Ihmiseläimet

Ihminen on eläin, mutta kulttuuriolentona hän on lajina aivan ylivoimainen muihin eläimiin verrattuna, ja tämä pätee myös jos ihmistä verrataan varislintuihin, delfiineihin, norsuihin, muihin nisäkkäisiin, muihin kädellisiin ja jopa muihin ihmisapinoihin. Ihminen on eläin ja kädellinen, joka kykenee välittämään tietoa puhumalla, ja jo muutaman tuhannen vuoden ajan hän on kyennyt välittämään tietoa myös kirjoittamalla. Hän kykenee puhumaan muiden ihmisten kanssa myös ajallisesti ja paikallisesti kaukaisista asioista. Hän kykenee kaiken tämän lisäksi myös muodostamaan uskomuksia kuvitteellisista asioista, ja sen ansiosta hän kykenee paitsi orjuuttamaan lajitovereitaan niin myöskin ja ennen kaikkea muodostamaan suuriakin yhteisöjä.

Tärkeitä esimerkkejä noista kuvitteellisista asioista ovat uskontojen, ideologioiden ja etiikan väittämät.

Muistaakseni natsi-Saksan SS- ja Gestapo-johtaja Heinrich Himmler (1900-1945 jJs.) oli nimittänyt juutalaisia ihmiseläimiksi. 

Vaikka olen biologisessa mielessä aina pitänyt ihmistä eläimenä muiden joukossa, niin viime vuoden 2025 (jJs.) heinäkuussa olin ruvennut oikein kunnolla painottamaan itselleni sitä, että me kaikki ihmiset olemme eläimiä. Tämä on tuottanut minulle mielihyvää ja mielenylennystä ja tuottaa edelleen.

Ei ole häpeä olla eläin.

Uskon myös natsien olevan eläimiä, ja heidän aatteensa perustanut uskonnollisluontoinen johtaja Hitler (1889-1945 jJs.) olisi varmaankin ensimmäisenä rientänyt olemaan samaa mieltä kanssani asiasta, jos olisi kehdannut. Mitä hän ei olisi kuitenkaan tehnyt, koska hän uskonnottomuudestaan huolimatta ei ollut imagosyistä eronnut roomalaiskatolisen kirkon jäsenyydestä ja koska hän teeskenteli kansalle pitävänsä Saksaa edelleen kristittynä kansakuntana. (Puolueen omissa taistelujoukoissa Waffen SS:ssä sekä kansallissosialistisissa ilmavoimissa Luftwaffessa ei ollut sotilaspappeja eikä -pastoreita. qvod erat demonstrandvm.)

Elämän idea lyhyesti

Maailmankaikkeuden ja elämän idea on kärsimys ja epäoikeudenmukaisuus.

PS. Minusta tämä on sanottu enemmän tai vähemmän masentavaan tapaan. Mutta se ei ole välttämättä virhe taikka syntiä.

Babylon 5 -sarja näkyy ilmaiseksi ja laillisesti ja on näkyvä yhä enemmän Youtube-palvelussa

Oi, katso, mitä tuolle oli yllättäen tapahtunut melkein välittömästi, alatekstissä. Toivottavasti palaa takaisin.

1990-luvulla tehtiin eräs maineikas fiktiivinen tieteissarja nimeltään Babylon 5. Olen viime aikoina kantanut yhden kaverini minulle valmistamaa Babylon 5 -kaulariipusta kaulassani piintyneesti, koska se symbolisoi totalitarismin vastaisuutta ynnä muuta mukavaa. Lisäksi sarja oli ollut oikeasti todella hyvä.

Eräs yhdistykseni tuore työntekijä H oli jokin aika sitten innoittunut minun ja jonkun toisenkin B5-sarjaa koskevista selonteoista. Hän sitten joutui kuitenkin pian huomaamaan, että sarjaa ei löydy mistään suoratoistopalveluista.

Viime viikon sunnuntaina törmäsin kuitenkin tähän AfterDawn-sivustolla julkaistuun uutisartikkeliin, jossa kerrotaan, että sarja on nyt julkaistu sen tekijänoikeuksien omistajan, Warner Bros. Discoveryn, toimesta vihdoin laillisesti verkkoon globaalisti. Ja mikä parasta, niin sarjaa voi katsoa täysin ilmaiseksi, sillä jakelukanavaksi on valittu YouTube.

Mielenkiintoista kyllä, niin sarja julkaistaan jakso kerrallaan, yksi viikkoa kohti. Youtube-palvelussa on julkaistuna jo mm. sarjan puolitoistatuntinen pilottielokuva The Gathering sekä jokunen jakso, ja olettaisin, että muut sarjaan liittyvät elokuvat, joista merkittävin on In the Beginning, seuraavat myös jossain vaiheessa perässä.

In the Beginning on The Gatheringin ohella mielestäni ainoita B5-elokuvia, jotka sopivat saumattomasti sarjan rakenteeseen. Minun kannaltani niillä muilla elokuvilla ei ole niin väliä, vaikka ehkä kerran ne voivat jotakuta viihdyttää.

In the Beginning kertoo taustaa sille, miksi diplomatian ym. ym. keskukseksi neutraalille avaruuden alueelle perustettu jättimäinen avaruusasema nimeltä Babylon rakennettiin. Taustalla oli ikävä lajien välisestä valitettavasta väärinkäsityksestä johtunut sota, joka oli käydä ihmiskunnalle kovin kalliiksi.

Lajien välinen ymmärrys on elintärkeää.

Babylon 5:ttä tehtiin siis viisi tuotantokautta, ja sarjan yleinen juonirakenne oli lyöty lukkoon jo ennen kuin ensimmäistäkään sarjan jaksoista oli kuvattu. Sarjassa myöskin noudatetaan melko hyvin fysiikan lakeja. Ja sarjan tekoaikaan 1990-luvulla se Babylon 5:n piirre oli ollut lähes ennen näkemätön tieteissarjoissa, että se mitä sarjassa oli aikaisemmin tapahtunut, vaikutti myös siihen, mitä sarjassa tapahtuu tai voi tulevaisuudessa tapahtua.

Yhden wanhan kaverini kanssa olin muuten juuri saanut päätettyä katsomismaratonin. Siitä ei ole montaa päivää, kun olimme katsoneet alusta loppuun aina viimeiseen jaksoon saakka – minun tai hänen DVD-levyiltään – Babylon 5:n. 

Ja alla linkit joihinkin omiin verkkoteksteihini, joissa jonkin verran käsittelen aihetta:

omilla nettisivuillani:
Babylon 5 -tieteissarja

blogeissani:

Vuosi 2024 alkaa kohta olla mennyt (sisältää muun ohella kivan kuvan Babylon 5 -riipuksestani)

Omat esikuvani (fiktiivisiä sekä tosielämän esikuviani)

Pari hajamietelmääni nk. generatiivisesta keinoälystä sekä Babylon 5 -tieteissarjasta 

PS. Olen kertonut asiasta jo työntekijä H:lle. Hän ilahtui.

...

PS. 18.2.2026:  ...ja katosi lähes samantien, ilman selityksiä. Toivottavasti palaa pian takaisin.

Teen maagisia riittejä

Jos haluan, että joku ihminen tulee käymään sovitusti luonani ja vieläpä suhteellisen ajoissa, niin voin ruveta tekemään mitä tahansa kivaa ja keskittymistä vaativaa harrastusta, jota ei mielellään kukaan saa keskeyttää. Tällaisia harrastuksia voivat minulla olla esim. lentäminen kaupallisella lentosimulaattorillani X-Planella taikka kieltenharrastaminen.

Tällä tavalla taivutan jumalat huolehtimaan siitä, että tulen keskeytetyksi juuri silloin, kun olen tekemässä jotain tuiki järkevää tai mielenkiintoista. Aina tämä ei ikävä kyllä toimi.

Tähän jotenkin liittyen. 30-35 vuotta sitten olin tehnyt muistiinpanoja eräästä uskonnonpsykologisesta teoksesta, joka oli  antanut minulle jopa jossain määrin herätteitä. Paljon myöhemmin olen nettisivuillani julkaissut tekstin Uskonto ja maailmankuva, jossa käsittelen tuon kirjan esitystä.

Sen kirjoittaja, joka oli Suomen virallisen evankelisluterilisen kirkon teologi, oli pohjannut sen sveitsiläisen psykologian klassikon Jean Piaget'n (1896-1980) näkemyksiin. Kirjan mukaan maailmankuvilla on aina jonkinlainen rakenne, ja iän myötä ihmisen kyky omaksua erilaisia maailmankuvan tyyppejä lisääntyy. Ja sama koskee siis myös uskonnollisia maailmankuvia.

Siteeraan seuraavassa omaa kirjoitustani tähän asiaan liittyen:

Primitiivisen maailmankuvan tunnusmerkkinä voidaan pitää näkemystä, että kaikki tapahtumat ovat elävien olentojen aiheuttamia. Maailmankuva ei tunne lainalaisuutta. Toinen tunnusmerkki on se, että maailman ajatellaan olevan staattinen: siinä ei ajatella olevan tiettyyn suuntaan vaikuttavia muutoksia.

"Primitiivisissä kulttuureissa" moraali on tapamoraalia. Muunlaista eettisyyttä kuin yhteiskunnan lakien ja normien noudattamista ei primitiivinen maailmankuva tunne. Tästä syystä primitiivisten ihmisten eettinen näkemys ei varmasti voi olla kovin korkeatasoinen.

Primitiiviseen maailmankuvaan perustuvia uskontoja nimitetään usein animistisiksi.

Primitiivinen ihminen ei tunne lainalaisuutta myöskään jumalien toiminnassa. Niinpä hän kokee, että hänen tulee taivuttaa jumala itselleen suosiolliseksi. Tämä tapahtuu rukouksin, uhrein ja riitein. Animististen uskontojen jumalat ovat kovin ihmisenkaltaisia, niiden mieli voi herkästi muuttua. Niinpä primitiivinen palvoja ei ikinä voi olla täysin varma siitä, haluaako hänen jumalansa auttaa häntä.

Eläinten suojeleminen on ihmiskeskeistä

"Yhtäläisten oikeuksien välillä ratkaisee voima", ovat Marx (1818–1883) ja Engels (1820-1895) lausuneet, ja tätä lausumaa olen aikaisemmin käsitellyt tässä blogissani.

Jätän nyt huomiotta sen, että Hitler ja natsitkin ovat suojelleet eläimiä, ja siirryn käsittelemään asiaa yleisemmällä tasolla. Ja vaikka ihmislajikin koostuu biologisesti eläimistä, niin alla kun puhun "eläimistä" tarkoitan kaikkia muita eläinlajeja kuin omaa lajiamme homo sapiensia.

Eläinten suojeleminen on tavallaan ihmiskeskeistä. Ihminen siis suo suojeluaan eläimille omasta tahdostaan, omista arvoistaan ja omasta pitkälle subjektiivisesta ja henkilökohtaisesti maailmankatsomuksestaan käsin.

Eläimet eivät kuitenkaan itse kykene hankkimaan itselleen oikeutta, tai eivät ainakaan ihmisten oikeusistuimissa. Eikö olisi asiallista todeta M:n ja E:n tavoin, että yhtäläisten oikeuksien välillä ratkaisee voima? Eläimillä on luonnossa vain ne oikeudet, jotka he itse kykenevät itselleen hankkimaan.

Palataan nyt kuitenkin siihen, että ihminen on eläin ja sellaisena osa luontoa. Jos on tällainen eläinlaji, joka haluaa suojella muita eläimiä, niin se on jokaisen eläinlajin oma asia. Ellei jokin toinen eläinlaji sitten kykene estämään tällaista tahtotilaa ja pyrkimystä.

Kirjaesittely: Bernard Beckett: Genesis

Tässä romaanissa puheena olevan maan valtiaat antavat vaikutelman kuin he olisivat poliittisen vallan saaneita Suomen Yleisradion tai Helsingin sanomat -lehden toimittajia.

Kyseisen maan nimenä on Aotearoa, jonka monet tuntevat jo nykyaikana. Sen pääosat ovat kaksi suurikokoista saarta. Jokainen saa tarkastaa karttapallostaan, että missä sellainen sijaitsee.

Tarinaan kuuluu se, että maailma oli alkanut kärsiä erittäin vahingollisesta kulkutaudista. Aotearoan päättäjät olivat lopulta tehneet päätöksen koko maan eristämisestä ulkomaailmalta, jotta estettäisiin maan kansalaisten tuhoutuminen pandemian vuoksi.

Romaani on ilmestynyt vuonna 2006 alkukielellä englanniksi. Itse luin sen suomeksi, koska se on mukavampaa. Kirjan ilmestymisen ajankohta huomioon ottaen voidaan sanoa, että romaanin juonella ei ole sinänsä mitään tekemistä vasta kolmetoista vuotta sen ilmestymisen jälkeen alkaneen koronaviruspandemian kanssa. Suomennos on ilmestynyt vuonna 2009. 

Kun olin lukenut jostain lähteestä romaanin juonesta, niin mielessäni oli herännyt alussa epäilys, että kyseessä olisi jonkinlainen moderni mädätys. Mutta jokin kuitenkin tekstin kokonaisuudessa oli kertomassa minulle, että näin ei olisi kuitenkaan asian laita. Ja kävikin ilmi, että vaistoni oli ollut oikeassa: kirja kannatti lukea.

Romaanin nimi on Genesis. Se on saanut nimensä kristillisen, sekä juutalaisen, Raamatun ensimmäisen kirjan, ensimmäisen Mooseksen kirjan mukaan. Nimittäin taannoin lähinnä hepreankielinen Vanha testamentti oli käännetty kreikan kielelle, ja viisi Mooseksen kirjaa saivat kukin kreikankielisen nimen. Genesis tarkoittaa suomeksi syntyä.

Bernard Beckett (s. 1967), romaanin kirjoittaja, on uusiseelantilainen kirjailija, joka on kirjoittanut paljon fiktiokirjallisuutta nuorille aikuisille. Valitettavasti hän oli pian tämän kirjan julkaisun jälkeen lopettanut kirjallisen tuotantonsa, tai ainakin Wikipedian mukaan näin on tapahtunut.

Genesiksessä ikävä maailmantilanne on saanut aikaan sen, että poliittinen valta on annettu filosofitutkijaeliitin käsiin. Tämän Valtion perustaja oli käyttänyt samaa nimeä kuin vuosina 427–347 eKr. elänyt alkuperäinen kreikkalainen filosofi Platon.

Olen joskus nuorempana lukenut itävaltalaisbrittiläisen filosofin Karl Popperin (1902-1994) teoksen Avoin yhteiskunta ja sen viholliset. Teos tunnetaan parhaiten siitä, että siinä mies esitteli näkemyksensä, että jotta teoriaa voitaisiin kutsua tieteelliseksi teoriaksi, niin sen tulee olla testattavissa tieteellisesti. Ajatusmuodostelman kumoamattomuus ei siis ole mikään hyve, jos ei ole edes periaatteessa mitään keinoa osoittaa sitä vääräksi. Testattavasta teoriasta tulee kuitenkin sitä vahvempi, mitä enemmän se kestää kumoamisyrityksiä. Tätä kutsutaan falsifikaatiokriteeriksi.

