Sanoma-omistajan suorittaman Tiede-lehden surullisenkuuluisaksi joissain piireissä viimeisinä vuosinaan muuttuneen keskustelupalstan tosiasiallisen hylkäämisen vuoksi keskustelupalsta suljettiin vähän yli kaksi vuotta sitten. Eräs yksityisihminen oli sitten perustanut sen parhaita perinteitä seuraamaan keskustelupalstan osoitteeseen tiedepalsta.fi.
Yli vuosi sitten siellä eräs palstan käyttäjistä oli julkaissut kymmenen kysymystä, joihin jokainen palstan käyttäjä sai ao. ketjussa niin halutessaan vastailla. Niiden oli itse asiassa tarkoitus olla ensimmäinen osa 51 kysymyksen pakettia.
En ole tähän mennessä vielä kirjoittanut tälle keskustelupalstalle ainuttakaan viestiä, mutta koska minulla on liikaa aikaa, vastaan näihin ensimmäisiin kysymyksiin alla (ja olen selvät virheet kysymyksissä korjannut):
1. Pitäisikö julkisen alastomuuden olla hyväksyttävää, kun se esitetään performanssitaiteena?
Kyllä, jos sallitaan samalla hakaristien ja muiden törkeäksi käsitettyjen symbolien pitäminen vaatteissaan tai ihossaan.
2. Pitäisikö sotasaaliiksi otettu taide palauttaa siihen maahan, josta se on peräisin?
Minusta tämä kuulostaa ihan siltä, että pitäisi. Jokin roti sentään pitäisi ihmisillä olla.
3. Olisiko negatiivisista piirteistä, kuten aggressiivisuudesta, eroon pääsemisellä (kaikissa ihmisissä) kielteisiä seurauksia? Siis jos kukaan ei koskaan olisi aggressiivinen.
Voi olla, että ihmisten olisi jatkossa vaikea vastata aggressioihin, jos ihminen tai muu eläin joskus sellaista itseen olisi kohdistamassa. Mutta muuten kannatan ylenmääräisen kilpailun ja aggressiivisuuden suitsimista, kunhan otetaan jotenkin ensin selvää, että mihin kaikkeen se voi johtaa.
4. Voiko kipu olla hyvä asia?
Ilmeisesti kovinkaan moni eläin ei eläisi pitkään, mikäli kipuaistimusta ei olisi. Mutta surkeaa on se, että joskus kipua on ihmisellä liikaa kestettäväksi. Olisin hyvin iloinen, mikäli tähän löydettäisiin joskus joku ratkaisu esim. geeniteknologian avulla. Minusta ihminen voisi järjellään kyllä tajuta, että kannattaa reagoida mielekkäällä tavalla, jos käsi olisi murtunut. Parhain ratkaisu ainakin ihmislajille olisi mielestäni sellainen, että luotaisiin mieleen jonkinlainen häiritsevä punaliputus, joka kertoisi, että mistä nyt koskee.
Mitä taas tulee eläimiin, niin ne ehkä kannattaisi päästää päiviltä, jotta ne eivät joutuisi kokemaan koskaan piinaavaa tuskaa.
5. Jos elämäsi päättyisi huomenna, olisitko tyytyväinen siihen, miten vietit aikaasi?
Elämäni on ollut melko lailla perseestä. Mutta olen tyytyväinen kuitenkin siihen, että olen saanut harrastaa piintyneesti eräitä nörttimäisehköjä asioita, joita ilman en olisi kokonainen.
6. Meneekö maailma asteittain huonompaan suuntaan?
Haluan uskoa, että pitemmällä tähtäimellä maailma on menossa parempaan suuntaan. Takaiskuja ja väliaikaisia suunnanvaihtoja toki tapahtuu silti. Olemme tähän mennessä lajina kuitenkin saavuttaneet ja keksineet monia tärkeitä asioita: ensin maanviljelyksen, karjanhoidon ja kotiläintenpidon, kaupungit, valtakuntien rakentamisen, rahajärjestelmän ja vielä myöhemmin demokratian, oikeusvaltion, tieteen, inhimillisen rangaistusjärjestelmän ja teollisen ja tieteellis-teknisen yhteiskunnan sekä lisäksi vielä runsauden maailman sekä yleiset ihmisoikeudet. Ihmisoikeuksien ja runsauden toteutumisen suhteen tilanne ei toki ole tällä hetkellä tasa-arvoinen kaikkialla maailmassa.
Teollisen tuotannon, kulutuksen ja luonnonympäristön tuhoutumisen aiheuttamat ongelmat tulee vielä myös ratkaista. Ihmisen osuus ilmastonmuutoksesta pitää myös mielellään lakkauttaa.
