500 tuntia lennetty X-Plane 12 -lentosimulaattorilla

Aikaisemmin tällä viikolla, olikohan kyseessä tiistain jälkeinen alkuyö, sain täyteen 500 tuntia kaupallisella X-Plane 12 -lentosimulaattorilla.

Koska oletin, että olin kuitenkin noin prosentin verran simulaattorin käyttöajasta käyttänyt muuhun kuin lentohärvelillä lentämiseen, päätin hankkia täydet 505 tuntia täyteen.

Eli nyt olen lentänyt lentosimulaattorillani täydet 500 tuntia yhteensä.

Tiedän X-Planesta olevan myös olemassa versio oikean fyysisen maailman lentäjien kouluttamista varten. Se oli käynyt minulle ilmi National Geographic -tv-kanavan ohjelmasta Lentoturmat hetki hetkeltä.

Kävin katsomassa sovelluksen hinnan. Se oli tuhat dollaria, ja olettaisin hinnan koskevan asennusta yhteen työasemaan.

"Epäkaupallinen" versioni on maksanut minulle huomattavan paljon vähemmän.

X-Plane on varsin mainio. Myöskin sen graafinen ilme on loistava tai vielä loistavampi, mikäli tietokoneessa riittää potkua. Lisäksi se vielä toimii Linux-(työpöytä)käyttöjärjestelmässäkin.

Vuoden 2021 tammikuussa olin ostanut tehokkaan PC-tietokoneen keskusyksikön yhden kaverini kehotuksesta, kun minulla sattui silloin olemaan hieman ylimääräistä varallisuutta. Hökötys maksoi ilman kuljetuskustannuksia hieman alle 900 euron verran. Siitä tuli pelitietokoneeni ydin. Kaverini lahjoitti minulle tuolloin näytön pelinautintoa varten. Annoin uudelle tietokoneelleni nimen  Monsteri sen ilmiselvän tehon, ja fyysisen koon, vuoksi.

Tai tiukasti ottaen keskusyksikkö ei ollut uusi, sillä kyseessä oli entinen yritystietokone, joka oli saanut uuden elämän myytynä edelleen tietokoneliikkeelle. Ja päädyttyään sitten minulle. Jotkut yritykset kun ovat harrastaneet tällaista, että käyttävät huipputehokkaita työasemia esim. kahden vuoden ajan, kunnes jälleen vaihtavat uusiin.

Olen tavannut käyttää ilmaisua kotilentosimulaattori. Termi viittaa siihen, että kyseisenlaista lentosimulaattoria ei luultavasti tai välttämättä käytetä oikeiden lentäjien koulutukseen vaan sitä käytetään yleensä kotitietokoneella.

Lentoharrastukseni kotilentosimulaattoreilla oli alkanut vuoden 2020 alkupuolella koronapandemiarajoitusten alkamisen vuoksi, kun ei ensin päässyt edes periaatteessa käymään lafkan, josta käytän nimitystä yhdistykseni, paikallisessa toimipisteessä, jossa itse olin tavannut viettää aikaa aika paljon. Samasta yhdistyksestä eräs kaverini nimeltä Hannu ryhtyi hommaan mukaan. Kokoonnuimme tuolloin aina silloin tällöin kotonani. Jonkin ajan päästä toinen kaverini, myöskin yhdistykseni väkeä, tuli hommaan mukaan. Myöhemmin homma kuitenkin alkoi hiipua, kun yhdistys oli taas avautunut, ja myöhemmin koronarajoitukset muutenkin vielä purettiin.

Jälkeenpäin ajatellen olisimme voineet keksiä jonkin halvemman harrastuksen, kuten Tetriksen pelaamisen. Tai edes Taistelun Wesnothista pelaamisen. Jälkimmäistä voi pelata hyvin myös yhdessä kaverin tai kavereiden kanssa. Siinä on omanlaisensa ja hyvin toimiva pelimekaniikka. Minulle olisi käynyt myös poliittisen simulaatiopelin NationStates pelaaminen yhdessä verkossa.

Jouduin ensi alkuun ostamaan itselleni ilotikun, jonka monet tuntevat vain englanninkieliseltä nimitykseltään joystick. Siis kyseessä tuli olla sellainen ilotikku, jossa on kierrettävä sauva sekä vipu kaasun säätämistä varten, eli lentoilotikku. Sauvaa kiertämällä voi siis korvata sivuperäsinpolkimet lentosimulaattorissa.

Paljon myöhemmin tulin ostaneeksi rakkineen, josta olen käyttänyt lyhyttä nimitystä kaasuvivustöhärpäke, joka ei kuvaa laitteen ominaisuuksia kovin kattavasti.

Olin tavannut vuodesta 2020 alkaen lennellä kahdella epäkaupallisella kotilentosimulaattorilla eli GeoFS:llä ja FlightGearillä. Jälkimmäinen näistä on enemmän oikea lentosimulaattori ja edellinen on selvästi "arcademaisempi". GeoFS:ssä ei kotipilotin ole mahdollista hallita ohjaamon asioita yhtä perusteellisesti kuin oikeammissa lentosimulaattoreissa. Myöskin vauriomallinnus on siinä kovin karkea.

GeoFS:ää olen käyttänyt enemmän rentoutumiseen ja FlightGeariä oikean lentotuntuman hakemiseen. GeoFS, joka pyörii internetselaimessa, on myös käytössä paikan, josta käytän nimitystä "yhdistykseni lännenpuoleinen toimipiste", asiakastietokoneessa. Tai no totta kai se on, kun sitä pääsee käyttämään yksinkertaisesti kirjoittamalla selaimen osoitepalkkiin internetosoitteen. Tai internetin hakukoneen kautta.

FlightGear oli ollut liian raskas ohjelmisto siinä pyöriäkseen siitä huolimatta, että se on selvästi kevyempi kuin kaupalliset lentosimulaattorit – tuo Laminar Researchin X-Plane ja Microsoftin FlightSimulator. Ei kykene toimimaan edes uusimmassa asiakastietokoneessa.

Vuonna 2023 yhdistykseni paikallisessa toimipisteessä oli ollut töissä järjestöapulaisena nainen, jonka onnistuin lyhyessä ajassa kouluttamaan lentämään GeoFS:llä. Tosin on todettava, että hän oli todellinen luonnonlahjakkuus. Hän opetti sitten myös yhdistykseni kävijöitä lentämisen jalossa taidossa. Valitettavasti byrokraattisten syiden vuoksi hän joutui myöhemmin lähtemään palveluksestamme. Hän oli palkkatukityöllistettynä nimittäin meillä, ja siihen aikaan rupeama sai kestää korkeintaan vuoden. Nykyään maksimiaika palkkatukityöllistetyllä on jopa vain kymmenen kuukautta. Ja viimeiset viikot työrupeaman kestosta koostuu ansaituista lomapäivistä.

Kiitokseksi koulutuksestani työntekijämme oli ostanut minulle juuri ennen loppulomalle lähtöään keraamisen minipienoismallin toisen maailmansodan aikaisesta yhdysvaltalaisesta Vought F4U Corsair -hävittäjästä. Säilytän sitä aarteenani.

Koska upea kaasuvivustohärpäkkeeni toimii hyvin ja perusteellisesti ainoastaan X-Planessa, lentelyni epäkaupallisilla lentosimulaattoreilla on vähentynyt sittemmin paljon.

Voin tässä mainita lyhyesti, että X-Planen versio 11:lla olin aloittanut X-Plane -"urani". Paljon myöhemmin vasta ostin sitten itselleni version 12.

Olen aina ollut kiinnostunut lentokoneista ja lentämisestä. Isäni oli ollut lentokonemekaanikko Finnairilla ennen kuin hänet pistettiin eläkeputkeen. Hän kuoli vuonna 2007.

Tunnen (mm.) suomalaisista sotalentäjistä kirjoittaneen ja edelleen kirjoittavan kirjailija Jukka Piipposen, jonka nettisivuja ylläpidän, ja myöskin arvostan suuresti Suomen ilmavoimien merkittävää panosta viime sodissamme.

Olen vuoden 2023 syyskuusta alkaen pitänyt blogia nimeltä Lentoblogi. Sen aihepiiri on lentäminen ja erityisesti virtuaalilentäminen, joka termi tarkoittaa kotilentosimulaattorilla lentämistä.

Oli ollut tarkoitus, että useampikin virtuaalilentämistä harrastavista kavereistani tulisi mukaan kirjoittamaan blogiini, mutta lopulta vain Piipponen on ehtinyt mukaan hommaan. Hän kirjoittaa siihen kuitenkin vain säännöllisen epäsäännöllisesti, koska hänellä on muutakin elämää. Kuten tietokirjailijan ammatti.

Torstaina 11.12.2025 jJs.Suomen aikaa klo 00.53 lentokoneeni pyörät olivat pysähtyneet Australian Darwinin lentokentän kiitotiellä, paikallista Pohjoisterritorion aikaa klo 8.23.

Pelien suoratoistopalvelun Steamin tilaston mukaan olin käyttänyt X-Plane 12- lentosimulaattoria 510 ja puolen tunnin ajan, joten uskon todella lentäneeni nyt sen 500 täyden tunnin ajan tällä.

Olin aloittanut Australian ympäryslentoni lentokentältä, joka sijaitsee hyvän matkaa kaakon suuntaan Darwinista. Darwinissa olin poikennut sitten. Tulin siihen tulokseen, että voisin tehdä – suhteellisen hitaalla – lentokoneella Beechcraft Baron 58:lla, joka oli toiminut jo pitemmän aikaa "vakiolentokoneenani", lentäen Australian ympäri.

BB 58 on alatasoinen sisäänvedettävillä laskutelineillä ja kahdella potkuriturbiinimoottorilla ja hyvin pienellä matkustamolla varustettu pienlentokone. Lensin sillä Darwinista vastapäivään koko Australian ympäri, ja yleensä lensin melko lähellä merta. Välillä tein pieniä poikkeamia reitilläni, mutta Tasmanian saarella en viitsinyt käydä, koska olin käväissyt siellä joskus aikaisemmin. Siis lentosimulaattorilla.

Saatoin lentää suuren osan matkasta 7000 jalan korkeudessa. Nopeuteni saattoi olla melko yleisesti noin 350 km/h. On se sentään vähän parempi nopeus kuin aikaisemmalla vakiolentokoneellani Cessna 172:lla.

Opin lentorupeamani aikana uudelleen pelkäämään pimeää, varsinkin Länsi-Australian osavaltiossa. Siellä ei ole isommin hyviä lentokenttiä.

Olin ennen rupeamaan ryhtymistäni heivannut perämiehen hittoon hytistä ja samoin kaiken mukana kuljetettavan rahdin, olivat nämä sitten tavaraa tai ihmisiä. Yleensä tankkasin polttoainetankit mahdollisimman täyteen löpöä, ja se olikin hiton järkevää.

On toisaalta ollut viimeksi kuluneina vuosina hieman virtuaalilentämistä hankaloittava tekijä, ettei minulla itselläni ole ollut lennonopettajaa.

Lentoblogini aihetunnisteista löytyy myös Australia. Tosin en ole tehnyt siellä selkoa läheskään koko tuosta älyttömän pitkästä lentorupeamastani.

Lentäminen humalassa kotilentosimulaattorilla

Edellisen vuoden 2020 maaliskuussa, kun koronapandemian vuoksi tulivat voimaan koronarajoitukset, päätin toverini Hannun kanssa aloittaa uuden harrastuksen: lentämisen kotilentosimulaattoreilla. Simulaattorit piti valita sillä perusteella, mitkä toimisivat yleisimmissä työpöytä-käyttöjärjestelmissä, koska sekä minun että hänen PC-tietokoneessa käyttöjärjestelmänä oli Linux (linkin takana usean vuoden takainen blogimerkintäni Linuxista).

Aluksi olimme käyttäneet selaimella pelattavaa Geo-FS-kotilentosimulaattoria. Sillä pääsi alkuun, mutta koska se oli simulaattorikokemuksena turhan simppeli ja arcademainen siirryimme lopulta kokonaan pelaamaan FlightGear-kotilentosimulaattorilla. Molemmat simulaattorit ovat ilmaisia.

Harrastuksen syntyyn vaikutti sekin, että olimme alkuvuonna käyneet yhdistyksemme porukan mukana paikallisessa ilmailumuseossa.

