Kanadan parlamentaarinen demokratia

Olen iät ajat oikeastaan kannattanut parlamentaarista | demokratiaa presidenttivaltaisen demokratian sijaan. Jälkimmäisen kaltainen versio demokratiasta on käytössä Yhdysvalloissa ja monessa Latinalaisen Amerikan maassa mutta myös mm. Etelä-Koreassa ja Filippiineillä.

Ranskassa taas on toisen maailmansodan jälkeen ollut käytössä puoliparlamentaarinen presidenttivaltainen demokratia, joka on ollut kuin Suomen varhaisemman presidentti Kekkosen aikanakin voimassa olleet presidenttikeskeisen parlamentaarisen demokratian steroideilla tehostettu versio, jos ketään kiinnostaa.

Parlamentarismista on käsittääkseni se hyöty, että hulluksi, tai typeräksi, rikolliseksi, suureksi omaneduntavoittelijaksi, korruptoituneeksi tai kovin taitamattomaksi, tai kovin piintyneesti omaan henkilökohtaiseen ideologiaansa kiintyneeksi osoittautunut korkeimman vallan haltija saadaan tarpeen vaatiessa johtajan oman taustapuolueen toimesta kammettua irti vallasta, jos on ihan pakko. Parlamentaarisesti hallituissa järjestelmissä kun nimittäin parlamentin jäsenten tahdosta riippuu kunkin hallituksen ja kunkin pääministerin jatko.

Lähes kaikissa parlamentaarisesti hallituissa maissa hallituksen johtajana toimii pääministeri tai vastaava. Sveitsi taas on esimerkki toisenlaisesta hallitsemistavasta. Siellä kukin hallituksen ministereistä pitää rajoitetun ajan hallussaan hallituksen puheenjohtajan eli presidentin virkaa. Homma kiertää ministeriltä toiselle. Sveitsin mallissa on myös se erikoinen piirre, että siellä on tavattu harrastaa kaikkien tai melkein kaikkien puolueiden yhteishallituksia. Tällainen käytäntö johtuu suoraan maassa käytössä olevasta suorasta demokratiasta, jossa on kyse siitä, että äänestäjät voivat milloin tahansa periaatteessa päättäjiä sitovien kansanäänestysten kautta kävellä päivänpolitiikkaa tekevien poliitikkojen tahdon yli. Sveitsissä ei mielellään ole haluttu päästää mitään puolueita oppositioon, josta käsin puolue voisi pahalle päälle sattuessaan masinoida kansanäänestyksiä sietämättömän paljon. Maassa niitä joka tapauksessa järjestetään aina silloin tällöin joka tapauksessa.

Kanada taas on "normaali" parlamentaarisesti hallittu demokratia, jonka muodollinen päähenkilö on Yhdistyneen kuningaskunnan monarkki, jota maassa edustaa tämän nimittämä – kanadalainen – kenraalikuvernööri.

Kanadan olemassaolo omana entiteettinään sai alkunsa vuonna 1867, kun Yhdistyneen kuningaskunnan parlamentti hyväksyi ensimmäisen Kanadan perustuslaeista. Se oli nimeltään The British North America Act. Kanadassa tästä ensimmäisestä ja tärkeimmästä perustuslaista käytetään nykyisin päivitetympää nimeä Constitution Act of 1867. Vuonna 1982 Kanadan pääministerin, quebeciläisen Pierre Trudeaun (1919-2000, virassa 1968–1979 ja 1980–1984) johtama hallitus yhteistyössä YKK:n pääministerin Margaret Thatcherin (1925–2013, virassa 1970-1990) johtaman hallituksen kanssa saattoi voimaan perustuslakitasoisen toisen lainsäädännön nimeltään Constitution Act of 1982. Tämä paitsi kanadalaisti maan perustuslait, niin myöskin määritteli kansalaisoikeudet ja -vapaudet.

Ja palataan Kanadan parlamenttiin. Toisin kuin esim. Suomen eduskunta, on Kanadan parlamentti kaksikamarinen.

Päivänpolitiikasta on maan poliittisessa järjestelmässä vastuussa parlamentin alempi kamari, jota voidaan suomeksi kutsua alahuoneeksi, viralliselta nimeltään House of Commons, joka nimi on lainattu Yhdistyneen kuningaskunnan parlamentin alahuoneelta.

Kanadassa mitä ilmeisimmin kaikilla hallinnon tasoilla edustajat hallintoelimiin valitaan yhden henkilön vaalipiireistä pluraliteettiperiaatteella, eli eniten ääniä vaalissa saanut tulee aina valituksi vaalipiiristään asianomaiseen elimeen. Englanniksi tällaisesta vaalitavasta käytetään nimitystä First Past the Post. Vaalitapa suosii merkittävän suuressa määrin suuria puolueita.

Tällä menetelmällä siis myös Kanadan parlamentin alahuoneen kansanedustajat valitaan virkaansa.

Kanadan parlamentin alahuone koostuu 338 kansanedustajasta. Jokainen valittu kansanedustaja edustaa noin 100.000 asukkaan vaalipiiriä. Vaalipiirien rajat on etelänaapurista Yhdysvalloista poiketen piirtänyt puoluepoliittisesti riippumaton komitea.

Muutoksia vaalipiirien rajoihin ja nimiin tulee jatkuvasti väestön määrän muutosten myötä.

Kanadan pääministerillä on oikeus määrätä milloin tahansa uudet vaalit. Vaalit tulee pitää kuitenkin viimeistään viiden vuoden kuluttua edellisistä. 

Useimmiten ehdokkaat parlamenttivaaleihin valitsee kunkin puolueen paikallisjärjestön pieni piiri. Joskus harvemmin ehdokkaaksi voi päästä puolueen puheenjohtajan valitsemana.

Yleensä valituksi tulleilla kansanedustajilla on takanaan jo jonkinlainen aikaisempi ura paikallisessa politiikassa. Silloin tällöin liittovaltion parlamenttiin tulee kuitenkin valituksi myös henkilöitä, jotka ovat yleisemmin tunnettuja joltain muulta alalta.

Edelliset parlamenttivaalit Kanadassa on pidetty viime vuoden 2025 huhtikuun 28. päivänä.

Tultuaan valituiksi Kanadan kansanedustajat jakautuvat etu- ja takapenkkiläisiin.

Etupenkkiläisiksi kutsutaan Kanadan parlamentin alahuoneen jäsenistä heitä, jotka eivät ole johtavissa asemissa eli mm. puoluejohtajia, hallituksen ministereitä tai parlamentin sihteereitä.

Takapenkkiläiset eivät silti ole alahuoneessa vailla valtaa. Heillä voi olla merkittävä asema parlamentissa ja sen eri komiteoissa edustaessaan erilaisia paikallisia etuja ja taatessaan sitä, että laajempi kirjo poliittisia näkemyksiä tulee kuulluksi keskusteluissa, väittelyissä ja päätöksiä tehtäessä.

Kun ottaa huomioon käytetyn vaalitavan, niin on melko luonnollista, että historiallisesti Kanadassa on vallinnut liittovaltion tasolla maan suuren etelänaapurin Yhdysvaltain tapaan kaksipuoluejärjestelmä. Hallitusvastuussa olivat maassa tavanneet vuorotella keskustavasemmistolaiseksi sanottu Liberaalinen puolue (Liberal Party) ja keskustaoikeistolaiseksi sanottu Konservatiivinen puolue (Conservative Party), jonka nimi on muuttunut aikojen saatossa useampaan kertaan. Niihinkin aikoihin usein Kanadan parlamentin alahuoneessa oli olemassa kolmas suurehko puolue, joka saattoi uhata toista suurimmista puolueista putoamisella kannatuksessa ja alahuoneen paikoissa kolmannelle sijalle. 1980-luvulta alkaen Liberaalista puoluetta vasemmistolaisempi New Democratic Party on toiminut melko lailla kolmantena vahvana puolueena.

Kanadan puoluejärjestelmä muuttui kuitenkin hieman monipuolisemmaksi 1990-luvulla ja 2000-luvun ensimmäisellä vuosikymmenellä. Siksi tätä nimitetään nykyään "kaksi plus" -puoluejärjestelmäksi. Tämä tarkoittaa sitä, että ei ole ollenkaan taattu, että nykyään jokin puolue voisi yksinään saada enemmistön alahuoneen paikoista ja täten muodostaa yksinään hallituksen joutumatta hakemaan kannatusta esityksilleen muilta puolueilta alahuoneessa.

Yksi muista suurimmista puolueista on vuonna 1968 perustettu quebeciläislähtöinen jossain määrin paikallisnationalistinen Parti Québécois. Puolue nauttii nykyään kannatusta jonkin verran myös Quebecin provinssin ulkopuolella. Lähinnä englanninkielisessä Kanadassa perinteisesti ranskankielinen Quebec on muuten asukasluvultaan Kanadan toiseksi suurin provinssi Ontarion jälkeen.

