Kuolemaan voi luottaa enemmän kuin elämään

Olen halunnut ajatella, että eräs avain tyytyväiseen elämään olisi se, että elää mahdollisimman paljon "tässä ja nyt". Kuten tuntemani koirat ja kissat. Voi noita onnellisia. Kristinuskoisten merkkihenkilö Jeesuskin on sanonut heidän pyhän kirjansa Raamatun viimeisimmän neljänneksen Uuden testamentin mukaan: "Jokaiselle päivälle riittää sen oma huoli."

Toinen vaihtoehtoni on ollut se, että odottaa mielellään seuraavaa päivää, koska haluaa tietää, mitä kaikkea se tulee sisältämään.

Mutta kumpikin on ainakin meikämannelle vaikea tapa saada piristystä. Koska ihminen ei hallitse ajatuksiaan vaan ne hallitsevat häntä. Tai ainakin melko lailla näin lienee. Voisin kuvitella. Vapaata tahtoa ei joka tapauksessa ole eikä tule. Ihmisellä on yhtä paljon vapaata tahtoa kuin shakkitietokoneella on vapautta valita siirtonsa.

Romanialaisranskalainen filosofi Emil Cioran (1911–1995) tykkäsi hankkia elämälleen merkitystä kuvittelemalla omat hautajaisensa. Siteeraan häntä:

Ei ole parempaa tapaa karkottaa kauhu tai itsepintainen ahdistus kuin kuvitella omat hautajaisensa: tehokas menetelmä, ja kaikkien ulottuvilla. Ettei tarvitsisi turvautua siihen päivän aikana, on parasta heittäytyä sen hyveisiin heti ylös noustua. Tai kenties käyttää sitä hyödykseen erityistilanteissa, niin kuin paavi Innocentius IX maalautti itsestään muotokuvan kuolinvuoteella. Hän loi silmäyksen kuvaan joka kerta kun oli tehtävä tärkeä päätös…

Cioranista on Sarastus-verkkolehdessä noin 13 ja puoli vuotta sitten julkaistu kauhean kroatialaisyhdysvaltalaisen politiikantutkijan ja diplomaatin Tomislav Sunićin kirjoittama – ja kauhistuttavan suomalaisen kirjailijan Timo Hännikäisen suomentama – kirjoitus E. M. Cioran ja kuoleman kulttuuri. Englanninkielisessä Wikipediassa sanotaan kirjoittajasta muun ohella muuten näin, ainakin minun kannaltani mielenkiintoisesti, jos siis ketään kiinnostaa: "Sunić is critical of Judeo-Christian monotheism, to which he attributes the rise of communism and liberalism." Eli Tomislav Sunić tuon mukaan suhtautuu kriittisesti juutalaiskristilliseen monoteismiin, jonka ansioksi hän lukee kommunismin ja liberalismin nousun. No, jokaisella on oma mielipiteensä samoin kuin persereikänsä. Ei minulla muuta sanottavaa.

Siteeraan kuitenkin vielä pätkän kyseisestä kirjoituksesta:

Kiintoisa piirre Cioranissa on hänen pyrkimyksensä taistella eksistentiaalista nihilismiä vastaan nihilismin keinoin. Toisin kuin monet aikalaisensa, Cioran karsastaa muodikasta pessimismiä, jota viljelevät modernit intellektuellit voivottelevat kadonneita paratiiseja ja saarnaavat edelleen loputtomasta taloudellisesta edistyksestä.[...]

Aikaisemmin olin voinut tutuissa porukoissa heilutella viiden euron seteleistä koostuvaa setelitukkua ja sanoa samalla: "Minulla tätä riittää." Ja tämä oli vain osittain vitsi. Pärjäsin taloudellisesti hyvin.

Tätä nykyä taas taloudellinen toimeentuloni on jossain määrin kärvistelyä. Mutta tämä suhteellinen köyhyys, joka on koitunut osakseni, sai minut lopulta ajattelemaan elämän merkityksiä ja tarkoituksia uusiksi, varsinkin kun aika paljon muutenkin on ollut elämässäni viime aikoina ikävää. Muistin Cioraninkin.

Jouduin toteamaan itselleni, että elämä päättyy aina lopulta kuolemaan. Siteeraan Spede Pasasta: "Se on niin kiva."

Lisäksi siteeraan vielä Raamatun vanhimpaan pitkälliseen 3/4-osuuteen eli Vanhaan testamenttiin kuuluvan Saarnaajan kirjan | yhdeksättä lukua:

Kaiken tämän olen ottanut sydämelleni, tätä punninnut mielessäni: millä tavoin hurskaat ja viisaat ja heidän tekonsa ovat Jumalan kädessä. Ei ihminen itse tiedä, käykö hän kohti vihaa vai rakkautta. Kaikki, mikä hänen eteensä tulee, on turhuutta, koska kaikkien kohtalo on sama: niin jumalisen kuin jumalattoman, niin hyvän kuin pahan, puhtaan ja saastaisen, uhraajan ja sen joka ei uhraa. Hyvän käy samoin kuin syntisen, valan vannojan samoin kuin vannomista karttavan. Kaikessa, mikä auringon alla tapahtuu, on lohdutonta juuri se, että jokaisen kohtalo on sama, niin kuin sekin, että ihmisen sydän on pahuutta täynnä ja että hänen sisimmässään asuu mielettömyys koko hänen elinaikansa, ja sen jälkeen – suoraa päätä vainajien joukkoon!

Elämä on maailmankaikkeudessa hirmuisen harvinainen ja silkkaan onnekkaaseen sattumaan perustuva ilmiö. Ja eliöt joutuvat sitten kilpailemaan resursseista niin oman lajin muita yksilöitä kuin ja varsinkin muiden lajien yksilöitä vastaan, sekä käyttämään hyväksi muita lajeja, ja lajikkeita. Ne lajit ja lajikkeet, jotka nk. elävät ihmisiksi, tulevat todennäköisesti melko pian kuolemaan sukupuuttoon. Elämä on täynnä kurjuutta ja kärsimystä ja paskamaisuutta. Ja elämä päättyy poikkeuksetta kuolemaan.

Olen tavannut joskus tai välillä lausua: "Ruusut ovat punaisia, orvokit ovat sinisiä. Kaikki on mustaa, saatana." Tämä ei ole oma runoni, mutta joka tapauksessa viime vuonna 2025 lausuin näin suuremman virallisista kirkkokunnistamme paikallisessa kerhotilassa, ja lausumani kuuli paikalle juuri saapunut naispuolinen pastori. Eräs paikalla ollut entinen yhteistyökumppanini oli selittänyt lausumaani tälle kertomalla: "Tomppa on entinen seurakuntanuori." Ehkä oli vain armeliasta, ettei tuttuni kertonut pastorille, että olin ennen wanhaan toiminut eri kirkkokunnassa. Ja vieläpä sellaisessa, joka ei edes ole virallinen.

Viimeisten sadan tai kahdensadan vuoden aikana on kuitenkin suuressa osassa maailmaa köyhyys ja puute runsaasti vähentynyt teollisen vallankumouksen, vaurauden lisääntymisen, tieteen ja siihen liittyvän tekniikan, lääketieteen kehittymisen ja yhteiskuntien demokratisoitumisen ansiosta.

Sekin on todellisten viimeaikaisten edistysaskelten ansiota, että nykyihmisellä voi itse asiassa olla kodissaan parempi vessa kuin muinaisen Egyptin faaraoilla.

Mutta tosiasia kuitenkin on, että karkeasti ottaen ihmisen ruumis alkaa rappeutua 20 vuoden iässä. Noin 25 vuoden iässä hänen aivonsa ovat vihdoin aikuisessa tilassa eli täysin kehittyneitä, ja nekin rappeutuvat tästä eteenpäin. Koko ihmisen loppuelämä on tätä elimistön rappeutumista. Parhaimmassa tapauksessa hänellä on elämässä paljon kivaa, mutta se ei tee hänestä ikinuorta kuolematonta.

Minusta nyt on paras ottaa kuolemasta kiinni ja tähdätä siihen, että joskus sitä kuitenkin kuollaan.

Ihmisellä kuin ihmisellä on ihmisarvo, tai näin ainakin kuuluu nykyään melko laajalle levinnyt epätieteellinen uskomus, mutta hänen kuoltuaan sillä ei ole hänelle itselleen mitään merkitystä. Ihminen toki toivoo eläessään, että hänen elämällään on sitä, ja hän myöskin toivoo, että hänen kuoltuaan hänen läheisensä pärjäilevät. Mutta ei hän kuoltuaan läheisiäänkään muista. Nämä ovat muuttuneet merkityksettömiksi hänelle. Häntä itseään ei enää ole.

Jälkeenjääneet sen sijaan voivat surra.

(Itse uskon ihmisarvon olemassaoloon, vaikka pidän asiaa todistamattomana.) 

Ihmisten, kuten muidenkin eläinten, ja eliöiden, elämä on vain lyhyt tähdenlento. Ja elämä on täynnä turhaa kärsimystä. Ja sosiaalisilla yhteisölajeilla, kuten ihmisellä, se on muun ohella kilpailua statuksesta lajiyhteisössä.

Ihmislajiin kuuluvilla on taakkanaan vielä se, että he kykenevät miettimään nk. syntyjä syviä. Tähän samaan lajityypilliseen ominaisuuteemme perustuu ihmisen kyky kehittää erilaisia kulttuureita ja kulttuurin ja siihen kuuluvien keksintöjen avulla sopeutua tehokkaasti kulloiseenkin elinympäristöön. Samaan perustuu myös ihmislajin edustajien kyky muodostaa yksilömäärältään todella suuria yhteisöjä.

Mutta koska transhumanismi ei ole tässä ja nyt, minä tähtään kuolemaan. Sen ainakin kykenen tekemään. Yritän kuitenkin olla tekemättä itsemurhaa.

Yritän tarkkailla elämääkin. Ehkä siitä löytyy jotain mielenkiintoista. Ja minulla on projekteja, joiden parissa haluan ehtiä puuhaamaan. Itsemurha olisi tässä vaiheessa "syntiä", jos sallitte tällaisen uskonnollisen ilmaisun.

Oma "kuolemankulttini" on ainakin omasta mielestäni myönteisempi kuin oli ollut natseilla.

Haluan olla kuin stoalaista elämänasennetta kannattava muinainen sotapäällikkö, joka siitä huolimatta, että tietää varsin varmasti tulevansa häviämään pian koittavan taistelun vihollisen supermassiivisen ylivoiman vuoksi, ei menetä toimintakykyään.

Aion nauttia. 

Ja tähän alle lisään vielä joitakin käyttökelpoisia masentavia ajatuksia:

Sadan vuoden kuluttua uusiutumattomat luonnonvarat ovat kaluttuja jo melko pitkälle tyhjiin. Jos emme ole siinä vaiheessa saastuttaneet maailmaa jo pilalle, niin ainakin nyt viimeistään elintaso meillä ihmisillä romahtaa lähemmäs keskiaikaista tasoa.

Emme tule koskaan pääsemään tähtiin.

Emme tule koskaan edes asuttamaan merkittävässä määrin omaa aurinkokuntaamme.

Muutaman miljardin vuoden kuluttua aurinko paisuu punaiseksi jättiläiseksi ja kärventää Maapallon tuhoten sillä vielä piilevän elämän.

Ja jo jonkin aikaa ennen sitä Maapallon pintakerrokset ovat ehtineet pitkälle kuivua auringon lisääntyneen lämmöntuoton vuoksi.

Entropia eli käyttökelpoisen energian määrä suljetussa järjestelmässä syö lopulta kaiken. Maailmankaikkeus on kokeva lämpökuoleman, eikä tuolloin edes periaatteessa voi missään enää olla elämää.

Ja jos maailmankaikkeuden laajeneminen todella on kiihtyvää lajia, niin tähtiin pääseminen tulee olemaan siksikin vaikeaa, kun galaksijoukoissa olevat galaksit irtoavat erilleen toisistaan, ja seuraavaksi auringot eroavat toisistaan galakseissa.

Taivaankappaleet eroavat toisistaan yhä tyhjenevämpään avaruuteen.