Myöhemmin lentäjäporukkaan ryhtyi mukaan myös naapuritalon äijä Jari.

Itse asiassa minulle lentokoneet ovat aina merkinneet jotain. Isäni teki pitkän uran lentokonemekaanikkona Finnairilla, olen arvostanut Suomen ilmavoimien suoritusta viime sodissamme, ja lisäksi tunnen kirjailija Jukka Piipposen, joka on kirjoittanut yli kymmenen elämäkerrallista kirjaa suomalaisista sotalentäjistä (ja lisäksi yhden saksalaisesta sääasemasta Barentsinmerellä toisen maailmansodan aikana).

Sen verran ilmaista mainosta, että Piipposen uusin kirja, joka kertoo hävittäjä-ässä Hasse Windistä, ilmestyy kuluvan vuoden 2021 syksyllä.

Olen yli vuoden kestäneen kotilentosimulaattorilentäjän "urani" aikana hankkinut runsaasti kokemusta lentämisestä eri konetyypeillä. Kirjailija Piipposen viimeisin kirja oli kertonut koelentäjä Lauri Hämäläisestä, ja olen itsekin suorastaan kokenut nyt olevani eräänlainen koelentäjä.

Jos kiinnostaa, niin olen melko äskettäin saanut julkaistuksi nettisivuillani opetussivun FlightGearista.

Yksi vanhimmista olemassaolevista kavereistani, nimeltään Jape, on harrastanut piintyneesti ja jatkuvasti kotilentosimulaattorilentämistä 1990-luvulta saakka.

Hän oli joskus kertonut minulle, että pienessä tuiterissa lentäminen sujuu itse asiassa paremmin kuin lentäminen täysin selvin päin. Toisaalta hän oli myös sanonut, että vahvassa humalatilassa taas lentäminen sujuu huonommin kuin selvinpäin.

Olin halunnut itsekin testata Japen kokemuksen rintaäänestä juontuvaa hypoteesia. Olin ehdottanut Hannulle lentämistä humalassa yhdessä. Mutta kun ei oltu hyvään aikaan vielä päästy sopimukseen ajankohdasta, päätin ruveta testaamaan asiaa itsekseni.

Viime viikon torstaina 10.6.2021 testasin illemmalla pienessä tuiterissa lentämistä.

Ensimmäinen olueni oli 4,7-prosenttinen kiinalainen tyypillinen vaalea lager Tsingtao. Maistelin sitä jonkin aikaa jo ennen lentokoneen puikkoihin ryhtymistä, jotta saisin hieman "pohjaa". Myöhemmin nautin vielä toisen oluen, joka oli suomalaisen Beer Hunter’s -ravintolapanimon panema 5,5-prosenttinen Mufloni Huurupukki. Kyseessä on portteri, ja vielä melko hyvä sellainen.

Lensin usealla lentokoneella, joista useimmat olivat melko tuttuja tai vielä tutumpia. Myöskin vaihtelin säätä ja vuorokauden ajankohtaa. Maisemat muuten ovat hirveän kauniita, kun lentää aamunsarastuksen aikaan. Pysyin lennoissani Havaijilla osavaltion pääkaupungin Honolulun tienoilla, joka sijaitsee Havaijin kolmanneksi suurimmalla saarella Oahulla. Honolulun kansainvälinen lentokenttä (Honolulu International Airport, joka on viralliselta nimeltään Daniel K. Inouye International Airport), on FlightGearissä oletuslentokenttä. (Ja tästä Daniel K. Inouye -hepusta on näköjään olemassa Wikipedia-artikkelikin.)

Aloitin lentämisen Cessna 172P Skyhawkilla, joka on FlightGearin oletuslentokone. Lentäminen sujui hyvin.

Seuraavaksi lensin Tupolev 154b:llä, joka on suurista matkustajalentokoneista lempikoneeni, koska sen ohjausominaisuudet ovat loistavat. Sen kanssa sujui hyvin yksin sitä lukuun ottamatta, että ensimmäisellä lennollani unohdin vetää laskutelineet sisään.

Seuraavana oli lentovene Catalina PBY. Tämä ei ollut minulle vielä kovin tutuksi käynyt, mutta kone on melko helppo lennettävä. Sujui hyvin.

Tämän jälkeen lensin Antonov 24:llä. Tämä ei ole lempikoneitani, ja koska se on kannaltani hieman hankala, lensin juuri tämän vuoksi sillä. Lentäminen sujui hyvin muuten paitsi että säätämieni olosuhteiden vuoksi jouduin yhden lentokentän kiitoradalle tuovaa linjaa hieman etsiskelemään.

Tämän jälkeen vuorossa oli toisen maailmansodan aikainen yhdysvaltalainen pommi- ja maataistelukone B-25 Mitchell. Tämä on lempikoneitani hyvien lento-ohjausominaisuuksiensa vuoksi. Koneessa on kuitenkin huonot ohjausominaisuudet maassa. Kun laskeuduin, koneeni ajautui kiitoradan viereen. Enkä saanut sitä enää uudestaan ilmaan. Melko vaikea paskiainen maassa.

Ja seuraavana oli vuorossa Beechcraft 1900D. Tämä ei ole lempikoneitani. Koneella on vaikea taipumus vajota käännöksissä, eli sen kanssa pitää olla todella tarkkana. En ollut tarpeeksi tarkkana. Ensimmäisellä kerralla meni laskeutumisyritys pieleen, sillä putosin mereen ennen kiitorataa. Ja toisellakin lentokerralla putosin. Kolmannella kerralla suoritin lähestymisen kiitoradalle nopeasti suhteellisen korkealta, ja sillä kertaa onnistuin laskeutumisessa.

Sitten taas siirryin Cessna 172P Skyhawkiin. Tunnen sen kuin omat taskuni. Mutta kun olin laittanut ukkostamisen (thunderstorm) asetuksista päälle, putosin maahan. Tuuli oli ollut aivan liian kova, ja olisi kannattanut pysyä maassa tällä hyvin pienikokoisella koneella. Sitten vaihdoin ajankohdan aamun sarastukseen ja sään matalapaineen keskukseen (core low pressure region). Cessnan rakenteet jonkin verran vinkuivat lentäessä. Onnistuin kuitenkin laskeutumaan melko täydellisesti olosuhteet huomioon ottaen.

Viimeinen koneeni oli taas wanha kunnon Tupolev 154b. Lentäminen sillä sujui hyvin.

Lentorupeama kesti yhteensä ehkä puolitoista tuntia.

Se täytyy tässä vielä mainita, että ohjaamokuri oli nyt melko loistava, sillä ei ollut muita ihmisiä samassa huoneessa, joille olisin hölpöttänyt ja jotka olisivat hölpöttäneet minulle. Kykenin täten keskittymään melko hyvin itse asiaan. Lisäksi minulla oli lentoistuimellani ryhdikäs lentämiseen soveltuva asento. Aina minulla ei ole sitä lentäessäni ollut.

Kotilentosimulaattorilla lentäessä ei luonnollisesti mukana ole kuolemanpelkoa, joten siksi ihminen lentää sellaisella huolettomammin kuin tekisi oikealla lentokoneella lentäessä. Putoamiset Beechcraft 1900D:llä olisin luultavasti välttänyt, jos olisin lentänyt oikeasti (tähän sopisi hymiö).

Vertailun vuoksi suoritin seuraavana lauantaina 12.6.2021 päiväsaikaan selvin päin muutaman lennon. Tällöinkin olin yksin eli ohjaamokuri oli sen vuoksi täydellinen. Lensin Cessna 172P:llä, huonommissa olosuhteissa Tupolev 154b:llä, sekä hyvissä olosuhteissa Beechcraft 1900D:llä ja Antonov 24:llä. Lennot menivät mukavasti ellei oteta lukuun sitä, että laskeutumiseni kiitoradalle Antonov 24:lla meni pomppuiseksi, koska olin suorastaan syöksynyt kentän pintaan korkealta (niin ei saisi tehdä).

Myöhemmin samana päivänä kämpilläni pidin tavanomaisten lauantaivieraitteni eli jätkien kanssa normaalin nk. kulttuurielämätapahtuman. Se alkoi kahvituksella, ja sen jälkeen oli vuorossa alkoholipitoisten juomien sekä lastujen nauttiminen. Minä ja Janne nautimme tavalliseen tapaan oluet puoliksi. Pyynnöstäni nautimme niitä tavallisen kolmen sijaan tällä kertaa neljä, koska minun piti saada pohjia. Hannu nautti omia juomiaan. Kukin nautti enemmän tai vähemmän viskiäni. Jari poikkeuksellisesti maistoi tällä kertaa viskiä.

Kuuden jälkeen illalla, kun viimeisinkin vieraistani oli lähtenyt kotiinsa, aloitin testin nimeltä "lentäminen kohtuullisen hyvässä hutikassa".

Nautin lentojen aikana kaksi olutta. Ensimmäinen niistä oli 6,7-prosenttinen Hiisi Rahko Red Wine Sour. Olut oli pirteä ja vinkeä. Alkon luonnehdinta oluesta kuuluu: punaruskea, täyteläinen, miedosti humaloitu, vehnäinen, maltainen, kirpeä, hedelmäinen, aprikoosinen, kirsikkainen, mustikkainen, yrttinen. Toinen olueni oli 9,0-prosenttinen Hiisi Iku-Turso Imperial Stout. Alkon luonnehdinta oluesta kuuluu: ruskeanmusta, samea, runsasvaahtoinen, täyteläinen, voimakkaasti humaloitu, paahtomaltainen, mallasleipäinen, tumman luumuinen, kahvinen, mausteinen, runsas. Tämä olut oli yksinkertaisesti ihana.

Ensin lensin Cessna 172P:llä. Seuraavaksi Antonov 24:llä, pimeällä. Lennot sujuivat hyvin.

Aluksi oli tuntunut siltä, että keskittymiskyky oli tiessään. Ja reagointinopeus tilanteisiin huono. Mutta jotenkin aivoni osasivat pysyä riittävässä määrin vetreinä kuitenkin. Yleensä.

Seuraava koneeni oli Tupolev 154b. Yritin nousta ilmaan liian pienellä tilannenopeudella, joten romahdin alas juuri, kun olin pistänyt koneen vetämään laskutelineet sisään. Uudella yrityksellä sujuivat lentämään pääsy ja lentäminen kuitenkin hyvin.

Tämän jälkeen lensin Cessna Grand Caravanilla.

Sitten oli vuorossa Cessna Citation II.

Ja seuraavaksi Allegro 2000.

Tämän jälkeen lensin de Havilland Mosquito FB Mk VI:lla.

Seuraavaksi vuorossa oli toisen maailmansodan aikainen legendaarinen saksalainen syöksypommittaja Junkers 87 "Stuka".

Ja sitten lensin uudestaan Tupolev 154b:llä.

Ja vielä yhden kerran Cessna 172P:llä.

Mikä ihmeellistä, niin lennot sujuivat tälläkin kertaa enimmäkseen hyvin huolimatta isitä, että aivot tuntuivat hieman jumittavan. Mutta kun tiesin olevani selvästi humalassa, niin minä myös tein kaikkeni ollakseni skarppi ja toimiakseni mahdollisimman skarpisti. Päivällä nautittu kahvi saattoi toki vielä vaikuttaa piristävästi.

Japen hypoteesin testaamiseksi kunnolla olisi ehkä pitänyt juoda itsensä vielä enemmän humalaan, mutta en halua suin surminkaan hankkia usean päivän kestävää krapulaa.

Ja krapulasta puheen ollen, tein sunnuntai-iltapäivällä vielä muutaman lennon.

Cessna 172P, aamu, matalapaine ja lyhyt lento. Onnistuin ensimmäisellä lennollani tuhoamaan laskutelineet laskeutumisessa, kun kone iskeytyi kiitorataan turhan suurella nopeudella. Toisella kerralla laskeutuminen onnistui mainiosti.

Tämän jälkeiset lennot tein samoissa olosuhteissa.

