Lentäminen humalassa kotilentosimulaattorilla

Edellisen vuoden 2020 maaliskuussa, kun koronapandemian vuoksi tulivat voimaan koronarajoitukset, päätin toverini Hannun kanssa aloittaa uuden harrastuksen: lentämisen kotilentosimulaattoreilla. Simulaattorit piti valita sillä perusteella, mitkä toimisivat yleisimmissä työpöytä-käyttöjärjestelmissä, koska sekä minun että hänen PC-tietokoneessa käyttöjärjestelmänä oli Linux (linkin takana usean vuoden takainen blogimerkintäni Linuxista).

Aluksi olimme käyttäneet selaimella pelattavaa Geo-FS-kotilentosimulaattoria. Sillä pääsi alkuun, mutta koska se oli simulaattorikokemuksena turhan simppeli ja arcademainen siirryimme lopulta kokonaan pelaamaan FlightGear-kotilentosimulaattorilla. Molemmat simulaattorit ovat ilmaisia.

Harrastuksen syntyyn vaikutti sekin, että olimme alkuvuonna käyneet yhdistyksemme porukan mukana paikallisessa ilmailumuseossa.

Myöhemmin lentäjäporukkaan ryhtyi mukaan myös naapuritalon äijä Jari.

Itse asiassa minulle lentokoneet ovat aina merkinneet jotain. Isäni teki pitkän uran lentokonemekaanikkona Finnairilla, olen arvostanut Suomen ilmavoimien suoritusta viime sodissamme, ja lisäksi tunnen kirjailija Jukka Piipposen, joka on kirjoittanut yli kymmenen elämäkerrallista kirjaa suomalaisista sotalentäjistä (ja lisäksi yhden saksalaisesta sääasemasta Barentsinmerellä toisen maailmansodan aikana).

Sen verran ilmaista mainosta, että Piipposen uusin kirja, joka kertoo hävittäjä-ässä Hasse Windistä, ilmestyy kuluvan vuoden 2021 syksyllä.

Olen yli vuoden kestäneen kotilentosimulaattorilentäjän "urani" aikana hankkinut runsaasti kokemusta lentämisestä eri konetyypeillä. Kirjailija Piipposen viimeisin kirja oli kertonut koelentäjä Lauri Hämäläisestä, ja olen itsekin suorastaan kokenut nyt olevani eräänlainen koelentäjä.

Jos kiinnostaa, niin olen melko äskettäin saanut julkaistuksi nettisivuillani opetussivun FlightGearista.

Yksi vanhimmista olemassaolevista kavereistani, nimeltään Jape, on harrastanut piintyneesti ja jatkuvasti kotilentosimulaattorilentämistä 1990-luvulta saakka.

Hän oli joskus kertonut minulle, että pienessä tuiterissa lentäminen sujuu itse asiassa paremmin kuin lentäminen täysin selvin päin. Toisaalta hän oli myös sanonut, että vahvassa humalatilassa taas lentäminen sujuu huonommin kuin selvinpäin.

Olin halunnut itsekin testata Japen kokemuksen rintaäänestä juontuvaa hypoteesia. Olin ehdottanut Hannulle lentämistä humalassa yhdessä. Mutta kun ei oltu hyvään aikaan vielä päästy sopimukseen ajankohdasta, päätin ruveta testaamaan asiaa itsekseni.

Viime viikon torstaina 10.6.2021 testasin illemmalla pienessä tuiterissa lentämistä.

Ensimmäinen olueni oli 4,7-prosenttinen kiinalainen tyypillinen vaalea lager Tsingtao. Maistelin sitä jonkin aikaa jo ennen lentokoneen puikkoihin ryhtymistä, jotta saisin hieman "pohjaa". Myöhemmin nautin vielä toisen oluen, joka oli suomalaisen Beer Hunter’s -ravintolapanimon panema 5,5-prosenttinen Mufloni Huurupukki. Kyseessä on portteri, ja vielä melko hyvä sellainen.

Lensin usealla lentokoneella, joista useimmat olivat melko tuttuja tai vielä tutumpia. Myöskin vaihtelin säätä ja vuorokauden ajankohtaa. Maisemat muuten ovat hirveän kauniita, kun lentää aamunsarastuksen aikaan. Pysyin lennoissani Havaijilla osavaltion pääkaupungin Honolulun tienoilla, joka sijaitsee Havaijin kolmanneksi suurimmalla saarella Oahulla. Honolulun kansainvälinen lentokenttä (Honolulu International Airport, joka on viralliselta nimeltään Daniel K. Inouye International Airport), on FlightGearissä oletuslentokenttä. (Ja tästä Daniel K. Inouye -hepusta on näköjään olemassa Wikipedia-artikkelikin.)

Aloitin lentämisen Cessna 172P Skyhawkilla, joka on FlightGearin oletuslentokone. Lentäminen sujui hyvin.

Seuraavaksi lensin Tupolev 154b:llä, joka on suurista matkustajalentokoneista lempikoneeni, koska sen ohjausominaisuudet ovat loistavat. Sen kanssa sujui hyvin yksin sitä lukuun ottamatta, että ensimmäisellä lennollani unohdin vetää laskutelineet sisään.

Seuraavana oli lentovene Catalina PBY. Tämä ei ollut minulle vielä kovin tutuksi käynyt, mutta kone on melko helppo lennettävä. Sujui hyvin.

Tämän jälkeen lensin Antonov 24:llä. Tämä ei ole lempikoneitani, ja koska se on kannaltani hieman hankala, lensin juuri tämän vuoksi sillä. Lentäminen sujui hyvin muuten paitsi että säätämieni olosuhteiden vuoksi jouduin yhden lentokentän kiitoradalle tuovaa linjaa hieman etsiskelemään.

Tämän jälkeen vuorossa oli toisen maailmansodan aikainen yhdysvaltalainen pommi- ja maataistelukone B-25 Mitchell. Tämä on lempikoneitani hyvien lento-ohjausominaisuuksiensa vuoksi. Koneessa on kuitenkin huonot ohjausominaisuudet maassa. Kun laskeuduin, koneeni ajautui kiitoradan viereen. Enkä saanut sitä enää uudestaan ilmaan. Melko vaikea paskiainen maassa.

Ja seuraavana oli vuorossa Beechcraft 1900D. Tämä ei ole lempikoneitani. Koneella on vaikea taipumus vajota käännöksissä, eli sen kanssa pitää olla todella tarkkana. En ollut tarpeeksi tarkkana. Ensimmäisellä kerralla meni laskeutumisyritys pieleen, sillä putosin mereen ennen kiitorataa. Ja toisellakin lentokerralla putosin. Kolmannella kerralla suoritin lähestymisen kiitoradalle nopeasti suhteellisen korkealta, ja sillä kertaa onnistuin laskeutumisessa.

Sitten taas siirryin Cessna 172P Skyhawkiin. Tunnen sen kuin omat taskuni. Mutta kun olin laittanut ukkostamisen (thunderstorm) asetuksista päälle, putosin maahan. Tuuli oli ollut aivan liian kova, ja olisi kannattanut pysyä maassa tällä hyvin pienikokoisella koneella. Sitten vaihdoin ajankohdan aamun sarastukseen ja sään matalapaineen keskukseen (core low pressure region). Cessnan rakenteet jonkin verran vinkuivat lentäessä. Onnistuin kuitenkin laskeutumaan melko täydellisesti olosuhteet huomioon ottaen.

Viimeinen koneeni oli taas wanha kunnon Tupolev 154b. Lentäminen sillä sujui hyvin.

Lentorupeama kesti yhteensä ehkä puolitoista tuntia.

Se täytyy tässä vielä mainita, että ohjaamokuri oli nyt melko loistava, sillä ei ollut muita ihmisiä samassa huoneessa, joille olisin hölpöttänyt ja jotka olisivat hölpöttäneet minulle. Kykenin täten keskittymään melko hyvin itse asiaan. Lisäksi minulla oli lentoistuimellani ryhdikäs lentämiseen soveltuva asento. Aina minulla ei ole sitä lentäessäni ollut.

Kotilentosimulaattorilla lentäessä ei luonnollisesti mukana ole kuolemanpelkoa, joten siksi ihminen lentää sellaisella huolettomammin kuin tekisi oikealla lentokoneella lentäessä. Putoamiset Beechcraft 1900D:llä olisin luultavasti välttänyt, jos olisin lentänyt oikeasti (tähän sopisi hymiö).

Vertailun vuoksi suoritin seuraavana lauantaina 12.6.2021 päiväsaikaan selvin päin muutaman lennon. Tällöinkin olin yksin eli ohjaamokuri oli sen vuoksi täydellinen. Lensin Cessna 172P:llä, huonommissa olosuhteissa Tupolev 154b:llä, sekä hyvissä olosuhteissa Beechcraft 1900D:llä ja Antonov 24:llä. Lennot menivät mukavasti ellei oteta lukuun sitä, että laskeutumiseni kiitoradalle Antonov 24:lla meni pomppuiseksi, koska olin suorastaan syöksynyt kentän pintaan korkealta (niin ei saisi tehdä).

Myöhemmin samana päivänä kämpilläni pidin tavanomaisten lauantaivieraitteni eli jätkien kanssa normaalin nk. kulttuurielämätapahtuman. Se alkoi kahvituksella, ja sen jälkeen oli vuorossa alkoholipitoisten juomien sekä lastujen nauttiminen. Minä ja Janne nautimme tavalliseen tapaan oluet puoliksi. Pyynnöstäni nautimme niitä tavallisen kolmen sijaan tällä kertaa neljä, koska minun piti saada pohjia. Hannu nautti omia juomiaan. Kukin nautti enemmän tai vähemmän viskiäni. Jari poikkeuksellisesti maistoi tällä kertaa viskiä.

Kuuden jälkeen illalla, kun viimeisinkin vieraistani oli lähtenyt kotiinsa, aloitin testin nimeltä "lentäminen kohtuullisen hyvässä hutikassa".

Nautin lentojen aikana kaksi olutta. Ensimmäinen niistä oli 6,7-prosenttinen Hiisi Rahko Red Wine Sour. Olut oli pirteä ja vinkeä. Alkon luonnehdinta oluesta kuuluu: punaruskea, täyteläinen, miedosti humaloitu, vehnäinen, maltainen, kirpeä, hedelmäinen, aprikoosinen, kirsikkainen, mustikkainen, yrttinen. Toinen olueni oli 9,0-prosenttinen Hiisi Iku-Turso Imperial Stout. Alkon luonnehdinta oluesta kuuluu: ruskeanmusta, samea, runsasvaahtoinen, täyteläinen, voimakkaasti humaloitu, paahtomaltainen, mallasleipäinen, tumman luumuinen, kahvinen, mausteinen, runsas. Tämä olut oli yksinkertaisesti ihana.

Ensin lensin Cessna 172P:llä. Seuraavaksi Antonov 24:llä, pimeällä. Lennot sujuivat hyvin.

Aluksi oli tuntunut siltä, että keskittymiskyky oli tiessään. Ja reagointinopeus tilanteisiin huono. Mutta jotenkin aivoni osasivat pysyä riittävässä määrin vetreinä kuitenkin. Yleensä.

Seuraava koneeni oli Tupolev 154b. Yritin nousta ilmaan liian pienellä tilannenopeudella, joten romahdin alas juuri, kun olin pistänyt koneen vetämään laskutelineet sisään. Uudella yrityksellä sujuivat lentämään pääsy ja lentäminen kuitenkin hyvin.

Tämän jälkeen lensin Cessna Grand Caravanilla.

Sitten oli vuorossa Cessna Citation II.

Ja seuraavaksi Allegro 2000.

Tämän jälkeen lensin de Havilland Mosquito FB Mk VI:lla.

Seuraavaksi vuorossa oli toisen maailmansodan aikainen legendaarinen saksalainen syöksypommittaja Junkers 87 "Stuka".

Ja sitten lensin uudestaan Tupolev 154b:llä.

Ja vielä yhden kerran Cessna 172P:llä.

Mikä ihmeellistä, niin lennot sujuivat tälläkin kertaa enimmäkseen hyvin huolimatta isitä, että aivot tuntuivat hieman jumittavan. Mutta kun tiesin olevani selvästi humalassa, niin minä myös tein kaikkeni ollakseni skarppi ja toimiakseni mahdollisimman skarpisti. Päivällä nautittu kahvi saattoi toki vielä vaikuttaa piristävästi.

