Kuolemaan voi luottaa enemmän kuin elämään

Olen halunnut ajatella, että eräs avain tyytyväiseen elämään olisi se, että elää mahdollisimman paljon "tässä ja nyt". Kuten tuntemani koirat ja kissat. Voi noita onnellisia. Kristinuskoisten merkkihenkilö Jeesuskin on sanonut heidän pyhän kirjansa Raamatun viimeisimmän neljänneksen Uuden testamentin mukaan: "Jokaiselle päivälle riittää sen oma huoli."

Toinen vaihtoehtoni on ollut se, että odottaa mielellään seuraavaa päivää, koska haluaa tietää, mitä kaikkea se tulee sisältämään.

Mutta kumpikin on ainakin meikämannelle vaikea tapa saada piristystä. Koska ihminen ei hallitse ajatuksiaan vaan ne hallitsevat häntä. Tai ainakin melko lailla näin lienee. Voisin kuvitella. Vapaata tahtoa ei joka tapauksessa ole eikä tule. Ihmisellä on yhtä paljon vapaata tahtoa kuin shakkitietokoneella on vapautta valita siirtonsa.

Romanialaisranskalainen filosofi Emil Cioran (1911–1995) tykkäsi hankkia elämälleen merkitystä kuvittelemalla omat hautajaisensa. Siteeraan häntä:

Ei ole parempaa tapaa karkottaa kauhu tai itsepintainen ahdistus kuin kuvitella omat hautajaisensa: tehokas menetelmä, ja kaikkien ulottuvilla. Ettei tarvitsisi turvautua siihen päivän aikana, on parasta heittäytyä sen hyveisiin heti ylös noustua. Tai kenties käyttää sitä hyödykseen erityistilanteissa, niin kuin paavi Innocentius IX maalautti itsestään muotokuvan kuolinvuoteella. Hän loi silmäyksen kuvaan joka kerta kun oli tehtävä tärkeä päätös…

Cioranista on Sarastus-verkkolehdessä noin 13 ja puoli vuotta sitten julkaistu kauhean kroatialaisyhdysvaltalaisen politiikantutkijan ja diplomaatin Tomislav Sunićin kirjoittama – ja kauhistuttavan suomalaisen kirjailijan Timo Hännikäisen suomentama – kirjoitus E. M. Cioran ja kuoleman kulttuuri. Englanninkielisessä Wikipediassa sanotaan kirjoittajasta muun ohella muuten näin, ainakin minun kannaltani mielenkiintoisesti, jos siis ketään kiinnostaa: "Sunić is critical of Judeo-Christian monotheism, to which he attributes the rise of communism and liberalism." Eli Tomislav Sunić tuon mukaan suhtautuu kriittisesti juutalaiskristilliseen monoteismiin, jonka ansioksi hän lukee kommunismin ja liberalismin nousun. No, jokaisella on oma mielipiteensä samoin kuin persereikänsä. Ei minulla muuta sanottavaa.

Siteeraan kuitenkin vielä pätkän kyseisestä kirjoituksesta:

Kiintoisa piirre Cioranissa on hänen pyrkimyksensä taistella eksistentiaalista nihilismiä vastaan nihilismin keinoin. Toisin kuin monet aikalaisensa, Cioran karsastaa muodikasta pessimismiä, jota viljelevät modernit intellektuellit voivottelevat kadonneita paratiiseja ja saarnaavat edelleen loputtomasta taloudellisesta edistyksestä.[...]

Aikaisemmin olin voinut tutuissa porukoissa heilutella viiden euron seteleistä koostuvaa setelitukkua ja sanoa samalla: "Minulla tätä riittää." Ja tämä oli vain osittain vitsi. Pärjäsin taloudellisesti hyvin.

Tätä nykyä taas taloudellinen toimeentuloni on jossain määrin kärvistelyä. Mutta tämä suhteellinen köyhyys, joka on koitunut osakseni, sai minut lopulta ajattelemaan elämän merkityksiä ja tarkoituksia uusiksi, varsinkin kun aika paljon muutenkin on ollut elämässäni viime aikoina ikävää. Muistin Cioraninkin.

Jouduin toteamaan itselleni, että elämä päättyy aina lopulta kuolemaan. Siteeraan Spede Pasasta: "Se on niin kiva."

Lisäksi siteeraan vielä Raamatun vanhimpaan pitkälliseen 3/4-osuuteen eli Vanhaan testamenttiin kuuluvan Saarnaajan kirjan | yhdeksättä lukua:

Kaiken tämän olen ottanut sydämelleni, tätä punninnut mielessäni: millä tavoin hurskaat ja viisaat ja heidän tekonsa ovat Jumalan kädessä. Ei ihminen itse tiedä, käykö hän kohti vihaa vai rakkautta. Kaikki, mikä hänen eteensä tulee, on turhuutta, koska kaikkien kohtalo on sama: niin jumalisen kuin jumalattoman, niin hyvän kuin pahan, puhtaan ja saastaisen, uhraajan ja sen joka ei uhraa. Hyvän käy samoin kuin syntisen, valan vannojan samoin kuin vannomista karttavan. Kaikessa, mikä auringon alla tapahtuu, on lohdutonta juuri se, että jokaisen kohtalo on sama, niin kuin sekin, että ihmisen sydän on pahuutta täynnä ja että hänen sisimmässään asuu mielettömyys koko hänen elinaikansa, ja sen jälkeen – suoraa päätä vainajien joukkoon!

Elämä on maailmankaikkeudessa hirmuisen harvinainen ja silkkaan onnekkaaseen sattumaan perustuva ilmiö. Ja eliöt joutuvat sitten kilpailemaan resursseista niin oman lajin muita yksilöitä kuin ja varsinkin muiden lajien yksilöitä vastaan, sekä käyttämään hyväksi muita lajeja, ja lajikkeita. Ne lajit ja lajikkeet, jotka nk. elävät ihmisiksi, tulevat todennäköisesti melko pian kuolemaan sukupuuttoon. Elämä on täynnä kurjuutta ja kärsimystä ja paskamaisuutta. Ja elämä päättyy poikkeuksetta kuolemaan.

Olen tavannut joskus tai välillä lausua: "Ruusut ovat punaisia, orvokit ovat sinisiä. Kaikki on mustaa, saatana." Tämä ei ole oma runoni, mutta joka tapauksessa viime vuonna 2025 lausuin näin suuremman virallisista kirkkokunnistamme paikallisessa kerhotilassa, ja lausumani kuuli paikalle juuri saapunut naispuolinen pastori. Eräs paikalla ollut entinen yhteistyökumppanini oli selittänyt lausumaani tälle kertomalla: "Tomppa on entinen seurakuntanuori." Ehkä oli vain armeliasta, ettei tuttuni kertonut pastorille, että olin ennen wanhaan toiminut eri kirkkokunnassa. Ja vieläpä sellaisessa, joka ei edes ole virallinen.

Viimeisten sadan tai kahdensadan vuoden aikana on kuitenkin suuressa osassa maailmaa köyhyys ja puute runsaasti vähentynyt teollisen vallankumouksen, vaurauden lisääntymisen, tieteen ja siihen liittyvän tekniikan, lääketieteen kehittymisen ja yhteiskuntien demokratisoitumisen ansiosta.

Sekin on todellisten viimeaikaisten edistysaskelten ansiota, että nykyihmisellä voi itse asiassa olla kodissaan parempi vessa kuin muinaisen Egyptin faaraoilla.

Mutta tosiasia kuitenkin on, että karkeasti ottaen ihmisen ruumis alkaa rappeutua 20 vuoden iässä. Noin 25 vuoden iässä hänen aivonsa ovat vihdoin aikuisessa tilassa eli täysin kehittyneitä, ja nekin rappeutuvat tästä eteenpäin. Koko ihmisen loppuelämä on tätä elimistön rappeutumista. Parhaimmassa tapauksessa hänellä on elämässä paljon kivaa, mutta se ei tee hänestä ikinuorta kuolematonta.

Minusta nyt on paras ottaa kuolemasta kiinni ja tähdätä siihen, että joskus sitä kuitenkin kuollaan.

Ihmisellä kuin ihmisellä on ihmisarvo, tai näin ainakin kuuluu nykyään melko laajalle levinnyt epätieteellinen uskomus, mutta hänen kuoltuaan sillä ei ole hänelle itselleen mitään merkitystä. Ihminen toki toivoo eläessään, että hänen elämällään on sitä, ja hän myöskin toivoo, että hänen kuoltuaan hänen läheisensä pärjäilevät. Mutta ei hän kuoltuaan läheisiäänkään muista. Nämä ovat muuttuneet merkityksettömiksi hänelle. Häntä itseään ei enää ole.

Jälkeenjääneet sen sijaan voivat surra.

(Itse uskon ihmisarvon olemassaoloon, vaikka pidän asiaa todistamattomana.) 

Ihmisten, kuten muidenkin eläinten, ja eliöiden, elämä on vain lyhyt tähdenlento. Ja elämä on täynnä turhaa kärsimystä. Ja sosiaalisilla yhteisölajeilla, kuten ihmisellä, se on muun ohella kilpailua statuksesta lajiyhteisössä.

Ihmislajiin kuuluvilla on taakkanaan vielä se, että he kykenevät miettimään nk. syntyjä syviä. Tähän samaan lajityypilliseen ominaisuuteemme perustuu ihmisen kyky kehittää erilaisia kulttuureita ja kulttuurin ja siihen kuuluvien keksintöjen avulla sopeutua tehokkaasti kulloiseenkin elinympäristöön. Samaan perustuu myös ihmislajin edustajien kyky muodostaa yksilömäärältään todella suuria yhteisöjä.

Mutta koska transhumanismi ei ole tässä ja nyt, minä tähtään kuolemaan. Sen ainakin kykenen tekemään. Yritän kuitenkin olla tekemättä itsemurhaa.

Yritän tarkkailla elämääkin. Ehkä siitä löytyy jotain mielenkiintoista. Ja minulla on projekteja, joiden parissa haluan ehtiä puuhaamaan. Itsemurha olisi tässä vaiheessa "syntiä", jos sallitte tällaisen uskonnollisen ilmaisun.

Oma "kuolemankulttini" on ainakin omasta mielestäni myönteisempi kuin oli ollut natseilla.

Haluan olla kuin stoalaista elämänasennetta kannattava muinainen sotapäällikkö, joka siitä huolimatta, että tietää varsin varmasti tulevansa häviämään pian koittavan taistelun vihollisen supermassiivisen ylivoiman vuoksi, ei menetä toimintakykyään.

Aion nauttia. 

Ja tähän alle lisään vielä joitakin käyttökelpoisia masentavia ajatuksia:

Sadan vuoden kuluttua uusiutumattomat luonnonvarat ovat kaluttuja jo melko pitkälle tyhjiin. Jos emme ole siinä vaiheessa saastuttaneet maailmaa jo pilalle, niin ainakin nyt viimeistään elintaso meillä ihmisillä romahtaa lähemmäs keskiaikaista tasoa.

Emme tule koskaan pääsemään tähtiin.

Emme tule koskaan edes asuttamaan merkittävässä määrin omaa aurinkokuntaamme.

Muutaman miljardin vuoden kuluttua aurinko paisuu punaiseksi jättiläiseksi ja kärventää Maapallon tuhoten sillä vielä piilevän elämän.

Ja jo jonkin aikaa ennen sitä Maapallon pintakerrokset ovat ehtineet pitkälle kuivua auringon lisääntyneen lämmöntuoton vuoksi.

Entropia eli käyttökelpoisen energian määrä suljetussa järjestelmässä syö lopulta kaiken. Maailmankaikkeus on kokeva lämpökuoleman, eikä tuolloin edes periaatteessa voi missään enää olla elämää.

Ja jos maailmankaikkeuden laajeneminen todella on kiihtyvää lajia, niin tähtiin pääseminen tulee olemaan siksikin vaikeaa, kun galaksijoukoissa olevat galaksit irtoavat erilleen toisistaan, ja seuraavaksi auringot eroavat toisistaan galakseissa.

Taivaankappaleet eroavat toisistaan yhä tyhjenevämpään avaruuteen.

Lopulta itse ainekin hajoaa tilan supernopean laajenemisen vuoksi. Molekyylit hajoavat osiinsa, ja atomit ja sitten protonit, neutronit ja elektronit hajoavat osiinsa. Lopulta maailmankaikkeus on täynnä pelkästään irrallisia kvarkkeja, tai jotain vielä kummallisempaa.

Ja alle vielä pätkä tuosta Sunićin tekstistä:

Jos Cioranista voisi laatia muotokuvan yhdessä lyhyessä tekstikappaleessa, häntä pitäisi luonnehtia kirjailijaksi, joka näkee modernissa älyn ihailussa älyllisten keskitysleirien ja maailman rumentamisen piirustukset. Cioranin mielestä ihmisen tehtävä on puhdistaa itsensä eksistentiaalisen tarkoituksettomuuden koulussa, sillä tarkoituksettomuus ei ole lohduttomuutta. Tarkoituksettomuus on palkinto niille, jotka haluavat päästä eroon elämän epidemiasta ja toivon viruksesta. Tämä kuvaa luultavasti parhaiten miestä, joka luonnehtii itseään fanaatikoksi vailla vakaumuksia – maailmankaikkeuteen hylätyksi sattumaksi, joka luo nostalgisia katseita kohti nopeaa katoamistaan.

Tällä pitkällä tekstimassalla olen halunnut ilmaista ennen kaikkea sen, että kuolemaan voi luottaa enemmän kuin elämään. 

Omaa "kuolemankulttiani" on lupa nimittää esimerkiksi joviaaliksi pessimismiksi.

Koen joka tapauksessa tässä kirjoituksessani siirtyneeni pois tavanomaisista elämän ajatteluluutumista, ja se hieman piristää mieltäni.