Seuraavaksi lensin Antonov 24:llä. Näkyvyys oli heti alussa melko huono tai vielä huonompi. Jouduin lentämään ympäri ämpäri saadakseni löydettyä paikan, johon laskeutua. Kerran jouduin laskeutuessa vetämään takaisin ylös, kun pelkäsin kiitoradan loppuvan. Sitten yritin uudella kierroksella päästä samalla kiitoradalle. Jotain tein oikein, sillä yhtäkkiä kiitorata ilmestyi sumusta eteeni. Onnistuin tekemään ei-niin-oikeaoppisen laskeutumisen. Itse asiassa pyörät koskettivat maata kiitoradan vieressä, mutta minusta kyseessä oli kuitenkin hyvä suoritus noissa olosuhteissa, kun koneeseen ei sitten kuitenkaan tullut mitään vaurioita.

Kolmas koneeni, jolla lensin, oli Tupolev 154b. Näkyvyys oli vähän parempi. Ennen vuoria käänsin vasemman kautta koneen tulosuuntaan ja etsin kiitoradan näkyviin. Valitettavasti se oli melko lähellä, ja minä melko korkealla. Hallitulla syöksyllä onnistuin kuitenkin laskeutumaan kiitoradalle. Laskeutuminen meni kuitenkin lievästi pitkäksi, kun en ollut ottanut aikalisää ja yrittänyt uudestaan kiitoradan toiselta puolelta. Lentosäännöt olisivat oikeastaan vaatineet tuollaista ratkaisua.

En krapulaista lentoistuntoani viitsinyt pitää yhtä pitkänä kuin kumpaakin humalassa pitämääni lentoistuntoani.

Olen puhunut ohjaamokurista. Mutta oikeasti ohjaamokuriin ja hyvään lentotapaan kuuluu myös se, että ei lennetä humalassa – edes pikku tuiterissa – tai krapulassa. (Taikka kovin väsyneenä.)

...Kun hommat oli hoidettu, tunsin todellakin lentäneeni.

Japen hypoteesi jäi nyt oikeastaan silti toteen näyttämättä. Olisi pitänyt lentää pitempään, ja toisen humalalentoistuntoni aikana minun olisi pitänyt hankkiutua vieläkin voimakkaampaan humalaan kuin mitä nyt tein. Vaikkakin sellainen olisi epäterveellistä.

PS. Viime viikon lauantai taisi olla ensimmäinen kerta pitkään aikaan, kun olen ollut kunnolla humalassa.

Uusi monsteritietokone!

Keskiviikkona 13.1. Herran vuonna 2021 vähän ennen yhtätoista wanha kaverini J tuli käymään. Kävimme hänen autollaan ensin R-kioskilla hakemassa lähes 900 euroa maksaneen tietokoneen keskusyksikön. J nautti R-kioskin kahvin siellä myös. Sitten raahasin varsin painavan paketin aivan liian pitkän matkan päähän jätetylle autolle; R-kioskin vieressa oli paikoitustilanne odotetusti huono suurimittaisen lumentulon takia. Tämän jälkeen kävimme pikaisesti maitokaupassa. Seuraavaksi menimme käymään Cruz Brokerissa. Ostin sieltä huokean näppäimistön, josta sain lievästi alennusta, koska firmalta puuttui pikkurahaa. J puolestaan osti itselleen kaksi pienehköä näyttöä.

J on muuten wanha pelitietokoneiden kasaaja varsin pitkäaikaisen lentosimulaattoriharrastuksensa vuoksi. Hänen vihjeestään olin tilannut juuri kyseisen keskusyksikön. Itse olin aloittanut lentosimulaattoriharrastuksen vasta viime vuoden 2020 maaliskuussa. Kaksikymmentä vuotta takaperin olin tosin harrastanut sitä lievemmin pelaamalla sotalentosimulaattoria Warbirds.

Kämpilleni päästyäni J:n auto juuttui taloyhtiöni piha-alueelle. Tämäkin johtui varsin runsaasta lumentulosta. Vain kaikki voimani ponnistaen saatiin auto irti. Vähältä piti, ettei se olisi jäänyt siihen. Tehtiin sitten yhteispäätös, että J lähtee suoraan kotiinsa, kun vielä pääsee.

Keskiviikko oli minulle ja kahdelle toverilleni myös lentopäivä lentosimulaattorilla nimeltä FlightGear. Aloitimme tällä kertaa lentämisen klo 15:n jälkeen. Lentoistunnosta johtuen pääsin vasta lähempänä yötä paiskimaan töitä tietokoneitten kanssa.

Lentosimulaattorilla lentäminen on tärkeä ja oikeastaan ainoa syy sille, että ostin uuden varsin tehokkaan tietokoneen keskusyksikön.

J:ltä olin saanut lahjoituksena suhteellisen modernin ylileveän näytön, joka on tietokonepöydälleni jopa hieman liian suuri. Mutta parempi sellainen kuin liian pieni, jollainen minulla oli ollut tätä ennen välittömästi edeltäneenä aikana.

Myöhemmin päätin, että ulkoiset kaiuttimeni mahtuvat parhaiten näytön taakse.

Asensin uuteen tietokoneeseeni Mint Linux 20.1:n. Edellisessä tietokoneessani, kannettavassa, oli ollut saman käyttöjärjestelmän versio 19.3.

Jouduin ensimmäisen kerran elämässäni asentamaan Linuxin sisältävälle kiintolevylle käynnistyslevyosion.

Kiintolevyjä uudessa keskusyksikössäni on itse asiassa kaksi: SSD-tyyppinen ja perinteinen liikkuvia osia sisältävä kiintolevy. Edellinen on noin 250 gigatavun vetoinen ja jälkimmäinen noin yhden teratavun vetoinen. Edelliselle tein käynnistyslevyosion lisäksi juuriosion, johon tulevat kaikki käyttöjärjestelmän tiedostot. Jälkimmäiselle tein kotiosion, johon tulevat käyttäjän omat tiedostot, sekä heittovaihtomuistiosion.

Kiintolevytilan luulisi kyllä riittävän!

Mintin asentamisessa meni vain muutaman hassun minuutin verran.

Mutta älyttömän paljon enemmän vei hyvää aikaa tiedostojen siirto vanhalta tietokoneelta uudelle. Tein sen muistitikkujen avulla.

Huomasin sitä tehdessä, että uudessa Mintin versiossa 20.1 on työkalu nimeltä Warpinator, jonka avulla voi kopioida tiedostoja lähiverkon yli. Valitettavasti sama sovellus ei ollut vakiona vanhassa tietokoneessani.

Lopulta piti myös asentaa sama Mintin versio vanhalle koneelle, jonka lahjoitan toiselle lentäjätovereistani, koska hänen tietokoneensa on melko rupuinen.

Piti myös hoitaa kumpaankin tietokoneeseen päivitykset, asennella ohjelmia sekä tehdä muitakin toimenpiteitä.

Seuraavana päivänä vielä jonkin verran tein töitä homman parissa. Yöllä olin jo huomannut, että lihakseni ovat kipeytyneet. Sen siitä käy, kun käyttää niitä tavallista enemmän.

Uusi kone on nopea kuin synti melkein kaikin puolin.

Olen antanut uuden tietokoneeni verkkonimeksi monsteri. Alun perin olin laittanut nimeksi hakkyra3, mutta muutin sen, kun tämä muistutti monsteria niin kovasti. Jouduin nyt opettelemaan, miten päätettä käytetään homman tekoon. "Monsterius" tuli mieleeni jo silloin, kun raahasin keskusyksikköä R-kioskilta autolle.

Keskusyksikkö on siinä määrin isokokoinen, että se aiheuttaa jo pientä tilaongelmaa kämpässäni.

Minusta on myös kiva, että vasta uudelleen löytämäni ikivanha webbikamerani osoittautui edelleen toimivaksi. Tarvitsen webbikameraa yhteydenpitoon, ja uudessa näytössäni ei ole kameraa.

PS. Aiheeseen liittyen: jos lukija ei tiedä, mikä on Linux, niin hänen kannattaa lukea blogikirjoitukseni Mikä on Linux "hauki on kala" -menetelmällä, kunhan muistaa sen, että kirjoitus on lähes kuusi vuotta vanha.

...

PS. 27.1.2021: Ja kävi ilmi, että vaikka wanha webbikamerani toimii, niin se ei välitä samanaikaisesti kuvaa ja ääntä. Pitää ostaa jossain vaiheessa uusi.

Koronavirus ja minä, osa 4: kerho aukeutui

Olen iloinen siitä, että koronarajoitusajat eivät ole saaneet minua lisäämään alkoholin käyttöäni. Olutpullot ja -tölkit sekä viskipullo saattavat olla näkyvilläni jatkuvasti, enkä minä silti tunne halua ruveta ryypiskelemään.

Tosin ryypiskelen melko säännöllisesti, mutta kyseessä ovat kuitenkin rajatut ajankohdat enkä kerralla ota koskaan paljoa. En koe koskaan krapulaa nykyään.

Asia, josta tapaan käyttää nimeä "yhdistykseni", merkitsee minulle olohuoneen jatketta ja jossain määrin sosiaalisen elämän keskusta.

Viime viikon perjantai oli viimeinen päivä, jolloin olin vetäjänä yhdistykseni "huoneessa" Discord-palvelussa. Olin ensimmäistä maanantaita lukuunottamatta hoitanut hommaa noin kaksi tuntia melkein joka arkipäivä neljän viikon ajan.

Mutta kuluvan viikon maanantaina 3.8. Jeesuksen vuonna 2020 yhdistykseni pysyvämmänlaiset työntekijät palasivat kesälomiltaan tehtäviinsä. He pitivät nk. aamu- ja iltapäivätkahvit Discord-palvelussa ja sitten vielä nk. Facebook-liven. Jälkimmäinen meni kannaltani huonommin, kun Naamakirja mokoma jostain syystä rajoitti mahdollisuuksiani kommentoida. Joko kyseessä oli vain palvelun huono toimivuus, kun viestit eivät menneet perille – kesällähän Facebookissa oli otettu käyttöön uudistettu käyttöliittymä – tai sitten joku palvelun ylläpidossa kyttäsi, mitä sanoin. Tosin en sanonut oikeasti mitään kovin vakavaa, mistä pitäisi huolestua. Joten ehkä kyseessä oli vain palvelun huono toimivuus.

Onneksi Discord sentään toimii hyvin.

Seuraavana päivänä eli tiistaina yhdistykseni toimipisteet aukesivat pitkästä aikaa jäsenille ja kävijöille. Päästyäni paikan päälle eli paikalliseen toimipisteeseen suutelin yleistilan lattiaa.

Seuraavana päiväni keskiviikkona lausuin tultuani taas paikan päälle hartaalla äänellä "caelestis", joka tarkoittaa latinaksi taivaallista. Olen ruvennut uudestaan opiskelemaan latinaa.

Yhdistyksessäni on tarjolla käsidesiä käytettäväksi, ja lounas sekä kahvi nykyään tarjoillaan pöytiin tai paikkaan, jossa ao. yksilö istuu. Istumapaikkoja on vähennetty.

Tapa lenkkeillä Lammaslammen ympäri isommalla tai pienemmällä porukalla on myös elvytetty. Ja että se on tehnyt jo hyvää, kun muutaman edellisen viikon aikana olin laiminlyönyt lenkkeilemistä erittäin vakavasti ja perusteellisesti.

Eilen koin olevani vitaalinen. Olen miettinyt, että johtuuko tämä mieleni tilasta noin yleensä vaiko siitä, että olin kihtikohtauksen vuoksi alkanut nauttia 800-milligrammaista Buranaa. Saan nauttia niitä kolme päivässä. Lääkäri oli sanonut minulle, että ehkä lasten Burana ei auta kovin hyvin kihtiini.

Aikoinaan, kun kihtiäni ei ollut vielä saatu diagnosoitua, niin lääkärini kutsui kolme muuta lääkäriä ihmettelemään kanssaan jalkaani. Kyseessä oli epätavallinen kihdin muoto.

Tähän asti viime vuotta yksin lukuunottamatta olen joka vuosi kokenut yhden kihtikohtauksen. Tällä kertaa kihtini oli yllättäen tyypillisempi kihdin muoto. Kävin lääkärillä, ja tämä hetkessä diagnosoi sen kihdiksi.

Jos tänään torstaina 6.8.2020 jalassani ei ole enää yhtään kipuja, niin lauantaina en aio enää nauttia 800-millistä Buranaani. Se tuo oudot väristykset, ja sitä paitsi suurien määrien sitä nauttiminen kovin pitkään voi olla epäterveellistäkin.