Vasta vuonna 1991 perustettu Bloc Québécois on em. quebeciläispuoluetta separatistisempi, ja luonteensa vuoksi puolueella ei ole kannatusta "kotiprovinssinsa" ulkopuolella, joten puolueella ei ole mitään mahdollisuuksia päästä joskus Kanadan pääministeripuolueeksi.

Kanadan puolueet tapaavat olla varsin puoluejohtajavetoisia. 

Alahuoneen suurimmasta oppositiopuolueesta käytetään nimitystä His Majesty's Loyal Opposition (ja kuningatar Elisabethin aikana nimitys oli ollut Her Majesty's Loyal Opposition), joka nimitys tarkoittaa hänen majesteettinsa lojaalia oppositiota.

Kanadan parlamenttiin kuuluu alahuoneen lisäksi myös ylähuone, jonka nimi on senaatti, englanniksi Senate.

Alun perin senaatin oli ollut määrä estää demokraattisesti valittua alahuonetta saattamasta laeiksi yhteiskunnan eliitin kannalta ikävää lainsäädäntöä. Kanadan perustuslain muodostamisen aikoihin kun yhteiskunnassa vaikutti nykyistä enemmän epäluuloa kohdistuen äänestäjien kykyyn äänestää "järkevästi", etenkin nk. vastuullisten luokkien jäsenten keskuudessa.

Kanadan senaatti ei nauti suurempaa kansansuosiota. Tätä selittää paitsi se, että senaattorit eivät ole äänestäjien virkaansa valitsemia, niin myöskin se, että varsinkaan nykyään ei senaatin jäsenten alueellinen edustavuus sisällä mitään järkeä.

Alun perin kuitenkin järjestelmän oli ollut tarkoitus varmistaa senaatin paikoissa jonkinlainen alueellinen tasa-arvo. Se alkuperäinen "järki", joka tässä edelleen pätee, on tällainen:

Ontarion provinssi lasketaan järjestelmässä yhdeksi "alueeksi, Quebec lasketaan toiseksi alueeksi, kolmanneksi alueeksi lasketaan "Atlantin provinssit" eli New Brunswick, Prinssi Edwardin saari ja Newfoundland ja Labrador. Neljänneksi alueeksi lasketaan Brittiläinen Kolumbia ja "preeriaprovinssit" elikkä Alberta, Saskatchewan ja Manitoba. Jokainen näistä "alueista" saa 24 senaattoria edustajikseen.

Tämä ei kuitenkaan millään lailla selitä Newfoundlandin ja Labradorin provinssin saamia kuutta senaattorin paikkaa eikä kolmen Pohjoisterritorion saamia kolmea paikkaa. Nämä "alueet" on määritelty melko mielivaltaisella tavalla vailla mitään johdonmukaista maantieteellistä tai poliittista logiikkaa.

Todellisuudessa senaatin paikkojen jaolla on enemmän tekemistä sen järjestyksen kanssa, missä eri provinssit liittyivät Kanadaan ja kuinka suuria ja voimakkaita ne olivat olleet niihin aikoihin. Näinollen jokaisella Kanadan neljästä alkuperäisestä provinssista, jotka ovat Ontario, Quebec, Nova Scotia ja New Brunswick, on varsin runsaasti senaatin paikkoja, kun taas kuudella "uudella" provinssilla, jotka alun perin olivat olleet harvaanasuttuja ja poliittisesti voimattomia, on vähemmän.

Tilanteen järjettömyys vähentää senaattoreiden arvovaltaa. Erittäin suuri osa kanadalaisista on halunnut muutosta paikkajakoon.

Kanadan senaatin virallinen tehtävä on hyväksyä tai olla hyväksymättä kaikki parlamentin alahuoneen hyväksymät lakiehdotukset ennen kuin niistä tulee voimassaolevia lakeja. Käytännössä senaatti toimii kuitenkin eräänlaisena kumileimasimena. Pääministerin ja alahuoneen enemmistön tahtoa vastaan harvemmin senaattorit rupeavat pullikoimaan ihan riippumatta siitä, minkä puolueen pääministeri on heidät nimittänyt.

Vain harvoin ja joidenkin erityisen kiistanalaisten lakien kohdalla pääministerin puoluetta edustamaton senaatin jäsenten enemmistö voi mahdollisesti rohjeta toimia pääministerin tahtotilaa vastaan senaatin äänestyksissä.

Senaatti kuitenkin mieluummin ehdottaa lisäyksiä tai muutoksia alahuoneen hyväksymiin lakeihin kuin torjuu ne kokonaan.

Tätä nykyä Kanadan senaattorit tapaavat olla puuhakkaita erilaisissa kuulemisissa, valiokunnissa ja raporttienteoissa, joissa he voivat tutkiskella asioita ja antaa neuvoja hallinnon muille tasoille. Koska senaattorit eivät kovin vahvasti ole mukana päivänpolitiikassa, heillä on suuri vapaus opiskella niitä aiheita, joita he pitävät itse mielenkiintoisina tai tärkeinä mutta jotka valtavirtaa edustava poliittinen uoma jättää vähemmälle huomiolle. Joka tapauksessa maan kansalaiset tapaavat kuitenkin arvostaa senaatin raportteja monimutkaisista, haastavista tai poliittisesti epäsuosituista aiheista. Jos ei liikaa anneta painoa senaatin valuvioille, niin elintä voidaan pitää jossain määrin jopa hyödyllisenä laitoksena.

Maan kansalaisten keskuudessa senaattia pidetään siltikin laajalti epädemokraattisena ja elitistisenä elimenä, ja senaatin jäsenten tärkein tehtävä on käytännössä myönteisen ja kunnioitettavan kuvan antaminen senaatista ja työstään, joten kovin pahoja irtiottoja senaatin jäseniltä on yleensä turha odottaa.

Kanadan senaatin uudistaminen on kuitenkin muodostunut vaikeaksi, vaikka sitä kannatetaan maassa varsin laajalti, koska ei ole syntynyt riittävän laajaa kansallista yhteisymmärrystä siitä, mitä asian korjaamiseksi pitäisi täsmällisesti ottaen tehdä.

Vuoteen 1965 saakka Kanadan senaattoreiden pesti oli ollut elinikäinen, mutta tuolloin saatettiin voimaan Kanadassa parlamenttiuudistus, jolla heidän pestinsä päättyy heidän 75. syntymäpäivänään. Viimeinen elinikäiseen pestiin nimitetty senaattori on kuollut vuonna 1999.

PS. Tämä tekstini perustuu enimmäkseen The Canada Guide -sivuston anteihin. Kyseessä ei ole mikään Kanadan virallinen sivusto, vaikka se vaikuttaa olevan melko perusteellinen ja tarkka antamissaan tiedoissa, vaan ilmeisesti J. J. McCullough (s. 1984) -nimisen kanadalaisen Kanadan politiikkaan erikoistuneen kolumnistin ja mediakommentaattorin käsialaa. Miehellä on myöskin ollut taustavoimina hyviä tukijoita ja avustajia.

Jedi-uskonto eli tuttavallisemmin sanoen jedismi

On ollut jo pitemmän aikaa olemassa ihmisiä, jotka ovat oikeasti ottaneet omakseen vuonna 1977 aloitetussa Tähtien sota -tieteisfantasiaelokuvasaagassa nähdyn jediritarien uskonnollishenkisen filosofian. Viime vuoden 2024 joulukuussa olin luvannut lukijoilleni tutustua myöhemmin siihen syvemmin ja voivani mahdollisesti kirjoittaa lopulta blogimerkinnän aiheesta.

Wikipedian jediuskontoa eli jedismiä käsittelevässä artikkelissa sanotaan tällaista:

Rauhaa ja oikeutta puolustavat jediritarit pystyvät elokuvasarjassa käyttämään ympäristön ja ihmisten mielien muokkaamiseksi Voimaa

Artikkelissa sanotaan myös seuraavaa:

Jedismi perustuu Voiman seuraamiseen. Voima on jedeille maailmankaikkeuden perustava olemus. [...] Jedit uskovat Voiman lisäksi ihmisen pyhyyteen ja vastustavat siksi kidutusta, kuolemanrangaistusta ja julmuutta. He uskovat oikeudenmukaisiin ja myötätuntoisiin lakeihin, tasa-arvoon, vastavuoroisuuteen, henkisen kasvun ja tietoisuuden hyötyihin, omantunnon vapauteen ja itsemääräämisoikeuteen sekä uskonnon ja valtion erottamiseen ja sanan-, yhdistymisen ja ilmaisunvapauteen

Tämä kuulostaa minusta varsin hyvältä. Lisäksi tietysti Voima sitoo maailmankaikkeuden yhteen. Jedi-ritarit palvelevat tiedon, oikeuden ja totuuden vartijoina.

Mutta minusta on kuitenkin varsin selvää, että tosiolevaisen maailmamme "jediritarit" eivät kykene käyttämään Voimaa mihinkään isompaan ympäristön tai muiden olentojen mielien manipulointiin.

