutimessa sanotaan, että kaikkien palkansaajien keskimääräinen ansiokehitys on ollut Tilastokeskuksen tietojen mukaan vuoden 2023 toisesta neljänneksestä vuoden 2025 toisen neljänneksen loppuun mennessä 6,2 prosenttia.

Aiemmin ensimmäisen kauden kansanedustajan palkkio oli ollut 7137 euroa, ja nyt se nousee 7.637 euroon. Mitä pitempään kansanedustaja on ollut "talossa", sitä suurempi on hänen kuukausipalkkionsa. Tosin suhteessa pitkä eduskuntakokemus ei tuo kauhean paljoa lisäfyrkkaa. Sen eteen joutuu tekemään töitä. Pitempään kuin kolme kautta kansanedustajana toimineilla henkilöillä kuukausipalkkio nousee nyt lähes 8 400 euroon.

Vaikka monet kansalaiset suuttuvat tällaisesta päätöksestä, niin 200 kansanedustajan palkat ovat valtion budjetissa pisara meressä. Jos palkkiotoimikunnan päätöstä vastustaa, niin se täytyy tehdä periaatteen vuoksi eikä fiskaalisten syiden vuoksi.

Olen sitä mieltä kuitenkin, että poliitikot ovat aivan erityistä rotua. Erityisesti jos viitsii, kykenee ja myöskin jaksaa olla pitemmän aikaa arvostelun alaisena julkisuudessa, ja eduskunnassa, jonne on tullut valituksi maamme kansalaisten äänillä.

Olen saanut kuitenkin sen käsityksen, että koska kansanedustajien kuukausipalkkiot ovat palkkioita eivätkä palkkaa, niin niistä ei makseta veroa.

Vaikka monesta tavallisesta kansalaisesta kansanedustajien ansiotaso eduskunnan palkoilla on suuren suuri, niin on kuitenkin niin, että monikaan samalla hirveän pätevä sekä yhteiskunnallisia asioita hyvin tunteva ihminen ei halua astua "myrskyn silmään" poliitikoksi, kun saa kuitenkin jatkuvasti haukkuja ja sitä paitsi ansiotaso alenee politiikkaan ryhtymisen seurauksena. Tämän luulisi koskevan erityisesti Kokoomuksen edustajia.

Mutta jos taas ihminen on ennen kansanedustajaksi valituksi tuloaan nauttinut neljän-viiden vuoden ajan esim. noin 2400-2600 euron kuukausipalkkaa, niin silloin hänen elintasonsa nousee kyllä kohisten, kun hän alkaa nauttia kansanedustajuuden palkkioedusta.

Jotkut voivat toki ryhtyä poliitikoksi vallanhimonsa vuoksi.

Ilmeisestikään ei ole olemassa mitään sellaista hyvää, yleistä sääntöä kuukausipalkkion määräytymisestä, joka olisi terveellinen kaikille kansanedustajuudesta nauttiville.

Aatteen ja yhteisen hyvän pitäisi riittää suureksi osaksi kansanedustajan palkkiota, mutta ihmiset tapaavat olla erilaisia.

Mutta jos minun pitäisi vielä jotain lausua kansanedustajien kuukausipalkkioiden korottamisesta, niin minusta on ollut eduskunnalta tyhmää keksiä tällainen instituutio kuin eduskunnan palkkiotoimikunta. Sen avulla eduskunnan jäsenet saavat pestyä kätevästi kätensä palkkioidensa määräytymisestä. Veikkaan, että silti kansanedustajat ovat pitäneet ja pitävät edelleen huolta siitä, että palkkiotoiminta täytetään sellaisilla jäsenillä, jotka pitävät riittävässä määrin huolta kansanedustajien aineellisten etujen toteutumisesta.

Esim. ei varmastikaan voi olettaa, että eduskunnan palkkiotoimikunta koskaan tekisi sellaista päätöstä, että jatkossa kansanedustajien kuukausipalkkio olisi 1,5 kertaa kansalaisten mediaanipalkka. Sanoin mediaanipalkka, enkä keskipalkka. Suomessa keskipalkka on suurempi kuin mediaanipalkka, koska pienituloisia palkansaajia on enemmän kuin suurituloisia palkansaajia.

Mediaanipalkkahan saadaan laskettua sillä lailla, että laitetaan ihmisten kuukausipalkat jonoon pienimmästä suurimpaan ja valitaan palkoista keskimmäinen. Keskipalkka taas määritellään laskemalla ihmisten palkkasummat yhteen ja jaetaan lopuksi palkka ihmisten lukumäärällä.

Tilastokeskuksen mukaan vuonna 2023 kokoaikaisten palkansaajien kokonaiskuukausiansioiden mediaani oli ollut 3564 euroa ja keskiarvo 4007 euroa kuukaudessa. Samana vuonna kokoaikaisten palkansaajien pienipalkkaisin kymmenys taas oli ansainnut enintään 2483 euroa kuukaudessa.

Tänä Jeesuksen vuonna 2025 luvut ovat ilmeisesti jo hieman isompia.

Kansanedustajien kuukausipalkkion määrän sitominen äänestäjien mediaanipalkkaan ikään kuin sitoisi kansanedustajat tavallisten ihmisten elämään. Jos tällaisen uudistuksen tultua voimaan kansanedustajat haluaisivat itselleen enemmän liksaa, niin ainoa mitä heidän tulisi saada tehtyä olisi aikaansaada korkeampi ansiotaso äänestäjille.

Minusta olisi parasta, jos 65 % suomalaisista kuuluisi ylempään keskiluokkaan ja taloudellisesti pahnanpohjimmaisia olisi vain vähän.

Mutta ihan vakavasti, tai vielä vakavammin ottaen, niin minusta olisi rehellistä, jos eduskunnan palkkiotoimikunta lakkautettaisiin ja eduskunta määräisi ihan itse omin käsin oman kuukausipalkkionsa määrän. Mutta minulle kyllä kävisi aikuisen oikeasti esittämäni kansanedustajien liksojen sitominen äänestäjien mediaanipalkkaan. Siteeraan Spede Pasasta (1930-2001): "Se on niin kiva."

keskiviikko 3. syyskuuta 2025

Maailma on koetuspaikka

Maailma on koetuspaikka, kuten mm. kristinuskoiset tapaavat sanoa.

Itse en kuitenkaan usko, että koettelulla meitä valmistetaan ylösnousemuksen jälkeistä elämää varten.

Uskon sen sijaan, että se on olemassa tässä maailmassa selviämistä varten.