Japen hypoteesin testaamiseksi kunnolla olisi ehkä pitänyt juoda itsensä vielä enemmän humalaan, mutta en halua suin surminkaan hankkia usean päivän kestävää krapulaa.

Ja krapulasta puheen ollen, tein sunnuntai-iltapäivällä vielä muutaman lennon.

Cessna 172P, aamu, matalapaine ja lyhyt lento. Onnistuin ensimmäisellä lennollani tuhoamaan laskutelineet laskeutumisessa, kun kone iskeytyi kiitorataan turhan suurella nopeudella. Toisella kerralla laskeutuminen onnistui mainiosti.

Tämän jälkeiset lennot tein samoissa olosuhteissa.

Seuraavaksi lensin Antonov 24:llä. Näkyvyys oli heti alussa melko huono tai vielä huonompi. Jouduin lentämään ympäri ämpäri saadakseni löydettyä paikan, johon laskeutua. Kerran jouduin laskeutuessa vetämään takaisin ylös, kun pelkäsin kiitoradan loppuvan. Sitten yritin uudella kierroksella päästä samalla kiitoradalle. Jotain tein oikein, sillä yhtäkkiä kiitorata ilmestyi sumusta eteeni. Onnistuin tekemään ei-niin-oikeaoppisen laskeutumisen. Itse asiassa pyörät koskettivat maata kiitoradan vieressä, mutta minusta kyseessä oli kuitenkin hyvä suoritus noissa olosuhteissa, kun koneeseen ei sitten kuitenkaan tullut mitään vaurioita.

Kolmas koneeni, jolla lensin, oli Tupolev 154b. Näkyvyys oli vähän parempi. Ennen vuoria käänsin vasemman kautta koneen tulosuuntaan ja etsin kiitoradan näkyviin. Valitettavasti se oli melko lähellä, ja minä melko korkealla. Hallitulla syöksyllä onnistuin kuitenkin laskeutumaan kiitoradalle. Laskeutuminen meni kuitenkin lievästi pitkäksi, kun en ollut ottanut aikalisää ja yrittänyt uudestaan kiitoradan toiselta puolelta. Lentosäännöt olisivat oikeastaan vaatineet tuollaista ratkaisua.

En krapulaista lentoistuntoani viitsinyt pitää yhtä pitkänä kuin kumpaakin humalassa pitämääni lentoistuntoani.

Olen puhunut ohjaamokurista. Mutta oikeasti ohjaamokuriin ja hyvään lentotapaan kuuluu myös se, että ei lennetä humalassa – edes pikku tuiterissa – tai krapulassa. (Taikka kovin väsyneenä.)

...Kun hommat oli hoidettu, tunsin todellakin lentäneeni.

Japen hypoteesi jäi nyt oikeastaan silti toteen näyttämättä. Olisi pitänyt lentää pitempään, ja toisen humalalentoistuntoni aikana minun olisi pitänyt hankkiutua vieläkin voimakkaampaan humalaan kuin mitä nyt tein. Vaikkakin sellainen olisi epäterveellistä.

PS. Viime viikon lauantai taisi olla ensimmäinen kerta pitkään aikaan, kun olen ollut kunnolla humalassa.

Tuliliemen tuttavana, osa 1

Tämä kirjoitus ei kerro Jack Londonin romaanista Tuliliemen tuttavana, jossa kirjailija kertoo oman alkoholisoitumisensa tarinan. Sen sijaan kerron tässä omasta suhteestani alkoholiin.

Ensimmäiset kännini alkoholin avulla vedin vuoden 1986 keväällä ollessani yhdeksännellä luokalla. Olin silloin musiikkiluokkani kanssa luokkaretkellä Kreetalla. Minä ja luokan kaksi muuta kilteintä poikaa nautimme yhdessä ouzoa. Vain yksi meistä ei oksentanut, ja se en ollut minä. Tapahtuma sai minut jatkossa jossain määrin vieroksumaan ouzoa.

Sen jälkeen minulla ei ollut vuosiin pysyvää, vahvaa suhdetta alkoholiin. Tähän sääntöön kuitenkin tuli kaksi lyhyttä poikkeusta: Asuin siihen aikaan vielä kotona, ja vanhempani olivat lähteneet jonnekin lomalle, ja minä pidin taloa pystyssä. Kävin useana päivänä ostamassa lähikaupasta Guinness Draught -stoutia. Lopulta vatsani tuli kipeäksi, joten kävin lääkärillä, joka totesi vatsakivun johtuneen ryypiskelystäni. Se loppui siihen. Toinen tapaus oli sellainen, että lääkitsin kerran monen päivän ajan harhojani vanhempieni kotiviinillä. Kun vanhempi pikkuveljeni kerran sanoi, että aina kun hän näkee minut, niin minulla on pullo kädessä, minä lopetin juomisen siihen.

Vuonna 1994 olin usean viikon ajan Elämisen laadun kurssilla Kuntoutussäätiössä Helsingin Malminkartanossa. Tutustuin sillä uudestaan entiseen luokkakaveriini Pasiin. Pasin kanssa nautin sitten aina välillä alkoholia ja ilman sitä tai sen kanssa puhuimme henkeviä. Hän oli periaatteessa adventisti, mutta ei kovin tiukka sellainen. Koska olin vuonna 1993 oivaltanut kristinuskon perusasian, koin tavallaan Pasin olevan samaa seurakuntaa kanssani. Kun en käynyt aktiivisesti missään hengellisissä pippaloissa.

Minulla oli ollut ei-kristittynä ollessani varsin ahdasmielisiä ajatuksia, joten "uskoontulo" auttoi minua nauttimaan alkoholia.

Vuonna 1994 myös alkoi kaupoissa ja varsinkin Alkon myymälöissä näkyä yhä enemmän erilaisia oluita, siis sellaisia, joita ei ollut valmistettu hinta-prosentti-suhde mielessä. Tutustuimme valikoimiin. Minusta tuli oluen maistelija.

Oluitten maistelemisessa oli se hyvä puoli kaiken muun ohella, että saattoi katsella nenänvarttaan pitkin niitä ihmisiä, jotka joivat "kuravesiä".

Seuraavan vuoden syksyllä aloitin opiskelun. Siellä tutustuin kaveriin Jp, joka oli ihmiseksi fiksu. Opiskelumme ei mennyt täysin alkoholin merkeissä, mutta välillä kävimme oluella paikallisessa. Jp:stä tuli pitkäaikainen hyvä kaverini.

Samoihin aikoihin rupesin käymään Vantaan vapaaseurakunnassa, koska olin Helsingin Annankadun  vapaaseurakunnassa kerran käydessäni saanut tietää, että Vantaallakin on sellainen.

Vaikka Suomen vapaakirkko ei sitä edellytä, niin vuoden 1995 joulukuussa minut kastettiin eli ao. vapaaseurakunnan pastori siis kastoi minut Tikkurilan helluntaiseurakunnan tiloissa, jossa oli tarpeet täyttävä kasteallas. Tällainen eri kirkkokuntien välinen yhteistyö oli mieltä ylentävää. Pidin mielestäni kauhean hienon puheen kastetilaisuudessa.

Opiskelu meni sattuneista syistä mönkään, niin minulla kuin Jp:llä. Kumpikin keskeytimme. Itse ehdin saada kuitenkin todistuksen ko. alan peruslinjan käymisestä.

Lisäksi tunnettuani Pasin uudestaan vain muutaman vuoden ajan hän kuoli. Se oli sääli. Siinä meni hyvä mies hukkaan. Hän oli jopa vuosien varrella saanut lopetettua kaikkien Suomessa silloin tunnettujen laittomien päihteiden käytön yksi kerrallaan, viimeisenä kannabiksen.

Vuoden 2001 lopulla minusta tuli periaatteessa ja käytännössä Vantaan mielenterveysyhdistys Hyvät tuulet ry:n vakituinen kävijä. Yhdistys on vertaistukeen perustuva, ja sillä on kaksi kahvilatyyppistä kohtauspaikkaa länsi- ja itä-Vantaalla, Myöhätuuli ja Lauhatuuli. Jos ketään kiinnostaa, niin Suomen mielenterveysseura, joka nykyään on nimeltään Mieli, taas on asiantuntijapohjalta toimiva yhdistys. Aluksi tulin Hyviin tuuliin kuitenkin työn merkeissä. Myöhemmin tulin olemaan siellä "ainoastaan" aktiivijäsen.

Vähän myöhemmin tutustuin yhdistyksessä mieheen, josta käytän tässä kirjoituksessa nimitystä Kollega 1. Tutustutin hänet oluiden ihmeelliseen maailmaan. Ja kun hän mielestäni oli oppinut tarpeeksi, niin löin hänet senseiksi. Nimitys tarkoittaa japanin kielessä opettajaa. Ja kun olin myöhemmin ostanut miekan (tylsäteräinen kopio roomalaisesta gladiuksesta 1. vuosisadalta jKr.), niin vahvistin hänen senseiytensä myös sillä. Kollega 1:stä tuli myös erinomainen yhdistysaktiivi yhdistykseeni.

2000-luvun ensimmäisen vuosikymmenen puolivälin paikkeilla tai jotain kokeilin valmistaa kerran kotiolutta. Koska olin siirtänyt pullotetun oluen liian aikaisin jääkaappiin, olut epäonnistui. Sitten valmistin olutta toisen kerran, mutta tällä kertaa olin laponnut oluen pari kertaa liian vähän, joten olut jossain määrin epäonnistui, kun siitä tuli melko sameaa. Valmistin olutta kolmannen kerran, ja kolmas erä onnistui. Siitä tuli ihan järkevää.

Tämän jälkeen kokeilin valmistaa punaviiniä. Tähän aikaan ajanlaskuamme kotiviinin valmistus oli jo melko helppoa, sillä viinin perusaineen sai kanisterissa. Viinistä tuli varsin hyvää, ja hintalaatusuhteeltaan se oli loistavaa.

Koska punaviinini oli maistunut jopa liian hyvältä, päätin valmistaa seuraavaksi roséviiniä, koska sellaista arvostin maun kannalta vähemmän. Mutta tästäkin viinistä tuli liian hyvää.

Päätin sitten lopettaa alkoholijuomien kotivalmistuksen.

Vuoden 2007 alkupuolella molemmat vanhempani kuolivat. Myöhemmin samana vuonna minulle myönnettiin työkyvyttömyyseläke sadan prosentin invaliditeetin perusteella sekä tieto siitä, että minulla periaatteessa oli diabetes 2000-luvulla alkaneen keskivartalolihavuuden vuoksi. Keskivartalolihavuus johtui varmaan enimmäkseen Pasin kuolemasta. Kun olin hänen kanssaan aina kulkenut pitkin poikin metsiä, ja semmoinen meininki oli nyt ohi. Tästä lähtien jouduin tai pääsin käymään terveyskeskuksessa diabetestarkastuksessa joka vuosi.

Hyvissä tuulissa alkoi käydä minua nuorempi mieshenkilö, josta tuli hyvä yhdistysaktiivi ja josta olen käyttänyt tässä blogissani salanimeä Vitus Pullo (hänestä täällä esittämieni tietojen perusteella on mielestäni ollut suurin piirtein mahdotonta sellainen, että joku hänen läheisensä olisi julkaisemistani kertomuksista hänet tunnistanut). Pullo oli jo nuorena alkoholisoitunut, koska hän näki pikkuakkoja ja -ukkoja ja välillä oli tavannut lääkitä harhojaan pois alkoholin avulla. Toinen hyvä yhdistysaktiivi, joka esitti tärkeää osaa elämässäni, oli itseäni vanhempi naishenkilö Naishenkilö 1. Tämä oli ihan oikeasti sellainen ihminen, että hän tiesi kaiken meidän yhdistyksemme asioista. Luotin häneen näissä asioissa kuin kallioon.

Kävin kummankin kanssa paikallisissa kapakoissa. Koska Hassulaan Pullo oli lopulta saanut porttikiellon, rupesimme käymään pelkästään Salilla, jossa muuten oli ihan hyvät olutvalikoimat.

