Elämän idea lyhyesti

Maailmankaikkeuden ja elämän idea on kärsimys ja epäoikeudenmukaisuus.

PS. Minusta tämä on sanottu enemmän tai vähemmän masentavaan tapaan. Mutta se ei ole välttämättä virhe taikka syntiä.

Jumalan määritelmäni

Otsikossa sana "jumala" on isolla alkukirjaimella, mutta tämä johtuu siitä, että suomen kielessä virkkeen ja otsikon ensimmäinen sana tavataan kirjoittaa isolla alkukirjaimella.

Yksijumalaisissa uskonnoissa, kuten kristinuskon eri muodoissa, voidaan toki oman uskonnon jumalaa tarkoittava termi "jumala" kirjoittaa isolla alkukirjaimella ihan vain sen vuoksi, että kun uskonnon piirissä oletetaan kyseessä olevan ainoa jumala, niin silloin sana "jumala" on ikään kuin tämän jumalan nimi, tai ainakin toimii nimen korvikkeena.

(Sanoin tuossa "kuten kristinuskon eri muodoissa", vaikka normikristinuskoon kuuluva kolminaisuusoppi tekee monelle vaikeaksi uskoa, että kyseessä todella on yksijumalainen uskonto. Ainakin kyseessä on jonkinlainen sekasotku jos ei muuta. Mutta tämä on vain minun mielipiteeni.)

Ja sitten siihen jumalan määritelmääni:

Jumala, tai jumala, on kuolematon taikaolento, joka riippuen uskonnosta saattaa olla luonut maailman tai sitten ei, ja saattaa vaikuttaa enemmän tai vähemmän aktiivisesti maailmassa taikka sitten ei. Hän saattaa myös joissakin uskonnoissa vaatia ihmisiä noudattamaan tahtoaan. Jotkut taas voivat sanoa, että hän on "ainoastaan" jonkinlainen maailmansielu, jolla ei ole sen kummemmin mielen toimintaa. Vaikka mikä minä olen arvostelemaan häntä.

Vielä tähän päivään mennessä ei ole kuitenkaan saatu luotua kunnollista eli toimivaa tutkimusohjelmaa jumalien tutkimiseksi empiirisesti. Jokin jumalista, tai useampikin, voi silti olla olemassa, aivan kuten Russellin teekannu.

Babylon 5 -sarja näkyy ilmaiseksi ja laillisesti ja on näkyvä yhä enemmän Youtube-palvelussa

Oi, katso, mitä tuolle oli yllättäen tapahtunut melkein välittömästi, alatekstissä. Toivottavasti palaa takaisin.

1990-luvulla tehtiin eräs maineikas fiktiivinen tieteissarja nimeltään Babylon 5. Olen viime aikoina kantanut yhden kaverini minulle valmistamaa Babylon 5 -kaulariipusta kaulassani piintyneesti, koska se symbolisoi totalitarismin vastaisuutta ynnä muuta mukavaa. Lisäksi sarja oli ollut oikeasti todella hyvä.

Eräs yhdistykseni tuore työntekijä H oli jokin aika sitten innoittunut minun ja jonkun toisenkin B5-sarjaa koskevista selonteoista. Hän sitten joutui kuitenkin pian huomaamaan, että sarjaa ei löydy mistään suoratoistopalveluista.

Viime viikon sunnuntaina törmäsin kuitenkin tähän AfterDawn-sivustolla julkaistuun uutisartikkeliin, jossa kerrotaan, että sarja on nyt julkaistu sen tekijänoikeuksien omistajan, Warner Bros. Discoveryn, toimesta vihdoin laillisesti verkkoon globaalisti. Ja mikä parasta, niin sarjaa voi katsoa täysin ilmaiseksi, sillä jakelukanavaksi on valittu YouTube.

Mielenkiintoista kyllä, niin sarja julkaistaan jakso kerrallaan, yksi viikkoa kohti. Youtube-palvelussa on julkaistuna jo mm. sarjan puolitoistatuntinen pilottielokuva The Gathering sekä jokunen jakso, ja olettaisin, että muut sarjaan liittyvät elokuvat, joista merkittävin on In the Beginning, seuraavat myös jossain vaiheessa perässä.

In the Beginning on The Gatheringin ohella mielestäni ainoita B5-elokuvia, jotka sopivat saumattomasti sarjan rakenteeseen. Minun kannaltani niillä muilla elokuvilla ei ole niin väliä, vaikka ehkä kerran ne voivat jotakuta viihdyttää.

In the Beginning kertoo taustaa sille, miksi diplomatian ym. ym. keskukseksi neutraalille avaruuden alueelle perustettu jättimäinen avaruusasema nimeltä Babylon rakennettiin. Taustalla oli ikävä lajien välisestä valitettavasta väärinkäsityksestä johtunut sota, joka oli käydä ihmiskunnalle kovin kalliiksi.

Lajien välinen ymmärrys on elintärkeää.

Babylon 5:ttä tehtiin siis viisi tuotantokautta, ja sarjan yleinen juonirakenne oli lyöty lukkoon jo ennen kuin ensimmäistäkään sarjan jaksoista oli kuvattu. Sarjassa myöskin noudatetaan melko hyvin fysiikan lakeja. Ja sarjan tekoaikaan 1990-luvulla se Babylon 5:n piirre oli ollut lähes ennen näkemätön tieteissarjoissa, että se mitä sarjassa oli aikaisemmin tapahtunut, vaikutti myös siihen, mitä sarjassa tapahtuu tai voi tulevaisuudessa tapahtua.

Yhden wanhan kaverini kanssa olin muuten juuri saanut päätettyä katsomismaratonin. Siitä ei ole montaa päivää, kun olimme katsoneet alusta loppuun aina viimeiseen jaksoon saakka – minun tai hänen DVD-levyiltään – Babylon 5:n. 

Ja alla linkit joihinkin omiin verkkoteksteihini, joissa jonkin verran käsittelen aihetta:

omilla nettisivuillani:
Babylon 5 -tieteissarja

blogeissani:

Vuosi 2024 alkaa kohta olla mennyt (sisältää muun ohella kivan kuvan Babylon 5 -riipuksestani)

Omat esikuvani (fiktiivisiä sekä tosielämän esikuviani)

Pari hajamietelmääni nk. generatiivisesta keinoälystä sekä Babylon 5 -tieteissarjasta 

PS. Olen kertonut asiasta jo työntekijä H:lle. Hän ilahtui.

...

PS. 18.2.2026:  ...ja katosi lähes samantien, ilman selityksiä. Toivottavasti palaa pian takaisin.

Suuri Cthulhu on niin suuri

Minusta on itse asiassa erinomaista todeta, että ei ole olemassa Jumalaa, joka olisi luonut maailmankaikkeuden ja joka sen jälkeen olisi jatkuvasti vaikuttanut ja vaikuttaisi edelleen luomassaan maailmassa.

Ajatus on minusta henkisesti vapauttava.

Tämän blogimerkintäni otsikko olisi voinut muuten myös kuulua "Nykyinen teologiani", mutta se ei olisi ollut kovin seksikäs otsikko.

...Oikeasti maailmankaikkeus on sellainen kuin siinä vaikuttaisi suuri Cthulhu. Siteeraan Spede Pasasta: "Se on niin kiva."

Sanotaan, että Cthulhu olisi yhdysvaltalaisen tunnetun rasistin ja kauhukirjailijan H. P. Lovecraftin (1890-1937 jJs.) luoma hahmo. Kyseessä on tarinan mukaan voimallinen olento, joka oli toiminut ylipappina mutta jota on pidetty sitten myös jonkinlaisena jumalana.

Jätän nyt toistaiseksi huomioonottamatta sen, että nykylukija ei todennäköisesti kauhistu ollenkaan Lovecraftin "kauhu"tarinoista. Modernin kauhun kyllästämille nykylukijoille kirjailijan tuotokset ovat varsin kevyttä kamaa.

Kirjailija Lovecraft oli ateisti, joka luomallaan suurivoimaisten hirviöiden kansoittamalla maailmalla pyrki demonstroimaan sitä, että ihminen on merkityksetön suuressa, välinpitämättömässä maailmankaikkeudessa. Cthulhu ja muut otukset kuvastavat hänen tuotannossaan tällaista maailmaa.

No, tämä Cthulhu, joka on merkittävin henkilöhahmo kirjailijan tuotannon sisällä, on siis Suurten muinaisten ylipappi. Suuret muinaiset ovat hirviöitä, avaruusolentoja tai pahoja jumalia. Ne/he ovat saapuneet Maapallolle kaukaisilta tähdiltä tai vieraista ulottuvuuksista. Tyypit eivät noudata normaaleja luonnonlakeja, mikä on melko häiritsevää, ja jo pelkkä niiden näkeminen voi tehdä ihmisen hulluksi. Normaalin länsimaisen kulttuurin vastine tälle olisi se, että Jumalan nähdessään ihminen kuolee. Siksi Jumalan pitää pukeutua aina kohtaamispukuun.

Tunnetuin Suurista muinaisista on tämä Cthulhu, joka nukkuu mereen vajonneessa R'lyehin kaupungissa. Erilaiset kultit palvovat Suuria muinaisia jumalina ja toivovat heidän paluutaan.

Lovecraftin kirjoihinsa tuottama maailmankuva hirviöistä yms. ei ole ehdottoman johdonmukainen, mutta tämä on vain järkevää, koska hänen teoksiinsa luomansa maailma nyt on sellainen kuin on. Tämä on niitä tapauksia, joissa johdonmukaisuutta ei edes periaatteessa kannattaisi edellyttää.

Cthulhun kutsun mukaan "suurten muinaisten ylipappi Cthulhu" oli saapunut seuraajiensa kanssa tähdistä miljoonia vuosia sitten ja rakentanut Maapallolle em. R'lyehin kaupungin. Myöhemmin kaupunki oli kuitenkin vajonnut mereen tai jonnekin, missä "kuollut Cthulhu odottaa uneksien". Melko hienoa!