Lopulta itse ainekin hajoaa tilan supernopean laajenemisen vuoksi. Molekyylit hajoavat osiinsa, ja atomit ja sitten protonit, neutronit ja elektronit hajoavat osiinsa. Lopulta maailmankaikkeus on täynnä pelkästään irrallisia kvarkkeja, tai jotain vielä kummallisempaa.

Ja alle vielä pätkä tuosta Sunićin tekstistä:

Jos Cioranista voisi laatia muotokuvan yhdessä lyhyessä tekstikappaleessa, häntä pitäisi luonnehtia kirjailijaksi, joka näkee modernissa älyn ihailussa älyllisten keskitysleirien ja maailman rumentamisen piirustukset. Cioranin mielestä ihmisen tehtävä on puhdistaa itsensä eksistentiaalisen tarkoituksettomuuden koulussa, sillä tarkoituksettomuus ei ole lohduttomuutta. Tarkoituksettomuus on palkinto niille, jotka haluavat päästä eroon elämän epidemiasta ja toivon viruksesta. Tämä kuvaa luultavasti parhaiten miestä, joka luonnehtii itseään fanaatikoksi vailla vakaumuksia – maailmankaikkeuteen hylätyksi sattumaksi, joka luo nostalgisia katseita kohti nopeaa katoamistaan.

Tällä pitkällä tekstimassalla olen halunnut ilmaista ennen kaikkea sen, että kuolemaan voi luottaa enemmän kuin elämään. 

Omaa "kuolemankulttiani" on lupa nimittää esimerkiksi joviaaliksi pessimismiksi.

Koen joka tapauksessa tässä kirjoituksessani siirtyneeni pois tavanomaisista elämän ajatteluluutumista, ja se hieman piristää mieltäni.

Elämän idea lyhyesti

Maailmankaikkeuden ja elämän idea on kärsimys ja epäoikeudenmukaisuus.

PS. Minusta tämä on sanottu enemmän tai vähemmän masentavaan tapaan. Mutta se ei ole välttämättä virhe taikka syntiä.

Tulisiko kirkolla olla naispappeja?

Olen itse ollut sitä mieltä, että protestanttisissa kirkoissa on ainoastaan pastoreita tms., koska nimitys "pappi" tuntuu viittaavaan jonkinlaiseen jumaluuden tms. ja ihmisen välihenkilöön. Pastorit taas ovat pelkästään yliopisto- tai muulla tavalla koulutettuja maallikkosaarnaajia. Mutta se ei ole nyt kauhean tärkeää. Kiitoksia.

Ilmoitan tässä myös paheksuvani sitä, että kun maassamme puhutaan "kirkosta", niin oletuksena tarkoitetaan Suomen virallista evankelisluterilaista kirkkoa. Jatkan paheksumista myöhemmin tässä kirjoituksessa, mutta ensin toiseen asiaan.

Roomalaiskatolisilla ja ortodokseilla lienee omissa kirkoisssaan oikeita pappeja.

Protestanteilla on siis pelkästään pastoreita tai muita sellaisia. Oman mielenrauhani vuoksi nimitän tässä kirjoituksessani kaikkia protestanttisten kirkkojen pastoreita tms. pelkiksi pastoreiksi.

Voidaan kysyä, että pitäisikö Suomen virallisessa evankelisluterilaisessa kirkossa olla naispastoreita.

Aiheeseen liittyen internet osaa kertoa näin:

Suomen evankelis-luterilaisen kirkon ensimmäiset naispuoliset papit vihittiin 6.3.1988. Päätös pappisviran avaamisesta oli tehty kirkolliskokouksessa kaksi vuotta aiemmin. Viran avaamisesta naisille oli äänestetty kirkolliskokouksessa jo aiemmin kolmeen kertaan, mutta vaadittava ¾ ääntenenemmistö saatiin vasta vuonna 1986.

Pastorinviran avaaminen naissukupuolen edustajille vuonna 1986 oli osaltaan johtunut muuten siitä, että Suomen virallisella evankelisluterilaisella kirkolla oli alkanut olla vaikeuksia saada virkoihinsa tarpeeksi miespuolisia pastoreita. Tarve on keksintöjen isä, tai äiti. Mutta sekään ei ole nyt tärkeää.

Minusta on periaatteessa jokaisen kirkkokunnan ihan oma asia, että mitä sukupuolta tai sukupuolia heidän pastorinsa ovat. Uskonnonvapauden toteutumisen kannalta kai pitäisi olla kaikilla uskonnollisilla yhdyskunnilla valta ja oikeus itse määrittää, keitä he valitsevat papin, pastorin, saarnaajan tai kirjanoppineen virkaan. Toki sillä edellytyksellä, että on etukäteen mahdollisimman hyvin valtiovallan toimesta estetty ihmisten painostaminen kuulumaan tai liittymään johonkin uskonnolliseen yhdyskuntaan. Uskonnollisten yhdyskuntien ei myöskään mielestäni saa antaa jaella yhteiskunnassa määräyksiä siitä, että heidän pyhiä tuntojaan ei saa loukata. Kunhan ei kirkossa tai temppelissä tms. taikka hautajaisissa häiriköidä, niin uskonnollisia tunteita tulee saada liberaalissa | demokratiassa loukata. Koska muuten asioista tulisivat määräämään suvaitsemattomimmat uskonnolliset tahot. (Epäliberaalit demokratiat voivat olla eri asia, toki.)

Mutta Suomen virallinen evankelisluterilainen kirkko – jatkossa käytän tästä lyhennettä SVELK – on sikäli hiukan eri asia, koska kyseessä on Suomen valtion kannalta virallinen kirkkokunta. Sen toimintaa koskee kirkkolaki.

Muuten Suomessa on toinenkin virallinen kirkkokunta, nimeltään Suomen ortodoksinen kirkko. Se on melko piskuinen, ja monet pitävät sitä suvaitsevaisena kirkkona, vaikka ortodoksisuus on menneiden vuosisatojen aikana eri valtakunnissa tavannut olla vallanpitäjien uskollinen käsikassara, joka on sortanut varsinkin toisinajattelijoita. Toisaalta tuossa suhteessa ihan samanlaista väkeä ovat olleet luterilaiset toimijat.

Mutta lisäksi Suomen virallisessa ortodoksisessa kirkossa ei ole vieläkään hyväksytty naisia papeiksi. Ei kovin suvaitsevaista. Eikä homoseksuaaleja. Eikä siellä päättävissä piireissä taideta juuri hyväksyä homoseksuaalisia avioliittojakaan.

Kun meillä Suomessa on nämä kaksi virallista kirkkokuntaa, niin mielestäni tavallaan voisi hyväksyä sen, että niiden virallisuuden vuoksi niiden toimintaa ja oppia tulisi koskea laajemmin kuin muita uskonnollisia yhdyskuntia yleisen mielipiteen. Jos yleinen mielipide on Suomessa sitä mieltä, että naisten pitää saada olla näissä kirkoissa pappeja tai pastoreita, niin näiden kirkkojenkin se pitäisi hyväksyä.

Mutta jos kysytte minun mielipidettäni asiaan yleisemmin, niin itse kannatan protestanttisuuden periaatetta "yleinen pappeus" mahdollisimman tiukasti. Minusta kirkkokunnassa ei tarvitse eikä pidä olla pastoreita ollenkaan. Kirkossa olkaamme kaikki tasa-arvoisia hengellisiä toimijoita.

Ja jos palaan vielä hetkeksi kirjoitukseni melko alussa mainitsemaani paheksuntaani, niin aina jos joku alkaa puhua "kirkosta", niin minä voin kysyä, että mistä kirkosta nyt on kysymys. Ja sitten onkin kiva katsoa, että osaako puhuja kertoa, mistä kirkosta hän oli nyt halunnut puhua.

Historiallisesti sen enempää roomalaiskatolinen kuin evankelisluterilainen kirkkokaan eivät olleet perustaneet Suomessa kirkkoaan vapaaehtoiseen liittymiseen ja kuulumiseen.

Siksi on minusta tavallaan kiva juttu, että mitä enemmän SVELK:stä eroaa jäseniä, niin sitä vähemmän on jatkossa ihmisillä sosiaalista painetta kuulua siihen.

Vuonna 1923 Suomen sivistyneistö oli jo siinä määrin maallistunutta väkeä, että kyettiin saattamaan voimaan uskonnonvapauslaki. Tämä ei olisi maassamme onnistunut ilman maallistumiskehitystä. Luterilaisuus on pohjimmiltaan suvaitsematon uskonnonmuoto.

Mutta tuonkin tärkeän lainsäädännön voimaantulon jälkeen saattoi eräissä piireissä SVELK:n jäsenyys olla merkki kuulumisesta kunnon ihmisiin.

Jumalan määritelmäni

Otsikossa sana "jumala" on isolla alkukirjaimella, mutta tämä johtuu siitä, että suomen kielessä virkkeen ja otsikon ensimmäinen sana tavataan kirjoittaa isolla alkukirjaimella.

Yksijumalaisissa uskonnoissa, kuten kristinuskon eri muodoissa, voidaan toki oman uskonnon jumalaa tarkoittava termi "jumala" kirjoittaa isolla alkukirjaimella ihan vain sen vuoksi, että kun uskonnon piirissä oletetaan kyseessä olevan ainoa jumala, niin silloin sana "jumala" on ikään kuin tämän jumalan nimi, tai ainakin toimii nimen korvikkeena.

(Sanoin tuossa "kuten kristinuskon eri muodoissa", vaikka normikristinuskoon kuuluva kolminaisuusoppi tekee monelle vaikeaksi uskoa, että kyseessä todella on yksijumalainen uskonto. Ainakin kyseessä on jonkinlainen sekasotku jos ei muuta. Mutta tämä on vain minun mielipiteeni.)

Ja sitten siihen jumalan määritelmääni:

Jumala, tai jumala, on kuolematon taikaolento, joka riippuen uskonnosta saattaa olla luonut maailman tai sitten ei, ja saattaa vaikuttaa enemmän tai vähemmän aktiivisesti maailmassa taikka sitten ei. Hän saattaa myös joissakin uskonnoissa vaatia ihmisiä noudattamaan tahtoaan. Jotkut taas voivat sanoa, että hän on "ainoastaan" jonkinlainen maailmansielu, jolla ei ole sen kummemmin mielen toimintaa. Vaikka mikä minä olen arvostelemaan häntä.

Vielä tähän päivään mennessä ei ole kuitenkaan saatu luotua kunnollista eli toimivaa tutkimusohjelmaa jumalien tutkimiseksi empiirisesti. Jokin jumalista, tai useampikin, voi silti olla olemassa, aivan kuten Russellin teekannu.

Babylon 5 -sarja näkyy ilmaiseksi ja laillisesti ja on näkyvä yhä enemmän Youtube-palvelussa

Oi, katso, mitä tuolle oli yllättäen tapahtunut melkein välittömästi, alatekstissä. Toivottavasti palaa takaisin.

1990-luvulla tehtiin eräs maineikas fiktiivinen tieteissarja nimeltään Babylon 5. Olen viime aikoina kantanut yhden kaverini minulle valmistamaa Babylon 5 -kaulariipusta kaulassani piintyneesti, koska se symbolisoi totalitarismin vastaisuutta ynnä muuta mukavaa. Lisäksi sarja oli ollut oikeasti todella hyvä.

Eräs yhdistykseni tuore työntekijä H oli jokin aika sitten innoittunut minun ja jonkun toisenkin B5-sarjaa koskevista selonteoista. Hän sitten joutui kuitenkin pian huomaamaan, että sarjaa ei löydy mistään suoratoistopalveluista.

Viime viikon sunnuntaina törmäsin kuitenkin tähän AfterDawn-sivustolla julkaistuun uutisartikkeliin, jossa kerrotaan, että sarja on nyt julkaistu sen tekijänoikeuksien omistajan, Warner Bros. Discoveryn, toimesta vihdoin laillisesti verkkoon globaalisti. Ja mikä parasta, niin sarjaa voi katsoa täysin ilmaiseksi, sillä jakelukanavaksi on valittu YouTube.