Usein kanssamme oluella kävi myös yhdistyksessä käyvä Naishenkilö 2, johon Pullo oli ihastunut saamatta vastakaikua. Lisäksi joukossamme oli Naishenkilö 1:n hyvä kaveri Naishenkilö 3.

Kävimme välillä ryypiskelemässä myös jonkun meistä kotona.

Oli myös naishenkilö S, mutta hänestä lisää myöhemmin.

Vuoden 2011 joulukuussa Vitus Pullo kuoli alkoholiin kotonaan. Vain jokunen vuosi myöhemmin Naishenkilö 3 kuoli, syöpään, jota ei ollut havaittu ajoissa. Kuolemansa oli suhteellisen nopea.

Pullon ja Naishenkilö 3:n kuoltua jäi jäljelle kova ydin, joka oli minä, Naishenkilö 1 ja S.

Mutta sitten Naishenkilö 1:lle kävi jotain, ja hän rupesi vetäytymään. Lopulta hän muutti pois.

Jouduin hyppäämään Naishenkilö 1:n saappaisiin yhdistyksessä. Ne olivat isot saappaat.

Yhdistyksessämme oli alkanut käydä muodollisesti terve wanha wiisas intialainen mies, joka aluksi piti yhdistyksessäni englannin kielen keskusteluryhmää. Hänen englantinsa oli täydellistä oxfordinenglantia. Hän oli synnyinmaassaan Intiassa käynyt koulua sisäoppilaitoksessa, jonka käyttökieli oli ollut englanti, ja aikuisena hän oli monen vuoden ajan asunut ja työskennellyt Englannissa. Hän alkoi käydä minun ja S:n kanssa Salilla. Myöhemmin hän sai potkut alkoholiin liittymättömistä syistä – hän oli maltillinen juoja – ryhmän vetämisestä. Ennen pitkää minut kiinnitettiin siihen hommaan.

Olin 2000-luvun ensimmäiseltä vuosikymmeneltä alkaen nauttinut lauantaisin kämpilläni oluita puoliksi Kollega 1:n kanssa. Ostimme oluet aina puoliksi, jotta tuli maisteltavaa useammista erilaisista oluista. Aluksi meno oli vähäisempää, mutta koirani Elmeri Kärnän kuoltua vuonna 2009 oluen käyttömme lisääntyi. Joukkoomme oli liittynyt myös miespuolinen Kollega 2, jolle minä ja Kollega 1 yritimme kovasti opettaa oluen käyttöä, mutta hänellä oli liian erilainen makuaisti kuin meillä, ja aluksi hänellä oli vähemmän rahaakin käytettävissään, joten emme tässä onnistuneet. Kollega 2 toi aina mukanaan "kulttuurielämätapahtumaamme" omat juomansa. Ja jos ketään kiinnostaa, niin tilaisuus aloitettiin aina kahvilla ja kekseillä.

Kollega 2:sta tuli myös erinomainen yhdistysaktiivi.

Oli myös naapuritalossa asuva Kollega 3, joka kävi satunnaisemmin kulttuurielämätapahtumassamme.

Tarjosin aina väelle myös viskiä. Yleensä kyseessä oli voimakkaan savuinen skottilainen.

Viimeisin "standardi" minun ja Kollega 1:n juomien nauttimisessa oli se, että joka toisena lauantaina nautimme seitsemän olutta puoliksi ja joka toisena viisi. Uudempi B-versio tästä oli se, että "isompana" olutpäivänä nautimme kolmeen pekkaan, tai sitten neljään pekkaan, jos otetaan huomioon myös Kollega 3, ennen oluisiin ryhtymistä vahvaa versiota lonkerosta.

Korkeintaan kerran kahdessa viikossa olen arkiviikolla osallistunut nk. sähköpostijuopottiin, jossa on kysymys siitä, että osallistujat keskustelevat etänä toistensa kanssa ja kommentoivat nauttimiaan kolmea hartaasti valitsemaansa olutta. Nk. sähköpostijuopottiin on osallistunut tähän asti vain minä ja S, vaikka kaksi muutakin henkilöä on ilmaissut asiaa kohtaan koskevan kiinnostuksensa.

Tänä vuonna 2019 Kollega 3 päätti ryhtyä pitämään alkoholitonta linjaa. Mutta hän oli silti usein osallistunut ainakin aluksi illanistujaisiimme (ja lähtenyt ajoissa pois, ettei häiriinny alkoholin täyttämästä meiningistä).

Minua itseäni oli alkanut lopulta sylettää se, että "oluitten maistelumme" ei oikein vastannut tarkoitustaan, kun ainakin joka toisena lauantaina nauttimamme alkoholin määrä oli melkoinen. Kollega 1 toi aina yhteiset oluemme paikan päälle, ja hän mielellään osti varsin vahvoja oluita. Minusta oli ikävää se, että tällaisista lauantaista olin toipunut kunnolla vasta seuraavan viikon torstaina.

Ryyppääminen "kulttuurielämän" varjolla aiheutti minussa aikaa myöten myös tiettyä vastenmielisyyttä alkoholia vastaan sinänsä. Alkoholi vaikutti minuun samalla tavalla kuin naltreksoni on vaikuttanut näyttelijä Claudia Christianiin (tässä kiva aiheeseen liittyvä uutislinkki muutaman vuoden takaa). Tai samalla lailla kuin Antabus vaikuttaa, mutta ilman samanlaisia fyysisiä oireita.

Suuri määrä alkoholia kerralla myöskin aiheuttaa masennusta.

Olin myös ruvennut miettimään, että mitä tällainen tekee terveydelleni. Ja kun olin lähes 50-vuotias, niin ruumis ei kestä yhtä paljon eikä toivu yhtä nopeasti alkoholinkäytöstä kuin 20-vuotiaana.

Myöskin ajattelin, että olen jo maistanut kaikenlaisia mahdollisia oluita ja olen myös nauttinut niitä ihan tarpeeksi.

Lisäksi olin alkanut ajatella, että nykyään minun ei ole enää tarvis turruttaa mieltäni alkoholin avulla.

Kuluvan vuoden 2019 kesällä mainitsin kerran Kollega 1:lle, kun Kollega 2 oli jo lähtenyt menemään kotiinsa, siitä, että nautimme mielestäni liian paljon oluita kerralla. Olin itse asiassa aikaisemminkin maininnut hänelle asiasta, mutta Kollega 1 oli perustellut asiaansa sillä, että jos emme osta näin montaa olutta, niin emme ehdi nauttia kaikkia Myyrmäen Alkoon tuotettavia vaihtuvia oluita.

Meille tuli tällä kertaa pikkainen riita asiasta. Katkaisin sen hänen lähdettyään kotiinsa laittamalla hänelle sähköpostiviestin, jossa ilmaisin, että puolestani voidaan jatkaa wanhalla tavalla.

Kävin sitten yhtenä viikonloppuna mökillä, joten emme silloin voineet pitää illanviettoa luonani. Kotiin palaamistani seuraavana päivänä hän lähti useamman viikon ajaksi tapaamaan vanhempiaan maaseudummalle. Hän tekee sitä aina välillä.

Hänen ollessaan poissa minä ja Kollegat 2 ja 3 kokoonnuimme kolmestaan, emmekä edes nauttineet alkoholia. Toki nautin jonkin verran alkoholia muutoin.

Kollega 1:n palattua "työlomalta" sanoin hänelle uudestaan, sillä kertaa yhdistyksemme toimipisteessä, että haluaisin oikeasti vähentää. Hän ei tällä kertaa osoittanut suuttumusta asiasta.

Itse asiassa kaikki meni mukavasti. Kollega 1 ja Kollega 2 harjoittelivat yhdessä musiikin soittamista toisen kotona. Kollega 2 oli vanhastaan osannut soittaa kosketinsoittimia, ja Kollega 1 oli vasta jonkin aikaa takaperin aloittanut kitaransoiton opiskelun. Ja musisoimisen harjoittelu vahvassa humalatilassa ei ole yleensä kovin järkevää.

Kollega 1:n aivoissa oli asia kypsynyt, ja hän oli suhteellisen raittiuteni hyväksynyt.

Tiistaina 20. elokuuta kävin Myyrmäen terveyskeskuksessa terveydenhoitajan pakeilla. Muuten oli hyvät veriarvot – olin suorastaan ylpeä siitä, että verensokeriarvoni olivat kuten terveellä ihmisellä – mutta tämä kerrottuaan huonohkoista maksa-arvoistani ehdotti minulle, että voisin asiaa testataksemme olla kuukauden nauttimatta ollenkaan alkoholia. Kerroin voivani tehdä tämän. Keskustelimme kunnolla alkoholinkäytöstäni. Terveydenhoitaja aivan oikein muisti mainita, että alkoholissa on paljon energiaa, joten sen vähentäminen auttanee painonhallinnassakin. Olin itsekin kyllä jo asian arvannut. Terveydenhoitajan punnituksen perusteella olin muuten jonkin verran laihtunut.

Keskiviikkona 21.8.2019 kerroin wanhalle wiisaalle intialaiselle, kun istuin hänen ja S:n seurassa Salilla, että aion lopettaa kuukauden ajaksi alkoholin nauttimisen kokonaan. Sovimme kuitenkin, että jatkamme Salilla käyntiä kahden viikon välein, ja minä siis nautin alkoholittomia juomia tänä aikana. S oli saanut tietää asiasta jo edellisenä päivänä.

Lauantaina 24.8.2019 nautin viimeiset olutkaapissani olleet kolme Alkon myymälästä ostamaani olutta.

Ja seuraavana päivänä sunnuntaina 25.8. aloitin alkoholittomuuskauteni. Samana päivänä aktivoin runoblogini Osa runoistani (loput runoni pääset lukemaan täältä). (Kuukautta myöhemmin rupesin julkaisemaan blogissa myös kertomuksiani unistani (vanhemmista unistani pääset lukemaan täältä)).

Koska nautin tiettyjä keskushermostoon vaikuttavia lääkkeitä, alkoholin nauttiminen on ollut kaikki nämä vuodet, siis oikeastaan jo vuodesta 1990 alkaen, jonkin verran huono juttu. Lääkkeet lisäävät humalatilaa, ja humalatila puolestaan heikentää lääkkeiden vaikutusta. Ne olivat yhdessä alkoholin kanssa varmaankin myös vaikuttaneet tämänkertaisiin huonoihin veriarvoihini, tai niin voisi olettaa ainakin.

Olin toki kesäkauden aikana käynyt kahteen otteeseen mökillä, ja siellä oli tullut jossain määrin myös nautittua alkoholia, vaikkakin päivää kohti maltillisesti. Kokonaismäärä oli kuitenkin ollut mittava.

Laskeskelin sunnuntaina 25.8.2019 maksaani liittyen, kuinka paljon nautin alkoholia viikon aikana. Laskin erikseen ne viikot, jolloin nautin eniten, ja ne, jolloin nautin vähiten. Kumpiakin oli laskennan kannalta yhtä paljon. Jälkimmäisistä jätin pois ne viikot, jolloin en arkiviikolla ole nauttinut yhtään alkoholia, koska sellaisia viikkoja on kuitenkin selvä vähemmistö.

Tulokseksi tuli, että niillä viikoilla, jolloin olen nauttinut eniten alkoholia, alkoholiannosten määräksi tuli 13,85 kpl. Tällaiset viikot koostuivat nk. kulttuurielämätapahtumista kämpilläni, ja arkiviikolla pidettävästä nk. sähköpostijuopotista. Edellisen osuus luvusta oli 9,05 annosta ja jälkimmäisen 4,8 annosta.

Ja niillä viikoilla, jolloin olen nauttinut vähiten alkoholia, alkoholiannosten määräksi tuli 9,2 kpl. Nk. kulttuurielämätapahtuman osuus tästä oli 7 annosta ja Sali-käyntien osuus 2,2 annosta.

Keskiarvoksi viikoille sain 11,525 annosta.

Miespuolisille keskikokoisille henkilöille suuri alkoholista aiheutuva riski koituu niille, jotka nauttivat viikossa 24 annosta, ja naisilla luku on 16 annosta. Ja kun olen itse 169 senttiä pitkä, niin minulla luku lienee merkittävästi pienempi kuin 24 annosta viikossa. Esim. 19-20.