Asiaan liittyy sivujuonteena se, että englantilainen Douglas Adams (1952-2001  jJs.) oli kirjoittanut klassisen kuunnelman, joka paisui maailman ainoaksi viisiosaiseksi romaanitrilogiaksi. Vuosia myöhemmin irlantilainen kirjasarjan suuri fani, irlantilainen Eoin Colfer (s. 1965 jJs.) oli kirjoittanut oikeudenomistajien luvalla kuudennen osan trilogiaan, ja onneksi pieteetillä. Suomeksi sen nimi on Vielä yksi juttu. En minä tätä muuten olisi maininnutkaan, mutta suuri Cthulhu esiintyy romaanissa lyhyessä cameoroolissa.

Ja jos sitten jatkan itse asiassa. Telepaattisten voimiensa avulla Se/Hän – eli Cthulhu – on hankkinut itselleen seuraajia, jotka ympäri maailman irstailevat ja tarjoavat jumalalleen ihmisuhreja. Kun "tähdet ovat oikein", Suuret muinaiset palaavat valtaan palvojiensa tuella. Cthulhu itse kuvataan tarinassa "mustekalan, lohikäärmeen ja ihmiskarikatyyrin" vastenmieliseksi sekoitukseksi. Mutta sehän riippuu ihan yksilöstä ja lajista itsestään, että mitä ja millaista jumalan/eliön fenotyyppiä pitää vastenmielisenä ja mitä ei. Ei koirillakaan ole samanlainen esteettinen maku kuin ihmisillä, ja he/ne sentään tajuavat asioista jotakin.

Tässä on varmaankin nyt sitten huomautettava siitä, että H. P. Lovecraft tykkäsi aina puhua sekasikiöistä.

Minun lempisiteeraukseni kirjailijan tuotannosta on tämä:

He kävelevät näkymättöminä ja pahanhajuisina yksinäisillä paikoilla, joissa sanat on lausuttu ja riitit suoritettu heille otollisena aikana.

Kirjailijan tuotantoa sivuava siteeraus toisen henkilön kynästä taas kuuluu näin:

R'lyeh on kiva paikka (juuri kuten puuhamaa) siellä kaikilla on kivaa, paitsi sitten kun suuri Cthulhu, joka nukkuu talossaan R'lyehissä, herää niin sitten ei enää ole kivaa jos se lähtee pois ja sitten menee turismielinkeino tuolta R'lyehistä niin ja sitten alkaa sataa kaloja, kissoja, ristejä ja pieniä, väkivaltaisesti haisevia sukkia

Tuo oli peräisin vapaan WWW-tietosanakirjan Wikipedian osastosta Huonot vitsit ja muu höpöhöpö/Professori Huonot D.G. vitsit ja muu höpöhöpö, jos joku oikeasti haluaa tietää.

Ja sitten alkaa tylsempi osa blogimerkintää. Periaatteessa tunnen suurta viehtymystä myös Englannissa 1600-luvulla syntyneeseen kveekarismiin (linkin tapana oma esitykseni kveekarismin ideologiasta). Kveekariyhteisön perinteinen nimi on ollut Ystävien uskonnollinen seura. En kovin paljoa välittäisi olla "uskonnollinen". Mutta kveekarismi syntyi aikana, jolloin sekä uskonnollisuus että kristinusko olivat Euroopassa vielä melko kova sana.

(Tuolla en kuitenkaan tarkoita sitä, että olisin ateisti taikka että kannattaisin filosofista materialismia. Kannatan joka tapauksessa sen toimivuuden ja hyödyllisyyden vuoksi tieteellistä menetelmää eli kannatan metodologista materialismia. Tieteellistä tietoa meillä voi olla vain sellaisista asioista, joita voi tutkia tieteen menetelmin.)

...Kveekarismin keskiössä on usko sisäiseen sanaan, mikä toisaalta on mahdollistanut myös sen eroamista normikristinuskosta. Kveekarismi ei tunne sakramentteja, ei pappeja tai pastoreita, ja sisäinen sana on sen mukaan jokaisessa ihmisessä, ja sitä kuuntelevat voivat sitten toteuttaa yhdessä hengellistä kutsumusta.

Yhdessä kveekarikirjassa mainittiin tässä yhteydessä myös eläminen "elämän keskuksessa".

Tätä nykyä eivät kaikki kveekarit edes pidä kveekarismia, tai itse kannattamaansa kveekarismin muotoa, kristinuskon muotona.

Sisäinen sana vastaa suurin piirtein samaa kuin Pyhä henki normikristinuskossa. Lisäksi kveekarismin mukaan jokaisessa ihmisessä on jotain Jumalasta.

Itse en edes pidä Pyhää henkeä varsinaisesti henkenä vaan ajattelen kyseessä olevan pikemminkin joko eräänlainen hyvää tekevä psykologinen ilmiö taikka kenties jotain, joka on osa maailmankaikkeuden rakennetta.

Viime vuoden maaliskuussa lukiessani erästä vasta suomennettua kveekarien keskuudessa arvostettua teologisluonteista kirjaa tajusin todeta itselleni, että olen oikeastaan materialistiversio kveekarista.

En varsinaisesti kiellä Jumalaa tai jotain jumalista tai jumalia ylipäätään vaan olen pikemminkin metodologisen materialismin kannattaja. Minulla on jonkinlainen alkeellinen tieteellinen lukutaito ilmeisesti. Inhimillinen tiede tuottaa tietoa, ei "totuutta" tai "totuuksia", ja tiedon olemassaolon ratkaisevat viime kädessä objektiiviset havainnot. "Totuudet" taas ovat uskonnon ja filosofoinnin heiniä.

Sittemmin olen kuullut myös sellaista, että osa nykykveekareista on ei-teistejä. Minä taidan sitten varmaan olla sellainen, jos näin saan sanoa. 

Palatakseni vielä H. P. Lovecraftiin... olin muuten törmännyt häneen ensimmäisen kerran 1990-luvulla. Olin tutustunut silloin yhdellä kurssilla uudestaan erääseen lapsuudenkaveriini. Tämän veli arvosti Cthulhu-mytologiaa. Ja siitä se, hyvin pikku hiljaa, oli lähtenyt. Tuolloin opin myös, millä tavoin nimi Cthulhu oikeaoppisesti lausutaan.

Pidentääkseni tätä tekstiä hieman edelleen mainitsen vielä yhden yksityiskohdan "teologiastani". Sen että mielestäni uskonnollisten ihmisten lisäksi myös uskonnottomilla ihmisillä on paljon sellaisia todellisuutta koskevia uskomuksia, joita ei voida osoittaa oikeiksi, eikä yleensä edes vääriksi. Tarkoitan ennen kaikkea etiikkaa ja moraalia koskevia käsityksiä, siis sitä mikä on "oikein" ja mikä "väärin". Nämä käsitykset muistuttavat uskonnollisia käsityksiä. Siksi nimitän niitä uskonnollisluontoisiksi. Siteeraan skotlantilaista filosofia David Humea (1711-1776): "Siitä, miten asiat ovat, ei voida johtaa sitä, miten niiden tulisi olla." Rakkaus ja raiskaaminen ovat tieteelliseltä kantilta samaa molekyylibiologiaa ilman arvoeroja. Mutta ihminen keksii omasta päästään eroja näiden välille. Ja se on minusta ihan oikein. Ihminen keksii tarinoita ja välittää kulttuuria ja kulttuurisia käsityksiään eteenpäin.

Ihmislajin edustajat eivät edes kykenisi muodostamaan suuria yhteisöjä mikäli hänellä ei olisi kykyä uskoa mielikuvituksensa luomiin eli nk. hatusta vedettyihin asioihin. Ihminen on aina valmis "kokoontumaan lipun ympärille". Uskonnot, uskonnollisuus, filosofiset käsitykset ja eettiset ja moraaliset väittämät ja järjestelmät ovat kaikki tätä samaa juurta.

Hieman aitoa kosmologian filosofiaa

Consolatio philosophiae:

Kaikella mikä alkaa olla olemassa on sitä edeltänyt syy; maailmankaikkeus alkoi jossain vaiheessa olla olemassa; siten maailmankaikkeudella on sitä edeltänyt syy; ja se syy on tietysti Jumala, joka alkoi jossain vaiheessa olla olemassa; joten Jumalankin olemassaololle on olemassa jokin Häntä/Sitä edeltänyt syy.

Tähän voi väittää vastaan tietysti, että Jumala on sellainen olio, ettei se tarvitse sitä edeltänyttä syytä olla olemassa. Kun Hän/Se on "aina" ollut olemassa.

Joten korjataan ylläolevaa päättelyketjua hieman esittämällä analoginen väittämä:

Kaikella mikä alkaa olla olemassa on sitä edeltänyt syy; maailmankaikkeus alkoi jossain vaiheessa olla olemassa, ja koska maailmankaikkeus on taustallakin olevine luonnonlakeineen "aina" ollut olemassa, se ei tarvitse sitä edeltänyttä "syytä" selityksenä olemassaololleen.

Eräät pitävät kuitenkin yllä olevan kaltaisia pähkäilyjä hedelmättöminä spekulaatioina, sillä heidän mielestään pelkkä filosofointi tai "päättely" ei voi antaa tietoa oman pään ulkopuolisesta maailmasta. Tieto on heistä ennen kaikkea empiriirisen tutkimuksen tulosta. He sanovat, että ilman havaintoja ei kuitenkaan ole ilmiöiden tulkintaa, eikä liioin tieteellisiä teorioita. Tässä voi ehkä lopuksi vielä mainita senkin, että tieteessä termi teoria ei merkitse villiä spekulaatiota, arvausta tai ideaa vaan näkemystä, jota tukee merkittävä ja mahdollisimman objektiivinen todistusaineisto.

Wikipediassa on myöskin artikkeli tieteellisestä menetelmästä, jonka saavutusten ansiosta sinäkin luet tätä blogimerkintää.

Maailma on koetuspaikka

Maailma on koetuspaikka, kuten mm. kristinuskoiset tapaavat sanoa.