Mielenkiintoista kyllä, niin sarja julkaistaan jakso kerrallaan, yksi viikkoa kohti. Youtube-palvelussa on julkaistuna jo mm. sarjan puolitoistatuntinen pilottielokuva The Gathering sekä jokunen jakso, ja olettaisin, että muut sarjaan liittyvät elokuvat, joista merkittävin on In the Beginning, seuraavat myös jossain vaiheessa perässä.

In the Beginning on The Gatheringin ohella mielestäni ainoita B5-elokuvia, jotka sopivat saumattomasti sarjan rakenteeseen. Minun kannaltani niillä muilla elokuvilla ei ole niin väliä, vaikka ehkä kerran ne voivat jotakuta viihdyttää.

In the Beginning kertoo taustaa sille, miksi diplomatian ym. ym. keskukseksi neutraalille avaruuden alueelle perustettu jättimäinen avaruusasema nimeltä Babylon rakennettiin. Taustalla oli ikävä lajien välisestä valitettavasta väärinkäsityksestä johtunut sota, joka oli käydä ihmiskunnalle kovin kalliiksi.

Lajien välinen ymmärrys on elintärkeää.

Babylon 5:ttä tehtiin siis viisi tuotantokautta, ja sarjan yleinen juonirakenne oli lyöty lukkoon jo ennen kuin ensimmäistäkään sarjan jaksoista oli kuvattu. Sarjassa myöskin noudatetaan melko hyvin fysiikan lakeja. Ja sarjan tekoaikaan 1990-luvulla se Babylon 5:n piirre oli ollut lähes ennen näkemätön tieteissarjoissa, että se mitä sarjassa oli aikaisemmin tapahtunut, vaikutti myös siihen, mitä sarjassa tapahtuu tai voi tulevaisuudessa tapahtua.

Yhden wanhan kaverini kanssa olin muuten juuri saanut päätettyä katsomismaratonin. Siitä ei ole montaa päivää, kun olimme katsoneet alusta loppuun aina viimeiseen jaksoon saakka – minun tai hänen DVD-levyiltään – Babylon 5:n. 

Ja alla linkit joihinkin omiin verkkoteksteihini, joissa jonkin verran käsittelen aihetta:

omilla nettisivuillani:
Babylon 5 -tieteissarja

blogeissani:

Vuosi 2024 alkaa kohta olla mennyt (sisältää muun ohella kivan kuvan Babylon 5 -riipuksestani)

Omat esikuvani (fiktiivisiä sekä tosielämän esikuviani)

Pari hajamietelmääni nk. generatiivisesta keinoälystä sekä Babylon 5 -tieteissarjasta 

PS. Olen kertonut asiasta jo työntekijä H:lle. Hän ilahtui.

...

PS. 18.2.2026:  ...ja katosi lähes samantien, ilman selityksiä. Toivottavasti palaa pian takaisin.

Suuri Cthulhu on niin suuri

Minusta on itse asiassa erinomaista todeta, että ei ole olemassa Jumalaa, joka olisi luonut maailmankaikkeuden ja joka sen jälkeen olisi jatkuvasti vaikuttanut ja vaikuttaisi edelleen luomassaan maailmassa.

Ajatus on minusta henkisesti vapauttava.

Tämän blogimerkintäni otsikko olisi voinut muuten myös kuulua "Nykyinen teologiani", mutta se ei olisi ollut kovin seksikäs otsikko.

...Oikeasti maailmankaikkeus on sellainen kuin siinä vaikuttaisi suuri Cthulhu. Siteeraan Spede Pasasta: "Se on niin kiva."

Sanotaan, että Cthulhu olisi yhdysvaltalaisen tunnetun rasistin ja kauhukirjailijan H. P. Lovecraftin (1890-1937 jJs.) luoma hahmo. Kyseessä on tarinan mukaan voimallinen olento, joka oli toiminut ylipappina mutta jota on pidetty sitten myös jonkinlaisena jumalana.

Jätän nyt toistaiseksi huomioonottamatta sen, että nykylukija ei todennäköisesti kauhistu ollenkaan Lovecraftin "kauhu"tarinoista. Modernin kauhun kyllästämille nykylukijoille kirjailijan tuotokset ovat varsin kevyttä kamaa.

Kirjailija Lovecraft oli ateisti, joka luomallaan suurivoimaisten hirviöiden kansoittamalla maailmalla pyrki demonstroimaan sitä, että ihminen on merkityksetön suuressa, välinpitämättömässä maailmankaikkeudessa. Cthulhu ja muut otukset kuvastavat hänen tuotannossaan tällaista maailmaa.

No, tämä Cthulhu, joka on merkittävin henkilöhahmo kirjailijan tuotannon sisällä, on siis Suurten muinaisten ylipappi. Suuret muinaiset ovat hirviöitä, avaruusolentoja tai pahoja jumalia. Ne/he ovat saapuneet Maapallolle kaukaisilta tähdiltä tai vieraista ulottuvuuksista. Tyypit eivät noudata normaaleja luonnonlakeja, mikä on melko häiritsevää, ja jo pelkkä niiden näkeminen voi tehdä ihmisen hulluksi. Normaalin länsimaisen kulttuurin vastine tälle olisi se, että Jumalan nähdessään ihminen kuolee. Siksi Jumalan pitää pukeutua aina kohtaamispukuun.

Tunnetuin Suurista muinaisista on tämä Cthulhu, joka nukkuu mereen vajonneessa R'lyehin kaupungissa. Erilaiset kultit palvovat Suuria muinaisia jumalina ja toivovat heidän paluutaan.

Lovecraftin kirjoihinsa tuottama maailmankuva hirviöistä yms. ei ole ehdottoman johdonmukainen, mutta tämä on vain järkevää, koska hänen teoksiinsa luomansa maailma nyt on sellainen kuin on. Tämä on niitä tapauksia, joissa johdonmukaisuutta ei edes periaatteessa kannattaisi edellyttää.

Cthulhun kutsun mukaan "suurten muinaisten ylipappi Cthulhu" oli saapunut seuraajiensa kanssa tähdistä miljoonia vuosia sitten ja rakentanut Maapallolle em. R'lyehin kaupungin. Myöhemmin kaupunki oli kuitenkin vajonnut mereen tai jonnekin, missä "kuollut Cthulhu odottaa uneksien". Melko hienoa!

Asiaan liittyy sivujuonteena se, että englantilainen Douglas Adams (1952-2001  jJs.) oli kirjoittanut klassisen kuunnelman, joka paisui maailman ainoaksi viisiosaiseksi romaanitrilogiaksi. Vuosia myöhemmin irlantilainen kirjasarjan suuri fani, irlantilainen Eoin Colfer (s. 1965 jJs.) oli kirjoittanut oikeudenomistajien luvalla kuudennen osan trilogiaan, ja onneksi pieteetillä. Suomeksi sen nimi on Vielä yksi juttu. En minä tätä muuten olisi maininnutkaan, mutta suuri Cthulhu esiintyy romaanissa lyhyessä cameoroolissa.

Ja jos sitten jatkan itse asiassa. Telepaattisten voimiensa avulla Se/Hän – eli Cthulhu – on hankkinut itselleen seuraajia, jotka ympäri maailman irstailevat ja tarjoavat jumalalleen ihmisuhreja. Kun "tähdet ovat oikein", Suuret muinaiset palaavat valtaan palvojiensa tuella. Cthulhu itse kuvataan tarinassa "mustekalan, lohikäärmeen ja ihmiskarikatyyrin" vastenmieliseksi sekoitukseksi. Mutta sehän riippuu ihan yksilöstä ja lajista itsestään, että mitä ja millaista jumalan/eliön fenotyyppiä pitää vastenmielisenä ja mitä ei. Ei koirillakaan ole samanlainen esteettinen maku kuin ihmisillä, ja he/ne sentään tajuavat asioista jotakin.

Tässä on varmaankin nyt sitten huomautettava siitä, että H. P. Lovecraft tykkäsi aina puhua sekasikiöistä.

Minun lempisiteeraukseni kirjailijan tuotannosta on tämä:

He kävelevät näkymättöminä ja pahanhajuisina yksinäisillä paikoilla, joissa sanat on lausuttu ja riitit suoritettu heille otollisena aikana.

Kirjailijan tuotantoa sivuava siteeraus toisen henkilön kynästä taas kuuluu näin:

R'lyeh on kiva paikka (juuri kuten puuhamaa) siellä kaikilla on kivaa, paitsi sitten kun suuri Cthulhu, joka nukkuu talossaan R'lyehissä, herää niin sitten ei enää ole kivaa jos se lähtee pois ja sitten menee turismielinkeino tuolta R'lyehistä niin ja sitten alkaa sataa kaloja, kissoja, ristejä ja pieniä, väkivaltaisesti haisevia sukkia

Tuo oli peräisin vapaan WWW-tietosanakirjan Wikipedian osastosta Huonot vitsit ja muu höpöhöpö/Professori Huonot D.G. vitsit ja muu höpöhöpö, jos joku oikeasti haluaa tietää.

Ja sitten alkaa tylsempi osa blogimerkintää. Periaatteessa tunnen suurta viehtymystä myös Englannissa 1600-luvulla syntyneeseen kveekarismiin (linkin tapana oma esitykseni kveekarismin ideologiasta). Kveekariyhteisön perinteinen nimi on ollut Ystävien uskonnollinen seura. En kovin paljoa välittäisi olla "uskonnollinen". Mutta kveekarismi syntyi aikana, jolloin sekä uskonnollisuus että kristinusko olivat Euroopassa vielä melko kova sana.

(Tuolla en kuitenkaan tarkoita sitä, että olisin ateisti taikka että kannattaisin filosofista materialismia. Kannatan joka tapauksessa sen toimivuuden ja hyödyllisyyden vuoksi tieteellistä menetelmää eli kannatan metodologista materialismia. Tieteellistä tietoa meillä voi olla vain sellaisista asioista, joita voi tutkia tieteen menetelmin.)

...Kveekarismin keskiössä on usko sisäiseen sanaan, mikä toisaalta on mahdollistanut myös sen eroamista normikristinuskosta. Kveekarismi ei tunne sakramentteja, ei pappeja tai pastoreita, ja sisäinen sana on sen mukaan jokaisessa ihmisessä, ja sitä kuuntelevat voivat sitten toteuttaa yhdessä hengellistä kutsumusta.

Yhdessä kveekarikirjassa mainittiin tässä yhteydessä myös eläminen "elämän keskuksessa".

Tätä nykyä eivät kaikki kveekarit edes pidä kveekarismia, tai itse kannattamaansa kveekarismin muotoa, kristinuskon muotona.

Sisäinen sana vastaa suurin piirtein samaa kuin Pyhä henki normikristinuskossa. Lisäksi kveekarismin mukaan jokaisessa ihmisessä on jotain Jumalasta.

Itse en edes pidä Pyhää henkeä varsinaisesti henkenä vaan ajattelen kyseessä olevan pikemminkin joko eräänlainen hyvää tekevä psykologinen ilmiö taikka kenties jotain, joka on osa maailmankaikkeuden rakennetta.

Viime vuoden maaliskuussa lukiessani erästä vasta suomennettua kveekarien keskuudessa arvostettua teologisluonteista kirjaa tajusin todeta itselleni, että olen oikeastaan materialistiversio kveekarista.

En varsinaisesti kiellä Jumalaa tai jotain jumalista tai jumalia ylipäätään vaan olen pikemminkin metodologisen materialismin kannattaja. Minulla on jonkinlainen alkeellinen tieteellinen lukutaito ilmeisesti. Inhimillinen tiede tuottaa tietoa, ei "totuutta" tai "totuuksia", ja tiedon olemassaolon ratkaisevat viime kädessä objektiiviset havainnot. "Totuudet" taas ovat uskonnon ja filosofoinnin heiniä.

Sittemmin olen kuullut myös sellaista, että osa nykykveekareista on ei-teistejä. Minä taidan sitten varmaan olla sellainen, jos näin saan sanoa. 

Palatakseni vielä H. P. Lovecraftiin... olin muuten törmännyt häneen ensimmäisen kerran 1990-luvulla. Olin tutustunut silloin yhdellä kurssilla uudestaan erääseen lapsuudenkaveriini. Tämän veli arvosti Cthulhu-mytologiaa. Ja siitä se, hyvin pikku hiljaa, oli lähtenyt. Tuolloin opin myös, millä tavoin nimi Cthulhu oikeaoppisesti lausutaan.