Kohtalaisen riskin raja on miehillä 14 annosta, ja naisilla 7 annosta, viikossa.

Pahimman riskin viikoillani nautin siis 13,85 annosta viikossa. Se lienee jo melko riskialtista minulle, varsinkin kun sitä linjaa oli jatkunut jo jonkin aikaa. Ja keskiarvoinenkin annosmäärä 11,525 on ihan riittävän suuri.

Laskentaani seuraavana yönä näin sellaista unta, jossa kävi ilmi, että tulen tavallista ihmistä enemmän alkoholista humalaan.

On tehnyt hyvää pitää tuliliemen tuttavuudessa pieni tauko. Kun olin jo oikeastaan kymmenen vuoden ajan nauttinut säännöllisesti ihan kunnollisia alkoholimääriä melkein joka viikko. Itse asiassa taisin melko paljon nauttiakin alkoholittomuuskaudesta. Ainoastaan yhdellä viikolla kaipailin jonkin verran alkoholia.

Ja oikeastaan on ollut myös varsin mukavaa se, ettei ole joutunut koko ajan hakemaan itselleen olutta. Vaikka tosin on mainittava, että aikaisemmin Kollega 1 oli tuonut omin repuin paikan päälle yhdessä nautittavat oluemme.

Kävin kavereiden kanssa Salilla 4.9. Nautin siellä ison lasillisen appelsiinimehua ja espresson. Käynti tuli näin hyvin halvaksi. Tein havainnon, että paikan espressokeittimestä saisi monenlaista kahvijuomaa. Tosin kävi ilmi, että ennen kuin Sali saa rakennettua keittiönsä valmiiksi, niin automaatista saa vain espressoa ja tavallista kahvia.

Lauantaina 7.9. kerhon lauantaiaukiolo palasi kesätauolta, joten pääsin tai jouduin ylläpitämään sitä. Kollega 1 oli kollegani hommassa. Minkäänlaista nk. kulttuurielämätapahtumaa ei pidetty kämpilläni sen jälkeen, koska Kollegat 1 ja 2 halusivat mennä harjoittelemaan soittamista.

Ja niin kävi tästä eteenpäin, että niinä päivinä, jolloin kerho oli lauantaina auki, tavanomaiset vieraani eivät tulleet käymään kämpilläni. Niinä lauantaipäivinä, jolloin ei ollut lauantaiaukioloa, porukat tulivat käymään, ja nautimme yhdessä tavanomaisen kahvituksen, ja kaksi kolmesta tavanomaisesta vieraasta nautti myös alkoholia. Minä en.

Ja joka toisena torstaipäivänä kävin Salilla wanhan wiisaan intialaisen ja S:n kanssa. Itse en luonnollisestikaan nauttinut alkoholia käynneillä.

Kun oli neljäs viikko alkoholitonta menossa, soitin terveyskeskuksen ajanvaraukseen keskiviikkona 18.9.2019 koskien lääkärinlähetettä laboratorioon, joka olisi hyvä saada. Puhelinhenkilö kuulosti aidosti olevan huolissaan voinnistani. Hän kysyi, olenko puhunut "Hannun" kanssa, joka voi auttaa vähentämään alkoholin käyttöä. Vastasin kieltävästi. Hän myös kysyi, onko minulla vatsakipuja tai onko minulla vatsassani turvotusta. Vastasin kumpaankin kysymykseen kieltävästi. Hän lopulta totesi, että lääkärini soittaa minulle seuraavana päivänä iltapäivällä.

Vuonna 2007 olin päättänyt, että minun tulee elää vähintään 60-vuotiaaksi. Mutta nyt laskin elinajanodotustani 50:een vuoteen. Olin myöskin ruvennut suunnittelemaan 50-vuotispäiväblogimerkintää.

Ja oi, katso: seuraavana aamuna kävi niin, että vastaanotin terveyskeskuksen tekstiviestin, jossa kerrottiin lääkärini olevan poissa ja täten puheluaikani peruuntuneen ja lääkärin soittavan minulle, kun on palannut takaisin. Voihan vitalis!

Samalla viikolla eräs kaverini totesi minulle, etten ole alkoholittomuuskauteni aikana muuttunut kireämmäksi.

Tiistaina 24.9.2019 S totesi minulle, että minun kannattaisi soittaa terveyskeskukseen uudestaan, kun sen lääkäreistä moni on hakeutunut pois. Olin itsekin lukenut asiasta uutispätkän ja totesin neuvon hyväksi.

Keskiviikkoaamuna 25.9.2019 soitin kaverini kehotuksen ansiosta terveyskeskuksen ajanvaraukseen kysyäkseni, että onko lääkärini vielä töissä siellä. Ilmeisesti sain sen vastauksen, että on.

Ja, oi, katso: myöhemmin samana päivänä ollessani kerholla juuri ennen levyraatitapahtuman alkamista lääkärini soitti minulle. Saimme sovittua sen, että menen lähiaikoina käymään laboratoriossa.

Oli kivaa saatuani selvyyden tähän asiaan. Muutenkin oli ihan kivaa.

Minulle oli selviö, että menisin käymään labrassa vasta viikon päästä soitosta, koska käytännön syistä keskiviikko on minulle yleensä paras päivä lähteä käymään aikaisin aamulla jossain kauempana.

Mutta koska seuraavana aamuna eräs uusi tietokoneneuvottavani peruutti tulonsa neuvottavaksi, päätin lähteä saman tien käymään laboratoriossa.

Saman käynnin yhteydessä palautin (toisessa rakennuksessa sijaitsevan) terveyskeskuksen päätilan punaiseen postilaatikkoon verenpainemittauslappusen.

Seuraavan viikon alkupuolella katselin Kanta-palvelusta terveystietojani. Näytti pahalta. Neljäs pyydetyistä tutkimuksista ei ollut vielä valmistunut, mutta kolmessa arvot olivat viitearvojen yläpuolella, ja sellainen arvo, joka oli mitattu jo aikaisemman laboratoriokäynnin yhteydessä, oli kohonnut lisää.

Keskiviikkona 2. lokakuuta soitin terveyskeskukseen. Minulle sanottiin, että minun tulee jatkaa alkoholista erossa pysymistä. Minulle luvattiin myös, että lääkärini soittaa minulle seuraavana päivänä.

Keskiviikkona myös neljäs mitatuista arvoista oli valmis. Se ei ollut koholla.

Samana päivänä päätin myös lopullisesti, että vähennän sokerin käyttöä. Olin tullut nimittäin siihen tulokseen, että olin korvannut alkoholin osittain lisäsokerilla. Jos ketään asia kiinnostaa, niin natsi-Saksan diktaattori Adolf Hitler, kun huumeet olivat lopussa, oli puolestaan vuonna 1945 korvannut huumeet – sokerilla. Koska Hitler kuuluu lempiaiheisiini, niin oli ihan pakko hänet mainita tässäkin.

Ja torstaina 3.10.2019 lääkärini soitti minulle puhuakseen kanssani terveydestä. Ilmeisesti ongelmana on sisäelinrasva, jota pitäisi saada poistettua. Tunnustin hänelle, että olen saattanut alkoholittomalla kaudellani nauttia tavallista enemmän sokeria. Hän totesi, että minun ei kannata korvata sokeria hedelmillä, koska hedelmäsokeri menee maksaa rasvoittamaan. Lääkäri käski jatkaa alkoholittomalla linjalla. Verikokeet otetaan sitten taas tammikuussa.

Niin, ja kerhon jälkeen menin Salille. Tällä kertaa otin juomakseni myös yhden oluen. Se oli tosin nollaprosenttinen. En ollut viikkoihin nauttinut olutta, joten oli veikeätä, vaikka alkoholittomat oluet maistuvatkin hieman kummalta.

Lähdettyämme pois Salilta tunsin olevani lievästi humalassa, mikä on outoa.

Lääkärin sana, että pitää olla edelleen ilman alkoholia, on ollut lievästi masentava kannaltani.

Sokerin kulutusta vähennän jättämällä pois Kismet- ja Royal-suklaiden ja irtokarkkien nauttimisen toistaiseksi.

Minun on loppujen lopuksi hieman vaikea päästää irti oluesta, koska en saa sitä korvattua oikein millään järkevällä tekemisellä. Minulla on sellainen ongelma, että suorastaan kauhistun sellaisia ihmisiä, joita en henkilökohtaisesti tunne. Lisäksi vähältä pitää, etten toisi mukanani omia pöytähopeita ravintolaan.

Jos olisin uskovaisempi (en ole enää läheskään niin uskovainen kuin 1990-luvulla olin ollut), niin voisin alkaa käydä kirkossa, vaikka sekin vaatisi kulkemista ihmisyhteiskunnan osien läpi sinne päästäkseni.

Mutta minun pitäisi muistaa se, että olen alkoholittomuuskauteni aikana ollut oikeastaan ihan onnellinen...

Lauantaista 5.10.2019 seuraavaan päivään olin lähisukulaisteni kanssa mökillä. Tämä lauantai oli sellainen, että normaalin viikkojärjestyksen mukaan minun olisi pitänyt olla kerhoa ylläpitämässä, joten jouduin hankkimaan itselleni korvaajan. Paitsi että mökillä oli kylmä, niin olin ottanut mukaan kolme kappaletta 0-prosenttisia oluita. Minulle tuli mökillä ollessa mieleen, että alkoholittomat oluet todellakin maistuvat oudolta ja minun kannattaisi alkaa tutustua alkoholittomiin viineihin, varsinkin, jos niitä löytyy pienissä annosko'oissa.

Seuraavana yönä meninkin katsomaan alkoholittomien viinien valikoimaa Alkon sivuilta. Alkoholittomia punaviinejä kyllä löytyi, mutta vain yksi näistä oli 0,375 litran kokoisessa pullossa (tai pahvissa).

...

PS. 20.7.2021: Kirjoitussarjan kaikki osat pääset lukemaan (luultavasti) tämän linkin kautta.

Taivas laskeutui maan päälle oluen muodossa

Kävin perjantaina Sali-käynnillä. Toisen olutkollegani lisäksi paikalle tuli vain yksi tuttu. Usein meitä on enemmän pöydässä.

Paikalla ei ollut pahemmin kantapeikkoja. Tai niin ainakin kollegani ajatteli. Itse en pahemmin kiinnitä huomiota Salilla sellaisiin ihmisiin, joihin minulla ei ole mitään erityistä syytä kiinnittää huomiota.

Huomasin kyllä, että kiinteistönvälittäjäni oli paikalla.

Aluksi meteli paikan päällä oli melko korviahuumaava, mutta se päättyi, kun osa paikallaolijoista lähti pois.

Nautin olutkollegani kanssa tavanomaiseen tapaan neljä olutta puoliksi.

Kolmanneksi olueksi otimme erään belgialaisen oluen, joka ei ollut meille entuudestaan tuttu. Se oli suljettu korkkikorkilla.

Väriltään se oli vaalea. Alkoholia oluessa oli seitsemän prosentin verran.

Olut ei tuoksunut eikä haissutkaan yhtään millekään. Se ei ollut muodostanut ollenkaan vaahtoa. Maku oli melko mitäänsanomaton. Tai oli kyllä melko makeaa. Aluksi koimmekin, että olut oli kuin limsan ja oluen sekoitus.

Mutta kun oluen makumaailmaan tutustui enemmän, niin jostain syvältä esiin liekotteli jokin hyvin mukava maku. Pian kävi niin, että aloimme pitää olutta hienostuneen makuisena ja oikein hyvänä. Oluitten aatelia! Sivistyneempien aikakausien ase, kuten Obi-Wan Kenobi voisi sanoa. Use the Force, Luke!

Täytyypä vielä lyödä lisää löylyä ja sanoa, että 23 vuotta kestäneen oluturani aikana en ole maistanut montaakaan näin hyvää olutta.

Olut oli suodattamaton, joten lasin pohjalle kertyi pieni määrä sakkaa. Tämän vuoksi jouduimme ikävä kyllä jättämään lasin pohjalle suosiolla viimeiset pisarat.

Kun menimme sen jälkeen hakemaan vielä neljännen oluen, pyysin baarihenkilöä näyttämään minulle em. hyvän oluen pullon. Otin siitä valokuvan.