Jedismi ilmeisesti oli noussut tunnetuksi vuonna 2001, jolloin sähköpostitse toteutettujen kampanjointien innoittamina sadat tuhannet ihmiset ilmoittivat sen uskonnokseen pitkälle englanninkielisten maiden Uuden-Seelannin, Australian, Britannian ja Kanadan väestönlaskennoissa.

Osa jedismin uskonnokseen ilmoittautuneista oli tehnyt sen protestoidakseen viranomaisten utelua vastaan ja varmaan myöskin parodioidakseen uskontoa. Jotkut ehkä tekivät sen vain vitsinä. 

Eräät tekivät sen ilmeisesti kuitenkin tosissaan.

Väitetään, että liikkeen kannatus on edelleen kasvussa. Minua tämä ei sinänsä haittaisi, mikäli osaavat olla ihmisiksi ja mikäli eivät ala harrastaa jonkinlaista jaettua psykoottisuutta.

Uusiseelantilaisen Jedi Church -ryhmän mukaan jediuskonto on aina ollut olemassa, ja saagan elokuvista se sai vain nimensä. Uskovaisuus on teissä vahvana, mutta sehän ei ole synti.

Yhdistyneessä kuningaskunnassa Church of Jediism -nimisen uskontokunnan perustivat veljekset Daniel ja Barney Jones vuonna 2007. Tietojeni mukaan Daniel Jones oli häädetty pohjois-Walesissa sijaitsevasta kaupasta vuonna 2009 sillä perusteella, että mies ei ollut suostunut riisumaan huppua päästään. Kaupan omistaja lausui tästä asiasta tuolloin näin: "Hänelle ei ole annettu porttikieltoa. Jedit [sic] ovat hyvin tervetulleita asioimaan kaupoissamme vaikkakin me pyydämme heitä riisumaan hupun päästään. Obi-Wan Kenobi, Yoda ja Luke Skywalker näyttäytyivät kaikki huputtomina silti menemättä koskaan Pimeälle puolelle ja me tiedämme, että ainoastaan keisari ei koskaan riisunut huppua päästään."

Yhdysvaltalainen Jedi-sääntökunnan temppeli (Temple of the Jedi Order) -uskontokunta oli perustettu vuonna 2005 Texasin osavaltiossa. Uskontokunnan nettisivujen mukaan heidän sivustonsa ei ole roolipelisivusto, uskontokunta ei opeta mystisiä voimia taikka sitä, kuinka rakentaa valosapeleita, sivusto ei ole Tähtien sota -elokuvasaagan fanisivusto, uskontokunnalla ei ole mitään tekemistä sen enempää George Lucasin kuin Disneynkään kanssa eikä uskontokunta ole tarkoitettu sellaisille ihmisille, jotka vain haluavat pitää rinnassaan merkkiä, jossa lukee "olen jedi".

Joten alkaa vaikuttaa jo järkevältä noin yleisuskonnollisessa ja yleisinhimillisessä mielessä tämä.

George Lucas, joka on syyllinen Tähtien sota -elokuviin, oli tutkinut aikoinaan lujasti erilaisia uskonnollisia näkökulmia maailmaan, ja sitten oli ympännyt niitä luomaansa saagaan. Siteeraan vielä Wikipediaa:

Jedismissä nähdään piirteitä kristinuskosta, hindulaisuudesta, buddhalaisuudesta ja juutalaisuudesta. Jedit voivat olla samanaikaisesti sekä jedistejä että esimerkiksi kristittyjä. Jedismiin kuuluu pelastuksen tematiikka, joka löytyy myös kristinuskosta. Jedismin Voiman olemus muistuttaa hindulaisuuden Om-käsitettä. Buddhalaisuudesta jedismissä muistuttavat meditointi ja henkiset harjoitukset, joilla jeditaitoja vahvistetaan. Myös taolainen tasapainon käsite esiintyy jedismissä. Jedin harjoittelussa on piirteitä kiinalaisista ja japanilaisista taistelulajeista. Jedin etiikka on verrattavissa Japanin samuraiden ja Kiinan shaolin-munkkien etiikkaan, ja siinä on nähty myös Platonin ja stoalaisten vaikutusta.

Minä olin luullut Japanin samuraiden suhtautuneen tavallisiin japanilaisiin ihmisiin raa'an ylimielisesti. Mutta olkoon muuten hyvä. Jätin tuohon selvyyden vuoksi mukaan Wikipedia-artikkeliin sisällytetyt muihin artikkeleihin osoittavat linkit .

Tuo yhdysvaltalainen Temple of the Jedi Order (Jedi-sääntökunnan temppeli) vaikuttaa minusta varsin täysipainoiselta tekeleeltä. Heidän uskontonsa opinkappaleet yms. löytyvät Doctrine-sivulta. Siellä määritellään jedi-usko, esitellään jedien kolme opinkappaletta, "jedi-koodi", jedien meditaatiolauselma, 16 opetusta ja 21 maksiimia.

Koska en ole vielä käännynnäinen, olen suomentanut tähän parhaan kykyni mukaan noista ainoastaan jedi-uskon, sillä noiden kaikkien käsittelemisessä menisi minulta ikä ja terveys:

Jedi uskoo...

In the Force, and in the inherent worth of all life within it.

 Voimaan, ja kaiken sen piirissä olevan elämän synnynnäiseen arvoon

In the sanctity of the human person. We oppose the use of torture and cruel or unusual punishment, including the death penalty.

ihmispersoonan pyhyyteen. Vastustamme kidutuksen käyttöä ja julmia tai epätavallisia rangaistuksia ml. kuolemanrangaistus

In a society governed by laws grounded in reason and compassion, not in fear or prejudice.

yhteiskuntaan, jota hallitsee järkeen ja myötätuntoon, ei pelkoon ja ennakkoluuloon, perustuva lainsäädäntö

In a society that does not discriminate on the basis of sexual orientation or circumstances of birth such as gender, ethnicity and national origin.

yhteiskuntaan, joka ei diskriminoi seksuaaliseen suuntautumiseen tai synnyinperusteisiin olosuhteisiin, sellaisiin kuten sukupuoli (biologinen tai "sosiaalinen"), etnisyys ja kansallinen alkuperä

In the ethic of reciprocity, and how moral concepts are not absolute but vary by culture, religion and over time.

vastavuoroisuuden etiikkaan, ja että moraalikäsitykset eivät ole absoluuttisia vaan vaihtelevat kulttuurista ja uskonnosta toiseen ajan kuluessa

In the positive influence of spiritual growth and awareness on society.

 henkisen kasvun ja yhteiskuntaa koskevan tietoisuuden positiiviseen vaikutukseen

In the importance of freedom of conscience and self-determination within religious, political and other structures.

omantunnonvapauden ja itsemääräämisoikeuden tärkeyteen uskonnollisten, poliittisten ja muiden rakenteiden sisällä

In the separation of religion and government and the freedoms of speech, association and expression.

 uskonnon ja hallinnon eroon ja sanan-, yhdistymis- ja ilmaisunvapauteen

Iranin sota

Iranin islamilaisen tasavallan syntyessä vuonna 1979, kun kovaotteisen hallitsijan shaahin turvallisuuskoneisto ei enää halunnut ampua viattomia kansalaisia, silloisen luotettavan mielipidetiedustelun mukaan noin 99 % iranilaisista koki olevansa muslimeita.

Iranin islamilainen – ja fasistinen (puhutaan fasismista nyt sanan yleisessä merkityksessä) – tasavalta pisti toki heti ensi alkuun kuriin kaikki kilpailevat ideologiat. Näiden kannattajiin kuuluivat uskonnollisten vähemmistöjen lisäksi ennen kaikkea demokratiaa kannattavat ihmiset, ja myöskin uskonnottomat ja kommunistit. (P.)

Irakilla ja Iranilla oli ollut pitkäikäinen kiista Shatt al-Arabin merkittävästä vesialueesta, ja Irakin itsevaltainen johtaja Saddam päätti vuonna 1980 hyökätä Iraniin, koska ajatteli maassa valtaan nousseen vastaleivotun ajatollah Khomeinin hallinnon pian romahtavan.

Irakin asevoimat oli suhteellisen moderni, mutta Iranin väestömäärä oli suurempi, ja sitä paitsi Irania johti nyt shiialaisislamilainen papisto yhdessä sen suvaitsemien parlamentin muslimijohtajien kanssa. Täytyy ottaa huomioon myös se, että enemmistö irakilaisistakin oli shiialaisia, ja tämän on täytynyt vaikuttaa siihen, että Irak ei lopulta kyennyt lyömään taistelukentällä Iranin asevoimia. Ei se taistelumoraalia lisännyt Irakin melko pitkälle islamilaisseurakuntalaisista koostetuissa joukoissa. Tuhoisa sota päättyi sitten lopulta noin kymmenen vuoden kuluttua tasapeliin.