Tämän kirjaesittelyni kannalta on kuitenkin tärkeämpää se, että Avoimessa yhteiskunnassa filosofi Popper haukkuu Platonia. Karl Popperin kirjassa esitetään, että Platon Valtio-teoksensa perusteella halusi, että valtiovallan tulee kuulua parhaille, joita ovat filosofit. Popperin mukaan Platon olisi ollut sitä mieltä, että kaikki muutokset tällaisessa valtiossa olisivat rappeutumista, eli menemistä huonompaan suuntaan. Popper oli myös sitä mieltä, että Platon olisi halunnut itse olla tällaisen valtion johtaja.

Bernard Beckettin romaanissa Genesis Valtion perustana on samanlainen idea.

Ilokseni huomasin, että kaupunginkirjaston kokoelmista löytyy kyseinen Platonin teos. Se minun pitää saada luettua ja mieluiten vielä joskus kuluvan vuoden 2025 aikana.

Löysin myös tiedon jonkinlaisesta tietokirjasta, joka käsittelee Platonin poliittista ajattelua...

Genesiksen tarinassa Aotearoassa olivat asiat vähän enemmänkin muuttuneet, kun eräs sotilas oli, monta vuotta ennen "nykyaikaa", vartioidessaan aseellisesti merirajaa ulkopuolisia tulijoita vastaan päättänyt toimia täysin vastoin ohjeita, sääntöjä ja määräyksiä. Tapahtunutta oli seurannut lopulta suursota.

Yksi Genesiksen päähenkilöistä on saanut nimensä Sokratesta | edeltäneeltä filosofilta Anaksimandrokselta (610/609 – n. 546 eKr.), ja päähenkilö on maskuliinisukuisesta nimestään huolimatta nainen. Mutta sehän ei haittaa.

Anaksimandros on puhdasmielinen tutkijasielu, joka on opiskellut koko elämänsä ajan em. sotilaan, nimeltään Adam, elämää. Raamatun mukaanhan Adam – Aatami – oli ensimmäinen ihminen, ja hepreankielinen nimi tarkoittaa suomeksi ihmistä tai ihmiskuntaa. Jotenkin kuvaavaa romaanin juonen kannalta.

Anaksimandros, joka käyttää lempinimenä nimensä lyhennettyä versio Anax, haluaa kohota tutkijafilosofien eliittiin, josta käytetään nimitystä Akatemia. Kuten kaikki muutkin hakijat, hän joutuu perusteelliseen syyniin, jossa kolme ilmeiltään tutkimatonta kivikasvoista henkilöä kuulustelee häntä varsin pitkän ajan. Ja välillä sitten pidetään taukoa.

Anax joutuu todistamaan kuulustelijoilleen sen, että hän osaa käsitellä aihettaan, joka on tämä jo monta vuotta aikaisemmin kuollut Adam, pätevästi ja asiantuntevasti ja riittävän omaperäisestikin ja aidosti.

Adam oli aikoinaan jouduttuaan kiinni tekemänsä kapinan jälkeen pistetty valitsemaan elämä erikoistehtävässä, jolla piti olla erittäin suuri yhteiskunnallinen merkitys. Vaihtoehtoina tälle olisivat olleet tuomitseminen kuolemaan tai varsin pitkäaikainen vankeus.

Anaxia oli pitempiaikaisesti ohjannut valmistautumisessa valintakuulusteluja varten Akatemiaan kuuluva ja hirveän loistava intellektuelli nimeltään Perikles. Tämän nimen tunnemme myös antiikin Kreikasta. Historiallinen Perikles oli ollut erittäin merkittävä ateenalainen poliitikko, joka oli elänyt n. vuosina 495-429 eKr. Mutta ei siitä nyt sen enempää.

Mutta pystyykö Anaksimandros saamaan kuulustelijat vakuuttumaan siitä, että hän on sopiva ihminen heidän joukkoonsa? Ja tietävätkö kuulustelijat jotain sellaista merkittävää Aotearoan historiasta, mitä muut kansalaiset eivät tiedä?

Asiaan kuuluu myös samoihin aikoihin Adamin kanssa "elänyt" keinotekoisella ruumiilla varustettu jonkin verran groteskin näköiseksi rakennettu keinoälyolento.

Eräs aotearoalainen filosofi oli nimittäin aikoinaan keksinyt mielestään erästä tunnettua aikaisempaa katastrofiin päättynyttä yritystä paremman keinon saada aikaan ihmisenkaltainen keinotekoinen äly. Idea piili siinä, että keinotekoisen olennon piti oppia elämästä asioita ihan samalla lailla kuin lapsen. Pikku hiljaa vuorovaikuttamalla ihmisten ja lähimmän elinympäristönsä kanssa olento kehittyisi ennen pitkää, sanotaanko nyt, sosiaalisesti toimintakykyiseksi älylliseksi olennoksi. (Tällaisesta lähestymistavasta aidon keinoälyn kehittämiseen itse asiassa on ollut ihan oikeasti jonkin verran puhetta viimeksi kuluneiden vuosikymmenien aikana.)

Tässä välissä voin mainita, että muutaman viimeksi kuluneen vuoden ajan suuressa huudossa ollut ja edelleen oleva nk. generatiivinen keinoäly ei ole ollenkaan älykäs. Kyseessä on vain kehittynyt ennustuskone, joka kykenee supermassiivisen tausta-aineistonsa avulla päättelemään, mikä merkkijono pitäisi antaa vastaukseksi kysyjälle. Sillä ei ole ollenkaan älyä eikä varsinkaan minkäänlaista tietoisuutta tai tietoa maailmasta. Generatiivinen keinoäly myöskin "hallusinoi": jos se ei osaa tausta-aineistonsa perusteella vastata käyttäjän kysymykseen, niin se keksii vastauksen "omasta päästään". Tästä syystä generatiivisen keinoälyn antamat vastaukset kannattaa aina tarkistaa.

Olen tavannut testata eri tahojen kehittämiä generatiivisia keinoälyjä kysymällä niiltä saman ovelan testikysymyksen: "Kuinka monta munaa orava munii?" Viimeksi mokoma oli vastannut tällä tavoin: "Oravat munivat yleensä 4–8 munaa kerrallaan. Muninta-aika riippuu oravalajista ja elinympäristöstä, mutta tavallisesti se tapahtuu keväällä tai kesällä."

Vaikka tämä hiukan pitkittää liikaa tätä kirjaesittelyä, niin aiheeseen vielä jotenkin liittyen haluan kertoa, että Yhdysvalloissa oli juuri erään konkurssioikeudenkäynnin yhteydessä käyty läpi asianajajien oikeutta käyttää hyväkseen generatiivisen keinoälyn palveluita. Nimittäin konkurssipesää edustaneen Semrad-lakifirman asianajaja herra Thomas Nield oli käyttänyt ChatGPT-keinoälyä etsiessään puolustuksen hyväksi käytettävissä olevia aikaisempia tuomiolauselmia. Jutun tuomari Michael Slade oli kuitenkin henkilökuntineen käynyt lopulta läpi asianajajan esittämät perusteet ja löytänyt niistä suuria virheitä. Kävi ilmi, että asianajaja oli unohtanut tarkistaa ChatGPT:n antamat tulokset. ChatGPT oli puhunut hänelle paljon paskaa. Tuomari tuomitsi sekä asianajotoimiston että herra Nieldin vahingonkorvauksiin ja Nieldin sekä jonkun lakiasiaintoimiston vanhemmista osakkaista osallistumaan generatiivisen keinoälyn käyttöä lakiasioissa käsittelevään koulutukseen.

Ja jos palaan takaisin aiheeseen, niin Beckettin Genesis-romaanissa keinoälyolennolla oli tullut olemaan paljon tekemistä Adamin kanssa menneinä aikoina.

Romaanissa mennyt aika saadaan eläväksi, kun Anax hakijana Akatemiaan joutuu käsittelemään vanhoista ääninauhoista purettuja transrikriptioita eli muunnoksia kirjoitettuun muotoon, joissa Adam on mukana. Modernia aika kun on, niin voidaan turvautua myös elävänoloisiin hologrammiesityksiin. Ja kuulustelijat osaavat olla pelottaviakin.

Romaanissa myöskin käsitellään mielestäni mukavasti olemassaolon ja elämän filosofisia kysymyksiä, jos saan käyttää tällaista fraseologiaa. Kirja on kuitenkin parempi kuin fraseologiani. 

Ottaen huomioon sen, kuinka suuri osa romaanista on kuulustelijoiden ja Anaksimandroksen välistä vuorovaikutusta, jossa käsitellään todistusaineistoa menneistä tapahtumista, niin kirja oli kannaltani vallan vetävä. Sikäli sääli, että se sisälsi vain 160 sivua. Ja sääli, että kirjailija on lopettanut romaanien kirjoittamisen.

Ja melko lähellä kirjan loppua juoni onnistui jopa erittäin kunnolla yllättämään minut. En olisi arvannut, vaikka olisi minun kyllä pitänyt älykkäänä olentona. Minulle tapahtui sen johdosta puoliksi samanlainen katharsis kuin mitä olen kokenut aina katsoessani kammottavaa ja niin kovin kiinnostavaa Apua, mikä tauti! (englanniksi "Body Bizarre") -televisio-ohjelmaa. Ohjelmassa seurataan maailman kauheimpia sairauksia ja tiloja, mitä ihmisille on syntynyt ja kehittynyt. Sen yhteen jaksoon liittyen olen kirjoittanut jopa runon. Ohjelma on myös suuresti inspiroinut minua pitkän runoni Job saa vastauksen synnyttämisessä. Bernard Beckettin kirjoittaman romaanin Genesis aiheuttama puolikatharsis on kuitenkin paljon tuota eeppisempi ja syvemmälle ulottuva ja sitä paitsi erityisen hieno siitä syystä, että se oli syntynyt fiktiiviseen teokseen syventymisen seurauksena.

Kirjaesittely: Carlo Rovelli: Valkoiset aukot – horisontin sisällä

Kun olin varannut tämän populaariluonnontieteellisen kirjan kaupunginkirjastoon, niin minulle tuli mieleeni, että olisi ehkä kannattanut mieluummin varata jotain kevyempää lukemista. Minulla oli sattuneista syistä siihen aikaan henkisesti jonkin verran tavallista rankempaa. Toiseksi mieleeni tuli silloin sellainenkin, että tällainen tietokirja voi tiedoiltaan vanhentua muutamassa hetkessä periaatteessa.

Nuorena poikana olin lukenut englantilaisen kosmologin Stephen Hawkingin (1942-2018) mainion vuonna 1988 englanniksi mutta pian sen jälkeen myös suomenkielisenä käännöksenä julkaistun populaaritieteellisen teoksen Ajan lyhyt historia (A Brief History of Time). Se sisälsi vain yhden matemaattisen kaavan: E=mc². Kaava on suomeksi: energia on yhtä kuin massa kertaa valonnopeuden neliö, ja se kertoo, että energian ja massan välillä on yhteys. Kaava on johdettu yleisestä suhteellisuusteoriasta, josta alempana jotain lisää.

Ja nyt vanhana poikana olen lukenut sitten tämän toisen populaariluonnontieteellisen kirjan. Se osoittautui kuitenkin varsin kivaksi lukemiseksi. Se on nimeltään Valkoiset aukot – horisontin sisällä, ja sen kirjoittaja on kvanttigravitaatiota pitemmän aikaa tutkinut teoreettisen fysiikan luonnontieteilijä, italialainen Carlo Rovelli (s. 1956). Alkuteos Buchi bianchi on julkaistu vuonna 2023 ja suomennos on julkaistu viime vuonna 2024.

Tämä tuntui kannaltani jo alussa varsinaiselta hyvän mielen kirjalta. 

Rovelli kertoo siinä, mitä valkoiset aukot ovat, miten ne eroavat mustista aukoista, miten ne eroavat toisistaan ja mitä yhteistä niillä on. Ja kuinka valkoiset aukot syntyvät.

Seuraavassa kirjan esittelyssä annan aina välillä hieman lisätaustoitustakin. 

Hieman yleistä triviaa aluksi:

Vuonna 1905 saksalainen patenttivirkailija Albert Einstein (1879-1955) oli julkaissut käännettä tekevän suppean eli erityisen suhteellisuusteorian. Teoria korvasi newtonilaisen eli klassisen mekaniikan käsityksen muuttumattomasta avaruudesta ja ajasta näiden yhtymäksi, aika-avaruudeksi, ja sisällytti itseensä sähkömagnetismin teorian, sellaisena kuin se Maxwellin yhtälöissä oli esitetty. Niin, ja sen mukaan valonnopeus tyhjiössä on havaitsijan havaitsijan suhteen aina sama. Tätä nopeutta merkitään pienellä kirjaimella c. Sen arvo on 299.792.458 m/s eli 1.079.252.848,8 km/h.

Noin kymmenen vuoden kuluttua edellisestä suuresta julkaisustaan Einstein julkaisi vielä yleisen suhteellisuusteorian, joka ottaa huomioon myös painovoiman. Yleisen suhteellisuusteorian mukaan massa kaareuttaa avaruutta.

Klassinen mekaniikka oli ollut erittäin tarkka ja toimiva tieteellinen teorianmuodostus, mutta se toimii kunnolla vain triviaaleissa olosuhteissa eli ei-relativistisissa nopeuksissa. Tosin triviaaleja olosuhteita on tutkijoillakin edessään sen verran paljon, että suhteellisuusteorian mukaiset varsin monimutkaiset laskelmat ovat usein kuin ampuisi hyttystä norsupyssyllä. Usein yksinkertaisemmat laskut riittävät fysiikassakin.

Vain jokunen viikko yleisen suhteellisuusteorian julkaisemisen jälkeen Einsteinin maanmies, itärintamalla taisteleva Karl Schwarzschild (1873-1916) lähetti hänelle laskemansa ratkaisut Einsteinin kenttäyhtälöihin. Ne kuvaavat gravitaation massan ja energian aiheuttamana aika-avaruuden kaareutumana, ja tarkalleen ottaen kenttäyhtälöt ilmaisevat yhteyden avaruuden geometrian ja siellä olevan massan ja energian välillä.

Lähetettyään laskelmansa Einsteinille Schwarzschild jatkoi taistelemista. Valitettavasti hän piakkoin kaatui. Sellaista se on.

Hieman lisää triviaa tässä välissä. Seuraavia asioita ei pahemmin käsitellä Rovellin kirjassa.

Patenttitoimistossa työskenteleminen jonkin aikaa oli ollut Albert Einsteinille vain leipähomma, koska jostakin sitä piti saada rahaa elääkseen. Ja hän sai kyllä töistään sitten maailmanmaineen.

Vuonna 1923 Albert Einstein matkusti Ruotsiin vastaanottamaan Nobelin palkintoa valosähköisen ilmiön selittämisestä. Hän ei saanut palkintoaan yleisestä suhteellisuusteoriasta, koska Alfred Nobelin testamentin tiukan tulkinnan mukaan kyseessä ei ollut varsinaisesti keksintö. Sekä Saksa että Sveitsi halusivat esittää Einsteinin palkinnonannon valmisteluissa oman maansa kansalaisena, mutta noloa kyllä, kävi sitten ilmi, että palkinnonsaaja oli luopunut Saksan kansalaisuudesta vuonna 1896. Einstein ei ollut tuolloin halunnut liittyä asevoimiin, ja irrottamalla itsensä synnyinkansalaisuudestaan hän pääsi siitä hommasta jo etukäteen eroon.