Neljäs nauttimistamme oluista oli myös hyvänmakuinen ja laadukas, mutta se jäi edellisen varjoon, kun haltioituneina muistelimme sitä.

Tuo hyvä olut on nimeltään Curtius ja valmistettu Belgian Liègessä. Valmistaja on C-niminen panimo, ranskaksi Brasserie C. Tuolla sanotaan, että kyseessä on lager, mikä jonkin verran ihmetyttää minua.

Aloitin olutharrastukseni jo 90-luvulla

Ylemme oli maanantaina julkaissut oluittenmaisteluharrastusta ja pienpanimoita koskevan uutisartikkelin otsikolla "Onko varmaa, että tämä on olutta?" – Maistatimme pienpanimoiden oluita ummikoilla.

Uutisessa kehutaan: "Oluen maistelun ympärille on kehittynyt Suomessa sivistynyt maistelukulttuuri ja pienten panimoiden oluet ovat nyt trenditietoisen oluenjuojan valinta."

Itse en välitä trendeistä, mutta voin kehaista itseäni kertomalla, että aloitin oman oluittenmaisteluharrastukseni jo 1990-luvulla, täsmällisemmin sanottuna vuonna 1994.

Uutisartikkelin yhteyteen kuuluu videonpätkä, jossa kahden maallikkonaisen raati kommentoi neljää eri suomalaisten pienpanimoitten valmistamaa olutta. Bryggeri Sofia Imperial Stoutista siinä sanotaan, että se ei sopisi saunajuomaksi. Itsekin olen sitä mieltä, että tämä olut ei ole parhaimmillaan siinä tarkoituksessa nautittavana.

Stadin panimo on mainittu artikkelissa muodossa Stradin panimo, mutta se lienee kirjoitusvirhe.

Se taas ei ole, kun siinä oli väitetty, että tämän panimon Gasometer Grapefruit IPA -oluen nimessä oleva IPA on lyhennös sanoista imperial pale ale. Oikeasti IPA on lyhennös sanoista India Pale Ale. Asia olikin sitten myöhemmin korjattu artikkeliin.

Ao. videolla sanotaan, että Suomenlinnan panimon valmistama Svartön vehnä sopisi hyvin saunaolueksi. En nyt muista, että olisin juuri tätä olutta maistanut, mutta voin hyvin kuvitella, että pienoisraati on tässä asiassa oikeassa. Mutta se arvelu, että kyseessä olisi "joku jouluolut", menee metsään. Mutta ei kukaan ole seppä syntyessään!

Oma olutharrastukseni alkoi sillä lailla, että vuonna 1994 tutustuin uudestaan entiseen kaveriini, jonka kanssa olin ollut samalla luokalla peruskoulun toisella luokalla kevätlukukauden ajan. Jotenkin vain ajauduimme maistelemaan erilaisia oluita. Siihen aikaan Alkon ja kauppojen valikoimat olivat nykyiseen verrattuna kyllä suppeat. Usein nautimme oluemme metsässä istuen tai samoillen.

Ensimmäisten tärkeiden maisteluoluitten joukossa oli tshekkiläinen tumma lager Velkopopovický, joka itse asiassa oli ja on edelleenkin ainoastaan 3,8-prosenttinen. Muistan niiltä ajoilta myöskin puolalaisen Okocim-portterin ja brittiläisen vai pitäisikö sanoa skotlantilaisen MacEwan's Scotch Ale'in. Nämä kaksi olivat Alko-vahvuisia ja oikein maittavia. Jäin niitä kaipaamaan, kun niiden tuonti Alkoon loppui jossain vaiheessa. Jälkimmäiseen oli tosin osittain mennyt siinä vaiheessa mennyt maku, kun olivat menneet muuttamaan pullon muotoa. Epäilin silloin, että oluen reseptikin olisi muuttunut, mutta tunne saattoi perustua ainoastaan mielikuviin.

Niin, ja toki niihin aikoihin oli olemassa vanha kunnon Koffin portteri, jota vieläkin valmistetaan. Se on mielestäni maailman miehekkäin olut. Sääli, ettei sitä saa enää Salilla, vaikka tosin en ollut sitä tilannut läheskään joka kerran ravintolassa olut-tarkoituksessa käydessäni. Ja vaikka olisin, niin ei yhtä olutta varata ravintolaan vain yhtä asiakasta varten, ellei tämä käy siellä joka päivä sitä nauttimassa.

Tumma Velkopopovicky ja Koffin portteri muuten sopivat sekoitettavaksi hyvin yhteen, vaikka ne ovat täysin erityyppisiä oluita.

Tuo mainitsemani kaverini sitten ikävä kyllä kuoli muutaman vuoden päästä, mutta jatkoin olutharrastustani. Samoin ahkeraa PC-tietokoneen käyttöäni, jossa harrastuksessa hän oli auttanut minut alkuun, koska hän oli ollut jo vanhastaan tietokonenörtti.

Founders KBS on uusi lempiolueni

Kun olin nykyistä pienempi, tämä tapahtui 1990-luvulla, paras tuntemani olut oli Alko-vahvuinen versio MacEwan's Scotch Ale'ista. Jossain vaiheessa kuitenkin oluen pullon muoto muuttui pitkänomaisemmaksi ja minusta vähemmän mäheäksi kuin se oli ollut alun perin. En tiedä, johtuiko tunne vain mielikuvasta, mutta minusta tuntui silloin, että oluen reseptikin olisi muuttunut. Ei se kauaa tämän jälkeen kuulunutkaan enää Alkon valikoimiin.

MacEwan's Scotch Ale'in jälkeen olen törmännyt useaan muuhunkin mielestäni erinomaiseen olueeseen. Niistä ainakin joitakin olen käsitellyt blogissani.

Tässä yhtenä päivänä tai yönä tulin maistaneeksi muun ohella Alkon myymälästä ostamani pullollisen Founders KBS:ää, joka on stout-tyyppinen olut. Se on mielestäni miehekkäämmän makuista kuin vanha kunnon klassikko Koffin portteri ja samalla vielä paremman makuista. Nautiskellessani tätä olutta olin hetken aikaa onnellinen.

Founders KBS:n tärkeimmät perustiedot, jotka kaivoin Alkon sivuilta, ovat tässä:

oluttyyppi: stout & porter (imperial stout)
alkoholiprosentti: 12,4 (hui!)
hinta: 9,98 € (en sano, että te kaikki muut olette persaukisia homoja, jotka eivät tajua oikeasta kulttuurista mitään)
määrä: 0,355 l
hinta litraa kohden: 28,11 €
valmistaja: Diamond Beverages, Yhdysvallat

Alkon luonnehdinta oluesta: ruskeanmusta, erittäin täyteläinen, voimakkaasti humaloitu, paahtomaltainen, kuivahedelmäinen, taatelinen, kaakaoinen, mokkainen, hennon vaniljainen, runsas, pitkä.

Lentävät koirat

Kävin Salilla. Joukkomme on kovasti supistunut, sillä kaksi porukasta on muuttanut Tornioon. Se on aika kaukana Salista.

Nyt Salilla olivat olutkaapit täynnä. Oluet olivat pitkälle vaihtuneet uusiin. Yhdysvaltalaiselta Flying Dog -panimolta oli kaksi olutta: Doggie Style Pale Ale (5,5 %) ja Snake Dog IPA (7,1 %), joista jälkimmäinen maistui ensinnäkin syvänmakuiselta, ja lisäksi yhtä miehekkäältä kuin klassikko Koffin Portteri.

Olen muuten vuosien varrella oppinut pitämään yhdysvaltalaisista oluista.

Minun ja kollegani, josta olen kouluttanut oluttuntijan, pyhä juoma on saman panimon Double Dog Double Pale Ale, joka on pitempään pysynyt Alkon valikoimista poissa.

Varustelekan toimitusjohtaja Lindholm on avautunut alkoholin myynnistä ja Alkon toiminnasta

Uusi Suomi tietää kertoa, että Varustelekan toimitusjohtaja Valtteri Lindholm on avautunut Facebookissa alkoholin myynnistä ja Alkon toiminnasta. Varusteleka on armeijatyyppisiä ja retkeilyasusteita ja -varusteita myyvä liike.

Varusteleka on alkanut myydä pienpanimoiden keskiolutta ja haluaa nyt laajentaa suomalaisten oluiden valikoimansa 50 merkkiin. Lisäksi yhtiö haluaisi myydä olutta netissä siten, että tuotteet toimitettaisiin asiakkaille Matkahuollon kautta.

Itse olen maistanut Varustelekan oluista Miehistö Pilsneriä, Sissi Alea ja Upseeri IPA:ta. Ne olivat minun hienostuneen makuaistini mukaan kuitenkin melko geneerisiä, eli tehty perinteiseen suomalaiseen makuun. Kun nyt katsoin Varustelekan sivuja, niin valikoimiin on sittemmin tullut kuusi olutta lisää. Niistä kiinnitti huomioni Tumma MaMu dark ale -olut. Varustelekan olutta koskevalla sivulla on myös vaatturin ja tv-ohjelmien tekijän Arman Alizadin kuva ja lainaus tältä: "Ootko koskaan miettiny miltä mä maistun? Nostamalla Tumman MaMun huulille, saat sen selville!" Ehkä maistan, vaikka nuo kolme aikaisempaa olivatkin olleet pettymys. Toki asiaan on pienessä määrin vaikuttanut sekin, että useimmiten olen tavannut nauttia olueni IV-vahvuisina. Kuten asiallista on, niin Varustelekan oluet löytyvät liikkeen sivuilta osiosta Ruokailu ja nesteytys. Se kuulostaakin järkevältä.

Tämä Lindholm on siis pohtinut sellaistakin, että Varusteleka rupeaisi myymään olutta netissä siten, että tuotteet toimitettaisiin asiakkaille Matkahuollon kautta. Mies toteaa, että kun noutopisteessä kuitenkin on keskioluen myyntiluvat, ja täysi-ikäisyys tarkastetaan paketin vastaanottajalta, ei oluen nettimyynti kerrassaan voi olla laitonta.

Lindholm kritisoi Alkoa palvelun kehnoudesta, suomalaisen olutkulttuurin tylyttämisestä ja suomalaisten ajamisesta ulkomaisten nettikauppojen asiakkaiksi. Lindholmin mukaan Varustelekan tarkoitus ei ole saattaa kansalaisia useammin humalaan.

"Me sen sijaan ollaan tarjoamassa mahdollisuus arvostaa olutta, ja nimenomaan suomalaista olutta, laatutuotteena, jonka pointtina ei ole vetää pää täyteen, vaan jonka tarkoitus on tutustua erikoiseen ja mielenkiintoiseen makumaailmaan."

Jotkut kaipaavat edelleen viinejä ruokakauppoihin. Itse pitäisin parempana sellaista, että keskiolutta vahvemmat oluet saataisiin ruokakauppoihin. Sellainen tukisi paremmin suomalaista työtä ja osaamista. Ja tämä ei olisi rasismia ulkomaalaisia kohtaan. Kyllähän italialaisetkin saavat perustaa panimoita ja saisivat sitten tuoda kaikenlaisia oluita Suomeen.

Valtteri Lindholm olisi itse valmis hyväksymään viinitkin ruokakauppoihin.

PS:

Itse pidän kuitenkin pahana sitä, että kuuluessani Varustelekan sadan parhaan ilmaisen mainostajan joukkoon joudun kokemaan sen, että perinteisen väristä mustavalkoista Calico Jack -tyyppistä merirosvokangasmerkkiä velcro-taustalla ei ole viimeksi kuluneina kolmena kuukautena kuulunut liikkeen varastoihin, ja kolme kertaa olen ehtinyt jo kyselläkin siitä. Varustelekasta ostamani musta välikauden takki kaipaisi loputkin siihen haluamistani merkeistä, jotta kehtaisin mennä se päällä ulos ja saada lähimmäisiltä informaatiota siitä, onko takki kovinkin groteskin oloinen ulkonäöltään vai ei.

Saksalaisen sotilassuklaan kopiot ovat loppuneet, joten joutunen joka tapauksessa lähiviikkoina pistäytymään Varustelekassa. Siitä onkin jo aikaa. Voin kysellä paikan päällä uudestaan kangasmerkeistä.