Babylon 5 -sarja näkyy ilmaiseksi ja laillisesti ja on näkyvä yhä enemmän Youtube-palvelussa

Oi, katso, mitä tuolle oli yllättäen tapahtunut melkein välittömästi, alatekstissä. Toivottavasti palaa takaisin.

1990-luvulla tehtiin eräs maineikas fiktiivinen tieteissarja nimeltään Babylon 5. Olen viime aikoina kantanut yhden kaverini minulle valmistamaa Babylon 5 -kaulariipusta kaulassani piintyneesti, koska se symbolisoi totalitarismin vastaisuutta ynnä muuta mukavaa. Lisäksi sarja oli ollut oikeasti todella hyvä.

Eräs yhdistykseni tuore työntekijä H oli jokin aika sitten innoittunut minun ja jonkun toisenkin B5-sarjaa koskevista selonteoista. Hän sitten joutui kuitenkin pian huomaamaan, että sarjaa ei löydy mistään suoratoistopalveluista.

Viime viikon sunnuntaina törmäsin kuitenkin tähän AfterDawn-sivustolla julkaistuun uutisartikkeliin, jossa kerrotaan, että sarja on nyt julkaistu sen tekijänoikeuksien omistajan, Warner Bros. Discoveryn, toimesta vihdoin laillisesti verkkoon globaalisti. Ja mikä parasta, niin sarjaa voi katsoa täysin ilmaiseksi, sillä jakelukanavaksi on valittu YouTube.

Mielenkiintoista kyllä, niin sarja julkaistaan jakso kerrallaan, yksi viikkoa kohti. Youtube-palvelussa on julkaistuna jo mm. sarjan puolitoistatuntinen pilottielokuva The Gathering sekä jokunen jakso, ja olettaisin, että muut sarjaan liittyvät elokuvat, joista merkittävin on In the Beginning, seuraavat myös jossain vaiheessa perässä.

In the Beginning on The Gatheringin ohella mielestäni ainoita B5-elokuvia, jotka sopivat saumattomasti sarjan rakenteeseen. Minun kannaltani niillä muilla elokuvilla ei ole niin väliä, vaikka ehkä kerran ne voivat jotakuta viihdyttää.

In the Beginning kertoo taustaa sille, miksi diplomatian ym. ym. keskukseksi neutraalille avaruuden alueelle perustettu jättimäinen avaruusasema nimeltä Babylon rakennettiin. Taustalla oli ikävä lajien välisestä valitettavasta väärinkäsityksestä johtunut sota, joka oli käydä ihmiskunnalle kovin kalliiksi.

Lajien välinen ymmärrys on elintärkeää.

Babylon 5:ttä tehtiin siis viisi tuotantokautta, ja sarjan yleinen juonirakenne oli lyöty lukkoon jo ennen kuin ensimmäistäkään sarjan jaksoista oli kuvattu. Sarjassa myöskin noudatetaan melko hyvin fysiikan lakeja. Ja sarjan tekoaikaan 1990-luvulla se Babylon 5:n piirre oli ollut lähes ennen näkemätön tieteissarjoissa, että se mitä sarjassa oli aikaisemmin tapahtunut, vaikutti myös siihen, mitä sarjassa tapahtuu tai voi tulevaisuudessa tapahtua.

Yhden wanhan kaverini kanssa olin muuten juuri saanut päätettyä katsomismaratonin. Siitä ei ole montaa päivää, kun olimme katsoneet alusta loppuun aina viimeiseen jaksoon saakka – minun tai hänen DVD-levyiltään – Babylon 5:n. 

Ja alla linkit joihinkin omiin verkkoteksteihini, joissa jonkin verran käsittelen aihetta:

omilla nettisivuillani:
Babylon 5 -tieteissarja

blogeissani:

Vuosi 2024 alkaa kohta olla mennyt (sisältää muun ohella kivan kuvan Babylon 5 -riipuksestani)

Omat esikuvani (fiktiivisiä sekä tosielämän esikuviani)

Pari hajamietelmääni nk. generatiivisesta keinoälystä sekä Babylon 5 -tieteissarjasta 

PS. Olen kertonut asiasta jo työntekijä H:lle. Hän ilahtui.

...

PS. 18.2.2026:  ...ja katosi lähes samantien, ilman selityksiä. Toivottavasti palaa pian takaisin.

Kaaoksen ja mielipuolisuuden voimat maailmassa, suhtaudu

Olen joskus ilmaissut näissä blogeissani (esim. 10.10.2023), että minulle on tärkeää taistella maailmassa vallitsevia kaaoksen ja mielipuolisuuden voimia vastaan ja että lopullinen päämäärä elämässä on järjestäytynyt, sivistynyt yhteiskunta.

Haluaisin esittää nyt lopulta ylläolevaan varauksen: minulle on tärkeää taistella maailmassa vallitsevia kaaoksen ja mielipuolisuuden voimia vastaan, mikäli niitä vastaan on ylipäätään mahdollista taistella.

Pari hajamietelmääni nk. generatiivisesta keinoälystä sekä Babylon 5 -tieteissarjasta

Alemmas olen koonnut jonkin verran räynää historiasta, sekä muutamia harvoja ajatuksiani nk. generatiivisesta keinoälystä. Mutta ensin pitkä kulttuuripitoinen johdanto, ennen kuin päästään asiaan:

Vuosina 1993-1998 tehtiin viisi tuotantokautta Babylon 5 -nimistä fiktiivistä tieteisdraamasarjaa.

Sarja näytettiin myös Suomen televisiossa. Sen oli luonut J. Michael Straczynski (lyhennetysti JMS) (s. 1954).

Babylon 5:n juonen suuret linjat oli lyöty lukkoon jo ennen kuin ensimmäistäkään sarjan jaksoa oli kuvattu.

Sarjassa keskiössä on jättimäinen neutraalille avaruuden alueelle pystytetty avaruusasema, jonka syntyyn oli vaikuttanut suuresti se, että kymmenisen vuotta takaperin erään valitettavan lajien välisen väärinymmärryksen seurauksena ihmiskunta oli joutunut melkein tuhon omaksi jouduttuaan sotaan sotilasteknologisesti hieman edistyneempää lajia vastaan. Sota ihme kumma päättyi jostain kumman syystä juuri ennen kuin tuo laji sotakoneineen olisi päässyt Maapallon ja sen ihmisasujaimiston kimppuun. Lopputulosta pidettiin outona paremmissakin piireissä.

Rakennettiin sitten avaruusasema, ja rakennettiin useaan kertaan. Viimeisen, pysyvänoloisen, nimeksi tuli sitten Babylon 5. Tämän tarkoitus oli toimia diplomatian, kaupankäynnin ja turismin ym. keskuksena ja solmukohtana. Useat lajit lähettivät asemalle suurlähettiläänsä.

Babylon 5 -avaruusasemalla on käytössä keskipakoisvoimaan perustuva keinopainovoima, kun paremman ja hienomman käyttöönottoon ei ole tietotaitoa. Aseman johto annetaan ihmislajin hoidettavaksi, koska nämä olivat vasta olleet vähällä joutua suoranaisen holokaustin kohteeksi. Maapallo nimittää siis sille sotilaskuvernöörin.

Sarjan ensimmäisellä tuotantokaudella punotaan juonenlankoja kokoon ja esitellään perusasiat hommasta. Toisesta tuotantokaudesta neljänteen sisältää vallan tuhottomasti dramatiikkaa ja eeppisyyttä. Viidennellä tuotantokaudella taas valmistellaan sarja lopettamiseen. Ja kaikki on tehty ilman mustavalkoisia kysymyksenasetteluita. Ja ihmiset ja muunlajiset eliöt kehittyvät kukin omaan suuntaansa.

Minusta hauskinta sarjassa ovat paitsi uroscentaurien hiusmuoti, niin myös se, että naamatukkataulun karvoituksesta jossain määrin näki eri ihmishenkilöistä, että millä tuotantokaudella ollaan. Mutta nämä ovat vähemmän tärkeitä yksityiskohtia sarjassa.

Mitä tulee Babylon 5 -avaruusaseman ihan normaalien fysiikan lakien mukaan keskipakoisvoiman avulla toteutettuun keinopainovoimaan, niin on aivan luonnollista, että sitä ei sarjassa teknisistä syistä saatu näyttämään täsmälleen sellaiselta kuin se olisi oikealla avaruusasemalla.

Ja näyttelemisen hankaluus taas oli syy sille, että sarjan näyttelijät eivät puhuneet omanlajistensa kanssa omaa äidinkieltään jatkuvasti. Nämä puhuivat sen sijaan englantia. Ihan kuin näyttelijöillä sekä sarjan katsojilla olisi ollut korvassaan yksinkertainen versio Baabelin kalasta, joka osaa kääntää toisen puhuman kielen ainoastaan englannin kielelle.

Ja nyt pääsen vihdoin otsikon ilmaisemaan asiaan. Eli (vain) muutama sananen aiheesta, eikä mitään ihmeempää:

Vuoden 2022 loppupuolella nousi suuren yleisön tietoisuuteen sellainen asia kuin generatiivinen keinoäly. Tämä keksintö perustuu siihen, että ohjelmiston annetaan oppia erittäin suuren esimerkkiaineiston avulla "maailmasta", ja lopulta ohjelmisto kykenee olemaan tavallaan "luova", eli se kykenee luomaan oppimansa pohjalta jotain uudenlaista, kuten tekstiä, kuvia ja videoita.

Allekirjoittanut ja jokunen muukin ihminen on kuitenkin ehtinyt jo todeta, että generatiivisen keinoälyn tuotokset ovat usein hengettömiä. Mutta ne perustuvatkin siihen, että "apina näkee jotain", ja sitten "apina tekee jotain". Mutta englanninkielisestä sanonnasta kopsaamani "apina" ei ole tässä elävä biologisen evoluution synnyttämä olento vaan sieluton generatiivinen keinoäly, joka kykenee vain muodostamaan uusia yhteyksiä sitä ohjaavan algoritmin avulla.

2020-luvulla on World Wide Web ehtinyt jo verrattain lyhyessä ajassa täyttyä generatiivisen keinoälyn tuottamasta roskasta. Todennäköisesti suurin osa sen sisällöstä on nykyisin jo generatiivisen keinoälyn tuottamaa. Kotimaisten kielten keskuksen vuoden 2025 sanapoimintojen listalta löytyykin sitä kuvaava sana:

tekoälylieju (engl. AI slop) tekoälyn avulla nopeasti tuotettu tyhjänpäiväinen sisältö, joka määrällään peittää paikkansapitävän tiedon ja harkiten luodut sisällöt 

Generatiivinen keinoäly ehtii myös tuottaa aikayksikköä kohden karkeasti arvioiden noin 10.000 kertaa enemmän epäpätevää tietoa kuin ihminen kykenee korjaamaan yhden sen tuottaman tietopuolisesti "horjuvan" "artikkelin". Toki samalla päästään – ainakin ennen pitkää – huomattavasta osasta itsetyytyväisiä, muita ihmisiä konservatiivisesti "valistavia" toimittajia eroon, mutta ehkä generatiivisen keinoälyn meidät siitä maksamaan panemaan hinta on kuitenkin liian suuri.

Olen ehtinyt viimeksi kuluneina kuukausina törmäämään tuhottoman moneen "suomenkieliseen" artikkeliin, jonka kirjoittajaksi on ilmoitettu suomensuomalaisella nimellä varustettu valkoisen näköinen henkilö mutta jonka "kirjoittama" teksti on varsin suurella todennäköisyydellä toteutettu kuitenkin keinoälyn avulla. Ja nämä tekstit on vielä voitu julkaista jonkin suomalaisen fi-domainnimen alla. Tällainen on usein saatu haltuun varmaankin siksi, että jokin taho on ensin luopunut aikasemmin käyttämästään domainnimestä, tai on unohtanut uusia sen Traficomilla. Jo vuosien ajan muutkin tahot kuin taatusti suomalaiskansalliset ovat saaneet vapaasti hankkia Suomi-domainnimiä. Tapa ilmaista asiat epäsuomalaisesti viimeistään paljastaa näissä huijarin. Taikka sellaiset kirjoitus- tai logiikkavirheet, jollaisiin suomensuomalainen ei syyllistyisi.

Jos jo suomen keskikokoisella kielialueella tällainen on muodostunut ongelmaksi, niin voi kysyä, että millainen sitten on tilanne englannin, saksan, espanjan, ranskan tai portugalin kokoisilla huomattavan paljon suuremmilla kielialueilla.

Keinoälyt kuulemma myös varastavat oikeiden kirjoittajien hengentuotoksia internetistä kopioimalla ne ja vain hieman muunneltuina julkaisevat ne sitten WWW:n ihmeellisessä maailmassa. 

Itse kannatan varsin vahvasti ihmistä sanataiteen ja muunkin taiteen tekijänä. Olen luomun kannalla! 

Generatiivista keinoälyä kannattaa mielestäni käyttää ennen kaikkea muuta yhteenvetojen tekemisessä koskien sellaisia aiheita ja aineistoja, jotka itse jo tuntee erinomaisesti. Se nimittäin osaa "hallusinoida". Eli se tuottaa välillä väärää informaatiota, koska sillä ei ole itsellään kykyä ajatella. Kyseessä on lähinnä ennustuskone, joka arvailee, mitä sen käyttäjän antaman syötteen perusteella pitäisi "lausua" vastauksena pyyntöön.

Ja toiseksi, ei ihminen opi mitään kunnolla, jos antaa generatiivisen keinoälyn tehdä työn puolestaan.

