Jumalan määritelmäni

Otsikossa sana "jumala" on isolla alkukirjaimella, mutta tämä johtuu siitä, että suomen kielessä virkkeen ja otsikon ensimmäinen sana tavataan kirjoittaa isolla alkukirjaimella.

Yksijumalaisissa uskonnoissa, kuten kristinuskon eri muodoissa, voidaan toki oman uskonnon jumalaa tarkoittava termi "jumala" kirjoittaa isolla alkukirjaimella ihan vain sen vuoksi, että kun uskonnon piirissä oletetaan kyseessä olevan ainoa jumala, niin silloin sana "jumala" on ikään kuin tämän jumalan nimi, tai ainakin toimii nimen korvikkeena.

(Sanoin tuossa "kuten kristinuskon eri muodoissa", vaikka normikristinuskoon kuuluva kolminaisuusoppi tekee monelle vaikeaksi uskoa, että kyseessä todella on yksijumalainen uskonto. Ainakin kyseessä on jonkinlainen sekasotku jos ei muuta. Mutta tämä on vain minun mielipiteeni.)

Ja sitten siihen jumalan määritelmääni:

Jumala, tai jumala, on kuolematon taikaolento, joka riippuen uskonnosta saattaa olla luonut maailman tai sitten ei, ja saattaa vaikuttaa enemmän tai vähemmän aktiivisesti maailmassa taikka sitten ei. Hän saattaa myös joissakin uskonnoissa vaatia ihmisiä noudattamaan tahtoaan. Jotkut taas voivat sanoa, että hän on "ainoastaan" jonkinlainen maailmansielu, jolla ei ole sen kummemmin mielen toimintaa. Vaikka mikä minä olen arvostelemaan häntä.

Vielä tähän päivään mennessä ei ole kuitenkaan saatu luotua kunnollista eli toimivaa tutkimusohjelmaa jumalien tutkimiseksi empiirisesti. Jokin jumalista, tai useampikin, voi silti olla olemassa, aivan kuten Russellin teekannu.

Olen näköjään ollut "uskonnollisen humanismin" kannattaja jo pitkään

Siitä on jo pitkä aika, kun törmäsin käsitteeseen "uskonnollinen humanismi".

Siinä on se vitsi, jos siinä mitään vitsiä haluaa nähdä, ettei "uskonnollisen humanismin" kannattaja ole pohjimmiltaan juurikaan uskonnollinen tai uskovainen.

Kuten suomenkielinen Wikipedia kertoo, niin hepun nimeltä Edward L. Ericson mukaan...

uskonnolliset humanistit eivät usko jumaliin, henkiin, sielun kuolemattomuuteen, tuonpuoleiseen eivätkä minkäänlaisiin pelastusoppeihin. He rakentavat ihmiskunnan tulevaisuuden älyllisyyden, tieteen, henkisen vapauden, yksilön vastuun ja ihmisten yhteistoiminnan varaan

(Tuo ei taida olla suora siteeraus, mutta se näyttää hyvältä tällä tavalla tekstiin sisennettynä.)

Mielestäni paras suomenkielinen termi asialle voisi olla uskontomyönteinen humanismi.

Hepun mukaan myös hartaus, herkkyys, yhteenkuuluvuus ja pyhyyden kokemus on uskontojen ja uskonnollisuuden ydin ja olennainen osa ihmismieltä, ja se jää joka tapauksessa jäljelle, vaikka usko henkilö-jumalaan häviää.

Yksi syy olla "uskonnollinen humanisti" on se, että mikäli yhteiskunnasta pyritään juurimaan pois uskonnollisuus, voi olla seurauksena se, että ihmiset hakevat näitä kokemuksia järjestäytyneen uskonnon helmasta.

En minä ole ihan viime vuosina tuntenutkaan kovin suurta intoa käydä henkistä sotaretkeä uskontoa sinänsä vastaan. Ja vaikka tuntisin, niin ei uskonnon vastainen "ristiretki" johda kuitenkaan uskonnon häviämiseen, vaan se vain painuu maan alle ja saa ehkä entistä vahingollisempia muotoja.

Satuin yli puoli vuotta sitten lukemaan vapaa-ajattelijoiden lehdestä mentalisti Pete Poskiparran haastattelun, joka oli otsikoitu Kyllästyin olemaan kiukkuinen ateisti. Tuon perusteella Poskipartakin vaikuttaisi olevan "uskonnollisen humanismin" kannattaja.

Itse olen muuten arvostanut "aina" taikureita ja mentalisteja siitä syystä, että nämä ovat varsin hyviä paljastamaan huijauksia.

Törmättyäni aikoinani tähän "uskonnollista humanismia" käsittelevään Wikipedian artikkeliin, totesin olevani itsekin tämän liikkeen linjoilla.

Olen ollut jo pitemmän aikaa sitä mieltä, että uskontojen kukat saakoot yhteiskunnassa kukkia, kunhan rikkaruohot, joiksi nimittäisin toisinajattelijoiden ja tieteen voimakasta nuivimista sekä uskonnollisen valtion kannattamista, pidetään kurissa.

Yksi tärkeä syy minulle tähän asenteeseeni on ollut se, että likimain kaikilla ihmisillä, ja myös tieteellistä ja järkiperäistä ajattelua kannattavilla ihmisillä, on runsaasti sellaisia käsityksiä, jotka eivät nk. pidä missään määrin vettä. Mielettömiä olemme tässä mielessä kaikki. No emme välttämättä aivan samassa määrin mielettömiä, sillä ihmisissä on eroja, mutta mielettömiä yhtä kaikki. Ihmiset ovat kaikki vailla "Jumalan" kirkkautta.

Rakkaus ja raiskaaminen ovat tieteelliseltä kannalta katsottuna samaa molekyylibiologiaa ilman arvoeroja. Vaikka ihmiset kuinka uskoisivat tieteeseen, niin arvot ja muu henkilökohtainen maailmankatsomus tuovat tieteen ohella muuta merkitystä, ja järjestystä, ihmisten ja yhteiskuntien elämään ja toimintaan.

Olemassaolon perimmäisissä kysymyksissä ei kuitenkaan voi olla objektiivisia todisteita yhtään mistään.

Sallittakoon radikaali ja hieman epätavallinenkin esimerkki aiheesta. Ainakin periaatteessa tieteessä voitaisiin tutkia sitä, että millä lailla raiskaajan väkivallanteostaan saamaa nautintoa voitaisiin lisätä. Mutta tosiasiassa kuitenkin ihmisten omasta päästään keksimät lait, normit, arvot ja henkilökohtainen maailmankatsomus rajoittavat sitä, mitä tieteessä tutkitaan ja voidaan tutkia. Ne vaikuttavat niin tutkijan, tutkimuksen rahoittajan kuin tieteellistä tutkimusta säänteleviä lakeja säätävien tahojen toimintaan.

Tuollaista vapaan tieteellisen tutkimuksen rajoittamista voidaan pitää eräänlaisena poliittisena konservatismina, mutta minusta näyttää siltä, että likimain kaikki ihmiset kannattavat sitä. Mitä tahansa ei voida tutkia tieteellisesti koska aina tulee elämän eli muiden ihmisten asettamia esteitä sellaisen tielle. Kyllä eläinlajimme homo sapiens on sitten konservatiivisista konservatiivisin!

Siteeraan muistinvaraisesti: kuten eräs henkilö on aikoinaan jossakin lausunut: "Arvot ovat kaikki uskontoa tai ennakkoluuloja.

Ne johtuvat siitä, että ihminen on tarinoiden luomista ja kertomista rakastava voimakkaasti kulttuuria luova, säilyttävä ja välittävä eläinlaji.

Kirjaesittely: Carlo Rovelli: Valkoiset aukot – horisontin sisällä

Kun olin varannut tämän populaariluonnontieteellisen kirjan kaupunginkirjastoon, niin minulle tuli mieleeni, että olisi ehkä kannattanut mieluummin varata jotain kevyempää lukemista. Minulla oli sattuneista syistä siihen aikaan henkisesti jonkin verran tavallista rankempaa. Toiseksi mieleeni tuli silloin sellainenkin, että tällainen tietokirja voi tiedoiltaan vanhentua muutamassa hetkessä periaatteessa.

Nuorena poikana olin lukenut englantilaisen kosmologin Stephen Hawkingin (1942-2018) mainion vuonna 1988 englanniksi mutta pian sen jälkeen myös suomenkielisenä käännöksenä julkaistun populaaritieteellisen teoksen Ajan lyhyt historia (A Brief History of Time). Se sisälsi vain yhden matemaattisen kaavan: E=mc². Kaava on suomeksi: energia on yhtä kuin massa kertaa valonnopeuden neliö, ja se kertoo, että energian ja massan välillä on yhteys. Kaava on johdettu yleisestä suhteellisuusteoriasta, josta alempana jotain lisää.

Ja nyt vanhana poikana olen lukenut sitten tämän toisen populaariluonnontieteellisen kirjan. Se osoittautui kuitenkin varsin kivaksi lukemiseksi. Se on nimeltään Valkoiset aukot – horisontin sisällä, ja sen kirjoittaja on kvanttigravitaatiota pitemmän aikaa tutkinut teoreettisen fysiikan luonnontieteilijä, italialainen Carlo Rovelli (s. 1956). Alkuteos Buchi bianchi on julkaistu vuonna 2023 ja suomennos on julkaistu viime vuonna 2024.

Tämä tuntui kannaltani jo alussa varsinaiselta hyvän mielen kirjalta. 

Rovelli kertoo siinä, mitä valkoiset aukot ovat, miten ne eroavat mustista aukoista, miten ne eroavat toisistaan ja mitä yhteistä niillä on. Ja kuinka valkoiset aukot syntyvät.

Seuraavassa kirjan esittelyssä annan aina välillä hieman lisätaustoitustakin. 

Hieman yleistä triviaa aluksi:

Vuonna 1905 saksalainen patenttivirkailija Albert Einstein (1879-1955) oli julkaissut käännettä tekevän suppean eli erityisen suhteellisuusteorian. Teoria korvasi newtonilaisen eli klassisen mekaniikan käsityksen muuttumattomasta avaruudesta ja ajasta näiden yhtymäksi, aika-avaruudeksi, ja sisällytti itseensä sähkömagnetismin teorian, sellaisena kuin se Maxwellin yhtälöissä oli esitetty. Niin, ja sen mukaan valonnopeus tyhjiössä on havaitsijan havaitsijan suhteen aina sama. Tätä nopeutta merkitään pienellä kirjaimella c. Sen arvo on 299.792.458 m/s eli 1.079.252.848,8 km/h.

Noin kymmenen vuoden kuluttua edellisestä suuresta julkaisustaan Einstein julkaisi vielä yleisen suhteellisuusteorian, joka ottaa huomioon myös painovoiman. Yleisen suhteellisuusteorian mukaan massa kaareuttaa avaruutta.

Klassinen mekaniikka oli ollut erittäin tarkka ja toimiva tieteellinen teorianmuodostus, mutta se toimii kunnolla vain triviaaleissa olosuhteissa eli ei-relativistisissa nopeuksissa. Tosin triviaaleja olosuhteita on tutkijoillakin edessään sen verran paljon, että suhteellisuusteorian mukaiset varsin monimutkaiset laskelmat ovat usein kuin ampuisi hyttystä norsupyssyllä. Usein yksinkertaisemmat laskut riittävät fysiikassakin.

Vain jokunen viikko yleisen suhteellisuusteorian julkaisemisen jälkeen Einsteinin maanmies, itärintamalla taisteleva Karl Schwarzschild (1873-1916) lähetti hänelle laskemansa ratkaisut Einsteinin kenttäyhtälöihin. Ne kuvaavat gravitaation massan ja energian aiheuttamana aika-avaruuden kaareutumana, ja tarkalleen ottaen kenttäyhtälöt ilmaisevat yhteyden avaruuden geometrian ja siellä olevan massan ja energian välillä.

Lähetettyään laskelmansa Einsteinille Schwarzschild jatkoi taistelemista. Valitettavasti hän piakkoin kaatui. Sellaista se on.

Hieman lisää triviaa tässä välissä. Seuraavia asioita ei pahemmin käsitellä Rovellin kirjassa.

Patenttitoimistossa työskenteleminen jonkin aikaa oli ollut Albert Einsteinille vain leipähomma, koska jostakin sitä piti saada rahaa elääkseen. Ja hän sai kyllä töistään sitten maailmanmaineen.

Vuonna 1923 Albert Einstein matkusti Ruotsiin vastaanottamaan Nobelin palkintoa valosähköisen ilmiön selittämisestä. Hän ei saanut palkintoaan yleisestä suhteellisuusteoriasta, koska Alfred Nobelin testamentin tiukan tulkinnan mukaan kyseessä ei ollut varsinaisesti keksintö. Sekä Saksa että Sveitsi halusivat esittää Einsteinin palkinnonannon valmisteluissa oman maansa kansalaisena, mutta noloa kyllä, kävi sitten ilmi, että palkinnonsaaja oli luopunut Saksan kansalaisuudesta vuonna 1896. Einstein ei ollut tuolloin halunnut liittyä asevoimiin, ja irrottamalla itsensä synnyinkansalaisuudestaan hän pääsi siitä hommasta jo etukäteen eroon.

Einstein päätyi lopulta vuonna 1930 Yhdysvaltoihin. Kaikki olivat innoissaan, ja hyvä että eivät kultatuolissa kantaneet.

Hitler kansallissosialistisine puolueineen suoritti vallankaappauksen Saksassa vuonna 1933. Einsteinilla ei ollut tämän johdosta menemistä sinne takaisin. Mutta Yhdysvalloissa elämä sujui.

Einstein ei muuten edes ollut virallisesti, siis juutalaisen seurakunnan kannalta, juutalainen mies, koska luonnontiede oli saanut hänet hylkimään jo nuorena uskonnollisia selitysmalleja, ja siksi hän oli kieltäytynyt osallistumasta bar mitsvaan, juutalaisen nuoren miehen aikuistumisriittiin. Natseja tämä ei toki olisi estänyt pistämästä häntä keskitysleirille tai tuhoamasta häntä.

Jos ketään vielä kiinnostaa, niin Einstein todellakin oli uskonnoton, ja sen laatuista oli hänen "uskonnollisuutensakin". Mies on eräässä kirjeessään lausunut asiaan liittyen seuraavanlaista:

Uskonnollisisista vakaumuksistani lukemanne oli tietysti valhe, jota toistetaan järjestelmällisesti. En usko henkilöityneeseen Jumalaan enkä ole sitä koskaan kieltänyt vaan ilmaissut sen selvästi. Jos sisälläni on jotakin, jota voidaan sanoa uskonnolliseksi, niin se on maailman rakenteen rajaton ihailu sellaisena kuin luonnontiede pystyy sen paljastamaan.