7. Todistaako uskonnollinen kokemus jumalan olemassaolon?
Ei missään nimessä. Kyse on subjektiivisesta kokemuksesta, jolla ei ole objektiivista vastinetta oman mielen ulkopuolisessa maailmassa. Mutta olisi toki mielenkiintoista, jos jonkin jumalan olemassaolo voitaisiin joskus tulevaisuudessa osoittaa.
Tällainen jumala voisi elää toisessa maailmankaikkeudessa, jonka luonnonlakeja me emme tunne, ja ihan oman maailmansa fysiikan lakien kautta tarpeeksi teknisenä olentona olisi luonut meidän maailmamme, koska häntä nyt huvitti tehdä niin. Tällaista olentoa me voisimme halutessamme nimittää Jumalaksi isolla alkukirjaimella, koska meillä on perinteitä sellaiseen. Välttämättä meidän maailmankaikkeutemme ei myöskään olisi aivan niin iso kuin minä se meille nyt näyttäytyy, vaan luojamme voisi saada kaikkeutemme näyttämään paljon suuremmalta kuin se todellisuudessa on. Tämä maailmamme voisi olla suuritöinen simulaatio. Spekulaatioita nämä tällaisetkin toki ovat, ainakin toistaiseksi.
Sivumennen sanoen, eräs entinen tuttuni, josta olen hänen kuolemansa jälkeen käyttänyt salanimeä Vitus Pullo, joka nimi on yhdistelmä Gaius Julius Caesarin (100-44 eKr.) legioonissa palvelleen centurion Titus Pullon, jonka Caesar mainitsee lyhyesti yhdessä toisen centurion Lucius Vorenuksen kanssa puolifiktiivisessä muistelmaromaanissaan Commentarii de Bello Gallico ("Kertomus Gallian sodasta", n. 50 eKr.), ja tanskalais-venäläisen tutkimusmatkailijan Vitus Beringin (1681-1741) nimistä, oli nuoresta pitäen nähnyt ja kuullut runsaasti eläviä hallusinaatioita, eli pikkuakkoja ja-ukkoja. Nämä hänen harhansa olivat siitä loistavia, että hän kykeni ne ehdottomasti erottamaan todellisuudesta. Hän kuitenkin aina välillä halusi päästä niistä eroon, jolloin hän lääkitsi ne pois alkoholilla, joten hän ennen pitkää alkoholisoitui, jo varsin nuorena. Vitus jutteli säännöllisesti kaiken maailman jumalolentojen kanssa. Eniten näistä piti hänelle seuraa kreikkalaisen mytologian sotataidon, tiedon ja viisauden jumalatar sekä kaupunkien (etenkin Ateenan) ja valtioelämän vaalija Pallas Athene, jonka kanssa Vitus Pullo leikillisesti esitti olevansa naimisissa. Vitus Pullo oli myös erittäin lukenut, joten hän tarjosi minulle hyvän filosofisen vastuksen.
8. Onko olemassa absoluuttista totuutta?
Ei ole olemassa absoluuttista kokonaistotuutta ainakaan. Osatotuuksia maailmasta ihmiskunta kyllä kykenee hankkimaan. Monet niistä ovat toki objektiivisiakin, vaikkakaan eivät lopullisesti todistettuja.
Periaatteessa kuitenkaan mitään lopullisesti todistettua väittämää ei edes ole eikä voikaan olla olemassa, koska meillä ei ilmeisestikään voi olla varmaa tietoa todellisuuden olemuksesta.
9. Onko sattumaa olemassa?
Moderni fysiikka muodostuu kahdesta tärkeästä komponentista: yleisestä suhteellisuusteoriasta ja kvanttifysiikasta. Jälkimmäisen mukaan todellisuus näyttäytyy meille objektiivisesti siten, että alkeishiukkasten ja ehkä pienten molekyylienkin tasolla fysikaalinen determinismi ei ole ehdoton, vaan kausaliteetti koskee vain yksittäistapahtumien tarpeeksi suurta joukkoa. Valaisen asiaa esimerkillä: radioaktiivisesta isotoopista ei voida ennustaa, milloin aineen tietty atomi hajoaa edes periaatteessa, mutta voidaan kuitenkin ennustaa melko tarkasti, että tietyn ajan kuluessa aineesta hajoaa tietty määrä atomeita. Fysiikan kausaliteetti on siis tilastollinen. Asiaan voidaan sanoa liittyvän Heisenbergin epätarkkuusperiaatteen, jonka mukaan jos hiukkasen paikka tiedetään tarkasti, niin sen liikemäärää ei tiedetä, ja jos hiukkasen liikemäärä tunnetaan tarkasti, niin sen sijaintia ei tiedetä tarkasti.