Tämä puute kangasmerkeissä on kovin ikävää, kun hankin suuren osan vaatteistani nykyään Varustelekasta.

Mainio olutkokonaisuus oli

Viikko sitten torstaina jonkinlaisen pitemmän tauon jälkeen vanha jäljelle jäänyt osa "juoppoporukkaani" kokoontui taas luokseni keskustellakseen henkeviä juomia nauttien. Nimitän näitä kokoontumisia "juopotiksi" Juha Vuorisen kirjoittamaa kioskikirjallisuuden klassikkoa "Juoppohullun päiväkirjaa" mukaillen.

S nautti kolme maitokaupasta ostamaansa jossain määrin syvähenkistä olutta. K nautti isokokoisen pullon siideriä.

Itse nautin luonnollisesti jotain varsin hyvää. Ja syvähenkistä. Luettelen ne nauttimisjärjestyksessä:

1. Weidmann Weissbier Hefeweize. Kyseessä oli saksalainen vehnäolut, ja Alko luonnehtii sitä seuraavilla sanoilla: vaaleankeltainen, samea, keskitäyteläinen, miedosti humaloitu, vehnäinen, hedelmäinen, sitruksinen, raikas. Itse luonnehtisin sitä sanomalla, että olut oli pehmeä, mukava, ihana, ja vehnäoluille tyypillinen kiprakkuus, jota voisi myös kirvakkuudeksi kutsua, kivasti puuttui.
2. Mallaskosken panimo Black IPA. Kyseessä oli suomalainen ale, ja tarkemmin sanoen tummahko India Pale Ale. En ollut ennen maistanut. Tämä oli myös ensimmäinen kerta, kun ylipäätään nautin tummempaa versiota IPA-tyyppisestä oluesta. Alko luonnehtii olutta näin: tummanruskea, samea, täyteläinen, voimakkaasti humaloitu, paahtomaltainen, sitruksinen, mausteinen, kevyen yrttinen, vivahteikas. Itse luonnehtisin sitä sanomalla yksinkertaisesti, että maku on pitkä ja leveä, ja oli melko hyvää itse asiassa.
3. Laitilan Imperiaali Stout. Kyseessä oli suomalainen stout, tarkemmin sanoen keisarillinen stout. Oli ihan pakko suomentaa tuo. Alko luonnehtii sitä seuraavilla sanoilla: mustanruskea, runsasvaahtoinen, erittäin täyteläinen, voimakkaasti humaloitu, ruisleipäinen, tummasuklainen, espressomainen, mausteinen, lämmin, runsas. Itse luonnehtisin olutta sanomalla, että se oli sitä itseään, ja oikein kiva.

...Se on tavallaan eräänlaista tiedettä, että osaa valita oikeanlaiset kolme olutta, jotka nauttii sitten järkevässä järjestyksessä. Olen kouluttanutkin erään ihmisen olutkulttuurielämän parissa olevaksi. Löin hänet sitten eräänä päivänä jokunen vuosi sitten mestariksi. Siitä ei ole pitkäkään aika, kun uusin sen, tällä kertaa miekalla (replika 1. vuosisadan jKr. roomalaisesta gladiuksesta) ja todistajan läsnäollessa.

Rento meininki Plekussa

Kävin eilen torstaina neljän tuttuni kanssa istumassa alkuiltaa Pleku-nimisessä kapakassa. Se sijaitsee Vantaan Myyrmäen kyljessä Suomen virallisen evankelisluterilaisen kirkon Myyrmäen kirkkorakennuksen ja Louhelan aseman vieressä, radan länsipuolella.

Pubi-isäntä muistutti niin ulkoiselta olemukseltaan kuin äänimaailmaltaan "Doc" Hollidaytä, Wyatt Earpin kaveria. Muuten paitsi että on elänyt vanhemmaksi.

Vaikka aikoinaan olin ollut koulussa musiikkiluokalla, niin en minä paljoa musiikista ymmärrä. Sen verran kuitenkin, että ymmärrän kapakan nimen olevan diminutiivimuoto plektrasta, jäykästä ja ohuesta pyöristetyn kolmion muotoisesta pienestä levystä, jonka avulla käytetään kitaran kieliä. Viulua sillä ei yleensä soiteta. Itse soitin pienenä viulua.

Ennen Plekuun pääsyä olin jostain syystä fantasioinut sellaisesta, että joku hienohelma tai hyvä ihminen kapakassa rupeaisi syyttämään minua vääränlaisesta pukeutumisesta. Minä kun tapaan pukeutua hieman aggressiivisesti.

"Doc" Hollidaytä muistuttava baari-isäntä toi pöytään heti alussa lasillisen suolapähkinöitä. Joku meistä oli myöhemmin vielä kehdannut pyytää häntä tuomaan toisenkin, ja hän toi sen ilman mitään mutinoita.

Aluksi me olimme ainoat asiakkaat. Olimme sitä itse asiassa vähän pitempäänkin. Ennen pitkää asiakaspuoli tuli kuitenkin puolitäyteen.

Nautin seuraavat kolme olutta Plekussa: tumma Krusovice (tshekkiläinen tumma lager, 3,8 %), Brooklyn American Ale (yhdysvaltalainen ale, 4,5 %) ja Brooklyn East IPA (yhdysvaltalainen India Pale Ale, 6,9 %).

En ole kapakoissa eli lähinnä Salilla ollessa tänä vuonna juurikaan tainnut nauttia tummia lagereita. Tämä johtuu siitä, että pidän eniten puolitummista aleista ja toiseksi eniten stouteista ja porttereista. Eli olen pintahiivaoluen ystävä. Ja siitä, että vuoden alusta alkaen ovat Salin olutvalikoimat olleet kannaltani varsin erinomaiset. Aikaisemmin olin usein nauttinut Salilla pohjahiivaoluita, so. tshekkiläisiä lagereita. Mutta siihen aikaan valikoimat olivat tosiaan olleet paljon heikommat.

Tumma Krusovice maistui varsin mainiolta pitkästä aikaa. Seuraavaksi nauttimani olut Brooklyn American Ale taas oli sellainen, että siinä ei ollut mitään paljoa. Se oli erittäin kevyt, ja olisi sopinut parhaiten kuumana kesäpäivänä mökillä nautittavaksi. Mutta satoi kaiken aikaa, ja ilma oli viileäkin. Brooklyn American Ale oli niin kevyttä, että se olisi itse asiassa kannattanut nauttia oluista ensimmäisenä. Olin ollut vähällä tilata sen sijaan Franziskaneria, saksalaista vehnäolutta. Se olisikin kannattanut tehdä. Brooklyn East IPA oli kuitenkin täysin loistava. Se maistui täydelliseltä. Siinä ei ollut mitään liikaa eikä liian vähän. Juopottikollegani S nautti pullollisen Brooklyn 1/2 Alea. Se oli muuten 3,4-prosenttista. Hän joi sikäli väärin, että hän aloitti suurialkoholisesta ja päätti pienialkoholiseen.

Baari-isäntä oli rento ja seurusteli asiakkaitten kanssa ja oli myös ilmeisen kova musiikinharrastaja. Koko paikka oli myöskin täynnä musiikkitilpehööriä. Seinällä roikkui kanisterista tehty kitara, joka kuulemma myös toimii. Baari-isäntä myös rakensi välillä suomalaiskansallista kannelta.

Plekussa esitetään myös elävää musiikkia. Se tarkoittanee sitä, että muusikot eivät ole eläviä kuolleita.

Tälläkin kertaa, kun olin nauttimassa toista oluttani, paikalla rupesi soittamaan ja jammailemaan jonkinlainen yhtyekokoonpano. Kyllä sitä usein kuunteli ihan mielellään. Myöskin paikalla ennen tätä soitettu ei-elävä musiikki oli ollut ihan mukiinmenevää.

Plekussa onnistuin rentoutumaan ja jopa jossain vaiheessa pääsemään meditatiiviseen tilaan, ja toverinikin näyttivät pitävän paikasta. Sääli vain, että olutvalikoima oli vain puolihuono tai -hyvä.

Pahinta Plekussa oli kuitenkin WC, joka oli jossain määrin kuin suoraan helvetistä. Tai siis ainakin miesten WC oli sentapainen.

Nautin kolmen olueni jälkeen vielä paukun viskiä, koska tuttuni K oli nauttinut oluitaan liian hitaasti. Olisin halunnut nauttia viimeisenä juomaa nimeltä "absinthe", mutta baari-isäntä joutui toteamaan sen olevan lopussa ja että sitä pitää hankkia lisää. Tämä itse asiassa oli kysynyt minulta, että irlantilaistako vai skottilaista. Vastasin haluavani skottilaista. Unohdin heti viskini saatuani sen mitä merkkiä se oli. Mutta se oli yllättävän hyvää. Maistui jossain määrin samalta kuin Famous Grouse, jota muistan joskus maistaneeni, mutta joka ei kylläkään ole mallasviski.

Kollegani S myöskin tilasi ruokaa, koska häntä oli ruvennut kovasti nälättämään, nimittäin lihapullia ja ranskalaisia perunoita. Ruoka tuotiin pöytään suoraan luonnosta tulleessa punotussa korissa. Ja siitä S söikin. Kehui ruokaa kovasti.

Luultavasti tulen käymään Plekussa uudestaan, WC:stä huolimatta. Salia en silti hylkää.

Mufloni Mosaic Vehnä IPA -olut

Olen maistellut välillä Mufloni Mosaic Vehnä IPA -nimistä pintahiivaolutta. Se on noussut mielessäni arvoon arvaamattomaan. Ja kyseessä on Suomessa valmistettu olut.

Olut on IPA- eli India Pale Ale -tyyppiä. India pale ale on ale-oluen tyyppi, joka syntyi kun brittiläisessä imperiumissa kehitettiin oluita, jotka kestävät pitkän – puolisen vuotta – kestävän merimatkan Britanniasta Intiaan. Tämä saatiin aikaan lisäämällä Pale Ale -olueen runsaasti humalaa ja lisäämällä alkoholiprosenttia. Nykyään India Pale Ale -nimellä myytävät oluet eivät kuitenkaan välttämättä ole olemukseltaan kauhean vahvoja.

Alkon sivuilla kuvaillaan Mufloni Mosaic Vehnä IPA -olutta näin: kullankeltainen, keskitäyteläinen, erittäin voimakkaasti humaloitu, hedelmäinen, greippinen, viljainen, yrttinen, raikas.

Oluen alkoholiprosentti on 6,0, ja sitä myydään 0,33-litran vetoisessa pullossa. Etiketissä on vinoneliökuviointi, ja olut maksaa tällä hetkellä (2.8.2015) 4,28 euroa.

Minusta olut on maultaan yksinkertaisesti hienostunut ja tasapainoinen. Tulen ostamaan tätä jatkossa aina silloin tällöin. Kuulukoon se pitkään alkoholimonopoliliikkeemme Alkon valikoimiin!

Olutherakles

On ollut puhetta pienpanimojen toimintaan kohdistuvasta veronalennuksesta. Veronalennuksen tarkoitus on kuulemma kattaa pienpanimoiden lisäkulut, mutta se johtaisi myös suurempiin oluitten tuotantomääriin, mikä viimeistään valuisi kuluttajan pussiin hänen saadessaan halvemmalla kotimaisia laatuoluita.

Tämä kuluttaja olen ennen kaikkea minä, tai ainakin omasta mielestäni, mutta minusta on oikeasti hyvä, että oluen kuluttajia on muitakin. Kyseessä on arvokas harrastus, ja eduskunnan enemmistöltä pienpanimoiden veronalennus on kulttuuriteko.

On myös mukavaa, että näin tuetaan suomalaista työtä ja oluen valmistamisen ammattitaitoa, jota ei käytetä hirveästi bulkkioluiden valmistamiseen.

Lyme Bay Traditional Mead, iso vagina

Englantilaista alkuperää oleva Lyme Bay Traditional Mead on olut. Tai ainakin Alko sitä sellaiseksi nimittää.

Nimensä mukaisesti se on tyypiltään "mead". Siinä on kyse käyttämällä valmistettavasta alkoholijuomasta, jota tehdään hunajasta ja vedestä ja käytetään hiivalla. Suomeksi siitä voidaan käyttää nimitystä hunajaviini. Euroopassa hunajaviinin tapaista juomaa on juotu yleisesti jo tuhansien vuosien ajan. Sellaisen valmistamiseen voidaan käyttää myös humalaa, jolloin sen mausta tulee enemmän olutta muistuttavaa. Hunajaviini on Suomessa nautittavan siman lähisukulaisjuoma.