Einstein päätyi lopulta vuonna 1930 Yhdysvaltoihin. Kaikki olivat innoissaan, ja hyvä että eivät kultatuolissa kantaneet.

Hitler kansallissosialistisine puolueineen suoritti vallankaappauksen Saksassa vuonna 1933. Einsteinilla ei ollut tämän johdosta menemistä sinne takaisin. Mutta Yhdysvalloissa elämä sujui.

Einstein ei muuten edes ollut virallisesti, siis juutalaisen seurakunnan kannalta, juutalainen mies, koska luonnontiede oli saanut hänet hylkimään jo nuorena uskonnollisia selitysmalleja, ja siksi hän oli kieltäytynyt osallistumasta bar mitsvaan, juutalaisen nuoren miehen aikuistumisriittiin. Natseja tämä ei toki olisi estänyt pistämästä häntä keskitysleirille tai tuhoamasta häntä.

Jos ketään vielä kiinnostaa, niin Einstein todellakin oli uskonnoton, ja sen laatuista oli hänen "uskonnollisuutensakin". Mies on eräässä kirjeessään lausunut asiaan liittyen seuraavanlaista:

Uskonnollisisista vakaumuksistani lukemanne oli tietysti valhe, jota toistetaan järjestelmällisesti. En usko henkilöityneeseen Jumalaan enkä ole sitä koskaan kieltänyt vaan ilmaissut sen selvästi. Jos sisälläni on jotakin, jota voidaan sanoa uskonnolliseksi, niin se on maailman rakenteen rajaton ihailu sellaisena kuin luonnontiede pystyy sen paljastamaan.

Albert Einsteinin mielestä juutalaiset eivät myöskään olleet Jumalan valittu kansa.

Noin sata vuotta sitten oli siis muodostettu yleinen suhteellisuusteoria. Suurin piirtein samoihin aikoihin näin myöhäisen ajan vinkkelistä katsottuna muodostettiin toinen varsin merkittävä teoria, kvanttifysiikka, jota aluksi kutsuttiin kvanttimekaniikaksi. Kvanttifysiikan mukaan alkeishiukkasella on paitsi hiukkasen, niin myöskin aallon ominaisuuksia. Tässä on kyse siitä, että makroskooppisessa maailmassa, jossa me apinat joudumme elämään, koejärjestelyissä nämä atomaariset ilmiöt näyttäytyvät meille joko aaltoina tai hiukkasina, vaikka ne ovat tavallaan molempia.

Perinteisessä Newtonin mekaniikassa fysiikan syy-seuraus-suhde oli käsitetty ehdottomaksi: jos tunnettiin kaikki kappaleeseen vaikuttavat voimat, niin voitiin ainakin periaatteessa laskea sen liike täydellisesti. Kvanttifysiikka räjäytti tämän maailmankuvan palasiksi sikäli, että sen mukaan fysikaalisen maailman kausaliteetti on tilastollinen, eli se koskee vain yksittäistapahtumien tarpeeksi suurta joukkoa, ei yksittäistapahtumaa sinänsä. Radioaktiivisuus käy jonkinlaisesta esimerkistä: me tiedämme, että tietyssä ajassa tietty määrä atomiytimiä hajoaa, mutta on periaatteessakin mahdotonta laskea, että mikä niistä kulloinkin hajoaa.

On tietysti mahdollista, että maailmankaikkeudessa "todellisuudessa" kausaliteetti on oikeasti ehdoton, mutta sellaiselle näkemykselle ei empiria sinänsä anna tukea. Nyt joudumme elämään epätäydellisen kausaliteetin kanssa, kun käsittelemme fysiikan ilmiöitä. Makroskooppisia ilmiöitä tutkiessa kuitenkaan harvemmin tarvitaan kvanttifysikaalisten ilmiöiden huomioon ottamista.

Kvanttifysiikan keksiminen on tuottanut myöskin kvanttimystiikkaa. Eräät ovat ajatelleet, että siihen liittyvän Heisenbergin epätarkkuusperiaatteen ahtaissa rajoissa maailmassa näkyy hengen vaikutus. Toiset taas yhdistävät kvanttifysiikan aaltohiukkasdualismin kiinalaiseen filosofis-uskonnolliseen käsitteeseen dao.

Yleinen suhteellisuusteoria ja kvanttifysiikka ovat joka tapauksessa modernin fysiikan kaksi peruspilaria ja ihan ilman mystiikkaa. Ne vaikuttavat kummatkin pätevän omalla sovellutusalueellaan. Kvanttifysiikka siis kuvaa atomaaristen ilmiöiden tasolla tapahtumista täydellisesti. Suhteellisuusteoria taas makroskooppisten ilmiöiden tasolla.

Ihmisen voi sanoa olevan jonkinlainen kulttuuria luova, säilyttävä ja välittävä suhteellisen älykäs ihmisapinalaji. Lajinimi on homo sapiens, joka tarkoittaa viisasta tai tietävää ihmistä. Silti on käynyt ilmi, että maailmankaikkeus näyttää toimivan sellaisilla tavoilla, jotka eivät ole kovin järjenmukaisia tämän apinalajin yksilöiden maalaisjärjen kannalta. Mutta sille me emme mitään voi.

Werner Heisenberg on muistellut kvanttifysiikan nk. kööpenhaminalaisen tulkinnan kehitystyötä (Fysiikka ja filosofia, v. 1958) näin.

Muistan Bohrin kanssa käydyn pitkälle yöhön jatkuneen ja lähes epätoivoiseen asetelmaan päätyneen monituntisen keskustelun. Mentyäni istuntomme jälkeen yksin kävelylle läheiseen puistoon toistelin itsekseni yhä uudestaan samaa kysymystä: "Voiko luonto olla todella niin järjetön kuin mitä nämä atomikokeet antavat ymmärtää?"

Kyllä se voi olla, sanokaa minun sanoneen.

Itse asiassa Heisenberg saattoi olla vähällä joutua 1930-luvulla vaikeuksiin kansallissosialistisessa Saksassa, koska modernia fysiikkaa pidettiin natsipuolueessa "epäarjalaisena". Siellä oli silloin valloillaan "saksalaisen fysiikan" liike. Fyysikkoa nimiteltiin "valkoiseksi juutalaiseksi", jolla nimityksellä tarkoitettiin juutalaisista pitävää "arjalaista". Myöskin ensimmäisen maailmansodan veteraania Ernst Jüngeriä (1895–1998) haukuttiin silloin juutalaisten rakastajaksi. Jünger muuten kirjoitti ensimmäisen maailmansodan päätyttyä muistelmakirjan Teräsmyrskyssä, jota Hitler arvosti. Paljon myöhemmin hän kirjoitti natsipuoluetta allegorisesti arvostelevan romaanin.

Saksalainen fysiikka vastusti modernia fysiikkaa, monimutkaista matematiikkaa, visualisoitavuuden puutetta ja intuition vastaisia teoreettisia tuloksia. Aatemaailman kannattajat olivat modernismia vastustavia romantikoita, jotka halusivat, että kokeet ja intuitio ovat sopusoinnussa keskenään ja fysiikka yksinkertaista ja helposti ymmärrettävää.

Saksalainen fysiikka pidettiin joka tapauksessa Hitlerin Saksassakin poissa valtavirran fysiikan aikakauslehdistä. joten ehkä liike ei sittenkään ollut kauhean laajalti kannatettu maassa tai edes sitä hallitsevassa puolueessa. Ja Werner Heisenbergilla tuli myös olemaan jonkinlainen osa natsi-saksan ydinohjelmassa. Ilmeisesti fysiikan tietty "epäarjalaisuus" sitten jouduttiin lopulta jossain määrin hyväksymään kansallissosialistien hallitseman Saksan korkeilla palleilla. (Vahinko vain, että juutalaiset tiedemiehet oli karkotettu ulkomaille tai tuhottu, joten heistä ei voinut olla apua Saksan ydinohjelmalle.)

Toisen totalitaristisen diktatuurin Neuvostoliiton hallitsevassa kommunistisen puolueen piirissä eli myös samankaltaisia ideologiaan perustuvia tieteenvastaisuuksia. Kyse ei ole pelkästään biologiatiedettä vääristelleestä lysenkolaisuudesta, vaan myöskin siellä monet vastustivat modernia fysiikkaa. Viralliset neuvostoliittolaiset filosofit pitivät tärkeänä, että tiedettä analysoitaisiin dialektisen materialismin kannalta. Neuvostofilosofien mukaan "proletaarisen tieteen" menetelmät ja tavoitteet olivat erilaiset kuin "porvarillisen tieteen".

Saksalainen sosialidemokraattinen teoreetikko ja poliitikko Eduard Bernstein (1850-1932) oli vuonna 1899 ilmestyneessä teoksessaan Die Voraussetzungen des Sozialismus und die Aufgaben der Sozialdemokratie (suomeksi ilmestynyt nimellä Sosialismin edellytykset ja sosialidemokratian tehtävät) kaiken muun ohella todennut, että marxilainen dialektiikka on kuvaileva "teoria" mutta siitä ei ole yhteiskunnallisten ennusteiden perustaksi. Karl Marxilla oli myöskin ollut sokeat pisteensä, vaikka häntä ei voikaan suoraan syyttää kommunistien hallitsemien valtioiden rikoksista.

...Me olemme eläimiä ja sellaisina maailmankaikkeuden uhreja. Lajimme biologisessa evoluutiossa ei ole meidän ja meidän edeltäjiemme selviytymiselle ollut mitään hyötyä siitä, että me ymmärtäisimme luonnostamme tällaiset asiat. Ja siksi niiden ymmärtäminen vaatii jotain isompaa ja vaikeampaa: empiiristä tiedettä ja siihen liittyvän matematiikan osaamista. Vasta ne hallitsemalla me voimme saada ikään kuin riittävän havainnollisen kuvan maailmasta, siinä määrin kuin se on meidän lajillemme mahdollista.

Tosin tiedekään ei kykene kertomaan mitään perimmäisestä todellisuudesta, mutta ei varmaan mikään muukaan inhimillisen kulttuurin asia. Vaikka jotkut kyllä uskovat, että uskomukset kertovat jotain oikeaa todellisuudesta. Olen itse kuitenkin vaatimattomasti sitä mieltä, että suurin piirtein kaikki ihmiset kannattavat melkomoista joukkoa epätosia uskomuksia. Homo sapiens on tarinoita rakastava, kertova ja välittävä eläinlaji, ennen kaikkea.

Sadan vuoden ajan on myös yritetty saada aikaan superyhtenäisteoriaa tai kaiken teoriaa, joka yhdistäisi yleisen suhteellisuusteorian ja kvanttifysiikan, mutta toistaiseksi siinä ei ole onnistuttu. Albert Einstein taisi olla ensimmäinen, joka tällaista yritti.

Ja palataan sitten Carlo Rovellin tietokirjaan ja aikaisemmin mainitsemani Karl Schwarzschildin panokseen. Tämän laskelmat kertoivat, mitä tapahtuu, kun tietynkokoisesta auringosta loppuu polttoaine eli vety. Se romahtaa alkutekijöihinsä, eli siitä tulee musta aukko. Älyttömän kokoinen aurinko pienenee tässä prosessissa suhteettoman pieneksi köntäksi erittäin tiivistä tavaraa.

Painovoiman tavaton suuruus aiheuttaa myös sen, että alkeishiukkaset hajoavat lopulta kvarkeiksi. Tämä selittää sen, miten on mahdollista se, että suurikokoinen aurinko voi romahtaa erittäin pieneen tilaan.

Mustaa aukkoa ympäröivää rajaa, jonka takaa pakeneminen on mahdotonta, kutsutaan tapahtumahorisontiksi. Mustan aukon painovoima on jopa niin voimakas, ettei edes valo voi paeta sen tapahtumahorisontin sisältä, mikä on jo melko hyvin. Tapahtumahorisontin koko taas riippuu mustan aukon massasta.

Tapahtumahorisontin säde on saanut muuten nimensä Karl Schwarzschildin mukaan, jos ketään kiinnostaa.

Einsteinista ei ilmeisesti ollut kovin mukavaa, että laskelmat näyttivät kertovan, että tällaista voisi tapahtua tähdelle. Se kuulosti hänestä vähemmän mielenkiintoiselta asialta.

Einstein myöskin muuten hylki kvanttifysiikan tuomaa uutta kuvaa maailmasta, koska se ei antanut hänestä tarpeeksi täydellistä kuvaa siitä. "Jumala ei heitä noppaa", oli hänen kantansa asiaan. Sadan vuoden tutkinnan perusteella voisi kyllä jo sanoa, että tässä asiassa Einstein oli väärässä. Hänen nauttimansa – sinänsä ansioista ansaittu – arvonanto fyysikoiden ja tähtitieteilijöiden piirissä on siten voinut suunnata tutkimuksia väärillekin urille. Täytyy muistaa, että me olemme apinoita emmekä voi tarkastella maailmankaikkeutta täydellisin silmin sen ulkopuolelta. Jokainen voi erehtyä, myös suuri tieteellinen nero.

Carlo Rovelli kertoo tietokirjassaan, että yleinen suhteellisuusteoria pätee varsin pitkälle, kun kuvataan sitä, kuinka musta aukko muodostuu ja miten se siitä eteenpäin kehittyy. Populaaritieteellinen tekstinsä soljuu mukavasti, ja nähdäkseni tavallisen luonnontieteistä kiinnostuneen ihmisen pystymetsästä kannalta hän selittää vaikeat asiat riittävän selkeästi.

Olin ilahtunut siitä, miten mukava kirjaa oli lukea.

Kuten annoin ymmärtää, niin tietyllä tavalla kvanttifysiikka ja suhteellisuusteoria ovat ristiriidassa toistensa kanssa. Mutta lopulta mustien aukkojen tutkimisessa joudutaan kaivamaan kuitenkin naftaliinista kvanttifysiikka, kun yleinen suhteellisuusteoria ei enää päde.

Fysiikassa puhutaan singulariteetista. Kun mustan aukon rakennetta lasketaan, niin saadaan lopulta järjettömiä tuloksia, joissa on mukana ääretön. Matematiikan ulkopuolella periaatteessa mikään ei voi olla ääretön. Sellainen tulos merkitsee fysiikassa sitä, että jotain on pahasti pielessä, ja ääretön-termiä käytetäänkin silloin, kun normilaskenta ei enää päde.

Kun mustien aukkojen kuvaamisessa suhteellisuusteorian rahkeet loppuvat, niin silloin on kyse kvantti-ilmiöistä. Mustan aukon sisällä tilan geometria on erittäin pahasti vääristynyt, ja jossain vaiheessa "aukko" on pienentynyt siinä määrin pillimäiseksi, että ne alkavat vaikuttaa tapahtumiseen.

Rovelli on sisällyttänyt kirjaansa useita havainnollisia piirroksia, joista lukija näkee, miten musta aukko kehittyy ajan myötä.