Tähän väliin sopii kertoa kaksi vitsiä Werner Heisenbergista (1901–1976),:
Poliisi pysäyttää ylinopeutta ajaneen auton. Kuljettaja on itse Werner Heisenberg. – Tiedättekö, kuinka lujaa ajoitte? poliisi kysyy. Mihin Heisenberg: – En tiedä, mutta tiedän täsmälleen, missä olin!
Ja toinen on tällainen:
Heisenbergin koira oli onneton, koska se ei muistanut, mihin oli haudannut mehukkaan luun. Heisenberg lohdutti lemmikkiään: – Emme ehkä tiedä luusi sijaintia, mutta sen nopeuden tiedämme tarkasti!
Tässä vielä ylimääräinen esimerkki kvanttifysiikan kummallisuuksista: Ammutaan joukko fotoneita levyyn, jossa on kaksi pikkuriikkistä aukkoa. Levyn toisella puolella on valoherkkä levy. Siihen osuneet fotonit näyttävät muodostavat interferenssikuvion. On kuin kukin fotoni olisi kulkenut samanaikaisesti kummankin aukon läpi. Alkeishiukkasilla on siis sekä hiukkasen että aallon ominaisuuksia, ja riippuu koejärjestelystä, millaisena ne ilmenevät tutkijalle.
10. Onko onni todellinen asia?
Onni on todellinen asia sen kokijalle. Mutta onnellisuuden taso aina vaihtelee ihmisillä.
Mielestäni hyödyllisempää kuin pyrkiminen onneen on pyrkiminen tyytyväisyyteen. Se on todennäköisesti pysyväisempi tila.
Lisäksi ihmiset ovat asemansa suhteen eriarvoisessa asemassa ihan luonnostaan, koska maailmankaikkeus ei ole oikeudenmukainen eikä välitä.
Mielestäni yksi palvottavimmista jumaolennoista onkin suuri Cthulhu, joka syö palvojansa viimeisenä.
Kyseessä on jokaisen oma asia eikä todistettavissa oleva velvollisuus, mutta eriarvoisuuden pahimpia kuiluja on mielestäni hyvä jonkin verran täytellä yhteiskunnan tasolla. Koska jos ihmisellä on ollut paljon hyvää tai huonoa onnea, niin se ei ole ollut hänen omaa syytään eikä hänen omaa ansiotaan.
Yhteiskunnassa taas kannattaa aina pyrkiä eliminoimaan pahin huono-osaisuus. Kenenkään tyytyväisyyttä ei saa mielestäni hukata.
Koska olemme lähellä kirjoituksen loppua jo, niin voin lisätä yleistä tyytyväisyyttä koskien vielä yhteiskuntafilosofiaa käsittelevän tekstinpätkän:
Yhdysvaltalaisen filosofin John Rawlsin (1921-2002) mukaan olosuhteiden tulisi olla kaikkia ihmisiä kohtaan reiluja. Rawls hylkäsi hyötyajattelua kannattavan utilitarismin, joka voi päätyä sellaiseen tulokseen, että joidenkin ihmisten onni ja tyytyväisyys voidaan uhrata, jos joka tapauksessa ihmiskunnan kokonaistyytyväisyys saadaan lisääntymään.
Rawls kannatti liberaalia vapausperiaatetta, jonka mukaan kaikille ihmisille tulee taata mahdollisimman laajat vapaudet niin, etteivät ne rajoita toisten ihmisten samanlaisia vapauksia. Hän kannatti myös eroperiaatetta, jonka mukaan vain ne taloudelliset erot ovat oikeudenmukaisia, jotka maksimoivat sen kansalaisen aseman, joka loppujen lopuksi jää huonoimpaan asemaan. Joidenkin ihmisten kohdalla voidaan siis oikeuttaa korkeammat tulot, jos se hyödyttää myös vähäosaisimpia.
Yksi tärkeä Rawlsin esittelemä ajatus on tietämättömyyden verho. Olin törmännyt tähän ajatusleikkiin ensimmäisen kerran katsoessani muinoin yhdysvaltalaista draamasarjaa West Wing, joka on Yhdysvaltain presidentin kanslian henkilökunnasta ja valtakunnan politiikasta kertova kuvitteellinen mutta hyvin aiheeseen perehtynyt draamasarja. Rawlsin ajatus on, että ihmisten pitää sopia moraalinormeista kuvitellen, että he eivät tiedä millaiseen asemaan yhteiskunnassa tulevat päätymään. Näin päädytään ratkaisuun, joka on kaikille paras mahdollinen. Muun muassa vapausperiaate ja eroperiaate syntyvät Rawlsin mukaan juuri tietämättömyyden verhon takana.
Nämä Rawlsin yhteiskuntafilosofiset periaatteet toki sallivat monenlaisia ratkaisuja.