Olen jatkanut koronarajoituskauden vuoksi alkanutta lentoharrastusta toverini Hannun kanssa, ja kuluvan viikon tiistaina itselleen juuri ilotikun hankkinut naapurin äijä Jari raahasi näytön sisälle pakatun tietokoneen keskusyksikkönsä sekä näppäimistön, hiiren ja ilotikun kämpilleni. Nyt meitä on kolme.

Varmaan jatkamme tätä harrastustamme, vaikka kerho onkin nyt taas auki.

Ja kun se on nyt taas auki, niin toivon kykeneväni olemaan kiitollinen siitä, mitä minulla on... Vihdoin.

Myöhempi PS: Mutta sitten tuli lieviä ryppyjä rakkauteen naamasuojuspakon vuoksi.

Vielä myöhempi PS: Olin onnistunut näköjään räveltämään edellisen Post Scriptumin linkin. Nyt klo 22.05 6.8.2020 se toimii taas. Nih.

...
PS. 12.8.2020: Kyllähän ihmiset ovat sopeutuneet naamasuojuspakkoon. On parempi rajata riskit.

...

PS. 25.9.2020: Mainitsenpa tässä vielä sen, että kerhon jälleenaukeamiseen liittyvä jossain määrin runomuotoinen kirjoitukseni julkaistiin Hyvät tuulet ry:n jäsenlehdessä 5/2020, sivulla 8.

Lentosimulaattoripelaaminen, uusi vanha harrastus

Useita kuukausia sitten lähdin mukaan, kun yhdistykseni väki lähti käymään Vantaalla sijaitsevassa Ilmailumuseossa. Siellä oli kaiken maailman lentokoneita ja tällä kertaa myös toimiva Draken-hävittäjäsimulaattori. En itse mennyt simulaattoria lentämään, mutta koska jotain tajusin lentämisestä, niin huutelin ohjeita lentäjille.

Minulle lentokoneet ovat aina merkinneet paljon. Isäni oli lentokonemekaanikko Finnairilla, olen arvostanut Suomen ilmavoimien merkittävää panosta viime sodissamme ja tunnen elämäkerrallisia kirjoja suomalaisista sotalentäjistä kirjoittavan Jukka Piipposen.

Olin myös juuri lukenut Piipposen viimeisimmän kirjan Lauri Hämäläinen – lentäjän tarina; olen itse asiassa lukenut kaikki hänen kirjansa.

1990-luvulla olin edellisen kerran harrastanut lentosimulaattoripelaamista PC-tietokoneella. Päällemme iskenyt koronavirusepidemia, joka lopulta sulki yhdistykseni toimipisteet hyväksi aikaa, ja tämä ilmailumuseossa käynti, aikaansaivat minussa tarpeen ikään kuin palata juurille – lentosimulaattoripeleihin.

Myös toinen yhdistykseni kävijä Hannu päätti ryhtyä harrastukseen mukaan.

Koska niin minun kuin hänen tietokoneella on Windowsin sijaan työpöytä-Linux (linkin takana vuonna 2014 julkaisemani blogikirjoitukseni Linuxista) käyttöjärjestelmänä, piti keksiä lentosimulaattoripelejä, jotka toimivat Linuxissa elleivät sitten muissakin käyttöjärjestelmissä. Tein listan tällaisista peleistä ja lähetin Hannulle sen sähköpostitse.

Olemme nyt tahkonneet internet-selaimessa pelattavaa Geo-FS -lentosimulaattoria. Siinä on se huono puoli, että lentämään lähdöstä on tehty turhankin helppoa. Ja toiseksi siinä maisemien grafiikka on turhan karua tuhnua (kympin vuodessa maksamalla kuitenkin saisi käyttöön jonkin verran paremman grafiikan). Kolmanneksi lennettäviä lentokoneita ei saa pelissä vioitettua. Mutta kyllä silläkin pystyy sellaista peruslentämistä harrastamaan. Eikä laskeutuminen ole ihan yksinkertainen juttu tässäkään pelissä. Itse asiassa pelissä on sellainen vika, tai ominaisuus, että lentokoneilla on laskeutuessa taipumus pomppia hirveästi kiitoradalla. Erilaisia lentokoneita tai muita härveleitä on pelissä käytettävissä kaikkiaan 25.

Toivottavasti Geo-FS tuosta kehittyy parempaan suuntaan.

Alussa opetin Hannulle lentämistä kerran viikossa. Sitten kun ei tarvinnut enää opettaa, vain lennettiin. Annoin myös toiselle kaverilleni Virpille, yhden kerran, teoriaopetusta, ja myöhemmin hän pääsi myös lentämään. Sillä kertaa hänen koiransa Gimma oli aluksi lepäämässä lattialla röhnöttäen, mutta jossain vaiheessa tämä aisti emäntänsä hermostuneisuuden ja jännityksen ja tuli katsomaan huolestuneena, että mistä oli kyse. On se lentäminen aluksi niin jännittävää.

On myös toinen, ja varsin pätevä, lentosimulaattori nimeltä FlightGear. Kyseessä on tietokoneeseen asennettava peli, ja siitä löytyy versiot niin Linuxille, Windowsille kuin MacOS:lle. FlightGearissa pääsee omin käsin tai hiirin käyttämään lentokoneen namiskoita, ja voi, että se on tehty realistiseksi. Aluksi en päässyt FlightGearin maailmassa vielä alkua pitemmälle. Hauska yksityiskohta pelissä on se, että voi myös käydä tarkastamassa koneensa ulkopuolelta ennen lentoonlähtöä. Peliin saa myös ohjelmoitua satunnaisia konevikoja.

Ennen pitkää olemme oppineet FlightGearissa käynnistämään Cessna 172:n moottorin. Kesti pitkään ennen kuin pääsimme tähän saakka. Homma on nimittäin hieman monimutkainen. Olemme myös päässeet lentelemään sillä.

Peliin pystyy myös asentamaan muita lentokoneita.

Kerran lensin Cessnalla Havaijin pääsaaren Oahun ympäri. Välillä lennon aikana kävin matalalla katselemassa merellä seilaavia laivoja. Kun lopulta suhteellisen pitkän ajan kuluttua laskeuduin takaisin kentälle, jolta olin alun perin lähtenyt, romutin koneeni, kun vertikaalinen nopeus oli liian suuri.

Laskeutuminen onkin ehdottomasti vaikeinta lentämisessä. Se vaatii paljon harjoitusta. Olen lukemattomia kertoja romuttanut koneeni FlightGearissä. Onneksi kyseessä on vain simulaattori. Oikeassa elämässä tällainen tulisi lentäjälle varsin kalliiksi, siis jos hän selviäisi onnettomuuksista hengissä.

Toissa päivänä sain omin käsin käynnistymään Fieseler Storchin moottorin. Kone ihastutti minua lento-, lentoonlähtö- ja laskeutumisominaisuuksillaan, vaikkakaan koneen ohjaamon mallintamista ei ollut tehty kauhean hienosti.

Olin unohtanut, että ilotikkuni eli peliohjain oli ollut pitkäaikaisessa lainassa yhdellä kaverillani. Niinpä olin verkkokaupasta tilannut itselleni uuden. Lentopelissä on tärkeää, että peliohjaimen sauvaa kiertämällä pääsee käyttämään sivuperäsinpolkimia. Ja kaasunsäädinkin on kiva juttu olemassa oikeaoppisessa lentämisessä.

Myöhemmin myöskin Hannu tilasi itselleen verkkokaupasta ilotikun. Nuolinäppäimillä lentokoneen ohjaaminen kun ei oikein aja asiaansa.

Keksimme jossain vaiheessa kirjautua Geo-FS -peliin Google-tunnusten avulla. Tällöin pääsi valitsemaan itselleen kutsumerkin (englanniksi "callsign"), joka näkyy tekstiradioviestinnässä sekä lentokoneen yläpuolella muille lentäjille moninpelissä. Kirjautumisen ansiosta myöskin peli pitää tilastoa lennoista.

Olemme myöhemmin todenneet, että Geo-FS on pitkälti lelu peliksi, vaikka sen avulla voi hyvin opetella lentämisen perusjuttuja sekä laskeutumista.

FlightGearissä olemme oppineet jo paljon perusasioita Cessna 172:lla lentämisestä.

Jos pääsee ennen pitkää näiden kanssa pitkälle, niin voi lopulta niin halutessaan siirtyä hardcore-osastolle eli kaupalliseen X-Plane -lentosimulaattoriin. Tosin FlightGearkin on ihan hyvä.

Ehdin rupeaman alussa kuolata myös varsin monipuolisen toisen maailmansodan aikaisiin ja sen jälkeisiin lentokoneisiin ja ajoneuvoihin keskittyvän sotapelin War Thunderin perään, mutta kävi ilmi, että pelin vaatimukset kiintolevytilalle ovat varsin mahtavat, joten en siksi pääse ihan vielä aloittamaan sen kanssa. Joutuu ostamaan jossain vaiheessa uuden kiintolevyn.

X-Plane myöskin vaatii paljon tietokoneelta. Sen minimivaatimus RAM-muistille on kahdeksan gigatavua, ja minun koneessani muistia on vain neljä gigaa.

Mutta FlightGearissa riittää erittäin paljon pelaamista vielä. Olemme oikeastaan pelissä vasta raapaisseet pintaa. Ei siihen ihan heti kyllästy. Uuden oppimisen mahdollisuudet ovat FlightGearissä käytännössä rajattomat. 

PS. Tämä on pitempi ja lievästi päivitetty versio Hyvät tuulet -lehden numerossa 3/2020 julkaistusta kirjoituksestani.

TOAW, maailman paras sotapeli vuodelta 1998

Ennen wanhaan, jo kauan ennen koronarajoitusaikoja, joista tuli sukupolvikokemus, oli vuosi 1998. Sain silloin joululahjaksi pelin The Operational Art of War.

Kyseessä oli vuoropohjainen sotastrategiapeli, joka sisälsi myös minulle myöhemmin tärkeäksi tulleen skenaarioeditorin.

Olin asentanut Windows-koneelleni pelin demon ja päätellyt siitä, että tämä on peli, joka varmaan kannattaisi hankkia. Ja niin vanhempani ostivat minulle pelin täysversion joululahjaksi.

Skenaarioeditorilla saattoi tehdä peliin omia skenaarioita. Pelissä oli valmiiksi tehtyinä skenaariota jo iso liuta, mutta en pitänyt niiden pelaamisesta. Sen sijaan tein omia.

Kuitenkin tavallaan pahinta TOAW:ssa oli tämä skenaarioeditori, sillä siinä skenaarion sotilasyksikköjä joutui aina vaivalloisesti yksi kerrallaan muokkaamaan. Ei siis voinut esim. valita 25 yksikköä, joille tehdä saman muutoksen yhdellä kertaa.

Mutta skenaarioeditori oli pelissä myös parasta. Viihdyin sen parissa varsin paljon, vaikka se ei ollut täydellinen.

Tein peliin vuosien varrella valtavasti omia skenaarioita.

TOAW:ssa peli tapahtui heksaruudukossa. Pelin "fyysinen" koko voi olla korkeintaan 100x100 heksaa.

TOAW:ssa pelimekaniikka oli toimiva.

Itse useimmiten tein skenaarioni sellaisiksi, että saatoin pelata niitä kummalla puolella tahansa. Tietokonepelaaja ei ollut täysi idiootti, mutta ei myöskään kovin täydellinen. Minusta itsestäni melko paljon riippui se, miten tasapainoiseksi sain skenaarioni tehtyä.

Tapasin antaa aina aluksi tietokoneen pelata tekemiäni skenaarioita itseään vastaan samalla itse seuraten, miten homma toimii. Näin sain selville vikoja skenaarioissani.

Itse pelin pelaamisessa ärsyttävintä oli se, että menestyäkseen oli melko usein aivan pakko pistää sotilaat kaivautumaan eikä peliin ollut keksitty laittaa mukaan optiota, että voisi määrätä vuoron lopuksi ne kaikki automaattisesti kaivautumaan.

2000-luvun ensimmäisen vuosikymmenen ensimmäisellä puoliskolla suoritin siirtymän Windowsista Linux-käyttöjärjestelmän käyttäjäksi. Ensialkuun sekä Windows että Linux olivat koneellani, jotta kulttuurishokki ei iskisi kovin vakavana, mutta jonkin ajan päästä kykenin jo poistamaan Windowsin koneeltani.