Itse en kuitenkaan usko, että koettelulla meitä valmistetaan ylösnousemuksen jälkeistä elämää varten.

Uskon sen sijaan, että se on olemassa tässä maailmassa selviämistä varten.

Kirjaesittely: Carlo Rovelli: Valkoiset aukot – horisontin sisällä

Kun olin varannut tämän populaariluonnontieteellisen kirjan kaupunginkirjastoon, niin minulle tuli mieleeni, että olisi ehkä kannattanut mieluummin varata jotain kevyempää lukemista. Minulla oli sattuneista syistä siihen aikaan henkisesti jonkin verran tavallista rankempaa. Toiseksi mieleeni tuli silloin sellainenkin, että tällainen tietokirja voi tiedoiltaan vanhentua muutamassa hetkessä periaatteessa.

Nuorena poikana olin lukenut englantilaisen kosmologin Stephen Hawkingin (1942-2018) mainion vuonna 1988 englanniksi mutta pian sen jälkeen myös suomenkielisenä käännöksenä julkaistun populaaritieteellisen teoksen Ajan lyhyt historia (A Brief History of Time). Se sisälsi vain yhden matemaattisen kaavan: E=mc². Kaava on suomeksi: energia on yhtä kuin massa kertaa valonnopeuden neliö, ja se kertoo, että energian ja massan välillä on yhteys. Kaava on johdettu yleisestä suhteellisuusteoriasta, josta alempana jotain lisää.

Ja nyt vanhana poikana olen lukenut sitten tämän toisen populaariluonnontieteellisen kirjan. Se osoittautui kuitenkin varsin kivaksi lukemiseksi. Se on nimeltään Valkoiset aukot – horisontin sisällä, ja sen kirjoittaja on kvanttigravitaatiota pitemmän aikaa tutkinut teoreettisen fysiikan luonnontieteilijä, italialainen Carlo Rovelli (s. 1956). Alkuteos Buchi bianchi on julkaistu vuonna 2023 ja suomennos on julkaistu viime vuonna 2024.

Tämä tuntui kannaltani jo alussa varsinaiselta hyvän mielen kirjalta. 

Rovelli kertoo siinä, mitä valkoiset aukot ovat, miten ne eroavat mustista aukoista, miten ne eroavat toisistaan ja mitä yhteistä niillä on. Ja kuinka valkoiset aukot syntyvät.

Seuraavassa kirjan esittelyssä annan aina välillä hieman lisätaustoitustakin. 

Hieman yleistä triviaa aluksi:

Vuonna 1905 saksalainen patenttivirkailija Albert Einstein (1879-1955) oli julkaissut käännettä tekevän suppean eli erityisen suhteellisuusteorian. Teoria korvasi newtonilaisen eli klassisen mekaniikan käsityksen muuttumattomasta avaruudesta ja ajasta näiden yhtymäksi, aika-avaruudeksi, ja sisällytti itseensä sähkömagnetismin teorian, sellaisena kuin se Maxwellin yhtälöissä oli esitetty. Niin, ja sen mukaan valonnopeus tyhjiössä on havaitsijan havaitsijan suhteen aina sama. Tätä nopeutta merkitään pienellä kirjaimella c. Sen arvo on 299.792.458 m/s eli 1.079.252.848,8 km/h.

Noin kymmenen vuoden kuluttua edellisestä suuresta julkaisustaan Einstein julkaisi vielä yleisen suhteellisuusteorian, joka ottaa huomioon myös painovoiman. Yleisen suhteellisuusteorian mukaan massa kaareuttaa avaruutta.

Klassinen mekaniikka oli ollut erittäin tarkka ja toimiva tieteellinen teorianmuodostus, mutta se toimii kunnolla vain triviaaleissa olosuhteissa eli ei-relativistisissa nopeuksissa. Tosin triviaaleja olosuhteita on tutkijoillakin edessään sen verran paljon, että suhteellisuusteorian mukaiset varsin monimutkaiset laskelmat ovat usein kuin ampuisi hyttystä norsupyssyllä. Usein yksinkertaisemmat laskut riittävät fysiikassakin.

Vain jokunen viikko yleisen suhteellisuusteorian julkaisemisen jälkeen Einsteinin maanmies, itärintamalla taisteleva Karl Schwarzschild (1873-1916) lähetti hänelle laskemansa ratkaisut Einsteinin kenttäyhtälöihin. Ne kuvaavat gravitaation massan ja energian aiheuttamana aika-avaruuden kaareutumana, ja tarkalleen ottaen kenttäyhtälöt ilmaisevat yhteyden avaruuden geometrian ja siellä olevan massan ja energian välillä.

Lähetettyään laskelmansa Einsteinille Schwarzschild jatkoi taistelemista. Valitettavasti hän piakkoin kaatui. Sellaista se on.

Hieman lisää triviaa tässä välissä. Seuraavia asioita ei pahemmin käsitellä Rovellin kirjassa.

Patenttitoimistossa työskenteleminen jonkin aikaa oli ollut Albert Einsteinille vain leipähomma, koska jostakin sitä piti saada rahaa elääkseen. Ja hän sai kyllä töistään sitten maailmanmaineen.

Vuonna 1923 Albert Einstein matkusti Ruotsiin vastaanottamaan Nobelin palkintoa valosähköisen ilmiön selittämisestä. Hän ei saanut palkintoaan yleisestä suhteellisuusteoriasta, koska Alfred Nobelin testamentin tiukan tulkinnan mukaan kyseessä ei ollut varsinaisesti keksintö. Sekä Saksa että Sveitsi halusivat esittää Einsteinin palkinnonannon valmisteluissa oman maansa kansalaisena, mutta noloa kyllä, kävi sitten ilmi, että palkinnonsaaja oli luopunut Saksan kansalaisuudesta vuonna 1896. Einstein ei ollut tuolloin halunnut liittyä asevoimiin, ja irrottamalla itsensä synnyinkansalaisuudestaan hän pääsi siitä hommasta jo etukäteen eroon.

Einstein päätyi lopulta vuonna 1930 Yhdysvaltoihin. Kaikki olivat innoissaan, ja hyvä että eivät kultatuolissa kantaneet.

Hitler kansallissosialistisine puolueineen suoritti vallankaappauksen Saksassa vuonna 1933. Einsteinilla ei ollut tämän johdosta menemistä sinne takaisin. Mutta Yhdysvalloissa elämä sujui.

Einstein ei muuten edes ollut virallisesti, siis juutalaisen seurakunnan kannalta, juutalainen mies, koska luonnontiede oli saanut hänet hylkimään jo nuorena uskonnollisia selitysmalleja, ja siksi hän oli kieltäytynyt osallistumasta bar mitsvaan, juutalaisen nuoren miehen aikuistumisriittiin. Natseja tämä ei toki olisi estänyt pistämästä häntä keskitysleirille tai tuhoamasta häntä.

Jos ketään vielä kiinnostaa, niin Einstein todellakin oli uskonnoton, ja sen laatuista oli hänen "uskonnollisuutensakin". Mies on eräässä kirjeessään lausunut asiaan liittyen seuraavanlaista:

Uskonnollisisista vakaumuksistani lukemanne oli tietysti valhe, jota toistetaan järjestelmällisesti. En usko henkilöityneeseen Jumalaan enkä ole sitä koskaan kieltänyt vaan ilmaissut sen selvästi. Jos sisälläni on jotakin, jota voidaan sanoa uskonnolliseksi, niin se on maailman rakenteen rajaton ihailu sellaisena kuin luonnontiede pystyy sen paljastamaan.

Albert Einsteinin mielestä juutalaiset eivät myöskään olleet Jumalan valittu kansa.

Noin sata vuotta sitten oli siis muodostettu yleinen suhteellisuusteoria. Suurin piirtein samoihin aikoihin näin myöhäisen ajan vinkkelistä katsottuna muodostettiin toinen varsin merkittävä teoria, kvanttifysiikka, jota aluksi kutsuttiin kvanttimekaniikaksi. Kvanttifysiikan mukaan alkeishiukkasella on paitsi hiukkasen, niin myöskin aallon ominaisuuksia. Tässä on kyse siitä, että makroskooppisessa maailmassa, jossa me apinat joudumme elämään, koejärjestelyissä nämä atomaariset ilmiöt näyttäytyvät meille joko aaltoina tai hiukkasina, vaikka ne ovat tavallaan molempia.

Perinteisessä Newtonin mekaniikassa fysiikan syy-seuraus-suhde oli käsitetty ehdottomaksi: jos tunnettiin kaikki kappaleeseen vaikuttavat voimat, niin voitiin ainakin periaatteessa laskea sen liike täydellisesti. Kvanttifysiikka räjäytti tämän maailmankuvan palasiksi sikäli, että sen mukaan fysikaalisen maailman kausaliteetti on tilastollinen, eli se koskee vain yksittäistapahtumien tarpeeksi suurta joukkoa, ei yksittäistapahtumaa sinänsä. Radioaktiivisuus käy jonkinlaisesta esimerkistä: me tiedämme, että tietyssä ajassa tietty määrä atomiytimiä hajoaa, mutta on periaatteessakin mahdotonta laskea, että mikä niistä kulloinkin hajoaa.

On tietysti mahdollista, että maailmankaikkeudessa "todellisuudessa" kausaliteetti on oikeasti ehdoton, mutta sellaiselle näkemykselle ei empiria sinänsä anna tukea. Nyt joudumme elämään epätäydellisen kausaliteetin kanssa, kun käsittelemme fysiikan ilmiöitä. Makroskooppisia ilmiöitä tutkiessa kuitenkaan harvemmin tarvitaan kvanttifysikaalisten ilmiöiden huomioon ottamista.

Kvanttifysiikan keksiminen on tuottanut myöskin kvanttimystiikkaa. Eräät ovat ajatelleet, että siihen liittyvän Heisenbergin epätarkkuusperiaatteen ahtaissa rajoissa maailmassa näkyy hengen vaikutus. Toiset taas yhdistävät kvanttifysiikan aaltohiukkasdualismin kiinalaiseen filosofis-uskonnolliseen käsitteeseen dao.