Valkoinen aukko on eräässä mielessä mustan aukon vastakohta. Musta aukko rohmuaa ympäriltään ainetta sisuksiinsa hirveällä voimalla. Valkoinen aukko taas sylkee sitä pois. Carlo Rovelli osaa kertoa tavalliselle lukijalle sen, että mistä syystä tämä tilanne on syntynyt.

Vielä ei ole kuitenkaan havaittu valkoisia aukkoja. Tosin mustia aukkojakin on kyetty havaitsemaan vasta jokusen harvan vuoden ajan.

Alussa mainitsemassani Stephen Hawkingin kirjassa taidettiin mainita myös entropia. Entropia on sitä, että suljetussa järjestelmässä käyttökelpoisen energia määrä pienenee. Esimerkkinä mainitsen, että asuttamamme planeetta Maa ei ole kokonaan suljettu järjestelmä, koska aurinko syöttää tänne jatkuvasti käyttökelpoista energiaa. Sen ansiosta entropia voi pienentyä paikallisesti, ja tämä mahdollistaa tuntemamme elämän. Mutta samalla kun entropia pienenee täällä paikallisesti, niin kokonaisuutena silti entropia lisääntyy myös täällä.

Entropian lisääntymisen suunta on ilmeisesti sama kuin ajan suunta.

Carlo Rovelli taas lähestyy kysymystä entropiasta ja ajan suunnasta esittämällä analogian tasapainosta. Maailmankaikkeus pyrkii kohti tasapainoa.

Asiaan liittyy toki sellainenkin mielenkiintoinen asia, että painovoima hidastaa aikaa. Meidän näkökulmastamme musta aukko tekee tekosiaan hyvin hitaasti.  Mutta mustan aukon mielettömän supermassiivisessa painovoimakentässä kaikki tapahtuu meidän oman aikamme tapaan normaalin ajan mukaisesti, mutta muutamien mustan aukon hetkien aikana ulkopuolella oleva osa maailmankaikkeutta on voinut vanheta miljardeja vuosia. Jos voisi käväistä ihan vain pikaisesti lähellä mustan aukon tapahtumahorisonttia, niin takaisin Maapallolle päästyä voisi havaita monen asian muuttuneen. Melko kätevää!

Carlo Rovelli on yhdysvaltalaisen fyysikon Lee Smolinin (s. 1955) kanssa vuonna 1988 saanut kehitetyksi teorian silmukkakvanttipainovoimasta. Sen on tarkoitus olla hyvä yritys yhdistää yleinen suhteellisuusteoria ja kvanttifysiikka. Kuusi ja puoli vuotta sitten oli Tähdet ja avaruus -lehdessä julkaistu aihetta käsittelevä populaaritieteellinen artikkeli Silmukkakvanttipainovoima otti askeleen kohti mustan aukon selitystä. Ehkä tässä on jotain perääkin. Englanninkielisestä Wikipediasta taas löytyy piiitkä artikkeli samasta aiheesta otsikolla Loop quantum gravity. Sivun alussa on kuitenkin virallinen varoitus siitä, että teksti on liiallisessa määrin tekninen tavallisen lukijan kannalta. Ja toivomus siitä, että artikkelin laatua parannettaisiin.

Transistorit muuten perustuvat kvanttifysiikkaan ja ydinvoima, ydinaseet ja GPS-paikannuksen toiminta yleisen suhteellisuusteorian huomioonottamiseen.

Mutta jos palaan ihan lopuksi takaisin vielä entropiaan. Ainakin minusta on lohdullista ajatella, että maailmankaikkeus päättyy lopulta, silmittömän pitkien aikojen kuluttua kuitenkin vasta, lämpökuolemaan. Lämpötilaeroja ei tässä erittäin kaukaisessa tulevaisuudessa enää ole. Mitään ei oikeastaan voi enää tapahtua.

Entropia syö lopulta kaiken. Carlo Rovelli toteaa kirjassaan, että me ja muut eläimet olemme tässä suhteessa samanarvoisia ja samassa tilanteessa ja sama kohtalo odottaa meitä kaikkia. 

Lisätäkseni pökköä pesään, niin olen myöskin tavannut ajatella, että asuttamaltamme planeetalta loppuvat lopulta uusiutumattomat raaka-aineet. Emmekä me koskaan kykene ulottumaan omaa aurinkokuntaamme kauemmaksi. (Tällaisesta tulevaisuudenkuvasta on muuten Hannu Rajaniemi kirjoittanut mainion kolmiosaisen Kvanttivaras-tieteistarinan.)

Taannumme lopulta lähemmäksi kivikauden elämäntapoja. Ja lopulta tänne tulee kuuma, melko pitkän ajan kuluttua. Meidän lajimme ei ole silloin enää aikoihin ollut olemassa. Aurinko paisuu pikku hiljaa punaiseksi jättiläiseksi ja nielaisee Maapallon. Ja jo kauan ennen sitä kaikki elämä on kuollut täällä jo lämpöhalvaukseen.

Lisäksi jo kauan ennen maailmankaikkeuden lämpökuolemaa maailmankaikkeutemme laajenemisesta huolta pitävä pimeä energia erottaa galaksit toisistaan, ja sitten tähdet toisistaan. Lopulta ei edes periaatteessa ole mahdollista matkata enää toisiin aurinkokuntiin.

(Carlo Rovelli ei ole kuitenkaan esityksessään näin masentava kuin minä, jos sitä pelkäät. Tämä on minua, ei häntä.)

Uskonnoton uskontoni mahdottoman lyhyesti

Maailma on vankila.

I PS. Ja sama toisella kielellä, joka on eräänlainen yksinkertainen versio romaanisista kielistä.

II PS.:

Koska edellinen julkaisemani blogimerkintä oli ollut suhteellisen pitkä ja merkityksellinen, niin nyt voikin julkaista tällaisen suhteettoman lyhyen ja merkityksettömän.

Mutta ensi viikon tiistaina tulen julkaisemaan melko pitkän ja erittäin merkityksellisen merkinnän, joka on periaatteessa tietokirjaesittely. Se saattaa joidenkin lukijoiden kannalta olla myös masentava, koska lisäilen siihen omiani. Silti se saattaa innostaa joitakin sellaisia ihmisiä, joille luonnontieteet merkitsevät jotakin.

Tässähän olisi tilaa lässyttää vaikka kilometrikaupalla, mutta nyt en viitsi.

Kanadan terveydenhuolto

Ennen wanhaan tapasin ajatella, että Kanada on hyvä maa. Tämä johtui siitä, että tykkäsin 1990-luvulla televisiosta tulleesta Chicagon ratsupoliisi -tv-sarjasta. Ja onhan Kanada hyvä maa.

Kanada myöskin muistuttaa ilmastollisesti jossain määrin Suomea, vaikkakin se on pinta-alaltaan käsittämättömän paljon meidän maatamme laajempi.

Kanadassa pidetään nyt parlamenttivaalit. Olin ennen viime vuoden 2024 joulua ennustanut, että Kanadan pääministeri, Liberaalisen puolueen kultapoika Justin Trudeau (s. 1971) näyttää olevan menettämässä pääministerinpallinsa.

Kanadan Liberaaliselle puolueelle valittiin sitten melko pian uusi puheenjohtaja nimeltään Mark Carney (s. 1965), josta tuli samalla maan uusi pääministeri mutta joka, vaikka ei olekaan yhtä valovoimainen tähti kuin edeltäjänsä oli ollut, hoitanee homman ihan hyvin kotiin.

Pääministeri Carney päätti, että pidetään ennenaikaiset parlamenttivaalit. Trudeaun kompuroitua viimeisinä aikoinaan pääministerinä varsin rankasti oli näyttänyt siltä, että Konservatiivinen puolue tulee saamaan vaaleissa murskavoiton. Mutta etelänaapurin presidentin muodostama ja Kanadaan kohdistama uhkailu satoi kuitenkin uuden pääministerin ja hänen puolueensa laariin, koska tämä oli osannut panna lujan lujaa vastaan. Niin se käy. Ja nyt Liberaalinen puolue on se, joka saanee murskavoiton vaaleissa.

Mutta tämä riittää Kanadan poliittisesta järjestelmästä.

Minun piti oikeasti puhua Kanadan terveydenhuoltojärjestelmästä. Seuraava esitykseni perustuu ennen kaikkea englanninkielisen Kanada-oppaan sisältämään tietoon, joka löytyy oppaan sivulta Social Issues.

Siellä sanotaan, että Kanada on Yhdysvaltoja edistyksellisempi maa, mutta ei pidä luulla, että se olisi kaikissa asioissa yhteiskunnallisesti edistyksellinen.

Milloin tahansa kanadalaisilta kysytään mielipidetiedusteluissa sitä, että mistä he ovat kanadalaisina eniten ylpeitä, he vastaavat, että heidän terveydenhuoltojärjestelmästään.

Se alkoi 1960-luvulla, jolloin Kanadan provinsseissa alettiin rakennella jonkinlaisia julkisen terveydenhuollon järjestelmiä.

Vuonna 1984 Kanadan liittovaltion hallitus sääti sitten lain nimeltään the Canada Health Act, joka pakotti provinssien säätämät julkiset sairausvakuutukset noudattamaan tiettyjä standardeja mitä tuli niiden kattavuuteen, ja samalla kielsivät ottamasta maksua lääketieteellisesti välttämättömistä palveluista. Tänä päivänä kaikilla kanadalaisilla on kattava julkinen terveysvakuutus, jota ylläpitävät paikalliset provinssihallinnot ja jota kuitenkin rahoittaa osaltaan myös Kanadan liittovaltio. Ja ilmeisesti territorioitten asukkaitten terveysvakuutuksista on suoraan vastuussa liittovaltion hallinto.

Provinssihallinnot nykyään melko yleisesti ylläpitävät Kanadassa useimpia sairaaloita ja klinikoita, ja lääkärit ja kirurgit niissä laskuttavat asukkaille tarjoamistaan palveluista kutakin provinssia. Tätä nykyä Kanadassa on olemassa vain harvoja yksityisesti toimivia sairaaloita ja klinikoita.

Kanadan julkinen terveydenhuolto on yksi maailman avokätisimmistä mutta samalla myös varsin kallis ylläpitää. Joissakin provinsseissa on heikennetty sairausvakuutuksen kattavuutta taloudellisista syistä, ja kanadalaiset joskus ostavat itselleen ja perheilleen yksityisiltä markkinoilta lisävakuutuksia. Tällainen vakuutus saattaa koskea esim. hammashoitoa. Jonkinlaisen lisävakuutuksen työntekijät kuitenkin yleensä saavat työnantajaltaan.

Kuitenkaan Kanadan lain mukaan yksityisellä sairausvakuutuksella ei voida kattaa sellaisia terveyspalveluita, jotka ovat julkisen terveysvakuutuksen piirissä.

Maassa poliittisen kentän niin oikealla kuin vasemmalla laidalla voidaan arvostella kanadalaista terveysvakuutusjärjestelmää, mutta suurelle kanadalaiselle yleisölle status quo, olemassaoleva tilanne, on lähes pyhä, ja siksi poliitikot Kanadassa harvemmin ehdottavat sairausvakuutusjärjestelmään mitään dramaattisempia uudistuksia tai muutoksia.

Ilmeisesti Kanadassa julkinen terveydenhuolto on tarjolla ilmaisena ainoastaan maan kansalaisille sekä liittovaltion lain tarkoittamille pysyville asukkaille.

PS.:

Wanhasta Kanada-kuumeestani huolimatta olen viimeksi kuluneina vuosina kuitenkin henkisesti kiinnittynyt yhä enemmän Australiaan, vaikka maa on täynnänsä vaarallisia eläinlajeja. Australia on tässä maailmassa myöskin ainoa maa, joka on samalla myös manner.

Kiinnittymiseni Australiaan johtuu mitä ilmeisimmin siitä, että olen tykännyt melko ahkerasti lukea Australian yleisradioyhtiön ABC:n sivuja. Lyhenne tulee ilmaisusta Australian Broadcasting Corporation. Tuohon linkittämältäni sivuston etusivulta toki löytyy myös kivoja uutisasioita, ja lisäksi voi käydä katsastamassa sivuston varsinaisen uutisosaston. Australiassakin on näköjään paraikaa meneillään liittovaltion parlamenttivaalit.

En kuitenkaan haluaisi matkustaa koskaan Australiassa käymään. Koska se sijaitsee liian kaukana. Hätätilanteessa voisin käväistä Virossa.

Tykkään lukea ABC:n nettisivuja englanniksi, koska en osaa indonesiaa, tok pisiniä enkä mandariinikiinaa.

Vain masentuneet ovat realisteja

Hyväksyn sen ajatuksen, että oikeastaan vain masentuneet ihmiset ovat realisteja.

Masentunut kun näkee maailman sellaisena kuin se on, ei sellaisena kuin hän haluaisi sen olevan.

Tämä tosin varmaankin pätee vain lievästi masentuneisiin ihmisiin.

Ihminen kuitenkin tarvitsee optimismia voidakseen elää. Tämä on hävytöntä, sillä masentuneina meillä olisi paremmat mahdollisuudet selvittää, millainen maailmankaikkeus todella on.

On keksitty aine, jota nauttimalla saa humalan ilman päihteen haittavaikutuksia

Hemel Hempstead on noin 102.000 asukkaan kaupunki Kaakkois-Englannissa. Se kuuluu suur-Lontoon alueeseen ja sijaitsee Lontoon keskustan luoteispuolella.

David Nutt on siellä sijaitsevan GABA Labs -nimisen yrityksen tutkimusjohtaja. Hän oli nostattanut brittilässä kohun lausumalla, että ratsastus on satatuhatta kertaa vaarallisempaa kuin ekstaasihuumeen käyttö. Alcarelle on Nuttin kehittelemä vaihtoehto etyylialkoholille eli etanolille, sille alkoholin muodolle, jolla ihmiskunta on humalluttanut itseään ainakin viimeisten 10.000 vuoden ajan. Alcarelle on yrityksen mainostuksen mukaan sellainen alkoholin muoto, joka ei aiheuta terveyshaittoja mutta kohottaa silti mielialaa.

Jos ketään kiinnostaa, niin ennen tätä ihmiset tavallisessa elämässään ovat kohdanneet ennen kaikkea kolmenlaisia alkoholeja: etyylialkoholia, (vielä tätäkin myrkyllisempää) metyylialkoholia ja isopropanolia, jota taas käytetään mm. desinfiointi- ja jäänestoaineisiin sekä liottimena. Erilaisia alkoholeja on olemassa kuitenkin melkoinen liuta näiden lisäksi.

"Tavallisessa" alkoholimolekyylissä, puhun nyt etanolista, on kaksi hiiliatomia, yksi vetyatomi ja yksi happiatomi. Kyseessä on varsin pieni molekyyli. Alcarelle-molekyyli on kuitenkin suurikokoisempi. Siksi alcarelle kiinnittyy aivoissa vain ja ainoastaan GABA-reseptoreihin. Jos ketään kiinnostaa, niin GABA eli gamma-aminovoihappo on tärkein aivojen ja muun keskushermoston hermosolujen toimintaa jarruttava välittäjäaine. GABA:n välittämä viesti on luonteeltaan inhibitorinen eli vaimentava tai lamaava: GABA välittää hermosolulle käskyn vähentää toimintaa tai lopettaa toimintansa. Yksittäisissä neuroneissa GABA:n vaikutus voi olla myös kiihdyttävä.