Muistaakseni TOAW toimi myös Linuxissani aluksi Wine-ei-emulaattorin avulla. Myöhemmin se lakkasi toimimasta.

Tämä oli minulle suuri isku. Välillä sain kuitenkin haltuuni vanhoja Windows-tietokoneita, joissa sain sen toimimaan. Ne eivät kuitenkaan olleet käytössäni pitkiä aikoja.

Aina välillä tarkistin, että toimiiko lempipelini Linuxissani Winen avulla. Aina jouduin toteamaan: ei toiminut.

Kaikkien näiden vuosien jälkeen kävi seuraavaa: joitakin viikkoja sitten yksi wanhahko kaverini Janne toi minulle jostain ilmaiseksi saamansa kannettavan PC-tietokoneen, jossa käyttöjärjestelmänä oli Windows XP. Löysin tietenkin käyttöä ikiwanhalle käyttöjärjestelmälle, jota ei kannata päästää verkkoon. Asensin siihen TOAW:n. Ja, oi, katso: se toimi siinä.

Ja toimii edelleen. Muutaman päivän aikana tein pelin editorilla Operaatio Barbarossa -skenaarion. Tein sen kartasta järjettömän isokokoisen. Se on lisäksi mahdollisimman ruma. Minulle tuli kyllä mieleen, että en välttämättä edes halua pelata peliä itse siitä syystä, että en kovin hirveästi samaistu sen enempää Neuvostoliiton kuin natsi-Saksankaan arvoihin.

Olen monena viime päivänä vain peluuttanut "Operaatio Barbarossaa" itseään vastaan ja etsinyt vikoja. Tämä on parasta viihdettä minulle. Tällä hetkellä skenaario näyttää jo melko hyvältä.

Mutta minun pitäisi saada nyt inspiraatiota tehdäkseni myöhemmin muita skenaaroita.

Pari kertaa pelin käynnistyminen on loppunut virheilmoitukseen. Tämä on kyllä pelästyttänyt minut, mutta ilmeisesti kummallakin kerralla on ollut kyse siitä, että rupesin käynnistämään peliä liian aikaisin Windowsin työpöydälle tulon jälkeen. Windows ei ollut vielä ehtinyt kunnolla ladata kaikkia palikoitaan ja "asettua".

The Operational Art of Warista on tehty kolme uudempaa versiota. Viimeisin, nro IV, on kuulemma sikäli edistyksellinen, että siinä on mahdollista saada kunnolla toimimaan laivastotaistelutkin, ja siinä on myöskin kehittynyt tekoäly.

Verkosta löytyy hienot TOAW III:n ja TOAW IV:n arvostelut.

Olen käyttänyt Steam-nimistä pelien suoratoistoalustaa. TOAW IV löytyy Steamistä, mutta edelleenkään pelistä ei ole olemassa Linux-versiota. Tuoreehkon Proton-nimisen palikan avulla on periaatteessa mahdollista pelata Steamin kautta peliä, josta ei ole olemassa omalle käyttöjärjestelmälle versiota. Mutta kun TOAW IV:stä ei ole olemassa demoversiota, niin en kyllä uskalla ostaa peliä, jonka toimimisesta ei ole sitten varmuutta. Pitää varmaan kokeilla joitain ilmaisia Windows-pelejä ominaisuuden kautta ensin.

TOAW (I-IV) on oikeastaan ainoa asia, jota tarvitsen Windows-maailmasta.

...
PS. 16.6.2020 klo 16.53: Viime yönä ei TOAW lähtenyt enää käyntiin, vaan näkyviin tuli joka kerta sen käynnistämistä yrittäessäni vain virheilmoitus. Ja sama on jatkunut tänään aamutoimieni jälkeen. Onko nyt niin, että elämäni TOAW:n kanssa on lopullisesti ohitse? Siteeraan Jeesusta: "Olen järkyttynyt!". Ja siteeraan Graham Greenin romaanin Monsignor Quixote päähenkilöä: "I'm afraid El Toboso is no longer home for me."

Koronavirus ja minä, osa 1

Olin ennen koronaviruspandemian laajenemista roihuksi käynyt yhdistykseni väen kanssa kotikaupungissani Vantaalla sijaitsevassa Ilmailumuseossa.

Myöhemmin nautin myös yhden Corona-oluen, josta kuulemma kaikki yhdysvaltalaiset eivät tiedä, onko sillä jotain tekemistä koronaviruksen kanssa vai ei. Se oli hyvää. Oli itse asiassa ennestään tuttu olut.

Sitten Kaunialan hoitokodissa asunut mummini Elma oli mennyt huonompaan kuntoon. Vähän yli kaksi viikkoa kesti, ja sitten hän kuoli.

Hänen kuolemansa oli minulle suuri isku. 27. maaliskuuta pidettiin hautajaiset.

Toinen isku, periaatteessa vähäisempi, koitti minulle perjantaina 13. maaliskuuta. Kerholla annettiin tiedonanto, että seuraavasta maanantaista 16. maaliskuuta alkaen yhdistykseni kaksi toimipistettä ovat kiinni maaliskuun loppuun saakka. Myöhemmin päivitettiin tieto, että ollaan kiinni huhtikuun loppuun saakka. Ja Uudenmaan maakunnan rajoille tuli sulkeminen eteen lauantaina 28.3., ja ravintoloille ylipäätään lauantaina 4. huhtikuuta.

Kerhon sulkeminen oli kannaltani järkyttävää, vaikkakin sen toisaalta ymmärsi, kun kävijöiden keski-ikä on kuitenkin melko korkea, mikä lisää saadun sairauden aiheuttamia riskejä.

Elämäni on ollut pitkään suhteellisen tylsää, mutta tämä räjäytti tylsyyden toiseen potenssiin. Ajattelin, että nyt olisi ideoimalleni koomakaapille käyttöä.

Onneksi yhdistys keksi pienen lievityksen ahdistukseen perustamalla Facebook-sivujensa yhteyteen 17.3.2020 uuden keskusteluryhmän nimeltä Hyvät Tuulet ry:n keskusteluryhmä. Lisäksi yhdistys perusti sen työntekijän pitämän live-esitysryhmän, joka pidetään arkipäivisin klo 13-14. Myöhemmin yhdistys perusti myös oman huoneen Discord-palveluun. Nämä kaikki toivat minulle kokemuksen siitä, että nyt ainakin vähän ovat ikkunat auki maailmaan.

Kun oli mummin hautajaiset, oikean jalkani polvi oli kipeä ja turvoksissa. Tämä johtui ilmeisestikin siitä, kun viikkoja takaperin olin tehnyt kurottamisen maailmanennätyksen, kun kevyt lippalakkini oli tuulen mukana lähtemässä päästäni. Ja polvi jotenkin niksahti siinä. Keksin kuitenkin myöhemmin ruveta nauttimaan Buranaa, ja lyhyessä ajassa polveni tuli taas kuntoon.

Olen tavanomaista enemmän ollut korona-ahdistuksen aikana tekemisissä ystävä-siivoojani Virpin kanssa, jonka koiraa Gimmaa olen myös ollut lenkittämässä yhdessä hänen kanssaan aina välillä. Gimma on nuori musta saksanpaimenkoira. Olen tuntenut hänet pennusta alkaen.

Virpi kuitenkin sairastui välillä johonkin. Tämän takia emme enää vierailleet toistemme luona. Kävimme kuitenkin paikallisessa koirapuistossa ja välillä lenkeilläkin pitäen yllä jonkinlaista terveellistä välimatkaa. Lopulta kävi ilmi, että varsin todennäköisesti kyseessä ei ole koronavirus vaan eräs toinen sairaus.

En ole itse vielä sairastunut mihinkään.

Elämäni tylsyys on räjähtänyt toiseen potenssiin, mutta toisaalta ennen korona-vaihetta tylsyys oli ollut luonteeltaan jatkuvaa ja hivuttavaa. Viime aikoina taas sen luonne on ollut toisenlaista. Olen joutunut mietiskelemään kovasti. Pakkorako on jopa aiheuttanut eräänlaista katharsista.

Välillä oli myös kolmen arkipäivän jakso, jolloin en kärsinyt ollenkaan tyypillisestä ihmiskammostani. Joka tapauksessa tämä opetti minulle, että ihmiskammoni ei ole mikään vääjäämätön luonnonlaki.

Hauska oli huomata, että vuonna 2017 oli julkaistunut Asterix-sarjakuva-albumi Kilpa-ajo halki Italian, jossa Asterix saa vastaansa voittamattomana pidetyn Coronaviruksen, jonka rinnalla vaunuissa seisoo apukuski Bacillus.

Myöskin täytyy mainita Rönttösrouva-leipomon lanseeraama vessapaperirullakakku.

Monet ovat hamstranneet tavaraa, ja ennen kaikkea vessapaperi on ollut hyvin haluttua. Itse olen onnistunut kokonaan välttämään hamstraamisen synnin.

Lähikaupasta loppui heti alkuun riisimaito, jota olen vatsani nykyisen maidonvastaisuuden vuoksi käyttänyt eri tarkoituksiin. Joten on hamstraus vaikuttanut omaan elämääni kielteisesti. Jostain syystä kaikkia muita maidonkorvikkeita kaupalla on ollut myynnissä, mutta pitkään aikaan en nähnyt hyllyllä riisimaitoani.

Oli käynyt ilmi, että Gimmalla on erityinen suhde laulamiseen. Kun olin lurauttanut jotain suustani, niin oli näyttänyt siltä, ettei hän tiedä, miten suhtautua siihen. Todennäköisesti hän oli ollut jopa huolestunut asiasta. Nimittäin välittömästi laulamisen alkamisen jälkeen hän oli hyökännyt päälle, mutta myönteisessä mielessä.

Emäntänsä laulamiseen hän oli jo aikoja sitten tottunut. Mutta koska minä tapaan ihan väistämättä päästää suustani aina välillä laulua, niin oli hyvä, että lopulta Gimma ei viime viikosta alkaen ole enää reagoinut minunkaan lauluuni. Hän on tottunut, siihenkin.

Kerran kun olimme koirapuistossa ja lopulta oli aika lähteä pois sieltä, niin hän ei olisi millään halunnut lähteä. Minä keksin sitten ruveta laulamaan. Olisin mielelläni laulanut Exodusta, mutta kun en kokonaan muista laulun sanoja, niin aloin laulaa Kanadan kansallislaulua. Ja koira ryntäsi täyttä vauhtia läpi jaloistani. Minä sain hänet näin kiinni, ja saatoimme lähteä.

Ajattelin silloin, että pitäisi viedä hänet virolaisen laulukuoron pakeille, jotta hän tottuisi laulamiseen.

Mutta nyt ei voi enää käyttää laulua kutsuhuutona hänen kiinni saamisekseen, jos hänellä on koirapuistossa omasta mielestään jotain järkevämpää tekemistä kuin pois lähtö.

Em. ilmailumuseokäynnin sekä koronaepidemian aiheuttamien rajoitusten vuoksi olin päättänyt noin kahdenkymmenen vuoden tauon jälkeen ruveta harrastamaan taas lentosimulaattoripelejä. Tilasin itselleni CruzBrokerin verkkokaupasta ilotikun. Vasta myöhemmin sain tietää kirjailija Piipposelta, että oma ilotikkuni on ollut hänellä ikuisessa lainassa. En oikein enää ollut muistanut asiaa.

Uudessa ilotikussanikin on tuki sivuperäsimille sekä kaasun hallinta.

Olen pitänyt tavanomaiseen tapaan kämpilläni lauantain nk. kulttuurielämätapahtumaa. Tällöin noin kolme kaveriani tulee käymään. Ensin nautitaan kahvitus, jonka minä tarjoan. Sen jälkeen minä ja kaverini Janne nautimme puoliksi Jannen tuomat oluet, jotka ovat kaikki erilaisia (olen kouluttanut hänet aikoinani oluittenmaisteluun – olen sensei). Ja minä maksan sitten hinnasta hänelle puolet. Hannu nauttii omia juomiaan, jos hän on ottanut sellaiset mukaan. Jari ei nykyään välttämättä nauti ollenkaan alkoholia tapahtumassa, ja hän yleensä lähtee tapahtumasta hyvissä ajoin. Hannu on tuonut meille istujaisiin jonkinlaisia sipsejä. Minä kustannan viskin. Katselemme tapahtuman aikana yleensä televisiota paitsi että viime aikoina yhä useammin olemme katsoneet elokuvia tai tv-sarjoja Jannen käyttämästä suoratoistopalvelusta.