Yleinen suhteellisuusteoria ja kvanttifysiikka ovat joka tapauksessa modernin fysiikan kaksi peruspilaria ja ihan ilman mystiikkaa. Ne vaikuttavat kummatkin pätevän omalla sovellutusalueellaan. Kvanttifysiikka siis kuvaa atomaaristen ilmiöiden tasolla tapahtumista täydellisesti. Suhteellisuusteoria taas makroskooppisten ilmiöiden tasolla.

Ihmisen voi sanoa olevan jonkinlainen kulttuuria luova, säilyttävä ja välittävä suhteellisen älykäs ihmisapinalaji. Lajinimi on homo sapiens, joka tarkoittaa viisasta tai tietävää ihmistä. Silti on käynyt ilmi, että maailmankaikkeus näyttää toimivan sellaisilla tavoilla, jotka eivät ole kovin järjenmukaisia tämän apinalajin yksilöiden maalaisjärjen kannalta. Mutta sille me emme mitään voi.

Werner Heisenberg on muistellut kvanttifysiikan nk. kööpenhaminalaisen tulkinnan kehitystyötä (Fysiikka ja filosofia, v. 1958) näin.

Muistan Bohrin kanssa käydyn pitkälle yöhön jatkuneen ja lähes epätoivoiseen asetelmaan päätyneen monituntisen keskustelun. Mentyäni istuntomme jälkeen yksin kävelylle läheiseen puistoon toistelin itsekseni yhä uudestaan samaa kysymystä: "Voiko luonto olla todella niin järjetön kuin mitä nämä atomikokeet antavat ymmärtää?"

Kyllä se voi olla, sanokaa minun sanoneen.

Itse asiassa Heisenberg saattoi olla vähällä joutua 1930-luvulla vaikeuksiin kansallissosialistisessa Saksassa, koska modernia fysiikkaa pidettiin natsipuolueessa "epäarjalaisena". Siellä oli silloin valloillaan "saksalaisen fysiikan" liike. Fyysikkoa nimiteltiin "valkoiseksi juutalaiseksi", jolla nimityksellä tarkoitettiin juutalaisista pitävää "arjalaista". Myöskin ensimmäisen maailmansodan veteraania Ernst Jüngeriä (1895–1998) haukuttiin silloin juutalaisten rakastajaksi. Jünger muuten kirjoitti ensimmäisen maailmansodan päätyttyä muistelmakirjan Teräsmyrskyssä, jota Hitler arvosti. Paljon myöhemmin hän kirjoitti natsipuoluetta allegorisesti arvostelevan romaanin.

Saksalainen fysiikka vastusti modernia fysiikkaa, monimutkaista matematiikkaa, visualisoitavuuden puutetta ja intuition vastaisia teoreettisia tuloksia. Aatemaailman kannattajat olivat modernismia vastustavia romantikoita, jotka halusivat, että kokeet ja intuitio ovat sopusoinnussa keskenään ja fysiikka yksinkertaista ja helposti ymmärrettävää.

Saksalainen fysiikka pidettiin joka tapauksessa Hitlerin Saksassakin poissa valtavirran fysiikan aikakauslehdistä. joten ehkä liike ei sittenkään ollut kauhean laajalti kannatettu maassa tai edes sitä hallitsevassa puolueessa. Ja Werner Heisenbergilla tuli myös olemaan jonkinlainen osa natsi-saksan ydinohjelmassa. Ilmeisesti fysiikan tietty "epäarjalaisuus" sitten jouduttiin lopulta jossain määrin hyväksymään kansallissosialistien hallitseman Saksan korkeilla palleilla. (Vahinko vain, että juutalaiset tiedemiehet oli karkotettu ulkomaille tai tuhottu, joten heistä ei voinut olla apua Saksan ydinohjelmalle.)

Toisen totalitaristisen diktatuurin Neuvostoliiton hallitsevassa kommunistisen puolueen piirissä eli myös samankaltaisia ideologiaan perustuvia tieteenvastaisuuksia. Kyse ei ole pelkästään biologiatiedettä vääristelleestä lysenkolaisuudesta, vaan myöskin siellä monet vastustivat modernia fysiikkaa. Viralliset neuvostoliittolaiset filosofit pitivät tärkeänä, että tiedettä analysoitaisiin dialektisen materialismin kannalta. Neuvostofilosofien mukaan "proletaarisen tieteen" menetelmät ja tavoitteet olivat erilaiset kuin "porvarillisen tieteen".

Saksalainen sosialidemokraattinen teoreetikko ja poliitikko Eduard Bernstein (1850-1932) oli vuonna 1899 ilmestyneessä teoksessaan Die Voraussetzungen des Sozialismus und die Aufgaben der Sozialdemokratie (suomeksi ilmestynyt nimellä Sosialismin edellytykset ja sosialidemokratian tehtävät) kaiken muun ohella todennut, että marxilainen dialektiikka on kuvaileva "teoria" mutta siitä ei ole yhteiskunnallisten ennusteiden perustaksi. Karl Marxilla oli myöskin ollut sokeat pisteensä, vaikka häntä ei voikaan suoraan syyttää kommunistien hallitsemien valtioiden rikoksista.

...Me olemme eläimiä ja sellaisina maailmankaikkeuden uhreja. Lajimme biologisessa evoluutiossa ei ole meidän ja meidän edeltäjiemme selviytymiselle ollut mitään hyötyä siitä, että me ymmärtäisimme luonnostamme tällaiset asiat. Ja siksi niiden ymmärtäminen vaatii jotain isompaa ja vaikeampaa: empiiristä tiedettä ja siihen liittyvän matematiikan osaamista. Vasta ne hallitsemalla me voimme saada ikään kuin riittävän havainnollisen kuvan maailmasta, siinä määrin kuin se on meidän lajillemme mahdollista.

Tosin tiedekään ei kykene kertomaan mitään perimmäisestä todellisuudesta, mutta ei varmaan mikään muukaan inhimillisen kulttuurin asia. Vaikka jotkut kyllä uskovat, että uskomukset kertovat jotain oikeaa todellisuudesta. Olen itse kuitenkin vaatimattomasti sitä mieltä, että suurin piirtein kaikki ihmiset kannattavat melkomoista joukkoa epätosia uskomuksia. Homo sapiens on tarinoita rakastava, kertova ja välittävä eläinlaji, ennen kaikkea.

Sadan vuoden ajan on myös yritetty saada aikaan superyhtenäisteoriaa tai kaiken teoriaa, joka yhdistäisi yleisen suhteellisuusteorian ja kvanttifysiikan, mutta toistaiseksi siinä ei ole onnistuttu. Albert Einstein taisi olla ensimmäinen, joka tällaista yritti.

Ja palataan sitten Carlo Rovellin tietokirjaan ja aikaisemmin mainitsemani Karl Schwarzschildin panokseen. Tämän laskelmat kertoivat, mitä tapahtuu, kun tietynkokoisesta auringosta loppuu polttoaine eli vety. Se romahtaa alkutekijöihinsä, eli siitä tulee musta aukko. Älyttömän kokoinen aurinko pienenee tässä prosessissa suhteettoman pieneksi köntäksi erittäin tiivistä tavaraa.

Painovoiman tavaton suuruus aiheuttaa myös sen, että alkeishiukkaset hajoavat lopulta kvarkeiksi. Tämä selittää sen, miten on mahdollista se, että suurikokoinen aurinko voi romahtaa erittäin pieneen tilaan.

Mustaa aukkoa ympäröivää rajaa, jonka takaa pakeneminen on mahdotonta, kutsutaan tapahtumahorisontiksi. Mustan aukon painovoima on jopa niin voimakas, ettei edes valo voi paeta sen tapahtumahorisontin sisältä, mikä on jo melko hyvin. Tapahtumahorisontin koko taas riippuu mustan aukon massasta.

Tapahtumahorisontin säde on saanut muuten nimensä Karl Schwarzschildin mukaan, jos ketään kiinnostaa.

Einsteinista ei ilmeisesti ollut kovin mukavaa, että laskelmat näyttivät kertovan, että tällaista voisi tapahtua tähdelle. Se kuulosti hänestä vähemmän mielenkiintoiselta asialta.

Einstein myöskin muuten hylki kvanttifysiikan tuomaa uutta kuvaa maailmasta, koska se ei antanut hänestä tarpeeksi täydellistä kuvaa siitä. "Jumala ei heitä noppaa", oli hänen kantansa asiaan. Sadan vuoden tutkinnan perusteella voisi kyllä jo sanoa, että tässä asiassa Einstein oli väärässä. Hänen nauttimansa – sinänsä ansioista ansaittu – arvonanto fyysikoiden ja tähtitieteilijöiden piirissä on siten voinut suunnata tutkimuksia väärillekin urille. Täytyy muistaa, että me olemme apinoita emmekä voi tarkastella maailmankaikkeutta täydellisin silmin sen ulkopuolelta. Jokainen voi erehtyä, myös suuri tieteellinen nero.

Carlo Rovelli kertoo tietokirjassaan, että yleinen suhteellisuusteoria pätee varsin pitkälle, kun kuvataan sitä, kuinka musta aukko muodostuu ja miten se siitä eteenpäin kehittyy. Populaaritieteellinen tekstinsä soljuu mukavasti, ja nähdäkseni tavallisen luonnontieteistä kiinnostuneen ihmisen pystymetsästä kannalta hän selittää vaikeat asiat riittävän selkeästi.

Olin ilahtunut siitä, miten mukava kirjaa oli lukea.

Kuten annoin ymmärtää, niin tietyllä tavalla kvanttifysiikka ja suhteellisuusteoria ovat ristiriidassa toistensa kanssa. Mutta lopulta mustien aukkojen tutkimisessa joudutaan kaivamaan kuitenkin naftaliinista kvanttifysiikka, kun yleinen suhteellisuusteoria ei enää päde.