Albert Einsteinin mielestä juutalaiset eivät myöskään olleet Jumalan valittu kansa.

Noin sata vuotta sitten oli siis muodostettu yleinen suhteellisuusteoria. Suurin piirtein samoihin aikoihin näin myöhäisen ajan vinkkelistä katsottuna muodostettiin toinen varsin merkittävä teoria, kvanttifysiikka, jota aluksi kutsuttiin kvanttimekaniikaksi. Kvanttifysiikan mukaan alkeishiukkasella on paitsi hiukkasen, niin myöskin aallon ominaisuuksia. Tässä on kyse siitä, että makroskooppisessa maailmassa, jossa me apinat joudumme elämään, koejärjestelyissä nämä atomaariset ilmiöt näyttäytyvät meille joko aaltoina tai hiukkasina, vaikka ne ovat tavallaan molempia.

Perinteisessä Newtonin mekaniikassa fysiikan syy-seuraus-suhde oli käsitetty ehdottomaksi: jos tunnettiin kaikki kappaleeseen vaikuttavat voimat, niin voitiin ainakin periaatteessa laskea sen liike täydellisesti. Kvanttifysiikka räjäytti tämän maailmankuvan palasiksi sikäli, että sen mukaan fysikaalisen maailman kausaliteetti on tilastollinen, eli se koskee vain yksittäistapahtumien tarpeeksi suurta joukkoa, ei yksittäistapahtumaa sinänsä. Radioaktiivisuus käy jonkinlaisesta esimerkistä: me tiedämme, että tietyssä ajassa tietty määrä atomiytimiä hajoaa, mutta on periaatteessakin mahdotonta laskea, että mikä niistä kulloinkin hajoaa.

On tietysti mahdollista, että maailmankaikkeudessa "todellisuudessa" kausaliteetti on oikeasti ehdoton, mutta sellaiselle näkemykselle ei empiria sinänsä anna tukea. Nyt joudumme elämään epätäydellisen kausaliteetin kanssa, kun käsittelemme fysiikan ilmiöitä. Makroskooppisia ilmiöitä tutkiessa kuitenkaan harvemmin tarvitaan kvanttifysikaalisten ilmiöiden huomioon ottamista.

Kvanttifysiikan keksiminen on tuottanut myöskin kvanttimystiikkaa. Eräät ovat ajatelleet, että siihen liittyvän Heisenbergin epätarkkuusperiaatteen ahtaissa rajoissa maailmassa näkyy hengen vaikutus. Toiset taas yhdistävät kvanttifysiikan aaltohiukkasdualismin kiinalaiseen filosofis-uskonnolliseen käsitteeseen dao.

Yleinen suhteellisuusteoria ja kvanttifysiikka ovat joka tapauksessa modernin fysiikan kaksi peruspilaria ja ihan ilman mystiikkaa. Ne vaikuttavat kummatkin pätevän omalla sovellutusalueellaan. Kvanttifysiikka siis kuvaa atomaaristen ilmiöiden tasolla tapahtumista täydellisesti. Suhteellisuusteoria taas makroskooppisten ilmiöiden tasolla.

Ihmisen voi sanoa olevan jonkinlainen kulttuuria luova, säilyttävä ja välittävä suhteellisen älykäs ihmisapinalaji. Lajinimi on homo sapiens, joka tarkoittaa viisasta tai tietävää ihmistä. Silti on käynyt ilmi, että maailmankaikkeus näyttää toimivan sellaisilla tavoilla, jotka eivät ole kovin järjenmukaisia tämän apinalajin yksilöiden maalaisjärjen kannalta. Mutta sille me emme mitään voi.

Werner Heisenberg on muistellut kvanttifysiikan nk. kööpenhaminalaisen tulkinnan kehitystyötä (Fysiikka ja filosofia, v. 1958) näin.

Muistan Bohrin kanssa käydyn pitkälle yöhön jatkuneen ja lähes epätoivoiseen asetelmaan päätyneen monituntisen keskustelun. Mentyäni istuntomme jälkeen yksin kävelylle läheiseen puistoon toistelin itsekseni yhä uudestaan samaa kysymystä: "Voiko luonto olla todella niin järjetön kuin mitä nämä atomikokeet antavat ymmärtää?"

Kyllä se voi olla, sanokaa minun sanoneen.

Itse asiassa Heisenberg saattoi olla vähällä joutua 1930-luvulla vaikeuksiin kansallissosialistisessa Saksassa, koska modernia fysiikkaa pidettiin natsipuolueessa "epäarjalaisena". Siellä oli silloin valloillaan "saksalaisen fysiikan" liike. Fyysikkoa nimiteltiin "valkoiseksi juutalaiseksi", jolla nimityksellä tarkoitettiin juutalaisista pitävää "arjalaista". Myöskin ensimmäisen maailmansodan veteraania Ernst Jüngeriä (1895–1998) haukuttiin silloin juutalaisten rakastajaksi. Jünger muuten kirjoitti ensimmäisen maailmansodan päätyttyä muistelmakirjan Teräsmyrskyssä, jota Hitler arvosti. Paljon myöhemmin hän kirjoitti natsipuoluetta allegorisesti arvostelevan romaanin.

Saksalainen fysiikka vastusti modernia fysiikkaa, monimutkaista matematiikkaa, visualisoitavuuden puutetta ja intuition vastaisia teoreettisia tuloksia. Aatemaailman kannattajat olivat modernismia vastustavia romantikoita, jotka halusivat, että kokeet ja intuitio ovat sopusoinnussa keskenään ja fysiikka yksinkertaista ja helposti ymmärrettävää.

Saksalainen fysiikka pidettiin joka tapauksessa Hitlerin Saksassakin poissa valtavirran fysiikan aikakauslehdistä. joten ehkä liike ei sittenkään ollut kauhean laajalti kannatettu maassa tai edes sitä hallitsevassa puolueessa. Ja Werner Heisenbergilla tuli myös olemaan jonkinlainen osa natsi-saksan ydinohjelmassa. Ilmeisesti fysiikan tietty "epäarjalaisuus" sitten jouduttiin lopulta jossain määrin hyväksymään kansallissosialistien hallitseman Saksan korkeilla palleilla. (Vahinko vain, että juutalaiset tiedemiehet oli karkotettu ulkomaille tai tuhottu, joten heistä ei voinut olla apua Saksan ydinohjelmalle.)

Toisen totalitaristisen diktatuurin Neuvostoliiton hallitsevassa kommunistisen puolueen piirissä eli myös samankaltaisia ideologiaan perustuvia tieteenvastaisuuksia. Kyse ei ole pelkästään biologiatiedettä vääristelleestä lysenkolaisuudesta, vaan myöskin siellä monet vastustivat modernia fysiikkaa. Viralliset neuvostoliittolaiset filosofit pitivät tärkeänä, että tiedettä analysoitaisiin dialektisen materialismin kannalta. Neuvostofilosofien mukaan "proletaarisen tieteen" menetelmät ja tavoitteet olivat erilaiset kuin "porvarillisen tieteen".

Saksalainen sosialidemokraattinen teoreetikko ja poliitikko Eduard Bernstein (1850-1932) oli vuonna 1899 ilmestyneessä teoksessaan Die Voraussetzungen des Sozialismus und die Aufgaben der Sozialdemokratie (suomeksi ilmestynyt nimellä Sosialismin edellytykset ja sosialidemokratian tehtävät) kaiken muun ohella todennut, että marxilainen dialektiikka on kuvaileva "teoria" mutta siitä ei ole yhteiskunnallisten ennusteiden perustaksi. Karl Marxilla oli myöskin ollut sokeat pisteensä, vaikka häntä ei voikaan suoraan syyttää kommunistien hallitsemien valtioiden rikoksista.

...Me olemme eläimiä ja sellaisina maailmankaikkeuden uhreja. Lajimme biologisessa evoluutiossa ei ole meidän ja meidän edeltäjiemme selviytymiselle ollut mitään hyötyä siitä, että me ymmärtäisimme luonnostamme tällaiset asiat. Ja siksi niiden ymmärtäminen vaatii jotain isompaa ja vaikeampaa: empiiristä tiedettä ja siihen liittyvän matematiikan osaamista. Vasta ne hallitsemalla me voimme saada ikään kuin riittävän havainnollisen kuvan maailmasta, siinä määrin kuin se on meidän lajillemme mahdollista.

Tosin tiedekään ei kykene kertomaan mitään perimmäisestä todellisuudesta, mutta ei varmaan mikään muukaan inhimillisen kulttuurin asia. Vaikka jotkut kyllä uskovat, että uskomukset kertovat jotain oikeaa todellisuudesta. Olen itse kuitenkin vaatimattomasti sitä mieltä, että suurin piirtein kaikki ihmiset kannattavat melkomoista joukkoa epätosia uskomuksia. Homo sapiens on tarinoita rakastava, kertova ja välittävä eläinlaji, ennen kaikkea.

Sadan vuoden ajan on myös yritetty saada aikaan superyhtenäisteoriaa tai kaiken teoriaa, joka yhdistäisi yleisen suhteellisuusteorian ja kvanttifysiikan, mutta toistaiseksi siinä ei ole onnistuttu. Albert Einstein taisi olla ensimmäinen, joka tällaista yritti.

Ja palataan sitten Carlo Rovellin tietokirjaan ja aikaisemmin mainitsemani Karl Schwarzschildin panokseen. Tämän laskelmat kertoivat, mitä tapahtuu, kun tietynkokoisesta auringosta loppuu polttoaine eli vety. Se romahtaa alkutekijöihinsä, eli siitä tulee musta aukko. Älyttömän kokoinen aurinko pienenee tässä prosessissa suhteettoman pieneksi köntäksi erittäin tiivistä tavaraa.

Painovoiman tavaton suuruus aiheuttaa myös sen, että alkeishiukkaset hajoavat lopulta kvarkeiksi. Tämä selittää sen, miten on mahdollista se, että suurikokoinen aurinko voi romahtaa erittäin pieneen tilaan.

Mustaa aukkoa ympäröivää rajaa, jonka takaa pakeneminen on mahdotonta, kutsutaan tapahtumahorisontiksi. Mustan aukon painovoima on jopa niin voimakas, ettei edes valo voi paeta sen tapahtumahorisontin sisältä, mikä on jo melko hyvin. Tapahtumahorisontin koko taas riippuu mustan aukon massasta.

Tapahtumahorisontin säde on saanut muuten nimensä Karl Schwarzschildin mukaan, jos ketään kiinnostaa.

Einsteinista ei ilmeisesti ollut kovin mukavaa, että laskelmat näyttivät kertovan, että tällaista voisi tapahtua tähdelle. Se kuulosti hänestä vähemmän mielenkiintoiselta asialta.

Einstein myöskin muuten hylki kvanttifysiikan tuomaa uutta kuvaa maailmasta, koska se ei antanut hänestä tarpeeksi täydellistä kuvaa siitä. "Jumala ei heitä noppaa", oli hänen kantansa asiaan. Sadan vuoden tutkinnan perusteella voisi kyllä jo sanoa, että tässä asiassa Einstein oli väärässä. Hänen nauttimansa – sinänsä ansioista ansaittu – arvonanto fyysikoiden ja tähtitieteilijöiden piirissä on siten voinut suunnata tutkimuksia väärillekin urille. Täytyy muistaa, että me olemme apinoita emmekä voi tarkastella maailmankaikkeutta täydellisin silmin sen ulkopuolelta. Jokainen voi erehtyä, myös suuri tieteellinen nero.

Carlo Rovelli kertoo tietokirjassaan, että yleinen suhteellisuusteoria pätee varsin pitkälle, kun kuvataan sitä, kuinka musta aukko muodostuu ja miten se siitä eteenpäin kehittyy. Populaaritieteellinen tekstinsä soljuu mukavasti, ja nähdäkseni tavallisen luonnontieteistä kiinnostuneen ihmisen pystymetsästä kannalta hän selittää vaikeat asiat riittävän selkeästi.

Olin ilahtunut siitä, miten mukava kirjaa oli lukea.

Kuten annoin ymmärtää, niin tietyllä tavalla kvanttifysiikka ja suhteellisuusteoria ovat ristiriidassa toistensa kanssa. Mutta lopulta mustien aukkojen tutkimisessa joudutaan kaivamaan kuitenkin naftaliinista kvanttifysiikka, kun yleinen suhteellisuusteoria ei enää päde.

Fysiikassa puhutaan singulariteetista. Kun mustan aukon rakennetta lasketaan, niin saadaan lopulta järjettömiä tuloksia, joissa on mukana ääretön. Matematiikan ulkopuolella periaatteessa mikään ei voi olla ääretön. Sellainen tulos merkitsee fysiikassa sitä, että jotain on pahasti pielessä, ja ääretön-termiä käytetäänkin silloin, kun normilaskenta ei enää päde.

Kun mustien aukkojen kuvaamisessa suhteellisuusteorian rahkeet loppuvat, niin silloin on kyse kvantti-ilmiöistä. Mustan aukon sisällä tilan geometria on erittäin pahasti vääristynyt, ja jossain vaiheessa "aukko" on pienentynyt siinä määrin pillimäiseksi, että ne alkavat vaikuttaa tapahtumiseen.

Rovelli on sisällyttänyt kirjaansa useita havainnollisia piirroksia, joista lukija näkee, miten musta aukko kehittyy ajan myötä.

Valkoinen aukko on eräässä mielessä mustan aukon vastakohta. Musta aukko rohmuaa ympäriltään ainetta sisuksiinsa hirveällä voimalla. Valkoinen aukko taas sylkee sitä pois. Carlo Rovelli osaa kertoa tavalliselle lukijalle sen, että mistä syystä tämä tilanne on syntynyt.

Vielä ei ole kuitenkaan havaittu valkoisia aukkoja. Tosin mustia aukkojakin on kyetty havaitsemaan vasta jokusen harvan vuoden ajan.

Alussa mainitsemassani Stephen Hawkingin kirjassa taidettiin mainita myös entropia. Entropia on sitä, että suljetussa järjestelmässä käyttökelpoisen energia määrä pienenee. Esimerkkinä mainitsen, että asuttamamme planeetta Maa ei ole kokonaan suljettu järjestelmä, koska aurinko syöttää tänne jatkuvasti käyttökelpoista energiaa. Sen ansiosta entropia voi pienentyä paikallisesti, ja tämä mahdollistaa tuntemamme elämän. Mutta samalla kun entropia pienenee täällä paikallisesti, niin kokonaisuutena silti entropia lisääntyy myös täällä.

Entropian lisääntymisen suunta on ilmeisesti sama kuin ajan suunta.

Carlo Rovelli taas lähestyy kysymystä entropiasta ja ajan suunnasta esittämällä analogian tasapainosta. Maailmankaikkeus pyrkii kohti tasapainoa.