Jos joku saa lääketieteellisesti merkittäviä oireita, niin jokainen tietysti pysyy silloin kämpiltäni poissa.

Olen siis ruvennut jälleen harrastamaan lentämistä lentosimulaattoripeleillä. Olen uudelleentutustuttanut itseni lajiin Geo-FS -nimisellä simulaattoripelillä. Peli toimii suoraan internetselaimessa, eli peliä ei joudu asentamaan koneelleen. Pelissä maisemat ovat vain kovin tuhruisia, ja nousemaan maasta pääsee turhan helposti.

Hannu on käynyt tiistaisin luonani lento-opetuksessa. Virpille olen kerran jo antanut teoriaopetusta.

Toinen, mutta realistisempi ja vaikeampi lentosimulaattoripeli on FlightGear. En ole vielä päässyt sen kanssa alkua pitemmälle. Mutta kun lentokoneen hansikaslokerosta löytyvät tarkistuslistat ja peli tarjoaa myös tutoriaalit, niin enköhän minä senkin kanssa, hyvin hitaasti, tule ennen pitkää sinuiksi. (Tai sitten en.) FlightGearissä on se hauska puoli, että voi kulkea lentokoneen ympärillä tarkastamassa sen ulkopuolelta.

Minulla on ja myös Hannulla on PC-tietokoneissamme työpöytä-Linux (erotuksena mobiililaitteisiin asennettavista Linuxeista kuten Androidista). Siksi minun on pitänyt keksiä meille simulaattorit, jotka toimivat ainakin Linuxissa, elleivät sitten myös muissa käyttöympäristöissä. Geo-FS ja FlightGear toimivat kaikissa yleisimmissä työpöytä-käyttöjärjestelmissä. Esittelin Hannulle myös Valven Steam-palvelun, joka on videopelien jakelu-, moninpeli- ja viestintäalusta. Steam on laajentanut suuresti työpöytä-Linuxin pelivalikoimaa, joka oli ennen wanhaan surkea.

Surkuhupaisaa ja samalla järkyttävää on se, että Yhdistyneessä kuningaskunnassa on poltettu 5G-mastoja, koska 5G:llä on mukamas yhteys koronavirukseen. Toivottavasti nuo kaikki roistot saadaan kiinni ja vastuuseen teoistaan.

Meikä on itse pyrkinyt suhtautumaan koronavirukseen muistuttamalla itseäni ylivertaisesta vastustuskyvystäni, mutta silti takaraivossa on jyskyttänyt ajatus siitä, että jos sittenkin sairastun ja jos se iskee minuun vielä pahasti.

Ja piipputupakka, ei kun riisimaito, ilmeni kaupassa kuluvan viikon maanantaina 6.4.2020. En voinut olla tottelematta taivaallista näkyä. Ostin sitä yhden tölkin verran.

Aika on tuntunut kuluvan kolme kertaa tavanomaista hitaammin.

Minun ryhtiäni on kehuttu. Mutta pelkään, että kun jossain vaiheessa päästään taas suurin piirtein normaaleihin päiväkuvioihin, niin muistutan ryhdiltäni ja olemukseltani Klonkun ja Quasimodon sekasikiötä.

Koronan aiheuttamaa elämän rajoittuneisuutta joutuu sietämään vielä hyvän aikaa. Olen ajatellut, että kun pahimmasta päästään eroon, niin sitten minun on korkea aika olla kiitollinen siitä, mitä minulla on. Toivon voivani pitää kiinni tästä...

Luovuin Windows XP:stä

Jokin aika sitten kävin verenkuvassa. Kesän aikana olin suhteellisen paljon syönyt salaattia ja suhteellisen vähän kaupan valmishampurilaisia sekä jäätelöä. Myöhemmin saman päivän iltana tulin syöneeksi aimo annoksen lettuja hillolla (kiitos, Wei, jälkimmäisestä!) ja sokerilla. Olen Suomen terveydenhuollon suuntaan aikamoinen silmänpalvoja!

Mutta minunhan pitikin puhua ihan muusta.

Yritän esittää asiani mahdollisimman lyhyesti. Minulla oli ennen vanhaan Microsoft Windows -käyttöjärjestelmälle kehitetty peli The Operational Art of War. Olin saanut sen joululahjaksi vuonna 1998. Kyseessä on vuoropohjainen sotastrategiapeli, jossa on minun kannaltani sellainen loistava ominaisuus kuin suhteellisen käyttökelpoinen skenaarioeditori. Pelin mukana oli tullut aimo liuta valmistajan tuottamia skenaarioita, mutta minä tykkäsin vaan kehitellä omia skenaarioitani ja pelata niitä. Jatkuvasti, aina vain.

2000-luvun ensimmäisellä vuosikymmenellä olin pikku hiljaa vaihtanut Windowsin Linuxiin, kun Linux-käyttöjärjestelmästä oli vihdoinkin tullut enemmän sellainen, että tavallinen ihminenkin sitä saattoi käyttää. Minä olin siinä vaiheessa jo jonkinlainen tietokoneasiantuntijan taimi, mutta en minäkään olisi jaksanut Linuxin käyttöä opetella, jos se olisi vaatinut vähän väliä järjestelmän "puukottamista".

No, aluksi TOAW-pelini toimi Linuxissakin Wine-ei-emulaattorin avulla (Wine on akronyymi sanoista Wine Is Not an Emulator). Mutta sitten se lakkasi toimimasta. En kuitenkaan vaihtanut pelini takia takaisin Windowsiin, vaan nielin vuolaat kyyneleeni.

Jokunen kuukausi sitten olin kuitenkin saanut kaverilta vanhan kannettavan tietokoneen, jossa oli ollut alun perin asennettuna Windows XP, ja semmoisen minä siihen sitten asensinkin. Kohta kävi ilmi, että TOAW ei suostu toimimaan siinä, jos käyttöjärjestelmässä on mitään tuoreempaa kuin Service Pack 2 -korjauspaketti. Jouduinpa asian vuoksi jopa kerran asentamaan XP:n uudestaan. Windowsin uuden aktivoinnin jälkeen pidin sitten luonnollisesti järjestelmän irti internetistä ja olin myöskin luonnollisesti ottanut pois päältä automaattiset päivitykset. Koska Microsoft ei ole enää hyvään aikaan suonut XP:lle tietoturvapäivityksiä, minulla oli ylen määrin syytä muutenkin pitää kone irti internetistä.

Monen viikon ajan minä sitten pelasin rakasta TOAW:ia ja tein sille skenaarioita. Ostin jopa uuden halvan hiiren, jotta minun ei tarvitsisi vaihtaa koko ajan ainoaa hiirtäni koneelta toiselle.

Kaveri, jolta olin koneen saanut, kysyi minulta kuitenkin jossain vaiheessa, että suostuisinko minä luopumaan koneesta hänen ja minun yhteisen tutun hyväksi. Pääni sanoi PLIM PLOM, mutta minä olin valmis. Olin valmis luopumaan lopullisesti Windowsista, joka oli kuitenkin ollut vain välttämätön paha, mutta myöskin rakkaastani pelistäni TOAW:ista. Asiaa auttoi se, että tämä kaverini on suorittanut minulle suuria palveluksia tietokoneilun alalla. Ja syvähenkisyys asian tiimoilla.

Koneeseen tuli Mint Linux Cinnamon-työpöytäympäristöllä varustettuna, ja se on saanut uuden hyvän kodin. Sillä kaverillanikin on sama järjestelmä omassa koneessaan. Jos ketään enää kiinnostaa, niin minullakin on tässä koneessani Mint Linux, mutta siinä on XFCE-työpöytäympäristö, jota kohtaan olen oppinut vuosien varrella tuntemaan jonkinlaista rakkautta, vaikka XFCE-työpöytään kuuluu periaatteessa alhaalla olevan ohjelmapalkin, josta löytyy mm. napukka josta pääsee ohjelmavalikkoon, lisäksi myös ylhäällä oleva palkkijuttu. Onneksi Mint Linuxin tekijät osaavat ja haluavat nykyään muokata käyttöliittymän sellaiseksi, että minun XFCE-työpöytäympäristössänikin pysyy ikuisesti vain alapalkki. Cinnamon on hirveän nykyaikainen ja viilattu työpöytäympäristö, mutta XFCE on minun valintani. Nyt ja ehkä aina.

Jatkossa opettelen, jos pelata haluan, pelaamaan Linux-pelejä. Ehkä Battle for Wesnoth, josta on olemassa versiot monelle käyttöjärjestelmälle, olisi hyvä ehdokas. Vaikka olen pelaamisen suhteen äärikonservatiivi. Olen muuten muutenkin äärikonservatiivi. Tai ainakin taantumuksellinen.

...Jouduin luopumaan päätietokoneestakin jokin aika sitten, koska siinä näytti olevan pysyvää fyysistä vikaa. Nyt olen lyhyen aikaa käyttänyt toimivampaa kokoonpanoa, ja kesti täyden viikon päästä siihen, etten enää pelännyt, että tietokone voi kaatua minä hetkenä hyvänsä. On tämä onnea, silti.

Kun maailma pysähtyi

Aluksi nörttisiteeraus englanniksi: "I began to wonder ... What if that future happened because I listened to your warning and didn't go to Z'ha'dum?"

Mikä on tietokonenörtin normielämässä suurin piirtein pahinta, mitä hänelle voi tapahtua, tapahtui minulle viime viikon torstaina palattuani kotiini klo 18:n jälkeen riennoiltani. Huomasin, ettei internettini toiminut kotikoneessani.

Joitakin viikkoja sitten oli joukko eli kaksi kappaletta tuntemiani naisia tullut luokseni hieman ryypiskelemään. Nämä sitten olivatkin ryhtyneet kesken kaiken siivoamaan kämppääni. Ja siinä hötäkässä tapahtui tärkeitten ajankohtaisten papereitteni pinon uudelleensijoitus. Olin unohtanut, mihin olin ne pistänyt, ja niin jäi paitsi hammaslääkärilasku, myös internetlasku maksamatta. Ja jälkimmäisestä unohdin sitten maksaa myöhemmin saapuneen karhulaskunkin.

Perjantaiaamuna olin soittanut DNA:n asiakaspalveluun. Lupasin maksaa laskuni samana päivänä. Asiakaspalvelija kertoi, että laskun maksamisesta kestää yhdestä kahteen pankkipäivää, ennen kuin internetyhteyteni alkaa taas toimia. Ja viikonloppu oli edessä eikä se koostunut pankkipäivistä. Kävin ihmispaikassa, jossa tapaan käydä, maksamassa saman tien laskuni. Näin jouduin elämään pitemmän aikaa eli kokonaista neljä vuorokautta kotonani ilman internettiä. Kännykän internettini olin kuitenkin maksanut, joten tärkeimmät tiedonhaut sain hoidettua tänä aikana sillä. Kännykän käyttäminen kirjoittamiseen on ilman erillistä näppäimistöä kuitenkin siinä määrin ikävää puuhaa, etten harkinnutkaan sähköposteilemista sillä.

Jokin aika sitten olin kertonut rakkaasta 1990-luvulta peräisin olevasta vuoropohjaisesta sotastrategiapelistäni, jota olin päässyt pitkästä aikaa pelaamaan saatuani itselleni halvalla Windows XP -koneen kakkoskoneeksi.

Peli oli jo vähän ajan kuluttua lakannut toimimasta, ja suru oli tullut puseroon. Olin kuitenkin viime aikoina tajunnut, että pelin toiminnan loppuminen saattoi johtua yksinkertaisesti siitä, että koneeseen oli tullut jokin päivitys, josta peli ei yksinkertaisesti pidä ollenkaan. Internettini mentyä nyt särki asensin Windows XP:n uudelleen tähän koneeseen. Laitoin tällä kertaa päälle asetuksen, että Windows ei hae päivityksiä automaattisesti. Jos peli vaatii sen, ettei siinä ole yhtään mitään Windows-päivityksiä yli Service Pack 2:n.

Ja peli on taas pelittänyt, ja peliriippuvaisuuteni on kukoistanut, eikä elämä ole ollut täysin mustaa tänä aikana, kun internettini on ollut toimimattomissa. Eikä peli ilmeisesti lopeta toimimistaan sittenkään, kun kytken koneen globaaliin tietoverkkoon. Joka tapauksessa joudun sen koneen hetkeksi yhdistämään internettiin, koska Windows pitää saada aktivoitua.