Fysiikassa puhutaan singulariteetista. Kun mustan aukon rakennetta lasketaan, niin saadaan lopulta järjettömiä tuloksia, joissa on mukana ääretön. Matematiikan ulkopuolella periaatteessa mikään ei voi olla ääretön. Sellainen tulos merkitsee fysiikassa sitä, että jotain on pahasti pielessä, ja ääretön-termiä käytetäänkin silloin, kun normilaskenta ei enää päde.

Kun mustien aukkojen kuvaamisessa suhteellisuusteorian rahkeet loppuvat, niin silloin on kyse kvantti-ilmiöistä. Mustan aukon sisällä tilan geometria on erittäin pahasti vääristynyt, ja jossain vaiheessa "aukko" on pienentynyt siinä määrin pillimäiseksi, että ne alkavat vaikuttaa tapahtumiseen.

Rovelli on sisällyttänyt kirjaansa useita havainnollisia piirroksia, joista lukija näkee, miten musta aukko kehittyy ajan myötä.

Valkoinen aukko on eräässä mielessä mustan aukon vastakohta. Musta aukko rohmuaa ympäriltään ainetta sisuksiinsa hirveällä voimalla. Valkoinen aukko taas sylkee sitä pois. Carlo Rovelli osaa kertoa tavalliselle lukijalle sen, että mistä syystä tämä tilanne on syntynyt.

Vielä ei ole kuitenkaan havaittu valkoisia aukkoja. Tosin mustia aukkojakin on kyetty havaitsemaan vasta jokusen harvan vuoden ajan.

Alussa mainitsemassani Stephen Hawkingin kirjassa taidettiin mainita myös entropia. Entropia on sitä, että suljetussa järjestelmässä käyttökelpoisen energia määrä pienenee. Esimerkkinä mainitsen, että asuttamamme planeetta Maa ei ole kokonaan suljettu järjestelmä, koska aurinko syöttää tänne jatkuvasti käyttökelpoista energiaa. Sen ansiosta entropia voi pienentyä paikallisesti, ja tämä mahdollistaa tuntemamme elämän. Mutta samalla kun entropia pienenee täällä paikallisesti, niin kokonaisuutena silti entropia lisääntyy myös täällä.

Entropian lisääntymisen suunta on ilmeisesti sama kuin ajan suunta.

Carlo Rovelli taas lähestyy kysymystä entropiasta ja ajan suunnasta esittämällä analogian tasapainosta. Maailmankaikkeus pyrkii kohti tasapainoa.

Asiaan liittyy toki sellainenkin mielenkiintoinen asia, että painovoima hidastaa aikaa. Meidän näkökulmastamme musta aukko tekee tekosiaan hyvin hitaasti.  Mutta mustan aukon mielettömän supermassiivisessa painovoimakentässä kaikki tapahtuu meidän oman aikamme tapaan normaalin ajan mukaisesti, mutta muutamien mustan aukon hetkien aikana ulkopuolella oleva osa maailmankaikkeutta on voinut vanheta miljardeja vuosia. Jos voisi käväistä ihan vain pikaisesti lähellä mustan aukon tapahtumahorisonttia, niin takaisin Maapallolle päästyä voisi havaita monen asian muuttuneen. Melko kätevää!

Carlo Rovelli on yhdysvaltalaisen fyysikon Lee Smolinin (s. 1955) kanssa vuonna 1988 saanut kehitetyksi teorian silmukkakvanttipainovoimasta. Sen on tarkoitus olla hyvä yritys yhdistää yleinen suhteellisuusteoria ja kvanttifysiikka. Kuusi ja puoli vuotta sitten oli Tähdet ja avaruus -lehdessä julkaistu aihetta käsittelevä populaaritieteellinen artikkeli Silmukkakvanttipainovoima otti askeleen kohti mustan aukon selitystä. Ehkä tässä on jotain perääkin. Englanninkielisestä Wikipediasta taas löytyy piiitkä artikkeli samasta aiheesta otsikolla Loop quantum gravity. Sivun alussa on kuitenkin virallinen varoitus siitä, että teksti on liiallisessa määrin tekninen tavallisen lukijan kannalta. Ja toivomus siitä, että artikkelin laatua parannettaisiin.

Transistorit muuten perustuvat kvanttifysiikkaan ja ydinvoima, ydinaseet ja GPS-paikannuksen toiminta yleisen suhteellisuusteorian huomioonottamiseen.

Mutta jos palaan ihan lopuksi takaisin vielä entropiaan. Ainakin minusta on lohdullista ajatella, että maailmankaikkeus päättyy lopulta, silmittömän pitkien aikojen kuluttua kuitenkin vasta, lämpökuolemaan. Lämpötilaeroja ei tässä erittäin kaukaisessa tulevaisuudessa enää ole. Mitään ei oikeastaan voi enää tapahtua.

Entropia syö lopulta kaiken. Carlo Rovelli toteaa kirjassaan, että me ja muut eläimet olemme tässä suhteessa samanarvoisia ja samassa tilanteessa ja sama kohtalo odottaa meitä kaikkia. 

Lisätäkseni pökköä pesään, niin olen myöskin tavannut ajatella, että asuttamaltamme planeetalta loppuvat lopulta uusiutumattomat raaka-aineet. Emmekä me koskaan kykene ulottumaan omaa aurinkokuntaamme kauemmaksi. (Tällaisesta tulevaisuudenkuvasta on muuten Hannu Rajaniemi kirjoittanut mainion kolmiosaisen Kvanttivaras-tieteistarinan.)

Taannumme lopulta lähemmäksi kivikauden elämäntapoja. Ja lopulta tänne tulee kuuma, melko pitkän ajan kuluttua. Meidän lajimme ei ole silloin enää aikoihin ollut olemassa. Aurinko paisuu pikku hiljaa punaiseksi jättiläiseksi ja nielaisee Maapallon. Ja jo kauan ennen sitä kaikki elämä on kuollut täällä jo lämpöhalvaukseen.

Lisäksi jo kauan ennen maailmankaikkeuden lämpökuolemaa maailmankaikkeutemme laajenemisesta huolta pitävä pimeä energia erottaa galaksit toisistaan, ja sitten tähdet toisistaan. Lopulta ei edes periaatteessa ole mahdollista matkata enää toisiin aurinkokuntiin.

(Carlo Rovelli ei ole kuitenkaan esityksessään näin masentava kuin minä, jos sitä pelkäät. Tämä on minua, ei häntä.)

Uskonnoton uskontoni mahdottoman lyhyesti

Maailma on vankila.

I PS. Ja sama toisella kielellä, joka on eräänlainen yksinkertainen versio romaanisista kielistä.

II PS.:

Koska edellinen julkaisemani blogimerkintä oli ollut suhteellisen pitkä ja merkityksellinen, niin nyt voikin julkaista tällaisen suhteettoman lyhyen ja merkityksettömän.

Mutta ensi viikon tiistaina tulen julkaisemaan melko pitkän ja erittäin merkityksellisen merkinnän, joka on periaatteessa tietokirjaesittely. Se saattaa joidenkin lukijoiden kannalta olla myös masentava, koska lisäilen siihen omiani. Silti se saattaa innostaa joitakin sellaisia ihmisiä, joille luonnontieteet merkitsevät jotakin.

Tässähän olisi tilaa lässyttää vaikka kilometrikaupalla, mutta nyt en viitsi.

Olen samalla kertaa sekä agnostinen teisti että agnostinen ateisti

Olen keksinyt, että olen sekä agnostinen teisti että agnostinen ateisti:

Uskon, että Jumala vaikuttaa ainoastaan ihmisen mieleen, mutta minulla ei kuitenkaan ole esittää tieteellistä todistusaineistoa sen puolesta, että Jumala todella tekisi näin.

Minulla ei ole mitään tieteellisesti perusteltua syytä uskoa, että Jumala on olemassa, mutta en voi kuitenkaan olla ehdottoman varma tämän näkemykseni paikkansapitävyydestä.

Ihmisen rajoittuneisuudesta lyhyesti

Ihminen on oman fyysisen elimistönsä ja ruumiinsa sekä luonnonlakien vakavasti rajoittama olento. Minusta tämä ei ole kauhean mukava asia.

Maailmankaikkeus hyvin lyhyesti

Maailmankaikkeus on merkityssuhteiden kokoelma.

Vain masentuneet ovat realisteja

Hyväksyn sen ajatuksen, että oikeastaan vain masentuneet ihmiset ovat realisteja.

Masentunut kun näkee maailman sellaisena kuin se on, ei sellaisena kuin hän haluaisi sen olevan.

Tämä tosin varmaankin pätee vain lievästi masentuneisiin ihmisiin.

Ihminen kuitenkin tarvitsee optimismia voidakseen elää. Tämä on hävytöntä, sillä masentuneina meillä olisi paremmat mahdollisuudet selvittää, millainen maailmankaikkeus todella on.

Olkoon Voima kanssanne, kediivit

1970-luvulla alkunsa saaneen Tähtien sota -avaruusoopperaelokuvasaagan – sarjan nimi on Star Wars englanniksi alkuperäiskielellä – maailmassa tärkeällä sijalla on mystinen Voima – englanniksi the Force.

Saagan alkuperäisen trilogian – elokuvat IV, V ja VI – yksi päähenkilöistä, vanhahko viisas jediritari Obi-Wan Kenobi on lausunut Voimasta näin:

The Force is what gives a Jedi his power. It's an energy field created by all living things. It surrounds us and penetrates us. It binds the galaxy together.

Voisin suomentaa tuon omakätisesti näin:

Voima on se, mikä antaa jedille hänen voimansa. Se on kaikkien elävien asioiden luoma energiakenttä. Se ympäröi meitä ja läpäisee meidät. Se sitoo galaksin yhteen.