Asiaan liittyy toki sellainenkin mielenkiintoinen asia, että painovoima hidastaa aikaa. Meidän näkökulmastamme musta aukko tekee tekosiaan hyvin hitaasti.  Mutta mustan aukon mielettömän supermassiivisessa painovoimakentässä kaikki tapahtuu meidän oman aikamme tapaan normaalin ajan mukaisesti, mutta muutamien mustan aukon hetkien aikana ulkopuolella oleva osa maailmankaikkeutta on voinut vanheta miljardeja vuosia. Jos voisi käväistä ihan vain pikaisesti lähellä mustan aukon tapahtumahorisonttia, niin takaisin Maapallolle päästyä voisi havaita monen asian muuttuneen. Melko kätevää!

Carlo Rovelli on yhdysvaltalaisen fyysikon Lee Smolinin (s. 1955) kanssa vuonna 1988 saanut kehitetyksi teorian silmukkakvanttipainovoimasta. Sen on tarkoitus olla hyvä yritys yhdistää yleinen suhteellisuusteoria ja kvanttifysiikka. Kuusi ja puoli vuotta sitten oli Tähdet ja avaruus -lehdessä julkaistu aihetta käsittelevä populaaritieteellinen artikkeli Silmukkakvanttipainovoima otti askeleen kohti mustan aukon selitystä. Ehkä tässä on jotain perääkin. Englanninkielisestä Wikipediasta taas löytyy piiitkä artikkeli samasta aiheesta otsikolla Loop quantum gravity. Sivun alussa on kuitenkin virallinen varoitus siitä, että teksti on liiallisessa määrin tekninen tavallisen lukijan kannalta. Ja toivomus siitä, että artikkelin laatua parannettaisiin.

Transistorit muuten perustuvat kvanttifysiikkaan ja ydinvoima, ydinaseet ja GPS-paikannuksen toiminta yleisen suhteellisuusteorian huomioonottamiseen.

Mutta jos palaan ihan lopuksi takaisin vielä entropiaan. Ainakin minusta on lohdullista ajatella, että maailmankaikkeus päättyy lopulta, silmittömän pitkien aikojen kuluttua kuitenkin vasta, lämpökuolemaan. Lämpötilaeroja ei tässä erittäin kaukaisessa tulevaisuudessa enää ole. Mitään ei oikeastaan voi enää tapahtua.

Entropia syö lopulta kaiken. Carlo Rovelli toteaa kirjassaan, että me ja muut eläimet olemme tässä suhteessa samanarvoisia ja samassa tilanteessa ja sama kohtalo odottaa meitä kaikkia. 

Lisätäkseni pökköä pesään, niin olen myöskin tavannut ajatella, että asuttamaltamme planeetalta loppuvat lopulta uusiutumattomat raaka-aineet. Emmekä me koskaan kykene ulottumaan omaa aurinkokuntaamme kauemmaksi. (Tällaisesta tulevaisuudenkuvasta on muuten Hannu Rajaniemi kirjoittanut mainion kolmiosaisen Kvanttivaras-tieteistarinan.)

Taannumme lopulta lähemmäksi kivikauden elämäntapoja. Ja lopulta tänne tulee kuuma, melko pitkän ajan kuluttua. Meidän lajimme ei ole silloin enää aikoihin ollut olemassa. Aurinko paisuu pikku hiljaa punaiseksi jättiläiseksi ja nielaisee Maapallon. Ja jo kauan ennen sitä kaikki elämä on kuollut täällä jo lämpöhalvaukseen.

Lisäksi jo kauan ennen maailmankaikkeuden lämpökuolemaa maailmankaikkeutemme laajenemisesta huolta pitävä pimeä energia erottaa galaksit toisistaan, ja sitten tähdet toisistaan. Lopulta ei edes periaatteessa ole mahdollista matkata enää toisiin aurinkokuntiin.

(Carlo Rovelli ei ole kuitenkaan esityksessään näin masentava kuin minä, jos sitä pelkäät. Tämä on minua, ei häntä.)

Mitä olen "uskonnollisesti" nykyään

Kristinusko on pitkälle rapissut päästäni pois. En ole vuosiin enää pitänyt Jeesus Nasaretilaista Kristuksena, so. Jumalan poikana. Tämä kehitys on kuitenkin tapahtunut erittäin vähittäin. Senkin jälkeen, kun olin huomannut olevani käytännössä uskonnoton, on tapahtunut paljon kehitystä mielessäni "uskonnollisuuden" suhteen, siis poispäin siitä.

Uskonnollisista yhdyskunnista minulle on nykyisin henkisesti läheisin kveekarit, vaikka olen vain kerran elämäni aikana osallistunut kveekareiden jumalanpalvelusmuotoon. Eräs kaverini, joka silloin autollaan vei minut kokoukseen osallistuen siihen sitten itsekin, nukahti tunnin kestäneen hiljaisen kokouksen aikana, ja ihmetteli sitten, kuinka lyhyeltä tunti oli tuntunut.

Kveekareille on tärkeää paitsi rauha, tasa-arvo ja uskonnollinen minimalismi, niin myöskin "sisäinen sana", jossa on kysymys Pyhästä hengestä.

Pyhään henkeen tosin tavallaan uskon nykyisinkin.

Tapaan avautua siis edelleen kuvitteellisen Jumalan Pyhälle hengelle.

Nimitin juuri Pyhää henkeä kuvitteelliseksi. Olen itse asiassa sitä mieltä, että Pyhän hengen ei tarvitse olla varsinaisesti henki, vaan kyseessä voi olla esim. maailmankaikkeuden rakenteeseen liittyvä juttu. Paljon todennäköisemmin ja todistettavammin kyseessä on kuitenkin pelkkä hyväätekevä psykologinen ilmiö.

Minulle Pyhä henki ei ole komentaja vaan enemmänkin kuvitteellinen yhteistyökumppani.

Joskus aikoinaan olin sanonut blogissani, että Jumala vaikuttaa ainoastaan ihmisen mieleen. Tämä kuulostaa minusta edelleen järkevältä kannanotolta. Jumala tekee niin, vaikkei edes olisi olemassa.

En pyri asettamaan itseäni mitenkään lokeroon filosofisten mielipiteitten laajalla kentällä. En myöskään suhtaudu jumalauskoihin missään määrin vihamielisesti, koska kunnioitan suuresti Jumala- ja jumala-käsitteitä. Ja sitä paitsi ihmiset, fiksutkin sellaiset, ajattelevat yleensä paljon höpöjä. Tarkoitan sitä, että ihmisillä tapaa olla älykkyydestä ja koulutuksesta riippumatta paljon sellaisia mielipiteitä, joita ei voida tieteellisesti perustella. Kuten eettisiä väittämiä. Tämä on ollut ihmisen osa siitä pitäen, kun ihmiskunta 70.000 vuotta sitten oli kokenut geneettisen pullonkaulailmiön, jonka vuoksi se melkein kuoli sukupuuttoon. Pullonkaulailmiön ansiota ilmeisesti on se, että ihmiset rupesivat kuvittelemaan kaiken maailman höpöjä. Toisaalta se myös teki ihmisestä entistä enemmän kulttuuriolennon. Syntyi kumuloituva kulttuurin evoluutio, joka voi toimia tavattoman paljon nopeammin kuin biologinen evoluutio. Biologinen evoluutio sopeuttaa eliölajin tai -lajikkeen vallitseviin olosuhteisiin. Se, joka tuottaa enemmän lisääntymiskykyisiä jälkeläisiä, voittaa tässä "kisassa". Kaikki eliöt taas eivät sopeudu biologisesti riittävän nopeasti. Joskus muutokset elinympäristössä nimittäin ovat liian nopeita evoluutiolle. Mutta sukupuuttoon kuolemisenkin voi katsoa olevan osa elämää.

Kulttuurinenkin evoluutio auttaa eliölajia siten, että se pärjää paremmin vallitsevassa ympäristössä, mutta kulttuuri toisin kuin perimä ei periydy DNA:n tai RNA:n kautta jälkeläisille. Eliölajin yksilöiden pitää aina omaksua, oppia ja opetella se erikseen.

Uskonnollisuuteen jotenkin liittyen, satunnaisesti saatan vielä nykyäänkin kokea numeenisen tunteen, eli tunteen, että on jotain syvempää, jotain joka on kaiken tämän (paskan) yläpuolella. Elämäni on oikeastaan parempaa silloin, kun koen tällaista. En ole siksi kovin vakaumuksellinen ontologisen materialismin kannattaja.

Perimmältään uskon, että voi olla vaikka mitä hienoja henkimaailmaan asioita maailmankaikkeudessa, mutta en varsinaisesti usko niiden olemassaoloon ennen kuin niistä on empiiristä näyttöä.

Periaatteessa kuitenkin kannatan omia eettisiä periaatteitani, vaikka niitäkään ei voi todistaa oikeiksi. Niitä ilman en nimittäin kykene olemaan. Ja yhteiskuntakin voi ehkä elää ilman uskontoa, mutta ilman yhteistä kertomusta ja eettistä järjestelmää se ei voine elää kovin menestyksellisesti.

Välillä minulle joka tapauksessa nousee nykyäänkin vielä mieleen sellainen hassu ajatus, että minun kannattaisi "palata" kristinuskoon. Tosin olen nykyisin kykenemätön pitämään ehdottomasti totena ajatusta, että Jeesus Nasaretilainen olisi myös Kristus eli että hän olisi ollut pelastaja siinä mielessä että hän olisi osa jumaluutta, yhtä Jumalan kanssa tai yksi Jumalan kolmesta persoonasta.

Minulla ei itse asiassa ole edes mitään syytä uskoa, että esimerkiksi 50- tai 60-luvun alkuperäisempään kristinuskoon hiukan alle 2000 vuotta sitten olisi sisältynyt tuollainen käsitys.

Minun mielipiteeni asiasta on oikeastaan se, että Jeesus Nasaretilainen on "ainoastaan" merkittävähkö juutalaista syntyperää ollut juutalaista uskontoa kannattanut uskonnollinen ajattelija, josta on tullut historian oikusta ikään kuin jotain itseään suurempaa. Minulla ei ole mitään syytä uskoa, että hän juutalaisena miehenä olisi itse hyväksynyt itsensä jumaloimisen ja palvomisen, mistä on tullut myöhempinä vuosisatoina suuri riesa.

Pidän kuitenkin suuressa arvossa Jeesuksen ja ensimmäisen kristillisen vuosisadan työteliäimmän ja tehokkaimman lähetyssaarnaajan Paavalin – juutalaiselta nimeltään Saul ja roomalaiselta nimeltään Paulus – keksintöä siitä, että ihminen ei kykene muuttamaan itseään eettiseksi ja siksi hänen tulee luopua kokonaan yrittämästä sitä ja että tämä on ainoa tapa vapautua.

On keksitty aine, jota nauttimalla saa humalan ilman päihteen haittavaikutuksia

Hemel Hempstead on noin 102.000 asukkaan kaupunki Kaakkois-Englannissa. Se kuuluu suur-Lontoon alueeseen ja sijaitsee Lontoon keskustan luoteispuolella.

David Nutt on siellä sijaitsevan GABA Labs -nimisen yrityksen tutkimusjohtaja. Hän oli nostattanut brittilässä kohun lausumalla, että ratsastus on satatuhatta kertaa vaarallisempaa kuin ekstaasihuumeen käyttö. Alcarelle on Nuttin kehittelemä vaihtoehto etyylialkoholille eli etanolille, sille alkoholin muodolle, jolla ihmiskunta on humalluttanut itseään ainakin viimeisten 10.000 vuoden ajan. Alcarelle on yrityksen mainostuksen mukaan sellainen alkoholin muoto, joka ei aiheuta terveyshaittoja mutta kohottaa silti mielialaa.

Jos ketään kiinnostaa, niin ennen tätä ihmiset tavallisessa elämässään ovat kohdanneet ennen kaikkea kolmenlaisia alkoholeja: etyylialkoholia, (vielä tätäkin myrkyllisempää) metyylialkoholia ja isopropanolia, jota taas käytetään mm. desinfiointi- ja jäänestoaineisiin sekä liottimena. Erilaisia alkoholeja on olemassa kuitenkin melkoinen liuta näiden lisäksi.

"Tavallisessa" alkoholimolekyylissä, puhun nyt etanolista, on kaksi hiiliatomia, yksi vetyatomi ja yksi happiatomi. Kyseessä on varsin pieni molekyyli. Alcarelle-molekyyli on kuitenkin suurikokoisempi. Siksi alcarelle kiinnittyy aivoissa vain ja ainoastaan GABA-reseptoreihin. Jos ketään kiinnostaa, niin GABA eli gamma-aminovoihappo on tärkein aivojen ja muun keskushermoston hermosolujen toimintaa jarruttava välittäjäaine. GABA:n välittämä viesti on luonteeltaan inhibitorinen eli vaimentava tai lamaava: GABA välittää hermosolulle käskyn vähentää toimintaa tai lopettaa toimintansa. Yksittäisissä neuroneissa GABA:n vaikutus voi olla myös kiihdyttävä.

Alcarelle myöskin kiinnittyy ainoastaan kahteen aivojen kaiken kaikkiaan 15:stä erilaisesta GABA-reseptorista. Vaikutus on näin varsin kohdennettu. Ja koska alcarelle kiinnittyy näihin reseptoreihin, niin ainetta nauttineesta henkilöstä tulee vähitellen rennompi, leppoisampi ja seurallisempi. Alcarellen ei kuitenkaan pitäisi aiheuttaa krapulaa. Aineesta ei myöskään voi saada yliannostusta, koska sen vaikutus GABA-reseptoreihin ei tehostu tietyn pisteen yli.

Alcarellen vaikutus aivoissa kestää ainoastaan runsaat puoli tuntia. Vaikka sitä joisi litrakaupalla, niin juoja ei menetä tajuntaansa, eikä myöskään kuole, nykyisen tiedon mukaan.

Alcarellen pitäisi siis aiheuttaa rentoutuneisuutta, seurallisuutta ja puheliaisuutta ilman alkoholin (tai muun huumeen) haittavaikutuksia. Myöskin aineen käyttäjällä riski riippuvuuden syntymiselle on minimaalinen, sanovat.

Toivottavasti alcarelle ei myöskään sitten aiheuta alkoholin tapaan väkivaltaisuutta. Jos se ei aiheuta, niin aine saattaa olla melko hyvä. Ja jos se ei aiheuta kognitiivisten kykyjen väliaikaista heikentymistä, kuten runsas kannabiksen käyttö, niin se on sitten vielä parempi.

Aineen turvallisuutta ilmeisesti tutkitaan paraikaa. Ensin eläimillä, ja sitten ihmisillä. Toivottavasti alcarelle tulee sitten lunastamaan lupauksensa.