Jos generatiivinen keinoäly ei aina ole hyödyllinen eikä vahingollinen, niin se voi olla kuitenkin viihdyttävä ollen samalla harmiton. Yhteen aikaan netissä oli ollut generatiivisen keinoälyn hyödyntämiseen perustuva palvelu, jossa käyttäjä saattoi olla olevinaan keskustelemassa eri historian henkilöiden kanssa. Mentaalihygienian kannalta oli erinomaista, että palvelun tuottanut taho oli päättänyt olla sisällyttämättä siihen eri uskontojen pyhiä hahmoja! Itse "keskustelin" tuolloin kerran lyhyesti Egyptin viimeisen faraon, Ptolemaios-sukuisen Kleopatran  (69 – 30 eJs.) kanssa. Olenkin muuten ruvennut katsomaan Ylen Areenasta klassista historiallista elokuvaa Kleopatra vuodelta 1963. Päänäyttelijät esittävät minusta osansa siinä mainiosti. Elisabeth Taylor (1932 – 2011 jJs.) esittää rainassa Kleopatraa, Rex Harrison | Gaivs Ivlivs Caesaria (100 – 44 eJs.) ja Richard Burton (1925 - 1984 jJs.) | Marcvs Antonivsta (83/82 – 30 eJs.). Olen vasta melko alussa elokuvassa, mutta Caesarin ottopoikaa testamentin kautta suoritetun adoption kautta, Gaivs Octavivs Thvrinvsta (63 eJs. – 14 jJs., Rooman valtakunnan yksinvaltiaana vuodesta 27 eJs.), esittävä vähemmän tunnettu näyttelijä Roddy McDowall (1928 – 1998 jJs.) vaikuttaa myös hyvältä valinnalta osaansa. Olen toki nähnyt elokuvan jo aikaisemmin, mutta siitä saattaa olla kymmeniä vuosia. Adoption myötä Octavivksen klaaninimen olisi pitänyt muuttua muotoon Octavianvs, mutta hän käytti sen sijaan adoptioisänsä nimeä, ja aluksi myös sen takia, että hän halusi saada puolelleen alkuperäisen Caesarin alaisuudessa eri sotatoimissa palvelleet kokeneet legioonalaiset.

Mutta tuolle hirviölle, siis generatiiviselle keinoälylle, on olemassa vielä yksi hyvä käyttökohde jo mainitsemieni lisäksi. Olen sen itse juuri keksinyt. Se, että tehdään sellainen uusi Babylon 5 -sarja, jossa keinoälyn annetaan tuottaa, mahdollisimman aidosti, sekä keskipakoisvoimaan perustuva keinopainovoima että erilajisten olentojen puheet näiden omalla äidinkielellä.

Toki teknisesti tämä ehdotukseni lienee mahdollista toteuttaa kunnolla vasta joskus 2030-luvulla.

PS. Anteeksi, mutta minun on pakko kertoa vielä pari historiaan liittyvää asiaa, jotka eivät liity millään tavoin blogimerkinnän otsikon ilmaisemaan aiheeseen:

Loppuhyppäys kauas antiikin historiaan

Vuonna 332 eJs. Aleksanteri Suuri (356-323 eJs.) oli valloittanut Egyptin. Noista ajoista alkaen Egyptiä hallitsivat vieraat, kreikkaa äidinkielenään puhuvat hallitsijat.

Egyptiläinen kulttuuri oli ennen makedonialaiskreikkalaista valloitusta ollut jossain määrin sukupuolten välisen tasa-arvon kannalla. Uusien hallitsijoiden perinteisessä kulttuurissa taas naiset olivat olleet selvästi alisteisessa asemassa.

Kleopatra oli ensimmäinen ja viimeinen Egyptin hellenistisperäisistä äidinkielenään kreikkaa puhuneista faaraoista, joka osasi puhua maan alkuperäiskansan afroaasialaiseen kielikuntaan kuuluvaa egyptin kieltä. Hän sattui myös olemaan kaikkien aikojen viimeinen Egyptin faarao.

Kleopatra ei säilyneiden lähteiden perusteella ollut läheskään yhtä kaunis kuin näyttelijä Elisabeth Taylor nuoruuden kukoistuksessaan, mutta hän oli ilmeisesti älykäs ja hyvin sivistynyt nainen ja henkevä ja valloittava persoonallisuus. Hän puhui kreikan ja egyptin ohella sujuvasti useita muitakin kieliä, joihin muuten kuului myös latina.

Octavianvksen voitettua paljon myöhemmin lopulta Kleopatran ja alkuperäisen Caesarin pitkäaikaisen ja pätevän alisotapäällikön Antonivksen yhteisen laivaston Aktionin taistelussa ja näiden lopulta kuoltua ja Octavianvksen valloitettua Egyptin ja annettua surmata varmuuden vuoksi hänen adoptioisänsä ja Kleopatran mahdollisen yhteisen pojan Kaisarionin mies, siis Octavianvs, palasi Roomaan. Hän oli nyt toistaiseksi onnistunut lopettamaan pitkäaikaisen ja hyvin ärsyttävän sisällissotien kauden. Valtakunnan hallinnon keskus senaatti ja Rooman kansa kaipasivat rauhaa ja vakautta. Ja koska Octavianvksen hallinnassa oli merkittävä asevoima, ei senaatti eikä kukaan muu katsonut voivansa mitään sille, että viimeisen sisällissodista voittaja kahmoi käsiinsä pysyvästi oleellisen poliittisen vallan Roomassa. Octavianvkselle senaatti myönsi kunnianarvoisaa tarkoittavan kunnianimen Avgvstvs. Tästä lähtien Octavianvs totteli nimeä Gaivs Ivlivs Caesar Avgvstvs. Hän osasi esiintyä vaatimattomasti ja väitti, ettei hänellä ollut poliittista valtaa yhtään enempää kuin kellä tahansa muulla senaatin jäsenellä. Ainoastaan hänen arvovaltansa oli suurempi kuin muilla. Ja senaatti ja Rooman kansa näyttelivät perässä.

Ja niin oli syntynyt uudestaan Rooman kuningaskunta. Mutta jälkimaailma on puhunut Rooman valtakunnasta tuosta ajasta lähtien keisarikuntana.

Rooma-niminen kaupunkivaltiokokonaisuus, tai sen itiö, oli alun perin syntynyt joskus 700-luvulla eJs. Lativmin alueella. Suurin piirtein samoihin aikoihin Roomasta pohjoiseen oli syntynyt etruskien kaupunkivaltioiden kokoelma. Etruskien valtakunnat lienevät syntyneet siten, että Vähän-Aasian länsirannikolta oli muuttanut väkeä alueelle. Ja nämä olivat sitten alistaneet alkuperäisasukkaat mutta omaksuneet näiden puhuman kielen.

Etruriassa vallitsi jonkinlainen sukupuolten tasa-arvo. Ainakin jos vertaa Rooman kulttuuriin, niin ero Etrurian hyväksi oli tässä suhteessa selvä. Roomalaisessa kulttuurissa taas perheenpään, pater familias (-s oli aikaisemmin toiminut yksikön genetiivin päätteenä latinan kielessä),  valta perheenjäsentensä yli oli ehdoton valtion ensimmäisten vuosisatojen aikana.

Roomalainen perimätieto oli ollut sitä mieltä, että varhaisimpina aikoinaan Rooma oli ollut kuningaskunta. Viimeiset Rooman kuninkaista ovat saattaneet olla syntyperältään etruskeja, tai ainakin roomalainen perimätieto katsoo näiden olleen heitä.

Lopulta roomalaiset karistivat kuninkaiden raskaan ikeen päältään. Tämä tapahtui ennen vuotta 500 eJs. Entinen kuninkaiden neuvonantajien neuvosto, senaatti ("vanhojen neuvosto" suomennettuna), muuttui nyt uuden tasavallan hallinnon keskukseksi. Otettiin käyttöön erilaiset  kansankokoukset, joiden tehtävänä oli päättää laeista.

Kuningaskunta vaihtui tasavallaksi. Latinaksi kyseinen poliittinen termi kuului res publica, joka tarkoittaa julkista asiaa. Käytännössä roomalaiset tarkoittivat sillä poliittista järjestystä, jossa valta ei ole yhdellä, kuten kuningaskunnissa, vaan monella.

Jopa korkeimman virkamiehen, praetorin, valta oli jaettu kahdelle keskenään samanarvoiselle henkilölle. Myöhemmin virka muuttui kahden consvlin viraksi. Korkeinta virkaa ei voinut periaatteessa pitää hallussaan useaa vuoden pituista kautta peräjälkeen. Vuodet nimettiin sen mukaan, ketkä olivat olleet tuolloin olleet korkeimpina viranhaltijoina.

Äärimmäisissä hätätilanteissa korkein valta saatettiin antaa yksiin käsiin, dictatorille ("sanelija"). Dictatorinkin virkakausi oli määritelty lyhyeksi.

Äänivalta kansankokouksissa oli joka tapauksessa siinä määrin epädemokraattisesti jaettu, että nk. paremmilla kansalaisilla oli uudessa valtiossakin pieneen määräänsä nähden huomattavan paljon poliittista valtaa. Varsinkin kun ottaa sen, että monilla roomalaisilla miehillä oli clienttisuhde patronukseen, joka toimi isäntänä ja suojelijana. Ja clientit tapasivat äänestää kansankokouksissa patronuksensa tahdon mukaan. Ja kun ottaa huomioon vielä senkin, että aluksi varsin monet tärkeät virat oli varattu senaattorisäätyisille henkilöille. Ja sen, että naisilla ei Roomassa ollut poliittisia oikeuksia. Eikä tietenkään orjilla. Eikä muilla ei-kansalaisilla.

Myöhemmin nk. luokkataistelujen seurauksena Rooman nk. parempi väki suostui antamaan hieman periksi vähäosaisimpien kansalaisten poliittisille vaatimuksille. Vallan tasapainoa kallistettiin hieman tavallisen kansan suuntaan, mutta vain hieman. Kapinointi joka tapauksessa loppui.

Noin vuonna 387 eJs. kelttiarmeija valtasi Rooman. Samalla Rooman valtionarkistot paloivat. Ja saatuaan lahjotuksi suurella määrällä kultaa epätoivotut maahanmuuttajat pois roomalaisten ylimyssukujen jäsenten piti kaivaa muistilokeroitaan ja perimätietojaan, jotta voitaisiin koostaa uudestaan kertomus siitä, kuinka tasavalta oli syntynyt.

Näin synnytetty uusvanha tarina on korkeintaan osatotuus ja varmasti jossain määrin vääristelty näkemys oikeasta historiankulusta. Mutta viimeistään näistä ajoista alkaen roomalaiseen itseymmärrykseen kuului se, että he Rooman kansana vihaavat kuningasvaltaa eivätkä koskaan anna sen palata. 

Gaivs Ivlivs Caesarilla ja myös hänen ottopojallaan "Avgvstvksella" on voinut olla omasta mielestään hyviäkin perusteita perustaa uudelleen yksinvalta Rooman valtakuntaan. Vallanhimon ja itserakkauden ja ylimielisyyden lisäksi mielestäni varsin hyvä syy olisi se, että kun 200 edeltävän vuoden aikana Rooma oli muuttunut kaupunkivaltiosta suorastaan maailmanvallaksi, niin on selvää, että sellaista valtakuntaa ei kannattanut eikä voinut pitemmällä tähtäimellä hallita kuin se olisi edelleen yhden kaupungin ja sitä ympäröivän pienehkön maaseutualueen muodostama minivaltio.

Roomalaisen noin vuodesta 387 eJs. alkaen synnytetyn kansallisen mytologian mukaan viimeisen etruskikuninkaan, roomalaiselta nimeltään Lvcivs Tarqvinivs Svperbvs, vallan kaatamisessa oli ollut merkittävässä osassa Brvtvs-niminen aatelinen.

Octavianvs antoi senaatin jäädä olemaan ja samoin hän säilytti konsulinvirat. Näillä ei kuitenkaan ollut jatkossa enää suurta poliittista merkitystä. Rooman valtakunnassa ei enää koskaan palattu tasavaltaan sanan alkuroomalaisessa merkityksessä.

Alkuperäinen Caesar oli ollut poliittisesti tyhmä. Hän tapasi olla jalomielinen roomalaisille poliittisille vihamiehilleen sen sijaan, että olisi antanut teloittaa tai edes karkottaa nämä. Ja hän oikeastaan vähät välitti omasta henkilökohtaisesta turvallisuudestaan. Ja hän painosti senaatin myöntämään itselleen elinikäiset dictatorin valtaoikeudet. Voin hyvin kuvitella, että Caesarin murhasalaliittoon osallistunut ylimys, joka sattui muuten olemaan nimeltään Brvtvs, kuten kaukainen historiallinen esikuvansa, tunsi halua päästä osaksi historiallista tapahtumaa, jossa jälleen hankkiudutaan eroon kuninkaasta.

Mutta huonostihan siinä kävi. Kuningas tosin kuoli, mutta tilalle tuli vielä vaarallisempi kuningas, nimittäin sellainen, joka onnistui.

"Avgvstvs" oli verrattuna adoptioisäänsä poliittisesti tavattoman älykäs ja taitava. Hän onnistui luomaan pysyvän hallintomallin, jossa valta oli keskitetty keisarin ja hänen nimittämiensä virkamiesten käsiin. Jopa kristilliseen Raamattuun, Luukkaan evankeliumin toiseen lukuun, on päässyt mukaan pikku pätkä ensimmäisen keisarin propagandan makua:

Siihen aikaan antoi keisari Avgvstvs käskyn, että koko valtakunnassa oli toimitettava verollepano. Tämä verollepano oli ensimmäinen ja tapahtui Qvirinivksen ollessa Syyrian käskynhaltijana. Kaikki menivät kirjoittautumaan veroluetteloon, kukin omaan kaupunkiinsa.