Tähtien sota on avaruusooppera, joka sijoittuu ihan omaan maailmaansa, jossa fysiikan lait eivät ole täsmälleen samanlaisia kuin meidän maailmankaikkeudessamme. Mutta se on minusta, kuten monesta muustakin, tarinana mahtava keksintö. Ainakin wanhoina hywinä aikoina, jolloin ei ollut vielä maailmaamme ilmestynyt Jar Jar Binksiä ja kaikkea alkuperäistä trilogiaa myöhemmin valmistunutta sälää.

Olen saanut sen käsityksen, että George Lucasin (s. 1944) tähän elokuvalliseen eepokseensa leipoman jediuskonnon jotkut ihmiset nykymaailmassa uskovat oikeasti olevan totta, eli he kannattavat sitä. Tällaisia ihmisiä ei luultavasti montaa ole, mutta he ovat silti olemassa. Merkillinen on tämä maailma. Mutta on maailmassa hullumpaakin ja mielettömämpääkin henkistä tavaraa luotu.

Välillä puhun sitten kätevästi jostakin muusta:

Joitakin viikkoja sitten olin julkaissut tässä blogissani merkinnän otsikolla Mitä olen "uskonnollisesti" nykyään.

Blogitekstini oli huomattavasti pitempi, mutta lausuin siinä mm. seuraavaa:

Tapaan avautua siis edelleen kuvitteellisen Jumalan Pyhälle hengelle.

Nimitin juuri Pyhää henkeä kuvitteelliseksi. Olen itse asiassa sitä mieltä, että Pyhän hengen ei tarvitse olla varsinaisesti henki, vaan kyseessä voi olla esim. maailmankaikkeuden rakenteeseen liittyvä juttu. Paljon todennäköisemmin ja todistettavammin kyseessä on kuitenkin pelkkä hyväätekevä psykologinen ilmiö.

Minulle Pyhä henki ei ole komentaja vaan enemmänkin kuvitteellinen yhteistyökumppani.

Joskus aikoinaan olin sanonut blogissani, että Jumala vaikuttaa ainoastaan ihmisen mieleen. Tämä kuulostaa minusta edelleen järkevältä kannanotolta. Jumala tekee niin, vaikkei edes olisi olemassa.

Viimeksi kuluneiden vuosien aktiivisin ja perusteellisin lukijakommentoijani, nimimerkki QroquiusKad, oli kommentoinut blogimerkintääni seuraavalla tavalla:

Voisiko tuota uskontokäsitystä tulkita jotenkin siten, että koet Jumalan maailmankaikkeutta koordinoivaksi perusenergiaksi ja Pyhän Hengen sen vaikutukseksi Maan ja sen asujaimiston osalta?

Lausuin hänelle vastaukseksi: "Ehkä juuri niin."

Mieleeni tuli tämän jälkeen outo ajatus, että "uskonnollinen" ajatusmaailmani on jollakin lailla sukua Tähtien sodan jediuskonnolle.

Wikipedian jediuskontoa eli jedismiä käsittelevässä artikkelissa sanotaan tällaista:

Rauhaa ja oikeutta puolustavat jediritarit pystyvät elokuvasarjassa käyttämään ympäristön ja ihmisten mielien muokkaamiseksi Voimaa

En minä ainakaan usko, että jediuskonnon kannattajat pystyisivät tuohon.

Artikkelissa kuitenkin sanotaan myös seuraavaa, ja minusta tuo kuulostaa melko hyvältä:

Jedismi perustuu Voiman seuraamiseen. Voima on jedeille maailmankaikkeuden perustava olemus. [...] Jedit uskovat Voiman lisäksi ihmisen pyhyyteen ja vastustavat siksi kidutusta, kuolemanrangaistusta ja julmuutta. He uskovat oikeudenmukaisiin ja myötätuntoisiin lakeihin, tasa-arvoon, vastavuoroisuuteen, henkisen kasvun ja tietoisuuden hyötyihin, omantunnon vapauteen ja itsemääräämisoikeuteen sekä uskonnon ja valtion erottamiseen ja sanan-, yhdistymisen ja ilmaisunvapauteen

Mutta linkitetään tähän lopuksi aikamoinen liuta siteerauksia Obi-Wan Kenobilta, jota olen pitkään tavannut leikillisesti kutsua Obi-Wan Ubikinoniksi. En muuten ole ubikinonikauppias enkä saa euroakaan siitä, jos lukija ostaa jostain tämän blogimerkintäni inspiroimana ubikinonia. Tässä siis linkki liutaan:

149 Best Obi-Wan Kenobi Quotes From The Star Wars Franchise

PS. Jätän tarkoituksella myöhempään ajankohtaan tarkemman tutustumiseni jedisuskontoon. Ja kun sen olen jossain vaiheessa omasta mielestäni riittävässä määrin tehnyt, voin harkita uuden blogimerkinnän kirjoittamista aiheesta.

Empirismi ja naturalismi, tieteen kaksi peruspalikkaa

Empirismi ja naturalismi ovat tieteen filosofisia perusoletuksia.

Filosofiset oletukset ovat melko lailla todistamattomia ehkä lukuunottamatta sitä vanhaa Descartesin väitelausetta: "Ajattelen, olen siis olemassa." Niin, ja sellaisia tieteitä kuin matematiikka ja logiikka.

Tietoa todellisuudesta saa vain havainnoimalla. Pelkällä päättelyllä voidaan vain organisoida tätä tietoa.

Tiede ja tieteellinen menetelmä taitavat olla paras keino tuottaa tietoa maailmasta, mutta silti sekään ei pysty todistamaan olematonta olemattomaksi. Siihen ei pysty kukaan tai mikään muukaan. Tässä olemassaolon taistelussa ainoa oikea Jumala, Zeus, Pallas Athene, Bona Dea, Teutates, hattivatit, saunatontut ja Lentävä spagettihirviö lienevät samalla viivalla.

Vaikka ulkomaailman olemassaoloa ei voidakaan todistaa, käytännössä sen olettaminen on hyödyllistä, koska ilman tätä oletusta voisi ihmisolennon olla vaikea elää elämäänsä. Vähintään pitää ajatella, että koska ulkomaailma näyttää olevan olemassa, niin siksi ehkä kannattaa pelata tässä pelissä mukana. Tällaista tietoteoreettista näkemystä kutsutaan realismiksi. Realismi tarkoittaa sellaista näkemystä, jonka mukaan on olemassa ulkomaailma, jonka olemassaolo tai ominaisuudet eivät riipu siitä, mitä mieltä me siitä olemme.

Realismia on kahta lajia. Naiivin realismin mukaan koemme todellisuuden täsmälleen sellaisena kuin se on. Esim. jos joku ihminen näkisi hallusinaation, niin se merkitsisi tämän realismin version mukaan sitä, että hallusinaatiossa näkyvä tai kuuluva jokin olisi oikeasti olemassa. Epäsuoran realismin mukaan taas emme koe todellisuutta suoraan vaan muodostamme siitä jossain määrin subjektiivisia käsityksiä, jotka syntyvät aistijärjestelmämme ja aivojemme avulla, muodostamina ja muokkaamina. Tieteessä kannatetaan näistä kahdesta jälkimmäistä.

Naturalismi taas tarkoittaa sitä, että vain havaittavissa olevasta voi tehdä havaintoja. Havaittavissa oleva tarkoittaa luonnollisia ilmiöitä, jotka voidaan selittää luonnonlaeilla ja fysikaalisilla prosesseilla. Havaitseminen voidaan tehdä joko omin silmin tai havaintolaitteiden avulla.

Jotkut ajatusrakennelmat ovat sellaisia, että ne tehokkaasti estävät testaamisensa. Tämä seikka ei kuitenkaan ole todiste ajatusrakennelman totuudesta.

Teorian kumoamista kutsutaan falsifioinniksi. Tieteellinen teoria taas on sellainen ajatusrakennelma, jonka pitää ainakin periaatteessa olla kumottavissa tieteellisellä menetelmällä. Jos ajatusrakennelma on sellainen, ettei sitä voida testata, sitä ei voida kutsua ainakaan tieteelliseksi teoriaksi.  Tosin tiukasti ottaen vain tieteelliset teoriat ovat varsinaisia teorioita. Ajatusrakennelmat, jotka eivät ole tieteellisiä, ovat parhaimmillaankin vain hyviä arvauksia tai oletuksia. Arkipuheessa taas termiä "teoria" käytetään löysemmin.

Toisaalta teorian puolesta tulee olla myös positiivista todistusaineistoa, jotta sitä voidaan kutsua tieteelliseksi teoriaksi.

Tieteen valtavirta muuttuu, jos havainnot vaativat korjauksia teorioihin. Tämä tapahtuu viimeistään silloin, kun edellinen sukupolvi tutkijoista on mennyt hautaan.

Empirismissä on kyse siitä, että tieteellisen teorian oikeellisuus varmistetaan havainnoilla. Kyse on tässä siis havainnoista, joita voi kuka tahansa samoilla aisteilla ja samankaltaisilla aivoilla varustettu ihmisyksilö tehdä. Tapahtuman tai ainakin koeasetelman tulee olla toistettavissa. Teorian katsotaan tieteen piirissä olevan voimassa niin kauan kuin sitä ei ole saatu kumottua havainnoin. Mitä pitempään teoria kestää kumoamisyrityksiä, sitä vahvemmin perusteltuna sitä tieteen piirissä pidetään.

Tieteessä siis teoriaa ei voida lopullisesti todistaa oikeaksi, mutta vääräksi se (todennäköisesti) voidaan. Melkein kaikki mahdolliset tieteelliset teoriat tullaan älyllisten lajien – näitä on maailmankaikkeudessa todistetusti ainakin yksi – toimesta osoittamaan vääriksi tai yleisemmän teorian erityistapauksiksi. Jälkimmäisestä on hyvänä esimerkkinä newtonilainen mekaniikka, joka ei ole täsmällisesti aivan totta, mutta toimii riittävän hyvin ei-relativistisilla nopeuksilla. Niillä nopeuksilla yleisen suhteellisuusteorian mukaisten relativististen laskujen mukaan otto on yleensä vain turhaa vaivaa, kun tarkoituksiin riittävän tarkka tulos saadaan ilman noita erityisen monimutkaisia laskuja.