Pidentääkseni tätä tekstiä hieman edelleen mainitsen vielä yhden yksityiskohdan "teologiastani". Sen että mielestäni uskonnollisten ihmisten lisäksi myös uskonnottomilla ihmisillä on paljon sellaisia todellisuutta koskevia uskomuksia, joita ei voida osoittaa oikeiksi, eikä yleensä edes vääriksi. Tarkoitan ennen kaikkea etiikkaa ja moraalia koskevia käsityksiä, siis sitä mikä on "oikein" ja mikä "väärin". Nämä käsitykset muistuttavat uskonnollisia käsityksiä. Siksi nimitän niitä uskonnollisluontoisiksi. Siteeraan skotlantilaista filosofia David Humea (1711-1776): "Siitä, miten asiat ovat, ei voida johtaa sitä, miten niiden tulisi olla." Rakkaus ja raiskaaminen ovat tieteelliseltä kantilta samaa molekyylibiologiaa ilman arvoeroja. Mutta ihminen keksii omasta päästään eroja näiden välille. Ja se on minusta ihan oikein. Ihminen keksii tarinoita ja välittää kulttuuria ja kulttuurisia käsityksiään eteenpäin.

Ihmislajin edustajat eivät edes kykenisi muodostamaan suuria yhteisöjä mikäli hänellä ei olisi kykyä uskoa mielikuvituksensa luomiin eli nk. hatusta vedettyihin asioihin. Ihminen on aina valmis "kokoontumaan lipun ympärille". Uskonnot, uskonnollisuus, filosofiset käsitykset ja eettiset ja moraaliset väittämät ja järjestelmät ovat kaikki tätä samaa juurta.

Feminismi ja maskulismi, kaksi todellisuutta kahlitsevaa "teoriaa"

Feminismillä on perinteisesti tarkoitettu sitä, että kannatetaan sukupuolten tasa-arvoa. Myöhemmin syntyneissä aatteen muodoissa sanalla on tosin voitu tarkoittaa sitä, että pitää ajaa vain naisten oikeuksia eikä miesten ollenkaan.

Feminismin aatesisältö on näin kenties jäänyt nykyajassa hieman hämäräksi.

Kun feminismin aatesisällöstä on nykyaikana käytössä kaksi täysin erilaista määritystä, niin miksi emme ottaisi tässä käsittelyyn myös vanhaa kunnon sanaa "maskulismi".

Ja kuten vapaassa WWW-tietosanakirjassa ystävällisesti tästä sanotaan:

Maskulismi (tai maskulinismi) on yhteiskuntateorian suuntaus ja poliittinen katsomus, joka korostaa miehen oikeuksia ja haluaa näin saavuttaa tasa-arvoa sukupuolten välille. Tällä tavoin se on vastine feminismille. Maskulismin kannattajien mielestä naiset ovat useissa tilanteissa etuoikeutettuja miehiin nähden. Suomessa asevelvollisuus on tästä yksi esimerkki. Toinen on poikien huonompi keskimääräinen koulumenestys, jonka jotkut katsovat johtuvan pojille asetetuista erilaisista rooliodotuksista. Maskulismista on erotettava käsite antifeminismi, joka on yleistä feminismin vastaisuutta kuvaava termi.

Jotkut muut tahot tosin samaistavat maskulismin naisten oikeuksien vastaiseen yhteiskunnalliseen taisteluun.

Täten me näytämme olevan maskulismin suhteen päässeet samaan kuin missä feminismi on jo onnistunut: on olemassa kaksi keskenään täysin ristiriitaista käsitystä aatteen sisällöstä.

Ja kuten vapaan WWW-tietosanakirjan Wikipedian osastossa Huonot vitsit ja muu höpöhöpö/Professori Huonot D.G. vitsit ja muu höpöhöpö on sanottu:

Maskulismi pyrkii vapauttamaan miehet kahlitsevista roolimalleista, kuten feminismi on onnistuneesti tehnyt aikaisemmin.

Söpöt ja vähemmän söpöt uskonnot liberaalissa yhteiskunnassa

Mielipiteeni on, että söpösti käyttäytyviä ja toimivia uskontoja, uskonnollisia yhdyskuntia, jumalia ja pyhiä hahmoja tulee arvostaa.

Sellaiset tahot eivät sen enempää henkisen kuin ruumiillisen väkivallan taikka vankeustuomion uhalla yritä saada lisää jäseniä taikka estää jäseniä eroamasta. Ne eivät edes pyri saamaan yhteiskunnassa erityisetuja taikka pyri muuttamaan poliittista järjestelmää uskonnolliseksi.

Muunlaisten taas tulee olla nk. vapaata riistaa. Väkivaltainen uskonto on kauhistus kaikille liberaaleille ihmisille, sekä marxilaisille, sekä kveekareille. Ja osalle muitakin ihmisiä.

Väkivaltaiset uskonnot tulee muussata kengänkoron alle ja lopuksi jauhaa yhdessä ryynimakkaran kanssa tuhjuksi, jota voidaan sitten heitellä seinägraffitien päälle...

Kommunismi ja heidän jesuiittamoraalinsa

Kuten marxilaisuus aiemmin, niin marxismileninismi, jota myös kommunismiksi on kutsuttu, teki samaa ensimmäisen maailmansodan lopulta alkaen. Antoi tavallisille ihmisille toivoa.

Marxilaisuudesta poiketen kommunismi vain harjoitti melko täydellistä jesuiittamoraalia, jonka mukaan kommunistien mielestä tärkeät yhteiskunnalliset päämäärät oikeuttivat kaikki mahdolliset keinot niihin pyrkiessä. Kommunistien järjestelmä sai olla miten julma tahansa ja polkea työläisten oikeudet suohon näiden päämäärien nimissä, mutta sillä ei ollut heille mitään väliä.

Kommunistit esittivät myös poliittisen ideologiansa olevan "tieteellinen". Kummallisinta siinä on se, että he samalla kielsivät kaiken kritiikin, joka oikeastaan on kaiken tieteen äiti ja isä.

Ei näin sitä tehdä!

Lisäksi voi kysyä, että oliko se kovin käytännöllistä ja tuloksia tuovaa politiikkaa, että kommunistit ottivat julkisen vallan haltuun koko elinkeinoelämän ja ajoivat markkinat sivuraiteelle.

Tosin tämä talouselämää koskeva ajatusmaailma oli ollut jo Karl Marxilla (1818-1883) ja Friedrich Engelsillä (1820-1895), marxilaisen työväenliikkeen perustajilla, ja muilla varhaisilla marxilaisilla. Onneksi tuli sitten Eduard Bernstein (1850-1932) reformistitovereineen, jotka käänsivät marxilaisuuden jaloilleen. Mutta kyllä ne saksalaiset osaavat! 

Hieman aitoa kosmologian filosofiaa

Consolatio philosophiae:

Kaikella mikä alkaa olla olemassa on sitä edeltänyt syy; maailmankaikkeus alkoi jossain vaiheessa olla olemassa; siten maailmankaikkeudella on sitä edeltänyt syy; ja se syy on tietysti Jumala, joka alkoi jossain vaiheessa olla olemassa; joten Jumalankin olemassaololle on olemassa jokin Häntä/Sitä edeltänyt syy.

Tähän voi väittää vastaan tietysti, että Jumala on sellainen olio, ettei se tarvitse sitä edeltänyttä syytä olla olemassa. Kun Hän/Se on "aina" ollut olemassa.

Joten korjataan ylläolevaa päättelyketjua hieman esittämällä analoginen väittämä:

Kaikella mikä alkaa olla olemassa on sitä edeltänyt syy; maailmankaikkeus alkoi jossain vaiheessa olla olemassa, ja koska maailmankaikkeus on taustallakin olevine luonnonlakeineen "aina" ollut olemassa, se ei tarvitse sitä edeltänyttä "syytä" selityksenä olemassaololleen.

Eräät pitävät kuitenkin yllä olevan kaltaisia pähkäilyjä hedelmättöminä spekulaatioina, sillä heidän mielestään pelkkä filosofointi tai "päättely" ei voi antaa tietoa oman pään ulkopuolisesta maailmasta. Tieto on heistä ennen kaikkea empiriirisen tutkimuksen tulosta. He sanovat, että ilman havaintoja ei kuitenkaan ole ilmiöiden tulkintaa, eikä liioin tieteellisiä teorioita. Tässä voi ehkä lopuksi vielä mainita senkin, että tieteessä termi teoria ei merkitse villiä spekulaatiota, arvausta tai ideaa vaan näkemystä, jota tukee merkittävä ja mahdollisimman objektiivinen todistusaineisto.

Wikipediassa on myöskin artikkeli tieteellisestä menetelmästä, jonka saavutusten ansiosta sinäkin luet tätä blogimerkintää.

New York, uusi pormestari; avoin yhteiskunta

Yhdysvaltain New Yorkin osavaltion suurimman kaupungin New Yorkin uudeksi pormestariksi tuli äskettäin valituksi demokraattisissa vaaleissa ensimmäistä kertaa historiassa muslimi. Kyseessä on ugandalaistaustainen Zohran Mamdani (s. 1991).

Miehen isä on ugandalainen antropologi ja poliittinen kommentaattori Mahmood Mamdani ja äitinsä on islamilaista huivia käyttämätön intialaistaustainen elokuvantekijä Mira Nair.

Zohran Mamdani on tullut poliittisesti tunnetuksi siitä, että hän kannattaa "demokraattista sosialismia". Tämä saattaa olla ja todennäköisesti onkin eräänlainen kiertoilmaus jonkinlaiselle modernille sosialidemokratialle eikä täten tarkoita sitä, että Mamdani edes periaatteessa haluaisi ottaa talouselämän ja yritykset julkisen vallan omistukseen.

Yhdysvallat vain sattuu olemaan erikoinen maa, jossa minkä tahansa lainen sosiaalinen poliittinen liike joutuu välittömästi leimatuksi kommunismiksi.

Aloittavan pormestarin Zohran Mamdanin vastustajissa on ollut sellaisiakin, jotka ovat sitä mieltä, että hän on sekä muslimi että kommunisti. Koska kommunisti-termillä kuitenkin täysipäiset ihmiset tapaavat viitata marxismileninismin, joka on totalitaristisen lisäksi ateistinen ja uskonnonvastainen ideologia, kannattajiin, niin tuollainen tyypittely on, sanotaanko, hieman epäreilua. Mamdani voisi olla ideologisesti muslimi, taikka ideologisesti kommunisti, mutta hän ei voi olla samanaikaisesti kumpaakin.

Kyseessä on samanlainen nimittely, kun eräät ovat kutsuneet Suomen eduskunnan nykyistä puhemiestä Jussi Halla-ahoa fasistiksi, rasistiksi ja natsiksi. Ja eräät suomalaiset ovat idän kiihkonationalistista hirmuhallitsijaa Putinia mukaillen nimittäneet tämänhetkistä Suomen hallitusta natsihallitukseksi.

Onneksi puhemiehen virka on kuitenkin Suomen tasavallan toiseksi korkein virka. Sille Putinkaan ei voi mitään.

Mamdani joka tapauksessa kannattaa sellaisia sosiaalisia uudistuksia, jollaisista ei Suomessa olisi minkäänlaisiksi erityisen järkytyksen aiheiksi. Mutta niillä on varsin huono läpimenon mahdollisuus New Yorkin kaupungissa jo pelkästään siksi, että asia riippuu paljon osavaltion päättäjien tahtotilasta. Ja toiseksi yhdysvaltalaisittain ehdotukset ovat varsin radikaaleja. Uusi pormestari lupaa perustaa viisi julkista maitokauppaa (maitokauppa on oma ilmaisuni), jotka myyvät terveellistä ruokaa kaupunkilaisille, ja hän lupaa myöskin ilmaisen päivähoidon pikkulapsille, ja vieläpä hän ehdottaa ilmaisia bussimatkoja. Busseilla kulkeminen on harvassa paikassa Suomessakaan ilmaista, mutta New Yorkin kaupungissa tilanne olisi kiireellisempi siltä kannalta, että kalliissa kaupungissa monilla on vaikeuksia ylläpitää valmiutta oman henkilöauton käyttöön, eikä heillä sitten ole kyllä varaa maksella jatkuvasti taksimatkojakaan töihin ja takaisin.