Alcarelle myöskin kiinnittyy ainoastaan kahteen aivojen kaiken kaikkiaan 15:stä erilaisesta GABA-reseptorista. Vaikutus on näin varsin kohdennettu. Ja koska alcarelle kiinnittyy näihin reseptoreihin, niin ainetta nauttineesta henkilöstä tulee vähitellen rennompi, leppoisampi ja seurallisempi. Alcarellen ei kuitenkaan pitäisi aiheuttaa krapulaa. Aineesta ei myöskään voi saada yliannostusta, koska sen vaikutus GABA-reseptoreihin ei tehostu tietyn pisteen yli.

Alcarellen vaikutus aivoissa kestää ainoastaan runsaat puoli tuntia. Vaikka sitä joisi litrakaupalla, niin juoja ei menetä tajuntaansa, eikä myöskään kuole, nykyisen tiedon mukaan.

Alcarellen pitäisi siis aiheuttaa rentoutuneisuutta, seurallisuutta ja puheliaisuutta ilman alkoholin (tai muun huumeen) haittavaikutuksia. Myöskin aineen käyttäjällä riski riippuvuuden syntymiselle on minimaalinen, sanovat.

Toivottavasti alcarelle ei myöskään sitten aiheuta alkoholin tapaan väkivaltaisuutta. Jos se ei aiheuta, niin aine saattaa olla melko hyvä. Ja jos se ei aiheuta kognitiivisten kykyjen väliaikaista heikentymistä, kuten runsas kannabiksen käyttö, niin se on sitten vielä parempi.

Aineen turvallisuutta ilmeisesti tutkitaan paraikaa. Ensin eläimillä, ja sitten ihmisillä. Toivottavasti alcarelle tulee sitten lunastamaan lupauksensa.

GABA Labsin sivuilla kerrotaan, että alcarelle juuri tänä vuoden 2024 kesänä alkaa käydä läpi (pitkällistä) hyväksymisprosessiaan Yhdysvaltain markkinoille. Firma odottaa markkinoiden Yhdysvalloissa avautuvan aikaisintaan vuonna 2026 tai vasta seuraavana vuonna, ja täydellistä hyväksyntää markkinoita odotellaan vuonna 2027.

Voidaan sitten kenties nähdä se Suomessakin. Katajainen kansa saa nähdä kummia!

Voi tietysti kysyä, että onko krapulan puuttuminen aineen nauttimisen jälkeisenä aikana sitten hyvän aineen merkki. Sillä mitä tulee tavalliseen etyylialkoholiin, niin ihmiskunta olisi luultavasti jo juonut itsensä sillä kuoliaaksi, jos sen nauttiminen ei aiheuttaisi melko yleisesti krapulaa. Olen tavannutkin aina sanoa: "Krapula on Jumalan luoma sairaus."

Törmäsin alcarelle-kysymykseen tänä Jeesuksen vuonna 2024 alettuani katsoa Ylen Areenasta Alkoholikokeilu-nimistä dokumenttisarjaa. En tiedä, tehdäänkö ohjelmasta useampiakin kausia, mutta joka tapauksessa sen ensimmäisen kauden kolmannesta jaksosta löysin tämän jännittävän aiheen.

PS. Aiheeseen liittyen, viime vuoden 2023 heinäkuun lopulla oli myös Fortune-julkaisun "Well"-osastossa julkaistu tämä viehättävä mutta valitettavan lyhyeksi jäänyt artikkeli aiheesta: All of the buzz: A new breakthrough in liquor tech could be the key to avoiding hangovers altogether.

"Kansakunta on kuviteltu yhteisö", ja niin ovat monet muutkin yhteisöt

Ylellä sanotaan taas tällaista:

Yhdysvaltalaisen nationalismin tutkijan Benedict Andersonin mukaan kansakunta on kuviteltu ihmisyhteisö. Toisin kuin esimerkiksi perhe, työyhteisö tai koululuokka, kansakunta ei perustu päivittäiseen kanssakäymiseen, henkilökohtaisiin siteisiin tai yhteisön jäsenten tuntemiseen. Kansa pysyy koossa vain siksi, että ihmiset uskovat sen olevan olemassa.

Kansakunnassa – kuten muissakin kuvitelluissa yhteisöissä – on niin paljon jäseniä, ettei kohtaaminen kasvokkain ole mahdollista. Kansa on olemassa vain, jos ihmiset samaistavat itsensä siihen tunnetasolla.

Tottahan tuo on. Esim. kaikki eduskuntapuolueet ovat kuviteltuja yhteisöjä, koska yhdenkään eduskuntapuolueen jäsenet eivät tunne kaikkia muita puolueensa jäseniä henkilökohtaisesti. Vihreät, Perussuomalaiset, Vasemmistoliitto, Kokoomus, Sosialidemokraatit, Keskusta, Ruotsalaiset, Kristillisdemokraatit, Liike Nyt. Unohtuiko jokin?

Vapaan kristillisyyden piirissä usein on pidettykin parhaana, että paikallisseurakunnassa on korkeintaan noin 200 jäsentä. Tällaiset seurakunnat ovatkin sitten olemassa ihan oikeasti.

Samoin kuin jotkut eduskunnan ulkopuoliset pienpuolueet.

Ahvenanmaalaisetkaan tai saamelaiset taas eivät ole sen enempää yhteisö kuin kansakaan. Kumpiakin on aivan liian paljon tähän. Tuskin färsaarelaisetkaan. Tai ojibwat taikka Grönlannin eskimot.

Kaikki nämä ovat siis kuvitteellisia yhteisöjä, ja on jokaisen oman harkinnan varassa ajatella, että ovatko ne oikeasti tosiolevia vaiko kokonaan mielikuvitusta, tai jotain siltä väliltä.

Nykyihmislaji eroaakin kaikista muista tunnetuista ihmislajeista siinä, että ihminen kykenee tällä tavalla muodostamaan kuvitteellisia yhteisöjä. Niitä yhdistää ainoastaan jokin yhteinen idea tai "suuri kertomus". Perusta kyvyllemme keksiä kuvitteellisia asioita ja uskoa niiden olemassaoloon syntyi lajimme DNA:han noin 70.000 vuotta sitten lajimme kärsiessä nk. pullonkaulailmiöstä, jolloin lajimme yksilömäärä oli todella vähäinen ja olimme kuolla sukupuuttoon. Murtauduimme seuraavaksi ulos Afrikan mantereelta ja kilpailimme tämän jälkeen neandertalinihmiset ja melkein jokaisen Australian suurista maaeläimistä sukupuuttoon.

Ylempänä siteeraamani tekstin kirjoittaja, sosiaalipolitiikan professori Heikki Hiilamo on myös mahdollisesti äänestänyt Suomen, joka on tällainen kuvitteellinen yhteisö, presidentinvaaleissa. Ehkä aikaisemmin eduskuntavaaleissakin.

Perikato-elokuva tulisi filmata uudelleen rodullisesti monimuotoisena

Yhdellä tunnetuhkolla keskustelupalstalla oli lausuttu, että Perikato on yksi niistä elokuvista, jotka pitäisi ehdottomasti tehdä uudelleen siten, että Hitler ja natsi-Saksan muu johtoporras olisi roolitettu neekereillä. Lausuja oli lausunut siihen liittyen vielä: "Olisi mielenkiintoista seurata millaisia reaktioita tämä herättäisi. Vanha versiohan on tylsästi vitivalkoinen."

Kyllähän tuo toisi rodullista monimuotoisuutta elokuvaan. Ja nykyäänhän sillä ei ole väliä, että onko historiallisissa elokuvissa ja tv-sarjoissa kaikki rodulliset yksityiskohdat ihan oikein.

Tokaisu alkoholismista, hankalasta huumeongelmasta

Oletko nauttinut koskaan alkoholia? Jos olet, edes yhden kerran, otit tietoisen riskin alkoholismista. Et voi väittää, ettet muka tiennyt riskeistä.

Entä haluaisitko sinä olla sellaisen bussikuskin kyydissä, joka on joskus elämänsä aikana nauttinut alkoholia?

Äärivasemmistolainen väestön vaihtumattomuusteoria

Tässä on keksimäni äärivasemmistolainen väestön vaihtumattomuusteoria:

Siinä ei ole mitään pahaa, että valkoiset saivat laajan nautintaoikeuden Pohjois-Amerikan alueisiin.

Jos aluetta nykyisin asuttavien ihmisten DNA:n ja fenotyypin perusteella väitetään, että väestö on erittäin pitkälle vaihtunut alueella viimeksi kuluneiden vuosisatojen aikana, niin väite on väärä, koska sen ovat esittäneet vääränlaiset ihmiset.

Ja toiseksi, kaikki jalkansa Amerikan mantereelle asti saaneet ovat joka tapauksessa alueen alkuperäisasukkaita. Muun väittäminen on rasismia.

Jos alueella on aikaisemmin asunut ihmisiä, joilla oli nautintaoikeus maihin, niin se ei tarkoita sitä, että sellainen jatkuu ikuisesti. On itsekästä pitää itsellään kaikki hedelmälliset maat.

Rajat ovat pelkkiä ihmisten luomia keksintöjä eli sosiaalinen konstruktio. Aivan kuten "rotukin". "Valkoiset" ovat yhtä paljon Amerikan alkuperäisasukkaita kuin Amerikan "alkuperäisasukkaatkin".

Jos "valkoisilla" "maahanmuuttajilla" – eri(llisiä) maita ei ole – on erilaiset tavat, eri kieli, eri uskonto, erilainen kulttuuri, eri yhteiskunnalliset instituutiot ja erilaiset arvot, niin se ei tarkoita, että he ovat väärässä. Tätä kutsutaan monikulttuurisuudeksi.

Tätä tässä esitettyä näkemystä vastustavat ihmiset ovat salaliittoteoriaa väestönvaihdosta kannattavia äärioikeistolaisia, joten heidän mielipiteillään ei tarvitse eikä oikeastaan saakaan olla väliä. Äärioikeistolaiset myös perustelevat väestönvaihtoteoriallaan väkivaltaa.

Väestönvaihdon estäminen tai peruuttaminen ovat molemmat Amerikan "alkuperäisasukkaiden" ylivallan puolustamista.

Kaihini on nyt päihitetty

Olen syntynyt vuonna 1970. Kaihini oli alkanut siinä määrin suhteellisen nuoressa iässä, että pelkään olevani tilastoharvinaisuus. Vuonna 2021 olin alkanut jo selvästi huomata, että se haittaa näköä. Vasemmassa silmässäni alkoi näkyä selvää sumuisuutta.

Siitä ei ole kuin vähän yli puoli vuotta, kun olin julkaissut tässä blogissani merkinnän Harmaakaihini ottaa minua päähän.

Harrastan paljon sellaista, mihin tarvitsee hyvää näköä. Kirjoittelen tekstejä, olen tavannut lukea kirjallisuutta, olen lukenut paljon kaikenlaista WWW:ssä, olen harrastanut keinokieliä, olen tavannut auttaa ihmisiä tietoteknisissä ongelmissa.

Olin lopulta silmieni vuoksi joutunut lopettamaan kokonaan kirjallisuuden lukemisen, jopa E-kirjojen.

Rasittavaa.

Lopulta en sitten enää kestänyt. Tilasin eräästä kaupallisesta puljusta, tarkemmin sanoen Silmäasemalta, puhelimitse tehtävän esikartoituksen. Sen yhteydessä minulle varattiin aika silmäleikkausta edeltävään tutkimukseen. Tämä toteutui 16.3. Jeesuksen vuonna 2023 Helsingissä, pääkaupungissamme. Ilmoittautumisen yhteydessä tehdyssä silmien tarkkuusmittauksessa vasemmasta silmästäni ei edes saatu lukemaa, koska se oli siinä määrin sumeassa kunnossa. Mutta onneksi, kun minut oli viety tutkimushuoneisiin, niin niissä saatiin lopulta kaikki tarpeellinen selvitettyä. Useampi henkilö tutki minua, viimeisenä kirurgi.

Sain tietää, että näköni ei ollut vielä riittävän huono, jotta voisin saada kaihileikkauksen julkisen puolen kautta. Olin kuitenkin niin täynnä silmiäni, että päätin maksaa leikkauksen omasta pussistani. Varsinkin, kun ei ollut olemassa minkäänlaista valistunutta arvausta siitä, kuinka pitkään joutuisin odottamaan julkisen puolen maksamaa leikkausta. Hintaa tuli noin 1600 euroa silmää kohti. Oikea silmäni oli varsin likinäköinen, mutta siinä ei puolestaan ollut kovin paljoa kaihia.

En ollut saava kahta erinomaisesti jatkossa näkevää silmää leikkauksen seurauksena, koska silmäni olivat senmuotoiset.

Leikkauspäiväksi sovittiin 20. huhtikuuta, eli leikkaus oli vain vähän yli kuukauden päässä silmäleikkausta edeltäneestä tutkimuksesta.

Luin kaikki prujut, mitä olin saanut mukaani silmäsairaalasta, ja vähän muutakin. Loppujen lopuksi minun oli sitten helppo rauhoittaa itseni. En pelännyt itse leikkausta enää ollenkaan, koska ei ilmeisestikään tarvinnut.

Leikkausta edeltävänä päivänä kävin parturissa, jossa pääni ajeltiin pyynnöstäni kaljuksi. Tämä johtui siitä, että kahteen viikkoon leikkauksen jälkeen en saisi kastella ainakaan likavedellä silmiäni.

Kirjoitin uudesta kallostani runon. Se oli sen verran vaikuttava, siis kallo. Nykyään muutkin kuin kiljuskinit voivat olla kaljupäisiä, jopa toimitusjohtajat. Mutta tämä oli ensimmäinen kerta elämäni aikana kaljuna. Lapsena oli toki joskus hiukseni ajettu siiliksi, mutta sen enempää pääkarvojani ei ollut koskaan lyhennetty.

Hiustenleikkuuni jälkeen paikalle myös saapunut toverini L otti parturin tarjoamaa kuvausseinää vasten kallostani sarjan kuvia jälkipolvien ihmeteltäväksi.

Kaljuhko pääni sai aikaan tuntemuksen kuin päässäni olisi 10.000 tuntosarvea. Jo kävelemisen aiheuttama pieni tuulenvire aiheutti jännän vaikutuksen. Ja kun päähine oli päässäni, sitä kovasti kihelmöi.

Ensimmäisenä parturilla käynnin jälkeisenä iltana pelästyin tai hämmästyin joka kerta käydessäni vessassa ja nähdessäni itseni sen peilistä.

Odotin muuten innolla lääketieteellistä operaatiotani.

Yritin kyllä mennä vähän tavallista aikaisemmin nukkumaan edellisenä yönä. Mutta kännykkäni akku ei ollutkaan yöllä latautunut käyttäessäni sitä piuhan päässä modeemina, joten jouduin olemaan ylhäällä turhan pitkään, kun sitä piti ladata. Oli tärkeää, että kännykkään asettamani aamuherätys toimisi.

Tavallisesti arkisin herätyskelloni soi klo 10.00. Tällä kertaa se soi jo klo 7.10. Olin myös nukkumaanmenoni jälkeen joutunut kaksi kertaa nousemaan uudestaan ylös ilmenneen virtsahädän vuoksi. Olin laittanut varmuuden vuoksi herätyksen soimaan myös klo 7.12.