GABA Labsin sivuilla kerrotaan, että alcarelle juuri tänä vuoden 2024 kesänä alkaa käydä läpi (pitkällistä) hyväksymisprosessiaan Yhdysvaltain markkinoille. Firma odottaa markkinoiden Yhdysvalloissa avautuvan aikaisintaan vuonna 2026 tai vasta seuraavana vuonna, ja täydellistä hyväksyntää markkinoita odotellaan vuonna 2027.

Voidaan sitten kenties nähdä se Suomessakin. Katajainen kansa saa nähdä kummia!

Voi tietysti kysyä, että onko krapulan puuttuminen aineen nauttimisen jälkeisenä aikana sitten hyvän aineen merkki. Sillä mitä tulee tavalliseen etyylialkoholiin, niin ihmiskunta olisi luultavasti jo juonut itsensä sillä kuoliaaksi, jos sen nauttiminen ei aiheuttaisi melko yleisesti krapulaa. Olen tavannutkin aina sanoa: "Krapula on Jumalan luoma sairaus."

Törmäsin alcarelle-kysymykseen tänä Jeesuksen vuonna 2024 alettuani katsoa Ylen Areenasta Alkoholikokeilu-nimistä dokumenttisarjaa. En tiedä, tehdäänkö ohjelmasta useampiakin kausia, mutta joka tapauksessa sen ensimmäisen kauden kolmannesta jaksosta löysin tämän jännittävän aiheen.

PS. Aiheeseen liittyen, viime vuoden 2023 heinäkuun lopulla oli myös Fortune-julkaisun "Well"-osastossa julkaistu tämä viehättävä mutta valitettavan lyhyeksi jäänyt artikkeli aiheesta: All of the buzz: A new breakthrough in liquor tech could be the key to avoiding hangovers altogether.

Empirismi ja naturalismi, tieteen kaksi peruspalikkaa

Empirismi ja naturalismi ovat tieteen filosofisia perusoletuksia.

Filosofiset oletukset ovat melko lailla todistamattomia ehkä lukuunottamatta sitä vanhaa Descartesin väitelausetta: "Ajattelen, olen siis olemassa." Niin, ja sellaisia tieteitä kuin matematiikka ja logiikka.

Tietoa todellisuudesta saa vain havainnoimalla. Pelkällä päättelyllä voidaan vain organisoida tätä tietoa.

Tiede ja tieteellinen menetelmä taitavat olla paras keino tuottaa tietoa maailmasta, mutta silti sekään ei pysty todistamaan olematonta olemattomaksi. Siihen ei pysty kukaan tai mikään muukaan. Tässä olemassaolon taistelussa ainoa oikea Jumala, Zeus, Pallas Athene, Bona Dea, Teutates, hattivatit, saunatontut ja Lentävä spagettihirviö lienevät samalla viivalla.

Vaikka ulkomaailman olemassaoloa ei voidakaan todistaa, käytännössä sen olettaminen on hyödyllistä, koska ilman tätä oletusta voisi ihmisolennon olla vaikea elää elämäänsä. Vähintään pitää ajatella, että koska ulkomaailma näyttää olevan olemassa, niin siksi ehkä kannattaa pelata tässä pelissä mukana. Tällaista tietoteoreettista näkemystä kutsutaan realismiksi. Realismi tarkoittaa sellaista näkemystä, jonka mukaan on olemassa ulkomaailma, jonka olemassaolo tai ominaisuudet eivät riipu siitä, mitä mieltä me siitä olemme.

Realismia on kahta lajia. Naiivin realismin mukaan koemme todellisuuden täsmälleen sellaisena kuin se on. Esim. jos joku ihminen näkisi hallusinaation, niin se merkitsisi tämän realismin version mukaan sitä, että hallusinaatiossa näkyvä tai kuuluva jokin olisi oikeasti olemassa. Epäsuoran realismin mukaan taas emme koe todellisuutta suoraan vaan muodostamme siitä jossain määrin subjektiivisia käsityksiä, jotka syntyvät aistijärjestelmämme ja aivojemme avulla, muodostamina ja muokkaamina. Tieteessä kannatetaan näistä kahdesta jälkimmäistä.

Naturalismi taas tarkoittaa sitä, että vain havaittavissa olevasta voi tehdä havaintoja. Havaittavissa oleva tarkoittaa luonnollisia ilmiöitä, jotka voidaan selittää luonnonlaeilla ja fysikaalisilla prosesseilla. Havaitseminen voidaan tehdä joko omin silmin tai havaintolaitteiden avulla.

Jotkut ajatusrakennelmat ovat sellaisia, että ne tehokkaasti estävät testaamisensa. Tämä seikka ei kuitenkaan ole todiste ajatusrakennelman totuudesta.

Teorian kumoamista kutsutaan falsifioinniksi. Tieteellinen teoria taas on sellainen ajatusrakennelma, jonka pitää ainakin periaatteessa olla kumottavissa tieteellisellä menetelmällä. Jos ajatusrakennelma on sellainen, ettei sitä voida testata, sitä ei voida kutsua ainakaan tieteelliseksi teoriaksi.  Tosin tiukasti ottaen vain tieteelliset teoriat ovat varsinaisia teorioita. Ajatusrakennelmat, jotka eivät ole tieteellisiä, ovat parhaimmillaankin vain hyviä arvauksia tai oletuksia. Arkipuheessa taas termiä "teoria" käytetään löysemmin.

Toisaalta teorian puolesta tulee olla myös positiivista todistusaineistoa, jotta sitä voidaan kutsua tieteelliseksi teoriaksi.

Tieteen valtavirta muuttuu, jos havainnot vaativat korjauksia teorioihin. Tämä tapahtuu viimeistään silloin, kun edellinen sukupolvi tutkijoista on mennyt hautaan.

Empirismissä on kyse siitä, että tieteellisen teorian oikeellisuus varmistetaan havainnoilla. Kyse on tässä siis havainnoista, joita voi kuka tahansa samoilla aisteilla ja samankaltaisilla aivoilla varustettu ihmisyksilö tehdä. Tapahtuman tai ainakin koeasetelman tulee olla toistettavissa. Teorian katsotaan tieteen piirissä olevan voimassa niin kauan kuin sitä ei ole saatu kumottua havainnoin. Mitä pitempään teoria kestää kumoamisyrityksiä, sitä vahvemmin perusteltuna sitä tieteen piirissä pidetään.

Tieteessä siis teoriaa ei voida lopullisesti todistaa oikeaksi, mutta vääräksi se (todennäköisesti) voidaan. Melkein kaikki mahdolliset tieteelliset teoriat tullaan älyllisten lajien – näitä on maailmankaikkeudessa todistetusti ainakin yksi – toimesta osoittamaan vääriksi tai yleisemmän teorian erityistapauksiksi. Jälkimmäisestä on hyvänä esimerkkinä newtonilainen mekaniikka, joka ei ole täsmällisesti aivan totta, mutta toimii riittävän hyvin ei-relativistisilla nopeuksilla. Niillä nopeuksilla yleisen suhteellisuusteorian mukaisten relativististen laskujen mukaan otto on yleensä vain turhaa vaivaa, kun tarkoituksiin riittävän tarkka tulos saadaan ilman noita erityisen monimutkaisia laskuja.

"Totuus" ei varsinaisesti kuulu tieteelliseen sanastoon, mutta voidaan katsoa tieteen ainakin lähestyvän sitä. Todennäköisesti kuitenkin kaikki tieteelliset "tosiasiatkin" ovat korkeintaan osatotuuksia siitä objektista, jota me kutsumme maailmankaikkeudeksi ja jonka osa me olemme. Tieteitten piirissä silti puhutaan tiedosta, vaikka tiedeyhteisö onkin sitä mieltä, että tieto on jossain määrin epävarmaa. Osa maailmasta ja sitä vallitsevista laeista voi myös sijaita peruuttamattomasti jonkinlaisen havaintohorisontin ulkopuolella.

Tiede on myös tasa-arvoista, sillä se ei katso rotua, etnisyyttä, sukupuolta, sukupuolista suuntautuneisuutta tai identiteettiä tai uskontokuntaa. Tiedettä ei kukaan omista. Se, mikä on tieteen kulloinenkin sana, riippuu kunkin tieteen alan tutkijoiden konsensuksesta.

Lempiaiheisiini kuuluu nykyään tiedon suhde metafysiikkaan. Arvoja ja muita henkilökohtaisen maailmankatsomuksen asioita ei voida millään lailla osoittaa oikeiksi. Näillä väittämillä ei ole minkäänlaista viittaussuhdetta muuhun kuin mielen sisältöihin. Eli ne eivät viittaa empiirisesti todennettavissa oleviin ulkomaailman asioihin.

Oletamme tieteessä, että maailma toimii ainakin pitkälle determinististen luonnonlakien mukaan – vaikka kvanttifysiikan mukaan kausaliteetti on tilastollinen –, että oma tietoisuuden kokemus on seurausta näiden lakien toiminnasta ja että tietoa voi saada tutkimalla maailmaa objektiivisten havaintojen kautta.

Filosofisia, uskonnollisia ja etiikan kysymyksiä koskevat kysymyksenasettelut ihmiset taas joutuvat ratkaisemaan oman henkilökohtaisen maailmankatsomuksensa kautta. Tämä koskee myös uskovaisia tutkijoita. Tieteen parissa työskennellessään nämäkin silti noudattavat tieteellistä metodia.

Joka tapauksessa empirismi ja naturalismi näyttävät olevan toimivia työkaluja. Jos ulkomaailma on olemassa jollakin lailla, niin niiden avulla on saatu paljon uutta tietoa viimeksi kuluneiden vuosisatojen aikana. Vaikka tieto on aina epävarmaa, niin ilman näitä "kapistuksia" sitä olisi erittäin paljon vaikeampi hankkia. Pelkällä filosofian harjoittamisella, uskonnolla, meditaatiolla, mietiskelyllä, järkeilyllä tai rukoilemisella tiedonhankinnan tulos olisi lähellä nollaa.

PS. Lopuksi voin tarjota linkin Tiedepalstalla 7.6.2024 keskusteluketjussa Naturalismi ja ateismi ja jumalat ja enkelit nimimerkin Varaktori kirjoittamaan yhteenvetoon, joka koskee keskustelupalstakäyttäytymistä, tieteen peruspilareita ja tieteen suhdetta uskontoon, jumaliin ja ateismiin.

Kulttuurin kyky epäillä itseään

Mielestäni yksi parhaita puolia länsimaisessa kulttuurissa on sen kyky epäillä itseään. Tämä on globaalissa katsannossa nimittäin melko epätavallista. Toisaalta sama hyvä puoli voi myös johtaa kulttuuriseen ja etniseen itsemurhaan, kun on muita kulttuureita, jotka ovat enemmän varmoja itsestään. Varsinkin kun joukossamme elää runsaasti ihmisiä, jotka ovat valmiita kulttuuriseen ja etniseen itsemurhaan, ja he sitten vetävät muutkin ihmiset mukanaan tuhoon.

Sanonkin heille: jos koet itse olevasi syyllinen kolonialismiin, niin älä itsetuhovietissäsi vedä muita mukanasi tuhoon.

Suomi on maailman viidenneksi vähiten rasistinen maa

World Population Review on riippumaton voittoa tavoittelematon järjestö, jonka tarkoitus on tuottaa ajantasaista tietoa maailman väestöstä ja väestöistä.

Se on myös tuottanut tuoreen tilaston maailman vähiten rasistisista maista.

Järjestön käsitys rasismista on suhteellisen perinteinen. Sen mukaan ne ihmiset, joilla on rasistisia uskomuksia, näkevät muut rodut vähemmän arvokkaina, ja äärimmäisissä tapauksissa jopa ali-ihmisinä. Se sanoo, että rasismilla on monia ilmenemismuotoja ja ne voivat ilmetä monin tavoin, joihin tyypillisesti vaikuttavat erilaiset kulttuuriset, uskonnolliset, taloudelliset tai historialliset tekijät.

WPR kuitenkin sanoo, että monimuotoisuutensa takia rasismia on vaikea mitata tarkasti, koska kyseessä ei ole yksinkertainen numero tai esim. keskimääräisen tulotason tapainen asia. Myöskin, koska rasismia ei nykyajan yhteiskunnassa pidetä tätä nykyä välttämättä enää kauhean hienona asiana, voi olla vaikea todentaa, että mielipidetiedustelun saamat vastaukset on annettu rehellisesti. Tutkijat tyypillisesti keräävätkin informaatiota kollektiivista tietoisuutta koskien. Sitten he yhdistävät useita kysymyksiä, mielipidetiedusteluita tai tutkimuksia määrittääkseen kunkin maan todellisen suvaitsevaisuuden rodullisen eriävyyden suhteen.

WPR oli saanut riittävästi kattavaa informaatiota rotuasenteista ikävä kyllä vain 85 maailman maasta. Se ei ole kovin kattava tilasto, jos maailmassa on n. 193 itsenäistä maata. Eniten aukkopaikkoja tiedoissa on Afrikassa, itse asiassa erittäin valtavasti. Jotain tietoa se kuitenkin antaa.

Euroopasta on suhteellisen kattavat tiedot, mutta Balkanin suunnalla aukkopaikkoja ovat Albania, Pohjois-Makedonia, Montenegro ja Kosovo.

Täydellisen listauksen maitten sijoituksesta löydät tältä sivulta. Sivulta löytyy myös kätevä kartta, jossa rasismi näkyy sinisellä värillä, eli mitä tummemman sininen väri on, sitä rasistisempi on ko. maan asukkaiden asenneilmasto. Kun siirtää hiiren osoittimen kunkin maan päälle, näkyy karttakuvan alalaidassa maan sijoitus.

Kymmenen parasta maata ko. tutkimuksen mukaan ovat seuraavat:

1.   Alankomaat
2.   Ruotsi
3.   Norja
4.   Kanada
5.   Suomi
6.   Tanska
7.   Uusi-Seelanti
8.   Sveitsi
9.   Belgia
10. Australia

Oi, siis, katso: pieni ja sisukas Suomi pääsi sijoituksessa viidenneksi. Tätä täytyy juhlia!

Euroopan maista pärjäsivät huonoiten, ja se on todella huonosti, Bulgaria (85.), Slovakia (84.), Venäjä (80.), Valko-Venäjä (79.) ja Romania (78.).

Kun otetaan käsittelyyn kaikki tilastoissa mukana olevat maailman maat, niin rasistisimpia ovat seuraavat:

85. Bulgaria
84. Slovakia
83. Qatar
82. Etelä-Korea
81. Israel
80. Venäjä
79. Valko-Venäjä
78. Romania
77. Kazakstan
76. Kambodža

Näitä kymmentä seuraa välittömästi joukko maita, joista monet ovat islamilaisia maita.

Jos ketään kiinnostaa, niin Yhdysvallat on sijalla 65 ja manner-Kiina sijalla 64. Ukraina on sijalla 59.