Ennen vuotta 212 jJs., jolloin silloinen keisari Caracalla antoi Rooman kansalaisuuden kaikille vapaasyntyisille valtakunnan alueella luvallisesti asuville, vain vähemmistöllä tai pienemmällä vähemmistöllä oli joka tapauksessa ollut Rooman kansalaisuus. Keisarin luultavasti verotuksellisista syistä tekemä laaja kansalaisoikeusuudistus johti ikävä kyllä ennen pitkää siihen, että jatkossa myös Rooman kansalaisia saatettiin oikeudessa tuomita ristiinnaulittavaksi. Tai ainakin, mikäli oli tarpeeksi vähäosainen.

Naisoletetuille roomalaisille suuruudistus aiheutti ennen pitkää sellaisen myönteisen sivuvaikutuksen, että jatkossa heidän etunimensä ei enää tarvinnut olla johdettu heidän isänsä klaaninimestä. (Esim. Marcvs Tvllivksen tyttären, tai tytärten nimi, jos heitä oli siunaantunut enemmän, oli tullut Tvllia.)

Rooman valtakunnan kristillistymisestä seurasi ainakin yksi hyvä asia. 300-luvulta jJs. alkaen kristityssä maailmassa ei enää pahemmin ristiinnaulittu ihmisiä. Toki muuten saatettiin olla julmia tai kusipäisiä myös uuden uskonnon nimissä, mutta ristiinnaulittu ketään ei enää.

...

PS. 30.1.2026: Tulin sitten kirjoittaneeksi eräänlaisen jatkon välittömästi yläpuolella olevalle pitkälle loppupätkälle: Caesar, "keisari". Käsittelen siinä nimitystä "keisari".

Politiikka päässäni asuu ja itsekseen pyörii, varsin lyhyt oppimäärä

Olen sekulaaris-sosiaalisen isänmaallisuuden kannattaja.

Suuri Cthulhu on niin suuri

Minusta on itse asiassa erinomaista todeta, että ei ole olemassa Jumalaa, joka olisi luonut maailmankaikkeuden ja joka sen jälkeen olisi jatkuvasti vaikuttanut ja vaikuttaisi edelleen luomassaan maailmassa.

Ajatus on minusta henkisesti vapauttava.

Tämän blogimerkintäni otsikko olisi voinut muuten myös kuulua "Nykyinen teologiani", mutta se ei olisi ollut kovin seksikäs otsikko.

...Oikeasti maailmankaikkeus on sellainen kuin siinä vaikuttaisi suuri Cthulhu. Siteeraan Spede Pasasta: "Se on niin kiva."

Sanotaan, että Cthulhu olisi yhdysvaltalaisen tunnetun rasistin ja kauhukirjailijan H. P. Lovecraftin (1890-1937 jJs.) luoma hahmo. Kyseessä on tarinan mukaan voimallinen olento, joka oli toiminut ylipappina mutta jota on pidetty sitten myös jonkinlaisena jumalana.

Jätän nyt toistaiseksi huomioonottamatta sen, että nykylukija ei todennäköisesti kauhistu ollenkaan Lovecraftin "kauhu"tarinoista. Modernin kauhun kyllästämille nykylukijoille kirjailijan tuotokset ovat varsin kevyttä kamaa.

Kirjailija Lovecraft oli ateisti, joka luomallaan suurivoimaisten hirviöiden kansoittamalla maailmalla pyrki demonstroimaan sitä, että ihminen on merkityksetön suuressa, välinpitämättömässä maailmankaikkeudessa. Cthulhu ja muut otukset kuvastavat hänen tuotannossaan tällaista maailmaa.

No, tämä Cthulhu, joka on merkittävin henkilöhahmo kirjailijan tuotannon sisällä, on siis Suurten muinaisten ylipappi. Suuret muinaiset ovat hirviöitä, avaruusolentoja tai pahoja jumalia. Ne/he ovat saapuneet Maapallolle kaukaisilta tähdiltä tai vieraista ulottuvuuksista. Tyypit eivät noudata normaaleja luonnonlakeja, mikä on melko häiritsevää, ja jo pelkkä niiden näkeminen voi tehdä ihmisen hulluksi. Normaalin länsimaisen kulttuurin vastine tälle olisi se, että Jumalan nähdessään ihminen kuolee. Siksi Jumalan pitää pukeutua aina kohtaamispukuun.

Tunnetuin Suurista muinaisista on tämä Cthulhu, joka nukkuu mereen vajonneessa R'lyehin kaupungissa. Erilaiset kultit palvovat Suuria muinaisia jumalina ja toivovat heidän paluutaan.

Lovecraftin kirjoihinsa tuottama maailmankuva hirviöistä yms. ei ole ehdottoman johdonmukainen, mutta tämä on vain järkevää, koska hänen teoksiinsa luomansa maailma nyt on sellainen kuin on. Tämä on niitä tapauksia, joissa johdonmukaisuutta ei edes periaatteessa kannattaisi edellyttää.

Cthulhun kutsun mukaan "suurten muinaisten ylipappi Cthulhu" oli saapunut seuraajiensa kanssa tähdistä miljoonia vuosia sitten ja rakentanut Maapallolle em. R'lyehin kaupungin. Myöhemmin kaupunki oli kuitenkin vajonnut mereen tai jonnekin, missä "kuollut Cthulhu odottaa uneksien". Melko hienoa!

Asiaan liittyy sivujuonteena se, että englantilainen Douglas Adams (1952-2001  jJs.) oli kirjoittanut klassisen kuunnelman, joka paisui maailman ainoaksi viisiosaiseksi romaanitrilogiaksi. Vuosia myöhemmin irlantilainen kirjasarjan suuri fani, irlantilainen Eoin Colfer (s. 1965 jJs.) oli kirjoittanut oikeudenomistajien luvalla kuudennen osan trilogiaan, ja onneksi pieteetillä. Suomeksi sen nimi on Vielä yksi juttu. En minä tätä muuten olisi maininnutkaan, mutta suuri Cthulhu esiintyy romaanissa lyhyessä cameoroolissa.

Ja jos sitten jatkan itse asiassa. Telepaattisten voimiensa avulla Se/Hän – eli Cthulhu – on hankkinut itselleen seuraajia, jotka ympäri maailman irstailevat ja tarjoavat jumalalleen ihmisuhreja. Kun "tähdet ovat oikein", Suuret muinaiset palaavat valtaan palvojiensa tuella. Cthulhu itse kuvataan tarinassa "mustekalan, lohikäärmeen ja ihmiskarikatyyrin" vastenmieliseksi sekoitukseksi. Mutta sehän riippuu ihan yksilöstä ja lajista itsestään, että mitä ja millaista jumalan/eliön fenotyyppiä pitää vastenmielisenä ja mitä ei. Ei koirillakaan ole samanlainen esteettinen maku kuin ihmisillä, ja he/ne sentään tajuavat asioista jotakin.

Tässä on varmaankin nyt sitten huomautettava siitä, että H. P. Lovecraft tykkäsi aina puhua sekasikiöistä.

Minun lempisiteeraukseni kirjailijan tuotannosta on tämä:

He kävelevät näkymättöminä ja pahanhajuisina yksinäisillä paikoilla, joissa sanat on lausuttu ja riitit suoritettu heille otollisena aikana.

Kirjailijan tuotantoa sivuava siteeraus toisen henkilön kynästä taas kuuluu näin:

R'lyeh on kiva paikka (juuri kuten puuhamaa) siellä kaikilla on kivaa, paitsi sitten kun suuri Cthulhu, joka nukkuu talossaan R'lyehissä, herää niin sitten ei enää ole kivaa jos se lähtee pois ja sitten menee turismielinkeino tuolta R'lyehistä niin ja sitten alkaa sataa kaloja, kissoja, ristejä ja pieniä, väkivaltaisesti haisevia sukkia

Tuo oli peräisin vapaan WWW-tietosanakirjan Wikipedian osastosta Huonot vitsit ja muu höpöhöpö/Professori Huonot D.G. vitsit ja muu höpöhöpö, jos joku oikeasti haluaa tietää.

Ja sitten alkaa tylsempi osa blogimerkintää. Periaatteessa tunnen suurta viehtymystä myös Englannissa 1600-luvulla syntyneeseen kveekarismiin (linkin tapana oma esitykseni kveekarismin ideologiasta). Kveekariyhteisön perinteinen nimi on ollut Ystävien uskonnollinen seura. En kovin paljoa välittäisi olla "uskonnollinen". Mutta kveekarismi syntyi aikana, jolloin sekä uskonnollisuus että kristinusko olivat Euroopassa vielä melko kova sana.

(Tuolla en kuitenkaan tarkoita sitä, että olisin ateisti taikka että kannattaisin filosofista materialismia. Kannatan joka tapauksessa sen toimivuuden ja hyödyllisyyden vuoksi tieteellistä menetelmää eli kannatan metodologista materialismia. Tieteellistä tietoa meillä voi olla vain sellaisista asioista, joita voi tutkia tieteen menetelmin.)

...Kveekarismin keskiössä on usko sisäiseen sanaan, mikä toisaalta on mahdollistanut myös sen eroamista normikristinuskosta. Kveekarismi ei tunne sakramentteja, ei pappeja tai pastoreita, ja sisäinen sana on sen mukaan jokaisessa ihmisessä, ja sitä kuuntelevat voivat sitten toteuttaa yhdessä hengellistä kutsumusta.

Yhdessä kveekarikirjassa mainittiin tässä yhteydessä myös eläminen "elämän keskuksessa".

Tätä nykyä eivät kaikki kveekarit edes pidä kveekarismia, tai itse kannattamaansa kveekarismin muotoa, kristinuskon muotona.

Sisäinen sana vastaa suurin piirtein samaa kuin Pyhä henki normikristinuskossa. Lisäksi kveekarismin mukaan jokaisessa ihmisessä on jotain Jumalasta.

Itse en edes pidä Pyhää henkeä varsinaisesti henkenä vaan ajattelen kyseessä olevan pikemminkin joko eräänlainen hyvää tekevä psykologinen ilmiö taikka kenties jotain, joka on osa maailmankaikkeuden rakennetta.

Viime vuoden maaliskuussa lukiessani erästä vasta suomennettua kveekarien keskuudessa arvostettua teologisluonteista kirjaa tajusin todeta itselleni, että olen oikeastaan materialistiversio kveekarista.

En varsinaisesti kiellä Jumalaa tai jotain jumalista tai jumalia ylipäätään vaan olen pikemminkin metodologisen materialismin kannattaja. Minulla on jonkinlainen alkeellinen tieteellinen lukutaito ilmeisesti. Inhimillinen tiede tuottaa tietoa, ei "totuutta" tai "totuuksia", ja tiedon olemassaolon ratkaisevat viime kädessä objektiiviset havainnot. "Totuudet" taas ovat uskonnon ja filosofoinnin heiniä.

Sittemmin olen kuullut myös sellaista, että osa nykykveekareista on ei-teistejä. Minä taidan sitten varmaan olla sellainen, jos näin saan sanoa. 

Palatakseni vielä H. P. Lovecraftiin... olin muuten törmännyt häneen ensimmäisen kerran 1990-luvulla. Olin tutustunut silloin yhdellä kurssilla uudestaan erääseen lapsuudenkaveriini. Tämän veli arvosti Cthulhu-mytologiaa. Ja siitä se, hyvin pikku hiljaa, oli lähtenyt. Tuolloin opin myös, millä tavoin nimi Cthulhu oikeaoppisesti lausutaan.

Pidentääkseni tätä tekstiä hieman edelleen mainitsen vielä yhden yksityiskohdan "teologiastani". Sen että mielestäni uskonnollisten ihmisten lisäksi myös uskonnottomilla ihmisillä on paljon sellaisia todellisuutta koskevia uskomuksia, joita ei voida osoittaa oikeiksi, eikä yleensä edes vääriksi. Tarkoitan ennen kaikkea etiikkaa ja moraalia koskevia käsityksiä, siis sitä mikä on "oikein" ja mikä "väärin". Nämä käsitykset muistuttavat uskonnollisia käsityksiä. Siksi nimitän niitä uskonnollisluontoisiksi. Siteeraan skotlantilaista filosofia David Humea (1711-1776): "Siitä, miten asiat ovat, ei voida johtaa sitä, miten niiden tulisi olla." Rakkaus ja raiskaaminen ovat tieteelliseltä kantilta samaa molekyylibiologiaa ilman arvoeroja. Mutta ihminen keksii omasta päästään eroja näiden välille. Ja se on minusta ihan oikein. Ihminen keksii tarinoita ja välittää kulttuuria ja kulttuurisia käsityksiään eteenpäin.

Ihmislajin edustajat eivät edes kykenisi muodostamaan suuria yhteisöjä mikäli hänellä ei olisi kykyä uskoa mielikuvituksensa luomiin eli nk. hatusta vedettyihin asioihin. Ihminen on aina valmis "kokoontumaan lipun ympärille". Uskonnot, uskonnollisuus, filosofiset käsitykset ja eettiset ja moraaliset väittämät ja järjestelmät ovat kaikki tätä samaa juurta.

Maltillinen normaali-liberalismini

En pääse näistä poliittisten itsemäärittelyitteni tekemisestä näköjään eroon:

– Kannatan liberalismin vapausoikeuksia.

– Kannatan myös sitä konservatiivista periaatetta, jonka mukaan tulee pyrkiä ennalta estämään poliittisten päätösten tarkoittamattomat haitalliset sivuvaikutukset.

– Kannatan myöskin sosiaalipasifismia. Jos poliitikko ei muuten kannata ajatusta, että kaikilla ihmisillä on ihmisarvo, niin hänen tulee muistaa, että seuraukset ovat luultavasti yhteiskunnassa hirvittävät, jos hän myös toimii politiikassa sen mukaan.

PS. Alla seuraa kuitenkin mausteeksi aivan tavanomaista valitusta, jos lukija sinne asti viitsii lukea kirjoitusta:

Tuo on minusta aika hyvä, ja olen ollut samaa mieltä asiasta itseni kanssa jo viime vuoden 2025 helmikuusta asti. Minusta tuossa on kannaltani jotain pysyvää, mikä antaa minulle mielenrauhaa. Minusta tuntuu myös siltä kuin kyseessä olisi poliittinen ideologia, joka pyrkii pysymään erossa illuusioista.