Minä, kulttuurielämäntuntijakollegani sekä eräs toinen vieraani nautimme kämpilläni Lyme Bay Traditional Mead -juomaa viime lauantaina kolmistaan. Kulttuurielämäntuntijakollegalleni oli Alkon myyjä tyrkyttänyt sitä voimaperäisesti, ja niin hän oli ostanut sitä yhden pullollisen verran.

Tekele on vahvuudeltaan 14,5-prosenttista.

Se on sijoitettu 0,75 litran pulloon, joten on hyvä, että sitä oli jakamassa useampi henkilö.

Alkon kuvaus Lyme Bay Traditional Mead'istä kuuluu näin: meripihkankeltainen, makea, hunajainen, sitruksinen, kevyen pähkinäinen, hennon rusinainen

Omasta mielestäni sitä kuvaamaan sopivat seuraavanlaiset luonnehdinnat:

– melkein mutta ei täysin erilaista juomaa kuin olut
– kuin laimennettua pangalaktista kurlauspommia
– kuin hyvälaatuista kiljua
– jossain määrin ihmisarvon vastaista

Otsikon "iso vagina" tuli paikalleen siitä syystä, että eräs nettituttuni oli käyttänyt blogimerkintänsä otsikossa ilmaisua "iso kyrpä", ja ajattelin mukaillen matkia häntä. Ja sitä paitsi ilmaisu sopii paremmin kuin huonosti tämän blogimerkinnän aiheeseen.

Mutta koska mainitsin pangalaktisen kurlauspommin, joka on mainittu Douglas Adamsin tieteisparodisessa teoksessa "Linnunradan käsikirja liftareille", niin lainaan lopuksi seuraavassa kirjasta ao. pätkää (saa olla lukemattakin):

Myös Linnunradan käsikirja Liftareille mainitsee alkoholin. Se kertoo myös, että paras kaikista maailmankaikkeuden alkoholijuomista on pangalaktinen kurlauspommi.

Se kuvailee kurlauspommin vaikutusta seuraavasti: se tuntuu siltä kuin aivosi lyötäisiin muusiksi sitruunaviipaleella, joka on kiedottu suurehkon kultaharkon ympärille. Käsikirja luettelee myös ne planeetat, joilta saa parasta kurlauspommia, ryypyn hinnan kullakin planeetalla ja niiden hyväntekeväisyysjärjestöjen nimet, jotka auttavat kurlauspommin käyttäjää pääsemään takaisin jaloilleen.

Jätän suosiolla lainauksen näin lyhyeksi, koska blogini lukijaa ei auttaisi yhtään se, että luettelisin niitä pangalaktisen kurlauspommin valmistusaineita, joita ei saa Maapallolta. Siitä tulisi vain vihaiseksi.

PS Kulttuurielämäntuntijakollegani oli myös kirjoittanut samasta aiheesta.

Kuin kevyet enkelit tupsahtaisivat kohteeseen

Haisee palaneille höyhenille.

Keskiviikkona kaksi hyvää tuttua naista K ja S tulivat käymään luonani. Tarkoituksenamme oli viettää yhdessä mukavia jutusteluhetkiä alkoholijuomien parissa. Käytämme tällaisesta tilaisuudesta nimitystä "juopotti". S aikoi tällä kertaa nauttia eräältä asiakkaaltani saamiani siidereitä, ja K aikoi nauttia Alkosta hankittua päärynäviiniä. K nautti myös siidereitä hieman. Itse nautin normitapaan kolme erilaista Alkosta ostamaani olutta, jotka olivat nauttimisjärjestyksessä Stadin Red Ale, Samuel Smith's Organic Chocolate Stout ja Huvila X-Porter.

Illanvietto alkoi normaalisti. Laitoin Spotifystä soimaan soittolistan "Laaja". Minulle sanottiin, että kämppäni on tavallistakin sotkuisemmassa kunnossa ja että pian he eivät voisi tulla enää käymään.

Siinä sitten kävikin niin, että K ja S alkoivat siivoamaan kämppääni. He kasasivat kokoon melko suuren määrän ulkoroskikseen vietävää tavaraa ja imuroivat lattian. Minun tehtäväkseni jäi lähinnä yrittää olla olematta tiellä.

K ja S ilmaisivat lopuksi, että lattia tulee vielä joskus pestä. Toivottavasti eivät kuitenkaan pese ikkunoita, sillä minä en tarvitse niiden kautta ulkomaailmasta saatavaa informaatiota.

Pölyt jäivät vielä pyyhkimättä ja makuuhuone myös hoitamatta. Ne asiat tulen hoitamaan henkilökohtaisesti itse tässä lähiaikoina.

Olin oloinen ja kiitollinen saamastani avusta. Normaalisti, mitä tulee kämppäni siisteyteen, pidän itsekriittisyysvaihteen pienellä luvulla. Nyt kämppäni on aikaisempaan verrattuna hyvin ihanan oloinen, ja tekee oikeasti hyvää. K ja S ovat kuin enkeleitä.

Heidän kunniakseen jaoin sosiaalisissa medioissa – Facebook, Google Plus ja Diaspora – venäläisen neuvostokirjallisuuden klassikon Daniil Harmsin tekstinpätkän, josta olen korvannut sanan "sanansaattajat" sanalla "siivoojat". Oi, katso, tämän:

Kun siivoojat kävivät luonani

Kellossa rasahti jokin ja siivoojat tulivat luokseni. En tajunnut aivan heti heidän tulleen. Aluksi luulin että kello vain oli mennyt rikki. Mutta sitten huomasin sen jatkavan tikitystään ja arvatenkin näyttävän oikeata aikaa. Samassa tunsin että huoneessa kävi läpiveto. Aloin ihmetellä itsekseni: mikä on sellainen ilmiö, joka panee kellon reistailemaan ja aiheuttaa huoneessa läpivetoa? Istuskelin ajatuksissani tuolilla sohvan vieressä ja tuijotin kelloa. Minuuttiviisari oli yhdeksikön kohdalla ja tuntiviisari nelosen lähettyvillä, kello oli siis neljännestä vaille neljä. Kellon alla roikkui seinäkalenteri, jonka lehdet rahisivat aivan kuin huoneessa olisi puhaltanut kova tuuli. Sydämeni takoi vimmatusti ja pelkäsin pyörtyväni.

- Minun on saatava hieman vettä, minä sanoin. Vierelläni oli pieni pöytä, jolla seisoi vesikannu. Ojensin käteni ja tartuin kannuun.

Vesi saattaisi auttaa, minä sanoin ja aloin tuijottaa veteen. Silloin tajusin, että siivoojat olivat tulleet ja että en pystynyt erottamaan heitä vedestä. En uskaltanut juoda sitä, koska olisin saattanut vahingossa juoda siivoojan. Mitä se oikein merkitsi? Se ei merkinnyt yhtään mitään. Sillä vain nesteitä voi juoda. Ja ovatko siivoojat muka nestettä? Voin siis juoda vettä, siinä ei ollut mitään pelättävää. Mutta minä en löytänytkään sitä enää. Kävelin ympäri huonetta etsiskelemässä. Yritin työntää suuhuni nahkaremmin, mutta se ei ollut vettä. Työnsin suuhuni kalenterin, mutta sekään ei ollut vettä. Päätin viitata kintaalla koko vedelle ja alkaa etsiä siivoojia. Minkä näköisiä he olivat? Muistin, että en ollut pystynyt erottamaan heitä vedestä, he näyttivät siis vedeltä. Mutta minkä näköistä vesi on? Pysähdyin ja aloin pohtia. En tiedä kauanko olin seisonut miettimässä, kun yhtäkkiä hätkähdin.

- Tuossa se vesi on! sanoin itsekseni. Mutta siinä ei ollutkaan vettä vaan korvani, jota oli alkanut kutittaa.

Kumarruin tunnustelemaan kaapin ja sängyn alta - ehkä vesi tai joku siivoojista sattuisi olemaan siellä. Mutta löysin kaapin alta pölyn keskeltä vain pallon, jonka koira oli pureskellut puhki, ja sängyn alta lasinsirpaleita.

Tuolin alta löysin puoliksi syödyn lihapullan. Söin sen ja tunsin oloni paremmaksi. Tuuli oli jo melkein lakannut puhaltamasta, kello raksutti verkkaisesti ja näytti oikeata aikaa: neljännestä vaille neljä.

- No, siivoojat ovat siis lähteneet, sanoin itsekseni ja aloin vaihtaa vaatteita lähteäkseni kylään.

Pakoon isotissisen gallialaisnaisen korkkia

Viikko sitten lauantaina riensin vessan oven taakse kollegani ollessa avaamassa Gauloise Brune -nimistä olutta sisältävää suurikokoista pulloa, kuten hyvä tapa kuuluu. Olemme nimittäneet tätä olutta isotissiseksi gallialaisnaiseksi, koska "gauloise" merkitsee ranskan kielessä naispuolista gallialaista ja koska ennen vanhaan sen etiketissä oli myöskin kuvattuna isotissinen gallialaisnainen. Ehkä poliittisen korrektiuden vuoksi etiketti oli aikoinaan vaihdettu toisenlaiseen.

Tuskin olin ehtinyt oven taakse, kun viereeni juuri siihen missä kohdassa takaraivoni oli ollut hetki aikaisemmin, iskeytyi korkki suurella nopeudella.

Kollegani lisäksi minulla oli sinä päivänä toinenkin vieras käymässä, ja kun Gauloise Brunella on taipumus paukahdella avattaessa, niin johonkin sillä pullolla on tähdättävä. Kattolamput ja vieraat katsotaan huonoiksi kohteiksi. Olen kyllä vakuuttunut siitä, ettei kollegani yrittänyt osua minuun. Pullo vain avautui hieman liian nopeasti.

Näissä kulttuurielämätilaisuuksissa minä ja kollegani tapaamme käytännössä aina nauttia joko yhden Gauloise Brunen tai Gouden Carolus Classicin puoliksi. Ne ovat suhteellisen järkeviä belgialaisiksi oluiksi. Ja lisäksi on aina joitakin muita oluita, jotka myös nautimme puoliksi.

Hoc est corpus

Blogimerkinnän otsikko "Hoc est corpus" on latinaa ja tarkoittaa "Tämä on ruumis". Se viittaa ehtoollisaterian asetussanoihin "Tämä on minun ruumiini".

Kävin kiirastorstaina pääsiäisjumalanpalveluksessa kahden tuttuni ja yhden lähihoitajaopiskelijan kanssa. Jumalanpalvelus kosketti minua. Toinen tutuistani ja lähihoitajaopiskelija menivät ehtoolliselle muiden mukana. Itse en kehdannut mennä, koska en ole Suomen virallisen evankelisluterilaisen kirkon jäsen.

Kirkkoväki valui lopuksi salista ulos, ja ovella pastori kätteli jokaista. Minulle hän kehui T-paitaani, jossa näkyvät tekstin "Suomen ilmavoimat 1939-1945" alapuolella kolme Suomemme käymään joutumien sotien tärkeintä hävittäjälentokonetta: Fokker D.XXI, Brewster F2A "Buffalo" ja Messerschmitt Bf 109.

Kirkon jälkeen lähihoitajaopiskelija heitti autollaan minut ja toisen tutuistani Salille. Jonkin ajan päästä paikalle saapui myös "juoppoporukkani" kolmas pysyvä jäsen. Muita ei tällä kertaa ryhtynyt mukaan.

Nautin normaalin määrän oluita eli kolme kappaletta. Kolmantena nautin oluen nimeltä Fuller's Imperial Stout. Se maksoi vaatimattomat 20,30 euroa. Mutta se oli yksinkertaisesti järjettömän hyvää. Valitettavasti jouduin jossain vaiheessa rupeamaan hörppimään sitä nopeammin kuin olisin halunnut, sillä olimme aikaisemmassa vaiheessa sopineet poislähdön ajankohdasta, ja se oli synti.

Jossain vaiheessa ajankäyttöä Salilla tunsin kohdanneeni todellisuuden.