Skepsiksen keskustelupalstalle tulee loppu

Skepsis-yhdistyksen ikiaikainen keskustelupalsta lopetetaan kuluvan vuoden 2023 lopussa. 25 vuoden ajan oli sitä tultu katseltuakin. Siis minä olen ihan oikeasti lueskellut tuota 25 vuoden ajan. Koskaan en ole kuitenkaan kirjoitellut sinne.

Skepsiksen ilmoituksen perusteella jatkossa sitten keskustelut hoidetaan Facebookin puolella. En aio ryhtyä tämän takia uudestaan Facebookin rekisteröityneeksi käyttäjäksi, joten toivon, että Facebookista pääsisi rekisteröitymätönkin henkilö lukemaan jatkokeskustelua.

Aika kuollut tuo palsta on kyllä viime aikoina ollut, joten en ihmettele päätöstä lopettamisesta. Viimeisinä aikoina yhdistys oli palstallaan joutunut luopumaan puurakenteesta, ja se ei auttanut sen käytettävyyttä myöskään. Lopettaminen myöskin säästää rahaa köyhältä yhdistykseltä, joka Skepsis on.

Jos joku ei tunne Skepsistä, niin kyseessä on yhdistys, joka

• edistää kriittistä ajattelua, tieteellisen tiedon hankintamenetelmien opetusta sekä tieteeseen ja järkeen perustuvaa käsitystä maailmasta
• edistää kiisteltyjen tai erityisen poikkeuksellisten väitteiden tieteellistä tarkastelua
• edistää keskustelua tieteelliseen maailmankuvaan liittyvistä tärkeistä aiheista
• ylläpitää tällaisesta toiminnasta kiinnostuneiden ihmisten verkostoa, järjestää kokouksia ja keskustelu- ja luentotilaisuuksia sekä harjoittaa tiedotus- ja valistustoimintaa

Yhdistys myös jakaa silloin tällöin eli vuosittain tai harvemmin Sokrates- ja Huuhaa-palkintoja.

Skepsis on luvannut myös antaa 20.000 € puhtaana käteen (linkin takaa löytyvät myös haasteen säännöt) sille, joka tuottaa valvotuissa olosuhteissa paranormaalin ilmiön. Mentalisti Pete Poskiparta ja toimittaja Ivan Puopolo ovat lupautuneet maksamaan kumpikin 5000 €, ja tähtitieteen tohtori Hannu Karttunen ja taikuri Iiro Seppänen kumpikin 2500 € edellämainitusta kokonaissummasta.

Haastesumma voidaan maksaa myös humanoidistipendinä puhtaana ulottimeen sille humanoidille, joka itse noutaa stipendin ja antaa samalla DNA- (tai vastaavan) näytteen.

Poikkeustapauksessa summa voidaan myös maksaa – mikäli esimerkiksi henkilötunnuksen tai pankkikortin saanti on osoittautunut humanoidille vaikeaksi – mukana seuraavalle ihmiskontaktiseuralaiselle.

Olen ollut joskus myös Skepsiksen jäsen, vaikka minulla ei ole tieteellisiä meriittejä. Olen halunnut maksamalla jäsenmaksua ensinnäkin tukea yhdistystä, ja toiseksi Skepsiksen Skeptikko-lehti on yleensä ollut varsin lukemisen arvoinen. Sitä pääsevat lukemaan vain jäsenet. Kaksi vuotta vanhoja lehden numeroita tosin pääsee lukemaan kokonaisuudessaan verkosta. Sitä ennen vain valitut artikkelit ja kirjoitukset ovat ei-jäsenten luettavissa sieltä.

Voisin liittyä uudestaan Skepsiksen jäseneksi, jos jäsenyys mahdollistaisi lehden kaikkien numeroiden lukemisen verkkoversiona. En nykyään jaksa lukea lehteä enää paperisena kovin paljoa.

PS. Kristinuskoisuuteni aikoinakin olin ollut melko hyvä kyseenalaistamaan, joten mieleni on ollut jossain määrin "aina" linjassa kriittisen skeptismin kanssa. Ilmankos erosin sitten kirkosta jossain vaiheessa.

Nisäkäsmaailmassa sukupuolia on kaksi

Kaikkien nisäkkäiden maailmassa suvunjatkaminen tapahtuu kahden sukupuolen kautta.

Lisääntymisasian ulkopuolella sukupuolten maailma voi kuitenkin olla nisäkkäillä monimuotoisempi.

PS.:

Skepsis-yhdistyksen | Skeptikko-lehden numerossa 4/2019 julkaistussa Osmo Tammisalon kirjoittamassa artikkelissa Terve sielu väärässä ruumiissa (sivuilla 28-30) lausutaan juuri tämän blogimerkinnän kannalta osuvasti:

BIOLOGINEN SUKUPUOLEN MÄÄRITELMÄ on täsmällinen ja yksiselitteinen: se sukupuoli, jolla on isommat sukusolut, on naaras. Se, jolla sukusolut ovat pienemmät, on koiras.

Määritelmä mahdollistaa sen, että osa yksilöistä on sukupuolettomia (ei lainkaan sukusoluja) ja että osa yksilöistä on molempia (omistaa suuret ja pienet sukusolut). Biologinen määritelmä mahdollistaa myös sen, että yksilö voi kokea olevansa eri sukupuolen kehossa.

Hyvin tuntemattomalle ja salatulle Jumalalle

Peruskristinuskon alkuaikoina eli ensimmäisellä vuosisadalla jälkeen Jeesus Nasaretilaisen tärkein silloisen kristillisen kirkon lähetystyöntekijä oli apostoli Paavali (n. 3-64). Mainitsen hänet tässä siitä huolimatta, että suomen kielessä hänen nimensä on Paavali. Moinen ärsyttää minua. Miehen roomalainen nimihän oli ollut Paulus.

Paulus ei kun Paavali matkusteli työssään siellä täällä itäisen Välimeren piirissä. Hän toki teki lähetystyötä, mutta silti elätti itsensä teltantekijän ammattitaitoaan hyödyntäen. Ja hän harjoitti erittäin laajaa kirjeenvaihtoa perustamiensa seurakuntien kanssa. Osa hänen silloin kirjoittamistaan kirjeistä on tallennettu peruskristinuskon perusteokseen Uuteen testamenttiin, ja lisäksi jokunen sellainenkin, jonka joku toinen on ilmeisesti pistänyt hänen nimiinsä.

Kerran Paavali oli Ateenassa. Apostolien tekojen luku 17 kertoo siitä näin:

Odotellessaan Ateenassa muiden tuloa Paavali ärsyyntyi epäjumalien kuvista, joita näkyi joka puolella kaupunkia. Niinpä hän ryhtyi synagogassa puheisiin juutalaisten ja muiden Jumalaa kunnioittavien kanssa ja jututti torilla koko päivän kaikkia, jotka vain sattui tapaamaan.

Hän väitteli myös epikurolaisten ja stoalaisten filosofien kanssa, ja jotkut heistä sanoivat: "Mitä tuo tiedonjyviä nokkiva varis oikein raakkuu?" "Näyttäisi saarnaavan joistain vieraista jumalista", toiset sanoivat, sillä Paavali julisti ilosanomaa Jeesuksesta ja ylösnousemuksesta. Hänet vietiin Areiopagi-neuvoston eteen, ja häneltä kysyttiin: "Voisitko selittää, mikä tämä sinun opettamasi uusi oppi on? Siinä taitaa olla piirteitä, joita emme ymmärrä. Haluaisimme siis tietää, mistä mahtaa olla kyse." Ateenalaiset ja siellä asuvat ulkomaalaisetkin olivat näet aina kiinnostuneita uusista puheenaiheista.

Paavali astui Areiopagi-neuvoston eteen ja alkoi puhua:

"Ateenalaiset! Kaikesta näkee, että te palvotte jumalia tunnollisesti. Kun kiertelin katselemassa palvontapaikkojanne, löysin sellaisenkin alttarin, jossa luki: 'Tuntemattomalle jumalalle'. Minä kerron teille juuri siitä, mitä te tuntemattanne palvotte.

Jumala on tehnyt maailman ja kaiken, mitä siinä on. Hän on taivaan ja maan Herra eikä asu ihmisten rakentamissa temppeleissä. Häntä ei palvota ihmiskäsin; ei hän tarvitse keneltäkään mitään. Hän itse antaa kaikille elämän, hengen ja kaiken muunkin. Yhdestä ihmisestä hän loi koko ihmiskunnan asumaan kaikkialla maailmassa. Hän sääti vuodenajat ja asuinalueiden rajat, jotta ihmiset etsisivät Jumalaa ja saattaisivat hapuillessaan löytää hänet. Hän ei näet ole kaukana kenestäkään.

Hänessä me elämme, liikumme ja olemme. Sanovathan jotkut teidän runoilijannekin:

'Me näet olemme hänen sukuaan.'

Koska siis olemme Jumalan sukua, meidän ei pidä luulla jumaluuden olevan kuin kultainen, hopeinen tai kivinen esine, taidokkaasti muotoiltu mielikuvituksen tuote.

Jumala on pitkään katsonut läpi sormien tätä tietämättömyyttä, mutta nyt hän kehottaa kaikkia ihmisiä kaikkialla muuttamaan elämänsä suunnan.

Hän on näet määrännyt päivän, jolloin hän tuomitsee maailman oikeudenmukaisesti. Tuomarina on Jumalan asettama mies, jonka hän herätti kuolleiden joukosta antaakseen kaikille syyn uskoa."

Kuolleiden ylösnousemuksesta kuullessaan jotkut irvailivat Paavalille ja toiset sanoivat: "Ehkä jatketaan tästä aiheesta toisella kertaa." Niinpä Paavali lähti heidän luotaan. Jotkut kuitenkin liittyivät hänen seuraansa ja alkoivat uskoa. Heihin kuuluivat Dionysios, joka oli Areiopagi-neuvoston jäsen, Damaris-niminen nainen ja muutamat muut.

Paljon tuon tapahtuman jälkeen yhdysvaltalainen kirjailija John Steinbeck (1902-1968) lainasi ilmaisun "tuntemattomalle jumalalle" kirjansa nimeksi.

...Tieteenteossa kaksi tärkeää asiaa ovat empirismi ja naturalismi.

Empirismi tarkoittaa sitä, että tieteellisen teorian paremmuuden ratkaisee viime kädessä se, vastaako se objektiivisia havaintoja.

Naturalismi taas tarkoittaa sitä, että vain niistä asioista, joista voi saada objektiivisia havaintoja, voidaan saada tietoa.

Teorian tekee tieteelliseksi se, että siitä pystytään johtamaan ennusteita objektiivisesti havaittaville tapahtumille.

Tieteen kannalta Jumala ja mikä tahansa Jumala ja myös kaikki eri jumalat ovat tuntemattomia. Tämä johtuu siitä, ettei heistä/niistä voi saada objektiivista havaintoa. Tai ainakaan tiedeyhteisö ei ole vielä tähän päivään mennessä sellaista saanut.

Jumalan tai jumalan tai jumalien olemassaolemattomuutta ei tietenkään tiede ole osoittanut.

Tosin sitä, että jokin ei ole olemassa, ei ole helppo osoittaa. Sen näkee hyvin brittiläisen filosofin Bertrand Russellin (1872–1970) ajatuskokeesta: Russell kirjoitti, että jos hän väittäisi, että Aurinkoa kiertää teekannu, hänen olisi järjetöntä odottaa muiden olevan epäilemättä häntä vain siksi, etteivät he pysty todistamaan hänen väitteensä olevan väärä. Russellin teekannuun viitataan yhä keskusteltaessa Jumalan (tai jumalan tai jumalien) olemassaolosta.

Jumala on siis empiirisen tieteen tavoittamattomissa ainakin toistaiseksi. Hän on hyvin tuntematon ja salattu. Vielä enemmän kuin eräät muinaiset kreikkalaiset olivat kyenneet kuvittelemaan.

Nyt käsi sydämelle, lukija: uskotko, että aurinkoa kiertää teekannu?

Miten tuollaista tuntematonta ja salattua Jumalaa sitten palvotaan? Mielestäni kyse on samankaltaisesta asiasta kuin siinä, kuinka ateisti tuntee kiitollisuutta, vaikka ei ole ketään, jolle olisi kiitollinen.

Toki pona, maailman pienin kieli

Olen nyt opiskellut hetken parin ajan maailman pienintä kieltä, toki ponaa, ihan vain ajatteluharjoituksen ja mielenkiinnon vuoksi.

Aikaisemmin ja vielä nykyäänkin opiskelemani ja harrastamani kansainväliseksi apukieleksi kehitetyn keinokielen, romaanisten | kreolikielten mallin mukaan rakennetun Lingua Franca Novan on sanottu toteuttavan periaatetta, joka tunnetaan lyhenteellä KISS, joka tulee sanoista Keep it simple, stupid!, eli kyseessä on kehotus pitää homma yksinkertaisena.

Toki pona on kanadalaisen kielitieteilijän ja kääntäjän Sonja Elen Kisan (myöhemmin Sonja Lang) vuonna 2001 julkaisema keinotekoinen kieli. Sen nimi tarkoittaa "yksinkertaista kieltä" tai "hyvää kieltä".

Toki pona toteuttaa nykykielistä luultavasti kaikkein parhaiten KISS-periaatetta. Se on suorastaan maksimaalisen minimalistinen kieli.

Toki ponaa ei alkujaan ollut varsinaisesti tarkoitettu kansainvälisenä apukielenä käytettäväksi, vaan testaamaan kielellistä minimalismia ja Sapirin–Whorfin hypoteesia, joka on kielitieteen piirissä elänyt käsitys siitä, että henkilön puhuman kielen kieliopillisten ominaisuuksien ja kyseisen henkilön maailmankuvan ja käyttäytymisen välillä olisi järjestelmällinen yhteys. Toki pona on ilmeisesti saanut vaikutteita myös taolaisesta filosofiasta.

Toki kielellä on silti nykyään jo harrastajiakin.

Toki pona on kielenä isoloiva, eli siinä sanoja ei taivuteta koskaan. Sikäli se muistuttaa jossain määrin esim. kiinaa. Minun kannaltani on onnellista, että tonaalisesta | kiinasta poiketen toki ponassa ei kuitenkaan lauseen tai ilmaisun sävelkulku merkitse mitään ymmärtämisen kannalta.

Kieli sisältää nykyisellään vähän yli 123 perussanaa, jotka kirjoitetaan aina ja kaikkialla pienellä alkukirjaimella, myös virkkeen alussa. Kuitenkin kaikki muut siinä käytetyt sanat kirjoitetaan isolla alkukirjaimella. Ne voivat olla esim. henkilöiden tai maantieteellisten sijaintien nimiä.

Paino sijaitsee toki ponassa aina sanan ensimmäisellä tavulla.

Toki ponassa ei ole aikamuotoja eikä monikkoa, mutta sekä aika että yksikköys tai moneus saadaan kyllä ilmaistua silti jollakin tavalla, jos ehdottomasti tarvitsee.