Toisaalta mielenrauhani on tähän mennessä ollut silti tavallaan jo tiessään. Siitä syystä, että kun olen pyrkinyt olemaan olematta yhteiskunnallisesti liian "sosiaalinen", niin olen alkanut kaivata entistä enemmän sosialismia. Nimittäin syvällä sydämessäni minusta on pitkään tuntunut siltä, että haluaisin niin kovasti olla sosialisti. Mm. tätä asiaa olin käsitellyt yli seitsemän vuotta sitten julkaisemassani blogimerkinnässä Ajatuksiani sosialismista, työväenliikkeestä, Marxista ja marxilaisuudesta.

Markkinatalous vastaa hyvin kuluttajien tarpeisiin, mutta se toimii sosiaalisesti tehokkaasti ainoastaan, mikäli sen toimijoilla on suurin piirtein tai edes jossain määrin yhtä paljon taloudellista valtaa.

Jos joku keksisi sellaisen version sosialismista, josta eivät puuttuisi yksilönvapaudet ja johon ei kuuluisi täysin tai edes melko sataprosenttinen julkisen vallan omistus yrityksistä ja tuotannon ja rahoitusalan toimijoista, niin olisin välittömästi valmis hyppäämään kelkkaan mukaan.

Malli valtion tai julkisen vallan omistuksen laajasta määrästä talouselämän toimijoista ollessaan käytössä heikentää innovatiivisuutta ja yritteliäisyyttä, lisää huomattavasti byrokratiaa ja on myöskin erityisen huono vastaamaan kuluttajien tarpeisiin. Perinteinen sosialismi voi ajaa taloudellista tasa-arvoisuutta, mutta siinä myöskin joudutaan jakamaan niukkuutta sen valuvioista johtuen, koska se ei ole yhtä tehokas tuottamaan tavaroita ja palveluita kuin kapitalismi ja markkinatalous.

Muuten voisin olla korkeintaan jonkinlainen bernsteinilainen sosialidemokraatti.

Mutta lukitsen nyt vastaukseni: joko maltillisen normaali-liberalismin, (maahanmuuttokriittisen) bernsteinilaisuuden taikka hyvänlaatuisen (latinaksi benignus) sosialismin kannattaja. Olen. Toivottavasti tämä pätee tulevaisuudessa. Minulla on nyt kolme vaihtoehtoa tulevaisuutta varten.

Mutta kun tuo henkinen järistys tapahtui minussa jo aika monta kuukautta sitten, niin täytyy kiinnittää huomiota siihen, että monet tässä blogissa julkaisemani blogimerkinnät olen kirjoittanut jo kuukausia aikaisemmin eivätkä välttämättä vastaa täysin niitä näkemyksiäni, jotka minulla on ollut merkinnän julkaisuhetkellä.

Omat esikuvani

Osallistuin alle vuosi sitten erään ohjelmoidun ryhmän toimintaan. Sillä kertaa aiheena oli esikuvat.

Keksin heti kolme minulle tärkeää esikuvaa. Mutta ne sattuivat olemaan kaikki fiktiivisiä henkilöitä. Nämä kolme olivat ja ovat seuraavat:

1. John Sheridan, yksi supermassiivisen Babylon 5 -avaruusaseman sotilaskuvernööreistä. Sheridan kannattaa oikeusvaltiota ja demokraattista prosessia ja vastustaa totalitarismia. Ja tottelemaan tottuneena sotilaana hän joutuu sitten miettimään, että mitä kohtaan hänen pitää lopulta olla uskollinen ja kuuliainen. Sheridaniin jotenkin liittyen voit niin halutessasi käydä lukemassa blogimerkintäni Vuosi 2024 alkaa kohta olla mennyt, jonka kohdassa 4 (neljä) selostan ko. tieteissarjasta jotakin oleellista.
2. Christopher Foyle, englantilainen poliisipäällystöön kuuluva keski-ikään ehtinyt miesoletettu henkilö toisen maailmansodan aikaisessa Yhdistyneen kuningaskunnan etelärannikolla sijaitsevassa Hastingsin kaupungissa. Leski. Onkohan hänen poliisiarvonsa ylikomisario? Ja tv-sarja on Foylen sota. Foyle on joutunut lähettämään poikansa sotaan, ja sinne hän haluaisi itsekin, mutta taitava poliisi halutaan pitää kotirintamalla poliisivoimia johtamassa. Monet haluavat ottaa taloudellisen hyödyn sodan tuomasta vaikeasta tilanteesta, ja Foylen työsarkana ovat usein kiskonnat ja mustan pörssin keinottelut samoin kuin murhat. Hän on valmis panemaan itsensä alttiiksi sotilas- ja tiedusteluviranomaisten vihalle kaivaessaan esille totuutta. Maavoimat on lainannut hänelle autonkuljettajaksi naisoletetun Samantha Stewartin, ja tämän lisäksi hänen tärkeänä apulaisenaan toimii jalkaan haavoittunut ja sitä kautta sotatoimikelvottomaksi joutunut rikosylikonstaapeli Paul Milner. Christopher Foyle ei myöskään ole rasisti. Yhdysvaltalaisten sotilaitten maahantulo tuo hänen työhönsä omat haasteensa. Foyle on poliisistatuksestaan huolimatta sopivan inhimillinen kansalaisten palvelija. Jos minun pitäisi jotain kritiikkiä häntä kohtaan esittää, niin se on se, että mies näyttää kannattavan kuolemantuomiota. Mutta toisaalta poliisina hän joutuu noudattamaan toimessaan lakia, eikä hän edes voisi yksinään tehdä mitään kuolemantuomion poistamisen hyväksi, vaikka haluaisi.
       Niin, ja sodan jälkeen Foyle pestautuu tiedusteluviranomaiseksi. Tämä osa sarjaa oli minusta vähemmän kiinnostava ja mukava.
       Näin myöhemmin henkilöhahmoon liittyvän unen, jossa olin itse Foyle.
3. Patrick Jane, mentalisti. Mentalisti-tv-sarjan nimiosahenkilö. Jane oli julkisesti eli televisiossa mennyt vittuilemaan rankasti väärälle ja hyvin älykkäälle, runsaasti resursseja omaavalle ja kierolle rikolliselle. Tämä mies, josta käytetään nimitystä Red John, tappoi sitten hänen perheensä. Aikaisemmin Patrick Jane oli elänyt jonkinlaista erinomaisen taitavan huijarin elämää. Nyt kun hänen entinen normaali elämänsä on tuhoutunut, hän päättää omistaa elämänsä perheensä murhaajan saattamiseksi oikeuden eteen; toki toinen ja todellinen vaihtoehto on tämän tappaminen omin käsin. Niinpä hän onnistuu ujuttautumaan Kalifornian osavaltionpoliisin CBI:n (=California Bureau of Investigation) palkattomaksi konsultiksi. Samalla kun hän yrittää löytää Red Johnin, hän tulee auttaneeksi lainvalvontaviranomaisia myös muiden rikosten selvittelyssä, ja yleensä melko suurella onnistumisprosentilla. Jane on erinomainen tuki CBI:n tutkimuksissa erinomaisen havaintokykynsä ja ihmistuntemuksensa perusteella.
       Sarjassa muuten tavattoman monen jakson nimessä on tavalla toisella adjektiivi punainen.
       Olen itse tavannut arvostaa taikureita ja mentalisteja siitä syystä, että he ovat erinomaisia paljastamaan huijareita.

Vähän aikaa mietittyäni sinä päivänä keksin kyllä oikeankin elämän henkilön, jota voisin pitää esikuvanani. Tämä henkilö on Eduard Bernstein (1850-1932), saksalainen marxilainen teoreetikko ja poliitikko, josta tuli selkeän älynsä ja viileän järjenkäyttönsä ansiosta marxilaisuuden reformistisen suuntauksen perustaja. Toinen marxilaisen työväenliikkeen alkuperäisistä perustajista, Karl Marx (1818-1883), oli halunnut kääntää filosofi Friedrich Hegelin (1779-1831) idealistisen filosofian ylösalaisin, jotta se saataisiin jaloilleen eli perustumaan havaittaviin tosiasioihin. Minun mielestäni Bernstein taas on se, joka sai marxilaisuuden laskeutumaan pilvistä ja seisomaan tosiasioiden vankalla perustalla.

Vuonna 2017 tässä blogissani julkaisemastani blogimerkinnästä Bernsteinilainen sosialidemokratia – ei utopismia voi halutessaan käydä katsastamassa, mitä olen aikaisemmin sanonut Bernsteinin teeseistä.

Bernsteinin vuonna 1899 ilmestynyt teos Sosialismin edellytykset ja sosialidemokratian tehtävät on näyttänyt suuntaa maailmalle. Asiaa toki auttoi sosialidemokratiasta irrottautuvan ja väkivaltaiseen vallankumoukseen uskovan kommunismin syntyminen ensimmäisen maailmansodan lopulta alkaen, mutta joka tapauksessa viimeksi kuluneiden sadan vuoden aikana sosialidemokraattisen aatteen sisältö alkoi yhä enemmän olla sitä, mitä Bernstein oli esittänyt kirjassaan.

Historia on myös osoittanut, että sosialidemokraattinen yhteiskuntamalli sanan laajassa merkityksessä tuottaa eniten hyvinvointia kansalaisille.

Myöhemmin olin keksinyt myös kaksi varsin pontevaa hyvää ehdokasta esikuvikseni: Spartacuksen ja Jeesus Nasaretilaisen.

Spartacus (k. 71 eKr.) on se traakialainen orjagladiaattori, joka onnistui saamaan aikaan pahiten Rooman valtakunnan olemassaoloa uhanneen orjakapinan. Kun hän oli tovereineen keittiöstä hankkimillaan välineillä taistellut tiensä ulos Capuan gladiaattorikoulusta, hän vetäytyi tovereineen, joihin oli liittynyt lisää vapautta janoavia karanneita orjia, ennen pitkää Vesuvius-vuorelle. Roomalaiset eivät pitäneet orjakapinallisia minään oikeana uhkana vaan pikemminkin vain poliisitoimet osakseen ansaitsevana tapauksena. Ja niinpä he lähettivät Spartacuksen joukkiota vastaan ensin vain tavallisista kansalaisista koostuvan miliisiyksikön. Jota armeijaa johtava Gaius Claudius Glaber oli siinä määrin ylimielinen ja varma omasta sotilaallisesta ylivoimastaan orjiin nähden, että hän tukittuaan näiltä pääsyn pois Vesuviukselta hän jätti linnoittamatta leirinsä. Mutta orjat valmistivatkin köynnöksistä välineitä, joiden avulla he laskeutuivat vuoren toiselta puolelta alas. Ja sitten vyöryttivät tehokkaasti roomalaiset asevelvolliset. Tämän jälkeen Glaberista ei kuultu enää mitään. Hän oli joko kuollut taistelussa taikka maineensa menetettyään menettänyt myöskin mahdollisuuden jatkoon virkauralla (cursus honorum).

Tämän jälkeen Spartacus ja kumppanit onnistuivat lyömään vielä useita heitä vastaan lähetettyjä roomalaisia armeijoita, mukaan lukien Rooman korkeimpien viranhaltijoiden konsuleiden johtamat armeijat. Rooman rikkain mies ja suuri kusipää, Marcus Licinius Crassus onnistui lopulta lyömään entisten orjien armeijan, mutta se vaati erittäin paljon oman pätäkän pistämistä tiskiin ja hirvittävän määrän legioonalaisia varustamista ja kouluttamista. Yhden kerran hän sotakampanjan aikana joutui jopa turvautumaan wanhaan ja jo osittain unohtuneeseen perinteeseen, hirvittävään decimatioon kurin parantamiseksi joukoissaan. Onneksi hän sitten kuoli vuosikymmeniä myöhemmin lähdettyään omin luvin sotimaan Parthiaa vastaan. Mutta sääli tavallisia sotaretkeen osallistuneita legioonalaisia, joista myöskin lähes kaikki kuolivat.

Ei sinänsä liity enempää Spartacukseen, mutta vasta äskettäin olen julkaissut blogimerkinnän Crassula-rahapuun latinankielisen nimen ja Marcus Crassuksen henkilön välisestä todennäköisestä suhteesta.

Nämä kaksi miestä ovat tietty esikuvina hiukan hankalia. Tämä johtuu siitä, että kummastakin on jäänyt jälkimaailmalle vain vähän todellista tietoa.

Jeesus Nasaretilainen on minusta eri asia kuin Jeesus Kristus. Jälkimmäinen on normikristityillä uskonnollisen uskon kohde.

Uskon, että Jeesus Kristus -hahmo perustuu kuitenkin tietyiltä osin todelliseen historialliseen henkilöön. Hänen henkilöönsä on kuitenkin liitetty runsaasti legendanomaista ainesta sen jälkeen, kun häntä jumaloivat ihmiset tekivät hänestä paitsi maailman messiaan niin lopulta vielä Jumalan ainoan pojan.

Luultavasti kaikki evankeliumeihin sisällytetyt kertomukset miehen lapsuudesta ovat ei-aitoperäisiä.

Minusta näyttää siltä kuin Jeesus olisi kuitenkin ollut juutalainen rabbi, joka olisi kerännyt ympärilleen oppilasjoukon, johon poikkeuksellisesti sen ajan juutalaisen kulttuurin kannalta kuului myös naisoletettuja.

Ennen julkista toimintaansa Jeesus lienee toiminut keskiluokkaisessa rakentajan ammatissa, jonka hän oli oppinut isältään Joosefilta, joka näyttää kuolleen ennen poikansa ryhtymistä aktivistirabbiksi.