Iranin islamilaisen tasavallan islamilainen järjestys yhdessä korkealle lopulta nousseen kansan koulutustason sekä kohonneen elintason vuoksi on saanut aikaan lopulta joka tapauksessa sen, että Iran ei ole enää islamilainen maa. Tai, no, kyllä, sen yhteiskuntajärjestelmä on islamilainen, eli islamilainen papisto ja islamilainen patriarkaatti edelleen ovat vallassa kiinni niin maan hallinnossa kuin asevoimissa, mutta vain vähemmistö iranilaisista katsoo nykyään enää olevansa muslimeita.

Iranissa on ollut perinteiseen islamilaiseen tapaan ollut lailla kiellettyä niin muslimien jumalan, islamin profeetan Muhammadin kuin islamin pyhän kirjan Koraanin kritisointi kuin myös kääntyminen islamista pois.

Sivuhuomautuksena voi kylläkin sanoa, että jos uskontoon kuuluu usko yhteen jumalaan, joka vaatii uskovaisiltaan tahtonsa noudattamista, ja lähetystyön tekeminen, niin seurauksena on varsin helposti eräänlainen maanpäällinen helvetti.

Kristinuskokin on kunnostautunut uskonnollisessa suvaitsemattomuudessa historiansa aikana. Kristinusko eroaa kuitenkin islamista siinä, että siihen ei ole sisäänkirjoitettuna mitään erityistä kristillistä lainsäädäntöä. Islamiin taas on kuulunut kokonainen uskontoon perustuva järjestelmä, jonka avulla johdetaan uskonnollinen lainsäädäntö.

Kristinuskossa ei ole ollut mitään johdonmukaista menetelmää uskonnollisen lainsäädännön aikaansaamiseksi kristinuskoiselta pohjalta. Tätä voi selittää osaltaan se, että jo 40-luvulla kristinuskon piirissä luovuttiin kannattamasta pakkoa juutalaisen Mooseksen lain mukaan elämisestä. Kristinuskohan on alkujaan syntynyt juutalaiselta pohjalta. Ja muistattehan, apostoli Paavali ja Jerusalemin kirkolliskokous. 40-luvulla. Ja liittyihän siihen myös Jeesuksen oppilas Simon, jolle mestari Jeesus oli antanut lempinimeksi Kallio.

Ei liity aiheeseen juuri mitenkään, mutta kristinuskoiset alkoivat aikaa myöten palvoa 30-luvulla teloitettua mestariansa Jeesus Nasaretilaista. Tämä herätti suurta vihastusta muissa juutalaisissa, ja nämä laajalti pitivät sitä huonona siirtona. Koska kristinusko oli näin luopunut juutalaisesta ehdottomasta monoteismista, niin kristinuskon ja juutalaisuuden tiet erosivat.

Kun islam taas oli aikaa myöten vakiintunut islamiksi, sen piirissä otettiin käyttöön raskas henkivero ei-muslimeille, jotta nämä ymmärtäisivät paremmin kääntyä islamiin. Länsimaiden valloitettua aikoinaan maailman tämä käytäntö ymmärrettävistä syistä hiipui.

Tosin keskiajalla ja vähän myöhemminkin kristinuskoiset olivat keskimäärin vielä suvaitsemattomampia uskonnollisesti kuin muslimit. Olenkin aina sanonut, että kristittyjen olisi kannattanut ottaa käyttöön ei-kristittyjä koskeva raskas henkivero. Jos niin olisi tehty, niin kristinuskoakin pidettäisiin valistuneissa piireissä nykyään suvaitsevaisena uskontona.

Ja toiseksi, kristinuskoon kuulunut puhe Jumalan rakkaudesta, sekä sen taustalla olevat korkeat, kristinuskoisten pyhän kirjan Raamatun ajallisesti uusimpaan osastoon Uuteen testamenttiin sisällytetyt varsin korkeat ihanteet ovat tehneet kristinuskoisten harjoittamista julmuuksista ja uskonnollis-yhteiskunnallisista mielipuolisuuksista herkullisen kohteen kriitikoille ja satiirikoille.

Islam on tässäkin suhteessa erilainen. Islamilaisen itseymmärryksen synnystä alkaen on islamiin kuulunut kiinteästi ajatus aseellisesta pyhästä sodasta toisinajattelijoita vastaan.

Kristinuskoiset alkoivat harjoittaa yhteiskunnallista suvaitsemattomuutta laajemmassa mitassa vasta noin 300 vuotta alkutekijöittensä jälkeen, kun kristinusko oli ensin laillistettu Rooman valtakunnassa ja kun vallanpitäjät alkoivat ensin suosia kristinuskoisia virkamiehinä ja kun myöhemmin vielä menivät kieltämään lailla pakanalliset uskonsuuntaukset ja uskonmenot.

Toisaalta voidaan sanoa, että kun vallanpitäjät ovat olleet sellaisia kuin ovat olleet, eli vallan- ja kunnian himoisia ihmisiä, niin on selvää, että ihmiskasvoiset uskonnon muodot, jotka eivät kauheasti välttämättä ole halunneet madella ylempiensä edessä, ovat aina olleet lakkautus- tai ainakin vakavan nuivimisen uhan alla.

Mutta toki niin kristinuskoisiin kuin islamilaisiin väestönosiin on aina kuulunut ihmisiä, jotka eivät ole täysin "kosher" –, jos näin saa sanoa, – valta-uskonnon kannalta. Heitä voisi verrata juutalaisten pelastajana tunnettuun sudeettisaksalaiseen tehtailijaan Oskar Schindleriin, joka oli natsi. Heillä ei vain ole ollut kovin suuria mahdollisuuksia saada ääntänsä kuuluviin valtarakenteiden paineissa.

Juutalaisuus on paljon pienempi yksijumalaisuuden muoto kuin kaksi edellä mainittua. Tämä johtuu ennen kaikkea siitä, että juutalaisuudessa ei lähetystyön tekeminen ole ollut kovin korkeassa kurssissa, koska juutalainen uskonto on etninen uskonto. Lisäksi kaksi isokokoista Rooman valtakuntaa vastaan suunnattua kapinaa heidän uskontonsa syntysijoilla ensimmäisellä ja toisella kristillisen ajanlaskun vuosisadalla aiheuttivat juutalaisuuden piirissä hirvittävää väestönhukkaa taisteluissa ja ristiinnaulittuna kuolemisen, mittavien väestönsiirtojen ja orjuuttamisen muodossa.

Juutalaiset tapasivat tykätä parthialaisista, koska nämä eivät, kuten juutalaisetkaan,  tehneet kuvaa jumalastaan. Ja arvatkaa, olivatko Parthian valtakunnan alaisuudessa eläneet juutalaiset Parthian vaiko Rooman puolella näiden kahden välisissä kiistoissa!

Juutalaiset ovat arvostelleet kohta 2000 vuoden ajan kristinuskoisia siitä, että nämä ovat luopuneet monoteismista. Muslimit ovat arvostelussaan seuranneet perässä.

No, asiassa on monta puolta, mutta olisin tässä asiassa kyllä juutalaisten puolella.

Tosin kristinuskoisten käsitys kolmesta persoonasta yhdessä jumalassa ei ole käytännössä juurikaan vähemmän ateistista kuin juutalaisuuden ja islamin käsitys ainoasta jumalasta ja jumalista. Kun katsoo, kuinka monta jumalaa näiden uskontojen kannattajat ovat kieltäneet.

Jos ajatellaan, että jumalia on esim. noin yhdeksän miljoonaa henkeä, niin ateismin suuruusluokka on näissä uskonnoissa samaa suuruusluokkaa joka tapauksessa. Vaikka kristinusko käsitettäisiin kolmijumalaiseksi, niin 3/9.000.000 on kamalan suuri määrä ateismia, vaikka 1/9.000.000 on vielä suurempi.

Wikipedian mukaan islamista alkaa olla historiallista tietoa vasta vuodesta 750 alkaen, kun noin sata vuotta aikaisemmin syntyneessä arabivaltakunnassa nousi valtaan Persian Khorasanista tullut abbasidien arabisuku, joka siirsi kalifaatin painopisteen kreikkalaisesta Syyriasta persialaiseen Mesopotamiaan, ja vaihtoivat hallintokielen kreikasta arabiaksi.

Ensimmäinen islamin profeettaa Muhammedia käsittelevä elämäkerta kirjoitettiin 700-luvun puolivälissä, ja arabien valloittamalla Pyreneiden niemimaalla tietoja islamista ei ilmesty lähteisiin ennen 800-luvun puoliväliä. Niinpä vuonna 839 pidetyn Córdoban piispainsynodin muistiinpanoissa islamista ei puhuttu mitään.

On varsin mahdollista, että islam on alun perin ollut kansanomainen kristinuskon muoto. Ja jos saan tehdä villin veikkauksen oletetun kantauskonnon suhteen, niin oletan, että sen piirissä ei uskottu Jumalan olevan kolmiyhteinen eikä Jeesuksen olevan yhtä Jumalan kanssa.