Kielen rakenne vaatii erityistä prosessointia aivoilta juuri sen suuren yksinkertaisuuden vuoksi, kun pitää varsin yksinkertaisista aineksista rakentaa ja kasata jotain, minkä toinen ihminen ymmärtäisi oikein.

Toki ponassa on 14 foneemia eikä ollenkaan diftongeja tai konsonanttirykelmiä.

Vokaaleja kielessä on seuraavat viisi: A, E, I, O, U.

Konsonantteja ovat P, T, K, S, M, N, L, W ja J.

Kieltä lienee suhteellisen helppo lausua melko lailla riippumatta ihmisen kielellisestä taustasta.

Toki ponan noin 123 perussanasta pääosa on peräisin englannin, tok-pisinin, suomen, georgian, hollannin, ranskan, esperanton, kroaatin, mandariinikiinan ja kantoninkiinan kielten sanoista. Perussanaston erittäin pienen koon vuoksi useimmilla perussanoilla on laaja tai vielä laajempi merkityskenttä.

Esimerkiksi "pona" voi tilanteesta riippuen tarkoittaa muun muassa hyvää, kiitosta, erinomaista ja ihanaa.

Monet monimutkaisemmat sanat tai siis sanaliitot muodostetaan yhdistelemällä sanoja, mutta ei kuitenkaan muodostamalla niistä yhdyssanoja.

Minua miellyttää toki ponassa erityisesti se, miten siinä lausutaan J-kirjain – se lausutaan kuten suomen kielessä – sekä määräisen ja epämääräisen artikkelin puuttuminen.

Pidän paljon myös siitä, että kielessä sanapaino sijaitsee aina ensimmäisellä tavulla.

Oikeastaan minua miellyttää kielessä myös täydellinen sanantaivutuksen puuttuminen. Vapise, kiinan kieli!

Toki ponan sanastoa olen opiskellut netistä löytyvien englanninkielellä toteutettujen sanaesittelyjen kautta. Kielen kielioppia olen, vaikka englannin kielellä löytyisi toki niitäkin, opiskellut jännää kyllä tämän linguafrancanovankielisen kieliopin kautta, joka vaikutti kannaltani melko selkeältä.

Toki ponaan tutustuminen on kuin olisi sukeltanut Liisa ihmemaassa -kirjan kaninkoloon. Saa nähdä, mihin se minut vie. Kieliprojektin tieteellinen puoli on myös mielenkiintoinen asia olla minun mukana, tavallaan.

...En ole vielä ottanut selvää, että onko kielellä mahdollista ilmaista, ja miten helposti, esim. minulle tärkeä sana koira. Se kun ei löydy toki ponan perussanastosta. Itselleni luonteva tapa muodostaa tämä substantiivi olisi sanoa se toki ponan kielellä muodossa "hännänheiluttajamaanisäkäs". Tosin näköjään myöskään sanoja häntä ja heiluttaa ei löydy perussanastosta. Päätinkin, että tämän tekstini julkaistuani lähden etsimään tietoa käsitteen koira ilmaisemisesta.

Ennen kaikkea toki pona -projekti vaikuttaa hauskalta idealta.

Kuten sanottu, niin kieltä ei alun perin edes ole tarkoitettu varsinaisena kansainvälisenä apukielenä käytettäväksi. Luulen myös, että toki pona on siinä määrin "kovaa kamaa" sen perussanaston äärimmäisen pienuuden vuoksi, ettei normaali kieltenharrastaja edes voisi kuvitella haluavansa käyttää sellaista kansainvälisen yhteydenpidon välineenä.

PS myöhemmin vielä saman päivän aikana. Sanotaan nyt alkuun, että sanaa soweli käytetään koirasta, mutta ei pelkästään siitä. Vaan myös mm. kissasta. Seuraavaksi jatkan toki ponan kieliopin (ja sanojen) opiskelua Lingua Franca Novan kielellä.

Lisääkö rukous rukouksen kohteen elinikää vai ei

Siitä on jo puolitoista vuosikymmentä, kun Markus Hirsilä ja Asmo Maanselkä, kumpikin hengelliseltä vakaumukseltaan helluntailaisia, päättivät tutkia tieteellisesti liikkeensä piirissä liikkuvia moninaisia kertomuksia ihmisiä kohdanneista parantumisihmeistä. He olivat tutkimustaan aloittaessaan olleet sitä mieltä, että kun näitä kertomuksia on niin kovin paljon, niin kyllä ainakin joidenkin niistä takana täytyy olla todellisten ihmeiden. Heidän tutkimuksensa otsikko kuului Herra tekee ihmeitä ilman määrää. Se löytyy nykyään ilmeisesti tästä osoitteesta.

He tutkivat kerrotut ihmeet perusteellisesti, mutta yllätyksekseen eivät löytäneet yhtä ainutta aitoa ihmettä. Tämä aiheutti molemmille jonkinlaisen uskonkriisin.

Ja seuraavaksi menemme hiukan ajassa taaksepäin.

Francis Galton (1822-1911) oli paitsi englantilainen ihmelapsi, niin myös aikuiseksi kasvettuaan tutkimusmatkailija, kirjailija, antropologi, psykometrikko* ja tilastotieteilijä, joka aloitti perinnöllisyystutkimukset. Hän oli biologiatieteen evoluutioteorian (ja tässä linkki Wikipedian artikkeliin aiheesta) isän Charles Darwinin serkkupuoli ja lisäksi kveekarisukua.

Kaiken muun ohella tämä nerokas mies on tunnettu siitä vähemmän mairittelevasta tosiasiasta, että hän on eugeniikan eli rodunjalostusopin isä. Sanotaan suoraan, että hän oli rasisti. Onneksi me nykyään tiedämme paremmin nämä rotuasiat. Tiede on nimittäin kehittynyt. Etiikka tosin on kokonaisuudessaan uskontoa ja ennakkoluuloa, mutta vaikka ilman sitä emme tosiasiassa pärjääkään, niin se on kokonaan toinen asia.

Edellä mainitsemaani vähemmän tunnettu asia Galtonista on puolestaan se, että hän selvitti tieteellisesti sitä, että lisääkö rukous omasta tai toisen ihmisen puolesta rukouksen kohteen elinikää vai ei. Siihen liittyen vuonna 1872 häneltä julkaistui artikkeli Statistical Inquiries into the Efficacy of Prayer. Sen pääset halutessasi lukemaan täältä: 

https://galton.org/essays/1870-1879/galton-1872-fortnightly-review-efficacy-prayer.html

Francis Galton tuli tutkimustensa perusteella siihen tulokseen, että rukoilemisesta toisen ihmisen tai omasta puolesta ei ole mitään hyötyä. Lyhyesti sanoen hän nimittäin totesi, että sen enempää kuninkaalliset kuin papistonkaan jäsenet ja lähetyssaarnaajat eivät elä erityisen pitkäikäisiksi.

*Psykometriikka on psykologiaan kuuluva tieteenala, joka soveltaa matematiikkaa ja tilastotiedettä psykologisten ominaisuuksien, kuten tietojen, kykyjen, asenteiden ja luonteenpiirteiden mittaamiseen. Psykometriikka pyrkii myös kehittämään vakioituja mittauskeinoja erilaisten kyselyiden ja kokeiden muodossa. Psykometriikan pohjan loi 1880-luvulla kukapa muu kuin Francis Galton.

Logoterapia: terapiasuuntaus ja elämänfilosofia

Logoterapia on terapiasuuntaus, joka on samalla myöskin eräänlainen elämänfilosofia. Termin etuliite logo- tulee kreikan kielen monimerkityksisestä sanasta logos, joka viittaa sekä henkeen (henkiseen) että tarkoitukseen, muun ohella. Logos sattuu olemaan myös jossain määrin tärkeä termi kristittyjen Uudessa testamentissa – Johanneksen evankeliumi alkaa sanoilla "Alussa oli logos..." –, vaikkakaan logoterapialla ei ole mitään tekemistä sinänsä kristinuskon kanssa eikä minkään muunkaan uskonnon kanssa.

Logoterapian kehitti wieniläinen neurologi ja psykiatri Viktor E. Frankl (1905–1997).

Teini-ikäisenä hän oli aloittanut kirjeenvaihdon psykiatrialle järisyttävän merkityksen jo siinä vaiheessa antaneen Sigmund Freudin (1856-1937) kanssa. Vuonna 1923 hän oli saanut lukio-opinnot suoritetuksi, ja tämän jälkeen hän opiskeli lääketiedettä Wienin yliopistossa. Hän erikoistui neurologiaan ja psykiatriaan, painopisteen ollessa masennus ja itsemurhat. Frankl alkoi kyseenalaistaa Freudin lähestymistapaa psykoanalyysiin. Vuodesta 1926 alkaen hän kehitti teoriaansa, jonka oli nimennyt logoterapiaksi.

Vuonna 1930 Frankl väitteli tohtoriksi, ja sen jälkeen hän hankki kokemusta Steinhofin psykiatrisessa sairaalassa, jossa hän hoiti itsemurhaan taipuvaisia naisia. Vuonna 1937 hän perusti oman praktiikkansa. Natsi-Saksan vuonna 1938 suorittama Itävallan valloitus rajoitti hänen mahdollisuuksiaan hoitaa potilaita; Nürnbergin rasistiset rotulait olivat astuneet myös Itävallan alueella voimaan. Vuonna 1940 hän aloitti työskentelyn neurologian laitoksen johtajana Rotschildin sairaalassa, joka oli ainoa sairaala Wienissä, jossa edelleen hyväksyttiin juutalaista alkuperää olevat työntekijät. Hän onnistui myös auttamaan lukuisia potilaita välttämään natsien mielenterveyspotilaisiin kohdistuvan murhaohjelman.

Frankl oli saanut viisumin Yhdysvaltoihin vuonna 1939, mutta koska oli huolissaan vanhemmistaan, hän päästi sen vanhenemaan. Vuonna 1942 vasta avioitunut Frankl joutui juutalaisena keskitysleirille. Hän selvisi hengissä läpi kolmen vuoden leiriajan neljällä eri keskitysleirillä, mukaan lukien Auschwitz.

Frankl oli aloittanut jo ennen vuotta 1942 käsikirjoituksen Ärztliche Seelsorge (suomennettu nimellä Olemisen tarkoitus). Natsien löydettyä sen käsikirjoitus tuhottiin. Hänen toiveensa saada teos valmiksi ja haaveensa siitä, että saisi olla perheensä kanssa jälleen yhdessä esti häntä menettämästä toivoa muuten toivottomassa tilanteessa. Hän oli vähällä menehtyä lavantautiin mutta hän piti itsensä elämässä kiinni kirjoittamalla käsikirjoitustaan uudestaan varastetuille papereille. Leireillä hän huomasi, että vangit joilla oli jotain merkitystä elämässään selvisivät todennäköisimmin kuin ne, jotka olivat menettäneet kaiken toivon.

Logoterapian filosofia tuli näin edelleenkehitetyksi ja testatuksi natsien keskitys- ja tuhoamisleireillä. Kokemus niistä osoitti Franklille, että ihmisillä on kyky löytää merkitys elämässä, jopa kaikkein absurdeisimmissa ja tuskallisimmissa olosuhteissa.

Frankl vapautui vuoden 1945 huhtikuussa ja palasi Wieniin saaden tietää, että hänen äitinsä, isänsä, veljensä ja vaimonsa olivat kaikki menehtyneet leireillä. Vain hänen sisarensa Stella säilyi hengissä, koska tämä oli päässyt lähtemään Australiaan aiemmin ennen muun perheen pidätystä.

Frankl näki ihmisten suurimmaksi ongelmaksi elämän mielettömäksi kokemisen. Logoterapian perustana onkin oletus, että elämällä on aina tarkoitus, jota ihminen mielellään tavoittelee. Näkemykseen kuuluu myös ajatus, että jos ihminen on mahdottomassa tilanteessa, niin ainoa asia, mihin hän voi vaikuttaa, on silloin hänen oma suhtautumisensa.

Logoterapian kolme perusperiaatetta ovat:

• Elämällä on merkitys kaikissa olosuhteissa, myös hirveimmissä niistä.
• Tärkein motivaatiomme elämälle on löytää merkitys sille.
• Meillä on vapaus löytää merkitys siinä, mitä teemme, ja mitä koemme, tai ainakin asenteessa, jonka otamme kohdatessamme muuttamattomissa olevan kärsimyksen.
  

Terapia-nimityksestä huolimatta ei ole olemassa varsinaista rajattua "logoterapiatekniikkaa" (vrt. psykoanalyysi tai kognitiivinen psykoterapia), vaan logoterapeutti käyttää parhaaksi katsomiaan tekniikoita. Ja kuten sanoin, niin kyse on siinä myös elämänfilosofiasta. Siksi logoterapiaa voidaan soveltaa monilla elämänalueilla. Logoterapia on levinnyt psykoterapian ulkopuolelle useille elämän alueille ja ammatteihin. Se sopii erinomaisesti työnohjaukseen ja valmennukseen. Logoterapia painottuu siihen, mitä hyvää ja ehjää vielä on jäljellä, minkä varaan voi rakentaa tulevaisuutta. 

Olen tuntenut erään ihmisen, joka on minua paremmin perehtynyt logoterapiaan. Hän on käynyt aikoinaan yhdistyksessäni esitelmöimässä. Kerran hän oli sanonut minulle, että minullakin on elämässä tämä yksi juttu, jonka ansiosta minäkin toteutan logoterapian filosofiaa...

...

PS. 23.9.2021: Aiheeseen liittyen, Åbo Akademin Vanhan Testamentin eksegetiikan dosentin Risto Nurmelan artikkeli Viktor Franklin juutalaisuuden merkitys logoterapialle oli julkaistu vuonna 2001 Historian tietosanomissa.

...

PS. 27.4.2023: Ja sitten vielä suurin piirtein sama | elefenin kielelle tai muulle sellaiselle kääntämänäni.

...

PS. 20.3.2024: Julkaisin yhdessä toisessa blogissani myöhemmin eräänlaisen pienimuotoisen ja melko mitättömän jatkon tälle kirjoitukselleni.

Feminismille altistuminen ongelma?

Jotkut voivat sanoa, että he tarvitsevat yliopistolla turvallisia tiloja, joissa he voivat olla joutumatta kosketuksiin feminismin kanssa ja myöskin olla kuulematta mitään siitä.

Mutta minä sanon teille: Yliopistojen tehtävä on paitsi tehdä tutkimusta, niin myöskin kasvattaa kriittistä ajattelua. Minkäänlaiset "turvalliset tilat" ovat ristiriidassa tämän kanssa. Jos haluat korviesi kuulevan vain omien ennakkoluulojesi mukaista tietoa, älä mene yliopistoon opiskelemaan.