Käynti oli rentouttava.

Tänään taas on pitkäperjantai. Se on saanut nimensä siitä, että Jeesuksella Kristuksella oli lähes 2000 vuotta sitten pitkä päivä pääsiäisperjantaina hänen kärsimyksensä vuoksi. Kun hänet oli vangittu, Jeesusta ensin syljettiin ja pahoinpideltiin paikallisten juutalaisten johtomiesten edessä, jotka olivat estäneet Jeesuksen kannattajia puolustamasta häntä, ja roomalaisen prefektin Pontius Pilatuksen (ja eräästä blogista löytyy toinen katsaus Pilatuksen henkilöön) annettua hänelle tuomion oletetusta kansankiihottamisesta Jeesus ruoskittiin, ja sen jälkeen hänet naulattiin elävänä ristille (latinaksi crux). Ristiinnaulaamishomman yhteydessä hänen päähänsä oli painettu orjantappuroista tehty "kruunu" hänen "kuninkuutensa" pilkkaamiseksi. Pilatus antoi merkitä ristiin myös Jeesuksen teloituksen syyn: Jeesus Nasaretilainen, juutalaisten kuningas.

Trendikkäin juoma juuri nyt on miniolut. Ja vittu!

Itse löydän Tiede-lehden nettisivujen etusivun kautta mm. lehden keskustelupalstan otsikot. Lisäksi tapaan silloin tällöin lukea sivun kautta tiedeuutisiakin.

Sivun alalaidasta on pitempään jo löytynyt muiden lehtien otsikoita, joita klikkaamalla pääsee lukemaan artikkeleita. Itse en Me naiset -lehdestä hirveästi perusta, mutta jokin aika sitten silmiini osui sattumalta vieritettyäni sivua tarpeeksi alas asti kannaltani jossain määrin mielenkiintoinen lehden otsikko "Trendikkäin juoma juuri nyt: miniolut".

Otsikkolinkin takaisessa tekstissä lainataan Soppa 365 -lehden artikkelia, jossa on kyse erilaisista minioluista ja muistakin minijuomista, ja kehutaan näiden olevan kauhean trendikkäitä nykyään.

Minulle minijuomat ovat tuttuja jo monen vuoden takaa. Itse olen harrastanut kulttuurielämän viettämiseksi kutsuttua harrastusta, jossa on kyse siitä, että nautin kaverin kanssa puoliksi päivästä ja olosuhteista riippuen neljästä seitsemään erilaista olutta.

Kapakoista, joissa itse käyn ei ole tietääkseni tähän mennessä saanut minioluita. Mutta onneksi on aina kulttuurielämätapahtuma!

Olen ollut pitkään sitä mieltä, että oluita tulisi myydä kaupoissa 0,25 ja 0,4 litran kokoisissa säiliöissä.

Ja kauan sen jälkeen, kun "minijuomista" on tullut menneen talven trendi, ja uudet trendit ovat yksi toisensa jälkeen astuneet tilalle, minä ja kulttuurielämäntuntijakollegani tulemme edelleen nauttimaan niitä. Trendipellet!

Perustin kapakkakäynnit-tunnisteen blogiini

Olin jo pitempään eli monen päivän ajan asiaa harkinnut. Nyt tein sen eli perustin kapakkakäynnit-tunnisteen blogiini. Toivottavasti kaikki asianosaiset merkinnät tulivat merkityiksi sillä. Oi, katso:

kapakka-käynnit

PS Tunnisteet (ylipäätään) löytyvät blogistani sivun vasemmasta laidasta, kun on jonkin verran kelannut sivua alaspäin.

Sali-käynti 5.2.2015

Viime viikon torstaina oli taas Sali-käynti. Paikalle tuli tällä kertaa jopati kaksi "ylimääräistä" ihmistä normiporukan lisäksi. Heidät olin henkilökohtaisesti kutsunut.

Ja nythän voin todeta tässä välissä, että Sali-käynneistä kirjoittamisesta on tullut minulle tapa. Olisikohan pian korkea aika sitten perustaa blogiini "Sali-käynnit"- tai "kapakkakäynnit" -niminen tunniste?...

Oluet, jotka nautin, olivat nauttimisjärjestyksessä seuraavat: Fuller's London Pride, Fuller's Black Cab Stout ja Fuller's Vintage Ale. Ja kappas, kaikki tällä kertaa nauttimani oluet olivat saman panimon tuotteita.

Ilmapiiri loosissamme oli hyvä.

London Pride taisi olla keskiolutta. Se oli sopiva alku "illalle", sillä kyse on vaaleasta suhteellisen kevyestä oluesta. Black Cab Stout oli nimensä mukaisesti musta, mutta kiltisti sanottuna se oli maultaan ja aromeiltaan hyvin maltillinen. Sitä voisi kutsua myös vetiseksi. Olut oli alkoholipitoisuudeltaan myös keskioluen vahvuinen. Saman panimon tuottaman Vintage Ale'in sekoitin hetkeksi minulle tuttuun Strong Suffolk Vintage Ale'iin. Otin sen kolmanneksi, koska toverini S muisti olevansa velkaa minulle yhden hyvän/kalliin oluen.

Fuller's Vintage Ale oli 8,5-prosenttista, ja Sali myi sitä muistaakseni hintaan 18,20 euroa. Siinä oli S:llä maksamista! Pulloa muuten oli ympäröinyt olutkaapissa kartonkinen kotelo.

Mainitsemaani Strong Suffolk Vintage Ale'iä ei ole myyty Alkossa aikoihin. Tähän liittyy myös monta vuotta sitten näkemäni uni, jossa nautin jossain hyvässä kapakassa tuopillisen hyvää olutta. Myöhemmin löysin sitten Alkon myymälästä Strong Suffolk Vintage Ale'in. Totesin sen olevan samaa olutta kuin mitä olin nauttinut tässä unessani. Se oli siitä alkaen ehdoton lempiolueni, ja minua on rassannut, kun sitä ei ole ollut enää myynnissä.

Fuller's Vintage Ale maistui ainakin jossain määrin samalta kuin rakastamani Strong Suffolk Vintage Ale, mutta oli alkoholipoliittisesti paljon jytympää ainetta. Siitä jäi kyllä sitten lopulta jonkin verran sellainenkin vaikutelma, että on raaka aine.

Sali on vieläkin parempi!

Viime torstaina kävin taas Salilla. Luvattu lisäoluttarjonta oli nyt paikoillaan olutkaapeissa.

Tällä kertaa meitä olisi voinut olla nykyisen "normaalin" kolmen sijaan jopa kuusi, sillä olin kutsunut lisäyksilöitä tulemaan mukaan. Mutta ketään ei tullut. Me olimme sitten kolmistaan.

Edellisellä kerralla olin nauttinut Salilla kolme olutta. Olin päättänyt, että jatkossa tulisin nauttimaan käynneillämme ainoastaan kaksi olutta. Mutta kun olutvalikoima oli edelleen niin kovin hyvin täydentynyt, niin en voi olla tottelematta taivaallista näkyä. Päätin nyt Salilla ollessa, että tulen jatkossakin nauttimaan aina viralliset kolme oluttani. Vähempi olisi kulttuurin pilkkaamista.

Myöskin Salin kalustus oli jotenkin muuttunut sitten viime näkemän tasapainoisemmaksi.

Nautin seuraavat kolme olutta mainitussa järjestyksessä: Koffin Irish Red Ale, Fuller's London Porter, St. Peter's Honey Porter. Annoin tovereideni maistaa jälkimmäistä, ja kumpikin kehui sitä. Tämä on outoa, sillä toinen heistä vihaa syvähenkistä kulttuurielämää.

Toivottavasti en jatkossa kirjoita jokaikisestä Sali-käynnistä blogimerkintää.

Oli pakko ostaa uudet kengät vaikka en ole muotiguru

Keskiviikkona menin kerholta lähdettyäni bussilla Myyrmäkeen. Tapasin siellä hyvän tuttuni S:n Alkon myymälän edessä, kuten olimme aikaisemmin sopineet. Tällä kertaa en kuitenkaan ollut Alkoon menossa, vaikka monta kertaa olen sellaisessa käynytkin. Olin pyytänyt S:n maku- ja järkituomariksi kenkäostoksille.

Käyttämäni arkikengät olivat ruvenneet käytettävyyden kannalta jonkin verran haasteellisiksi, joten ostosreissulle menossa oli selkeää tolkkua.

Riensimme ensin Kookenkään. Ihmettelen, miksi se on nykyään tuon niminen eikä enää K-kenkä. Ehkä nimi on muutettu siksi, että se muistutti liikaa K-kauppaa. Toiseksi ehkä siksi, että nyt logokylttiin saatiin kätevästi kaksi kujertavanväristä O-kirjainta.

Ostin kahdet kengät, yhdet talvi- ja yhdet kesäkengät. Maksoivat yhteensä kyllä melkoisesti, mutta olivat sentään kohtuullisen reilussa alennuksessa. Ostamani talvikengät olivat Gore-Texillä ja nauhojen lisäksi vetoketjulla varustettuja.

Ei tarvinnut etsiä enää.

Seuraavaksi kävimme Siti-marketissa, josta kumpikin osti itselleen muonatarpeita.

Sen jälkeen S kävi R-kioskilla, minkä jälkeen tallustelimme ravintola Toppariin. Se on ollut jo hyvän aikaa irlantilainen pubi. S kysyikin baarimikolta, että mitä irlantilaisia oluita heillä on. Vastaus oli, että Kilkennyä ja Guinnessiä. Irlannissa kuulemma jokainen pubi mainostaa myyvänsä Guinnessiä, joten olimme oikealla värähtelytasolla. Päätin siksi olla kyselemättä oluista itse enempää. Olin sitä paitsi varma, ettei valikoima olisi lähellekään Salin tasoa (minulle ei makseta mitään Salin hehkuttamisesta, aivan oikeasti). Otimme siis molemmat Guinnessin. Jostain syystä S halusi maksaa molemmat. Suostuin, vaikka S on nainen.

Astelimme sitten nurkkapöytään, joka näytti olevan vapaa. Baarimikko toi pian oluemme pöytään. Keskustelimme olutta nauttiessamme henkeviä. Mainitsin taas kerran elämässäni, että typpipatruunan käyttö vaahtokukan muodostamiseksi on vastoin omia olutpuhtaussäädöksiäni. Silti tämä Guinness Draught on ihan kelpo olut mielestäni. En vihaa sitä yhtä suuressa määrin kuin Yleä ja Hesaria, joten siksi suostuin nauttimaan sitä.

Pöytämme vieressä sijaitsi biljardipöytä, jossa pari heppua alkoi pelata. Välillä kuului sitten kovaakin pallojen pauketta. Loosimme aivan vieressä, minun selkäni takana, sijaitsi biljardikeppien varastointipaikka. Siinä käytiin aina vähän väliä.

Jossain vaiheessa pöytäämme tuotiin ilmoitusjuttu, jossa ilmaistiin pöydän tulevan olemaan varattu viidenkymmenen minuutin päästä. Olimme onneksi aikeissa lähteä menemään jo ennen sitä.

Emme tilanneet toista kierrosta oluita.

Ollessamme tekemässä lähtöä S kysyi minulta, kannattaisiko minun kenties hankkia joskus yksi ainoa hattureuhka korvaamaan talvella käyttämääni Ylä-ja Ala-Egyptin kaksoishattua. Vastasin, että ei.

S lähti menemään omalle bussipysäkilleen ja minä omalleni.

Oma bussini tuli aivan heti. Oli mukava matkustaa ihan pienessä pörinässä. Kotitaloon päästyäni mieleeni juolahti, että vielä rennompi olo olisi, jos olisimme ottaneet toisellekin jalalle.

Sain vasta myöhemmin tietää, että samaan aikaan meidän kanssamme oli Myyrmannissa käymässä myös eräs yhteinen tuttu. Mutta emme olleet tienneet toistemme aikomuksista käydä Myyrmäessä, joten emme tulleet tavanneeksi, kun emme törmänneetkään.

Nyt torstaina tulin jo jonkin verran testanneeksi uusia talvikenkiäni. Ne tuntuivat jalassa mainioilta. Taidan pitää niitä nyt perjantainakin.