Abbasidit katsoivat jo olevansa hurskaita muslimeita, mutta he hävisivät yhteiskunnallisen taistelun islamin korkeimman tulkitsijan virasta papistolle, ulamalle.

Profeetta Muhammadia käsittelevässä Wikipedia-artikkelissa lausutaan tähän tapaan:

Christoph Luxenberg on perustellut käsitystä, että Muhammedin hahmo syntyi vasta 700-luvulla personifikaation seurauksena, kun piirtokirjoituksissa ja rahoissa esiintynyt Jeesuksen kunnianimi ”ylistetty” (arabiaksi muhammad) alettiin virheellisesti ymmärtää henkilönnimeksi. Samalla umaijadikalifien omaksuma Jeesuksen kunnianimi ”Jumalan palvelija” (abd Allah) olisi muuttunut Muhammedin isännimeksi muotoon ”Muhammad ibn Abd Allah” eli ”Muhammed Abdullahin poika”.  Orientalisti Hans Jansen on arvellut, että Muhammed-tarinat ovat syntyneet etenkin sotilasleireissä, koska niissä painottuvat ryöstöretket ja saaliinjaot. Nimi muhammad olisi saatu kalifi al-Malikin lyömistä kolikoista, joissa sana kuitenkin olisi ollut verbimuoto ”ylistetty” ja viitannut Jeesukseen, jonka kunniaksi kalifi rakensi Jerusalemiin niin sanotun Kalliomoskeijan.

No, kehitys kehittyy, mutta joka tapauksessa on tärkeää, että uskontojen, uskonnollisia yhdyskuntia ja näiden pyhinä pitämiä asioita ja tahoja tulee saada vapaasti kritisoida.

Jos jotkut haluavat tällaisen kieltää, niin se voi kertoa siitä, että he pelkäävät uskontonsa olevan väärässä. Tällaisia ihmisiä ovat mm. Iranin islamilaisen tasavallan vallanpitäjät ja patriarkaatti.

Samanlaisia ihmisiä tässä suhteessa ovat olleet myös natsit ja kommunistit. 

Mutta minusta olisi hauskaa, jos joku kehittäisi/perustaisi uudestaan sellaisen kristinuskon muodon, joka osaltaan on toiminut perustana islamille.

Se, että persialaiset ovat perinteisesti kannattaneet shiialaista islamia valtavirran eli sunnalaisuuden sijaan voi olla piilovittuilua siitä, että arabit olivat aikoinaan valloittaneet heidän maansa.

Mennään muihin asioihin nyt.

Yhdysvalloissa oli vuoden 2016 marraskuussa voittanut presidentinvaalit mies pystymetsästä, miljardööri ja narsisti Donald Trump. Trumpilla on erittäin loistavat sosiaaliset vaistot, eli sikäli hän on hyvää poliitikkoainesta. Minusta on vain vahinko, että hän ei ennen ensimmäisen kerran presidentinvirkaan hakemistaan ollut toiminut edes kunnanvaltuutettuna.

Ja toiseksi, hän ei ole ollut eikä ole vieläkään mikään lukumies. Ja kolmanneksi, hän suhtautuu epäillen asiantuntijoihin, koska nämä uskovat tietävänsä asiat paremmin. Siksi hän on palkannut terveysministerikseen Kennedyn klaanin salaliittoteoriatyypin, joka vastustaa rokotteita. Eräs yhdysvaltalaisten vapaa-ajattelijoiden blogisivustolla vaikuttava henkilö on päätellyt Trumpin valintaan liittyen, että tämä ja salaliittoteoriatyyppi haluavat tappaa yhdysvaltalaiset.

Presidentti Trump on vastustanut postiäänestystä, koska siihen sisältyy periaatteessa vilpin mahdollisuus. Hän on myös vastustanut ilman henkilöllisyystodistusta äänestämistä samasta syystä. Toisaalta hänellä ei ole ollut mitään sitä vastaan, että paljon vastapuolta eli Demokraattista puoluetta äänestäville alueille on järjestetty liian vähän äänestyspaikkoja, jolloin jonot äänestyspaikkojen edessä ovat voineet olla todella pitkiä. Hänellä ei myöskään ole ollut mitään sitä vastaan, että puoluepoliittisesti nimitetyt komiteat harjoittavat gerrymanderointia, jossa on kyse siitä, että vaalipiirien rajat piirretään sellaisiksi, että ne suosivat omaa puoluetta. Donald Trump itse on ollut Republikaanisen puolueen ehdokas.

Välillä oli ollut yksi kausi Demokraattisen puolueen ehdokkaan eli Joe Bidenin presidenttiyttä. Bidenia oli presidenttikaudellaan arvosteltu siitä, että hän vaikutti tavallistakin höperömmältä. Koko todella pitkäaikaisen poliittisen uransa aikana, josta suuren osan hän oli taittanut Yhdysvaltain kongressissa senaattorina, mies oli tavannut päästellä "bidenismeja", mutta lopulta meni vähän huonoksi.

Vuoden 2024 marraskuussa Yhdysvaltain presidentinvaalit voitti Donald Trump uudestaan. Nyt hänellä oli jo suunnitelma. Ja hän on ikivanha, ja hänelläkin on emmentalia.

Presidentti Trump on pyrkinyt hartiavoimin toteuttamaan vaalilupauksiaan. Hän on Suomen 25-vuotisen presidentin Urho Kekkosen tapaan venyttänyt hartioillaan valtaoikeuksiaan niin ylös kuin alas ja sivuille.

Toivottavasti maan seuraava presidentti tekee samoin. 

Trump herätti huomiota vaatimalla Tanskaan kuuluvan Grönlannin luovuttamista Yhdysvalloille. Vaatimus herätti suurta huomiota, ja sitä on laajalti pidetty huonona siirtona. Presidentti Trump perusteli vaatimustaan sillä, että Yhdysvaltain kannattaa puolustaa vain sellaista aluetta, joka on heidän omansa. Ja Trump on uskonut Venäjän ja Kiinan laivastojen pörräävän joka puolella Grönlannin lähimaastoa kaiken aikaa.

Itse olen sitä mieltä, että jos Yhdysvallat on puolustusliitto Naton jäsen, niin se on sitoutunut silloin puolustamaan jäsenvaltioidensa alueellista koskemattomuutta. Jos se ei katso haluavansa sitoutua tällaiseen päämäärään, niin se voi erota puolustusliiton jäsenyydestä. Ja onhan presidentti Trump uhkaillut taas sillä, että Yhdysvallat jättää Naton.

Tosin nykyisessä maailmantilanteessa nopea ero voisi tuoda surun silmihin. Minunkin.

Mutta presidentti Trump on ollut siinä oikeassa täysin varmasti, kun hän on kiinnittänyt vakavaa huomiota siihen, kuinka vähän monet muut puolustusliitto Natoon kuuluvat maat ovat laistaneet asevoimiensa ylläpitoa ja toimintakyvyn kehittämistä. Tosin maamme Suomi sekä Viro, Latvia ja Liettua yhdessä Puolan kanssa ovat pitäneet jo ennestään jonkinlaista rotia asiassa.

Monet Naton jäsenvaltiot ovat kuitenkin edelleen kaukana takamatkalla siinä missä määrin ne pystyisivät toteuttamaan osan osansa sotilaallisen kriisin sattuessa. 

Kylmän sodan aikana Yhdysvallat piti joukkoja ja asejärjestelmiä Euroopassa jo pelkästään siitä syystä, että jos Neuvostoliitto satelliittivaltioineen onnistuisi valtaamaan Länsi-Euroopan demokraattiset, ja jokusen vähemmänkin demokraattisen maan, niin seuraavaksi Yhdysvallat voisi joutua taistelemaan omilla kaduillaan Neuvostoliiton asevoimia vastaan.

Trump toisen kautensa alussa puhui jopa Kanadan liittämisestä Yhdysvaltoihin. Tämä puhe satoi Kanadan Liberaalisen puolueen laariin vuoden 2025 alussa.

Olin itse asiassa ennustanut puolueen edellisen johtajan ja Kanadan silloisen pääministerin Justin Trudeaun hallituksen kaatumisen jo edellisen vuoden puolella. Siinä kävi sitten niin, että Kanadan Liberaalisen puolueen uusi johtaja ja siten maan uusi pääministeri Mark Carney, jonka sukunimi mielestäni viehättävästi muistuttaa omaani, vältti varmasti ennustetun murskahäviön parlamenttivaaleissa. Ja tämä oli täysin etelänaapurin presidentin Donald Trumpin ansiota. Trumppi oli onnistunut nostattamaan Liberaalissa puolueessa nationalistisen uhon ja vastarintahalun, joka johdatti Liberaalit voittoon. Kyllä konservatiivit olivat sitten suruissaan, siis Kanadassa. Tähän yhteyteen sopii hyvin siteeraus jostain puolalaisen tieteiskirjailijan Stanislaw Lemin (1921--2006) tekstistä:

Sääli sitä kohujulkisuutta, kun se hamsteri murskasi juoksupyöränsä ja söi sen miehen jalan ennen kuin lensi tiehensä, mutta sellaista Edithtyth oli.