"Totuus" ei varsinaisesti kuulu tieteelliseen sanastoon, mutta voidaan katsoa tieteen ainakin lähestyvän sitä. Todennäköisesti kuitenkin kaikki tieteelliset "tosiasiatkin" ovat korkeintaan osatotuuksia siitä objektista, jota me kutsumme maailmankaikkeudeksi ja jonka osa me olemme. Tieteitten piirissä silti puhutaan tiedosta, vaikka tiedeyhteisö onkin sitä mieltä, että tieto on jossain määrin epävarmaa. Osa maailmasta ja sitä vallitsevista laeista voi myös sijaita peruuttamattomasti jonkinlaisen havaintohorisontin ulkopuolella.

Tiede on myös tasa-arvoista, sillä se ei katso rotua, etnisyyttä, sukupuolta, sukupuolista suuntautuneisuutta tai identiteettiä tai uskontokuntaa. Tiedettä ei kukaan omista. Se, mikä on tieteen kulloinenkin sana, riippuu kunkin tieteen alan tutkijoiden konsensuksesta.

Lempiaiheisiini kuuluu nykyään tiedon suhde metafysiikkaan. Arvoja ja muita henkilökohtaisen maailmankatsomuksen asioita ei voida millään lailla osoittaa oikeiksi. Näillä väittämillä ei ole minkäänlaista viittaussuhdetta muuhun kuin mielen sisältöihin. Eli ne eivät viittaa empiirisesti todennettavissa oleviin ulkomaailman asioihin.

Oletamme tieteessä, että maailma toimii ainakin pitkälle determinististen luonnonlakien mukaan – vaikka kvanttifysiikan mukaan kausaliteetti on tilastollinen –, että oma tietoisuuden kokemus on seurausta näiden lakien toiminnasta ja että tietoa voi saada tutkimalla maailmaa objektiivisten havaintojen kautta.

Filosofisia, uskonnollisia ja etiikan kysymyksiä koskevat kysymyksenasettelut ihmiset taas joutuvat ratkaisemaan oman henkilökohtaisen maailmankatsomuksensa kautta. Tämä koskee myös uskovaisia tutkijoita. Tieteen parissa työskennellessään nämäkin silti noudattavat tieteellistä metodia.

Joka tapauksessa empirismi ja naturalismi näyttävät olevan toimivia työkaluja. Jos ulkomaailma on olemassa jollakin lailla, niin niiden avulla on saatu paljon uutta tietoa viimeksi kuluneiden vuosisatojen aikana. Vaikka tieto on aina epävarmaa, niin ilman näitä "kapistuksia" sitä olisi erittäin paljon vaikeampi hankkia. Pelkällä filosofian harjoittamisella, uskonnolla, meditaatiolla, mietiskelyllä, järkeilyllä tai rukoilemisella tiedonhankinnan tulos olisi lähellä nollaa.

PS. Lopuksi voin tarjota linkin Tiedepalstalla 7.6.2024 keskusteluketjussa Naturalismi ja ateismi ja jumalat ja enkelit nimimerkin Varaktori kirjoittamaan yhteenvetoon, joka koskee keskustelupalstakäyttäytymistä, tieteen peruspilareita ja tieteen suhdetta uskontoon, jumaliin ja ateismiin.

Jumalaa koskeva käsitykseni

Minusta kysymys Jumalan, jumalan tai jumalien olemassaolosta on kyllä mielenkiintoinen kysymys, mutta koen, etten voi ottaa siihen kantaa. Koska tästä aiheesta ei ole tarpeeksi tietoa.

Minulla on suhde Jumalaan isolla J:llä mutta minulla ei ole mitään dogmeja hänestä, edes hänen olemassaolostaan.

Ja minusta niin on hyvä.

PS. Ja tästä tekstistäni olen julkaissut suurin piirtein linguafrancanovankielisen version.

Hyvin tuntemattomalle ja salatulle Jumalalle

Peruskristinuskon alkuaikoina eli ensimmäisellä vuosisadalla jälkeen Jeesus Nasaretilaisen tärkein silloisen kristillisen kirkon lähetystyöntekijä oli apostoli Paavali (n. 3-64). Mainitsen hänet tässä siitä huolimatta, että suomen kielessä hänen nimensä on Paavali. Moinen ärsyttää minua. Miehen roomalainen nimihän oli ollut Paulus.

Paulus ei kun Paavali matkusteli työssään siellä täällä itäisen Välimeren piirissä. Hän toki teki lähetystyötä, mutta silti elätti itsensä teltantekijän ammattitaitoaan hyödyntäen. Ja hän harjoitti erittäin laajaa kirjeenvaihtoa perustamiensa seurakuntien kanssa. Osa hänen silloin kirjoittamistaan kirjeistä on tallennettu peruskristinuskon perusteokseen Uuteen testamenttiin, ja lisäksi jokunen sellainenkin, jonka joku toinen on ilmeisesti pistänyt hänen nimiinsä.

Kerran Paavali oli Ateenassa. Apostolien tekojen luku 17 kertoo siitä näin:

Odotellessaan Ateenassa muiden tuloa Paavali ärsyyntyi epäjumalien kuvista, joita näkyi joka puolella kaupunkia. Niinpä hän ryhtyi synagogassa puheisiin juutalaisten ja muiden Jumalaa kunnioittavien kanssa ja jututti torilla koko päivän kaikkia, jotka vain sattui tapaamaan.

Hän väitteli myös epikurolaisten ja stoalaisten filosofien kanssa, ja jotkut heistä sanoivat: "Mitä tuo tiedonjyviä nokkiva varis oikein raakkuu?" "Näyttäisi saarnaavan joistain vieraista jumalista", toiset sanoivat, sillä Paavali julisti ilosanomaa Jeesuksesta ja ylösnousemuksesta. Hänet vietiin Areiopagi-neuvoston eteen, ja häneltä kysyttiin: "Voisitko selittää, mikä tämä sinun opettamasi uusi oppi on? Siinä taitaa olla piirteitä, joita emme ymmärrä. Haluaisimme siis tietää, mistä mahtaa olla kyse." Ateenalaiset ja siellä asuvat ulkomaalaisetkin olivat näet aina kiinnostuneita uusista puheenaiheista.

Paavali astui Areiopagi-neuvoston eteen ja alkoi puhua:

"Ateenalaiset! Kaikesta näkee, että te palvotte jumalia tunnollisesti. Kun kiertelin katselemassa palvontapaikkojanne, löysin sellaisenkin alttarin, jossa luki: 'Tuntemattomalle jumalalle'. Minä kerron teille juuri siitä, mitä te tuntemattanne palvotte.

Jumala on tehnyt maailman ja kaiken, mitä siinä on. Hän on taivaan ja maan Herra eikä asu ihmisten rakentamissa temppeleissä. Häntä ei palvota ihmiskäsin; ei hän tarvitse keneltäkään mitään. Hän itse antaa kaikille elämän, hengen ja kaiken muunkin. Yhdestä ihmisestä hän loi koko ihmiskunnan asumaan kaikkialla maailmassa. Hän sääti vuodenajat ja asuinalueiden rajat, jotta ihmiset etsisivät Jumalaa ja saattaisivat hapuillessaan löytää hänet. Hän ei näet ole kaukana kenestäkään.

Hänessä me elämme, liikumme ja olemme. Sanovathan jotkut teidän runoilijannekin:

'Me näet olemme hänen sukuaan.'

Koska siis olemme Jumalan sukua, meidän ei pidä luulla jumaluuden olevan kuin kultainen, hopeinen tai kivinen esine, taidokkaasti muotoiltu mielikuvituksen tuote.

Jumala on pitkään katsonut läpi sormien tätä tietämättömyyttä, mutta nyt hän kehottaa kaikkia ihmisiä kaikkialla muuttamaan elämänsä suunnan.

Hän on näet määrännyt päivän, jolloin hän tuomitsee maailman oikeudenmukaisesti. Tuomarina on Jumalan asettama mies, jonka hän herätti kuolleiden joukosta antaakseen kaikille syyn uskoa."

Kuolleiden ylösnousemuksesta kuullessaan jotkut irvailivat Paavalille ja toiset sanoivat: "Ehkä jatketaan tästä aiheesta toisella kertaa." Niinpä Paavali lähti heidän luotaan. Jotkut kuitenkin liittyivät hänen seuraansa ja alkoivat uskoa. Heihin kuuluivat Dionysios, joka oli Areiopagi-neuvoston jäsen, Damaris-niminen nainen ja muutamat muut.

Paljon tuon tapahtuman jälkeen yhdysvaltalainen kirjailija John Steinbeck (1902-1968) lainasi ilmaisun "tuntemattomalle jumalalle" kirjansa nimeksi.

...Tieteenteossa kaksi tärkeää asiaa ovat empirismi ja naturalismi.

Empirismi tarkoittaa sitä, että tieteellisen teorian paremmuuden ratkaisee viime kädessä se, vastaako se objektiivisia havaintoja.

Naturalismi taas tarkoittaa sitä, että vain niistä asioista, joista voi saada objektiivisia havaintoja, voidaan saada tietoa.

Teorian tekee tieteelliseksi se, että siitä pystytään johtamaan ennusteita objektiivisesti havaittaville tapahtumille.

Tieteen kannalta Jumala ja mikä tahansa Jumala ja myös kaikki eri jumalat ovat tuntemattomia. Tämä johtuu siitä, ettei heistä/niistä voi saada objektiivista havaintoa. Tai ainakaan tiedeyhteisö ei ole vielä tähän päivään mennessä sellaista saanut.

Jumalan tai jumalan tai jumalien olemassaolemattomuutta ei tietenkään tiede ole osoittanut.