Jeesuksen opetuksen mukaan Jumalan valtakunta oli lähellä. Hän myös Vuori- tai Kenttäsaarnassaan veti eettiset vaatimukset aivan tappiin, jotta kuulijat lopulta ymmärtäisivät, ettei kukaan kykene pelastamaan itseään omilla Jumalasta irrallisilla voimavaroillaan ja mahdollisuuksillaan. "Mikä on ihmiselle mahdotonta, se on Jumalalle mahdollista", Jeesus on Uuden testamentin mukaan todennut.

Jeesus oli ideologisesti lähellä farisealaisten "puoluetta" johon kuuluvat pyrkivät tekemään juutalaisen lain noudattamisesta vähemmän kuormittavaa tavallisille juutalaisille. Hän kuitenkin saattoi arvostella lainopettajia tekopyhyydestä ja kovuudesta, mikä toi hänelle vihamiehiä.

Juutalaisten pääsiäisjuhlan aikana, jolloin uskonnollinen loiskiehunta tapasi olla korkeimmillaan, eräiden juutalaisten johtomiesten lähettämä aseistettu miesjoukko nouti Jeesuksen oikeudenkäyntiin, joka pidettiin yöllä. Monet johtohenkilöistä olivat pelänneet, että Jeesuksen puhe itsestään messiaana saisi roomalaiset vallanpitäjät hermostumaan. Ja Rooma sitten mittavilla sotilaallisilla voimavaroillaan aiheuttaisi runsaasti henkilömenetyksiä rauhanomaisille juutalaisille.

Uuden testamentin mukaan Jeesus oli kieltänyt tilanteessa itsensä puolustamisen miekalla, ja tämä on minusta myönteistä.

Juudean roomalainen praefectus, sotilasviranomainen nimeltä Pontius Pilatus, lopulta tuomitsi Jeesuksen kuolemaan ristillä. Koska Jeesus ei ollut Rooman kansalainen, hänelle ei suotu helppoa kuolemaa hänen kaulansa katkaisemisella miekalla. Ristiinnaulitseminen oli mahdollisimman kiduttava tapa kuolla. Roomalaiset lienevät oppineet rangaitsemisinstituution karthagolaisilta, ja Karthago oli alun perin ollut ollut foinikialaisten siirtokunta. Foinikialaiset taas lienevät omaksuneet tavan persialaisilta.

Jotenkin kummasti historiallisen Jeesuksen tunteneet ihmiset sitten kuitenkin myöhemmin saivat päähänsä, että Jeesus oli kyllä kuollut ristille naulattuna mutta sitten herännyt henkiin. Ja noussut Jumalan oikealle puolelle. Ja lähettänyt myöhemmin Jumalan Pyhän hengen oppilailleen.

On kuvaavaa, ettei Jeesus tarinan mukaan jäänyt useammaksi kuukaudeksi saatikka vuodeksi henkiinheräämisensä jälkeen hengailemaan Maan päälle.

Minusta neljästä Uuden testamentin evankeliumista Markuksen evankeliumi on söpöin, koska se näyttää kirjoitetun sillä mielellä, että kaiken pitää mennä siinä oikein, juuri siten kuin oli oikeasti tapahtunut. Vanhimmista evankeliumin käsikirjoitusversioista muuten puuttuu tarina Jeesuksen ylösnousemuksesta. Ja Markuksen evankeliumi onkin vanhin evankeliumeista.

Evankeliumit toki kertovat Jeesuksesta vain sellaista, mitä tietyllä tavalla uskonnollisesti virittyneet kirjoittajat ovat katsoneet tärkeäksi tai ei ainakaan kovin epäoleelliseksi. Mutta minun on vaikea uskoa, että ensimmäiset kristityt olisivat keksineet koko hahmon.

Evankeliumien kirjoittajat ovat kuulemma kirjoittaessaan niitä käyttäneet hyväkseen wanhoja Jeesuksen puheiden kokoelmia.

Ja joka tapauksessa minulle on täysin selvä asia, ettei historiallinen Jeesus Nasaretilainen olisi halunnut perustaa uutta uskontoa. Hän oli juutalainen ja vain juutalainen siitä huolimatta, että hän saattoi suhtautua tavanomaista myötämielisemmin pakanoihin eli ei-juutalaisiin, sekä naissukupuolen edustajiin.

Jeesus-uskonnollisuudessa minua ärsyttää varmaankin eniten kuitenkin se, että Jeesuksen tuominen osaksi Jumalaa antropomorfisoi Jeesus-uskovaisten jumalakuvaa. Juutalaisuudessa taas, myöskin silloin Jeesuksen aikana, on taas kielletty tekemästä kuvaa Jumalasta, koska sellaisen palvominen katsotaan epäjumalanpalvelukseksi.

Mitä taas tulee Spartacukseen, niin myös hänestä me tiedämme varsin vähän. Minusta se on varsin ikävää. Mutta hän on kuitenkin selvästi historiallinen henkilö eikä ole ollut kenenkään uskonnollisen uskon kohde. Spartacus kuoli taistelukentällä muuten noin sata vuotta ennen kuin historiallinen Jeesus Nasaretilainen ristiinnaulittiin.

Mutta Jussi Halla-ahosta (s. 1971) ainakin voi sanoa, että hän on todellinen henkilö, vaikka onkin joidenkin ihmisten kannalta ärsyttävä. Hallis on länsimaisen (liberaalihkon) kulttuurin sairaalloisen pelon eli fobian uhri ja ihan vielä oikeusteitse. Tällaisesta fobiasta voi käyttää vaikka nimitystä hesperofobia (kreikan kielellä hesperos=länsi). Mutta ainakin Jussi Halla-aho on päässyt tasavallan toiseksi korkeimmalle pallille eli Suomen eduskunnan puhemieheksi. Oman kulttuurin sairaalloista pelkoa muuten nimitetään oikofobiaksi. Tavallaan pidän Halla-ahoa myös eräänlaisena esikuvanani. Demokratian ja ihmiskasvoisen nationalismin kannattaja, joka asettaa itsensä alttiiksi epäliberaalihkon oikeuslaitoksen ja yksisilmäisehkön ja myöskin epäliberaalihkon valtamedian riepoteltavaksi ja kuvaannollisesti potkittavaksi ei voi olla nk. turha jätkä.

500 tuntia lennetty X-Plane 12 -lentosimulaattorilla

Aikaisemmin tällä viikolla, olikohan kyseessä tiistain jälkeinen alkuyö, sain täyteen 500 tuntia kaupallisella X-Plane 12 -lentosimulaattorilla.

Koska oletin, että olin kuitenkin noin prosentin verran simulaattorin käyttöajasta käyttänyt muuhun kuin lentohärvelillä lentämiseen, päätin hankkia täydet 505 tuntia täyteen.

Eli nyt olen lentänyt lentosimulaattorillani täydet 500 tuntia yhteensä.

Tiedän X-Planesta olevan myös olemassa versio oikean fyysisen maailman lentäjien kouluttamista varten. Se oli käynyt minulle ilmi National Geographic -tv-kanavan ohjelmasta Lentoturmat hetki hetkeltä.

Kävin katsomassa sovelluksen hinnan. Se oli tuhat dollaria, ja olettaisin hinnan koskevan asennusta yhteen työasemaan.

"Epäkaupallinen" versioni on maksanut minulle huomattavan paljon vähemmän.

X-Plane on varsin mainio. Myöskin sen graafinen ilme on loistava tai vielä loistavampi, mikäli tietokoneessa riittää potkua. Lisäksi se vielä toimii Linux-(työpöytä)käyttöjärjestelmässäkin.

Vuoden 2021 tammikuussa olin ostanut tehokkaan PC-tietokoneen keskusyksikön yhden kaverini kehotuksesta, kun minulla sattui silloin olemaan hieman ylimääräistä varallisuutta. Hökötys maksoi ilman kuljetuskustannuksia hieman alle 900 euron verran. Siitä tuli pelitietokoneeni ydin. Kaverini lahjoitti minulle tuolloin näytön pelinautintoa varten. Annoin uudelle tietokoneelleni nimen  Monsteri sen ilmiselvän tehon, ja fyysisen koon, vuoksi.

Tai tiukasti ottaen keskusyksikkö ei ollut uusi, sillä kyseessä oli entinen yritystietokone, joka oli saanut uuden elämän myytynä edelleen tietokoneliikkeelle. Ja päädyttyään sitten minulle. Jotkut yritykset kun ovat harrastaneet tällaista, että käyttävät huipputehokkaita työasemia esim. kahden vuoden ajan, kunnes jälleen vaihtavat uusiin.

Olen tavannut käyttää ilmaisua kotilentosimulaattori. Termi viittaa siihen, että kyseisenlaista lentosimulaattoria ei luultavasti tai välttämättä käytetä oikeiden lentäjien koulutukseen vaan sitä käytetään yleensä kotitietokoneella.

Lentoharrastukseni kotilentosimulaattoreilla oli alkanut vuoden 2020 alkupuolella koronapandemiarajoitusten alkamisen vuoksi, kun ei ensin päässyt edes periaatteessa käymään lafkan, josta käytän nimitystä yhdistykseni, paikallisessa toimipisteessä, jossa itse olin tavannut viettää aikaa aika paljon. Samasta yhdistyksestä eräs kaverini nimeltä Hannu ryhtyi hommaan mukaan. Kokoonnuimme tuolloin aina silloin tällöin kotonani. Jonkin ajan päästä toinen kaverini, myöskin yhdistykseni väkeä, tuli hommaan mukaan. Myöhemmin homma kuitenkin alkoi hiipua, kun yhdistys oli taas avautunut, ja myöhemmin koronarajoitukset muutenkin vielä purettiin.

Jälkeenpäin ajatellen olisimme voineet keksiä jonkin halvemman harrastuksen, kuten Tetriksen pelaamisen. Tai edes Taistelun Wesnothista pelaamisen. Jälkimmäistä voi pelata hyvin myös yhdessä kaverin tai kavereiden kanssa. Siinä on omanlaisensa ja hyvin toimiva pelimekaniikka. Minulle olisi käynyt myös poliittisen simulaatiopelin NationStates pelaaminen yhdessä verkossa.

Jouduin ensi alkuun ostamaan itselleni ilotikun, jonka monet tuntevat vain englanninkieliseltä nimitykseltään joystick. Siis kyseessä tuli olla sellainen ilotikku, jossa on kierrettävä sauva sekä vipu kaasun säätämistä varten, eli lentoilotikku. Sauvaa kiertämällä voi siis korvata sivuperäsinpolkimet lentosimulaattorissa.

Paljon myöhemmin tulin ostaneeksi rakkineen, josta olen käyttänyt lyhyttä nimitystä kaasuvivustöhärpäke, joka ei kuvaa laitteen ominaisuuksia kovin kattavasti.

Olin tavannut vuodesta 2020 alkaen lennellä kahdella epäkaupallisella kotilentosimulaattorilla eli GeoFS:llä ja FlightGearillä. Jälkimmäinen näistä on enemmän oikea lentosimulaattori ja edellinen on selvästi "arcademaisempi". GeoFS:ssä ei kotipilotin ole mahdollista hallita ohjaamon asioita yhtä perusteellisesti kuin oikeammissa lentosimulaattoreissa. Myöskin vauriomallinnus on siinä kovin karkea.

GeoFS:ää olen käyttänyt enemmän rentoutumiseen ja FlightGeariä oikean lentotuntuman hakemiseen. GeoFS, joka pyörii internetselaimessa, on myös käytössä paikan, josta käytän nimitystä "yhdistykseni lännenpuoleinen toimipiste", asiakastietokoneessa. Tai no totta kai se on, kun sitä pääsee käyttämään yksinkertaisesti kirjoittamalla selaimen osoitepalkkiin internetosoitteen. Tai internetin hakukoneen kautta.

FlightGear oli ollut liian raskas ohjelmisto siinä pyöriäkseen siitä huolimatta, että se on selvästi kevyempi kuin kaupalliset lentosimulaattorit – tuo Laminar Researchin X-Plane ja Microsoftin FlightSimulator. Ei kykene toimimaan edes uusimmassa asiakastietokoneessa.

Vuonna 2023 yhdistykseni paikallisessa toimipisteessä oli ollut töissä järjestöapulaisena nainen, jonka onnistuin lyhyessä ajassa kouluttamaan lentämään GeoFS:llä. Tosin on todettava, että hän oli todellinen luonnonlahjakkuus. Hän opetti sitten myös yhdistykseni kävijöitä lentämisen jalossa taidossa. Valitettavasti byrokraattisten syiden vuoksi hän joutui myöhemmin lähtemään palveluksestamme. Hän oli palkkatukityöllistettynä nimittäin meillä, ja siihen aikaan rupeama sai kestää korkeintaan vuoden. Nykyään maksimiaika palkkatukityöllistetyllä on jopa vain kymmenen kuukautta. Ja viimeiset viikot työrupeaman kestosta koostuu ansaituista lomapäivistä.

Kiitokseksi koulutuksestani työntekijämme oli ostanut minulle juuri ennen loppulomalle lähtöään keraamisen minipienoismallin toisen maailmansodan aikaisesta yhdysvaltalaisesta Vought F4U Corsair -hävittäjästä. Säilytän sitä aarteenani.

Koska upea kaasuvivustohärpäkkeeni toimii hyvin ja perusteellisesti ainoastaan X-Planessa, lentelyni epäkaupallisilla lentosimulaattoreilla on vähentynyt sittemmin paljon.

Voin tässä mainita lyhyesti, että X-Planen versio 11:lla olin aloittanut X-Plane -"urani". Paljon myöhemmin vasta ostin sitten itselleni version 12.

Olen aina ollut kiinnostunut lentokoneista ja lentämisestä. Isäni oli ollut lentokonemekaanikko Finnairilla ennen kuin hänet pistettiin eläkeputkeen. Hän kuoli vuonna 2007.