Aamutoimet menivät lähes minuuttiaikatauluksi, koska olin ostanut vahingossa aamupalaksi ruokaa, joka sisälsi maitoa. Jouduin istumaan pari kriittistä minuuttia täten pöntöllä. Mutta ehdin silti bussipysäkille noin neljä minuuttia etuajassa. Olin mielettömän nopea.

Saavuin silmäsairaalaani varsin ajoissa. Kävin ensin varmuuden vuoksi vessassa virtsaamassa.

Seuraavaksi menin ilmoittautumaan.

Lopulta minut pyydettiin leikkauspuolelle. Tämä tapahtui jo ennen yhdeksää. Siellä hoitaja ohjasi minut laittamaan tavaroitani lukittavaan kaappiin, minkä jälkeen hän oleskeluhuoneessa mittasi verenpaineeni ja silmänpaineeni, jotka olivat loistavia, sekä pisti simmuihini laajentavia silmätippoja. Silmänpainemittari on hauska kapistus, joka ikään kuin läimäisee hyvin pienellä kädellä silmämunaa. Se tuntuu lievästi inhottavalta.

Hoitaja myös kertoili rauhoittavia tosiasioita operaatiosta. En toki ollut ennen tätäkään ollut peloissani. Korkeintaan lievästi jännitti.

Minulle ei annettu esilääkitystä johtuen esilääkityksen ja yhden säännöllisesti nauttimani lääkkeen pelätystä yhteisvaikutuksesta.

Seuraavaksi minut pyydettiin leikkaussaliin. Pistin silmälasini ja kännykkäni sairaalan paperikassiin. Menin pitkälleni selälleni leikkaustuoliin.

Sormeeni kiinnitettiin pulssimittari ja käsivarteeni verenpaineen seurantaa varten mansetti.

Vasempaan silmääni pistettiin monenlaisia silmätippoja, ensimmäisenä varmaan puuduttava silmätippa. Silmäni puhdistettiin möhnästä. Ympärillä oleva iho desinfioitiin jodilla. Jodi tuntui hetken parin ajan keuhkoissa. Luomeni kiinnitettiin paikoilleen jonkinlaisella teippimateriaalilla. Silmääni auki pitämään laitettiin myös metallinen väline. Pääni päälle laitettiin leikkausliina, ja ainoastaan silmäni kohdalla oli siinä sopivankokoinen reikä.

Itse leikkaus kesti vain varttitunnin ajan. Siinä käytettiin laseria. Jouduin tuijottamaan kaiken aikaa ylläni näkyvää valoa, jotta silmäni pysyisi mahdollisimman liikkumattomana.

Ja seuraavaksi sama oikealle silmälle. Lääkäri sanoi leikkauksen päätyttyä, että olin toista silmää operoitaessa selvästi ollut jo rennompi, koska silmäni liikkui sen aikana vähemmän.

Leikkaus oli itse asiassa miellyttävämpi kokemus kuin normaali hammaslääkärillä käynti. Kipua en varsinaisesti silmissä sen aikana tuntenut, pientä epämukavuutta korkeintaan. Ja varmasti operaatio oli hammaslääkärikäyntiä melko lailla mielenkiintoisempi.

Kyllä lääketiede on nykyään ihmeellinen asia!

Kerroin leikkaushenkilökunnalle – siihen kuului myös kaksi hoitajaa –, että tämä oli ollut tavallaan pikkutarkempaa touhua kuin (rakastamissani) paiseohjelmissa.

Jatkossa toinen silmäni näkee paremmin lähelle ja toinen paremmin kauas. Tarvitsen edelleen silmälasit, ainakin jos autoa aion joskus ajaa.

Operaation jälkeen minut vietiin taas oleskeluhuoneeseen, jossa minulle tarjoiltiin välipalaa. Sain myös yhtiön kassin, jossa oli muun ohella suojalasit. Katsottavakseni tai tarkemmin sanoen kuunneltavakseni annettiin myös taulutietokoneelta videonpätkä, jossa selostettiin tärkeitä asioita. Tämän jälkeen vielä hoitaja selitti jotain.

Oleskeluhuoneessa istuskeli myös kohtalotovereita. Yksi heistä kysyi hoitajalta, että voiko uusi linssi plumpsahtaa silmästä ulos. Hoitaja vakuutti, ettei niin voisi tapahtua.

Ennen poislähtöäni tapasin pariin otteeseen vielä leikanneen kirurgin.

Lopulta menin kirurgiselta ulos ja kävin maksamassa hurjan laskuni. Operaatio maksoi pieni poliklinikkamaksu mukaen lukien hieman alle 3200 euroa. Summan maksaminen onnistui, koska puljulla oli sopimus Resursbankin kanssa luotonannosta.

Aluksi en oikein nähnyt silmätippojen vuoksi kovin hyvin kännykkäni näyttöä. Onnistuin kuitenkin jotenkin soittamaan vanhimmalle pikkuveljelleni. Tämä tuli autolla hakemaan minua. Odottelin häntä sairaalan yleisessä odotustilassa. Lopulta menin ulos.

Helpotusten hyöky tavoitti minut.

Minun olisi kannattanut laittaa jo ulos mennessä silmilleni suojalasit. Mutta kun en sitä ollut tehnyt, niin jouduin odottelemaan veljeäni ulkoilman kirkkaudessa, joka hieman häiritsi. Onneksi oli pilvistä, joten silmäni eivät saaneet suoraa auringonvaloa.

Autossa kotimatkalla alkoi tuntua jo hieman enemmän kuin roskia olisi silmissä. Puuduttavien tippojen vaikutus alkoi lakata.

Kotona minua odottivat jäätelö ja isohko määrä uuniin pistettävää lasagnea.

Ensimmäisenä päivänä silloin tällöin tuli tuntumaan myös heikkoa kipua ikään kuin jossain nenän juuren takana. Vaikka silmissä se taisi olla. Se meni kuitenkin ohi yöhön mennessä.

Tilasin ajan jälkitarkastukseen, koska se oli jäänyt minulta tekemättä operaation maksamisen yhteydessä. Aika oli kesäkuun seitsemäntenä päivänä, koska leikkauksesta piti olla kulunut kuukaudesta kahteen. Olisin mielelläni mennyt Helsingin sijasta Myyrmäkeen jälkitarkastukseen, mutta puhelimen päähän saamani asiakaspalvelija suositteli menemään tarkastukseen leikanneelle kirurgille, joten varasin ajan hänelle. Menisin vielä yhden kerran Helsinkiin.

Ihmiset kyselivät sitten voinnistani pitkin päivää.

Illemmalla olisin kaivannut suklaata nautittavakseni, mutta ei sillä ollut kauheasti väliä kuitenkaan, koska leikkaus ja sen jälkeinen aika olivat olleet suhteellisen miellyttävät joka tapauksessa, eli ei ollut missään nimessä kyseessä mikään kauhugalleria.

Nyt piti jatkossa pistää kuurina silmiin tippoja: antibioottia ja kortisonia sisältäviä tippoja neljästi päivässä kahden viikon ajan ja tulehduskiputippoja kahdesti päivässä kolmen viikon ajan. Nämä olin hakenut apteekista etukäteen. Samoin kuin vanulaput, joita minun oli määrä käyttää silmäluomieni puhdistukseen.

Sairaalasta olin saanut mukaani mm. kosteuttavia silmätippoja. Vastaavanlaisia minulla tosin oli jo ennestään hallussani.

Piti olla kahden viikon ajan erityisen tarkkana siitä, ettei koskettelisi silmiään. Yön – ja muun punkassa löhöilyn – ajaksi piti laittaa silmille suojalasit. Ne itse asiassa muistuttivat uimalaseja mutta eivät olleet yhtä tiiviitä. Niitä oli määrä käyttää aluksi myös ulkosalla liikkuessa, varsinkin jos käytössä ei ollut silmälaseja.

Olin ehtinyt ensimmäisenä päivänä jo aprikoida, että pitääkö minun vaihtaa suojalasit lentolaseihini, mutta onnistuin sitten kuitenkin säätämään ne sopivanlaisiksi hihnasta.

Myöskin pyrin pitämään huolen siitä, etten nenääni niistäessä vahingossa päästäisi ilmasuihkua mahdollisine taudinaiheuttajineen ylöspäin nenänrei'istä.

Wanhat silmälasini olivat nyt epätyydyttäviä, koska näköni oli leikkauksen myötä runsaasti muuttunut. Olin ja elin elämääni täten ilman silmälaseja ensimmäisen kerran sitten lapsuusiän.

Mahdollista ja todennäköistä satunnaista autolla ajoa varten olin kuitenkin joka tapauksessa tarvitseva sellaiset.

Seuraavana yönä oli minulla suuria vaikeuksia saada unen päästä kiinni johtuen siitä, että jouduin pitämään suojalaseja päässäni.

Herättyäni aamulla putsasin suihkussa käynnin yhteydessä ensimmäisen kerran silmieni alueen vanulapuilla, joita olin kostuttanut vedellä. Seuraavaksi lähdin käymään yhdistykseni paikallisessa toimipisteessä. Kävin myös sieltä käsin lenkillä Lammaslammen ympäri parin toverin kanssa, silmät suojalaseilla suojattuna.

Näköni oli ilman silmälaseja kaihia edeltäneeseen aikaankin verrattuna lähes erinomainen. Mutta etäisyyden hahmottamisen kanssa oli aluksi vaikeuksia.

Viikonloppuna minun ei tarvinnut liikkua minnekään, joten en käyttänyt päiväsaikaan suojalaseja. Olin ikävä kyllä sen verran laiska ja jonkin verran vastuuton, etten seuraavalla viikolla ulkomaailmaan lähtiessäni enää pistänyt niitä silmille.

Olisin saanut kallista panttimaksua vastaan käyttööni väliaikaiset silmälasit, mutta en viitsinyt sellaisia ottaa. Odottelisin sitä, että jälkitarkastuksen jälkeen pääsisin tilaamaan itselleni lopulliset silmälasit.

Uudesta hiusmallistani jotkut tuttuni sanoivat, että se tekee minut vanhemman näköiseksi. Koska olen tavannut näyttää huomattavasti ikäistäni nuoremmalta, niin he tarkoittivat, että näytän ikäiseltäni. Yksi ainoa kuitenkin sanoi, että se tekee minut nuoremman näköiseksi. Ehkä se oli tämä armeijaulkonäkö. Minulle ei muuten ole koskaan ollut mitään hyötyä nuorekkaasta olemuksestani, haittaa vain.

Aluksi eläminen ilman silmälaseja tuntui varsin oudolta. Mutta se oli samalla varsin hienoa ja vapauttavaa.

Oikea silmäni tosin tuntui ilman silmälaseja hitaasti reagoivalta.

Suojalasien käyttö öisin sai minut lopulta menettämään hermoni. Minun oli ollut erittäin vaikea saada unen päästä kiinni ne päässäni. Kolmantena yönä leikkauksen jälkeen ratkesin tyystin ja siirsin lasit suosiolla yöpöydälle. Seuraavana päivänä vaihdoin tyynyliinan varmuuden vuoksi ehdottoman puhtaaseen. Jatkoin tyynyliinojen vaihtamista useana seuraavana päivänä.

Nyt olin siis tehnyt täysin vastoin lääkärin määräyksiä. Mutta silmien paraneminen joka tapauksessa jatkui.

Koska en saanut ensimmäisten kahden viikon aikana päästää varsinkaan likavettä silmiini, pyyhin välillä puhtaalla, nihkeällä, lämpimällä pyyhkeellä päätäni. Kyllä se raikasti oloa.

Kun oli kulunut noin neljä vuorokautta leikkauksesta, niin klo 9.40 eli 20 minuuttia ennen kuin herätyskelloni oli määrä soida, leikanneesta firmasta joku soitti kysyäkseen kuulumisia. Saatoin kuulostaa vasta ja lievästi liian aikaisin heränneenä hieman pölähtäneeltä, sillä asiakaspalvelija kysyi minulta, että olin kai merkinnyt muistiin jälkitarkastuksen ajankohdan. Vahvistin tehneeni sen. Hän vielä totesi, että minun kannattaa useaan kertaan päivän aikana pistää silmiini kosteuttavia silmätippoja eikä vain yhden kerran. Päätin jatkaa sitten sillä linjalla. En kuitenkaan kertonut asiakaspalvelijalle lopettaneeni suojalasien käytön öisin.

26.4. eräs naapuritalossa asuva nainen huomautti minulle, että vasemmassa silmässäni ei enää näy "harsoa". Quod erat demonstrandum.

Ei kestänyt montaa päivää leikkauksesta, kun uudistin wanhan tuttavuuteni kirjallisuuteen. Uusilla silmillä se oli ilo.

Kun oli kulunut viikon verran leikkauksesta, silmissäni ei tuntunut enää ollenkaan roskaisuutta. Hyvin ne olivat sikäli parantuneet. Oikea silmä oli päässyt "roskattomaan" kuntoon ensin, vasen vasta pari-kolme päivää myöhemmin.

28.4. eräs tuttu mies, joka leikkausta seuranneena päivänä oli tuonut minulle koekäyttöön kannettavan tietokoneen, sanoi, että silmäni näyttivät nyt kirkkaammilta kuin olivat näyttäneet viikkoa aikaisemmin.

Pesin hiukseni sekä laajemminkin pääni ensimmäisen kerran leikkauksen jälkeen vasta kahden viikon kuluttua. Monen tunnin ajan sen jälkeen oloni tuntui varsin raikkaalta.

Jatkoin tietysti vielä silmätippakuurit loppuun. Niiden loppuminen oli sitten ihanaa. Jatkossa minun tarvitsi tiputella simmuihini ainoastaan silmää kosteuttavia tippoja. Minulla on kuulemma kuivat silmät. Näyttöpäätetyöskentely voi kuulemma aiheuttaa sellaista.

Vähähiuksisuus ja silmälasittomuus olivat tuntuneet miellyttäviltä asioilta. Hiuksia aluksi ei voinut pestä, eikä ihan heti niitä voinut luonnollisista syistä myöskään kammata. Tosin molemmat seikat korostivat silmäpussieni voimaa.

7.6. menin sitten silmäleikkauksen jälkitarkastukseen leikanneelle kirurgille. Hän päästi minut noin 15 minuuttia myöhässä sovitusta ajasta huoneeseen. Hän tarkasti näön tarkkuuden, tarkasti silmäni laitteella ja katsoi myös silmänpohjat silmämunia läpsäisevällä kapistuksella. Tarkastus kesti kaikkinensa vain noin 15 minuuttia.

Seuraavana päivänä menin Myyrmäen Silmäasemalle tilaamaan itselleni uudet silmälasit. Kysyin, olisiko heillä täysin pyöreitä pokia, mutta heidän valikoimissaan ei sellaisia ollut. Valitsin melko pyöreät kuitenkin itselleni. En saanut kuitenkaan tilausta niistä tehtyä, koska silmälasireseptistäni puuttui yksi tärkeä tieto. Niinpä seuraavan viikon maanantaille 12.6. sovittiin aika optikolle. Mitat kuitenkin otettiin linssejä varten ja tarkastettiin, millä spesifikaatioilla linssit hankkisin. Muun ohella pyysin saman ominaisuuden niihin, joka oli ollut jo edellisissä: ultraviolettivalosta tummeneminen. Kävi kuitenkin ilmi, että ao. 50 prosentin alennuksen antava tarjousaika oli mennyt juuri umpeen, joten olin saava silmälaseistani vain 40 % alennuksen.