Uudistukset on tarkoitus rahoittaa kiristämällä yritysten ja miljonäärien verotusta. Yhdysvalloissa sillä suunnalla voisi löytyäkin työsarkaa, mutta eivät miljonäärit, taikka miljardöörit, välttämättä ole valmiita rahoittamaan sellaisia puolueita, joiden edustajat kannattavat tällaisia asioita. Ja rahahan ratkaisee.

Maailma on toisaalta täynnä liittovaltioita, joissa hommat on hoidettu hivenen Yhdysvaltoja sosiaalisemmin, kuten Australia, Uusi-Seelanti ja Kanada. 

Joka tapauksessa Suomen Yleisradiokin on nimittänyt Zohran Mamdania populistiksi. Kiitoksia, Yle.

Mutta ainakin nuo asiat on nyt Yhdysvalloissa nostettu politiikan puheenaiheiksi. Siitä se lähtee, jos on lähteäkseen.

Yhdysvaltain nykyinen presidentti Donald Trump on lievästi järkyttynyt miehen valituksi tulemisesta tehtäväänsä. Mutta ei se mitään. Järkytystä maailmassa riittää, ja järkyttyminen on ihan normaali tapa suhtautua asioihin politiikan rajattomassa maailmassa.

Nyt sitten vain odottamaan, että New Yorkin pormestariksi tulee jonain päivänä valituksi kansallissosialisti. Niin muslimit kuin kansallissosialistit voivat olla länsimaisissa yhteiskunnissa nuivittuja uskonryhmiä.

Zohran Mamdani voi olla ihan okei heppu, joka pitää kammottavana sellaista, että islamiin on alun perin kuulunut sen profeetan ajatusten ohjaamana periaate käydä asein toisinajattelijoita vastaan. Mamdani on voinut ihan itse määritellä sen, mikä on hänen mielestään "oikeaa" islamia.

Samoin kansallissosialisteihin aikoinaan kuulunut, sittemmin kuuluisaksi tullut heppu nimeltä Oskar Schindler (1908-1974) on voinut ihan itse määritellä sen, mikä on hänen mielestään "oikeaa" kansallissosialismia. (Ja olikin tehnyt niin, vaarantaen sitä tehdessään vapautensa, terveytensä ja henkensä.)

Tällaisiin määrittelyihinhän ei mitään profeettoja tarvita, on kyse sitten profeetoista Muhammad tai Adolf Hitler tai näiden oppeja ja kantoja koskevista vallitsevista tulkinnoista ja käsityksistä uskovaisten yhteisössä tai sellaisen ulkopuolella.

Tämä ei tietysti ole nykyään kovinkaan suosittu ajatus, mutta sanon nyt, että minusta juutalaisen miehen tulisi voida pitää julkisesti päässään kipaa ja että juutalaisen ihmisen tulisi voida pitää kaulassaan Daavidin tähti -riipusta joutumatta häirinnän tai fyysisen hyökkäyksen kohteeksi.

Myöskin voisin sanoa vakaan kantani olevan, että kaikkien ideologioiden pyhiä asioita tulee saada kuvaannollisesti lyödä julkisestikin kuin vierasta sikaa. Niin, ja uskonnotkin ovat inhimillisiä, toisin sanoen ihmisen luomia ideologioita aivan kuten poliittisetkin ideologiat. (Niin ja elämänfilosofiatkin kuuluvat tähän joukkoon.) Näin asiat nähdään liberaaleissa yhteiskunnissa, mutta ei-liberaaleissa yhteiskunnissa meininki saattaa tietenkin olla toinen.

Lisäksi olen sitä mieltä, että naisia ja tyttöjä ei pitäisi pakottaa pukeutumaan siveästi tai vaatimattomasti, ja miespuolisten ihmisten tulisi vakaumuksesta tai sen puutteesta huolimatta voida pitää itsensä kurissa eikä ruveta seksuaalisesti häiritsemään sellaisia naisia ja tyttöjä, jotka ovat "vääräuskoisia" tai jotka ovat pukeutuneet "väärin" tai joiden seurana ja turvana ei ole näiden miespuolista sukulaista. Paljon pienempi synti kuin naisen tai tytön raiskaaminen on sellainen, että tuollaiseen toimintaan vetoa tuntevat miehet ja muut miespuoliset ihmiset panisivat toisiaan. Mutta tämä on tietysti vain minun mielipiteeni. Ja liberaalien ihmisten mielipide.

Jotkut jumalistakin saattaisivat olla eri mieltä asiasta minun kanssani, jos siis sellaisia taikaolentoja olisi oikeasti olemassa. Taikaolentojen olemassaolon puolesta ei ole vielä tällä hetkellä kuitenkaan olemassa empiiristä todistusaineistoa.

Olen myöskin sitä mieltä, että ihmisten tulisi liberaalissa yhteiskunnassa saada olla eri mieltä historiantutkijoiden kanssa historian tapahtumista, ja tuoda mielipiteensä vielä julkikin. Esim. holokaustista eli Hitlerin Saksan kansallissosialistien toisen maailmansodan aikana suorittamasta juutalaisten kansanmurhasta. Sanoin "liberaalissa", ja tämä tarkoittaa sitä, että ei-liberaalissa yhteiskunnassa sellainen voi tietysti olla kiellettyä.

Ja jos ihmiset haluaisivat olla eri mieltä historiantutkijoiden kanssa siitä, että muinaisroomalainen urhea ja suurenmoisen itserakas ja kunnianhimoinen kusipää, valtiomies, kirjailija ja sotapäällikkö Gaivs Iulivs Caesar (100–44 eKr.) on todella ollut joskus olemassa, niin heillä täytyisi mielestäni olla siihen täysi oikeus, ja myöskin tuoda mielipiteensä julki.

Sama koskee tietenkin esim. mielipiteitä Paavo Väyrysen olemassaolosta tai maamme vuoden 1918 kansalaissodan historiallisuudesta.

Liberaaleissa yhteiskunnissa voidaan vapaasti keskustella myös vaikeista ja kiistanalaisistakin aiheista ja jopa sietää hölmöjen mielipiteiden julkituomista. Suvaitsevaisuus tarkoittaakin juuri sietämistä. Epäliberaaleissa yhteiskunnissa taas sellainen voi olla vaikeampaa. Filosofi Karl Popper (1902-1994) oli nimittänyt sellaisia yhteiskuntia heimokantaisten tabujen yhteiskunniksi vuonna 1945 ilmestyneessä kirjassaan Avoin yhteiskunta ja sen viholliset.

Avoimessa yhteiskunnassa toinen ihminen voi olla omasta mielestä väärässä, mutta ei hänen kurkkuunsa saa silti käydä eikä usuttaa väkijoukkoa tai edes virkavaltaa hänen kimppuunsa.

Asioista voidaan keskustella ja väitellä ja omaa kantaa voi puolustella perusteluin. 

Toisen poliittiseen toimintaan saa puuttua ainoastaan silloin, jos kyseinen poliittinen toiminta todella uhkaa hävittää suvaitsevaisuuden. Siteeraan ko. Popperin teosta:

Vähemmän hyvin tunnettu on suvaitsevaisuusparadoksi: rajoittamattoman toleranssin pitää johtaa toleranssin katoamiseen. Jos me laajennamme rajoittamatonta toleranssia myös niihin, jotka ovat suvaitsemattomia, jos me emme ole valmiina puolustamaan suvaitsevaista yhteiskuntaa suvaitsemattomien hyökkäystä kohtaan, niin silloin suvaitseva tulee tuhotuksi ja suvaitsevaisuus tämän mukana.

Lisäksi minä haluaisin sanoa, että lasten ympärileikkauksen, jossa on kysymys lasten silpomisesta, tulisi olla lailla kiellettyä liberaalissa yhteiskunnassa. Sanoin "liberaalissa", ja tämä tarkoittaa jälleen sitä, että ei-liberaalissa yhteiskunnassa sellainen voi tietysti olla sallittua.

Mielestäni myöskin uskonnollisen kiellon olla syömättä jotain eläintä tulisi olla kiellettyä. Rajaisin vaatimukseni kuitenkin semmoisiin tilanteisiin, joissa käytäntö johtuisi siitä, että uskonnollisista syistä vihataan jotain eläinlajia eikä siksi suostuta nauttimaan sen lihaa. Mutta jos taas jotain eläinlajia uskonto pitäisi korkeassa arvossa eivätkä sitä kannattavaan uskonyhteisöön kuuluvat ihmiset siksi syö sen lihaa, niin tällaisen pitäisi olla minusta sallittua. Tämä ei ole sinänsä liberaali mielipide, mutta sitä pitää pärjätä sillä, mitä on.

...Parasta tietenkin olisi, mikäli voitaisiin jalostaa sellainen eläinlaji ruoaksi, joka haluaa tulla syödyksi. Tällainen oli ollut yhdessä kuusiosaisessa kirjatrilogiassa, jonka viimeisen osan olen juuri saanut luettua (tai, no ei, on jäänyt vähän vajaaksi, mutta tällä viikolla saan kuitenkin sen luettua ihan loppuun).

Olen myös sitä mieltä, että yleensä uskonnon uhreja tuottavien kulttien tulisi olla yhteiskunnassa kiellettyjä. Lasken joukkoon menestysteologiaa kannattavat yhteisöt sekä myös sellaiset "kirkkokunnat", joiden tehtäviin kuuluu rahan lapioiminen seurakuntalaisilta "kirkon" johtajille. (Termi menestysteologia viittaa sellaiseen uskonnollisen oppiin, jonka mukaan oikein uskomiseen kuuluu ja liittyy ajallinen menestys.)

I PS.: 

Lopuksi siteeraan Tieteessä tapahtuu -lehdessä julkaistua mielestäni mainiota, asiallista ja asiapitoista Tom Holménin artikkelia kirjoittamaa Vaikeinta Jeesuksessa on uskoa siihen, että hän oli Palestiinan juutalainen. Näillä sanoilla se alkaa. Suhtaudu:

Kun Jeesus Nasaretilaista tarkastellaan historian henkilönä, näkyviin ei tule ensimmäistä kristittyä, varhaishumanistia, esidemokraattia tai protoarjalaista, vaan Palestiinan juutalainen, jossa ei oikeastaan ole muuta erityistä, kuin että ilman häntä maailmanhistoria olisi totaalisesti toisenlainen. Vaikeinta Jeesuksessa onkin ”uskoa” häneen aikansa juutalaisena.

Artikkelissa kerrotaan, että Jeesuksen elinaikana juutalaisuus on ollut varsin moninaista eli ei ollut yhtä tiettyä standardia "olla juutalainen" tai "uskoa juutalaisesti". Siinä myös kiistetään ponnekkaasti sellainen usein kannatettu näkemys, että Jeesus olisi kannattanut jotain tavanomaisista juutalaisen uskonnon käsityksistä selvästi eroavaa kantaa tai asennekokoelmaa.

Siinä kerrotaan myös, että puhe Jumalan valtakunnasta ei ollut mikään tavaton ilmiö Jeesuksen ajan juutalaisuuden piirissä, mutta hänen julistuksessaan sillä oli joka tapauksessa erityisen keskeinen asema. Uuden testamentin mukaanhan hän oli puhunut siitä suorastaan koko ajan.

(Neuvostoliiton avantgardistisen kirjallisuuden mestarin Daniil Harmsin (1906-1942) mukaan taas Venäjän kansallisrunoilija Aleksandr Puškin (1799-1837) rupesi aina heittelemään kiviä nähdessään niitä (siis kiviä). Harmsin kirjoitustaide veikin hänet lopulta vankilaan, missä hän kuoli. Harms ei liity kauhean paljon nyt tässä käsittelemäni Jeesus-osion aiheeseen, mutta ei se mitään. Tein sen silti.)