(Poliittisesti edesmennyt Justin Trudeau on muuten kuulemma esiintyvä puhujana kuluvan vuoden 2026 kesäkuussa Porissa järjestettävässä Suomi-areenassa, jos ketään kiinnostaa.)

Presidentti Trump on tuonut Yhdysvaltain korkeimman luokan politiikkaan uuden piirteen: ennakoimattomuuden. Tämä sekä se, että hän on onnistunut vakuuttamaan Yhdysvaltain pitkäaikaiset liittolaiset siitä, että jatkossa ei voida luottaa siihen, että Yhdysvallat toimii sitoumustensa mukaisesti, on ajanut vanhan maailmanjärjestyksen hajalleen.

Toki on silti selvää tuttu fraasi, että yhteiskunnallinen polarisaatio oli olemassa jo kauan ennen Donald Trumpin tarttumista Republikaanisen puolueen ohjaksiin. Hän vain nousi sen harjalle, aivan samoin kuin toisen puolueen ehdokkaana presidentiksi päässyt John F. Kennedy oli vuosikymmeniä aikaisemmin noussut politiikassa ilmoille kansalaisoikeusliikkeen aallon avulla.

Mutta en usko, että presidenttinä ja puolueensa johtajana Trump tekee, on tehnyt tai tulee tekemään mitään sellaista, mikä on vastoin hänen omaa aineellista etuaan.

Republikaaninen puolue on tykännyt miehestä, koska hän tuo vedossaan mukanaan runsaasti aikaisemmin politiikkaan pettyneitä äänestäjiä. Sellainen on täysin normaalia. Kaikki puolueen aktiivit eivät toki hänestä pidä kaikissa suhteissa, mutta Donald Trumpin mukana olo on katsottu puolueen edun mukaiseksi. Kuten eräs länsimainen ulkomainen tarkkailija oli kerran lausunut presidentti Kekkosesta: "Hän on paskiainen mutta meidän paskiaisemme."

Mutta Yhdysvallat on maa, jossa on helppo kompastua maassa istuviin tai makaaviin syrjäytyneisiin. Se ei välitä edes omistaan. Kuinka se voisi sitten välittää muista?

Kanadassa on kaikilla hallinnon tasoilla käytössä vaalitapa nimeltä pluraliteettiperiaate yhden hengen vaalipiireissä. On ihmeellistä, kuinka tästä alkeellisesta vaalitavasta huolimatta Kanadalla menee yhteiskuntana ihan hyvin, ja Yhdysvalloilla taas paljon huonommin, vaikka sielläkin sama vaalitapa on käytössä.

Kanadassa on ilmainen terveydenhuolto. Järjestelmä perustuu yksityisiin ammatinharjoittajiin, joille tietyistä toimenpiteistä palkan maksaa valtio. (Hammashoito taas on Kanadassa maksullista.) Virallinen Yhdysvallat taas katsoo, että sen kansalaiset eivät ole huokean terveydenhoidon arvoisia. Sen sijaan maksavat ylikalliita vakuutusmaksuja saadakseen hoitoa. Vakuutusmaksujen kalleus johtuu osaltaan siitä, että Yhdysvalloissa ei toimi yhden vakuuttajan periaate. Ja lääkärit tekevät potilaalle varmuuden vuoksi, eli lakitekniset riskit mininoidakseen, kaikki mahdolliset tutkimukset, mitkä vakuutus kattaa. Jos taas vakuutus ei kata, tai sitä ei ole, ei saa hoitoa muuten kuin välittömän hengenvaaran ollessa tai menemällä opetussairaalaan. Tai tosi-tv-ohjelmaan.

Yhdysvaltain Demokraattinen puolue on toinen sellainen merkittävä puolue Yhdysvalloissa, joka on kapitalistien puolella. Sanat ovat halpoja, tekeminen kallista.

Tosin Yhdysvalloissa on ainakin yksi asia, joka on kunnossa ja voi melkein hyvin: sananvapaus. Ainakin sen asema on jollakin lailla taattu maan perustuslaissa, johon voi tehdä vain lisäyksiä mutta jonka osia ei voi muuttaa tai poistaa.

Siirryn kohta tarkastelemaan otsikossa mainitsemaani Iranin sotaa, mutta ensin vielä yksi sana liittyen Yhdysvaltain luotaantyöntävyyteen.

Presidentti Trump on pyrkinyt kiinnittämään vakavaa huomiota myös laittomaan maahanmuuttoon. Onhan ihan normaalia, että laiton maahanmuutto pidetään kurissa. Laillinen on eri asia. Mutta lienee edelleen totta, että Yhdysvaltain omat kasvis- ja hedelmäviljelykset eivät luultavasti kykenisi tuottamaan halpoja elintarvikkeita ilman laittomia maahanmuuttajia, mutta jätetään tämä yksityiskohta nyt liiemmälti huomiota.

Monesta on alkanut tuntua siltä kuin Yhdysvaltain rajaviranomaiset pyrkisivät nykyään siihen, että mahdollisimman monet maahanpyrkijät tulisivat käännytetyiksi rajalla.

Tunnettu yhdysvaltalainen tieteen pilalehti Annals of Improbable Research on 35 vuoden ajan palkinnut oikeita tieteellisiä tutkimuksia varjonobeleillaan. Nämä on tähän asti jaettu piintyneesti Yhdysvaltain kamaralla. Palkinnon saavat tutkimukset ovat sellaisia, joita ei voi eikä pitäisi toistaa. Toisaalta tutkimusten on tarkoitus saada ihmiset nauramaan, ja sitten miettimään.

Tänä Jeesuksen vuonna 2026 lehti on päättänyt pitää varmuuden vuoksi palkintojenjakotilaisuuden Yhdysvaltain ulkopuolella, jotta mahdollisimman moni palkinnonsaajista pääsisi paikalle. Sveitsin Zürich on ystävällisesti luovuttanut tilat lafkan käyttöön tätä arvokasta tarkoitusta varten.

Presidentti Trump on vasta joitakin viikkojen sitten määrännyt Yhdysvaltain asevoimat hyökkäämään Iranin islamilaisen tasavallan kimppuun. Miestä oli varmaan rohkaissut se ryhtymään toimeen asian suhteen, että Yhdysvaltain erikoisjoukot oli ilman omia tappioita kyennyt noin vain noutamaan vangiksi Venezuelan istuvan presidentin Nicolás Maduron. Trump oli syyttänyt Maduron diktatorista hallintoa huumekaupasta sekä Kuuban kommunistidiktatuurin tukemisesta öljyä myymällä. Jälkimmäinen syytös on ainakin totta.

Venezuelan viimeaikainen hallinto on perua nk. kristillisen sosialismin aatteesta, jota ajoi aikoinaan maan johtaja herra Hugo Chavez (1954-2013), jonka mukaan aatetta on nimitetty chavismiksi. Tosin chavistinen järjestelmä, paitsi että oli raunioittanut maan talouden, niin myöskin oli ajan myötä rappeutunut korruptoituneeksi diktatuuriksi, jonka väestö oli muuttunut entistä köyhemmäksi ja vielä olemaan ilman täysiä kansalaisoikeuksia.

Kun Trumpin lähettämät palkkasoturit olivat vieneet herra Maduron pois palliltaan Yhdysvaltoihin, niin Yhdysvallat oli hyväksynyt sen, että maan varapresidentti Delcy Rodríguez on toiminut tapauksesta alkaen maan virkaatekevänä presidenttinä. Tosin Rodríguez joutuu nyt tasapainottelemaan chavistien hallinnassa olevien hallinnon ja asevoimien sekä Yhdysvaltain presidentin välillä. Kumpaakaan tahoa hän ei halua suututtaa, ja toisaalta hänellä itsellään on tuskin isompaa kannatusta maassa.

Venezuelassa yksi tärkeä oppositiohahmo on María Corina Machado, joka suututti presidentti Trumpin saamalla hänen sijaansa Nobelin rauhanpalkinnnon. Machado teki lähes nuolemisen maailmanennätyksen kiikuttamalla rauhanpalkintonsa Trumpille. Machado ei välttämättä pärjäisi silti itse vapaissa vaaleissa Venezuelassa, sillä hän on poliittisilta katsomuksiltaan suhteettoman oikeistolainen. Mutta siksi ehkä presidentti Trump melkein välittää hänestä. Mutta ei niin paljoa, että olisi luvannut tälle taivaspaikkaa Venezuelassa.

Parempiakin oppositiohahmoja on Venezuelassa ollut. 

Mutta joka tapauksessa Venezuela on alle 30 miljoonan asukkaan tosiasiallinen korruptoitunut kehitysmaa, kun taas Iranin islamilainen tasavalta on alueellinen suurvalta lähes 90 miljoonalla asukkaalla.