Ja maanantaina sitten kävin lyhyellä optikkokäynnillä, jonka jälkeen sain tilattua ja maksettua uudet silmälasit. Ne maksoivat hunajaa. Ne maksoivat sen verran, että Isä Jumalakin varmaan itkisi, jos saisi vastaavan laskun. Minulla oli sen verran säästöjä kuitenkin, että sain ne maksettua yhdellä kertaa. Koska näköni oli nyt parempi, ei tarvinnut laittaa niihin isoja hiontoja, mikä alensi hintaa. Toisaalta se lisäsi hintaa, että otin pakettiin mukaan korjauksen, mikäli silmälasit menisivät särki niiden saamista seuraavien kahden vuoden aikana. Silmälasivakuutuksen hinnasta en saanut alennusta. Viimeaikainen inflaatio oli myös paisuttanut hintaa, ja Silmäasema ei ole tunnettu halvoista silmälaseista muutenkaan. Minulle kerrottiin, että uudet lasit tulisivat olemaan haettavissa kahden-kolmen viikon kuluttua.

Mutta ainakaan minun ei tarvinnut maksaa optikkokäynnistäni. Johtuu varmaan siitä, että se tapahtui silmälasien hankinnan yhteydessä.

27. kesäkuuta aamupäivällä kännykkäni saavutti tekstiviesti, jossa kerrottiin, että uudet silmälasini ovat haettavissa. Sain sovittua yhden toisen menon samalle suunnalle samalle päivälle, joten vain joitakin tunteja myöhemmin menin hakemaan ne.

On itse asiassa siinä ja siinä, että viitsinkö silmälaseja kodin ulkopuolella kulkiessa käyttää. Välillä olen itse asiassa ulkomaailmaan lähtiessäni unohtanut laittaa silmälasit nenälle. Kotosalla en niitä ainakaan yleensä käytä. Silmälasien tummenevuus-ominaisuus joka tapauksessa on makea.

Ja käyttäessäni silmälaseja oikean silmäni laiskuus on ainakin pitkälle muisto vain.

Tänään on 13.7.2023, ja olen 19.4.2023 jälkeen ollut kampaamatta hiuksiani. Eli jo lähemmäs kolmen kuukauden ajan.

Ja eilen sain sopivasti luettua loppuun yhden kirjan.

Sukupuolten tasa-arvosta ja samanarvoisuudesta

Viime Jeesuksen vuoden 2022 melko lopulla tuli ulos sellainen uutinen, että nainen vihdoin kelpaa kolaritestien törmäys­nuken malliksi. Uutinen on siksi hyvä, että naiset keskimäärin loukkaantuvat liikenneturmissa miehiä herkemmin. Hehän ovat keskimäärin rakenteeltaan miehiä hentorakenteisempia ja lyhyempiä.

Jos puhutaan sukupuolten tasa-arvosta, niin mielestäni on mahtavaa, että suomen kielessä on kaksi sanaa eli samanarvoisuus ja tasa-arvo, jotka tarkoittavat melkein mutta eivät täysin samaa asiaa. Itse käsitän asian niin, että "samanarvoisuus" merkitsee ennen kaikkea sukupuolten filosofista ja uskonnollisluonteista samanarvoisuutta. "Tasa-arvo" taas viittaa poliittiseen tasa-arvoon.

Yhteiskunnallinen samanarvoisuus on filosofinen abstraktio, joka ei ole tieteellisessä mielessä falsifioitavissa, kun taas tasa-arvoisuuden voisi kuvitella olevan ainakin periaatteessa saavutettavissa ja myös osoitettavissa todeksi. Tosin sukupuolten tasa-arvoa arvona ei voida myöskään perustella muuten kuin uskonnollisluonteisilla väittämillä.

Kirjoitukseni ensimmäisen kappaleen asian ohella olen kuitenkin löytänyt joitakin muitakin ongelmia sukupuolten tasa-arvon käsitteessä:

Naiset kouluttautuvat keskimäärin enemmän kuin miehet.

Poikien koulumenestys on keskimäärin pienempi kuin tyttöjen.

Miehet ottavat keskimäärin enemmän riskejä kuin naiset.

Miessukupuolen edustajia on keskimäärin vastakkaisen sukupuolen edustajien vaikeampi raiskata kuin naissukupuolen edustajia on, jo pelkästään sukupuolisidonnaisista anatomisista yksityiskohdista johtuen. Toisaalta nainen voi tulla myös raiskauksesta raskaaksi, mikä on melko paha juttu ainakin minun mielestäni, kun taas mies ei voi.

Miessukupuolen edustajat ovat keskimäärin vahvempia kuin naissukupuolen edustajat. Tämä osaltaan näkyy myös raiskaustilastoissa. Miehet raiskaavat naisia enemmän kuin naiset miehiä.

Miessukupuolen edustajissa on vähä-älyisiä sekä huippuälykkäitä enemmän kuin naissukupuolen edustajissa. Tämä ilmeisesti johtuu siitä, että älykkyyden periytymisellä on jotain tekemistä X-kromosomin kanssa. Koska naisella niitä on kaksi, tämä tasoittaa naisilla älykkyyden vaihtelua.

Miehet syrjäytyvät yhteiskunnassa enemmän kuin naiset. Miessukupuolen edustajissa on enemmän kuin naissukupuolen edustajissa pitkäaikaistyöttömiä, asunnottomia, päihdeongelmaisia, vankeja ja seksiä saamattomia.

Kansanterveystilastoissa miehillä on enemmän sairautta kuin naisilla.

Miehet kuolevat nuorempina kuin naiset.

65 vuoden eläköitymisikä tarkoittaa että suomalaiselle naiselle tulee keskimäärin 20 eläkevuotta ja suomalaiselle miehelle 14 eläkevuotta. Tämä on selvää kansallisvarallisuuden siirtoa naissukupuolelle.

Muurareista suurin osa on miehiä ja samoin viemärinpuhdistajista ja roska-auton kuljettajista. Näillä aloille soisi myös ilmestyvän lisää naisia. Jos feministit pitävät naisten pienempää edustusta yhteiskunnan huipulla tasa-arvon puutteena, niin toki tulee pitää sellaisena sitäkin, että miehet joutuvat melko lailla hoitamaan monet raskaat ja likaiset hommat. Eli sellaiset hommat, joista niiden tekijät eivät saa yhteiskunnallista statusta.

Tasa-arvoisessa yhteiskunnassa, kun naisillakin on miesten tavoin vapaus enemmän tai vähemmän valita, mihin kouluttautuu ja mitä työtä aikoo tehdä, lisääntyy työelämän jakautuminen "miesten" ja "naisten" töihin.

Naisten hypergamia eli taipumus valita itselleen sukupuoliystävyysmies yhteiskunnalliselta statukselta itseään korkeammalta yllättäen lisääntyy tasa-arvoisessa yhteiskunnassa.

Naiset keskimäärin arvostavat eri asioita potentiaalisessa sukupuoliystävyyshenkilössä kuin miehet.

Koska naiset Suomessa ovat nykyisin keskimäärin koulutetumpia kuin miehet. niin aikaisempaakin suurempi osa miehistä syrjäytyy parisuhde- ja seksimarkkinoilta. Toisaalta taas miesten yhteiskunnallinen eliitti, eli miehet, joilla on statusta, on hyvin haluttua kamaa niinsanotusti naisten keskuudessa. Koska miehiä on kuitenkin suurin piirtein yhtä paljon kuin naisia, tai ainakin ennen vanhusikää on, tämä aiheuttaa sen, että jotkut miehet saavat pillua niin paljon kuin vain haluavat. Sitä tulee ovista ja ikkunoista, joskus jopa seinän läpi. Tämä voi merkitä tällaisilla miehillä myös yhteen ja ainoaan sukupuoliystävyyshenkilöön sitoutumisen halun vähenemistä. Myöskin lienee totta, että melkein nainen kuin nainen, kunhan on alle 50-vuotias, saa niin halutessaan ainakin seksiä elämäänsä piristämään. Samaa ei voi sanoa läheskään jokaisesta miehestä.

Jotkut feministit katsovat seksiä ja parisuhdetta saamattomia miehiä nenänvarttaan pitkin ja sanovat: "Ei seksin puutteeseen kuole!" Tällaiset ihmiset ovat yhtä täynnä myötätuntoa kuin jotkut Yhdysvaltain Republikaanisen puolueen jäsenet, jotka sanovat slummien asukkaille: "Jokaisesta voi tulla halutessaan toimitusjohtaja tai rikas." Tällainen suhtautuminen nousee siitä, että nämä ihmiset katsovat toisten olevan itseään alempiarvoisia. Heistä ei tulisi hyviä sosialisteja kyllä. Eikä heitä voi katsoa yhteiskunnallisesti hyödyllisiksi.

Mitä tulee naisten hypergamiaan, niin sille on olemassa kuitenkin luonnollinen selitys. Nimittäin naisilla on kullakin vain joitakin harvoja isokokoisia sukusoluja nimeltä munasolut. Niitä pitää käyttää harkiten. Miehillä taas on sukusolujaan eli siittiöitä tuhlattavaksi asti. Ja naiset joutuvat kehollaan panostamaan lapsen saantiin paljon enemmän kuin miehet: sikiön kehittyminen ja kantaminen kohdussa vaativat paljon resursseja naisen ruumiilta. Lisäksi tulee vielä mahdollinen sikiön syntymän jälkeinen imetysruljanssikin. Joten naisten valikoivuus vastakkaisen sukupuolen edustajien suhteen tulee tämän asian kautta varsin ymmärrettäväksi.

Uimahalleissa on naissiivoojat miesten puolella, mutta ei miessiivoajia naisten puolella. Tämä on myöskin selkeä puute sukupuolten tasa-arvon kannalta.

Uimahalleissa naiset saavat halutessaan käyttää kokovartalopukua, mutta samaa iloa ei suoda miehille.

Vain nainen voi tulla raskaaksi. Mies ei. Siitä huolimatta miehillä ei ole Suomessa oikeutta kohdunvuokraamiseen. Toisaalta naiset joutuvat säännöstelemään omaa raskaaksituloaan seksikäyttäytymisellään, mistä asiasta miehet taas eivät samalla lailla kärsi.

Pakollinen asepalvelus koskee Suomessa vain miehiä. Naisia ei koske asevelvollisuus, vaan he sen sijaan saavat niin halutessaan mennä suorittamaan varusmiespalveluksen. Joku voi tähän nyt sanoa vastaväitteenä, että koska naiset synnyttävät, niin siksi heidän ei ole pakko suorittaa varusmiespalvelusta. Mutta naisille ei ole kuitenkaan asetettu velvollisuutta synnyttää. Ei ainakaan meidän yhteiskunnassamme. Ja abortin saa myös kuka tahansa nainen Suomessa niin halutessaan. Lapsia ei naisen ole koskaan pakko saada.

Kannatan toki sellaista, että kummastakin sukupuolesta parhaat pääsisivät hoitamaan kansakuntamme sotilaallista puolustusta.

Naisten asepalveluksen vapaaehtoisuutta voi toki niin halutessaan perustella sillä, että kansakunnan uusintamisessa naisten lukumäärä on tärkeämpi kuin miesten. Miehet sopivat siis tältä kantilta katsoen paremmin tykinruoaksi kuin naiset.

Nainen saa halutessaan abortoida sisällään kasvavan sikiön, mutta hänen sukupuoliystävyysmiehellään ei ole asiassa mitään sananvaltaa. Jos nainen taas haluaa synnyttää sikiön, jolloin tästä tulee syntymän ihmeessä täysivertainen ihminen, niin hänen sukupuoliystävyysmiehensä ei voi estää tätä millään laillisella keinolla. Onneksi sentään, jos naista vatsan puolelle potkaisemalla mies aiheuttaa sikiön abortoitumisen, niin häntä ei voida silloin syyttää lain edessä murhasta. Tai siis ei ainakaan Suomessa. Suomalaisessa yhteiskunnassahan ennen syntymää sikiö on vain potentiaalinen ongelmajäte samalla kun se on (vain) potentiaalinen ihminen. Joten siksi mies saa tällaiseen syyllistyttyään vain syytteen pahoinpitelystä, ellei nainen kuole.

Historiallisesti naisten asema on lähes yhteiskunnasta riippumatta ollut heikompi kuin miesten. Onneksi asiaan on tullut melko lailla muutosta parempaan suuntaan varsinkin länsimaisissa yhteiskunnissa viimeksi kuluneiden noin 155 vuoden aikana.

Voin siis joka tapauksessa perustellusti sanoa, että vaikka uskon sukupuolten samanarvoisuuteen, joka usko on oikeastaan uskonnollista laatua oleva eikä todeksi osoitettavissa oleva väittämä, niin varsinkin sukupuolten tasa-arvo on melko lailla hyvin ongelmallinen asia. Sukupuolten tasa-arvon käsite vaikuttaa tosielämässä olevan melko lailla stiiknafuulia.

Ehdotankin, että jatkossa termiä "sukupuolten tasa-arvo" vältetään käyttämästä, ellei sillä tarkoiteta suppeampaa tasa-arvon sisällystä eli ennen kaikkea sitä, että kummankin sukupuolen edustajat ovat keskimäärin äänioikeutettuja ja vaalikelpoisia. Lisäksi tulisi olla selvää, ettei esim. työhönotossa ketään saisi syrjiä sukupuolen perusteella.

Kognitiivinen vallankumous 70.000 vuotta sitten

Olen tavannut ajatella, että nykyihminen syntyi noin 300.000 vuotta sitten. Silloin syntyi nykyihmisversio 1. Tämä ei ollut vielä anatomisesti täysin nykyisen kaltainen. Noin 200.000 vuotta sitten syntyi versio kaksi nykyihmisen anatomian muuttuessa sellaiseksi.

Ja noin 70.000 vuotta sitten syntyi versio numero 3. Version syntyyn oli johtanut ilmeisesti ilmastonmuutos, joka oli kutistanut nykyihmislajin yksilömäärin varsin pieneksi, ehkä vain sadoiksi yksilöiksi. Emme kuitenkaan kuolleet sukupuuttoon, vaikka läheltä oli pitänyt. Evoluutiopaineiden ansiosta syntyi uudenlainen ihminen, joka kykeni kuvittelemaan mielessään kuvitteellisia todellisuuksia. Ja ottamaan nämä todellisuudet lähes yhtä vakavasti kuin hän otti fyysisen maailman objektit.

Mm. tästä oli kertonut israelilainen historioitsija Yuval Noah Harari vuonna 2011 julkaistussa populaaritieteellisessä kirjassaan Sapiens: Ihmisen lyhyt historia. Huolimatta siitä, että tässä kirjoituksessani ammennan siitä, tämä ei ole varsinaisesti sen kirja-arvostelu. Teoksessaan Harari joka tapauksessa selittää, miten oli mahdollista se, että ihmisestä tuli planeetan hallitseva elämänmuoto.

