torstai 23. toukokuuta 2024

Palaisimmeko monipuoliseen jumalmaailmaan?

Elisabeth Järnefeltin (1839-1929) eräs sukulainen, olikohan eno, oli muistini mukaan kerran lausunut näin: "Yhteen Jumalaan ei voi uskoa, sillä jokaisella kansalla on oma jumalansa, joka tahtoo muiden kansojen turmiota. Moneen jumalaan taas on järjetöntä uskoa."

Kun katsoo maailman menoa, niin huomaa, että ihmisillä on erilaisia jumalia ja idoleita, ovat nämä sitten todellisia tai kuvitelmaa. Maailma on niiden täyttämä vähintäänkin kuvaannollisesti.

Jumalia on oletetusti miljoonia, eikä voi valita yhtä ainoaa, vaan pitää olla eklektinen jumalien suhteen.

Toivoisinkin siis oikeastaan, että ottaisimme takaisin monihenkisen jumalmaailman. Jokainen voisi sitten itse niin halutessaan rakentaa näistä oman jumalhierarkian.

Monoteistiksi tunnustautuvat ovat oikeastaan eräänlaisia ateisteja, sillä he kieltävät hirmu monen jumalan olemassaolon.

Polyteismi on minusta siksi parempi juttu kuin monoteismi, että polyteismin mukana tulee ainakin minimaalinen uskonnollinen suvaitsevaisuus. Ei polyteismiin uskovissa kulttuureissa ainakaan ole yleensä vaadittu, että koko muun maailman on tanssittava oman jumalan pillin mukaan.

Tosin moniin animistisuskonnollisiin kulttuureihin kuuluneet ihmisten uhraamiset pitäisin mielelläni poissa edelleen. Onneksi kuitenkaan muinaiset esikristillisen ajan roomalaiset eivät yleensä uhranneet ihmisiä, vaan pitivät sellaista toimintaa barbaarisena (ja kostivat semmoisen Gallian druideille). Hyvä, Rooman valtakunta!

Toinen ehkä huonona pidettävä asia polyteismissa on se, että animistisessa maailmankuvassa jumalten tahto saattaa olla kovin häilyväinen, sillä animistisen maailmankuvan jumalat ovat kuin ihmisiä, joilla on supervoimia. Koska ihmisen tahtokin voi muuttua, sama voi tapahtua myös jumalan tahdolle.

Moni ei sitä tiedä, mutta muinaiset juutalaisetkin olivat alun perin uskoneet jumalien moneuteen. Israelilaiset erosivat monista muista kansoista tässä suhteessa ainoastaan siinä, että vaikka he tunnustivat monien jumalien olemassaolon, he palvoivat näistä ainoastaan yhtä: Israelin jumalaa, Aabrahamin, Iisakin ja Jaakobin jumalaa.

Valitettavasti juutalaisten etninen uskonto muuttui ennen kaikkea persialaisen vaikutuksen vuoksi aikojen kuluessa sellaiseksi, että uskottiin, että vain oma jumala on olemassa ja muita jumalia ei ole, tai jos on, niin kyseessä on vain paha henki tms. Tästä on aiheutunut paljon riesaa juutalaisuuden vaikutuksesta syntyneitten lähetysuskontojen kristinuskon ja islamin myötä. Islamiin on myös sisäänkirjoitettu pyhä sota toisinajattelijoita vastaan.

PS. Lähes 30 vuotta wanha kirjoitukseni Uskonto ja maailmankuva voi antaa taustaa tälle kirjoitukselleni siinä mielessä, että se käsittelee uskonnollisia maailmankuvia yksilön maailmankuvien psykologisten kehitystasojen näkökulmasta.

2 kommenttia:

  1. Minusta buddhalaisuuden jumalakäsitys on valtauskonnoista järkevin:
    universumia hallinnoiva kosminen perusenergia, joka on ihmisen käsittämättömissä ja johon ihminen voi lopulta sulautua elettyään tarpeeksi monta elämää riittävän hyvin.

    Kristinuskon käsitys jumalasta vanhana miehenä jolla on supervoimat ja uhmaikäisen persoonallisuus joka vaatii jatkuvaa lepyttelyä on suoraan sanottuna lapsellinen.
    Se saattaa ollakin osittain kristinuskon globaalin voittokulun takana:

    uskonto, jonka keskeneräinen oppijärjestelmä on pienen lapsen tai sen tasoilla olevan neekerinkin omaksuttavissa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kristinusko ei käsitä Jumalan olevan vanha mies. Jos joku sellaista kuvittelee, niin sellainen on antropomorfismia, joka on tavanomaista nk. animistisessa uskonnollisuudessa. Pilapiirroksissa ja taiteessa toki Jumala usein kuvataan vanhan miehen näköisenä.

      Kuitenkin se, että normikristinuskossa Jeesuksen käsitetään olevan yhtä Jumalan kanssa, antropomorfisoi kristinuskon jumalakuvaa tietyllä tavalla. Ikävä kyllä. Jeesuksen keskeinen asema aiheutti myös sen, että taiteessa on katsottu olevan lupa kuvata ainakin Jeesusta, ihmis-Jumalaa.

      Viimeisessä blogimerkintäni kappaleessa linkittämässäni wanhassa tekstissäni, jossa käsitellään myös ihmisen kehityspsykologiaa, toisaalta sanotaan, että (paavalilaisen) kristinuskon voi täysillä omaksua vasta aikuisuuden kynnyksellä, koska vasta silloin aivot ovat tarpeeksi kehittyneet. Mutta kyllä se on aikuisen neekerinkin omaksuttavissa. Kuten periaatteessa mikä tahansa inhimillisen kulttuurin uskomus tai käytäntö.

      Tieteellisen menetelmän arvostaminen ja tieteellisen maailmankuvan omaksuminen voi kuitenkin vielä lisäksi vaatia jonkinlaista kouluttautumista, tai ainakin itseopiskelua.

      Poista