Iran on toki tukenut pappisvaltiollisuutensa takia islamilaisia väkivaltaliikkeitä. Siksi se on ollut tosiasiallisesti sodassa Israeliakin vastaan.

Ja Israel on ollut Yhdysvaltain tosiasiallinen liittolainen alueella.

Ennen Yhdysvaltain hyökkäystä Iraniin maat olivat olleet yhteisessä alueellisessa sotaharjoituksessa jonkin matkan päässä yhdessä eräiden muiden maiden kanssa. Hyökkäyksen ensitöiksi Yhdysvallat tuhosi yhden iranilaisen aseistamattoman sotalaivan, sotalaivan, joka oli ollut juuri kyseisessä yhteisessä harjoituksessa.

Muistakaa Pearl Harbor.

Yhdysvallat hyökkäsi Iraniin, ilman sodanjulistusta, aivan kuten Japani oli hyökännyt Yhdysvaltoihin vuoden 1941 joulukuussa, siis ilman sodanjulistusta.

Tosin olihan Yhdysvallat hyökännyt vasta vähän aikaisemmin Venezuelaankin ilman sodanjulistusta. Yhdysvaltain korkeimmilla palleilla on selitelty, että eihän kyseessä ole sentään sota, jos mennään hakemaan toisen valtion hallituksen johtaja aseistuksin ja väkipakolla omaan maahan tuomittavaksi.

Mutta jos joku tekisi samoin Yhdysvaltain presidentille, niin kyllä sitten asia selitettäisiin aivan toisella tavalla.

Yhdysvallat aiheutti hirvittävää tuhoa Iranin islamilaisen tasavallan asevoimien, (demokraattisen) vallankumouksen estämiseksi perustetun "vallankumouskaartin" sekä maan johdon keskuudessa. Iranin islamilaisen tasavallan hengellinen ja samalla poliittinen johtaja kuoli iskuissa.

Yhdysvallatkin on kokenut tappioita, mutta toistaiseksi ne ovat olleet melko minimaalisia.

Presidentti Trump ärjyi projektin aloitettuaan länsimaille, että älkää sitten tulko korjaamaan sodan hedelmiä, kun Yhdysvallat hoitaa nyt yksin homman kotiin.

Eli Trumppi halusi pitää länsimaiset liittolaisensa ja ystävänsä poissa sodasta.

Mutta hän on sittemmin väittänyt, että hänelle oli tullut suurena yllätyksenä se, että Iran oli hyökkäyksen seurauksena iskenyt Yhdysvalloille ystävällismielisiin islamilaisiin maihin. Hänelle oli muka yllätys sekin, että Iran halusi ja kykeni sulkemaan iskuillaan ja miinoittamalla liikenteen Hormuzinsalmessa, jota kautta merkittävä osa, noin 20 %,  maailman öljystä kulkee tankkereissa päämääräkohteisiinsa, missä ne ovatkin.

Minusta näyttää, että Trumppi vain ei kuuntele hallintonsa palkkalistoilla olevia asiantuntijoita. Tietoa olisi ollut kyllä tarjolla, mutta hän ei vaikuta olevan kiinnostunut siitä. Ja sitten mies väittää, ettei ole saanut kunnollista tietoa päätöksentekonsa perustaksi. Onko hänen hallintonsa nykyään täynnä selkärangattomia jes-miehiä, jotka eivät uskalla sanoa vastaan?! ("Jes" on esperantoa ja merkitsee suomeksi "kyllä".)

Eräät länsimaiset "edistykselliset" ovat olleet sitä mieltä, että "koska kristinusko suhtautuu vihamielisesti homoseksuaaleihin", niin islam kristinuskon vastustajana on homoseksuaalien ystävä, jonkin ihmeellisen logiikan mukaan.

Siteeraan seuraavassa erästä haastattelijaa: 

Isn't it a little homophobic that we're so focused on the Straits of Hormuz and not the Gays of Hormuz?

Haastattelija on kyllä oikeassa. Olisi tärkeää parantaa Hormuzin lähialueen homoseksuaalien asemaa. Tällä hetkellä Lähi-idässä homoseksuaalien asema on paras Israelissa. Ja jos otetaan mukaan tarkasteluun kaikki islamilaiset maat rinnalle, niin Israel on edelleen homoseksuaalien kohtelussa parasta A-luokkaa, vaikka mahdollisesti tosin Albania saattaa jakaa sen kanssa ykköspallin.

Albania tosin ei ole muodollisesti islamilainen, siis poliittiselta järjestykseltään, islamilainen. Mutta sen väestön enemmistö kuuluu johonkin islamilaiseen seurakuntaan.

Jos edellä mainittu ihmeellinen logiikka olisi pätevä, niin tämäkin väite olisi pätevä: koska kristinusko suhtautuu vihamielisesti homoseksuaaleihin, niin hitleriläinen kansallissosialismi kristinuskon vastustajana on homoseksuaalien ystävä.

Presidentti Trump itse on joka tapauksessa toisen kautensa aikana myöskin ruvennut toteuttamaan epäliberaalia uskonnollista hihhulismia hallituksensa ohjelmassa.

Aiheeseen joten liittyen, siteeraan seuraavassa varmuuden vuoksi wanhaa blogimerkintääni otsikolla Liberalismi on vapautta ja yksilöä kannattava poliittinen ideologia:

Liberalismi on vapautta, yksilöä, tiedettä ja edistystä kannattava poliittinen ideologia. Se kieltää syntyperään perustuvat valta- ja moraaliset järjestelmät, ja yksilönvapaus on sille keskeistä.

Liberalismi kannattaa sellaisia ajatuksia ja ohjelmia kuin sananvapaus, tiedotusvälineiden vapaus, uskonnonvapaus, elinkeinovapaus ja markkinatalous, kansallinen itsemääräämisoikeus, demokratia, oikeusvaltio, ihmisten oikeus päättää omasta elämästään, tiede, sekulaari hallinto, rikosoikeudellinen laillisuusperiaate, sukupuolten tasa-arvo ja kansalaisten yhdenvertaisuus lain edessä.

Liberalismi hyväksyy ajatuksen eriävien yhteiskunnallisten etujen olemassaolosta, mutta liberalismin aatemaailman mukaan kansanedustuslaitoksessa voidaan järkevästi sovitella eri etujen välillä.

Ja sitten palataan taantumuksellisuuteen. 1980-luvulla (oikeistolaiset) evankelikaaliset kristityt, varakkaat tahot sekä Republikaaninen puolue Yhdysvalloissa olivat tehneet huomion, että liittoutumalla keskenään kaikkien tärkeimmät vaatimukset voidaan saada täytetyiksi.

Tässä täytyy huomata, että alun perin se oli ollut Republikaaninen puolue, joka oli vapauttanut neekeriorjat. Niihin aikoihin taas Demokraattinen puolue oli kannattanut neekeriorjuutta. Sisällissodan jälkeen puolue taas oli kannattanut rotuerottelua.

1960-luvulla taas Demokraattisen puolueen takki kääntyi, kun se huomasi voivansa hankkia kannatusta ryhtymällä afroamerikkalaisten(kin) etuja ajaneen kansalaisoikeusliikkeen kannattajaksi.

Tuolloin taas Republikaaninen puolue alkoi huomata, mistä päin tuuli kävi, ja rasisteja virtasi puolueeseen.

Ja 1980-luvulla muutos oli jo täydellinen. 

Pari presidenttiä takaperin Yhdysvaltain presidenttinä oli toiminut ensimmäisen kerran valkoisen ja neekerin jälkeläinen, eli mulatti, Barack Obama. Tämä oli kuulunut yhdysvaltalaisessa katsannossa kristilliseen vasemmistoon. Trumppia taas voi nimittää samassa katsannossa kristilliseen oikeistoon kuuluvaksi.

Edellinen presidentti Joe Bidenkin oli ollut ikään kuin kristilliseen vasemmistoon kuuluva.

Tästä tulee muutenkin varsin pitkä teksti, joten minua ei haittaa vielä pienen vähähaittaisen lisäyksen tekeminen:

Jos minun pitäisi valita yhdysvaltalaismallisen kristillisen vasemmiston tai kristillisen oikeiston välillä, niin valintani varmaankin olisi edellinen. Vaikka varmaankin kokisin sen tehtyäni joutuvani potkimaan noitakin perseelle.

Yhdysvaltain puolustusministeri Pete Hegseth on kuulemma äskettäin rukoillut muinaisten roomalaisten sodanjumalaa Marsia. Toinen vaihtoehto on tämän kreikkalainen vastine Ares. Kolmas vaihtoehto... olisi muslimien jumala, joka on todellinen sodanjumala. Eivät muslimit muuten olisi lähteneet miekalla valloittamaan maailmaa islamille, mikäli heidän jumalansa ei olisi käskenyt häntä siihen. Andrew Tatekin on kääntynyt islamiin.

Mutta minä sanon teille: "Ei sotaväellä eikä voimalla vaan minun hengelläni, sanoo Herra."