Artikkelin mukaan vaikka Jeesusta aikansa juutalaiset olivat saattaneet epäillä Israelin Jumalan kanssa tehdyn Liiton nuivimisesta, niin oikeasti Jeesus tapasi vain esittää asiat omaa persoonaansa korostaen ja että hän siitä huolimatta todennäköisesti kannatti Liittoa.

Tässä tulee kuitenkin nyt siteerattua kyseistä tekstiä melkoisen paljon.

Artikkelissa on kaksi mainiota kohtaa, joissa käsitellään sitä, kuinka eri aikoina erilaisia kantoja kannattaneet ihmiset ovat halunneet kaikki esittää Jeesuksen olleen lähellä juuri heidän omia kantojaan.

Kohta 1: 

Kuten on todettu, aikojen ja tapojen vaihtuessa Jeesuksesta on kehkeytynyt milloin valistusaatteellinen, milloin liberaali optimisti, milloin arjalainen, milloin taas demokratian ja tasa-arvon edistäjä. Kiehtovalla tavalla yhteiskunta ei koskaan tunnu tulevan tarpeeksi maallistuneeksi ollakseen kiinnostumatta katsantokantojensa vanhurskauttamisesta Jeesukseen viittaamalla.

Mahdollisesti eräs selvimpiä tämän päivän esimerkkejä kyseisestä taipumuksesta on poliittisesti korrekti Jeesus, joka on diplomaattinen, hienotunteinen ja suvaitsevainen. Jeesus ja hänen aikansa osoittautuvat kovin vieraiksi tällaisille näkemyksille.

Kohta 2:

Jeesuksen tulkitseminen hänen omasta kontekstistaan käsin merkitsee sitä, ettei häntä voi kuvata joukkoon jotenkin eksyneeksi humanistiksi. Siitä huolimatta, että monia yhtymäkohtia löytyykin, kuten esimerkiksi Jeesuksen asenne niin sanotusti syntisiä ja muita ulkopuolisia kohtaan, ei osasta voi johtaa kokonaisuutta sortumatta anakronismiin.

Ne, jotka ehkä ovat valmiita hurraamaan Jeesuksen varauksettomalle asenteelle kaikkein syrjäytyneimpiäkin kohtaan, varmasti vaikenevat kuullessaan joutuvansa kadotukseen, elleivät ryhdy Jeesuksen seuraajiksi ja noudata hänen opetuksiaan. Samoin moraalin saralla moniarvoisuuden nimiin vannova yhteiskunta tuskin kykenee tuntemaan omakseen Jeesuksen ja hänen aikansa arkaaista yksiarvoisuutta, tuli kysymykseen sitten avioliittoetiikka tai samaa sukupuolta olevien suhteet.

Kun nykyään voidaan vaikka puhua "kristillisestä politiikasta", niin piintyneesti maallistuneet ihmiset voivat hyvin sanoa, että uskontoa ei pidä sekoittaa politiikkaan, mutta kuitenkin jos jokin uskonnollinen tai uskonnollispoliittinen taho joskus puolustaisi julkisuudessa jotain näiden maallistuneiden kannattamaa asiaa, niin he eivät suinkaan olisi ensimmäisinä ampumassa viestintuojaa alas.

Mutta kyllä todellinen tai kuvaannollinen parta varmaan tosiaankin värisisi ja pärisisi nykyajankin ihmisillä sukupuolesta riippumatta, jos he pääsisivät aikakoneella tapaamaan historiallista Jeesusta. "Et sinä noin voi sanoa!" he voisivat huutaa päin Jeesuksen naamaa. "En äänestä sinua!" (Keskustelukielinä toimisivat mitä todennäköisimmin hyvin sekä aramea, heprea että kreikka.)

Jeesus oli juutalaisten pääsiäisenä ratsastanut Jerusalemiin aasilla. Modernin sanonnan mukaan taas aasit ratsastavat nykyään Jeesuksella.

II PS: Lukijaa saattaa kiinnostaa nyt lähes kolmen vuoden ikään ehtinyt blogimerkintäni otsikolla Mitä ajattelen Jeesuksesta nykyään.

Kuinka paljon minä kunnioitan "Jumalaa"

Wanhassa kunnon juutalaisessa uskonnossa on kielletty jumalan kuvan tekeminen, koska se voisi johtaa epäjumalien palvontaan.

Juutalaisuuden jälkeläisessä normikristinuskossa, jossa pidetään Jeesus Nasaretilaista Jumalan poikana, on voitu ainakin kuvata Jeesusta, koska tämän oletetaan olleen ja olevan myös ihminen jumaluuden ohella.

Jeesus Nasaretilaisen asema tässä uskonnossa irrottaa tämän juutalaisuuden jyrkästä monoteismista.

Myöhempi juutalaisuuden ja kristinuskon jälkeläinen islam myöskin kieltää tekemästä jumalasta kuvaa.

Juutalaisuuteen kuuluu myös kielto lausua Jumalan nimi turhaan. Ja tämä koskee eniten varsinaista nimeä Jahve, mutta ei juutalaisuuden piirissä Jumalaa mainita muutenkaan mielellään turhaan. Voidaan sana "Jumalakin" sensuroida erilaisilla kikkailuilla.

Islamin piirissä taas pidetään Jumalan nimen lausumista turhaan suorastaan hyveenä, mikä on minusta hieman omituista.

On siis olemassa wanhastaan erityisiä tapoja kunnioittaa Jumalaa. Kun kirjoitan sanan isolla alkukirjaimella, viittaan siihen joidenkin uskontojen opinkappaleeseen, jonka mukaan on olemassa ainoastaan yksi Jumala, joka on luonut kaiken ja joka vaikuttaa jatkuvasti luomassaan maailmassa.

Jumala-sanan kirjoittamista isolla alkukirjaimella voidaan perustella sillä, että kun on oman uskonnon teologian mukaan olemassa vain yksi jumala, niin sana "jumala" toimii silloin myös hänen nimenään tai sen korvikkeena.

Toisaalta voidaan silti sanoa, että Jumala isolla J:llä on kuitenkin yksi jumalista, kuten onkin.

Eri uskontojen jumalia on yhteensä aivan valtava määrä. Jokainen voi yrittää laskea niiden lukumäärän halutessaan.

Normikristinusko on kuitenkin minusta vuosien varrella pitkälle hiipunut pois.

En oikeastaan edes katso, että voisin uskoa minkäänlaiseen määritelmään Jumalasta.

Siksi kunnioitan häntä ajattelemalla sanan "Jumala" lainausmerkkien sisällä.

Oikea Jumala paenneekin inhimillisiä määrittelyitä. Tai mistä sitä tietää.

Millä yhdysvaltalaiseen kulttuuriin liittyvällä perusteella Jumala ei ole olemassa

Yhdysvalloissa harjoitetaan paljon kouluampumisia. Lisäksi toki paljon muunkinlaisia väkivallantekoja, mutta kouluampumiset tuntuvat monista erityisen kauheilta ja raukkamaisilta. Kuten allekirjoittaneestakin.

Eräät tahot Yhdysvalloissa ajattelevat, että kouluampumisia tapahtuisi vähemmän, mikäli aseen kanto ja hallussapito olisivat tiukemmin säädeltyjä.

Jos maan tilannetta vertaa vaikka Yhdysvaltain pohjoiseen naapurimaahan Kanadaan, tai vaikka Suomeen, niin kummassakin näistä maista ihmiset omistavat paljon aseita, mutta jostain syystä niillä kuitenkin ammutaan melko vähän siviilejä saatikka lapsia. 

Yhdysvaltain perustuslaki takaa aseenomistuksen. Kyseisen pykälän alkuperäinen tarkoitus on ilmeisesti ollut taata kansanmiliisi, joka pystyisi ryhtymään vastarintaan myös omaa hallintoa vastaan, mikäli se rupeaisi nk. potkimaan yli.

Nykyajan käsiaseet ovat kuitenkin tulivoimaisia tai jopa hirveän tulivoimaisia 1700-luvun tuliaseisiin verrattuna. Tuolloin sotilaallisessa käytössä olivat olleet suusta ladattavat yhdestilaukeavat sileäpiippuiset musketit, joiden lataaminen oli monivaiheinen ja aikaavievä tapahtuma. Musketit ampuivat kuulia, ja ne olivat myöskin varsin epätarkkoja aseita.

1800-luvun alkupuolella ruvettiin käyttämään vasta keksittyjä nalleja ja iskuria, jotka tekivät käsiaseista aikaisempaa varmatoimisempia.

1850-luvulta alkaen siirryttiin sotilaskäytössä aseisiin, jotka olivat aikaisempaa tarkempia piipun rihlauksen ja luodin muodon vuoksi. Rihlaus saa piipussa etenevän luodin pyörimään ympäri pituusakselinsa ympäri, ja tämä saa luodin lentämään suoremmin.

Modernin rynnäkkökiväärin käytännöllinen tulinopeus voi olla 500-900 laukausta minuutissa. "Perinteisen" konekiväärin käytännöllinen tulinopeus voi olla ollut jopa 1500 laukausta minuutissa.

Vielä modernimman konekiväärin, elikkä "Gatling"-tyyppisen Minigunin tulinopeus voi olla parhaimmillaan 6000 laukausta minuutissa ylikuumenematta. Minigun on sähkötoiminen ja siinä on kuusi piippua, joista luodit lentävät peräjälkeen piipuston pyöriessä yhteisen akselin ympäri. Minigun oli jouduttu kehittämään, koska Yhdysvaltain asevoimissa oli jouduttu huomaamaan, ettei lentävän helikopterin sisältä kokekiväärillä ampumalla osuttu Vietnamissa juuri yhtään mihinkään.

Mutta kouluampumisissa harvemmin on onneksi tuskin koskaan, ellei koskaan, käytetty konekiväärejä. "Pelkällä" rynnäkkökiväärilläkin kuitenkin tekee helposti pahaa jälkeä. Kertalaukeava ja itselataava nk. puoliautomaattinen pistoolikin on hyvin vaarallinen ase lähietäisyydeltä käytettynä.

Tämän pitkän alustusulosantini jälkeen voin siirtyä toiseen keinoon, millä Yhdysvalloissa on kuviteltu autettavan tilannetta kouluampumisien kanssa. Nimittäin rukoilu. Jokaisen kouluampumisen jälkeen lukemattomat vaikutusvaltaiset ihmiset Yhdysvalloissa julistavat, että nyt on aika rukoilla.

En kuitenkaan ole onnistunut tekemään sellaista havaintoa, että Yhdysvalloissa kansalaisten laajamittainen Jumalan rukoileminen asian puolesta olisi vaikuttanut millään lailla asiaa parantavasti.

Tästä päättelen, ettei Jumalaa ole. Tai vaihtoehtoisesti, että hän on olemassa mutta hän ei korvaansakaan lotkauta yhdysvaltalaisten ihmisten aneluille hyvän asian puolesta.

Mutta jo 1800-luvun loppupuolella oli muuten englantilainen Francis Galton (1822-1911) todistanut tieteellisesti, että rukoilemalla Jumalaa ei voida vaikuttaa rukouksen kohteen elinikää pidentävästi. Ehkä se merkitsee jotakin.

PS. Kyllä minä haluaisin joskus päästä käyttämään Minigunia valvotussa ympäristössa. Mutta vielä enemmän minä luultavasti haluaisin päästä lentämään oikealla lentokoneella. 

Teen maagisia riittejä

Jos haluan, että joku ihminen tulee käymään sovitusti luonani ja vieläpä suhteellisen ajoissa, niin voin ruveta tekemään mitä tahansa kivaa ja keskittymistä vaativaa harrastusta, jota ei mielellään kukaan saa keskeyttää. Tällaisia harrastuksia voivat minulla olla esim. lentäminen kaupallisella lentosimulaattorillani X-Planella taikka kieltenharrastaminen.

Tällä tavalla taivutan jumalat huolehtimaan siitä, että tulen keskeytetyksi juuri silloin, kun olen tekemässä jotain tuiki järkevää tai mielenkiintoista. Aina tämä ei ikävä kyllä toimi.

Tähän jotenkin liittyen. 30-35 vuotta sitten olin tehnyt muistiinpanoja eräästä uskonnonpsykologisesta teoksesta, joka oli  antanut minulle jopa jossain määrin herätteitä. Paljon myöhemmin olen nettisivuillani julkaissut tekstin Uskonto ja maailmankuva, jossa käsittelen tuon kirjan esitystä.