Tosin sitä, että jokin ei ole olemassa, ei ole helppo osoittaa. Sen näkee hyvin brittiläisen filosofin Bertrand Russellin (1872–1970) ajatuskokeesta: Russell kirjoitti, että jos hän väittäisi, että Aurinkoa kiertää teekannu, hänen olisi järjetöntä odottaa muiden olevan epäilemättä häntä vain siksi, etteivät he pysty todistamaan hänen väitteensä olevan väärä. Russellin teekannuun viitataan yhä keskusteltaessa Jumalan (tai jumalan tai jumalien) olemassaolosta.

Jumala on siis empiirisen tieteen tavoittamattomissa ainakin toistaiseksi. Hän on hyvin tuntematon ja salattu. Vielä enemmän kuin eräät muinaiset kreikkalaiset olivat kyenneet kuvittelemaan.

Nyt käsi sydämelle, lukija: uskotko, että aurinkoa kiertää teekannu?

Miten tuollaista tuntematonta ja salattua Jumalaa sitten palvotaan? Mielestäni kyse on samankaltaisesta asiasta kuin siinä, kuinka ateisti tuntee kiitollisuutta, vaikka ei ole ketään, jolle olisi kiitollinen.

Kiinalaisen kantoraketin taival ja minä: oli pitkä marssi

Viime viikon keskiviikkona 5.5.2021 havahduin päivällä siihen, että Kiina oli edellisen viikon torstaina 29. huhtikuuta laukaissut kantoraketin nimeltä Pitkä marssi 5B kuljettamaan hyötykuormaa avaruusaseman rakentamisen aloittamiseksi.

Helsingin sanomat -lehti oli julkaissut uutisartikkelin, joka sisälsi paitsi juttua aiheesta, niin myös melko lailla reaaliaikaisen grafiikan, jossa näkyi takaisin Maapallolle palaavan kantoraketin reitti ja kulloinenkin korkeus merenpinnasta (myöhemmin lehti julkaisi toisen artikkelin, joka sisälsi saman grafiikan).

Kiina oli siis tehnyt vanhanaikaiset eli rakentanut sellaisen kantoraketin, jota ei pysty ohjaamaan tai törkkäämään turvallisesti takaisin Maapallon kamaralle vaarantamatta sillä asuvia ihmisiä. Vaikka 70 prosenttia maapallon pinnasta on merta, niin ärsyttää tuollainen piittaamattomuus kuitenkin. Voihan semmoinen osua maallekin.

Minä kuitenkin innostuin kantoraketin seuraamisesta kauheassa (korona)tylsyydessäni. Kyseisenä keskiviikkona käytin suuren osan vapaa-ajastani sen tarkkailuun. Samoin teki eräs ystäväni Liisa, jonka kanssa olin yhteydessä Discord-palvelun välityksellä.

Aloin tehdä muistiinpanoja kantoraketin menosta. Se pomppasi takaisin avaruuteen.

Avaruudesta kun putoaa murikoita tai mitä tahansa esineitä Maan päälle semmoisen kohtauskulma Maan ilmakehän suhteen saattaa olla sen verran loiva, että kyseinen objekti pomppaa siitä takaisin avaruuteen. Ja, oi, katso, me näimme kantoraketin tekevän nyt näin. Yhä uudestaan.

Keskiviikkona kantoraketin korkein piste tarkastelun aikana oli noin 285 kilometriä ja alin 165 kilometriä.

Minä ja Liisa kutsuimme kantorakettia murikaksi.

Minua jännitti, että murikka tippuisi joko Suomeen tai sitten Balille, jossa pienin pikkuveljeni Joonas asuu. Itse asiassa lähetin Joonakselle varoituksenkin, kun näytti siltä, että murikka kulkee siellä jossain lähellä.

Aikaa myöten kävi selväksi, ettei murikka ole ainakaan Suomeen koskaan saapumassa, koska sen rata vältti pohjoisimpia ja eteläisimpiä leveysasteita.

Alkuyöstä tein päätelmän, ettei murikka ole ihan heti vielä tippumassa Maahan, joten päätin lopettaa muistiinpanojen teon.

Kolmena seuraavana päivänä seurasimme kantoraketin menoa edelleen, mutta emme toki aivan niin usein ja suurella mielenkiinnolla kuin olimme tehneet keskiviikkona.

Päivä päivältä murikan alin korkeus meni yhä alemmaksi, vaikkakin erittäin, erittäin hitain askelin.

Torstaina jo ennustettiin, että murikka putoaisi suurin piirtein sunnuntaina. Maan ilmakehä alkaa noin sadassa kilometrissä, ja murikan saadessa eteensä riittävästi kaasumolekyylejä sen vauhti hidastuu, ja sitten on (lopullisen) putoamisen aika.

Lauantain jälkeisenä yönä Liisa sanoi minulle klo 23.49 Discordissa: "144 km. kohta jännittää".

Sunnuntain puolella klo 1.38 minä puolestani sanoin: "Raketti on laskeutunut. Näköjään."

Olin Liisan kanssa keskustellut tietokonepeleistä, ja niin oli jossain vaiheessa vain murikan reitti katkennut em. Helsingin sanomat -lehden grafiikassa. Olin pahoillani, ettemme olleet tarkkailleet edeltävillä minuuteilla sitä.

Sunnuntaina päivällä muokattu Ilta-lehden uutisartikkeli kertoi kuitenkin totuuden: kantoraketti oli vasta aamukuuden maissa tai jälkeen pudonnut mereen. Itse asiassa Intian valtamereen Malediivien saariryhmän länsipuolelle.

Tämän jälkeen joutunemme pelkäämään vielä Kiinan seuraavia kymmentä kantorakettia, joiden avulla maan avaruusasemaa rakennetaan lisää.

Neuvostoliitto hyökkäsi Puolaan vuonna 1939, ja nyt Venäjä kiistää tapahtuneen

Uutisen mukaan Venäjän ulkoministeriö kiistää Neuvostoliiton hyökkäyksen Puolaan vuoden 1939 syyskuussa. Hyökkäys oli seurausta edellisessä kuussa natsi-Saksan ja Neuvostoliiton solmiman maiden ulkoministereiden mukaan nimensä saaneen Molotovin-Ribbentropin sopimuksen salaiseen lisäpöytäkirjaan sisältyneestä Euroopan jakamisesta maiden etupiireihin.

Tämähän on yhtä typerää kuin sen kiistäminen, että natsi-Saksa idänsotaretkensä aikana Neuvostoliitossa vuosina 1941-1945 syyllistyi mittaviin ihmisoikeuksien loukkauksiin.

Tuon Venäjän ulkoministeriön väitteen tekee naurettavaksi jo pelkästään se, että natsi-Saksan ja Neuvostoliiton välillä ei käyty taisteluita vuoden 1939 syyskuussa. Neuvostoliitto vain antoi joukkojensa kaikessa rauhassa vyöryä Puolaan heti kun se oli saanut selvitettyä välinsä Japanin kanssa Halhin-Golin taisteluissa. Ja myöhemmin natsi-Saksa luovutti Liettuan Neuvostoliitolle ja sai vaihdossa uuden palan Puolasta.

Neuvostoliitto järjesti valtaamillaan alueilla väärennetyn kansanäänestyksen, jonka "tulosten" perusteella hurjan suuri osa alueen asukkaista halusi tulla liitetyiksi Neuvostoliittoon.

Neuvostoliiton marraskuun viimeisenä päivänä vuonna 1939 aloittama hyökkäys Suomen valtaamiseksi oli myös seurausta natsi-Saksan ja Neuvostoliiton sopimuksesta. Neuvostoliiton ei tarvinnut pelätä, että Saksa millään lailla puuttuisi asiaan, koska asiasta oli päätetty jo sopimuksessa, että Neuvostoliitto saa toimia Suomen suhteen kuten haluaa.

Ja vuonna 1940 Neuvostoliiton salainen poliisi NKVD murhasi Katynissa 21.857 puolalaista vangiksi saatua upseeria ja muita puolalaisia henkilöitä.

Salainen etupiirisopimus osittain päti toisen maailmansodan jälkeenkin, sillä Neuvostoliitto piti Puolalta varastamansa alueen.

Runoni: Aurinkokuntamme on kotimme ja linnamme

Lökäpöksyinen luonto
juoksee aukosta
aukkoon
Madonreiät
Einsteinin avaruusaika 
Matemaattinen johdatus
yleisen
suhteellisuusteorian perusteisiin
Mutta madonreikien käyttö
on ihmiselle
mahdottoman vaikeaa
ajasta aikaan
Mahdetaanko edes
niin kutsuttua eksoottista ainetta
saada koskaan
käyttöön?
Pitemmät matkat
ulkoavaruudessa
ovat ihmiselle mahdottomia
Muista Hannu
Rajaniemen
Kvanttivaras-trilogia 

Kirjoitin tämän runoni vuonna 2019 alkaneessa runoryhmässä, johon olen osallistunut. Kirjoittamispäivä on 3.6.2019.

Minua on aina kiinnostanut hypoteesi liikkumisesta käsittämättömän pitkiä matkoja avaruuden oletettujen nk. madonreikien kautta. Hannu Rajaniemen Kvanttivaras-trilogiasta juttua täällä nk. pääblogissani.

Runoni: Maailmassa vallitsevat väärät luonnonlait

Kiekkomaailma,
paras kaikista maailmoista
Oma maailmamme
on paljon tylsempi
ja typerämpi
Maan pallonmuotoisuus
on sitä paitsi
huono keksintö 

Kirjoitin tämän runoni Herran vuonna 2019 alkaneessa runoryhmässä, johon olen osallistunut.

Runo ei liity mitenkään siihen, että sen kirjoittamista edeltäneenä viikonloppuna Suomen maajoukkue oli voittanut jääkiekossa kultaa. Se liittyy sen sijaan kirjailija Terry Prachettin Kiekkomaailma-romaanisarjaan, jota rakastan. Olin kolme päivää ennen runon kirjoittamista lainannut kirjastosta sarjaan kuuluvan kirjan Täyttä höyryä.

Lisäksi voidaan sanoa, että runo on tavallaan jatkoa runolle Elämä, älä puhu minulle elämästä. Tai ainakin on samaa henkeä ja elämää tässä.