Tunnen (mm.) suomalaisista sotalentäjistä kirjoittaneen ja edelleen kirjoittavan kirjailija Jukka Piipposen, jonka nettisivuja ylläpidän, ja myöskin arvostan suuresti Suomen ilmavoimien merkittävää panosta viime sodissamme.

Olen vuoden 2023 syyskuusta alkaen pitänyt blogia nimeltä Lentoblogi. Sen aihepiiri on lentäminen ja erityisesti virtuaalilentäminen, joka termi tarkoittaa kotilentosimulaattorilla lentämistä.

Oli ollut tarkoitus, että useampikin virtuaalilentämistä harrastavista kavereistani tulisi mukaan kirjoittamaan blogiini, mutta lopulta vain Piipponen on ehtinyt mukaan hommaan. Hän kirjoittaa siihen kuitenkin vain säännöllisen epäsäännöllisesti, koska hänellä on muutakin elämää. Kuten tietokirjailijan ammatti.

Torstaina 11.12.2025 jJs.Suomen aikaa klo 00.53 lentokoneeni pyörät olivat pysähtyneet Australian Darwinin lentokentän kiitotiellä, paikallista Pohjoisterritorion aikaa klo 8.23.

Pelien suoratoistopalvelun Steamin tilaston mukaan olin käyttänyt X-Plane 12- lentosimulaattoria 510 ja puolen tunnin ajan, joten uskon todella lentäneeni nyt sen 500 täyden tunnin ajan tällä.

Olin aloittanut Australian ympäryslentoni lentokentältä, joka sijaitsee hyvän matkaa kaakon suuntaan Darwinista. Darwinissa olin poikennut sitten. Tulin siihen tulokseen, että voisin tehdä – suhteellisen hitaalla – lentokoneella Beechcraft Baron 58:lla, joka oli toiminut jo pitemmän aikaa "vakiolentokoneenani", lentäen Australian ympäri.

BB 58 on alatasoinen sisäänvedettävillä laskutelineillä ja kahdella potkuriturbiinimoottorilla ja hyvin pienellä matkustamolla varustettu pienlentokone. Lensin sillä Darwinista vastapäivään koko Australian ympäri, ja yleensä lensin melko lähellä merta. Välillä tein pieniä poikkeamia reitilläni, mutta Tasmanian saarella en viitsinyt käydä, koska olin käväissyt siellä joskus aikaisemmin. Siis lentosimulaattorilla.

Saatoin lentää suuren osan matkasta 7000 jalan korkeudessa. Nopeuteni saattoi olla melko yleisesti noin 350 km/h. On se sentään vähän parempi nopeus kuin aikaisemmalla vakiolentokoneellani Cessna 172:lla.

Opin lentorupeamani aikana uudelleen pelkäämään pimeää, varsinkin Länsi-Australian osavaltiossa. Siellä ei ole isommin hyviä lentokenttiä.

Olin ennen rupeamaan ryhtymistäni heivannut perämiehen hittoon hytistä ja samoin kaiken mukana kuljetettavan rahdin, olivat nämä sitten tavaraa tai ihmisiä. Yleensä tankkasin polttoainetankit mahdollisimman täyteen löpöä, ja se olikin hiton järkevää.

On toisaalta ollut viimeksi kuluneina vuosina hieman virtuaalilentämistä hankaloittava tekijä, ettei minulla itselläni ole ollut lennonopettajaa.

Lentoblogini aihetunnisteista löytyy myös Australia. Tosin en ole tehnyt siellä selkoa läheskään koko tuosta älyttömän pitkästä lentorupeamastani.

Yksinkertaisesti sellainen mies haluan olla

 Haluan olla mies ilman illuusioita.

Teen maagisia riittejä

Jos haluan, että joku ihminen tulee käymään sovitusti luonani ja vieläpä suhteellisen ajoissa, niin voin ruveta tekemään mitä tahansa kivaa ja keskittymistä vaativaa harrastusta, jota ei mielellään kukaan saa keskeyttää. Tällaisia harrastuksia voivat minulla olla esim. lentäminen kaupallisella lentosimulaattorillani X-Planella taikka kieltenharrastaminen.

Tällä tavalla taivutan jumalat huolehtimaan siitä, että tulen keskeytetyksi juuri silloin, kun olen tekemässä jotain tuiki järkevää tai mielenkiintoista. Aina tämä ei ikävä kyllä toimi.

Tähän jotenkin liittyen. 30-35 vuotta sitten olin tehnyt muistiinpanoja eräästä uskonnonpsykologisesta teoksesta, joka oli  antanut minulle jopa jossain määrin herätteitä. Paljon myöhemmin olen nettisivuillani julkaissut tekstin Uskonto ja maailmankuva, jossa käsittelen tuon kirjan esitystä.

Sen kirjoittaja, joka oli Suomen virallisen evankelisluterilisen kirkon teologi, oli pohjannut sen sveitsiläisen psykologian klassikon Jean Piaget'n (1896-1980) näkemyksiin. Kirjan mukaan maailmankuvilla on aina jonkinlainen rakenne, ja iän myötä ihmisen kyky omaksua erilaisia maailmankuvan tyyppejä lisääntyy. Ja sama koskee siis myös uskonnollisia maailmankuvia.

Siteeraan seuraavassa omaa kirjoitustani tähän asiaan liittyen:

Primitiivisen maailmankuvan tunnusmerkkinä voidaan pitää näkemystä, että kaikki tapahtumat ovat elävien olentojen aiheuttamia. Maailmankuva ei tunne lainalaisuutta. Toinen tunnusmerkki on se, että maailman ajatellaan olevan staattinen: siinä ei ajatella olevan tiettyyn suuntaan vaikuttavia muutoksia.

"Primitiivisissä kulttuureissa" moraali on tapamoraalia. Muunlaista eettisyyttä kuin yhteiskunnan lakien ja normien noudattamista ei primitiivinen maailmankuva tunne. Tästä syystä primitiivisten ihmisten eettinen näkemys ei varmasti voi olla kovin korkeatasoinen.

Primitiiviseen maailmankuvaan perustuvia uskontoja nimitetään usein animistisiksi.

Primitiivinen ihminen ei tunne lainalaisuutta myöskään jumalien toiminnassa. Niinpä hän kokee, että hänen tulee taivuttaa jumala itselleen suosiolliseksi. Tämä tapahtuu rukouksin, uhrein ja riitein. Animististen uskontojen jumalat ovat kovin ihmisenkaltaisia, niiden mieli voi herkästi muuttua. Niinpä primitiivinen palvoja ei ikinä voi olla täysin varma siitä, haluaako hänen jumalansa auttaa häntä.

Ja niin minusta tuli kohtalonuskoinen

Siteeraan ensialkuun Terminaattori-saagan John Connoria, jonka nimi kuulostaa etäisesti samalta kuin omani:

The whole story goes: The future is not set. There's no fate but what we make for ourselves.

Tuon perusteella fiktiivinen herra Connor näyttää kannattavan vapaan tahdon olemassaoloa.

Minä taas olen jo pitemmän aikaa, itse asiassa vuosia, kannattanut ajatusta, että ihmisen tahto ei ole vapaa. Ihmisellä on yhtä paljon vapaata tahtoa kuin shakkitietokoneella on vapautta valita siirtonsa.

Lisäksi yli puoli vuotta sitten olin tullut siihen tulokseen, että usko kohtaloon ei kuulostakaan loppujen lopuksi kovin pahalta.

Tämä on ihan sattumaa, mutta olin vasta jokin aika sitten sattunut lainaamaan kirjastosta wanhan ranskalaisen romaanin, jonka toinen päähenkilö on isännän palvelija, joka vakaasti uskoo suureen maksimiinsa, että kaikki mikä tulee tapahtumaan on ylhäällä kirjoitettuna suureen kääröön, ja toistelee maksiimiaan mielellään aina välillä keskustelukumppaneilleen, kun se tuntuu sopivan tilanteeseen. (Yritän kirjoittaa romaanista paraikaa jonkinlaista kirjaesittelyä.)

Kohtaloa ei voi paeta, mutta kun omaa kohtaloaan harvemmin itse tietää, niin minusta kohtaloon uskomisessa ei ole mitään epäviisasta, vaan se on pelkästään loogista.

Muutkin eläimet kuin ihminen tekevät valintoja ja päätöksiä. Kaikki eläimet ihminen mukaan lukien ovat intentionaalisia. Ihminen on vain mielettömän laajassa määrin kulttuuriolento, ja siksi hänen toiminnassaan on ikään kuin enemmän vapausasteita kuin muilla Maapallolla elävillä kanssaeläimillään. Mutta silti ihmisenkin päätökset ja vapaat valinnat ovat suoraa seurausta kaikista niistä tosiolevan maailman tekijöistä, jotka ovat vaikuttaneet häneen ennen niiden tekemistä. Mieli ei ole syntynyt tyhjiössä, se ei elä siinä, eikä se ole koskaan ollut vaikutuksilta vapaa, vaan nämä sen sijaan luovat sen.

...

PS. 6.10.2025: Toisessa blogissani olen sattunut juuri julkaisemaan tämän blogimerkinnän aihetta jotenkin sivuavan tekstin otsikolla Kirjaesittely: Denis Diderot: Jaakko fatalisti ja hänen isäntänsä [vuodelta 1773].

Tietoturvapäivitysten saaminen vuoden lisäajaksi Windows 10:lle vaatii vielä rekisteröitymisen Microsoftin salaperäiseen ohjelmaan pikapikaa [päivitetty]

Päivitys:

Microsoftin Windows 10 -käyttöjärjestelmän yleinen tukiaika on päättymässä 14. lokakuuta 2025. Se ei näköjään aivan viimeisimmän tiedon mukaan kuitenkaan tarkoita tietoturvapäivitysten päättymistä. Nyt Microsoft on ilmoittanut luopuvansa Euroopan talousalueella myös aiemmin julkistamastaan edellytyksestä ilmaisten tietoturvapäivitysten saamiseksi.

Kiitoksia kuluttajien oikeuksia ajavan Euroconsumersin painostukselle.

Windows 10 -tietokoneen liittäminen Extended Security Updates (ESU) -ohjelmaan onnistuu asetuksista. Käytössä pitää olla vähintään Windows 10:n 22H2-versio.

Mutta aivan viimeisimmän tiedon mukaan Microsoft on sittemmin kuitenkin Euroconsumersille aikaisemmin lähettämäänsä kirjelmää korjannut sillä tiedolla, että ESU-paketin käyttö vaatii joka tapauksessa käyttäjältään Microsoft-tilin.

Alla alkuperäinen tekstini:

No nyt menee jälleen kerran erikoisemmaksi julkaisusyklini. Olen tapojeni orja, ja tapaan julkaista tässä blogissani merkinnän kullakin viikolla joko keskiviikkona, tai tiistaina sekä torstaina, taikka maanantaina, keskiviikkona sekä perjantaina.

Tällä viikolla julkaisin vasta keskiviikkona ensimmäisen blogimerkintäni, ja silti nyt vielä tänään perjantaina yhden. Maailmassa on selvästi virhe.

Mutta nyt lopulta sitten asiaan, joka on asia, josta puhun blogeissani nyt jo kolmatta kertaa tällä viikolla (tätä lajia ei tule enempää, tai siis tällä viikolla ei tule)...:

Aikaisin alkuvuonna oli tullut tieto, että Microsoft-yhtiö antaa Windows 10 -käyttöjärjestelmänsä käyttäjille sittenkin vuoden lisäaikaa käyttää sitä täysillä tietoturvapäivityksillä varustettuna ilman eri maksua. Suomalaisille(kin) käyttäjille on olemassa sellainen vaihtoehto, että ihmisen tulee ottaa käyttöön Microsoftin pilvipalvelu OneDrive. Näin Microsoft saa lisää käyttäjiä omistamalleen pilvipalvelulle, mutta uusia ominaisuuksia Windows 10 -käyttöjärjestelmään ei enää tule vuoden 2025 lokakuun 14. päivästä alkaen. Eli jos on käytössä Windows 10:n käyttäjillä OneDrive, niin sinne pitää sitten pistää varmuuskopiot omista tiedoista. Tosin Microsoftin antama ilmaistila pilvipalvelussaan voi tulla äkkiä täyteen, sillä tallennustilaa on vain viiden gigatavun verran, mikä on nykyaikana melko vähän. Mutta äkkiäkös sitä ihminen kaivaa kuvettaan ja maksaa yhtiölle rahaa.

Myöhemmin eli ihan viime tingassa on saatu sitten tieto, että kyseisen ylimääräisen vuoden kestävän tietoturvapäivitystuen saa ihminen vain, mikäli hän on rekisteröitynyt Microsoftin Laajennetut tietoturvapäivitykset (Extended Security Updates, ESU) -ohjelmaan. Tosin edes Suomen Ylellä ei ollut vielä 24.9.2025 tietoa siitä, että milloin ihmiset Suomessa pääsevät ohjelmaan rekisteröitymään. Täytyy nyt minun(kin) todeta, että Mikkisofta on jättänyt homman toooodella viime tinkaan. Ehkä tarkoitus on ollut saada myytyä Windows 11 wanhoille käyttäjille puolipakolla.

Ja täytyy vielä huomauttaa, että ei kannata ohjelmasta myöhästyä, mikäli haluaa ylimääräisen vuoden ajan saada ilmaiseksi Windows kymppiinsä Microsoftilta järjestelmän tietoturvapäivitykset. Ohjelmaan tulee saada siirryttyä viimeistään lokakuun 13. päivänä tänä vuonna 2025. Tätä myöhemmin se ei enää ole mahdollista.