Olin kovasti pelännyt, että nyt maanantaina ei internettini vielä illallakaan toimisi ja joutuisin tiistaiaamuna kysymään DNA:n asiakaspalvelusta, että kestääkö vielä kauan. Ja asiakaspalvelija kertoisi ystävällisesti, että koska en ollut maksanut karhulaskun ylimääräistä viittä euroa, niin kestää vielä jonkin aikaa. Ja kehottaisi sitten menemään maksamaan sen viisieuroisen.

Mutta tänään palattuani riennoiltani takaisin luolaani, kävi ilmi, että netti toimii taas. Elämä on nyt ratkiriemuisaa!

Avasin sitten Thunderbird-sähköpostiohjelmani, ja niin koneelleni imuttui 52 tuoretta sähköpostiviestiä.

Nyt kun kaikki taas pelittää, niin taidanpa asentaa pääkoneeseeni vaihtelun vuoksi Mint Linuxin tilalle SolydX Linuxin, johon olen äskettäin tutustunut ja ihastunut. Jos ketään kiinnostaa nörttihöpinä, niin SolydX on sellainen Linuxin levitysversio...

a) jossa työpöytäympäristönä on XFCE (ruutukaappauksia XFCE:n ulkonäöstä täältä)
b) joka perustuu vanhaan kunnon Debian Linuxiin
c) joka on nk. semi-rolling release englanniksi ilmaistuna, jossa ilmaisussa "rolling release" tarkoittaa sitä, että järjestelmästä ei tavallaan julkaista uusia versioita, jotka joutuisi asentamaan, vaan järjestelmään tulee ainoastaan yksittäisiä enemmän tai vähemmän pieniä päivityksiä jatkuvasti, ja "semi-" tuossa ilmaisussa tarkoittaa sitä, että järjestelmästä kuitenkin julkaistaan aina välillä koosteversioita tietyn ajan välein, jotka voi imuroida, polttaa levylle ja siltä asentaa

Ja kun tämän tekstini olen julkaissut, ei seksuaalinen törkeyteni eli edellinen blogimerkintäni ole enää blogissani ylimpänä näkyvillä.

PS vielä saman kuluvan vuorokauden aikana: Vastoin luulojani SolydX perustuukin Debianin vakaaseen (engl. stable) kehityshaaraan nykyisin eikä testing-haaraan. Nyt ei sitten enää luulisi olevan vaaraa järjestelmän hajoamisesta, mikäli Solyd-versioiden tekijät eivät aivan kauheasti ole ylimääräisiä sompailleet. Ja toiseksi, SolydX:n live-cd:llä kokeilu oli antanut minun väärin olettaa, että järjestelmässä olisi hyvän nykytavan mukaisesti vain yksi ohjelmapalkki eikä ylhäällä toista. Mutta luulo ei ole tiedon väärti tässäkään asiassa, kun nimittäin jouduin entiseen tapaan muokkaamaan palkiston haluamani laiseksi. Perinteinen XFCE:n palkisto ei ole ihan "minun juttuni". Korjasin myös tekstin näiltä kahdelta osin. Mutta kyllä tämä muuten ihan hyvältä lyhyen tutustumisen perusteella vaikuttaa. Voin kertoa myöhemmin kokemuksistani SolydX:n kanssa lisää, jos muistan ja jaksan.

Windows XP asennettu PC-tietokoneeseen vuonna 2015!

Kauan aikaa sitten, olikohan se vuonna 1998, sain joululahjaksi Microsoft Windowsille valmistetun tietokonepelin. Se oli nimeltään The Operational Art of War, ja se oli vuoropohjainen sotastrategiapeli. Pelin tekijä oli laittanut mukaan aimo liudan valmiita peliskenaarioita, mutta koska peliin kuului myös jonkinlainen editori, jolla tehdä itse skenaarioita peliin, en juuri koskaan pelannut noita valmiita skenaarioita.

Editorissa oli kyllä omat huonot puolensa, mutta sen ominaisuudet olivat sillä lailla kuitenkin monipuoliset, että sillä saattoi tehdä oikeasti haluamansa laisia skenaarioita peliin.

Jonkin verran kärsin TOAW:n vuoksi peliriippuvuudestakin. Tein siihen editorilla vuosien varrella lukemattomia omia pelejä. Suosikkiaiheitani taisivat olla Talvisota ja Operaatio Barbarossa. Jälkimmäistä saatoin pelata välillä natsi-Saksan ja välillä Neuvostoliiton puolta.

Pelissä saattoi myös laittaa tietokoneen pelaamaan itseään vastaan. Siitäkin oli välillä minulle suurta hupia, kun vain seurasin, kun kulmistaan pyöristetyt neliöt taistelivat toisiaan vastaan, ja hirveä mekkala kuului.

2000-luvun alkupuolella minä pikku hiljaa siirryin Linuxin käyttäjäksi. Jonkin aikaa TOAW jopa toimi Linuxissani Wine-ei-emulaattorin avulla. Jossain vaiheessa TOAW kuitenkin lopetti toimintansa koneessani, ja sain suuren surun puseroon. En kuitenkaan vaihtanut käyttöjärjestelmää takaisin Windowsiin.

Kului sitten monta vuotta, jolloin en pelannut ollenkaan TOAW:ia. Tämän vuoden keväällä sattui kuitenkin jotain. Vanha tuttu nainen K oli antanut ymmärtää, että hänelle kelpaisi nyt vihdoin tietokone, jos saisi sellaisen jostain halvalla. Tietokoneasiantuntijakollegani J löysi sitten varastostaan ikivanhan, mutta hyvin toimivan kannettavan tietokoneen, jossa oli ollut alun perin asennettuna Windows XP. Valmistajan eli Microsoftin tuki Windows XP:lle oli päättynyt jo 8.4.2014 eli vuotta aikaisemmin. Tuen loppuminen tarkoittaa sitä, ettei ohjelmistoihin julkaista enää edes haavoittuvuuksia korjaavia päivityksiä. Päätimme sen vuoksi luonnollisesti asentaa koneeseen Linuxin. Kollegani oli ensin tehnyt jotain asennuksia koneelle, mutta minä lopulta hoidin lopullisen järjestelmän siihen, joka oli Xubuntu Linux, jos ketään kiinnostaa.

Jonkin ajan päästä K kuitenkin ilmoitti, ettei hän oikeastaan olekaan kiinnostunut tietokoneen käyttämisestä kotona.

Kysyin sitten J:ltä, että saisinko minä koneen itselleni kakkoskoneekseni. Tämä vastasi myöntävästi. Yritin tarjota hänelle jotain rahaa koneesta, mutta hän ei suostunut ottamaan siitä mitään.

Aikomukseni oli pitää kone irti internetistä, koska Microsoft ei enää suo tietoturvapäivityksiä Windows XP:lle, enkä toiseksi mielelläni käytä Windowsia muutenkaan joka tehtävän järjestelmänä. Minä tietenkin olin päättänyt ruveta pelaamaan tietokoneella TOAW:ia. Sen tuli olla koneen olemassaolon ainoa, ja pyhä, tarkoitus.

Sain eräältä tutultani sellaiset Windows XP:n asennuslevyt, joiden olisi pitänyt sopia juuri kyseisen merkkiseen koneeseen ilman että joutuu hankkimaan laiteajureita erikseen internetistä. XP:n asennuksessa tuli kuitenkin komplikaatioita eikä asennus mennyt koskaan päätökseen. Löysin kuitenkin omista arkistoistani Windows XP:n asennuslevyn, ja asensin XP:n koneeseen siltä. Tällä kertaa homma onnistui. Jouduin kuitenkin etsimään sitten netistä tärkeimmät ajurit koneelle.

Asensin TOAW:n koneelle. Olin onnellinen.

Järjestelmä piti kuitenkin sitten aktivoida internetin kautta. Asennuksen mukana oli tullut Service Pack 1 -korjauspaketti, mutta piti asentaa vielä uudempi Service Pack, jotta saisin Windowsin oman palomuurin päälle, ettei kone tulisi täyteen öttiäisiä heti kun kone on yhdistetty internettiin. Asensin Service Pack 3:n. Sen avulla aktivointi onnistui. TOAW ei kuitenkaan toiminut sen asentamisen jälkeen. Service Pack 3:n poistaminen teki järjestelmästä kuitenkin jonkin verran heikommin toimivan, ja jouduin asentamaan Windows XP:n uudestaan. Seuraavalla kerralla asensin vain Service Pack 2:n, ja sen avulla aktivointi onnistui, ja pelikin pelitti.

Olin onnellinen. Hyvin onnellinen. Tein editorilla pari skenaariota ja pelasin niitä. Vanha kunnon peliriippuvuus nosti päätään. En meinannut ehtiä hoitaa muita asioitani kunnolla.

Mutta pelaamisen aloittamisesta ei kestänyt montaakaan viikkoa, kun peliä käynnistäessä tuli kerran toisensa jälkeen seuraavanlainen virheilmoitus: "The Operational Art of War on havainnut virheen, ja tuote on suljettava. Pahoittelemme häiriötä."

Peli ei enää toimi, enkä tiedä, kannattaako minun asentaa Windowsia enää uudelleen.

...
PS 18.6.2015: Voit myös halutessasi käydä lukemassa puolentoista vuoden takaisen samaa aiheetta liippaavan blogimerkintäni Nörtillinen orgasmi joka ei pitkälle kantanut.

PS 1.7.2015: Sain kuin sainkin TOAW:n uudelleen toimimaan. Muun ohella siitäkin kerron blogimerkinnässäni Kun maailma pysähtyi.

Koomikko Iikka Kivi voitti, mutta tärkein velvollisuus unohtui

Oululainen 28-vuotias koomikko Iikka Kivi voitti Naurun tasapaino -nimisen stand up -kilpailun suorassa lähetyksessä vähän aikaa sitten.

Mies kuittasi voitollaan 20 000 euron rahapalkinnon.

Kilpailu oli käyty Kansallisteatterin suurella näyttämöllä.

Mutta mikä minua eniten hämmästyttää koomikko Kivessä, on se että hän ei ole kohta vuoteen julkaissut yhtä ainutta tekstiä kuvineen pitämässään Nimmari pelaa -peliarvostelublogissa. Olen arvostanut miehen peliarvosteluita kovasti, ja senkin vuoksi, että hän käyttää teksteihinsä niin kovin räävikästä huumoria, jollaista ei ole toista. Mutta pahoittelen kovasti...

Windows XP, Linux ja syvähenkinen elämä

Kaikkihan tietävät, että Microsoft oli lopettanut tuen Windows XP -käyttöjärjestelmälleen 8. päivänä tätä kuuta, jolloin tulivat sen viimeiset tietoturvapäivitykset. Tuen lopettamisen jälkeen XP:stä on tullut luonnollisesti hyökkäyksen kohde, sillä kaikki rikolliset ja epämääräiset hakkeritkin haluavat saada siivunsa kakusta, jonka tuen lopettaminen on aikaansaanut.

Torstaina olin asentanut vanhan tutun seitsemänkymppisen naisen E:n koneeseen Windows XP:n tilalle Linuxin. Nyt kyseessä oli Mint Linux XFCE-työpöytäympäristöllä.

Eräs tuttuni oli ollut sitä mieltä, että minun tulisi asentaa E:n koneeseen Windows Vista. Olinkin saanut hyvältä tutulta sukulaiseltani, joka on myös IT-asiantuntija, Windows Vistan asennuslevyn. Jostain syystä se ei kuitenkaan suostunut yhteistyöhön vanhan mummelin tietokoneen kanssa, joten Linux jäi ainoaksi mahdollisuudeksi.

Itse henkilökohtaisesti rakastan Linuxia.

Tekoseni teki mummelin hyvin onnelliseksi, ja minäkin olin hyvin tyytyväinen.