Edes minä en ole kovin pahasti radikalisoitunut

Katsoin äskettäin Ylen Areenasta saksalaisen dokumenttiohjelman Pahuuden anatomia (Anatomy Of Evil). Ohjelma on nähtävillä palvelussa vielä vuoden 2022 noin puoleen väliin saakka, jos laskin oikein.

Siinä käsiteltiin pahuutta ja joukkomurhaajia. Ohjelmassa sanottiin, että pahuus tarkoittaa tuhoavaa käyttäytymistä, jota tekijä itse ei miellä pahuudeksi.

Yksittäisistä henkilöistä käsiteltiin eniten Norjan joukkomurhaajaa Anders Behring Breivikiä, joka oli 22. heinäkuuta 2011 sosiaalidemokraattisen AUF-nuorisojärjestön kesäleiripaikalla Utøyan saarella murhannut 69 ihmistä ampumalla pistoolilla. Kahdeksan ihmistä oli myös saanut surmansa hänen oslolaisen virastotalon edessä räjäyttämästään autopommista.

Paljon käsiteltiin myös jihadisteja.

Dokumentissa esitettiin, että kun väkivaltaa kannattava jihadisti ajattelee pyhiä arvojansa, niin harkinta lähtee hänen aivoistaan.

Jihadismilla viitataan islamilaiseen pyhään sotaan. Jihadistit katsovat ideologiansa perustuvan islamin 600-luvulla jKr. Arabian niemimaalla perustaneen profeetta Muhammadin opetuksiin ja elämäntapaan. Islamin piirissä sen profeetan on ajateltu olevan täydellinen ihminen.

Dokumentissa esitettiin, että vaikka myös genetiikka voi vaikuttaa siihen, kenestä tulee väkivallantekijä, niin yksittäinen geeni ei sinänsä vielä tee kenestäkään sellaista.

Dokumentissa esitettiin myös, että joukkomurhaajat ovat kokeneet, että oma elämä on ollut surkeaa.

Minunkin elämäni on ollut surkeaa, mutta siitä huolimatta en ole ryhtynyt joukkomurhaajaksi. Tai en ole ainakaan kovin pahasti radikalisoitunut. Olen radikalisoitunut vain siinä määrin, että olen liittynyt Perussuomalaisten jäseneksi, olen vihapuhunut internetissä – on olemassa vihapuhetta, ja sitten on olemassa vihapuhetta, ja ne voivat olla kaksi eri asiaa – ja olen alkanut kannattaa sananvapautta. Sananvapauden kannattaminen katsotaan nykyään äärioikeistolaisuudeksi.

Kirja-arvostelu: Hannu Rajaniemi: Kesämaa

Ja näin arvostelen Hannu Rajaniemen uusimman scifipäläyksen Kesämaa.

Rajaniemi on fysiikkaa Briteissä opiskellut ja säieteoriasta tohtoriksi väitellyt suomalainen kaveri, joka kirjoittaa englanniksi tieteistyyppistä kirjallisuutta (kirjojensa suomentaminen lienee helppo homma).

Miehen esikoisteos oli kovaa scifiä edustava Kvanttivaras-trilogia, joka oli lajissaan omaperäinen.

Miehen uusin, vuonna 2018 ilmestynyt Kesämaa on vähintään yhtä omaperäinen. Siinä on kyse vaihtoehtohistoriasta, jonka tarina alkaa vuonna 1938. Tarinaan kuuluu, että on keksitty, että tuonpuoleinen onkin olemassa, mutta kyse ei siinä olekaan mistään henkimaailman asioista, vaan ihan fysikaalisista, fysiikan selittämistä ilmiöistä.

Juoneen kuuluu, että ihminen voi kuoltuaan jatkaa työtänsä tuonpuoleisessa. On keksitty ektofoni-niminen laite, jonka avulla elävät ja kuolleet voivat olla yhteydessä toisiinsa. Kuolleet voivat myös niin halutessaan vuokrata elävän ihmisen, meedion, kehon pistäytyäkseen elävien maailmassa. Kuollut voi myös vuokrata samaa tarkoitusta varten erityisen nuken.

Kesämaan juoni on agenttitarina. Siinä eri maiden tiedusteluviranomaisten työ jatkuu tuonpuoleisessa. Tarinan päähenkilö on Yhdistyneen kuningaskunnan Salaisen palvelun agentti Rachel White.

Kesämaa ei iskenyt minuun ihan samassa määrin kuin Kvanttivaras-trilogia, joka oli iskenyt todella lujaa, oli tehnyt. Kirjassa ei muutenkaan selitetä kovin tarkasti, mihin fysiikan ilmiöihin "tuonpuoleisen" olemassaolo perustuu. Luin kuitenkin kirjan loppuun, koska se oli ihan hyvin kirjoitettu (en välttämättä lue ihan kaikkia aloittamiani romaaneita loppuun) ja koska halusin nähdä, miten se loppuu.

Myöskin minua vieroitti tarinasta se, että kirjan päähenkilö on nainen, mutta tämä lienee minun henkilökohtainen ongelmani, johtuu se sitten siitä, että olen hieman sovinisti, tai siitä, että minun on miehenä vaikeampi samaistua kirjan naispuoliseen päähenkilöön.

Jossain vaiheessa kirjaa enemmän selitettiin tätä kuolemanjälkeisasiaa, ja se sai minut kyllä innostumaan.

Viimeisten kymmenien sivujen aikana olin melko innostunut. Kirjan viimeiset sivut luin erittäin innoissani. 

Kesämaan taustatarina on luokkaa maailman omaperäisin. Hannu Rajaniemi lienee koko maailmanhistorian kirjailijoista yksi omaperäisimmistä.

Vitus Pullo ajatteli olevansa geneettisesti ylivertainen yksilö

Olen käyttänyt tässä blogissani yhdestä tutustani salanimeä Vitus Pullo.

Vitus Pullo piti itseään geneettisesti ylivertaisena yksilönä. Mutta hän alkoi kuitenkin hieman uudelleenarvioimaan kantaansa, kun hänen äitinsä kuoli suhteettoman nuorena.

Uneni lievästä akateemisuuteen pääsystä

Näin jokin aika sitten sellaista unta, että olin jossain tutkimuslaitoksessa, jossa tapasin jonkin tutkijan. Kerroin hänelle, että minulla on tutkimusapulaisen pätevyys.

Oikeasti minulla ei ole tutkimusapulaisen pätevyyttä.

Kirja-arvio: Norman Ohler: Hitlerin tabut

Kansallissosialistisen Saksan (1933-1945) asevoimat käytti huumeita. Saksan kansa suosi huumeita. Ja maata johti sen "armoitettu" Führer Adolf Hitler, joka ryhtyi itsekin jossakin vaiheessa käyttämään huumeita.

Aikaisemmin ei kukaan ollut keksinyt, että voisi kirjoittaa kirjan tai tehdä tutkimuksen natsi-Saksan tärkeästä suhteesta huumeidenkäyttöön. Saksalainen kirjailija Norman Ohler kuitenkin sen lopulta teki, ja siksi hänen kirjoittamaansa vuonna 2015 ilmestynyttä kirjaansa Der totale Rausch voi pitää suorastaan käänteentekevänä. Suomeksi kirja ilmestyi seuraavana vuonna nimellä Hitlerin tabut.

Adolf Hitler oli muuten 1930-luvulla ikäistään nuoremman oloinen mies. Ja sitten huumeisiin.

Saksalaiset eivät keksineet metamfetamiinia, joka on amfetamiinijohdannainen, mutta Saksassa aine syntetisoitiin vuonna 1934, ja aineelle annettiin kauppanimi Pervitin. Aineen piti olla suhteellisen vaaraton, mutta aluksi ei tosiaankaan ollut tiedossa aineen käytön kaikkia haittatekijöitä. Pervitinistä se kaikki alkoi. Norman Ohler kertoo kirjassaan kaiken alusta alkaen.

Hitlerin tabut on todella mielenkiintoista luettavaa, vaikka kaikki hauskuus kirjassa tulee vain siitä, että kerrotaan tosiasioita.

Tässä välissä voisin kertoa, että kirja-arvioni sisältää jonkin verran juonipaljastuksia. Jos ne eivät haittaa, niin ehkä sinun kannattaa jatkaa lukemista.

Pervitin levisi lyhyessä ajassa tavallisen kansan käyttöön. Ja aineesta kiinnostui myös Saksan asevoimat. Pervitinin piti auttaa sotilasta taistelemaan ilman väsymystä pitempiä aikoja putkeen kuin normaalisti, ja peräänantamattomasti.

Virallinen kansallissosialistinen Saksa suositteli suhteellista raittiutta, mutta käytännössä tämä ei koskenut Pervitinin käyttöä. Saksan lääkintöhallituksen johtaja yritti hyvällä tahdollaan rajoittaa Pervitinin saatavuutta, mutta kukaan ei hänen ohjeistuksiaan ottanut onkeensa. Pervitinistä oli tullut jo liian suosittua.

Vuoden 1939 elokuussa kaksi diktatuuria, natsi-Saksa ja Neuvostoliitto solmivat hyökkäämättömyyssopimuksen, josta on myöhemmin maiden ulkoministereiden mukaan käytetty nimitystä Molotovin-Ribbentropin sopimus. Sopimuksen salaisessa lisäpöytäkirjassa sopijat jakoivat välissään olleita maita osaksi omia etupiirejään, joiden suhteen ne saivat menetellä, miten halusivat. Lisäpöytäkirjassa Puolan alue jaettiin osapuolten kesken.

Niinpä natsi-Saksa aloitti syyskuun ensimmäisenä päivänä Herran vuonna 1939 sodan Puolaa vastaan läntisestä Saksasta, Itä-Preussista ja Tshekkoslovakiasta. Neuvostoliitolla oli ensin tekemistä Japanin joukkojen lyömisessä, mutta kun se oli saatu tehtyä, hyökkäsi myös Neuvostoliitto Puolaan syyskuun 17. päivänä. Yhdistynyt kuningaskunta ja Ranska julistivat sodan natsi-Saksalle, mutta unohtivat julistaa sodan toiselle hyökkääjistä. Salaisen lisäpöytäkirjan järjestyksessä toinen uhri oli muuten Suomi, jonne Neuvostoliitto hyökkäsi marraskuun 30. päivä aloittaen näin Talvisodan. Ja hyvänä sopimuskumppanina Saksa yritti estää Italian hävittäjälentokonetoimitukset Suomeen. Mutta jätetään Suomi toistaiseksi pois tästä kirjoituksesta.

Puolan sotaretkellä Saksan asevoimien sotilaat eivät olleet vielä järjestään Pervitinin vaikutuksen alaisia. Eivätkä myöskään seuraavan vuoden 1940 huhtikuussa, jolloin ne hyökkäsivät Tanskaan ja Norjaan.

Toisin oli kuitenkin jo toukokuussa. Silloin Saksa hyökkäsi Ranskaan ja Benelux-maihin. Asevoimien toimijat, niin alemmat sotilasjohtajat kuin ylemmätkin, jakoivat sotilaille Pervitiniä kuin karkkia. Lääkintähuolto oli myös mukana juonessa.

Saksan asevoimien ylijohto oli suunnitellut suorastaan järjettömän uskaliaan suunnitelman sodan voittamiseksi. Sen sijaan että oltaisiin hyökätty suoraan Ranskan massiivista ja varmasti tehokasta linnoiteketjua Maginot-linjaa vastaan tai hyökätty pohjoisempaa Belgian ja Alankomaitten kautta kiertäen, päätettiin hyökätä Maginot-linja pikkaisen kiertäen vuoristoisen ja metsäisen, erittäin vaikeakulkuisen alueen kautta Ranskaan.

Saksan joukkojen keskitys rajan pinnassa meni alussa pieleen, mutta kun siitä vaikeudesta oli päästy eroon, hyökkäys alkoi. Ja eteneminen. Kukaan ei olisi voinut kuvitellakaan sellaista etenemisen vauhtia. Ei olisi ollut kovinkaan vaikeaa pysäyttää koko Saksan sotakoneistoa sopivasti sijoitelluilla joukoilla, mutta länsivalloilla ei ollut tarpeeksi joukkoja juuri tällä alueella. Eikä yksikään tiedustelukone tehnyt ajoissa havaintoa rynnistävistä teutoneista, jotta oltaisiin saatu varoitus ajoissa.

Tässä hyökkäyksessä joutui kunnolla koetukseen saksalaisten uusi salamasotadoktriini, jossa on kyse siitä, että hyökätään vastustajan syvyyteen ilmavoimien tuella ja saarretaan vihollinen ja pidetään aloite itsellä. Saksalaiset toimivat lännen sotaretkellä juuri näin.

Ja siinä auttoi Pervitin paljon. Saksalaiset kykenivät etenemään huomattavan nopeasti, koska juuri yhdenkään saksalaissotilaan ei tarvinnut nukkua aluksi, eivätkä saksalaiset sotilaat myöskään kokeneet sen ansiosta fyysistä uupumusta. Ranskalaiset ja brittiläiset joukot saivat yhä uudestaan huomata, että saksalaiset olivat juuri siellä, missä heidän ei kaiken järjen mukaan olisi pitänyt olla.

Ohlerin mielestä Hitler tuli hieman mustasukkaiseksi kenraalien oma-aloitteisuuteen perustuvasta menestyksestä taistelukentillä ja siksi määräsi Saksan panssarikiilat pysähtymään juuri ennen kuin ne olisivat päässeet perääntyneiden brittien, ranskalaisten ja belgialaisten asemien kimppuun Dunkerquessa. Hitler päätti temmata aloitteen käsiinsä ja tuki vanhan kaverinsa, morfiiniin tykästyneen Luftwaffen, Saksan ilmavoimien, komentajan Hermann Göringin ehdotusta tuhota ilmavoimien avulla vihollinen. Toki Luftwaffe sai aikaan paljon tuhoa, mutta vihollisen pääosaa se ei kyennyt silti tuhoamaan. Tehtävä jäi suorittamatta, ja siitä huolimatta Hitler päätti luottaa kaveriinsa jatkossakin. Mutta Hitlerin yllättävän päätöksen vuoksi 26.5.–4.6. Herran vuonna 1940 liittoutuneet onnistuivat evakuoimaan järjettömän määrän erilaisia vesialuksia avulla 338.000 sotilasta Englannin kanaalin ylitse turvaan. Joten sota ei loppunut tähän.

Operaatio Barbarossa eli idän sotaretki Neuvostoliittoa vastaan alkoi 22.6.1941, koska Hitler oli päättänyt pettää parhaan ystävänsä, Neuvostoliiton diktaattorin Josif Stalinin. Stalin ei ollut uskonut hyökkäyksen tulevan tuolloin, koska Saksan asevoimat ei ollut hankkinut joukoilleen tarvittavaa määrää talvivarusteita. Tämä ei johtunut suinkaan Hitlerin ovelasta juonesta, vaan siitä, että mies uskoi sotaretken olevan ohi jo jouluun mennessä.