Sen kirjoittaja, joka oli Suomen virallisen evankelisluterilisen kirkon teologi, oli pohjannut sen sveitsiläisen psykologian klassikon Jean Piaget'n (1896-1980) näkemyksiin. Kirjan mukaan maailmankuvilla on aina jonkinlainen rakenne, ja iän myötä ihmisen kyky omaksua erilaisia maailmankuvan tyyppejä lisääntyy. Ja sama koskee siis myös uskonnollisia maailmankuvia.

Siteeraan seuraavassa omaa kirjoitustani tähän asiaan liittyen:

Primitiivisen maailmankuvan tunnusmerkkinä voidaan pitää näkemystä, että kaikki tapahtumat ovat elävien olentojen aiheuttamia. Maailmankuva ei tunne lainalaisuutta. Toinen tunnusmerkki on se, että maailman ajatellaan olevan staattinen: siinä ei ajatella olevan tiettyyn suuntaan vaikuttavia muutoksia.

"Primitiivisissä kulttuureissa" moraali on tapamoraalia. Muunlaista eettisyyttä kuin yhteiskunnan lakien ja normien noudattamista ei primitiivinen maailmankuva tunne. Tästä syystä primitiivisten ihmisten eettinen näkemys ei varmasti voi olla kovin korkeatasoinen.

Primitiiviseen maailmankuvaan perustuvia uskontoja nimitetään usein animistisiksi.

Primitiivinen ihminen ei tunne lainalaisuutta myöskään jumalien toiminnassa. Niinpä hän kokee, että hänen tulee taivuttaa jumala itselleen suosiolliseksi. Tämä tapahtuu rukouksin, uhrein ja riitein. Animististen uskontojen jumalat ovat kovin ihmisenkaltaisia, niiden mieli voi herkästi muuttua. Niinpä primitiivinen palvoja ei ikinä voi olla täysin varma siitä, haluaako hänen jumalansa auttaa häntä.

Ja niin minusta tuli kohtalonuskoinen

Siteeraan ensialkuun Terminaattori-saagan John Connoria, jonka nimi kuulostaa etäisesti samalta kuin omani:

The whole story goes: The future is not set. There's no fate but what we make for ourselves.

Tuon perusteella fiktiivinen herra Connor näyttää kannattavan vapaan tahdon olemassaoloa.

Minä taas olen jo pitemmän aikaa, itse asiassa vuosia, kannattanut ajatusta, että ihmisen tahto ei ole vapaa. Ihmisellä on yhtä paljon vapaata tahtoa kuin shakkitietokoneella on vapautta valita siirtonsa.

Lisäksi yli puoli vuotta sitten olin tullut siihen tulokseen, että usko kohtaloon ei kuulostakaan loppujen lopuksi kovin pahalta.

Tämä on ihan sattumaa, mutta olin vasta jokin aika sitten sattunut lainaamaan kirjastosta wanhan ranskalaisen romaanin, jonka toinen päähenkilö on isännän palvelija, joka vakaasti uskoo suureen maksimiinsa, että kaikki mikä tulee tapahtumaan on ylhäällä kirjoitettuna suureen kääröön, ja toistelee maksiimiaan mielellään aina välillä keskustelukumppaneilleen, kun se tuntuu sopivan tilanteeseen. (Yritän kirjoittaa romaanista paraikaa jonkinlaista kirjaesittelyä.)

Kohtaloa ei voi paeta, mutta kun omaa kohtaloaan harvemmin itse tietää, niin minusta kohtaloon uskomisessa ei ole mitään epäviisasta, vaan se on pelkästään loogista.

Muutkin eläimet kuin ihminen tekevät valintoja ja päätöksiä. Kaikki eläimet ihminen mukaan lukien ovat intentionaalisia. Ihminen on vain mielettömän laajassa määrin kulttuuriolento, ja siksi hänen toiminnassaan on ikään kuin enemmän vapausasteita kuin muilla Maapallolla elävillä kanssaeläimillään. Mutta silti ihmisenkin päätökset ja vapaat valinnat ovat suoraa seurausta kaikista niistä tosiolevan maailman tekijöistä, jotka ovat vaikuttaneet häneen ennen niiden tekemistä. Mieli ei ole syntynyt tyhjiössä, se ei elä siinä, eikä se ole koskaan ollut vaikutuksilta vapaa, vaan nämä sen sijaan luovat sen.

...

PS. 6.10.2025: Toisessa blogissani olen sattunut juuri julkaisemaan tämän blogimerkinnän aihetta jotenkin sivuavan tekstin otsikolla Kirjaesittely: Denis Diderot: Jaakko fatalisti ja hänen isäntänsä [vuodelta 1773].

Tietoturvapäivitysten saaminen vuoden lisäajaksi Windows 10:lle vaatii vielä rekisteröitymisen Microsoftin salaperäiseen ohjelmaan pikapikaa [päivitetty]

Päivitys:

Microsoftin Windows 10 -käyttöjärjestelmän yleinen tukiaika on päättymässä 14. lokakuuta 2025. Se ei näköjään aivan viimeisimmän tiedon mukaan kuitenkaan tarkoita tietoturvapäivitysten päättymistä. Nyt Microsoft on ilmoittanut luopuvansa Euroopan talousalueella myös aiemmin julkistamastaan edellytyksestä ilmaisten tietoturvapäivitysten saamiseksi.

Kiitoksia kuluttajien oikeuksia ajavan Euroconsumersin painostukselle.

Windows 10 -tietokoneen liittäminen Extended Security Updates (ESU) -ohjelmaan onnistuu asetuksista. Käytössä pitää olla vähintään Windows 10:n 22H2-versio.

Mutta aivan viimeisimmän tiedon mukaan Microsoft on sittemmin kuitenkin Euroconsumersille aikaisemmin lähettämäänsä kirjelmää korjannut sillä tiedolla, että ESU-paketin käyttö vaatii joka tapauksessa käyttäjältään Microsoft-tilin.

Alla alkuperäinen tekstini:

No nyt menee jälleen kerran erikoisemmaksi julkaisusyklini. Olen tapojeni orja, ja tapaan julkaista tässä blogissani merkinnän kullakin viikolla joko keskiviikkona, tai tiistaina sekä torstaina, taikka maanantaina, keskiviikkona sekä perjantaina.

Tällä viikolla julkaisin vasta keskiviikkona ensimmäisen blogimerkintäni, ja silti nyt vielä tänään perjantaina yhden. Maailmassa on selvästi virhe.

Mutta nyt lopulta sitten asiaan, joka on asia, josta puhun blogeissani nyt jo kolmatta kertaa tällä viikolla (tätä lajia ei tule enempää, tai siis tällä viikolla ei tule)...:

Aikaisin alkuvuonna oli tullut tieto, että Microsoft-yhtiö antaa Windows 10 -käyttöjärjestelmänsä käyttäjille sittenkin vuoden lisäaikaa käyttää sitä täysillä tietoturvapäivityksillä varustettuna ilman eri maksua. Suomalaisille(kin) käyttäjille on olemassa sellainen vaihtoehto, että ihmisen tulee ottaa käyttöön Microsoftin pilvipalvelu OneDrive. Näin Microsoft saa lisää käyttäjiä omistamalleen pilvipalvelulle, mutta uusia ominaisuuksia Windows 10 -käyttöjärjestelmään ei enää tule vuoden 2025 lokakuun 14. päivästä alkaen. Eli jos on käytössä Windows 10:n käyttäjillä OneDrive, niin sinne pitää sitten pistää varmuuskopiot omista tiedoista. Tosin Microsoftin antama ilmaistila pilvipalvelussaan voi tulla äkkiä täyteen, sillä tallennustilaa on vain viiden gigatavun verran, mikä on nykyaikana melko vähän. Mutta äkkiäkös sitä ihminen kaivaa kuvettaan ja maksaa yhtiölle rahaa.

Myöhemmin eli ihan viime tingassa on saatu sitten tieto, että kyseisen ylimääräisen vuoden kestävän tietoturvapäivitystuen saa ihminen vain, mikäli hän on rekisteröitynyt Microsoftin Laajennetut tietoturvapäivitykset (Extended Security Updates, ESU) -ohjelmaan. Tosin edes Suomen Ylellä ei ollut vielä 24.9.2025 tietoa siitä, että milloin ihmiset Suomessa pääsevät ohjelmaan rekisteröitymään. Täytyy nyt minun(kin) todeta, että Mikkisofta on jättänyt homman toooodella viime tinkaan. Ehkä tarkoitus on ollut saada myytyä Windows 11 wanhoille käyttäjille puolipakolla.

Ja täytyy vielä huomauttaa, että ei kannata ohjelmasta myöhästyä, mikäli haluaa ylimääräisen vuoden ajan saada ilmaiseksi Windows kymppiinsä Microsoftilta järjestelmän tietoturvapäivitykset. Ohjelmaan tulee saada siirryttyä viimeistään lokakuun 13. päivänä tänä vuonna 2025. Tätä myöhemmin se ei enää ole mahdollista.

Ja vuoden kuluttua, eli vuoden 2026 lokakuussa, joka tapauksessa päättyy Microsoftin ilmainen tietoturvapäivitystuki Windows 10:n käyttäjille, lopullisesti. Siitä pitäen ei käyttöjärjestelmään tule enää tietoturvapäivityksiä, eli se muuttuu ennen pitkää rei'ikkääksi, eli siitä tulee "matopurkki", eli yksilön tietoturva tulee olemaan mennyttä. Ei ainakaan kannata Windows 10:ssä sitten hoidella enää pankkiasioita.

Täytyy sanoa, että onneksi ongelma ei koske minua. Olen käyttänyt kotitietokoneideni käyttöjärjestelmänä Linuxia 2000-luvun ensimmäiseltä vuosikymmeneltä alkaen. Olen silti joutunut auttamaan useita tuttujani nyt Windows 10:n suhteen ja vuosien varrella yleensä Windowsin kanssa.

Tärkein syy Windowsin nuivintaani ja Linuxin käyttöön on ollut vapauden arvostaminen. En halua olla sidoksissa suuryhtiöön, joka määrää alusta loppuun, mitä sen käyttöjärjestelmässä on ja pitää olla. Linuxhan on hajautettu projekti. (Lisäksi minusta on kiva, että Linuxin laittoi aikoinaan alkuun suomalainen tietojenkäsittelytieteen opiskelija Linus Torvalds.)

Jos saan sanoa hiukan tuhmasti, niin Microsoft hoitaa Windowsinsa kuten Neuvostoliiton kommunistinen puolue ja kansallissosialistisen Saksan hallitseva puolue Saksan kansallissosialistinen työväenpuolue (anteeksi redundanssi): määrätään kaikki ylhäältä alaspäin.

Microsoft on myöskin käyttänyt vuosien varrella runsaasti kyynärpäitään kilpailun tukahduttamiseksi. Linuxilla toisaalta on ollut ongelma, joka kuuluu myös sen parhaisiin piirteisiin: on olemassa runsaasti erilaisia Linuxin levitysversioita, ja jo pelkästään tästä syystä Linux-käyttöjärjestelmä vaatii käyttäjältään enemmän "oppineisuutta" kuin Microsoftin Windows, jonka eri versiot eroavat toisistaan vain vähäisen.

Linuxin ohella on toki olemassa muitakin avoimeen lähdekoodiin perustuvia käyttöjärjestelmiä. Tärkeimpänä niistä pitää varmaankin mainita vapaat BSD-käyttöjärjestelmät, mutta niiden voi keskimäärin sanoa sopivan huonommin aloittelijoille kuin eräiden suosittujen Linuxin levitysversioiden.

Maailma on koetuspaikka

Maailma on koetuspaikka, kuten mm. kristinuskoiset tapaavat sanoa.

Itse en kuitenkaan usko, että koettelulla meitä valmistetaan ylösnousemuksen jälkeistä elämää varten.

Uskon sen sijaan, että se on olemassa tässä maailmassa selviämistä varten.