Sukulais-IT-asiantuntijani oli antanut minulle myös Windows XP:n asennuslevyn. Te kysytte nyt minulta tietenkin, että miksi hitossa minä haluaisin käyttää vielä Windows XP:tä, joka on lähes 13 vuotta vanha käyttöjärjestelmä ja nykyään perseestä. Kyse on kuitenkin vanhasta Windows-sotastrategiapelistäni The Operational Art of Warista (viite 1, viite 2 ja viite 3), joka ei ole toiminut viime vuosina enää Linuxissa. Olin saanut pelin alun perin joululahjaksi. Siihen aikaan käytin vielä koneessani Windows 98:aa. Se toimi hyvin vielä Windows XP:ssäkin, joten ajattelin nyt olevan korkea aika kokeilla sitä siinä, kun XP:stä aika jättää.

Ajattelin asentaa Linuxiini Virtualbox-virtuaalikoneen, johon asennan sitten Windows XP:n. En luonnollisestikaan päästä XP:tä sitten internettiin. TOAW toimii varsin hyvin ilman internet-yhteyttä.

Saa nähdä, miten käy. Rukoilkaa puolestani, jos rukoilu pysyy näppysissänne.

Nörtillinen orgasmi joka ei pitkälle kantanut

Olin aikaisemmin kirjoittanut ennen vanhaan pelaamastani Windowsille tehdystä vuoropohjaisesta sotastrategiapelistä The Operational Art of Warista (TOAW). Melko äskettäin eräs vanha yhdistystuttuni, josta käytän nimitystä cylon, oli tuonut minulle tyttäreltään saamansa ikivanhan kannettavan laitettavaksi. Koska kone oli alun perin suunniteltu Windows XP:llä käytettäväksi, me päätimme, että minä asennan siihen tilalle jonkin Linuxin levitysversion. Microsoftin tuki Windows XP:llehän loppuu aivan kohta 8. huhtikuuta, joten oli oikeastaan pakko jo alkaa ajatella tulevaisuutta.

Maanantaina sitten kävin läpi erilaisia Linuxin levitysversioita, ja joku harva niistä vain näytti sopivan tähän vanhaan koneenromuun. Sain sitten päähäni asentaa koneeseen TOAW:n kokeillakseni, toimiiko se siinä. Ja se toimi. Olin unohtanut jonkin verran pelimekaniikasta, mutta sain hyvin testattua pelin toimivuuden koneessa. Olin erittäin onnellinen. Oli kuin olisin kirjaimellisesti erehtymätöntä Jumalan sanaa ihmetellyt päivin ja öin.

Tänään soitin yhdistystutulleni ja ensi töikseni ilmoitin pitäväni hänen koneensa virkistyksellisistä syistä. Saman tien päätin kuitenkin kuunnella kohtuuden ääntä ja sanoin hänelle, että asennan siihen kohta valitsemani Linuxin levitysversion.

Itku lyhyestä ilosta.

...
PS 18.6.2015: Voit myös halutessasi käydä lukemassa puolitoista vuotta tuoreemman samaa aiheetta liippaavan blogimerkintäni Windows XP asennettu PC-tietokoneeseen vuonna 2015!.

Löysin itselleni vuoropohjaisen sotastrategiapelin

Vuosia sitten pelasin Windowsissa aina silloin tällöin päivät pitkät vanhempieni minulle 1990-luvulla ostamaa vuoropohjaista sotastrategiapeliä The Operational Art of War (TOAW). Pelissä oli sellainen loistava ominaisuus, että se sisälsi skenaarioeditorin, jolla saattoi tehdä omia "pelejä" peliin. Lähinnä minä sitten pelasinkin itse tekemiäni skenaarioita, vaikka skenaarioeditori oli käyttömukavuudeltaan heikohko. Ennen kaikkea tekemäni Talvisota- ja Operaatio Barbarossa -skenaariot muistuvat mieleeni. Niin, kaikkia skenaarioita kykeni pelaamaan kummalla puolella rintamaa tahansa.

Sitten koitti aika, jolloin vaihdoin Windowsin Linuxiin. 2000-luvun alkupuolella Linux oli jo kehittynyt sellaiseksi, että huonotasoiset nörtit ja jotkut tavallisetkin ihmiset kykenivät jo käyttämään sitä. Aluksi jäi TOAW teknisistä syistä pelaamatta, mutta jossain vaiheessa huomasin, että Linuxissa käytettävä Wine-ei-emulaattori mahdollisti TOAW:n pelaamisen Linuxissakin, vaikka se oli Windows-peli. Olin onnellinen. Joku vuosi myöhemmin kävi sitten kuitenkin niin, että TOAW ei suostunut enää käynnistymään Linuxissani. Tämä oli minulle suuri isku. Olen sen verran konservatiivinen, etten sen jälkeen ollut keksinyt mitään sellaista peliä, jota minun tekisi vähänkään enemmän pelata Linuxissani.

Steam on Valven kehittämä internetin kautta toimiva videopelien jakelu-, moninpeli- ja viestintäalusta. Aluksi se myi ainoastaan Windows-pelejä. Myöhemmin valikoimiin ovat tulleet myös Mac OS X -pelit, ja viimeisenä eli tämän vuoden helmikuusta alkaen on pelejä saanut Steamistä myös Linuxille. Joitakin päiviä sitten päätin käydä katsomassa, mitä pelejä Steam tarjoaa Linuxille nykyään.

Kiinnostuin Unity of Command - Stalingrad Campaign -nimisestä pelistä. Kuten TOAW, niin sekin on vuoropohjainen sotastrategiapeli. Latasin pelin demon koneelleni. Kävin läpi ensin pelin tutoriaalin. Kahteen kertaan, sillä toisella kerralla tein tärkeitä muistiinpanoja. Tutoriaali oli hyvä ja havainnollinen. Sitten pelasin yksinkertaisen esittelyskenaarion. Siinä oli kyse siitä, että akselivallat olivat tunkeutuneet Krimille, ja niitten oli tarkoitus valloittaa sekä Kertsin niemimaa että Sevastopol. Skenaarion pelaaminen oli helpohkoa. Tämän jälkeen rupesin pelaamaan Voronezh-skenaariota, joka oli jonkin verran monimutkaisempi. Näin sain lisää tuntumaa peliin. Muita skenaarioita pelissä ei ollutkaan. Tein päätöksen ostaa pelin täysversion. Koko ajan olin muutamalle tutulleni laittanut aiheeseen liittyen sähköpostia kokeillessani tohkeissani peliä.

Kaverini tuli sunnuntaina käymään, ja hän maksoi pelin puolestani luottokortillaan, koska hän oli minulle hieman velkaa.

Unity of Commandin täysversio sisältää monta joko akselivaltojen tai Neuvostoliiton puolella pelattavaa erillistä skenaariota. Lisäksi peli sisältää pitkän kampanjan, jota voi pelata jommalla kummalla puolella. Tässä riittää tahkoamista pitkäksi aikaa.

Toki pelissä on sellainen hieman ikävä puoli, että siinä joutuu pelaamaan pelkästään joko natsi-Saksaa tai Neuvostoliittoa, kun en kauheasti pidä kummastakaan. Mutta tämä on asia, joka pitää vain kestää.

UoC myöskin sisältää eräänlaisen skenaarioeditorin, mutta se ei vaikuta aivan yhtä monipuoliselta kuin TOAW:n vastaava.

Steam on kuin taivaan lahja minulle, vaikka se ei maksakaan minulle tästä mainostamisesta. Kiva että Linuxin käyttäjiäkin otetaan jo huomioon nykyään...

PS 24.12.2013: UoC:n täysversion mukana tulleet uudet skenaariot osoittautuivat aika vaikeiksi. En tiedä, onko minulle ikinä mahdollista saada pelattua peliä "läpi". Ajattelin välillä hengähtääkseni pelailla ilmaisia pelejä Taistelu Wesnothista (Battle for Wesnoth) ja TripleA.

Leego-ukot Indiana Jones -pelissä

Nimimerkki "Nimismies" pitää Nimmari pelaa -nimistä tietokonepeliarvostelublogia. Arvosteluissa käytetään monipuolista suomen kieltä, välillä hieman räävitöntäkin, ja toisinaan ikävä kyllä teksti vilisee myös pelianglismeja. Peliarvostelublogia on kuitenkin sen verran hauska lukea, että usein annan pelianglismit anteeksi.

"Nimismies" oli juuri tullut pitkältä lomalta takaisin blogialustansa ääreen ja julkaisi heti arvostelun mielenkiintoisenoloisesta LEGO Indiana Jones -pelistä. Bloginpitäjä piirtää arvostelussaan sympaattisen kuvan pelistä, jossa pelihahmot ovat legopalikoilla toteutettuja. Se on valitettavasti julkaistu vain Xbox 360:lle eikä Linuxille tai Valven Steam-palveluun. Minua tämä hieman sylettää.

Pelissä on myös edistyksellinen teema: siinä nitistetään vaaleatukkaisia ja sinisilmäisiä muoviarjalaisia. Paha kyllä myös tummahipiäisempiä keihäin aseistautuneita alkuasukkaita niitetään. Mutta ehkä tällä haetaan jonkinlaista epämääräistä tasapainoa peliin. Mutta montaa ihmistä tällainen ilmirasistinen meininki varmaankin sapettaa.

Mutta kannattaa (ehkä) itse mennä lukaisemaan "Nimismiehen" arvostelu pelistä:

LEGO Indiana Jones (Xbox 360)

Muista, että jos olet alle 18-vuotias, niin sinun ei tule katsastaa tätä peliarvostelublogia.

Uni peliarvostelublogin pitäjän tapaamisesta

Näin sunnuntain ja maanantain välisenä yönä sellaista unta, että tapasin Nimmari pelaa -peliarvostelublogin pitäjän. En ole oikeasti häntä tavannut koskaan enkä myöskään syvemmälti tunne häntä. Blogin pitäjä harrastaa usein tietynlaista raisua huumoria, minkä vuoksi olen itse nimitellyt blogia tutuilleni yhdellä raisulla nimityksellä. Arvostan kuitenkin bloginpitäjän hyvää kirjoitustaitoa (miinusta antaisin kuitenkin laajasta pelislangianglismien käytöstä) ja suurta vaivaa, jota hän näkee kaikkien tietokone- ja konsolipelaamisesta pitävien eteen. Itse tuskin koskaan pelaan nykyään tietokoneellani mitään, mutta pidän melko paljon näitten arvostelujen lukemisesta.

Blogin pitäjä nimimerkki "Nimismies" lupasi viimeisimmän arvostelunsa lukijakommenttien puolella, että hän jatkaa arvostelujen tekoa taas syksyllä.

Tästä pääset miehen peliarvostelublogiin:

Nimmari pelaa

Seuraavan linkin kautta pääset lukemaan unestani, joka liittyi lähes ainoaan viimeisten viidentoista vuoden aikana pelaamaani tietokonepeliin:

Sotastrategiapeli-uni

PS Itse käytän kotikoneessani Linuxia. Olisin ollut tällä viikolla saamassa ei-lihalliselta veljeltäni Linuxissa Lasse V.:ltä heikkokuntoisehkon kannettavan tietokoneen, jolla olisin voinut ruveta pelaamaan taas rakastamaani vuoropohjaista sotastrategiapeliä The Operational Art of Waria - koneessa siis oli Windows 7 - mutta kone olikin huonokuntoisempi kuin hän oli luullutkaan. Siinä ei nimittäin toiminut ollenkaan cd-asema. Niinpä hän päätti pistää sen lihoiksi. Hän otti talteen siitä muistikammat ja kiintolevyn...

Sotastrategiapeli-uni

Takavuosina tapasin pelata vuoropohjaista sotastrategiapeliä The Operational Art of War (TOAW) Windowsilla. Pelin skenaarioeditori oli kyllä täysin syvältä, mutta se oli silti tärkeä osa peliä, sillä sen avulla kykenin rakentamaan omia skenaarioitani. Välillä pelasin TOAW:ia tuntikausia yhteen menoon. Kun myöhemmin olin siirtynyt käyttämään kotonani pelkästään Linuxia, niin pystyin edelleen pelaamaan TOAW:ia ei-emulaattori Winen avulla. Jossain vaiheessa kävi kuitenkin niin, että TOAW ei suostunut enää toimimaan Linuxissa. Tämä oli minulle suuri tuskan aihe, mutta en silti siirtynyt käyttämään taas Windowsia.

Toissa yönä näin kuitenkin unta, jossa olin löytänyt täydellisen korvikkeen TOAW:ille. Oli kiva pelata löytämääni peliä Linuxissa. Herättyäni olin kyllä lievästi sanoen jonkin verran pettynyt siihen, että se olikin ollut vain unta.