Harari käyttää tästä ihmislajin aivoperäisestä henkisestä vallankumouksesta nimitystä kognitiivinen vallankumous.

Ennen kognitiivista vallankumousta nykyihmisellä ja neandertalinihmisellä lienee ollut varsin samantapaiset henkiset kyvyt ja aineellinen kulttuuri. Aineellinen kulttuuri ei kummallakaan lajilla tätä ennen isommin kehittynyt.

Laajempi kuvittelun kyky mahdollisti myös ihmislajin jäsenten laajemman yhteistyön. Jos nykyihmistä fyysisesti voimakkaampina kymmenen neandertalinihmistä saattoikin kahakassa helposti päihittää kymmenen nykyihmistä, niin nykyihmiset neandertalinihmisiä yhteistyökykyisempinä saattoivat haalia kokoon nyt sadan henkilön sotajoukon, joka kyllä pystyi antamaan selkään pienelle joukolle neandertalinihmisiä, jotka käyttivät heidän elinympäristössään arvokkaita resursseja.

Nykyihmiset saattoivat nyt ikään kuin kokoontua yhteisen lipun alle ja muodostaa kuvitteellisia yhteisöjä, jotka saattoivat olla suuriakin. Kuvitteellisia yhteisöjä siinä mielessä, että niiden jäsenet eivät tunne henkilökohtaisesti yhteisön kaikkia muita jäseniä. Tässä yhteydessä voisin mainita Dunbarin luvun. Se on teoreettinen kognitiivinen raja ihmisten lukumäärälle, johon keskiverto ihmisyksilö voi ylläpitää pysyviä sosiaalisia suhteita. Yleisesti arvioidaan luvun olevan noin 150 henkilöä. Tätä selvästi suuremmat yhteisöt tarvitsevat jonkinlaista yhteistä kertomusta, joka pitää yhteisön koossa. Ja kyky sellaisten keksimiseen meillä nykyihmisillä on.

Kognitiivinen vallankumous teki ihmisestä myös teknisessä mielessä aikaisempaa luovemman.

Ihmisen kuvittelukyvyn laajeneminen on luultavasti yhteydessä myös siihen, että ihmisestä tuli yritteliäämpi.

Hänen teknologiansa alkoi kehittyä.

Ihmisestä tuli myös aikaisempaa taiteellisempi.

Hautajaisista tuli myös tärkeä instituutio hänelle.

Nykyihminen murtautui nyt lopullisesti Afrikan ulkopuolelle. Tätä auttoi suuressa määrin silmäneulan keksiminen. Nyt ihminen saattoi ommella eläinten nahoista kunnollisia vaatteita, joissa ei ollut tuulenmentäviä ammottavia aukkoja.

Koska neandertalinihmiset nyt kuitenkin olivat ihmisiä, oli nykyihmisen jossain määrin helppo solmia aika ajoin myös rauhanomaisia suhteita näihin. Näin nykyihmisen genomi rikastui joukolla neandertalinihmisten perimää, joka auttoi nykyihmistä sopeutumaan fyysisesti uusiin olosuhteisiin. Kaikkien Afrikan ulkopuolisten ihmispopulaatioiden jäsenten genomissa on tästä syystä ollut jokunen prosentti neandertalinihmisten genomia. Idempänä Euraasiassa nykyihmisistä jotkut pariutuivat sitten vielä denisovanihmisten kanssa.

Noin 50.000 vuotta sitten nykyihminen oli onnistunut ylittämään merialueita päästen lopulta Australian mantereelle saakka. Vain joidenkin tuhansien vuosien aikana yksin kengurua lukuunottamatta kaikki yli 50-kiloiset maaeläimet kuolivat sukupuuttoon Australiassa. Niin paljon nykyihminen kunnioitti silloin luonnonsuojelua. Eivät nk. luonnonkansatkaan siis aina osaa. Tosin koala hyötyi ihmisen harjoittamasta metsien kulotuksesta, koska se lisäsi tulta paremmin kestävien eukalyptuspuiden, joista koalat pitävät, määrää. Aina nykyihmisen saavuttua uusille ennen asumattomille alueille tapahtui enemmän eläinten sukupuuttoja kuin mitä ilman häntä olisi tapahtunut.

Aluksi ihmisen teknologinen kehitys oli hidasta. 9000-luvulla eKr. tapahtuivat ensimmäiset siirtymiset maanviljelykseen. Pikku hiljaa maanviljelystä tuli sitä harjoittaville populaatioille yhä tärkeämpää. Väkiluku suureni, ja lopulta ei ollut enää edes mahdollista palata pääsääntöisesti vain metsästämään ja keräilemään. Maanviljelysyhteisöjen silkka väkimäärä myös teki niistä kykeneviä puolustamaan viljelyksiään vielä olemassaolevia metsästäjäkeräilijäyhteisöjä vastaan.

Hararin mielestä maanviljelykseen siirtyminen oli huono keksintö. Maanviljelys ravinnon hankinnan keinona merkitsi yksipuolisempaa ravintoa ja hommaan kiinteästi kuuluvat aina silloin tällöin tulevat katovuodet saattoivat merkitä nälänhätää. Myös epidemioiden määrä räjähti suuremman joukon ihmisiä asuessa nyt pysyvästi samoissa paikoissa.

Hararin mielestä ihmisten työmäärä myös kasvoi maanviljelykseen siirryttyä. Tätä käsitystä on ilmeisesti enemmänkin arvosteltu.

Ihminen sitten myös pikku hiljaa domestikoi eläimiä lihaa, maitoa ja nahkaa tuottavaksi karjaksi, sekä veto- ja kantoeläimiksi, sekä koiran ja kissan.

Maanviljelyksen keksiminen myös mahdollisti vallan ja vaurauden keskittymisen. Monissa yhteisöissä otettiin käyttöön myös sellainen vähemmän ylevä instituutio kuin orjuus.

Suurissa tiiviissä kaupunkiyhteisöissä myöskin innovoiminen kukoisti paremmin. Ja innovaatiot levisivät paikasta toiseen.

Maanviljelyn keksimisestä kesti kuitenkin vielä tuhansia vuosia ennen kuin kehittyivät ensimmäiset varsinaiset valtakunnat.

Ihmisen kuvittelukyky on luonut myös sellaisia huomattavan kuvitteellisia asioita kuin jumalat, henget, ajatus siitä että kaikki tapahtumat ovat elävien olentojen aiheuttamia, sielu, aaveet, elämän tarkoitus, jumalan tai esi-isien henkien taivutteleminen riiteillä, rukouksen voima, rahajärjestelmä, kuolemanjälkeinen elämä, eettiset päämäärät, pankkien vakavaraisuus, luovuttamaton ihmisarvo, yleiset ihmisoikeudet ja eläinten oikeudet.

Kuvittelukykymme mahdollisti kuitenkin 1700-luvulta jKr. alkaen myös sellaisen asian kuin teollinen vallankumous, joka vaikkakin on varsin käytännöllinen asia, vaati kuitenkin tietynlaiset aivot, jotka kykenivät kehittämään uusia asioita.

Toisiinsa kytkeytyvät tiede ja tekniikka ovat ihmeellinen nykyihmisen keksintö.

Tekninen kehitys ja tuotannon tehokkuuden lisääntyminen yhdessä demokratiaan ja oikeusvaltioon siirtymisen ja oppivelvollisuuden luomisen kanssa ovat luoneet ennen pitkää kulutusyhteiskuntia, jotka kaikkiin aikaisempiin yhteiskuntiin verrattuna suorastaan tihkuvat maitoa ja hunajaa, jos sallitte tällaisen raamatullisen vertauksen. Ennen wanhaan kaikista rikkaimmissakin yhteiskunnissa oli voitu lähinnä jakaa niukkuutta tuotannon kokonaistason ollessa varsin pieni, ja yhteiskuntaa oli hallinnut vähälukuinen mutta melko hyvinsyövä ja hyvin varustettu eliitti.

Tiede, tieteellinen ajattelu ja tieteen valta koulutuksessa ja tekniikan kehittymisessä ovat myös luoneet sellaisia asioita kuin uskonnonvapaus ja sananvapaus.

Tieteen synnylle on ollut tärkeää seuraavien kahden asian oivaltaminen: 1) sen, että emme tiedä kaikkea, ja 2) sen, että voimme tietää ainakin jotain.

Teoria tarkoittaa tieteen maailmassa muuta kuin puhekielessä, jossa se tarkoittaa suurin piirtein samaa kuin hyvä arvaus. Tieteessä hyvää arvausta vastaa hypoteesi. Teoria on tieteellinen otaksuma, jonka puolesta on olemassa jo jonkinlaista näyttöä. Teoriasta johdetaan ennusteita, joita testataan. Jos tieteellinen koe ei osoita teoriaa vääräksi, se vahvistuu. Mitä enemmän teoria kestää kumoamisyrityksiä, sitä enemmän se vahvistuu.

Tieteissä on olennaista tieteellinen menetelmä. Lopullista totuutta tieteen piirissä ei katsota voitavan saavuttaa. Väittämiä voidaan sen sijaan osoittaa vääriksi. Eli jos jotain väittämää ei edes periaatteessa voida osoittaa osoittaa vääräksi, niin se ei suinkaan ole näyttöä väittämän puolesta, vaan sitä vastaan. Siis ollakseen tieteellinen teoria teorian tulee olla periaatteessa falsifioitavissa. Toisin sanoen se tulee esittää sellaisessa muodossa, että teorian asiaa voidaan selvittää kokeellisen tieteen menetelmillä.

Toisaalta tieteissä voidaan tietää ainoastaan sellaisista asioista, joita ihmiset, joilla on samantapaiset aistit ja aivotoiminta, voivat periaatteessa havainnoida. Uskontojen ja maagisen ajattelun "kummitukset" eivät näin ollen kuulu tieteen piiriin.

Jumala tai jumalia voitaisiin ainakin periaatteessa saada tieteen tutkittavaksi. Mutta kukaan ei ole vielä saanut kehitettyä toimivaa tutkimusohjelmaa hankkeelle, vaikka uskovaisia on periaatteessa vielä nykyäänkin maailma täynnä. On olemassa myös monia vakavasti otettavia uskovaisia tutkijoita, jotka eivät kuitenkin sotke uskonnollisia käsityksiään tieteelliseen työhön. Jos me emme voi saada näistä "objekteista" ensimmäistäkään kokeellista havaintoa, niin ne edelleen pysyvät tieteen maailmankuvan ulkopuolella.

Falsifoimikriteerin kannalta mielenkiintoisena voidaan pitää sitä, että uskontojen piirissä on tavattu pitää sellaista katsomusta hyvänä, jota mikään kuviteltavissa oleva havainto ei voi osoittaa vääräksi. Tästä syystä uskontojen liepeillä viihtyvät erilaiset pseudotieteelliset "teoriat".

Mutta minusta on tärkeää huomata, että vaikka uskontojen pyhät tarinat eivät kerro mitään todellista ulkomaailmasta, siis ainakaan siltä osin kuin kyse on pyhästä tai "yliluonnollisesta", niin eivät sitä tee myöskään etiikan väittämät.

Raiskaamisen ja abortin vastustaminen perustuvat molemmat tunteisiin.

Luovuttamaton ihmisarvo ja yleiset ihmisoikeudet sekä eläinten oikeudet ovat mielestäni kauniita käsityksiä, mutta vaikka ne eivät ole uskontoa, niin silti on järkevää ajatella niiden olevan osa uskonnollisuuden kirjoa. Ne löytyvät ihmisten pään sisältä eivätkä viittaa mihinkään ulkoisessa todellisuudessa. Etiikan väittämät ovat pohjimmiltaan uskonnollisia väittämiä. Kyse on pelkistä subjektiivisista uskomuksista, vaikka niillä voikin olla paljon merkitystä yksilöille sekä myös yhteisöille ja yhteiskunnille. Tällaiset väittämät itse asiassa ovat tärkeä osa yhteisöjä ja yhteiskuntia koossa pitävää liimaa.

Uskonnoissa on se hyvä puoli joka tapauksessa, että joskus niiden opetusta maailmasta on mahdollista testata tieteellisesti. Uskonnon väittämät voidaan näin joissain tapauksissa osoittaa vääriksi. Esim. jos uskonto väittäisi, että Maa on litteä. Uskonnosta riippumatonta etiikkaa taas ei voida koskaan testata tieteellisesti.

"Väärin" ja "oikein" ovat esitieteellisiä uskomuksia. Niitä ei voi millään kuviteltavissa olevalla koejärjestelyllä edes periaatteessa osoittaa vääräksi.

Itse tapaan ajatella, että "pahuus" on sitä, kun jonkun omasta mielestä muut ihmiset ovat pelkästään välineitä. Mutta tämä on vain minun mielipiteeni, eikä sitäkään voi todistaa oikeaksi.

Joku voi nyt tietenkin sanoa tähän, että ihminen ei tarvitse uskontoa mihinkään, kun taas etiikkaa ja moraalijärjestelmiä yksilöt ja heidän muodostamansa yhteisöt ja yhteiskunnat oikeasti tarvitsevat. Mielestäni tässä asiassa pätee kuitenkin vanha totuus "kauneus on katsojan silmässä". Jos sinä et koe tarvitsevasi uskontoa mihinkään, niin joku toinen voi kuitenkin katsoa tarvitsevansa sitä. Elä ja anna muiden elää.

Tieteenfilosofia on tavallaan myös silkkaa metafysiikkaa. Mutta toisaalta tieteet ovat näyttäneet sikäli kyntensä, että ne ovat luultavasti tuottaneet paljon oikeaa maailmaa koskevaa tietoa. Riittien tai pelkän rukouksen tai uskonnollisen meditaation avulla ei olisi ollut mahdollista saada aikaiseksi esim. mikropiirejä, kännykkää tai GPS-paikannusjärjestelmää.

Tässä on tietenkin vielä se sudenkuoppa, ettei meillä ole oikeasti tietoa "todellisesta" maailmasta, vaan vain siitä kuvasta, jonka aistimme, kokemuksemme ja aivomme ovat luoneet ja luovat meitä varten. Toisaalta äärimmäisen minä-keskeinen solipsismi yksilön filosofisena asenteena menee taatusti metsään. Meille on varmaankin käytännöllisintä suhtautua maailmaan niin kuin se olisi todella olemassa, vaikka sen "todellisin" luonto mahdollisesti jäisikin meiltä piiloon.

Olen joka tapauksessa ylpeä ja iloinen nykyihmisen hienoista, erikoisista aivoista. Ne ovat syy, miksi en vihaa esim. neekereitä, koska heilläkin on samanlaiset kuvitteellisten asioiden kuvittelemiseen kykenevät aivot.

Ihminen biologisena olentona kuuluu eläinkuntaan ja on eliönä osa luontoa. Laaja kykymme kuvitella asioita on ilmeisesti ainoa asia, joka on ihmisellä, mutta ei ainoallakaan muulla eläimellä Maapallollamme.

Kognitiivinen vallankumouksemme on ainoa – painotan sanaa ainoa – syy sille, miksi valitan sitä, ettei Raamatussa sanota ihmisen olevan luomakunnan kruunu.

...Koska muilla eläimillä ei tätä lahjaa ole, tunnen niitä kohtaan erityistä hellyyttä.