Lievästi huvittavaa, jos tässä nyt mitään huvittavaa on, on se, että presidentti Trump on perustellyt hyökkäystään Iraniin kristittyjen kokemalla sorrolla. Vaikka tämä sorto on ihan tosiasia.

Suomessa "valistuneet piirit" eivät tosin mielellään kiinnitä huomiota koko asiaan, että maailmalla islamilaiset roskajoukot käyvät aseellista pyhää sotaa "väärin ajattelevia" siviilejä vastaan. "Valistuneissa piireissä" ei ole otettu huomioon sitä, että islamilaiset pyhän sodan soturit vihaavat uskonnottomia vielä enemmän kuin kristittyjä. Varsinkin, jos nämä ovat ateisteja. Joten jos "valistuneisiin piireihin" kuuluva uskonnoton ihminen joutuu tällaisen roskajoukon käsiin, niin hänen kannattaa silloin esittää olevansa kristitty. Tai kääntyä suosiolla islamiin. Kuten Andrew Tate, joka tosin oli kääntymyksensä suorittanut ihan vapaaehtoisesti.

Yhdysvallat on useamman kerran pettänyt suuren valtiottoman kansan nimeltä kurdit. Tälläkin kertaa tapahtuu sama, ja lisäksi Yhdysvallat pettää presidentti Trumpin johdolla kaikki ne lukemattomat iranilaiset, jotka ovat toivoneet maansa vapautuvan islamilaisen valtion pakkopaidasta.

Monen monituiset iranilaiset ovat juhlineet maansa hallitsijoiden tappioita tässä julistamattomassa sodassa. Iranilaiset, eli persialaiset, ovat wanha kulttuurikansa noin vuosimallia 500 eKr. Ennen islamin syntyä Persian valtionuskontona oli ollut zarathustralaisuus, joka on vaikuttanut niin juutalaisuuden, kristinuskon kuin islaminkin ilmiasuun.

Mutta luulen Trumpin hallinnon perääntyvän lopulta, kun Iranin kiihkohallitsijat suostuvat lopulta pariin pikku myönnytykseen, jotta Yhdysvallat ml. Trump ei täysin menetä kasvojaan.

Toki toivon, että lopulta joskus iranilaiset ovat pääsevä vapaiksi. 

Asiaa ei muuten auta yhtään se, että Trumpin hallinnossa on väkeä, joille sota Iranin islamilaista tasavaltaa vastaan on pyhä sota.

Kun Yhdysvallat on kurmottanut Iranin mullaheita, niin Yhdysvaltain tärkeä liittolainen Saudi-Arabia on tukenut sanoin ja teoin projektia.

Saudi-Arabia on hallintomalliltaan vielä kiihkouskovaisempi ja diktatorisempi maa kuin Iran. Mutta koska Saudi-Arabiaa johtaa sunnihallinto, niin Iranin vaikutusvallan vähentäminen on tämän islamilaisen hallinnon intresseissä, kun kerran sunnunalaisuus ja shiialaisuus kilpailevat kumpikin muslimien sieluista, ja Iran ja Saudi-Arabia haluavat kumpikin olla oman "puolensa" tosiasiallisia johtajia.

Presidentti Trump on hyvää pataa Saudi-Arabian paskiaisten kanssa. Hänen vävynsä tekee appiukkonsa siivellä bisnestä maassa.

Saudi-Arabiassa sijaitsevat islamin kaksi pyhintä kaupunkia, Mekka ja Medina. Maassa on lisäksi kaikkien muiden uskontojen kuin islamin harjoittaminen kielletty.

Muistaakseni se oli ollut Republikaanisen puolueen ehdokkaana presidentiksi ponnistanut Eisenhower, – virassa vuosina 1953–1961 – joka oli aikoinaan saanut Saudi-Arabian kuninkaan lopettamaan virallisesti orjuuden maassaan ja korvaamaan sen "palvelijoilla".

Voisiko presidentti Trump nyt ehdottaa maan hallinnolle uskonnonvapauden sallimista. Sitä, että ihmiset saisivat kannattaa muitakin uskontoja ja ideologioita kuin islam, ja sitä, että ihmiset saisivat myöskin halutessaan jättää islamin. Sekä sitä, että islamin pyhiä asioita saisi halutessaan kritisoida ankarastikin.

Meillä on jo vapaus kritisoida kristinuskoa. 

Mutta ehkä se bisnes on Trumpin klaanille ja hänen ja puolueensa äänestäjille lopulta tärkeämpää kuin saudi-arabialaisten oikeus palvoa Jeesusta.

Sodan perusteluna Trump ja Israelin pääministeri Netanjahu ovat toistuvasti väittäneet, että Iran on ollut lähellä ydinaseen rakentamista. Trump oli lisäksi väittänyt, että avainasemassa olleet ydinkohteet Iranissa oli tuhottu, kun Yhdysvallat ja Israel olivat tehneet iskuja Iraniin viime vuoden 2025 kesällä. Iranin ydinasevalmius oli siis tuhottu jo viime kesänä, mutta nyt Trump on sanonut, että Yhdysvaltain asevoimat ovat hakeva 450 kiloa rikastettua uraania turvaan Iranin maaperältä.

Kun Trumppi oli lopulta huomannut, että ei Iranin islamilaisen tasavallan aiheuttamista viimeaikaisista vaikeuksista sittenkään päästä eroon missään määrin nopeasti taikka helposti, niin hän oli saanut itkupotkuraivokohtaukset, joiden sanoma on se, että länsimaiden tulisi tulla mukaan turvaamaan Hormuzinsalmen liikenne. Hän on sanonut, että jos nämä eivät lähde tässä asiassa mukaan, niin Yhdysvalloilla ei ole mitään velvollisuutta tukea myöskään niitä.

Tosin presidentti Trump ei ollut konsultoinut Yhdysvaltain liittolaisia aikeestaan hyökätä Iranin kimppuun. Hän ei myöskään pyytänyt apua liittolaisiltaan projektissa. Hän ei pyytänyt liittolaisia yhteisen pöydän ääreen suunnittelemaan asiaa.

Jos länsimailla olisi todella jokin Trumpin mielipiteen mukainen moraalinen vastuu toimia Hormuzinsalmen suhteen, niin silloin voi sanoa, että Yhdysvalloillakin olisi jatkossa velvollisuus mennä mukaan mihin tahansa sotaseikkailuun, johon jokin sen liittolainen olisi ryhtynyt konsultoimatta ensin Yhdysvaltoja.

Nyt meillä on sitten öljykriisi, ensimmäinen sitten 1970-luvun. Tämä vahvistaa sitä tärkeää periaatetta, että meidän on päästävä kerta kaikkiaan eroon fossiilisten polttoaineiden käytöstä, mitä jo Jussi Halla-aho (s. 1971), Suomen eduskunnan nykyinen puhemies, on toitottanut hyvän aikaa. Toivottavasti akkuteknologia ja teknologia voimaloitten tuottaman energian väliaikaiseksi säilömiseksi edelleen kehittyvät, ja mielellään nopeasti.

Ja toivottavasti tästä kaikesta sekasotkusta on edes se hyöty, että Hizbollah ja muut sellaiset kammottavat pyhän sodan tahot menettävät runsaasti iskuvoimaansa Iranin islamilaisen tasavallan heikennyttyä.

Onneksi öljy tulee muuttumaan kalliimmaksi aikaa myöten, ja onneksi se olisi tapahtunut myös ilman kriisiä Hormuzinsalmessa. Nyt vain tuli tällainen poliittisesta krampista johtuva todella rasittava ja mahdollisesti pitkäaikainen piikki öljyn hintaan.

Eräät öljyvaltiot joutuvat kuitenkin lehdellä soittelemaan ennen pitkää. Saudi-Arabiakin kuihtuu mitättömyyteen. Edustan tässä strategista ajattelua. 

Sääli että presidentti Trumpilta ja hänen hallinnoltaan vaikuttaa puuttuvan kyky sellaiseen. Hänen tempoileva hallinnointinsa on satanut manner-Kiinaa diktatorisesti hallitsevan kommunistisen puolueen laariin, vaikka mies on pyrkinyt aivan vastakkaiseen tulokseen politiikanteossaan.

Intoa ja kansankiihottavuutta on, mutta ei kykyä.

Siteeraan vielä kerran Stanislaw Lemin tekstiä:

Koko suunnitelma perustui perunoitten suureen uteliaisuuteen.

PS. Kun olen nukkunut yöuneni, niin tämä blogimerkintäni on siinä ajassa jo varmaankin ehtinyt vanhentua, mutta kivahan tämä oli ollut kirjoittaa. Tai ei oikeasti kiva, vaan rasittava.

...

PS. Myöhemmin samana päivänä alkuperäisen julkaisuajankohdan jälkeen olen sisällyttänyt tekstiin vielä siteerauksen itse kirjoittamastani liberalismin määritelmästä, koska se tuntuu jotenkin liittyvän asiaan.