Ja vuoden kuluttua, eli vuoden 2026 lokakuussa, joka tapauksessa päättyy Microsoftin ilmainen tietoturvapäivitystuki Windows 10:n käyttäjille, lopullisesti. Siitä pitäen ei käyttöjärjestelmään tule enää tietoturvapäivityksiä, eli se muuttuu ennen pitkää rei'ikkääksi, eli siitä tulee "matopurkki", eli yksilön tietoturva tulee olemaan mennyttä. Ei ainakaan kannata Windows 10:ssä sitten hoidella enää pankkiasioita.

Täytyy sanoa, että onneksi ongelma ei koske minua. Olen käyttänyt kotitietokoneideni käyttöjärjestelmänä Linuxia 2000-luvun ensimmäiseltä vuosikymmeneltä alkaen. Olen silti joutunut auttamaan useita tuttujani nyt Windows 10:n suhteen ja vuosien varrella yleensä Windowsin kanssa.

Tärkein syy Windowsin nuivintaani ja Linuxin käyttöön on ollut vapauden arvostaminen. En halua olla sidoksissa suuryhtiöön, joka määrää alusta loppuun, mitä sen käyttöjärjestelmässä on ja pitää olla. Linuxhan on hajautettu projekti. (Lisäksi minusta on kiva, että Linuxin laittoi aikoinaan alkuun suomalainen tietojenkäsittelytieteen opiskelija Linus Torvalds.)

Jos saan sanoa hiukan tuhmasti, niin Microsoft hoitaa Windowsinsa kuten Neuvostoliiton kommunistinen puolue ja kansallissosialistisen Saksan hallitseva puolue Saksan kansallissosialistinen työväenpuolue (anteeksi redundanssi): määrätään kaikki ylhäältä alaspäin.

Microsoft on myöskin käyttänyt vuosien varrella runsaasti kyynärpäitään kilpailun tukahduttamiseksi. Linuxilla toisaalta on ollut ongelma, joka kuuluu myös sen parhaisiin piirteisiin: on olemassa runsaasti erilaisia Linuxin levitysversioita, ja jo pelkästään tästä syystä Linux-käyttöjärjestelmä vaatii käyttäjältään enemmän "oppineisuutta" kuin Microsoftin Windows, jonka eri versiot eroavat toisistaan vain vähäisen.

Linuxin ohella on toki olemassa muitakin avoimeen lähdekoodiin perustuvia käyttöjärjestelmiä. Tärkeimpänä niistä pitää varmaankin mainita vapaat BSD-käyttöjärjestelmät, mutta niiden voi keskimäärin sanoa sopivan huonommin aloittelijoille kuin eräiden suosittujen Linuxin levitysversioiden.

Äoipiqwhwjoiqoqrwhrqhoqrhrqhrohrjjfqwuigqu ja Ä-pilkku, eli vielä yksi poliittinen itsemäärittelyni

Minusta on jossain määrin omaperäinen aikoinaan keksimäni poliittinen itsemäärittelyni "sekulaarin konservatismin kannattaja".

Tuollaisena tuo on mielestäni melkein täysin riittävä. Alakaneetiksi liittäisin kuitenkin vielä lisämääreen "liberaalin demokratian kannattaja".

Siteeraan Spede Pasasta: "Se on niin kiva."

PS: Otsikon tämänkertainen erityinen outous johtuu mitä luultavimmin siitä, että minusta olisin voinut käyttää ajan, jonka käytin tämän kirjoittamiseen, jonkin verran paremmin, jos olisin tehnyt jotain järkevää, sillä tämänkaltaisia tekstinpätkiä olen tuottanut mitä suurimmassa määrin jo aikaisemmin. Onneksi edellisinä päivinä kaksi lukijakommentoijaani olivat ystävällisesti tuottaneet jotain erityisen kivaa siteerausblogini yhteen merkintään lukijakommenttiensa sisältämien ajatusten muodossa. Ne saivat minut miettimään erästä oikein hienoa poliittista asiaa. Oikein hienoa, kun omat aivot virittyvät uudella tavalla.

Olenko minä oikeistolainen vaiko vasemmistolainen

Jos ajatellaan, että jos on olemassa poliittinen oikeisto, poliittinen keskusta ja poliittinen vasemmisto, niin minä koen silloin olevani keskustavasemmistolainen. Minun maailmassani tämä tarkoittaa suurin piirtein samaa kuin sosialidemokratia joko Marxilla (1818-1883), Engelsillä (1820-1895) ja Bernsteinilla tai ilman. Bernsteinin on tässä tarkoitus lieventää Marxin ja Engelsin aatteellisia ylilyöntejä ja huteja. Eli hyväksytään markkinatalous yksityisine yrityksineen, mutta tasoitetaan ja rajoitetaan ainakin sen pahimpia ylilyöntejä. Eduard Bernstein voidaan myös jättää pois ja ajatella minun kannattavan sosialidemokratiaa sanan yleisessä merkityksessä.

Jos taas ajatellaan, että on vain poliittinen oikeisto ja sitten poliittinen vasemmisto, niin silloin koen olevani vasemmistolainen. Vaikka toki silloin sijoitun mitä luultavimmin täsmälleen oikeiston viereen poliittisessa kannassani.

Voisin nimittää "omaa" puoluettani työväenpuolueeksi, mutta mielestäni sen kannattaisi olla pikemminkin avoin kansanpuolue, vaikka sen pitäisikin olla kriittinen pieneläjien nuivimista kohtaan.

...Jos ja kun en kannata elinkeinoelämän laajaa sosialisointia, niin voidaan jättää pois myös luokkataistelu.

Mutta oikeasti en halua esiintyä sen enempää oikeistolaisena kuin vasemmistolaisenakaan, mutta en myöskään keskustalaisena. Sen sijaan olen EDELLÄ ja muuta paskaa.

Katson olevani demokratian kannattaja ja demokratian kentässä poliittisesti maltillinen.

Mutta koska en kannata elinkeinoelämän sosialisointia ja koska olen kyllästynyt suomalaisen sosialidemokratian tämänhetkiseen suhteelliseen hedelmättömyyteen, niin ehkä minun olisi parempi sijoittaa itseni sittenkin porvarilliselle puolelle mutta joka tapauksessa oikeistososialidemokratian viereen.

Korjasin itse Fairphone 4 -puhelimeni

Yhdessä romaanissa muistaakseni isompi joukko henkilöitä oli muuttamassa uusiin maailmoihin syvän avaruuden halki. Yhteen avaruusaluksista oli tungettu kaikki puhelinteknikot. Tämä siis oli 1980-lukua. Avaruusalukseen tuli lopulta vika, ja se syöksyi laskeutuen jollekin elinkelpoiselle planeetalle.

Siinä tällainen aasinsilta. Minulla ja yhdellä ystävälläni Liisalla sattuu olemaan käytössä sama puhelinmalli eli Fairphonen sukupolvea neljä edustava älypuhelin. Fairphone on ikään kuin jonkinlainen reilun kaupan puhelin, tai ilmeisesti ainakin ylivoimaisesti parasta tällä heikosti kilpaillulla myyntialueella. Puhelinlajin takana on alankomaalainen yhtiö.

Fairphonen puhelimet on tuotettu ja valmistettu mahdollisimman pitkälle luontoa ja työntekijöiden oikeuksia kunnioittaen, ja monetkaan ihmiset eivät halua maksaa lisää siitä hyvästä, että valmistettavan puhelimen takana ovat hyvät arvot. Kyllä taannoisen neekeriorjuudenkin kannatuksen ymmärtää, kun tältä kantilta ajattelee: "Hyvää saa tehdä, kunhan se ei maksa minulle mitään."

Mutta on toisaalta väärin painostaa tavallisia ihmisiä olemaan hyviä. Siksi mahdollinen Jumala on luonut esivallan, että se voi toimien Järjen instrumenttina pakottaa niin yritykset, yhteisöt, perheet kuin yksityiset ihmiset jonkinlaiseen rotiin. Yritykset voivat käyttää neekereitä orjinaan, jos siitä on niille hyötyä. Mutta jos pakotetaan yritykset valtiovallan toimesta toimimaan paremmin, niin maailma toivottavasti kiittää.

Tämän pienen saarnani jälkeen mainitsen vielä sen, että jo silloin, kun Euroopan unioni ei vielä ollut ruvennut suosittelemaan tällaista käytäntöä, niin Fairphonen puhelimet ovat olleet varsin pitkälle käyttäjän itsensä korjattavia. Se on vielä pientä, jos akun voi itse vaihtaa älykännykkäänsä, mutta Fairphone-puhelimen sukupolven neljä puhelimessa voi käyttäjä itse vaihtaa sen lisäksi myös näytön, etu- ja takakameran, kaiuttimen ja USB-C-portin.

(Kesällä oli muuten ilmestynyt Fairphonen kuudennen sukupolven puhelin. Yritys julkaisee uuden mallin aina suurin piirtein kahden vuoden välein.) 

Minun ja myös Liisan puhelimessa oli kuitenkin ollut viime aikoina jotain vikaa.

Minun puhelimessani vika oli ollut siinä, että latausportti oli löysä. Löysyys varmaankin johtui siitä, että olin hätävarjelun liioitteluna pelätessäni henkilökohtaista konkurssia joutuessani maksamaan jonkin aikaa pankille ottamaani silmäleikkauslainaa ruvennut käyttämään kännykkääni langattomana modeemina, ja tein tätä useamman kuukauden ajan. Täksi ajaksi olin siis lakkauttanut kotini langallisen internetyhteyden. Puhelimeni jatkuva käyttö modeemina vaati virtaa, ja jatkuva latausportin kanssa häslääminen ei ilmeisestikään tehnyt hyvää puhelimelleni. Liisan puhelimessa taas vaikutti olevan virransyöttämisessä puhelimeen ongelmia.

Puhelimissamme oli eri viat, mutta olin tullut siihen tulokseen lopulta, että vika piilee kummallakin mitä luultavimmin samassa puhelimen komponentissa. Niinpä teimme yhteisoston ja tilasimme USB-C-portin puhelimiimme. Ottaen huomioon puhelinmallin suhteellisen kalliuden, varaosaportti oli halpa ostos.

Koska kävi ilmi, etten omista tarpeeksi pienipäistä ristipääruuvimeisseliä, niin sukulaismies Kari riensi avuksi ja lainasi avaruuskirurgin ruuvimeisselinpääkokoelman.

Sain juuri äsken eli torstaina 7.8. illalla vaihdettua komponentin kumpaankin puhelimeen. Vaikuttaa nyt varsin hyvältä.

Fairphonen sivuilta olin löytänyt englanninkielisen havainnollisen videon, jossa USB-C-portin vaihdossa tarvittavat toimenpiteet näytetään. Siitä oli paljon iloa. Mutta siitä huolimatta minua oli jännittänyt homma niin kovin. Ja sitä paitsi minun oli määrä tehdä sama toimenpide paitsi omalle, niin myös vanhahkon kaverini puhelimelle. Ei saanut tehdä isompia virheitä.

En aio tehdä tästä mitään suomenkielistä tutoriaalia, mutta kerron kuitenkin seuraavassa toimenpideohjelman pääkohdat:

1. Ensin luonnollisesti puhelin sammuksiin.
2. Sitten takakansi pois. Puhelimessa alempana vasemmalla kyljellä on pitkänomainen lokonen, jota kannattaa käyttää hyväkseen, jos haluaa saada kannen irti. Pikku hiljaa nytkyttäen avaa kantta. Kyllä se irti kokonaan lopulta lähtee.
3. Ja seuraavaksi akku irti ja pois. Akun alaosassa on nuoli, joka näyttää, mistä päin kannattaa lähteä ottamaan akkua irti.
4. Kaiutinosa on kiinni puhelimen alaosassa kuudella varsin pienikantaisella ristipääruuvilla. Ne kun saa irti, tai löysytettyä tarpeeksi, niin kaiutinosa on mahdollista irrottaa.
5. Se tapahtuu jonkin omistamansa välineen avulla. Kitaristeilla sellaiseksi käy plektra, ja melkein kaikilla muilla on omistuksessaan tai ainakin lompakossaan luottokortti tai muu sellainen jäykkä kortti, joka kelpaa tarkoitukseen.
6. Samaa kapinetta voi sitten käyttää myöskin USB-C-portin irrottamiseen.

Itse en yrittänytkään ottaa ruuveja kokonaan pois, koska minulla ei ollut käytössäni magneettipäistä ruuvimeisseliä. Jätin ruuvit sen sijaan paikoilleen. Liisan puhelimesta kaiutin lähti pois mukavalla tavalla. Mutta kun tein saman toimenpiteen omalla puhelimellani, niin yksi ruuveista lähti jonnekin. En tiedä, minne. Ja vielä tähän päivään mennessä en ole sitä löytänyt.

Mutta kaiutinosa vaikuttaa puhelimessani kuitenkin pysyvän tiukasti paikoillaan. Kaikki näyttää toimivan kuten pitääkin.

PS. Huvittavaa oli muuten se, että kun lähetykseen kuului kaksi kärpäsenkakan kokoista komponenttia, niin verkkokauppa – Gigantti – oli pakannut ne aivan kohtuuttoman kokoiseen pahvilaatikkoon. Periaatteessa nuo olisi voitu laittaa kuplamuovin sisään ja sitten kirjekuoreen. Olisi lähetys mahtunut sitten postiluukusta eikä Liisan olisi tarvinnut hakea pakettia Postin toimipisteestä.

...

PS. 17.8.2025: Siinä paha, missä mainitaan. Yle heitti ulos juuri seuraavan verkkokauppojen pakettien lähettämiseen liittyvän uutisartikkelin: Yksi ihminen tekee 10 hengen työt – verkko­kaupat keksivät keinon tehostaa toimintaa, seurauksena asiakkaille lähtee jättipaketteja. Täytyy sanoa, että ehkä pakkauspahvi on liian halpaa nykyään. Ja asiakkaat joutuvat hakemaan toimipisteestä asti saapuneen pienen ja ohuen ostoksen, jos sitä ei ole pakattu kirjepostin kokoiseksi.