Tällä pitkäkestoisella sotaretkellä Pervitinistä ei ollut aivan samaa hyötyä kuin oli ollut lännen sotaretkellä. Pervitin tosin auttoi kestämään rasituksia pitempään ja antoi ylimääräistä itseluottamusta sotilaille, mutta joskus oli univelka kuitenkin nukuttava pois. Pervitin silti kuitenkin joskus aivan tarpeellisissa tilanteissa toi myös hyötyä, jos ilman sitä sotilas olisi jäänyt marssimisen sijaan lumeen kuolemaan. Kuten oli käydä monen saksalaisen sotilaan, kun Stalin oli määrännyt vastahyökkäyksen Moskovan edustalla vuoden 1941 joulukuussa. Saksan joukot melkein lakosivat lumisille lakeuksille, mutta eivät aivan tuhoutuneet. Ehkä suuri ansio tässä oli Pervitinillä.

Voimme myös sanoa, että Pervitinillä todennäköisesti on kyseenalainen ansio siinä, että se helpotti saksalaisten sotilaiden sotarikosten tekoa. Kun Pervitinin ansiosta sotilas koki euforiaa ja koki olevansa voittamaton, niin oli kenties helpompi murhata juutalaisnaisia ja -lapsia tai neuvostoliittolaissiviilejä tai sotavankeja kuin olisi ollut ilman Pervitiniä.

Palaan välillä Adolf Hitleriin. Ennen sotaa, vuonna 1936, hän aivan sattuman kaupalta oli tutustunut ruiskeiden antamisesta pitävään lääkäriin Theo Morelliin. Hitler ei todellakaan mielellään antanut lääkäreiden koskea itseään, ja Morell tekikin häneen unohtumattoman vaikutuksen parantamalla ruiskeillaan hänen vatsavaivansa, jotka oireet tosin saattoivat olla vain psykosomaattisia. Hitler oli jo alkanut epäillä, ettei hän kykenisi vaivojensa vuoksi täysipainoisesti hoitamaan valtionjohtajantointaan, hommaa, jota kukaan muu kuin Hitler itse ei hänen omasta mielestään kykenisi kunnolla hoitamaan. Ja niin Morellista tuli miehen henkilääkäri. Harvaan ihmiseen Hitler luotti jatkossa niin paljon kuin tähän.

Ja välillä palaan myös Suomeen. En tiedä, miten paljon Suomen puolustusvoimissa käytettiin sodan aikana Pervitiniä. Mutta Jukka Piipponen kertoo kirjassaan Sotavänrikki lentäjästä nimeltä Kustaa Kotsalo, joka pudottuaan kerran talvella vihollisen linjojen taakse lähti sivakoimaan takaisin omien puolelle päin suksilla. Vihollinen oli kuitenkin lähettänyt perään etsintäpartion. Mies ei olisi lopulta millään enää jaksanut jatkaa hiihtämistä, mutta nautti sitten mukanaan ollutta Pervitiniä, ja jo alkoi suksi sitten taas luistaa.

Morellin ensimmäinen ruiske Hitleriin koostui vain rypälesokerista ja vitamiineista. Mutta hän oli maailman hellin pistoksien antaja, ja Hitler tykkäsi. Ajan kanssa pistoksien laatu laajeni monenlaiseen. Mukana oli kaiken maailman douping-aineitakin.

Saksan hyökättyä Neuvostoliittoon Hitlerin vointi kerran heikkeni huomattavasti. Nyt kyseessä oli vakavampi asia, eli punatauti. Mutta mitäs hän eleli lähimmän henkilökuntansa ja vartijoiden kanssa siinä vaiheessa Itä-Preussiin keskelle soita ja metsää perustetussa tukikohdassa. Normaali rypälesokeri-vitamiini-ruiske ei nyt toiminutkaan, joten Morell joutui ensimmäistä kertaa turvautumaan huumeisiin. Hitler kykeni jo seuraavana päivänä ottamaan vastaan neuvonpidon kenraaliensa kanssa, ja Hitler oli ikikiitollinen.

Jopa Hitleriä hermostuneina tapaamaan tulleet kenraalitkin rupesivat ottamaan pistoksia Morellilta. Myös Hitlerin tyttöystävä Eva Braun rupesi ottamaan niitä, jotta pääsisi olemaan samalla aallonpituudella poikaystävänsä kanssa. Morell lääkitsi myös Hitlerin lähimpää henkilökuntaa.

Samalla kun Hitler sulki itsensä kemiallisen palomuurin sisälle, hänen arvostelukykynsä heikkeni. Samaan aikaan kun Stalin alkoi yhä enemmän antaa vastuuta kenraaleilleen, niin Hitler meni toiseen suuntaan ja alkoi yhä enemmän sekaantua sodanjohtoon, mistä oli Saksan sotakoneen toiminnalle kohtuuttomia seurauksia. Mutta kun Hitler oli diktaattori, niin ei häntä voinut kovin kiivaasti kenraalikaan vastustaa. Jos vastusti miehen sotilaallisia määräyksiä kovin paljon, niin tuli siirretyksi syrjään. Kuten kävi myös kenraali Mansteinillekin, jota Hitler kuitenkin periaatteessa arvosti.

Hitlerin sotilaallisesta diletantismista saattoi – ihan vahingossa – olla todellista hyötyäkin, kun suunniteltiin lännen sotaretkeä. Mutta Hitlerillä ei ollut yleisesikuntaupseerin koulutusta, joten hänen jatkuva puuttumisensa sodanjohdon yksityiskohtiin saattoi vain heikentää tilannetta Saksan kannalta.

Mutta lääkitys puri. Kun 1930-luvulla Hitler oli ollut ikäistään nuoremman oloinen, niin 1940-luvulla hänestä tuli lopulta ikäistään vanhemman oloinen. Eva Braun jossain vaiheessa arvosteli poikaystäväänsä tämän kumarasta ryhdistä, jolloin Hitler sanoi takkinsa taskussa olevan painavan avainnipun.

Theo Morell myös perusti mahtavan lääketeollisuusimperiumin käskyttämällä Führerin nimissä saksalaisia siviili- ja sotilasviranomaisia. Hänestä tuli omapäisten toimiensa ansiosta joksikin aikaa hyvin rikas. Hänen liiketoimensa olivat välillä myös vakava uhka Saksan asevoimien rautatie- ja maantiekuljetuksille. Lisäksi häntä ei liiemmälti haitannut, jos osa hänelle lähetetyistä rauhaskuljetuksista oli ehtinyt pilaantua sodan vuoksi matkan varrella. Niistä tehtiin kuitenkin lääkkeitä – Saksan kansalle – ja Hitlerille.

Morell myös koki suhteensa Hitleriin olevan sen verran vahvan, että uskalsi kieltäytyä suorasta määräyksestä, kun Saksan turvallisuusviranomaiset vaativat häntä yhdessä vaiheessa pitämään tiukkaa kirjaa Hitlerille antamastaan lääkityksestä.

Hitler ei halunnut tulla riippuvaiseksi yhdestä ainoasta huumeesta, joten henkilääkäri aina vaihteli reseptejään.

Adolf Hitler yritettiin murhata itse asiassa useamman kerran. Mutta ainoastaan yksi näistä yrityksistä melkein onnistui, nimittäin se mitä tapahtui vuonna 1944 heinäkuun 20. päivänä. Mutta jo ennen sitä Hitlerin jalat olivat alkaneet jatkuvan vapinan. Poissa oli myös se aika, jolloin mies kykeni pitämään oikeaa kättään Hitler-tervehdyksessä parhaimmillaan tuntien ajan.

Heinäkuun 20. päivän murhayritys heikensi Hitlerin kuuloa. Itse asiassa hänen korviensa tärykalvot puhkesivat. Ja pommin sirpaleita piti onkia hänen ihostaan. Puhumattakaan iskun aiheuttamista henkisistä vaurioista.

Iskun jälkeen Hitlerissä otti nyt vallan itsetuhoisen voimakas taipumus käyttää huumeita. Tosin sen verran täytyy Hitleriä "puolustaa", että hän otti sisäänsä vain sellaisia "lääkkeitä", jotka lääkäri määräsi. Aivan kuten Elvis Presleykin teki myöhemmin. Hitler oli saarnannut raittiutta Saksan kansalle, ja Elvis taas tuli osallistumaan Yhdysvaltain presidentin Richard Nixonin huumeidenvastaiseen kampanjaan. Tosin paljonko Morellilla oli tässä vaiheessa enää valinnanvaraa. Kun diktaattori vaati, niin hän sai.

Hitleriä vaivasi tässä vaiheessa jo kaikkien jäsenten itsepintainen vapina.

Eräs asiantuntijalääkäri tutki Hitlerin tämän murhayrityksen jälkeen. Asiaan liittyi se, että mies penslasi Hitlerin röörejä kokaiinipitoisella liuoksella. Potilas ei olisi halunnut lopettaa penslaamista ollenkaan, vaikka röörit oli lopulta todettu puhtaiksi. Lääkäri suostui jatkamaan hommaa vielä jonkin aikaa, sillä ehdolla, että Führer suostuisi täydelliseen lääkärintarkastukseen. Ja kokaiininhimossaan Hitler suostui jopa riisuutumaan alastomaksi lääkärin edessä, mikä oli häneltä vallan tavatonta.

Onnettoman huonona sotilasjohtajana Hitler vielä päätti, huomattuaan, ettei hän voi enää voittaa sotilaallisesti Neuvostoliittoa, että on aika suurhyökkäykselle vuoden 1944 kesäkuussa Ranskaan maihinnousun tehneitä länsiliittoutuneita vastaan. Hyökkäys tapahtui joulukuussa. Huono sää esti aluksi liittoutuneiden ilmaherruuden vaikutuksen alueella, ja liittoutuneilla oli laittaa saksalaisten joukkojen tulpaksi ainoastaan sittemmin kuuluisaksi tullut 101. maahanlaskudivisioona. Se jäi puolustamaan Bastognea, joka oli tärkeä liikenteellinen solmukohta. Puolustajilla ei ollut edes talvivaatteita, mutta he onnistuivat pitämään Bastognen. Koska saksalaiset eivät kyenneet valtaamaan liittoutuneiden polttoainevarastoja ja koska Luftwaffe ei kyennyt enää kovin tehokkaaseen operointiin, liittoutuneet löivät Saksan hyökkäysjoukot heti kun ilma oli seljennyt ja kun oli saatu uusia joukkoja ja kalustoa kuljetettua paikalle ja saatu myös huolto toimimaan.

Vuoden 1944 loppumetreillä liittoutuneet olivat onnistuneet melko tehokkaasti myöskin tuhoamaan Saksan lääketehtaat. Niinpä kun sota jatkui vuoden 1945 puolella, niin pikku hiljaa yksi toisensa jälkeen Hitlerin huumeet yksinkertaisesti loppuivat. Morell yritti haalia varastoja, mistä sai. Mutta lopulta kaikki tai melkein kaikki loppui. Ruiskumestari oli käyttänyt ruiskeisiinsa Saksan valtakunnan kuolemattomaan johtajaan Adolf Hitleriin näiden vuosien aikana yli kahdeksaakymmentä eri tuotetta.

Koska Hitler ei kokenut enää euforiaa, poissa oli myös miehen entinen sytyttävä olemus. Hän ei kyennyt enää vangitsemaan kuulijoittensa mielenkiintoa muusta kuin siitä syystä, että hän edelleen sattui olemaan Saksan diktaattori.

Koska Hitler ei saanut enää huumeita, hän siirtyi sokerin ystäväksi. Myöskin hänen hampaansa tippuivat pois. Tämä saattoi tietysti osaltaan johtua siirtymisestä sokeriin, mutta pääsyy lienee metamfetamiini. Mies laahasi jalkojaan perässään. Parhaimmillaan hän herätti sääliä läsnäolijoissa. Hänen aivojensa dopamiini- ja serotoniinitasot olivat aivan pielessä.

Theo Morell sai lopulta potkut, juuri ennen sodan loppua. Mihin Hitler olisikaan tarvinnut diileriä, joka ei kyennyt enää toimittamaan huumeita.

Hitlerin vuoden 1945 päätöksiin kuului myös käsky tuhota kokonaisuudessaan Saksan kansan tulevat elinmahdollisuudet. Tätä päätöstä oli onneksi miehen myötäjuoksijoiden hankala toteuttaa kyseisessä maailmantilanteessa.

Hitlerin lempiarkkitehti ja kansallissosialistisen Saksan varusteluministeri vuodesta 1942 Albert Speer väitti muistelmateoksessaan, että paitsi että hän olisi sabotoinut johtajansa käskyä Saksan kansan elinmahdollisuuksien tuhoamisesta, niin hän olisi myös mennyt Berliiniin Führer-bunkkeriin tapaamaan Hitleriä ja olisi tuolloin tunnustanut Hitlerille menetelleensä noin. Hitler ei kuitenkaan antanut teloittaa kaveria.

Norman Ohler vaatimattomasti kieltäytyy nimittämästä kirjaansa Hitlerin tabut tutkimukseksi. Kirjan lopussa seisoo kuitenkin varsin kunnioitettavanpaksuinen lähdeluettelo. Mies oli viihtynyt Theo Morellin työhön liittyvien arkistomateriaalien parissa.

Veikkaan, että kirja puolustaa paikkaansa tärkeänä, uutta tietoakin tuovana puheenvuorona. Ja tämä taitaa myös olla ensimmäinen tämän aiheen kokonaisesitys.

Luulen silti löytäneeni huonoa suomennoslaatua sieltä täältä kirjasta. Esim. epäilen, ettei Ohler kirjassaan puhu Saksan "puolustusvoimista". Luulisi, että mies olisi käyttänyt sen sijaan ilmaisua "asevoimat", varsinkin, kun mies ei suhtaudu erityisen myötämielisesti natsi-Saksaan.

Kirjan yksi päähenkilöistä, aikaisemmin varsin nuorekas Adolf Hitler, oli romahtanut psyykkisesti ja fyysisesti 1940-luvulla. Douping-aineiden ja huumeiden käyttönsä vuoksi. Mutta kun tietää Hitlerin rikosten suuruuden, niin ei oikeastaan käy häntä kauheasti surku...

PS. (myöhemmin saman vuorokauden sisällä): Ja kuten lukijakommentoijani huomautti, niin Wehrmacht on suomeksi puolustusvoimat. Eli saatan todellakin olla tai siis olenkin erehtynyt asiassa, ja Ohler onkin siinä tapauksessa käyttänyt saksankielisessä kirjassaan puolustusvoimia tarkoittavaa nimitystä. Oma mokani, kun sanakirjakin on keksitty.

...

II PS. 17.10.2020: Lienee asiallista pistää tähän linkki kirjoittamaani runoon Sudensuojelijanarkkari.