perjantai 23. helmikuuta 2018

Forssan kaupunginhallituksen suorittamasta Lotta-patsas -hankkeen torpedoimisesta

Forssan kaupunginhallitus oli äskettäin torpannut Lotta-patsas-hankkeen.

"Kaupunginhallituksen päätös oli selkeä arvolinjaus. Lotta Svärd -aiheinen patsas ei ollut Forssaan tervetullut, joten katseet on käännettävä kohti muita kaupunkeja. Niissä arvostus toivottavasti on suurempaa", Lounais-Hämeen Lottaperinneyhdistyksen puheenjohtaja Lotta Saarenmaa toteaa tiedotteessaan.

Kansalaissodan aikana, kun vakinaista armeijaa ei ollut vielä perustettu, Suojeluskuntajärjestö oli toiminut Valkoisen hallituksen joukkoina. Tämä on herättänyt suurta vihastusta, ja sitä on laajalti pidetty huonona siirtona. Lotta Svärd -järjestö taas oli perustettu vasta vuonna 1920, joten se ei edes liittynyt millään tavalla kansalaissotaan ja sen ikäviin jälkiselvittelyihin. Valkoiseen Suomeen se toki liittyi, mutta mielestäni sekin oli parempi vaihtoehto kuin se, mitä kaikkea kivaa, eli terroria, Lenin ja kumppanit olivat valmiita tarjoamaan Suomelle. Ja onneksi 1930-luvulla osa kansakunnan sieluun kansalaissodasta tulleista haavoista umpeutui 1930-luvulla, mikä mahdollisti Talvisodan ihmeen ja myös sen aikana tapahtuneen nk. tammikuun kihlauksen eli sen, että työnantajat vihdoin hyväksyivät ammattiyhdistysliikkeen neuvotteluosapuoleksi.

Lotta Svärd -järjestö oli viime sodissamme ollut merkittävässä asemassa auttaen isänmaan puolustamisessa aseettomasti.

Suojeluskuntajärjestökin oli kansalaissodan jälkeen ollut merkittävä tekijä maamme puolustusvalmiuden nostamisessa ja ylläpitämisessä.

Forssa oli Suomen kansalaissodan aikana kuulunut Punaisille. Tämä varmaankin selittää suurelta osin Forssan kaupunginhallituksen nuivaa kantaa Lotta-patsaan hankkimiselle kaupungin alueelle.

Sääli, että kansalaissodan päivistä tähän päivään saakka kulkeutuneet kaunat ovat vielä nykyäänkin luomassa tällaista nuivaa suhtautumista.

Haluaisin uskoa, että eivät läheskään kaikki forssalaiset ole idiootteja kusipäitä. Mutta voisi kuvitella, että asialle nuivat Forssan kaupunginhallituksen jäsenet ovat sellaisia ihmisiä, jotka halveksivat Suomen aseellista puolustamista sekä puolustuskyvyn ylläpitämistä aseettomasti Talvisodan päivinä.

Ehkä he myös pitävät pahana Suomen itsenäistymistä Venäjästä.

Mutta selkeästi tuossa päätöksessä on kysymys arvolinjauksesta. Kun fasistinen diktatuuri Neuvostoliitto oli päättänyt, että Suojeluskuntajärjestö sekä Lotta Svärd lakkautetaan, niin Forssan kaupunginhallituksen enemmistö taputtanee asialle karvaisia käsiään.

PS. Vaikka nyt ei itsenäisyyspäivä enää olekaan, niin voit niin halutessasi käydä lukemassa viime itsenäisyyspäivänä julkaisemani typerän geneerisesti otsikoimani blogimerkinnän Suomi 100 vuotta -itsenäisyyspäiväviesti.

2 kommenttia:

  1. Olin lievästi sanottuna hämmästynyt tästä Forssan kaupunginhallituksen päätöksestä. Olen naapurikunnasta kotoisin ja käynyt lukion Forssassa ja päätös ei mielestäni kuvasta Forssalaisten mielipidettä, tosin taidan tuntea sitten vain "valkoisia".

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Okei. Mutta mielestäni poliitikot ovat erityisesti valikoitunut kansanosa, joka ei joka tasolla täysin kuvasta äänestäjiensä mielipiteitä.

      Poista