Eläinten suojeleminen on ihmiskeskeistä

"Yhtäläisten oikeuksien välillä ratkaisee voima", ovat Marx (1818–1883) ja Engels (1820-1895) lausuneet, ja tätä lausumaa olen aikaisemmin käsitellyt tässä blogissani.

Jätän nyt huomiotta sen, että Hitler ja natsitkin ovat suojelleet eläimiä, ja siirryn käsittelemään asiaa yleisemmällä tasolla. Ja vaikka ihmislajikin koostuu biologisesti eläimistä, niin alla kun puhun "eläimistä" tarkoitan kaikkia muita eläinlajeja kuin omaa lajiamme homo sapiensia.

Eläinten suojeleminen on tavallaan ihmiskeskeistä. Ihminen siis suo suojeluaan eläimille omasta tahdostaan, omista arvoistaan ja omasta pitkälle subjektiivisesta ja henkilökohtaisesti maailmankatsomuksestaan käsin.

Eläimet eivät kuitenkaan itse kykene hankkimaan itselleen oikeutta, tai eivät ainakaan ihmisten oikeusistuimissa. Eikö olisi asiallista todeta M:n ja E:n tavoin, että yhtäläisten oikeuksien välillä ratkaisee voima? Eläimillä on luonnossa vain ne oikeudet, jotka he itse kykenevät itselleen hankkimaan.

Palataan nyt kuitenkin siihen, että ihminen on eläin ja sellaisena osa luontoa. Jos on tällainen eläinlaji, joka haluaa suojella muita eläimiä, niin se on jokaisen eläinlajin oma asia. Ellei jokin toinen eläinlaji sitten kykene estämään tällaista tahtotilaa ja pyrkimystä.

Olen näköjään ollut "uskonnollisen humanismin" kannattaja jo pitkään

Siitä on jo pitkä aika, kun törmäsin käsitteeseen "uskonnollinen humanismi".

Siinä on se vitsi, jos siinä mitään vitsiä haluaa nähdä, ettei "uskonnollisen humanismin" kannattaja ole pohjimmiltaan juurikaan uskonnollinen tai uskovainen.

Kuten suomenkielinen Wikipedia kertoo, niin hepun nimeltä Edward L. Ericson mukaan...

uskonnolliset humanistit eivät usko jumaliin, henkiin, sielun kuolemattomuuteen, tuonpuoleiseen eivätkä minkäänlaisiin pelastusoppeihin. He rakentavat ihmiskunnan tulevaisuuden älyllisyyden, tieteen, henkisen vapauden, yksilön vastuun ja ihmisten yhteistoiminnan varaan

(Tuo ei taida olla suora siteeraus, mutta se näyttää hyvältä tällä tavalla tekstiin sisennettynä.)

Mielestäni paras suomenkielinen termi asialle voisi olla uskontomyönteinen humanismi.

Hepun mukaan myös hartaus, herkkyys, yhteenkuuluvuus ja pyhyyden kokemus on uskontojen ja uskonnollisuuden ydin ja olennainen osa ihmismieltä, ja se jää joka tapauksessa jäljelle, vaikka usko henkilö-jumalaan häviää.

Yksi syy olla "uskonnollinen humanisti" on se, että mikäli yhteiskunnasta pyritään juurimaan pois uskonnollisuus, voi olla seurauksena se, että ihmiset hakevat näitä kokemuksia järjestäytyneen uskonnon helmasta.

En minä ole ihan viime vuosina tuntenutkaan kovin suurta intoa käydä henkistä sotaretkeä uskontoa sinänsä vastaan. Ja vaikka tuntisin, niin ei uskonnon vastainen "ristiretki" johda kuitenkaan uskonnon häviämiseen, vaan se vain painuu maan alle ja saa ehkä entistä vahingollisempia muotoja.

Satuin yli puoli vuotta sitten lukemaan vapaa-ajattelijoiden lehdestä mentalisti Pete Poskiparran haastattelun, joka oli otsikoitu Kyllästyin olemaan kiukkuinen ateisti. Tuon perusteella Poskipartakin vaikuttaisi olevan "uskonnollisen humanismin" kannattaja.

Itse olen muuten arvostanut "aina" taikureita ja mentalisteja siitä syystä, että nämä ovat varsin hyviä paljastamaan huijauksia.

Törmättyäni aikoinani tähän "uskonnollista humanismia" käsittelevään Wikipedian artikkeliin, totesin olevani itsekin tämän liikkeen linjoilla.

Olen ollut jo pitemmän aikaa sitä mieltä, että uskontojen kukat saakoot yhteiskunnassa kukkia, kunhan rikkaruohot, joiksi nimittäisin toisinajattelijoiden ja tieteen voimakasta nuivimista sekä uskonnollisen valtion kannattamista, pidetään kurissa.

Yksi tärkeä syy minulle tähän asenteeseeni on ollut se, että likimain kaikilla ihmisillä, ja myös tieteellistä ja järkiperäistä ajattelua kannattavilla ihmisillä, on runsaasti sellaisia käsityksiä, jotka eivät nk. pidä missään määrin vettä. Mielettömiä olemme tässä mielessä kaikki. No emme välttämättä aivan samassa määrin mielettömiä, sillä ihmisissä on eroja, mutta mielettömiä yhtä kaikki. Ihmiset ovat kaikki vailla "Jumalan" kirkkautta.

Rakkaus ja raiskaaminen ovat tieteelliseltä kannalta katsottuna samaa molekyylibiologiaa ilman arvoeroja. Vaikka ihmiset kuinka uskoisivat tieteeseen, niin arvot ja muu henkilökohtainen maailmankatsomus tuovat tieteen ohella muuta merkitystä, ja järjestystä, ihmisten ja yhteiskuntien elämään ja toimintaan.

Olemassaolon perimmäisissä kysymyksissä ei kuitenkaan voi olla objektiivisia todisteita yhtään mistään.

Sallittakoon radikaali ja hieman epätavallinenkin esimerkki aiheesta. Ainakin periaatteessa tieteessä voitaisiin tutkia sitä, että millä lailla raiskaajan väkivallanteostaan saamaa nautintoa voitaisiin lisätä. Mutta tosiasiassa kuitenkin ihmisten omasta päästään keksimät lait, normit, arvot ja henkilökohtainen maailmankatsomus rajoittavat sitä, mitä tieteessä tutkitaan ja voidaan tutkia. Ne vaikuttavat niin tutkijan, tutkimuksen rahoittajan kuin tieteellistä tutkimusta säänteleviä lakeja säätävien tahojen toimintaan.

Tuollaista vapaan tieteellisen tutkimuksen rajoittamista voidaan pitää eräänlaisena poliittisena konservatismina, mutta minusta näyttää siltä, että likimain kaikki ihmiset kannattavat sitä. Mitä tahansa ei voida tutkia tieteellisesti koska aina tulee elämän eli muiden ihmisten asettamia esteitä sellaisen tielle. Kyllä eläinlajimme homo sapiens on sitten konservatiivisista konservatiivisin!

Siteeraan muistinvaraisesti: kuten eräs henkilö on aikoinaan jossakin lausunut: "Arvot ovat kaikki uskontoa tai ennakkoluuloja.

Ne johtuvat siitä, että ihminen on tarinoiden luomista ja kertomista rakastava voimakkaasti kulttuuria luova, säilyttävä ja välittävä eläinlaji.

Ihmettely on hienoa

Ihmettely on minusta hienoa. Se on minusta jopa hienompi asia kuin (kiihottaminen tai) ihmetys.

Ihmettely on perusta kaikelle tieteelle. Tieteessä taas on kysymys sellaisesta järjestelmällisestä tiedonhankinnasta, jossa pyritään poistamaan tutkijan subjektiivisuuden aiheuttamat vääristymät.

Ihmetys sen sijaan on perusta kaikelle uskonnollisuudelle. Itse hyväksyn ihmisten ihmetyksen, kunhan se ei päälle hypi. Sulkujen sisällä tässä blogimerkinnässä näkyvät tekstinosat taas saattavat olla tyylirikkoja.

(PS:) 

(Kiihottamisella minä tarkoitan Suomen lain mukaista "kiihottamista kansanryhmää vastaan". Kyseessä on siitä hieno pykälä, ettei ihmisen tarvitse oikeasti olla edes kiihottanut kansanryhmää vastaan, vaikka on sitä Suomen lain mukaan tehnyt. Nykyajan uuskonservatiivit ovat kukkahattutätejä sukupuolesta tai sen puutteesta sekä oikeisto- tai vasemmistosidonnaisuudesta riippumatta sekä antiliberaaleja.)

(Olen tässä blogissani jo pitemmän aikaa käyttänyt seuraavia kolmea blogiaihetunnistetta: kiihottaminen, Mika Illman ja uskonrauha. Lähes aina olen käyttänyt kaikkea kolmea, siis en vain yhtä näistä jossakin tietyssä julkaistavassa blogimerkinnässä. Kun niiden käyttöalue on melko lailla keskenään lomittunutta. Mika Illman taas on entinen valtakunnansyyttäjä, joka virassa ollessaan, kun poliisi ei ollut löytänyt syytä syyttää Jussi Halla-ahoa, jolla oli väärät mielipiteet, mistään, niin Illman määräsi poliisin perkaamaan kaiken mahdollisen Halliksen koskaan minnekään kirjoittaman. Hienoa verorahojen käyttöä, täytyy sanoa. Ja löytyihän se rikos lopulta. Halla-aho oli kerran matkinut sanomalehti Kalevan erästä lausuntoa. Se oli itse asiassa ihan analoginen sen kanssa. Mutta vain tohtori Viha tuomittiin samasta rikoksesta, ei lehteä. Siis kiihottamisesta. Ja "uskonrauhan rikkomisesta" Hallis tuomittiin, sillä hän oli perustellut hyvin, miksi islamin tämän uskonnon mukaan perustanut profeetta Muhammad oli ollut pedofiili ja siksi islamin olevan pedofiilisuskonto. Mahtaa Illmanin Mikaa nyt vähän ottaa päähän se, että Jussi Halla-aho on päässyt valtakunnan toiseksi korkeimpaan virkaan.)

(Noiden kolmen aihetunnisteen käyttö samanaikaisesti saman blogimerkinnän yhteydessä tuottaa tiettyjä ongelmia, kun nimittäin tunnisteiden yhteismerkkimäärä on rajoitettu. Niinpä olen päättänyt yrittää pikku hiljaa siirtyä sellaiseen käytäntöön, että käyttäisin noista jatkossa vain yhtä kerrallaan.)

(PS. Profeetta Muhammad on islamilaisten lähteiden mukaan ollut myös yleisemminkin väkivaltainen mies, mutta samojen lähteiden mukaan mies ei ollut kiinnostunut seksuaalisesti pelkästään pikkutytöistä vaan myös aikuisista naisista, kunhan nämä olivat tarpeeksi kauniita, joten tiukasti tulkittuna profeetta ei ollut varsinainen pedofiili, koska hänen repertuaarinsa myös orjattarien suhteen oli melko laaja, mutta kansankielessä tällaisia ihmisiä voidaan toki nimittää pedofiileiksi. Mutta kyseessä on silloin kansanomainen ilmaisu. Noin prosentin kokoista vähemmistöä islamilaisen yhteisön sisällä edustavat ahmadilaiset ovat sitä mieltä, että vaikka islamin profeetan väkivallanteot edustivat tilannekohtaisia ratkaisuja eikä niistä tule siten johtaa yleisiä käyttäytymissääntöjä. Ei-ahmadilaisten islamin muotojen keskuudessa ahmadilaisia on väinottu aina tähän päivään saakka.)

Nimitän muuten hyvin käyttäytyviä uskontoja ja uskonnollisia yhdyskuntia uskonnoiksi – latinaksi yksikössä religio – ja huonosti käyttäytyviä uskontoja taas taikauskon muodoiksi – latinaksi yksikössä superstitio.

Ihmiset taas jaan harmillisiin ja harmittomiin. En käännä noita termejä latinaksi, koska niillä ei ole historiallista yhteyttä Rooman valtakuntaan. Mutta se kannattaa ottaa tässä huomioon, että harmillinen tai harmiton voi ihminen olla monella eri tapaa. Useinkaan ihminen ei ole ainakaan omalta kannaltani kovin syvästi harmillinen.